Kun auringonpaisteestaan tunnettu Kalifornia tarjoileekin rakeita, räntää ja hernerokkasumua

Aika monella on käsitys, että Kaliforniassa paistaa ikuinen aurinko, palmut huojuvat leppeässä tuulessa ja lämpö hellii ja hivelee ihoa päivästä toiseen. Onhan se toki ison osan vuodesta niinkin, mutta olen blogissani yrittänyt tuoda esiin myös oman asuinalueemme viileitä ja viime aikojen jopa huippusateisia talvia. Eli vuodenajat erilaisine säineen löytyvät myös täältä Pohjois-Kaliforniasta. 

Kuten jo viime postauksessani kirjoitin, meillä on nyt ollut iloista hulinaa Suomesta saapuneiden vieraiden kanssa. Kun viimeisimmät vieraat miettivät tänne suuntautuvan lomansa ajankohtaa muutama kuukausi sitten, totesimme ukkokullan kanssa, että juu, huhtikuussa täällä on tyypillisesti jo ihan mukavat säät, sellainen Suomen kesä, tiedättehän. Se on varmasti ihan kiva ajankohta tulla, tervetuloa. 

Jo vierailunsa heti ensimmäisenä päivänä piilaaksolainen sää kuitenkin yllätti. Olikin luvattu kaatosadetta, mutta pääsimmekin nauttimaan auringosta. Kunnes iltapäivästä saimme niskaamme paikallisittain harvinaiset raekuuron ja ukonilman.

Kun viime viikonloppuna retkeilimme vieraidemme kanssa Yosemiten kansallispuistossa, sama kuvio toistui. Olimme kaavailleet lauantaita haikkipäiväksi. Mutta kun seurasin sääennusteita koko edeltävän viikon, oli lauantaille kansallispuistoon luvassa todella kylmää ja jopa räntäsadetta! Ja tämä, vaikka edeltävällä viikolla alue kelli helteessä! Vaikka tuijotin ennusteita kuinka tiukasti ja tiuhaan, kylmä saderintama pysyi ennusteessa muuttumattomana.

Lower Yosemite Falls, Yosemiten kansallispuisto. Kevät on erinomaista aikaa, sillä jopa kalifornialaisissa vesiputouksissa on silloin valtavasti vettä! Syys-lokakuussa tuo sama putous saattaa olla vain pikkuinen liru tai ei vettä ollenkaan. Kuva otettu vierailuviikonloppumme perjantaina, jolloin suomalainen tarkeni vielä T-paidassa.

Kun sitten lauantaiaamu valkeni, saimmekin jälleen yllätyksenä nauttia aurinkoisesta säästä. Saderintama saapuisikin tuoreimman ennusteen mukaan kansallispuistoon vasta puoliltapäivin tai jopa myöhemmin. Niinpä päätimme rohkeasti lähteä aamusta haikillemme. Tepastelimme upeissa maisemissa melko kiireettä. Luonnonhelmassa pidetyn evästauon kera reippailumme kesti nelisen tuntia.

Yosemiten laaksoa lauantaiaamuna. Aurinko paistoi, jihuu!

Haikin jälkeen pidimme vielä pienen kahvi- ja hiukopalatauon ja lähdimme näyttämään vieraille toista puolikasta kansallispuistosta. Tällä erää autoillen. Mutta voi hyvät hyssykät sentään! Sen että pääsimme matkaan, sää teki todellakin tepposet! Ajoreittimme nousi ensin kilometrin ja sitten jo kahden kilometrin korkeuteen. Ensimmäisenä vastaamme iski aivan järkyttävä hernerokkasumu! Näkyvyys oli paikoin vain viisi metriä. Toisella puolella ajotietä oli jyrkkä rotko, eikä pientareella ollut minkäänlaisia suojakaiteita. Jo tämä asetelma toi oman jännityksensä etenemiseen. Toisekseen hidastimme itse vauhtia reilusti, mutta moni vastaantuleva ei todellakaan säätänyt ajonopeuttaan olosuhteita vastaavaksi. Napsautimme autostamme sumuvalon päälle ja lisäksi laitoimme paikalliseen tapaan myös hätävilkut palamaan. Ajovalot olivat myös päällä koko ajan, totta kai. Mutta. Meidän järkytykseksi todella moni vastaantuleva ajoi tyystin ilman ajovaloja tuossa karmeassa sumussa!

Koska tie nousi vuorilla korkeuksiin, myös lämpötila laski nopeasti. Se suorastaan romahti. Ei mennyt kauaakaan, kun ajelimme jo nollakelissä. Tiesimme, että omat renkaamme olivat hyvässä kunnossa, mutta samaan aikaan tieto paikallisten autojen renkaiden surkeasta kunnosta lisäsi tuskaa. Oikeasti pelotti! Kun vastaantulijat posottivat täyttä vauhtia vuorenrinnettä alas nollakelissä ja ilman ajovaloja tuntui, että onnettomuuden ainekset olivat kasassa. Minä hetkenä hyvänsä voisi tapahtua jotakin ikävää. Vaikka itse ajoimme kieli keskellä suuta, monet muut olivat keliolosuhteista välinpitämättömiä.

Tässä yksi otos ajo-olosuhteistamme vuoristotiellä. Oikealla puolella rotko. Ajaisitko itse näissä olosuhteissa suurinta sallittua ajonopeutta? Käyttäisitkö ajovaloja? Entäpä sumuvaloa?

Oli se kamala ajopätkä! Istuin takapenkillä ja puristin pelkääjän penkin niskatukea rystyset valkoisina. Koko. Tuon. Ajan. En ensinnäkään muista koskaan aikaisemmin kokeneeni noin tiheää sumua ja että hidaskin eteneminen tiellä olisi pelottanut yhtä lailla. Mutta kiitos ukkokullan kärsivällisen ajotavan, ja onnenkantamoisena kukaan muu ei törttöillyt juuri meidän kohdalla, selvisimme sumun läpi ehjin nahoin ja pellein. 

Kansallispuiston hienot maisemat siltä puolelta puistoa jäivät kyllä vierailtamme sumun vuoksi näkemättä. Sen sijaan ajotien keskiviiva mahtoi kyllä porautua jokaisen meidän verkkokalvoille sitäkin tarkemmin, hahah.

Eikä tässä vielä kaikki

Sumu ei suinkaan jäänyt ainoaksi tekijäksi, joka sai meidät naispuoliset matkalaiset kiljumaan. Kun sumu alkoi lopulta hälvetä, eteemme räpsähti sekä raekuuroja että pitkään jatkunut räntäsade. Tienpientareet muuttuivat nopeasti valkoisiksi. Tilanne muistutti suomalaista takatalvea. Toivotin vieraamme vielä kerran tervetulleiksi meidän "aurinkoiseen Kaliforniaan". Onneksi heidän huumorinsa kesti tämän vitsailun.

Pientareet jo valkoisina. Tuulilasin alalaidassa rakeita. Ah, ihana huhtikuinen Kalifornia. :-D

Jälkikäteen onnittelimme itseämme vielä moneen kertaan, kuinka hyvä tuuri meillä kävi sään suhteen haikatessa. Vain tunti haikin jälkeen olosuhteet olivat jo todella ankeat: kylmät, märät, sumuiset ja lopuksi jopa valkeat. Olisiko siinä tarennut kannonnokassa edes eväsleipäänsä järsiä, jos taivaalta olisi tullut rakeita ja räntää niskaan... Mutta mahtava ja ikimuistoinen reissu, säästä huolimatta. Vaiko juuri sen ansiosta?

Tällaisia tunnelmapaloja tällä kertaa. Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Kun pakkanen paukahti Piilaaksoon

No nythän minä innostuin kirjoittamaan uuden postauksen heti perään! Aikaa ei oikeastaan olisi, mutta kirjoitan kuitenkin. Luvassa on pikapostaus pakkasesta. Kyllä, kalifornialaisesta pakkasesta. 

Hyytävä helmikuun aamu

Tänä aamuna saadessani silmäni täysin auki odotti melko hyytävät olosuhteet. Ulkona oli 0 Celcius-astetta. Naapurin autokatoksen iso vesilammikko oli umpijäässä. Kotimme sisälämpötila näytti 16,5 Celsiusta. No ihmekös se olikaan, kun nukkuessa jokin raaja sattui repsahtamaan peiton ulkopuolelle, niin kylmä tuli. Siispä herättyäni asunnon lämmitin päälle ja sassiin! Sisälämmittimemme pitää sen verran kovaa meteliä, ettemme voi pitää sitä auki öisin. Heräilen nimittäin sen ääniin, kun termostaatti katkaisee lämmityksen aina aika ajoin ja sitten hurahtaa taas pian käyntiin. Talviaamuisin meillä onkin siis ensimmäisenä toimenpiteenä napsauttaa "töhö" päälle.

Iso osa USA:sta on saanut viime päivinä tuta todella kylmän sään, eikä täällä Pohjois-Kaliforniassakaan siis helteet juuri nyt helota. Eilen Piilaakson lähikukkuloilla satoi lunta ja tänään mennessäni taas kuntopiiriini näin kukkulat valkoisine lakkeineen minäkin:

Lunta! Talven vesisateiden jälkeen Piilaaksoa ympäröivät kukkulat vihertävät taas vaihteeksi. Tänään kukkuloiden huiput olivat valkoisena lumesta!

Eilen kotimme lattiat pysyivät kylminä koko päivän, vaikka lämmitin oli toki päällä koko ajan. Ja me sentään asumme toisessa kerroksessa. Voi niitä parkoja, jotka värjöttelevät maatasossa. Näinä hetkinä kiitän, että keittiötä ja WC-tiloja lukuunottamatta meillä on kaikkialla muualla kokolattiamatto. Se on viileänä paljon miellyttävämpi jaloille kuin kovat ja kylmät parketit tai kaakelit. Myös kuumaa vettä saa näin talvikeleillä odotella hanoista melko kauan. Sentään sitä vielä tulee! Mutta nämä kaikki osoittavat jälleen sen, ettei kalifornialaisia, tai ainakaan piilaaksolaisia asuntoja ole tehty kylmiin oloihin! 

Pukeutuminen

Kylmällä säällä pukeutuminenkin on täällä melko kirjavaa. Aasialaismummelit nyt vetävät kevyttoppatakit niskaansa heti, kun lämpötila laskee alle +20 Celsius-asteen, mutta entäpä sitten nämä muut. Isolla osalla ei ole haisuakaan, kuinka kylmään säähän olisi hyvä pukeutua. T-paita, shortsit ja varvassandaalit ovat tuttu asukokonaisuus kaupan kassajonossa, vaikka samaan aikaan minä suomalaisena olen pukeutunut siihen aasialaismummeleiden suosimaan kevyttoppatakkiin. Se, että jalat ja pää kannattaisi pitää kylmällä säällä suojattuna, tuntuu olevan vieras ajatus myös monille lapsiperheille. Palelee pelkkä katsominenkin, hrr. 

Liikennetörttöilyt

Talven vesisateiden aikaan Piilaakson liikenne menee tyypillisesti aivan sekaisin. Kolareita on hurjasti. Täällä ei esimerkiksi juurikaan tunneta termiä turvaväli. Niinpä rankkasateillakin ajetaan edellä ajavan puskurissa kiinni, vaikka näkyvyys roiskuvan veden takana on olematon. Toinen olennainen syy vesisateella sattuviin kolareihin on autojen umpisurkeat renkaat. Alla saattaa olla kalliskin menopeli, mutta renkaisiin sen sijaan ei satsata. Renkaat ajetaan aivan "nakeiksi" eli urista ei ole jäljellä enää kuin haamu vain. Eihän niitä katsos tarvitse, kun vettäkin sataa vain parina kuukautena vuodesta. Mutta sitten kun sattuu satamaan, tuleekin rumaa jälkeä... Lisäksi merkittävä osa Piilaakson kuskeista on muuttanut tänne maista, joissa ei liikennesääntöjä kovinkaan ahkerasti noudateta. Soppa on siis mausteineen kaikkineen valmis.

Niinpä myös pakkanen tuo omat ilmiönsä liikenteeseen. Ukkokulta raportoi heti aamuvarhain töihin päästyään, että ainakin yksi auto oli ajanut pöpelikköön aamuliikenteessä. Tämä oli tapahtunut tieosuudella, jossa nopeusrajoitus on vain 50 mph (80 km/h). Ei siis edes moottoritienopeuksilla. Ja talvirenkaitahan täällä ei tunnetusti käytetä. Lisäksi liikenteessä on takuulla mukana kuskeja, jotka eivät ole eläissään kuulleetkaan mustasta jäästä, joten seuraukset näkyvät.

Omakin auto alkoi aamuvarhaisella ns. ulisemaan. Lämpimällä ilmalla laitetut ja säädetyt rengaspaineet huusivat hoosiannaa nollakeleissä ja sain alla olevan varoituskuvan hälytysäänineen kojetauluun:

Ei ollut Suomessa näitä ongelmia. Tosin ei kyllä ollut niin uutta autoakaan, missä olisi kaikenmaailman sensoreita tulkitsemassa mm. rengaspaineita. Tässä vaiheessa aamua lämpömittari näytti jo 37 F eli +2,7 C.

Ehkä päivän huvittavin oli kuitenkin se, että yksi insinööri myöhästyi tänään työpaikkansa aamukokouksesta, sillä autonsa tuulilasi oli ollut aamulla jäässä! Oli oikein kuvia lähettänyt tiimille perusteluiksi, miksi myöhästyy. Oli kertonut saapuvansa töihin lounaan jälkeen, kun auto olisi taas ajettavassa kunnossa. Voi hyvänen aika! Anna mun tämäkin kestää! Ja ei, kyseessä ei ollut ukkokulta. Kyllä Suomi-poika saa tuulilasin sulaksi, jopa Kaliforniassa! Hah-hah.

Ei kai tässä voi muuta toivoa kuin kevätauringon lämmittäviä säteitä ja vähän äkkiä! Muutoin tämä paikallinen tunarointi pääsee jatkumaan. Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tältä erää ja sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Kiitos kaikille antamistanne kommenteista ja palautteista, joita viime postauksessani pyysin. Olen päättänyt jatkaa blogiani, tosin postauksia varmaankin tipahtelee jatkossa harvakseltaan ja siihen on nyt itsenikin vain totuttauduttava. Nytkin kalenteri näyttäisi sille, ettei ainakaan seuraavaan pariin viikkoon kannata uusia tekstejä taholtani odottaa. Mutta sitten olisi kyllä tarkoitus taas jatkaa. Kiitos!

Ensimmäinen ukkosmyrsky yli kolmeen vuoteen!

Tasan kaksi viikkoa sitten Piilaaksossa ja San Franciscossa riehui kunnon ukkosmyrsky. Vaikka tapaus on jo pari viikkoa vanha, oli se itselleni sen verran merkittävä, että päätin kirjoittaa siitä blogiinikin, vaikka sitten näin jälkijunassa.

Merkittävän tuosta ukkosesta ja myrskystä tekee nimittäin se, että se oli täällä asumisemme aikana ihka ensimmäinen. Siis ensimmäinen ukkonen yli kolmeen vuoteen! Piilaaksossa ukkosrintamat kiertävät alueen jotenkin kummallisesti, eikä täällä ole ukkosia näkynyt. En tiedä, karkottaako meren ja Piilaakson väliin jäävä kukkulajono ukkosrintamat. Minulla on kuitenkin tunne, etteivät juuri tällä kohdalla Kaliforniaa rannikon tuntumassakaan ukkoset ole mitenkään yleisiä. Toisaalta täällä esiintyy nk. mikroilmastoja, eli sää ja lämpötilat voivat vaihdella hyvinkin paljon lyhyellä välimatkalla. No, joka tapauksessa nyt päälle vyörynyt ukkosmyräkkä sitten salamoikin oikein olan takaa. Ukkonen jyrisi ja paukkui useita tunteja ja tuona aikana mitattiin 1 200 salamaniskua maahan ja 7 000 salamaa pilvien välillä! Tuuli yltyi liki myrskylukemiin 54 mph (21 m/s) ja noin 10 000 taloutta jäi kaiken tämän seurauksena ilman sähköä. 

Ajoimme ukkospäivänä iltamyöhällä ukkokullan kanssa vielä elektroniikkaliikkeeseen ostamaan minulle opiskelujeni vaatimia välineitä seuraavaksi päiväksi. Minun piti oikein auton navigaattoristakin ikuistaa tämä säätila. Olihan tämä ainutlaatuista! 

Tässä kuvaa salamoinnista San Franciscon taivaan yllä. Kuva: Kron4.com (Daniel Dunn/DTM Photography)

Ukkosten puuttuminen onkin ollut mielenkiintoinen juttu, sillä jossakin vaiheessa täällä asumista sitä huomasi kuinka noita ukkosia ja kunnon salamointia on alkanut kovasti kaipaamaan! Viimeisimmällä Suomi-visiitilläni toivoin näkeväni ja kokevani ukkosen pitkästä aikaa, mutta ei. Ainoastaan vaimeata kuminaa antoi Suomi-taivas, eikä salaman salamaa. Toiveeni toteutuikin sitten täällä. Olihan se komeata katseltavaa, vaikka harmillisesti myrsky teki vähän tuhojaankin. 

Myrsky teki tuhoja omilla viljelmillämmekin ja sai useita sitruunan raakileita irtoamaan. Surku! Vaikka mitättömiähän nämä murheet ovat, kun vertaa hurrikaanien aiheuttamiin tuhoihin vaikkapa Puerto Ricossa.

Tuoksuista

Sateitahan Piilaaksossa tyypillisesti saadaan lähinnä vain talvisin, yleensä yhden tai kahden talvikuukauden aikana. Olen jo aikaisemminkin kirjoittanut blogissani, kuinka Kaliforniassa sateen jälkeen tuoksuu aivan erilaiselle kuin Suomessa vastaavassa tilanteessa. Nähtävästi erilainen kasvillisuus tämän eron tekee. Kumpikin tuoksuista on toki erinomaisen hyvä, mutta eihän suomalaista metsää sateen jälkeen huumaavine tuoksuineen voita mikään. Sitä tuoksua kaipaan täällä ollessani. 

Olen kyllä löytänyt suomalaisen sateen jälkeiselle tuoksulle täältä aika kovan kilpailijan, vai sanoisinko paremminkin kenties korvikkeen. Tykkään nimittäin aivan mielettömästi eukalyptuspuiden tuoksusta! Eikä niiden tuoksun leijailuun tarvita edes sadetta. Se on tuoksu, jota voisin nuuhkia vaikka kuinka pitkään ja purkkiinkin laittaisin, jos vain voisin.

Mutta hei, oho, syyskuun viimeistä viikkoa jo viedään! Viime viikolla säätkin tuntuivat täällä jo astetta viileämmille. Ja olihan meillä jo tuo syysmyrskykin. Nyt kuitenkin tämä viikko näyttäisi taas aika mukavalle lämpötilojen suhteen. Intiaanikesälle, etten sanoisi!

Tällaisia sää- ja tuoksuhavaintoja tällä kertaa. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

Lamborghinin silittelyä ja vesisateita

Ehkäpä muistatte, kun kerroin ukkokullan työkaverin vähän hurahtaneen autoihin. Nyt tämä kaveri sai tehtaalta tilaamansa ja mittatilaustyönä valmistetun Lamborghininsa toimitettuna tänne Piilaaksoon, joten niin vain oli lähdettävä meidänkin tätä Italian ihmettä ihastelemaan. Tästä jos mistä voi sanoa, että "hella cool"!

Kyllähän kyseessä ärhäkkä peli oli. Pääsin sitten istumaan ratin taakse minäkin, mutta en sentään ajamaan, hui olkoon! Kiihtyvyys nollasta sataan (km/h) nimittäin kestää tällä vekottimella vain 2,8 sekuntia! OMG! Ehtiikö siinä edes kissaa sanomaan? No ei!

Siinä ne 602 heppaa kehrää!

Saimme siis kuunnella V10-moottorin pörinää, mutta vain avonaisessa autotallissa, sillä jälleen kerran täällä oli sadepäivä. Niinpä koeajolle märille teille ei tuolla supermenopelillä ollut mitään asiaa ja Lamborghinin ihastelu sai siis jäädä vain silittelyasteelle. 

Tästä pääsemmekin sopivasti postauksen jälkimmäiseen aiheeseen:

Sadetta, sadetta ja lisää sadetta

Tiedättekös lukijani, että täällä on satanut viime viikot aivan järkyttävän paljon vettä! Tammikuun 22. päivään mennessä tänä vuonna on alueellamme ollut vain viisi sateetonta päivää! Sadepäiviä on siis ollut 17. Lisäksi monin paikoin vettä on tullut niin paljon, että asuinalueita, moottoriteitä ja niiden ramppeja on joutunut tulvavesien valtaan. Teitä on ollut poikki paitsi veden, myös muta- ja kivivyöryjen vuoksi. Joitakin teitä on jopa sortunut (sinkhole). 

Paikallisissa säätiedotuksissa saderintamat ilmoitetaan aina myrskyinä (storms) ja niistä kovasti varoitellaan. Varoitukset ehkä pääosin siksi, että paikalliset eivät osaa ajaa autoa sateella ja täällä sattuu sateiden aikaan todella paljon kolareita. Useimmiten nämä säätiedotuksissa ennustetut "myrskyt" eivät ole kuitenkaan normaalia sadetta kummempia, mutta nyt parin viime päivän aikana myös tuuli todella yltyi myrskylukemiin aiheuttaen lisää tuhoja. Puita on kaatuillut ja viime yönä meilläkin oli ollut sähkökatko. 

Yksi myrskyn kouriin jäänyt maamerkki on Tyynenmeren rannalla sijaitsevan Aptosin laiturin päässä säilytetty laivanhylky. Vuonna 2000 tämän nähtävyytenäkin toimineen laivan kannelle pääsi vielä kävelemään. Helmikuun 2016 myrskyissä laiva repeili neljään osaan ja nyt viikonloppuna myrskyaallot tuhosivat laivan kokonaan. Tosi harmillinen juttu. Mekin olemme käyttäneet joitakin vieraistamme tässä laituripaikassa. Kuva: Kron4 News.

Vertailun vuoksi tässä ottamani kuva Aptosin laivanhylystä marraskuussa 2014. Tällöin laivan kannelle ei enää päässyt sen heikon kunnon vuoksi.

Mutta sitten takaisin sateisiin. Myös sademäärät Pohjois-Kaliforniassa ovat olleet isoja. Sierra Nevadan vuoristoon sateet tulevat tähän aikaan vuodesta lumena ja muistan, kun tässä eräänä tammikuisena päivänä annettiin lumisadevaroitus eteläiselle Lake Tahoen alueelle. Alueelle odotettiin lunta yhdestä kolmeen metriä yhden vuorokauden aikana! 

Vesisateet ovat totta kai tehneet hyvää Kalifornian monivuotisen kuivuuden riipomalle vesitilanteelle, mutta nyt Pohjois-Kalifornian vesivarantoaltaita on jouduttu jo tyhjentämään, sillä vettä ei altaisiin enää mahdu. Eli pikku hiljaa näiden sateiden toivoisi jo hellittävän!

Mutta ei kai tässä muutakaan voi, kuin päivästä toiseen hokea: etana, etana, näytä sarves, onko huomenna pouta. Etanan sarvia ja aurinkoista poutapäivää odotellen sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Kesä, minä tulin nyt!

Koska kesä ja aurinko eivät tahtoneet millään tulla minun luokseni, tulin minä niiden luokse. Ja kesähän se täällä Kaliforniassa minua odotti, Suomessa vietetyn pitkän ja harmaan kevättalven jälkeen. Oli se mahtava tunne astella heti lentokentän aulasta T-paitasillaan parkkipaikalle! Muistan edelleen sen hetken. Lämpö ja aurinko olivat minua vastassa, jee! 

Viime viikolla täällä saatiinkin nauttia pari päivää oikein kunnon hellesäistä! Toisena päivänä lämpötila nousi yllättäen jopa +30 Celsius-asteeseen. Niinpä olen saanut kaivella täällä jo allasmekkonikin naftaliinista. Ihanaa!

Sateiden tuoma vihreys ja vehreys

Lämmön lisäksi pistin Kaliforniaan palattuani toisenkin asian välittömästi merkille. Näiden talvikuukausien aikana, jolloin olin itse Suomessa, El Niñon mukanaan tuomat runsaat sateet ovat saaneet Bay Arean maastot vihertämään oikein kunnolla. Tämä näkyi hyvin jo lentokoneen ikkunasta ennen laskeutumista. Viime vuonna tähän aikaan vuodesta Piilaakson itäpuoliset kukkulat olivat olleet jo ainakin pari kuukautta takaisin kullankeltaisina auringon paahteesta. Nyt ne vihertävät edelleen, sillä sateita on ennen tänne tuloani piisannut. Sateet tähän aikaan vuodesta tällä alueella ovat siis poikkeuksellisia, mutta kas, niitä sateita tulikin sitten myös koko viime viikonlopun.

Minulle tämä on joka tapauksessa ollut täyttä kesää, sateineen päivineen, ja tämän minulle alkaneen kesän kunniaksi ostin heti ensimmäisellä ruokakauppareissulla tuoreita mansikoitakin. Niin, kesä ja kesä. Aasialaiset näyttävät edelleen ulkoilevan keskellä päivääkin kevyttoppatakeissaan, heh heh.

Paitsi että vihertää, myös paikalliset hedelmäpuut näyttävät tykänneen sateista. Tässä yksi hedelmistään notkuva appelsiinipuu lähinaapurustostamme. Joka kerta, kun kuljen tämän puun ohi, silmäilen sitä kadehtien ja kuola valuen. Jos naapuri vaan tarttis apujoukkoja noiden syömisessä, niin minä voisin kyllä oikein mielelläni auttaa! Lurps!

Arkeen totuttautumista

Tähän mennessä päivät Piilaaksossa ovat vierähtäneet jo muutamia ystäviä treffatessa sekä takaisin paikalliseen arkeen totuttautuessa. Pikku hiljaa alkaa siis jo muistumaan mieleen, että paljonko se yleisnopeusrajoitus matkalla ruokakauppaan olikaan, mikä olikaan sitä hyvää juustoa ja mitenkäs ne tippaamiset taas hoidettiinkaan. Ja se, että punaisen liikennevalon palaessa sai risteyksessä kääntyä oikealle, kunhan muistaa väistää muita. Lisäksi olen käynyt jo vähän paikallisia kuntosalilaitteitakin tervehtimässä ja onpa ollut jo pari reissuakin tässä suunnitteilla, mutta niistä sitten myöhemmin lisää. 

Lopuksi vielä pieni karkkikevennys.

Loppukevennys

Päätimme ukkokullan kanssa katsoa yhtenä iltana Netflixista elokuvaa. Tämän kunniaksi otimme pyhästä kaapistamme pussillisen Suomi-karkkeja maksimoimaan elokuvanautintoa. Ukkokulta sen sitten hoksasi ja minua niin nauratti, mutta totta mikä totta! Elokuva oli vuodelta 2016 ja meidän leffakarkit vuodelta 2015! Elokuva oli siis tuoreempi kuin karkit! 

Ja kyllä, jälleen kerran meillä on päässyt ylitsepursuavassa karkkivarastossamme menemään karkkeja vanhaksi! Ehkä tässä pitäisi kotirouvan pitää jonkinlainen karkkikaapin inventaariopäivä, mutta senhän tietää, miten siinä hommassa käy... ;-) Mutta vanhasta päiväyksestään huolimatta, kylläpä suomalaiset Pantteri-karkit maistuivat mahtaville! Pikkasen oli nähtävästi arabikumi antanut jo myöten, mutta liekö siksi namit olivat entistäkin pehmoisempia!

Kesään kuuluu tietenkin myös jäätelö. Tämä Oreo-jäätelö oli uusi tuttavuus ja oikein hyvää, mutta kysymysmerkiksi jäi, miksi kääreessä lukee "Good humor"...

Koska päiväni ovat nyt tosiaan olleet enimmäkseen tällaista arkeen asettumista, en täällä bloginikaan puolella kovin syväluotaaviin katsauksiin ole vielä kyennyt. Saittekin nyt siis tällaisen arkipäiväkatsauksen tällä kertaa ja ensi kerralla sitten taas jotain muuta. Siihen asti sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Viime postauksessa kerroin teille sosiaaliturvatunnuksen anomisesta paikallisesta sossusta. Sotuni saapui viikossa, aivan kuten luvattiin ja niin siinä nyt kävi, että sosiaaliturvatunnuskorttiini on kuin onkin merkitty sen anomispäivä, minun kohdallani aprillipäivä. O-ou. Ettei tämä vaan taas tietäisi jotain kommervenkkejä...

Amerikkalaisia kummajaisia, osa 5

Hupsista! Listasin teille amerikkalaisia kummajaisia edellisen kerran tammikuun lopussa, joten edellisten kummajaisten ihmettelystä onkin vierähtänyt aikaa jo yli kaksi kuukautta! Tämä ei suinkaan ole merkki siitä, etteikö kummajaisia edelleen eteen tupsahtelisi, en vain ole ehtinyt niitä tänne blogiini asti kirjoittaa. Mutta nyt. Nyt on jälleen korkea aika raottaa muutamia amerikkalaisia kummajaisia. Tässäpä siis jälleen yksi erä lisää outouksia teidänkin ihmeteltäväksi: 

Kuivaa vai kosteaa?

Tästä pohjois-kalifornialaisesta säästä tai ilmastosta ei kyllä ota Erkkikään selvää! Olenkin kirjoitellut teille paikallisista sääilmiöistä ja sään vaihtuvuudesta aikaisemminkin, mutta viime aikoina on ollut mielen päällä tämä "kuiva vaiko kostea?" -dilemma ja se kyllä melkoinen kummajainen onkin. 

Kaliforniahan on tunnettu kuivuudestaan ja esimerkiksi viime talvena, joulu-helmikuun aikana täällä oli 40 päivän jakso, jolloin ei satanut pisaraakaan vettä. Tästä huolimatta, pyykkien kuivaksi saaminen ilman kuivausrumpua tuntui mahdottomalle, ja juuri erityisesti noiden kuivien talvikuukausien aikana. Samoin esimerkiksi keittiön hehtaariuunin luukunrivassa roikkuva keittiöpyyhe oli aina märkä! Että se sitten otti kupoliin, kun ei siihen saanut enää käsiään kuivatuksi. Eikä se vaihtamalla parane! Kun se pyyhe ei kuivu, niin se ei kuivu!

Eli onko täällä nyt sitten kuivaa, kosteaa vai märkää? En minä tiedä! Olen tippunut tämän asian suhteen kärryiltä jo aikoja sitten, jos olen koskaan kärryillä ollutkaan. Ja joo, on talviajan kovat yökosteudet sun muut, mutta miksi sitten luonto ja kasvit pysyvät rutikuivina ilman lisäkastelua, mutta pyykki ja keittiöpyyhe pysyvät märkinä, häh?!

Siinä se märkä ja ruttuinen rätti roikkuu.

Onneksi jo tuntuu, että tämä kummajainen on alkanut helpottamaan näin kevätkuukausien aikana, mutta tämä seuraava kummajainen taitaa olla aina vain pahenemaan päin.

Kadonneet kirjakaupat

Kirjakauppoja ei täältä tahdo löytyä enää mistään. Saimme vieraita Suomesta ja heillä oli aikeissa ostaa täältä yksi tietty kirja kirjakaupasta. Käyntinsä San Franciscossa ei tuottanut tulosta, tosin tuskin aivan joka katua ehtivät tietenkään siellä tutkimaankaan. Käyntinsä San Josessa ja kysely siellä paikalliselta kuitenkin antoi vastauksen, ettei San Josen keskustassa ole enää kirjakauppaa. Kun kyseessä on kuitenkin miljoonan asukkaan kaupunki, on mielestäni aika kummallista kirjakaupan puuttuminen kokonaan. Kolmannella etsintäkerralla vieraamme olivat toivorikkaina, sillä olimme aivan huippuyliopisto Stanfordin kupeessa sijaitsevassa ostoskeskuksessa. Mutta ei, ei yliopisto-opiskelijoidenkaan lähinaapurista kirjakauppaa löytynyt. Ostoskeskuksen vartijan antama vastaus kirjakauppatiedusteluihinsa oli: "Google man, Google!"

Digitaalisuus on siis tehnyt tehtävänsä täälläkin: netti ja e-kirjat ovat suosittuja. Lisäksi pitkien ajomatkojen ja ruuhkien vuoksi täällä harrastetaan todella paljon nettikaupoista tilaamista. Nettikauppaa on meidänkin tullut jo täällä harrastettua huomattavasti enemmän kuin Suomessa ja miksipä ei, kun onhan se tosi kätevää. Paketti saattaa tulla samana päivänä ovellesi ja itse säästyt ruuhkissa ajamiselta sekä parkkipaikan etsinnältä. 

Niinpä täällä tilattaneen myös kirjat nykyään valtaosin nettikauppojen kautta. Kirjakaupat alkavat olla täällä siis todellisia harvinaisuuksia. Pian kummajaisia itsekin.

Stanfordin ostoskeskuksessa on Piilaakson ainoa Marimekko-liike, toinen löytyy San Franciscon keskustasta. Tässä kuva, kuinka Marimekko näkyy Stanfordin ostoskeskuksen sisustuksessa. Kiva!

Seuraavaksi hyppäämme Stanfordin ostoskeskuksesta Stanfordin yliopiston puolelle. Kummajaiseen olen nimittäin törmännyt sielläkin.

Akateeminen aktiivisuus - opinnoissa!

Stanfordin huippuyliopisto sijaitsee siis Piilaaksossa, kotikaupunkimme naapurissa. Ennen kummajaisen esittelyä en malta alkuun olla mainitsematta paria mielenkiintoista, yliopiston omilta nettisivuilta poimimaani faktaa tuosta opinahjosta.

Yliopistossa opiskelee yli 7 000 ylioppilasta, jotka suorittavat ensimmäistä yliopistotutkintoaan. Näiden lisäksi Stanfordissa opiskelee yli 9 100 jatko-opiskelijaa, joten yliopiston opiskelijajakauma on voimakkaasti painottunut jatko-opintoihin, päinvastoin kuin suomalaisissa yliopistoissa. Näiden yliopistossa kirjoilla olevien opiskelijoiden lisäksi on tietenkin vielä ne lukuisat verkko-opintojaan suorittavat ympäri maapallon. Vuonna 2014 Stanfordin yliopistoon hakijoiden hyväksymisprosentti oli 5,1 % ja sen seitsemässä eri tiedekunnassa on peräti yli 2 100 henkilökunnan jäsentä. Lisäksi Stanfordin yliopistossa pyörii huikeat 5 300 ulkopuolisella rahoituksella rahoitettua tutkimusprojektia! Kyllä, 5 300. Projektien lukumäärä suhteutettuna henkilökuntaan tarkoittaisi, että jokaisella henkilöstön jäsenellä olisi vastuullaan keskimäärin 2,5 projektia. Melkoinen akateeminen keskittymä on siis kyseessä. Mutta sitten sen kummajaisen pariin, mikä tähän miljööseen liittyy.

Stanfordin yliopistokampuksen kirkko, Memorial Church.

Kävimme eräänä iltana näyttämässä Suomi-vieraillemme Stanfordin yliopiston kampusta ennen kuin jatkoimme matkaa illalliselle. Olimme kaikki äimän käkinä, sillä illalla klo 18 jälkeen joka ikinen yliopiston parkkipaikka oli varattu! Arvelimme ukkokullan kanssa, että nyt täytyy olla Stanfordin kampuksen stadionilla jokin peli ja ihmiset ovat tulleet sitä katsomaan ja näin valloittaneet jokaisen parkkiruudun kampukselta. Lopulta löysimme autolle parkkipaikan, sellaisen, öhöm puoliksi sakkopaikan, mutta jätimme uskaliaasti auton siihen omatoimisen kampuskierroksemme ajaksi. 

Kierrellessämme kampusta, autot edelleen pyörivät kuumeisesti alueen useilla eri parkkialueilla etsien parkkeerauspaikkaa. Lopulta kysyimme yhdeltä opiskelijaneitokaiselta, että miksi täällä on niin täyttä vielä tähän aikaan illasta. Mahtaako olla jokin peli alkamassa? Neito totesi meille: "Ei kai tänään mitään peliä ole. Tämähän on ihan normaali ilta kampuksellamme. Meillä on katsos niin paljon myös iltaluentoja." Kyllä minulla ainakin loksahti leuka auki! Olen nimittäin varma, että menipä Suomessa minkä tahansa yliopiston parkkipaikalle arki-iltana klo 18-19 aikaan, niin vapaita parkkipaikkoja on valita asti. 

Stanfordin yliopistoa.

Toinen tapaus, joka kertoo yliopisto-opiskelijoiden ottavan opintonsa tosissaan, sattui ukkokullalle hänen vieraillessa Bostonissa. Hän törmäsi Harvardin yliopiston pieneen urheilujoukkueeseen, joka ilakoi voittopokaalinsa kanssa. Joukkue oli voittanut lajissaan ja ukkokulta lupasi tarjota joukkueelle pikku drinkit voiton kunniaksi. Mutta mikä olikaan joukkueen jäsenten vastaus? Eivät he voi vastaanottaa drinkkiä, kun huomenna on aamulla jälleen luennoille meno! Siis mitä ihmettä? Moniko suomalaisopiskelija kieltäytyisi voittojuhlissaan ilmaisesta drinkistä, vaikka seuraavana päivänä ne luennot olisivatkin?! 

Mielestäni tämä opiskelijoiden innokkuus ja sitoutuneisuus opintoihinsa on siis melkoinen kummajainen kun Suomeen vertaa. Kunnioitettava kummajainen.

Toki tämän akateemisen opintoinnokkuuden taustalla on varmasti se, että lukukausimaksut maksavat näissä huippuyliopistoissa maltaita, useita kymmeniä tuhansia dollareita lukukaudelta. Siinä on varmasti keppiä ja porkkanaa kerrakseen suorittaa opintonsa mahdollisimman nopeasti ja kunnialla loppuun.

Lisäksi ilta-ajan luentoja perustelee todennäköisesti ainakin se, että yliopisto käyttänee kursseillaan asiantuntijoina henkilöitä Piilaakson yrityselämästä ja näin illat ovat ainoa aika, jolloin nuo bisneselämän gurut pääsevät näkemyksiään ja oppejaan jakamaan. Tulipa vain mieleeni, että niinköhän opiskelijat Suomessa tulisivat nenäänsä nyrpistelemättä luennoille vielä klo 19. No, osa varmasti tulisi, mutta iso osa ehkä ei.

Yksi selätetty kummajainen!

Hahaa! Lopuksi minun täytyy raportoida vielä teille, kuinka olen päivittänyt arkemme suorastaan uudelle tasolle. Täällä eletään nyt kuulkaas amerikkalaista elämää versiota 2.0. Vai meneekö tämä uudistus jo suoraan versioksi 3.0? Avauduin teille postauksessani Amerikkalaisia kummajaisia, osa 3 näistä paikallisista suihkutötteröistä, mutta katsokaapas, mitä minä olen meidän huusholliin jo jokin aika sitten hankkinut! Letkullisen suihkun, jee!

On tämä ylellisyys jo asennettukin ja hyvin toimii!

Täällä onkin kuulema tapana, että kun asunnosta muutetaan pois, otetaan suihkuletku muutossa mukaan ja kierretään asunnon perusvarustukseen kuuluva tötterösuihku takaisin. Letkullinen suihku on täällä siis ikäänkuin asukkaiden henkilökohtaista omaisuutta, ei taloyhtiön. Erikoista touhua!

Näihin uudistushenkisiin tuuliin päätän tällä kertaa ja sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Tuttu juttu onkin Piilaaksossa vähän eri juttu

Tähän postaukseeni olen koonnut muutamia sellaisia asioita, jotka meille suomalaisille ovat täysin tuttuja, mutta niiden merkitys tai vaikutus täällä Piilaaksossa voi olla kuitenkin jotakin ihan muuta. 

Lähi-sanan merkitys

Olen huomannut, että jos täällä puhuu tai kirjoittaa asioista lähi-etuliitteelllä, voi sanan lopullinen merkitys kuitenkin olla täysin eri kuin mihin Suomessa olemme tottuneet. Muutaman kerran olen väärinkäsityksiä siis saanut oikoa kun olen paikallista menoa koto-Suomeen kuvaillut. Kerronpa tästä pari esimerkkiä:

Esimerkki 1. Lähikauppa

Täällä lähikaupalla tarkoitetaan kotiasi lähinnä olevaa kauppaa, mutta se voi olla, ja monille onkin, useiden mailien päässä sijaitseva hehtaarihalli. Jotkuthan toki voivat asua sen hehtaarihallin vieressäkin. Mutta sellaista suomalaista lähikauppaa suomalaiselle tuttuna käsitteenä täällä Piilaaksossa ei ole. Siis sellaista kävelymatkan päässä olevaa pienen pientä kauppaa, josta kuitenkin kokoonsa nähden löytyy uskomattoman laaja valikoima, käytännössä kaikki, mitä perusruoan valmistamiseen ja kodin askareisiin tai puhtaanapitoon tarvitset. Täällä Piilaaksossa sellaisia "siwoja" ja yhden k:n marketteja ei vain ole. Pientä hätävaraa, lähinnä kuivamuonaa kuten riisiä tai keksejä akuuttiin tarpeeseen on mahdollista saada 7-Eleven-kioskeista, mutta mitään tuoretavaraa ei niissä ole ja valikoima on todella suppea. Suppeampi kuin tyypillisessä suomalaisessa elintarvikekioskissa. 

Jos minä siis täällä puhun lähikaupastamme, tarkoittaa se meitä lähinnä sijaitsevaa ruokakauppaa ja sitä kauppaa, jossa useimmiten käymme. Matkaa tuohon kauppaan meillä on kuitenkin liki kaksi mailia eli 3,2 km. Tässä yhteydessä etuliite 'lähi' ei siis välttämättä tarkoita mitenkään läheistä.

7-Eleven-kioski. Omien kokemusteni mukaan en jättäisi viikonlopun ruokaostoksia pelkästään tämän varaan. Tämä vuonna 1927 perustettu ja Texasin Dallasista lähtöisin oleva kioskiketju on nykyään japanilaisen Seven & I Holdings -yrityksen tytäryhtiö. 

Esimerkki 2. Lähikaupunki

Piilaaksossa lähikaupunki voi sijaita vain 5-10 minuutin ajomatkan päässä. Vähän niin kuin ajaisit vain toiseen kaupunginosaan tai jonkin näkymättömän rajan yli, sillä Piilaaksossa kaupungit ovat yhtä jatkumoa, eikä kaupunkien rajoja autoillessa yleensä edes huomaa. Täällä onkin ihan normaali käytäntö, että illallisella voidaan piipahtaa lähi- tai naapurikaupungissa. Sama käytäntö on yleinen vaikkapa elokuvissa käynnin suhteen. 

Jos siis täällä puhutaan lähikaupungista, niin etuliite 'lähi' tarkoittaa todellakin läheistä. Suomessa taas lähi- tai naapurikaupunkien välimatka voi olla pitkäkin, Pohjois-Suomessa talviolosuhteissa ajallisesti jopa useita tunteja, joten piipahdus naapurikaupungissa olisikin sitten koko päivän reissu. Piilaaksossa välimatkaa kaupunkien välillä tietenkin lyhentävät myös hyvät, monikaistaiset ajoväylät, mikäli ne eivät satu olemaan ruuhkistaan tukossa. Ei mitään suomalaisia kärrypolkuja routavaurioineen ja kelirikkoineen matkantekoa hidastamassa. :-) Täällä kaupunkien välillä on valittavana joko useampikaistainen moottoritie tai sitten paikallinen "kinttupolku" eli 2+2 -kaistainen ajotie. Niin ja jos ukkokullalta kysytään, niin välimatkojahan lyhentää tietenkin myös alla hyrräävä ärhäkkä muskeliauto. ;-)

Moottoritietä, nopeusrajoitus yleensä 65 mph.

Tässä yksi tyypillinen "kinttupolku", Central Expressway. Yleensä 2+2 kaistaa, mutta tässä risteyskohdalla poikkeuksellisesti 3+3 kaistaa + kääntyvien kaistat. Nopeusrajoitus yleensä 35 - 50 mph.

Sää ja sen vaikutukset

Myös sää täällä poikkeaa paljon suomalaiselle tutusta. Ensinnäkin sää voi vaihdella tosi nopeasti. Jos aamupäivällä on kova myrsky sateineen ja irtoavine puiden oksineen tai jopa kaatuvine puineen, voi puoliltapäivin paistaa jo aurinko pilvettömältä taivaalta. Toisekseen, täällä puhutaan usein säätiedotuksissakin mikroilmastosta. Tämä tarkoittaa, että tietty sää kaikkine olosuhteineen pätee vain hyvin pienellä rajatulla alueella. Niinpä jos täällä matkustat siihen viereiseen kaupunkiin vain muutaman mailin päähän, voi lämpötila nousta tai laskea jopa kymmenellä Celsius-asteella. Tämä voi aiheuttaa tenkkapoota oikeanlaisen pukeutumisen suhteen. 

Nämä säänvaihtelut kannattaa huomioida erityisesti San Franciscoon mennessä. Sää siellä on aivan omanlaisensa, sillä kaupunki sijaitsee maantieteellisesti niemen kärjessä. Toisella puolella kaupunkia aaltoilee Tyyni valtameri ja toisella puolella San Franciscon lahti. Jos ja kun tuuli sattuu puhaltamaan sopivasta suunnasta, se muodostaa kaupungin kaduille melkoisia tuulitunneleita. Jos siis kävelet aurinkoista kadun puolta vaikkapa etelään, voi olla lämmin, mutta kun seuraavasta risteyksestä käännytkin itään, voi tuulitunneli tehdä elon viileäksi. Olen tähän mennessä tainnut itse onnistua yhden kerran, etten ollut kyseisen San Franciscon visiitin aikana kertaakaan viluissani. Suosittelen siis muillekin San Franciscoon menijöille kerrospukeutumista. 

Mikroilmastoa. Vastarannalla San Franciscon yllä melko tummanpuhuvat pilvet, välillä näyttäytyi salamoitakin, kun taas tällä rannalla Sausalitossa, josta käsin kuva on napattu, oli pilvetöntä taivasta. Välimatkaa on alle kuusi mailia. Mikroilmastot ovat täällä normaali ilmiö myös sisämaassa.

Lopuksi vielä ravintolamaailmaan. Pöytävaraus on pöytävaraus täälläkin, mutta varauksen ennakointiaika voi poiketa Suomessa totutusta huomattavasti.

Ennakointi ravintolan pöytävarausta tehdessä

Oulussahan sitä oli tottunut siihen, että aika harvoin ruokaravintolaan tarvitsi tehdä pöytävarausta etukäteen. Lisäksi Suomessa olen pöytävaraukseni onnistunut aina saamaan, mutta Piilaaksossa voit jäädä nuolemaan näppejäsi. Täällä ruokaravintolat voivat olla tupaten täynnä myös arki-iltoina. Niinpä ennakointiajat pöytävarausta tehdessä Suomessa ja täällä voivat olla aivan eri luokkaa. Onneksi ravintolatarjontaa on täällä kuitenkin paljon, joten ei täällä sapuskatta jää, vaikkei johonkin tiettyyn ravintolaan mahtuisikaan. Ulkona ruokailu on täällä huomattavasti yleisempää kuin Suomessa ja siis todella suosittua. 

Sain itse aivan vastikään hyvän muistutuksen tästä riittävästä ennakoinnista. Ukkokullalla oli syntymäpäivä ja lupasin viedä hänet yhteen kehuja keränneeseen, lähikaupungin suosituimpaan ravintolaan. Yritin tehdä samalla viikolla heti alkuviikosta varausta kyseiseen ravintolaan lauantaiksi. Olin omasta mielestäni liikkeellä hyvissä ajoin, mutta eipä onnistunut. Ensimmäinen vapaa kahden hengen pöytä viikonloppuaikana löytyi yli kolmen viikon päästä! Eipä siinä auttanut itku markkinoilla. Otin ensimmäisen tarjotun ajan vastaan. 

Eikä tämä varmastikaan ole vielä ruuhkaisimmasta päästä eli pidempiäkin jonotusaikoja Piilaakson ja San Franciscon ravintoloihin voi olla. Olemme joskus aikoinaan tehneet ukkokullan kanssa pöytävarauksen yli 2 kk etukäteen erääseen new yorkilaiseen fine dining -ravintolaan, mutta ne ovat sitten niitä erikoistilanteita ja "once in a lifetime" -tilaisuuksia ne, ainakin itselleni.

Hyvää kannatti odottaa. Eli ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi.

Tällaisia makupaloja tällä kertaa. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!


PS. Kalifornian kellot siirrettiin viime viikonloppuna kesäaikaan. Seuraava oma Suomi-visiittini häämöttää jo näköpiirissä ja kappas! Kun olen Suomessa, niin sinä aikana sielläkin siirretään kelloja. Minulla on siis ilo ja kunnia menettää tuo kellojensiirtotunti tänä keväänä kahteen kertaan.