Ensifiiliksiä uudesta työpaikastani

Ensimmäiset mailit uudessa työpaikassani ovat tuntuneet hyvälle. Minut on otettu kivasti vastaan ja olen tavannut jo valtavan määrän asiakkaitamme. Ja jos ei heidän kanssaan vielä muuta jutun juurta löydy, niin aina voimme keskustella siitä, kuinka minä tulen Suomesta ja mistä he ovat tulleet. Piilaaksolainen peruskuvio.

The Cityn eli San Franciscon siluettia. Onneksi työpaikkani ei kuitenkaan sijaitse ison kaupungin sykkeessä, vaan ennemminkin pikku kaupungin laitakaupungilla. Niinpä pystyn kulkemaan työmatkani autolla, eikä parkkipaikan löytäminen tuota päänvaivaa.

Sananen kollegoistani 

Työhaastattelussa mukana ollut omistajaäiti, vanha rouva, oli haastattelun aikana melko hiljainen ja ajattelin, että kenties jokin asia minussa hänelle tökki. Nyt tämä mamma on kuitenkin käynyt jo useamman kerran taputtelemassa minua olalle, kuinka mukavaa onkaan, että ovat saaneet minut tiimiinsä. Ehkäpä hän halusi sitten vain olla taustalla itse haastattelutilanteessa ja tällä hetkellä vaikuttaa kuitenkin ihan tyytyväiseltä tehtyyn palkkauspäätökseen, huh.

Myös venäläistaustainen omistajaisä kävi minua jututtamassa ja toivottamassa tervetulleeksi. Hän ei yleensä työskentele työpaikalla, vaan hoitaa yrityksen asioita kotoaan käsin. Myöhemmin alkanen tehdä myös vähän toisenlaisia työtehtäviä häntä auttaakseni.

Sitten reilu viikko sitten työnantajani rekrytoi myös jo sen toisen työntekijän, joka tulee jakamaan kanssani työkuormaa. Sain tavata jo hänetkin. Hän on filippiiniläinen Sarah, joka on asunut Yhdysvalloissa viimeiset 13 vuotta. Hän sai juuri USA:n kansalaisuuden.

Joustavuutta puolin ja toisin

Kun kerroin teille jo aiemmin työnantajani joustavuudesta, niin olen myös itse tullut vastaan heti työrupeamani alkajaisiksi. Työpaikassa sattuu nimittäin juuri nyt olemaan vuoden kiireisin aika ja olenkin paiskinut töitä heti kahtena viikonloppuna, toisin kuin alunpitäen oli sovittu. Tämä työnantajalleni varsin kiireinen ja stressaava aika ei tietenkään ole ollut paras mahdollinen hetki minulle opetella uusia työtehtäviä, mutta eiköhän tästä suomalaisella sisulla selviydytä. Tulevalla viikolla on sitten vara höllätä ja tuoreinkin tiimiläinen pääsee käsiksi pikku hiljaa omiin työvuoroihinsa.

Kansainvälisyys

Joku on voinut kiinnittää jo nyt huomiota, että aika kansainvälisessä ilmapiirissä täällä töitä saan tehdä. On venäläistä, norjalaista, fiilippiiniläistä kollegaa ja asiakkaina melkeinpä kaikkia kansalaisuuksia tältä väliltä. Kun laitoin sosiaaliseen mediaan muutaman kuvan työpaikaltani, niin yksi kaverini kommentoikin, että voisi minun luulla olevan töissä Kiinassa, kun valtaosa kuvan ihmisistä oli aasialaisia. Noh, sehän on vain melko kuvaava poikkileikkaus Piilaaksosta noin ylipäätään.

Ensimmäisen työpäivän jälkeen paperibyrokratian pyöritystä ei ole ollut lainkaan, eikä sitä näyttäisi olevan jatkossakaan luvassa. Jes!

Sitten olen tässä vielä makustellut paria ajatusta, ehkä hiukan hämmästellytkin jälkikäteen paria asiaa työllistymiseni tiimoilta:

Ajatuksia

Ensinnäkin se, että tämähän oli vasta toinen työpaikka, jota tosissani Piilaaksosta hain ja sen sain. Aikamoinen osuma, etten sanoisi. Mutta ei tämä aivan kuin Manulle illallinen tullut. Voin kertoa, että tulin lukeneeksi satoja ja taas satoja työpaikkailmoituksia. Osa ei napannut mielenkiintonsa vuoksi, osassa vuorostaan oli sellaiset vaatimukset, etten niitä mitenkään voinut täyttää. Joissakin paikoissa esimerkiksi vaadittin vähintään x vuotta työkokemusta samanlaisista tehtävistä Yhdysvalloissa. Ne kaikki paikat menivät minulta sivu suun. Lisäksi olin jo pitkään ajatellut, että haluan täällä tehdä työkseni jotakin ihan muuta kuin Suomessa, mutta oikeaa palapelin palasta ei oikein tuntunut löytyvän. No, tässä se minun paikkani nyt sitten vihdoin oli! Se vain otti oman aikansa. Ja todellakin, nykyinen työpaikkani on tarjonnut varsin erilaisia työpäiviä kuin mihin olin Suomessa jo tottunut. Vaiko jo rutinoitunut? Ja tämä erilaisuus on ollut ihanaa! Lisäksi työtehtäväni ovat olleet juurikin niin monipuoliset, kuin ne työhaastattelussa luvattiin. 

Sitten toinen ajatus, jota olen pyöritellyt. Onpa muistunut mieleeni yksi LinkedIn-koulutus Suomesta. Koulutuksessa kerrottiin, että omaan LinkedIn-profiiliin kannattaisi lisätä myös omat harrastukset ja niiden parissa hankitut taidot, sillä nekin voisivat auttaa työllistymisessä. Minusta tämä oli ihan höpönlöpö-puhetta, enkä lisännyt harrastuksistani LinkedIniin mitään. No, nyt sitten tämän työpaikan sain käytännössä harrastustaustani ansiosta! Edeltäjäni vahvisti asian minulle tällä viikolla. Voinen siis sanoa, ettei ihmeiden aika ole ohi. Ja ehkäpä minunkin on siis todella uskottava, että harrastukset voivat oikeasti edesauttaa työpaikan saannissa. Tämä kannustuksen sanana muillekin, jotka kenties haaveilevat uudenlaisista työurista.

Loppukevennys

Yrityksen venäläistaustainen omistajaisä halusi heti ensitapaamisellamme kertoa minulle kokemuksistaan Suomessa. Hän oli ollut aikoinaan Moskovassa töissä ja kävi usein liikekumppaneiden luona Helsingissä työmatkoilla. Sanoi, että kuvio Suomen työmatkoilla oli aina toistanut itseään. Noin klo 15 iltapäivällä olivat suomalaiset kollegat alkaneet supista "sauna, sauna, sauna..." ja porukka, tämä venäläinen kumppani mukaanlukien, olivat siirtyneet firman saunatiloihin. Ilta oli joka kerta päättynyt samoin. Olivat valmistaneet makkaraa kiukaalla, juoneet olutta ja vodkaa, ja lopulta uni oli maittanut. Muutaman täysin samanlaisen illan jälkeen venäläinen oli lopulta sanonut suomalaisille liikekumppaneilleen, että hei, voitaisiinko joku kerta mennä vaikka ravintolaan syömään. Minusta olisi mukava nähdä vähän tätä Helsinkiäkin.

Tarinan kerrottuaan nauroimme molemmat jutulle. Toisaalta minua vähän nolotti tämä suomalaisten "vieraskoreus", toisaalta aika tyypillinen tarina kertomaan jotakin suomalaisesta kulttuurista. Sitä en rohjennut vanhalta herralta ainakaan vielä kysyä, millä vuosikymmenellä nämä hänen liikematkansa tapahtuivat.

Summa summarum 

Paitsi että täysin uusi arkirytmi iltapainotteisine töineen vaatii nyt vähän opettelua ja logistiikkaakin, niin amerikkalainen työelämä itsessään vaatii opettelua ja siitä minulla on tulossa oma postauksensa myöhemmin. Mutta hei, onpa se vain eri toimisto-ohjelmien käyttö tuntunutkin ihmeen mukavalle liki vuoden tauon jälkeen. :-) Ja kun työnkuvaan kuuluu niin paljon muutakin kuin vain tietokoneen naputtelua. Se on oikein mukava juttu se! 

Tällaisia tunnelmia tällä kertaa. Nyt on aika sanoa taas hetkeksi hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!