Nonnih, tässä sitä nyt ollaan näiden D-vitamiiniarvojen kanssa!

Kun aloitin blogiani vuonna 2014, olivat ensimmäiset postaukseni luonnollisesti amerikkalaisten kummajaisten ihmettelyä. Niin paljon tuli uutta ja ihmeellistä. Kirjoitin parina ensimmisenä vuonna oikein postaussarjaa Amerikkalaisia kummajaisia, kaikkiaan kahdeksan eri osaa. Heti ensimmäisessä kummajaisten ihmettelypostauksessa marraskuussa 2014 kirjoitin näin:

D-vitamiini

Miksi ihmeessä kaupoissa myydään D-vitamiinia, vaikka aurinko paistaa täällä ympäri vuoden? No okei, varmastikaan päivänpaiste ei ole niin voimakasta talvikuukausina ja ehkä osa ihmisistä haluaa välttää aurinkoa sen huonojenkin vaikutusten vuoksi. Mutta kun meille suomalaisille on aina toitotettu, että juuri meidän, jotka siellä pimeydessä vaellamme, juuri meidän täytyy popsia D-vitamiinia. Näytetään sitä sitten popsivan aurinkoisemmissakin paikoissa. Lisäksi aika monet mehut ja maitotuotteet täälläkin näyttävän olevan D-vitaminoituja. Samoin tuoretta kalaakin täällä on saatavilla varsin helposti D-vitamiinivarastojen täydentämiseksi. Ainakin itselläni tulee syötyä kalaa täällä paljon useammin kuin Suomessa, kiitos herkullisten sushipaikkojen, joita löytyy joka nurkalta, pienimmissäkin ostareissa aina yksi. En siis vielä ole purkkivitamiinin kannattaja.  

Enkä muuten ainakaan vielä allekirjoita tuota talvikuukausien auringonpaisteen tehottomuuttakaan: Kävin nyt marraskuussa ulkona lukemassa lehteä. Olin auringossa ehkä 1-1,5 h ja niinpä vain rintakehästä nahka kärähti! Sain D:tä taivaalta, en purkista.

Tilanne elokuussa 2019

Muistan saaneeni tuohon postaukseen aivan ensimmäisiä blogikommentteja paikallisilta, Piilaaksossa jo pidempään asuneilta suomalaisilta. Yksi heistä avarsi maailmankuvaani kertomalla, etteivät työssäkäyvät ihmiset täällä ehdi nauttimaan auringonvalosta. He ovat päivisin töissä, työpäivät on keskimäärin pitkiä ja lisäksi aikaa tuhraantuu huomattavan paljon työmatkoihin. No näinhän se tietysti olikin! Enhän minä tallukka tajunnut katsoa asiaa laajemmin. 

No, arvatkaapas missä mennään tänään, elokuussa 2019? Vuosittaisessa terveystarkastuksessa minulta otettiin jälleen verikokeet ja kuinka ollakaan, nyt omat D-vitamiiniarvoni rämpivät aivan alamaissa! Paikallisen suosituksen mukainen D-vitamiiniarvojen skaala on 20 - 80 ng/ml. Minun arvoni oli vaivaiset 24 ng/ml! D-vitamiinitasoni oli hiukan alakantissa jo talvella ja niinpä olen yrittänyt ottaa aurinkoa lyhyen aikaa ilman aurinkosuojaa ainakin kerran viikossa. Tällä hetkellä ihoni on ruskettunut, mutta niinpä vain D-vitamiiniarvo laahustaa yhä pohjalukemissa. Olin siis verikoetuloksistani todella yllättynyt. Nähtävästi tuo kerran viikossa auringossa oleskelu ei sitten vain riitä. Lääkäri usuttikin minua nyt syömään D-vitamiinia purkista saadakseni tuo arvon paremmalle tolalle.

Onhan tämä aika uskomatonta. Elokuussa 2019 minustakin on tullut purkkivitamiinin ottaja. Ja paikassa, jossa aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta päivät pääksytysten! Enpä olisi tätä arvannut, kun vuonna 2014 aiheesta blogiini raapustin. Mutta uskottava se vain on. Purkkivitamiinilla mennään!

Ei ole kauaakaan aikaa, kun tuumasin ukkokullalle, että milloin olen edes viimeksi nähnyt pilviä taivaalla! Sillä hetkellä en kerta kaikkiaan muistanut. Mutta eipä siis ole terveyden kannalta onni ja autuus alati näkyvä sininen taivaskaan. Purkkivitamiiniin on turvautuminen Kaliforniassakin.

Näin sitä tuli omat blogikirjoitukset vuodelta 2014 todistetusti kumottua. Eipä muuta tällä kertaa, joten sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

Aarrearkku

Koska Amerikka on varoitusten valtakunta, niin tiedoksi heti alkuun: Alla oleva blogipostaukseni sisältää tuotesijoittelua. ;-)

Siellä sitä on, Aarrearkun väkeä.

Aarrearkun kansi avautuu

Sain vielä Suomessa ollessamme vinkin liittyä Facebookissa Piilaakson suomalaisten naisten ryhmään. Yllätyksekseni siellä olikin jäseniä pitkästi yli 300! Ryhmässä pyydettiin jäseniä antamaan lyhyt kuvaus itsestään, missä päin Piilaaksoa asuu jne., ja ilokseni huomasin esittelyistä, että aika moni oululaislähtöinenkin siellä oli. Aika mukavan kokoinen Suomi-yhteisö täältä siis löytyy, toki jäsenet ovat ripoteltuina maantieteellisesti aika laajalle alueelle.

Tuo ryhmä on kyllä ollut aivan vertaansa vailla! Muistan kun kesällä tulimme tänne, niin menin asioikseni viettämään aikaa paikalliseen ruokakauppaan ja lukemaan purkkien etikettejä löytääkseni uusia perustuotteita jääkaappiin. Aikaa kaupassa vierähti yli kaksi tuntia.

Tästä minä sen toivottomalta tuntuneen uusien luottotuotteiden etsinnän kesällä aloitin. Hartiat lysyssä iskin urakkaan kiinni, mutta niinpä vain lopulta Aarrearkku auttoi!

Esimerkiksi maustamattoman ja varsinkin sokeroimattoman kaurapuuron löytyminen tuntui aluksi aivan mahdottomalle. Tarjolla oli kyllä karamellikastikkeen, kaneli-omenan, karpalo-toffeen ja ties minkä muun makuista puuroa, mutta että hei, ihan basic olis kiva. No lopulta sellainenkin onneksi löytyi. Tämä peruspuuro on muuten sijoiteltu kaikissa käymissäni kaupoissa aina alimmalle hyllylle, ei taida olla mikään hittituote. Sokerivellit vetää täällä ohi oikealta ja vasemmalta. 

Perussettiä, yeah. 

Samoin tuli tuskailtua joidenkin maitotuotteiden etsimisen kanssa. Mutta kappas vain, sitten hoksasin taas aukaista Piilaakso-naisten FB-ryhmän ja siellähän oli koottu dokumenttiin mitä mistäkin kaupasta löytyy ja suosituksia tuotemerkeistäkin, jotka hitusenkin muistuttavat Suomessa myytävää vastaavaa tuotetta. Aah, mikä helpotus! Helpotus ihmiselle, joka ei tuntenut entuudestaan kuin vasta pari kolme tämän maan elintarvikekauppaketjuakaan. Uusien ruokakauppojen nimiä tipahti tiskiin tuosta vaan, yllättäen ja pyytämättä. Tämän ja muiden ahaa-elämysten myötä minulla menikin varmaan pari kolme viikkoa putkeen, jolloin lähes päivittäin riemastuin ja aloitin ukkokullalleni aina saman lauseen: "Hei, nyt siellä Piilaakso-naisissa oli, että..."

Se on ollut myös oiva kanava kysyä, jos mieltä askarruttavia asioita on tullut eteen. Ja useimmiten sieltä myös kaipaamansa vastauksen tai lisätietoa saa. Aina silloin tällöin joku naisista myös ottaa ja kokoaa porukkaa yhteen kimppakahveille, -brunssille tai -dinnerille. Vielä ei tosin ole kertaakaan harmi kyllä itselleni aikataulut natsanneet, mutta senkin aika vielä koittaa. Olen varma siitä.

Tykkäysten piikki, arvatkaapas mistä?

Viime viikolla yksi naisista oli laittanut ryhmään valokuvan Pandan likööri- ja vodkakonvehdeista sekä arvokkaan tiedon, mistä täältä niitä voi ostaa. Ja koska kyseessä on vain ja ainoastaan naisten ryhmä, oli tämä uutisvirrassa pitkään aikaan eniten tykkäyksiä kerännyt postaus. Hih! Naiset ja suklaa. Jotkut asiat vain tahtovat olla universaaleja aisapareja, eikä niitä siis täälläkään erota mikään toisistaan. Ja liekö lähti konvehdeilla myynti rajuun nousuun, kun pari päivää tuosta tiedosta piti itsekin hurauttaa kyseiseen kauppaan konvehtiostoksille. Mainonnan uhri, voi minua poloista. Surkutellen suu täynnä suklaata. ;-)

Kyllä näiden vuoksi kannattaa aina muutama maili ajaa. 

Näiden kaikkien ansioidensa johdosta olenkin nimennyt tuon Piilaakso-naisten ryhmän oikeaksi Aarrearkuksi! Olen liittynyt myös pariin muuhun, joko Bay Arean, Kalifornian tai koko Amerikan suomalaisille tarkoitettuihin sosiaalisen median ryhmiin, mutta ei, eivät ne ole olleet yhtä antoisia. Jo sekin, että keskusteluaiheiden kirjo on niin laaja, rikastuttaa tuota Piilaakso-naisten ryhmää: Siellä käydään asioita läpi sukkanipsuista aina paikallispankkien vertailuihin ja parhaaseen tapaan siirtää rahaa Suomesta. Hyviä tapahtumavinkkejäkin sieltä on herunut. 

Itsekin avuksi 

Olenpa kerran päässyt jo itsekin olemaan apuna ryhmän kautta. Yksi Piilaaksoon muuttoa suunnitteleva nainen oli peloteltu ennakkoon kankeaksi, että avopuolisona viisumin kanssa on hirvittäviä ongelmia, eikä suhtautuminen olisi mitenkään suopeaa. Niinpä hän kysyi ryhmässä asiasta lisätietoa ja muiden kokemuksia. Itselläni oli juuri tuore tapaus kerrottavana ja pystyin oikomaan näitä väärinkäsityksiä ja osittain paisuteltujakin uhkakuvia. 

Asiat ovat avopuolison viisumin suhteen selvästi kehittyneet, enkä yhtään ihmettele. Toimintakulttuuri on ollut varmasti aivan eri vaikkapa kymmenen vuotta sitten. Niinpä kuvailemani viisumikäytäntö vuodelta 2014 oli myös uutta tietoa osalle täällä jo pitkään asuneille, joten mukava oli jakaa tuo päivitetty informaatio muillekin. Enkä sitä kiellä, etteikö aviopuolisoina jotkin asiat menisi byrokratian kannalta täällä hiukan helpommin, mutta ei todellakaan ole sula mahdottomuus saada viisumi Yhdysvaltoihin myös avopuolisona. Korostettakoon vielä, että kyseessä on siis turistiviisumi tai ns. oleskeluviisumi, jossa ei ole työlupaa. Jos puolisolle on myönnetty työviisumi, niin tällä hetkellä työlupa ei napsahda automaattisesti sen paremmin hänen avio- kuin avopuolisollekaan. Tämän suhteen kohtelu on täysin tasavertainen. (Hmm, ehkäpä tulen kirjoittaneeksi ihan oman postauksen tästä viisumi- ja työlupa-asiasta, katsotaan.)

Tämä passi sisältää viisumin, turistiviisumin. 

Kävimme tämän viisumiasiaansa pohtineen naisen kanssa yksityisviestein keskustelua aiheesta lisää. Annoin hänelle myös ihan käytännön vinkkejä viisumihakemusten täyttöön. Mukava oli auttaa. Toivottavasti hänen tapauksensa eteni lopulta yhtä mutkattomasti kuin itsellänikin.

D-vitamiinin arvoituskin ratkesi!

Niin ja tosiaan. Se miksi täällä myydään D-vitamiinia, sekin arvoitus ratkesi. Mistäpä muualtakaan kuin Aarrearkusta! Olin juuri ihmetellyt tuoreimmassa blogipostauksessani "Amerikkalaisia kummajaisia" mm. sitä miksi täällä, ympärivuotisen auringonpaisteen alla myydään D-viitamiinivalmisteita. Annoin tuolloin vihiä uudesta blogistani myös Piilaakso-naisten ryhmään, sillä voisihan minun, tuoreen tulokkaan tarinat olla näille konkareille täällä ihan nostalgistakin luettavaa. Blogiani luettiin ja niinpä vain D-vitamiinin myynninkin arvoitus selvisi Aarrearkun kautta: Sitä ostavat täällä ne, jotka tekevät yli 10-tuntista työpäivää. Siksi siis Kalifornian Piilaaksossakin myydään D-vitamiinia kaupassa. Totta tosiaan, viitenä tai kuutena päivänä viikossa nämä kaverit eivät juurikaan ehdi auringosta nauttimaan. Purkista puhtia puurtajille! Jee!

Loppupohdinnat

Tämä Aarrearkku-ryhmä on siis ollut itselleni tosi arvokas, oikea löytö! Niinpä jos joku Piilaaksoon muuttava tai jo täällä asusteleva leidi sattuu blogiani lukemaan, etkä vielä ole ryhmässä mukana, niin liitypä oitis joukkoon! Voin suositella. 

Lopuksi vielä yksi huomio. Osa ryhmän naisista on ollut jo pitkään pois Suomesta. Heidän suomen kielensä on jo hiukan kangertelevaa, sellaista lempeästi engelskalla höystettyä. Samoin luonnollisesti joidenkin kirjoittamista teksteistä puuttuvat ääkköset, minulla ne vielä koneessani on, huh. Niinpä olen itse tässä hissukseni tuumaillut, että tällä blogin kirjoittamisellani saattaa hyvinkin olla itselleni vielä suurempikin merkitys kuin aluksi edes ajattelin. Paitsi, että se käy arkipäivisin mainiosta ajanvietteestä kotirouvalle, niin sehän pitää myös suomen kielen taitojani yllä, jos täällä rapakon takana tulee viihdyttyä pidempään. Jos taas visiitti Kaliforniassa jää yhteen vuoteen, äidinkieli tuskin ehtii siinä ajassa ruostumaankaan, mutta onpa tässä sitten päiväkirjaa luettavaksi jälkikäteen. Voi sitten kiikkustuolissaan muistella, että minkäslaisissa ympyröissä sitä tulikaan vuosi elämästään hilluttua.

Jatkan nyt tätä hillumistani täällä, joten hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Amerikkalaisia kummajaisia, osa 1

No niin, nyt kun olen kirjoittanut ensin siitä, missä maisemissa täällä Kaliforniassa ylipäätään majaillaan ja mitä asumislysti Piilaaksossa maksaa, ajattelin pohtia seuraavaksi asioita hiukan kepeämmin ja huomattavasti pienemmässä mittakaavassa.

Jos kesäaikakin huomioidaan, niin nyt on seitsemän viikkoa Amerikassa asumista takana ja sinä aikana on tullut asuttua San Josessa ja Mountain Viewissa yhteensä kolmessa eri asunnossa. Monta ihmeellistä asiaa on jo ehtinyt eteen tupsahtaa. Tässä ensimmäinen erä amerikkalaisia kummajaisia, joita en tahdo suomalaisena oikein ymmärtää:

Maton päällä matto

Amerikkalaisissa kodeissa pehmoisen ja täysin virheettömän kokolattiamaton päälle laitetaan matto. Siis maton päälle matto! Minkä ihmeen takia? (Noh, itsellänihän tulee harrastettua kassin sisälle kassia ja on sekin kieltämättä aiheuttanut pientä hupia ja ihmetystä.) Ehkäpä tämä maton päälle matto on sitten ihan vain sisustuksellinen juttu. Niin sen täytyy olla, sillä mitään järkiperäistä syytä tai käytännön hyötyä en tuolle kuviolle ole vielä keksinyt. Niin, ja mehän tietenkin lähdimme oitis mukaan moiseen amerikkalaiseen hömpötykseen.

Olohuoneessamme on maton päällä matto. 

Keittiön kodinkoneiden koko! 

Tässä kun on ehtinyt nyt nähdä jo sekä isompaa että pienempää asuntoa, niin kaikkia niitä yhdistää aivan valtavan kokoiset uuni, hella, mikroaaltouuni ja jääkaappi. Aivan sama onko kyseessä yksiö vaiko perheasunto, kodinkoneissa on kokoa vaikka muille jakaa. Siis ensinnäkin se, että saat keittiössä uuninluukun auki, pitää sinulla olla kokonainen neliömetri vapaata tilaa uunin edessä! Naurettavaa. Vähän sama on hellan yläpuolelle nostetun mikroaaltouunin kanssa. Aukaisepas se. Oma pää tahtoo jäädä joka kerta tuon megaleveän oven tielle, sen verran laaja on oven aukaisukaari. 

Toisekseen, haluaisin kyllä olla kärpäsenä katossa katsomassa kuinka se joku sinkku nakkisämpyläänsä pikku yksiönsä keittiössä lämmäyttelee. Mahtaako itse mahtua keittiöönsä lainkaan mukaan, jos joutuu yhdenkin uuninluukun aukaisemaan? :-D

Ensimmäinen kerta muuten, kun täällä uunia käytimme, oli kesäkuussa. Olimme juuri tulleet Suomesta ja jetlag painoi kovasti päälle. Ajateltiin, että ostetaan kaupasta pakastepitsa ja paistetaan se itse uunissa. Sitten saisi nukkumatti tulla vaikka heti, sänky on lähellä. Pitsa ostettiin ja luin asunnolla paisto-ohjeet: Lämmitä uuni 450 asteeseen. Kääk! No niinpä niin, täällähän on uuneissakin käytössä tietenkin Fahrenheitit. Pitsa paistettiin, 450 asteessa, ja hyvä tuli. Myös uni tuli ja sen pituinen se. 

Kodinkoneiden leveys 30 tuumaa eli n. 76 cm. OMG!

D-vitamiini

Miksi ihmeessä kaupoissa myydään D-vitamiinia, vaikka aurinko paistaa täällä ympäri vuoden? No okei, varmastikaan päivänpaiste ei ole niin voimakasta talvikuukausina ja ehkä osa ihmisistä haluaa välttää aurinkoa sen huonojenkin vaikutusten vuoksi. Mutta kun meille suomalaisille on aina toitotettu, että juuri meidän, jotka siellä pimeydessä vaellamme, juuri meidän täytyy popsia D-vitamiinia. Näytetään sitä sitten popsivan aurinkoisemmissakin paikoissa. Lisäksi aika monet mehut ja maitotuotteet täälläkin näyttävän olevan D-vitaminoituja. Samoin tuoretta kalaakin täällä on saatavilla varsin helposti D-vitamiinivarastojen täydentämiseksi. Ainakin itselläni tulee syötyä kalaa täällä paljon useammin kuin Suomessa, kiitos herkullisten sushipaikkojen, joita löytyy joka nurkalta, pienimmissäkin ostareissa aina yksi. En siis vielä ole purkkivitamiinin kannattaja.  

Enkä muuten ainakaan vielä allekirjoita tuota talvikuukausien auringonpaisteen tehottomuuttakaan: Kävin nyt marraskuussa ulkona lukemassa lehteä. Olin auringossa ehkä 1-1,5 h ja niinpä vain rintakehästä nahka kärähti! Sain D:tä taivaalta, en purkista.

Arska paistaa. Miksi ottaisin D-vitamiinia purkista?

Shekit, shekit ja vielä kerran shekit!

Voi hyvänen aika! No olinhan minä toki kuullut, että Amerikassa niitä käytetään, mutta että vielä näin vuonna 2014! Muistan kyllä, kun omilla vanhemmillani oli shekkivihkot joskus 80-luvulla, mutta hei, se oli 30 vuotta sitten! No, täällä meillä nyt on shekit käytössä. Vuokra ja tietyt maksut maksetaan aina shekillä. Laskunmaksu shekillä tapahtuu niin, että laskun saavuttua sinulle postitse, laskun suuruiselle summalle kirjoitettu shekki lähetetään kirjepostitse takaisin maksun vastaanottajalle, joka lunastaa summan pankista. Hey, c'mon! So last season! No edistyksellistä kai tässä edes se, että maksusuoritus on jälkeenpäin tarkistettavissasi, sillä shekin skannauksen näet myöhemmin nettipankissasi kun summa on tililtäsi veloitettu. Ja onhan tällä toki työllistävä vaikutus: shekkivihkojen painajat, postipojat, skannaajat, shekkien käsittelijät vastaanottavassa päässä jne. 

Taloyhtiömme on juuri tuonut uusimpana uutuutena myös verkkomaksumahdollisuuden vuokranmaksuun. Se 100 kappaleen shekkivihko on kuitenkin tullut jo hankittua ja maksettua, niin kai se on loppuunkin käytettävä. Mutta hei, tämähän vain tietää kotirouvalle kerran kuussa yhtä kivaa pikku askaretta lisää: kiikutan shekin tuohon meidän taloyhtiön toimistoon. :-)

Shekeistä vieraantumisesta kertoo muuten sekin, että piti itseni oikein miettiä kuinka tuo sana shekki kirjoitetaan. Ei siis ole kuulunut edes päivittäiseen sanavarastooni, mokomakin juttu. (Wikipedia vahvisti sanalle olevan kolme erilaista kirjoitusasua: šekki, sekki ja shekki.) Mutta niillä mennään, nyt ollaan Amerikassa!

Lopulta tässä shekkiepisodissakin kuitenkin taittuu suu hitusen hymyyn. Täällä saa pankeista kustomoituja shekkivihkoja, pankin omasta rajatusta valikoimasta. Ja niinpä se oli tuo ukkokulta ottanut meille Tom&Jerry -painatuksin olevia shekkejä! Tahtoo vain nuo hauskat kuvat shekeissä tehdä niistä itselleni vieläkin enemmän Monopoly-rahan oloisia. Katso vaikka: 

Tom&Jerry -shekki. Ihan käypää valuuttaa hei...

Lopputuhahdus

Niin ja tosiaan, miksi ihmeessä sen keittiön tiskialtaankin pitää olla melkein puoli metriä syvä? Käsin tiskatessa ergonomisuus = - 4. Mielestäni tiskiallas ja amme ovat kaksi täysin eri asiaa ja olisi kiva, jos ne myös sellaisina pidettäisiin. Ei mulla muuta. Tällä erää. ;-)

Hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Tästä jatketaan!