Ulkosuomalaisen ahdinkoa puhelinoperaattoreiden kanssa

Tällä kertaa luvassa vaihteeksi vähän ulkosuomalaisen urputusta. Järjestipä nimittäin tässä syksyn mittaan suomalainen puhelinoperaattorini minulle täyden yllätyksen. Mutta purnaanpa tasapuolisuuden nimissä ja samaan syssyyn ensin myös amerikkalaisesta puhelinliittymästäni:

Amerikkalainen liittymä

Kuten vakiolukijani jo tietävätkin, nykyisellä amerikkalaisella puhelinliittymälläni ei pysty soittamaan Suomeen. Viimeksi tänä aamuna piruuttani kokeilin olisiko tilanteeseen tullut muutosta, mutta ei. "Kansainvälinen numero, jonka valitsit, ei ole saatavilla." Näin sieltä ukko toteaa ensin englanniksi ja heti perään espanjaksi. 

Onhan tämä minusta edelleen perin kummallista. Vaikka eletään pian vuotta 2020, niin silti puhelumahdollisuuksissa voi olla tällaisia rajoitteita. Mutta kun Suomi on niin pieni markkina-alue, vain viisi miljoonaa ihmistä. Kukapa nyt sinne haluaisi soitella? Liian pieni markkina-alue oli se syy, joka minulle liittymää hankkiessani kerrottiin. 

Miksi minulla sitten on tällainen liittymä? No, mehän tulimme ensinnäkin tänne Yhdysvaltoihin vain käymään. Joskin käynti on venähtänyt nyt jo yli viideksi vuodeksi. Niinpä liittymää aikoinaan valitessani siihen vaikutti sen edullisuus ja kattavuus USA:ssa. Kun puhelinkytkykaupat oli poissuljettu, oli tämä liittymä edullisimmasta päästä. Maksaisin kuukaudessa vain 40 dollaria, kun muut vaihtoehdot olivat silloisia vakiohintoja 70 tai 75 dollaria kuussa. (Suomalaisen korvaanhan nämä hinnat ovat varmastikin järkyttävän kalliita!) Liittymäni kuukausimaksuun sisältyy niin paljon puheaikaa, tekstiviestejä ja dataliikennettä, etten ole saanut koko tämän viiden vuoden aikana käyttörajoja paukkumaan. Lisäksi maantieteellinen kattavuus Yhdysvalloissa oli 99 % maan asukkaista, ja tämän lisäksi liittymä toimisi tarvittaessa myös Meksikossa ja Kanadassa, joten liittymä oli näiden speksien mukaan minulle se sopivin. 

Toinen syy nykyiseen liittymääni on suoraan sanoen laiskuus. En vain ole jaksanut alkaa selvittämään muita saman hintatason liittymiä, joilla onnistuisi soitot myös Suomeen. Pitäisi myös varmistaa, voiko täällä säilyttää oman tutun puhelinnumeronsa, mikäli vaihtaisin operattoria. Täällä nimittäin puhelinnumerosi toimii todella monessa paikassa tunnistautumisessa tai kanta-asiakasnumeronasi, puhutaan aina terveysasemista ruokakauppoihin ja kuntosaleihin, joten edessä olisi siis melkoinen rumba vaihtaa numero joka paikkaan. 

Melko hyvin tällä nykyisellä liittymälläni olen täällä nyt kuitenkin pärjännyt ja ollut siihen muutoin varsin tyytyväinen. Ja tänne muutettuamme minullahan oli edelleen toki suomalainen liittymä käytössäni, joten puhelut Suomeen onnistuisivat tietenkin sillä, ajattelin. Paitsi, että sitten kun eivät enää onnistuneetkaan... Ja tästä pääsenkin parjaamaan suomalaista liittymääni:

Suomalainen liittymä

Syyskuussa elämässäni oli käsillä eräänlainen vakava hätätilanne. Tapaus vaati päivittäisiä pitkiä puhelinsoittoja Suomeen, osa niistä suuntautui terveydenhuoltohenkilökunnalle. No, kuinkas sitten kävikään? Puolessa välissä kuukautta ja puhelinliittymäni laskutuskautta, sain operaattoriltani tylyn tekstiviestin. Puhelinlaskuni siltä jaksolta oli kohonnut jo 390 euroon ja operaattori ilmoitti alkavansa rajoittaa liittymäni käyttöä, mikäli laskuni enää yhtään kasvaisi. Jaa, vai että näin! Ja kyllä, on toki hyvä, että isosta puhelinlaskusta huomautetaan, mutta että liittymän käyttöä ryhdytään rajoittamaan oli kyllä täysin uutta tietoa minulle! En ole kuullut vastaavasta aikaisemmin. Viestissä ei annettu mitään vaihtoehtoja tilanteen ratkaisemiseksi, esimerkiksi laskun ennenaikaista maksamista tai muuta vastaavaa.

Tuolloin en siis pystynyt soittamaan Suomeen amerikkalaisella, enkä enää suomalaisellakaan puhelinliittymälläni. Olihan siinä aika näpeille lyöty! Ja koska tällaiset elämän hätätilanteet eivät noudata puhelinoperaattoreiden laskutuskausia, sain loppukuun puheluissa turvautua ukkokullan puhelinliittymän käyttöön. Onneksi sellainen oli! 

Soittele näillä nyt sitten, kun operaattori laittaa liittymäsi tiks' kiinni!

Kerron vielä toisen esimerkin suomalaisesta liittymästäni. Se tapahtui lokakuussa, uuden laskutuskauden aikana. Viimeisimmän lomamatkamme aikana Etelä-Amerikassa olin jossakin vaiheessa onnistunut virheellisesti näppäämään Suomi-puhelimestani mobiilitiedonsiirron päälle. Auts, se tiesi luonnollisesti kustannuksia. Ja tämä oli ihan oma mokani totta kai. Silloin sain tekstiviestitse ilmoituksen, että liittymäni datasiirto ulkomailla on estetty, sillä datavartijan 62 euron saldoraja oli ylitetty. Mutta nyt viestissä tarjottiin mahdollisuutta jatkaa datasiirtoa, vain tekstiviesti numeroon se ja se. Jäin tämän tapauksen jälkeen ihmettelemään vielä suuremmalla syyllä, miksi en voinut aiemmin saada myös isompaa saldorajaa koko puhelinlaskulle, vaan liittymäni käyttöä rajoitettiin ilman pulinoita. Ehkä tilannetta olisi saanut ratkottua ottamalla yhteyttä operaattoriin (muutoin kuin soittamalla, koska soittaahan en enää voinut), mutta tuollaisen hätätilan vallitessa ainakaan minulla ei riittänyt enää voimavaroja alkaa selvitellä asiaa. Asiakaspalvelukanavatkin Suomessa kun ovat aikaeron vuoksi avoinna meidän yöaikaan. Ikävä tilanne kaikin puolin. Mutta kuten totesin, ukkokullan liittymä pelasti tällä kertaa pinteestä ja sain pidettyä edelleen puhelinyhteyksiä Suomeen.

Aina sitä näköjään oppii ulkosuomalaisena uusia juttuja, kuten vaikkapa tällaisia puhelimen käyttörajoituksia operaattorin taholta. Päätän urputukseni täältä tähän. Tekisi mieleni sanoa "kuulemiin", mutta sanonkin teille ihan vain perinteisesti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

Edit 12.11.2019: Kyllä kannatti urputtaa julkisesti täällä blogissa. Sain postauksen tiimoilta mainion vihjeen toimivasta VoIP-puhelupalvelusta. Tänään olen jo sillä soittanut onnistuneesti Suomeen ja mikä parasta, murto-osahinnoin! Mahtavaa!

Läksiäiset - taas!

Viime viikonloppuna Piilaakso muistutti jälleen eräästä raadollisesta piirteestään. Vietettiin läksiäisiä, taas kerran. Jälleen yksi suomalainen perhe on palaamassa Suomeen. Perheen alkuperäinen suunnitelma oli viettää Piilaaksossa yksi vuosi ja nyt tuo vuosi on tulossa päätökseensä.

Kevään sanotaan olevan uusien alkujen aikaa. Nyt kevät on saapunut Piilaaksoonkin. Auringonpaiste on palannut ja tällä viikolla huomasin, että puihin on tullut lehtien silmuja. Myös kirsikkapuiden kukinnot levittävät nyt huumaavaa tuoksuaan.

Laskin nopeasti, että enää eivät yhden käden sormet riitä laskemaan niitä kertoja, kun itse olen täällä sanonut Suomeen paluumuuttaville ystäville heipat ja antanut lähtöhalaukset. Ja seuraavakin lähtijä on jo tiedossa, voi, voi. Noina hetkinä mielessä pyörivät pikakelauksella kaikki ne yhteiset hauskat ja arvokkaat hetket, illanistujaiset, suomalaisittain vietetyt juhannusjuhlat, päivägrillaukset, yhteiset retket rannalle tai vuoristopoluille, jopa yhteiset matkat eri puolille Kaliforniaa tai sen ulkopuolelle. Haikeus. Se kuvaa tuntojani parhaiten. Onneksi nippu mukavia muistoja ja kuvat noista hetkistä säilyvät. Mieli virittyy "kunnes jälleen kohtaamme"-moodiin.

Piilaakson ainutlaatuisuus?

Olen pohtinut, onkohan missään muualla maailmassa vastaavaa, näin runsaslukuista ulkosuomalaisten alueellista keskittymää, minne niin moni muuttaa kuitenkin vain määräaikaisesti. Ei siis lähtökohtana muutto toistaiseksi tai pysyvästi. Espanjan Aurinkorannikolla lienee melko suuri ulkosuomalaisten rykelmä, mutta sinne kai mennään enemmän mentaliteetilla toistaiseksi. Samankaltainen tilanne lienee vallitsevana Floridassa. Piilaaksoon sen sijaan harva, tuskin kukaan muuttaa esimerkiksi eläkepäiviä viettääkseen. Osalla Piilaaksoon muuttaneista voi olla vuoden työkomennus jossakin alueen yrityksessä, osalla vuoden tai kahden tutkimusprojekti paikallisessa huippuyliopistossa. Nämä aiheuttavat muuttoliikettä molempiin suuntiin ja siis myös lukuisia poismuuttoja, kun määräaikainen komennus tai projekti tulee päätökseensä. Näitä poismuuttoja olen saanut nyt olla todistamassa omasta ystävä- ja tuttavapiiristäni jo harmillisen monta kertaa. 

Useiden satojen suomalaisten verkosto Piilaaksossa ja Bay Arealla on aika aktiivinen, joten jo vuodessa on mahdollista saada uusia ihania ystäviä tai tutustua paremmin jo vanhoihin tuttuihin. Osalla viikko-ohjelmaan tulevat tietyt tutut rutiinit, kun lapset ja heidän vanhempansa tapaavat vaikkapa Suomi-koulussa. Sitten tulee paluumuutto ja yksi perhe onkin yhtäkkiä poissa kuvioista. Jää aukko. Ainakin hetkeksi. Ehkä sen aukon täyttää aikanaan joku uusi, alueelle muuttava perhe, ehkä ei.

Onko Piilaakso tässä mielessä siis ainutlaatuinen? Että suomalaisia on näinkin paljon, mutta myös poismuuttoja tapahtuu näin tiuhaan tahtiin. Kuinkakohan usein muissa ulkosuomalaisten keskittymissä vietetään läksiäisiä?

Aukko sosiaalisessa verkostossa

Joka kerta, kun ystävä tai tuttava muuttaa pois, jää sosiaaliseen kanssakäymiseen ja verkostoon aukko. Joskus isompi, joskus pienempi, johtuen siitä kuinka aktiivisesti on yhdessä hengailtu. Niinpä olen pohtinut myös tuota poismuuttavan ulkosuomalaisen jättämää aukkoa. Ja onko tässäkin suhteessa Piilaakso jotenkin poikkeava? Onko aukko helpompi korvata, kun uusia muuttajia saapuu alueelle tämän tästä? (Sana korvata on tässä yhteydessä tietenkin vähän kehno. Työmaailmassa ehkä, mutta ei ketään voi ihmissuhteissa suoranaisesti korvata, tilalle tulee ennemminkin jotakin uutta ja erilaista.)

Otetaanpa vertailukohdaksi muutaman ulkosuomalaisen rypäs vaikkapa Saksassa. Oletetaan siellä asuneen samalla paikkakunnalla vaikkapa kolme ulkosuomalaista tai ulkosuomalaista perhettä, joista yksi muuttaakin pois. Jääkö poismuuttaneesta silloin suhteessa isompi aukko, kun ulkosuomalaisia on ollut alunpitäenkin vähemmän? Onko tuota aukkoa hankalampi korvata, jos uusia tulijoita ei ole tullissa jonoksi asti? Vai onko niin, että kun ulkosuomalaisia samalla alueella on vähän, myös yhteyttä pidetään vähemmän? Hankala sanoa. Muistothan toki onneksi jäävät kaikissa paluumuuttotapauksissa, eikä niitä voi, eikä usein haluakaan korvata. 

Muutto ulkomaille tai takaisin Suomeen avaa aina uusia ovia.

Poismuuton syitä

Moni muuttaa Piilaksostakin pois omasta tahdostaan, omien päätöstensä ja ennakkosuunnitelmiensa pohjalta, mutta joillekin Yhdysvalloista poismuutto voi tulla eteen myös muiden päättämänä pakkona ja melko yllättäenkin. Nimittäin ne viisumit. Itsekin olen tästä elävä esimerkki, kuinka oma ensimmäinen Yhdysvaltain viisumini, luokaltaan B, pakotti minut muuttamaan tietyn maassaoloajan jälkeen takaisin Suomeen. Yhdysvaltoihin muuttoon tarvittavat viisumit ovat muutoinkin aina määräaikaisia. Yksittäinen viisumi ei siis todellakaan takaa maassaololupaa vuosikymmeniksi eteenpäin.

Joskus myös yrityskaupat voivat yllättää USA:ssa asuvan. Jos henkilöllä on työviisumi L, se on aina sidoksissa juuri tiettyyn työnantajayritykseen. Jos kyseinen yritys (yllättäen) myydäänkin, sulautetaan toisen yritykseen, mitätöityy työntekijän viisumi, koska kyseistä yritystä, johon viisumi on ollut sidoksissa, ei käytännössä enää ole. Samoin tämän työviisumin voimassaolo lakkaa sillä samalla hetkellä, jos joku kaunis päivä työntekijä irtisanotaan. Edellä mainituissa tapauksissa aikaa poistua maasta on käsittääkseni päivistä muutamiin viikkoihin. Näitäkin tapauksia on tullut vastaan ja se on raakaa peliä se. Onneksi suomalaisille kuitenkin edelleen melko jouhevasti uusia Yhdysvaltain viisumeita myönnetään perusteluiden ollessa kunnossa, eikä Trumpin päälliköimä maahanmuuttopolitiikka ole sitä ainakaan tietääkseni vaikeuttanut.

Olipa niin tai näin, paluumuuton syyt mitkä tahansa, niin aina se silti rintakehästä riipaisee, kun kyseessä on omia ystäviä. Ja nyt olen saanut olla seuraamassa näitä paluumuuttoja jo harmillisen monta kertaa, mutta jatkuva muuttotrafiikki näyttää olevan arkea Piilaaksossa. Kun muuton jälkeen välimatkaa on puoli maapalloa, eivät jälleennäkemiset tapahdu kovinkaan usein. Onneksi yhteydenpitoa helpottavat nämä sähköiset välineet ja mielen voi virittää jälleennäkemisen ihanaan toivoon.

Tällaisia ulkosuomalaisen vähän haikeitakin pohdintoja tällä kertaa. On aika sanoa jälleen hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!