Kun naapurin koti paloi

Ehkäpä muistatte, kun viime keväänä kerroin teille naapurustossamme asuvasta Joesta. Joe oli se iäkäs, hintelä, hymyilevä, hiukan sekoileva ja erikoislaatuinen, mutta ihan harmiton kaveri. Joe asui omakotitalossa naisystävänsä ja neljän pienen koiran kanssa. Ja hän oli se sama, joka yllätti meidät yksi myöhäisilta ja tuli ovemme taakse pummaamaan rahaa. Tässä yhteydessä kerrottakoon, että toisin kuin osasimme odottaa, Joe maksoi aikoinaan velkansa takaisin.

Olemme jatkaneet Joen kanssa jutustelua aina kävellessämme hänen kotitalonsa ohi. Joen eläkepäivien ratto on nimittäin ollut kerätä kaikenlaista romua, inventoida ja kunnostaa sitä pihamaallaan ja mahdollisuuksien mukaan myydä tavaraa eteenpäin. Niinpä pihansa on parhaillaan muistuttanut pientä kaatopaikkaa. Mutta nyt. Nyt Joen asiat ovat surkeassa jamassa. Hänen kotinsa paloi poroksi vain muutama päivä ennen joulua. Olen ollut tästä tapauksesta (ehkä poikkeuksellisenkin) järkyttynyt.

Kohtalokas lauantaiaamu

Oli varhainen joulua edeltävä lauantaiaamu. Heräsimme ukkokullan kanssa kesken unien siihen, että ulkoa kuuluu useita piipaa-autoja. Ukkokulta ponnahtaa meistä ensimmäisenä ylös ja toteaa, että aivan lähinaapurustomme vilisee sekä poliisi- että paloautoja. Ukkokulta hipsii ulos katsomaan tilannetta ja ryntää sitten sisään huutaen minulle makuuhuoneeseen: "Joen talo palaa!"

Siinä vaiheessa pomppaan sängystä ylös kuin raketti minäkin. Äkkiä jotakin vaatetta päälle ja silmät sirrissä ulos katsomaan tilannetta. Totta se on. Joen talosta nousee 20-metriset liekit. Palokunnalla on jo täysi hässäkkä päällä. Ensimmäiset kyyneleet kirpoavat silmiini. Samassa huomaan, että ukkokulta on jututtamassa Joeta, joka makaa risteyksen penkereellä voihkien yksi koira sylissään. Mies ja vaatteensa ovat aivan noessa. Ensiapujoukot nostavat Joen seuraavaksi paareille ja sanovat, että sukat ovat sulaneet miehen jalkoihin kiinni ja jalat on nyt syytä tutkia. Ensiapumies leikkaa sukat irti Joelta ja sanoo, että jalkoja olisi syytä lähteä hoidattamaan sairaalaan. Joe ei suostu lähtemään. Mies on selvästikin vielä aivan shokissa.

Jonkin ajan päästä ensiapuhenkilökunta vapauttaa Joen paareilta jaloissaan puhtaat sukat. Hän tulee jututtamaan meitä, jotka seisomme hiukan kauempana kaikesta myrskynsilmästä. Kysymme, miten mies voi ja mitä oikein tapahtui. Joen ääni on aivan käheänä hengitetystä savusta ja toisessa silmässään hänellä on paha verenpurkauma. Hän kertoo nukkuvansa aina autotallissa ja tänä aamuna oli herännyt siihen, että sänkynsä on ilmiliekkien ympäröimänä. Autotallin takaovi on jumittunut lukkoon ja Joe on joutunut rikkomaan ikkunan, jonka kautta pelastautuu liekkien ja savun keskeltä ulos. Tämän jälkeen hän ryntää herättelemään talon muita asukkaita. Joen naisystävän lisäksi talossa asuikin myös naisystävän 93-vuotias äiti, joka on petipotilas. Hänet on kannettu viltillä ulos talosta. Samoin talossa asuu vielä kaksi muuta sukulaista, nuorin vain 21-vuotias. Koko joukko pääsee liekeiltä pakoon, samoin heidän neljä koiraansa. Myöhemmin selviää, että naisystävällä oli ollut vielä 20 lintua, mutta lintuja ei ehditty tulelta pelastaa. Joe on levoton ja luonnollisesti aivan sekaisin tapahtuneesta.

Kysymme Joelta, haluaako hän mitään juotavaa, syötävää tai muuta. Miten voisimme auttaa? Joe haaveilee vain jääkahvista ja tupakasta. Näitä molempia me hänelle hankimme. Huomaan myös, että Joe kävelee edelleen sukkasillaan, ilman kenkiä, mitä todennäköisimmin palaneilla jalkapohjillaan. Usutan ukkokullan hakemaan hänelle meiltä pehmeät aamutossut. Joe on tossuista kiitollinen. Kiittää myös nöyrästi jääkahvista ja tupakasta ja palaa sitten jututtamaan palopäällikköä.

Palokunnan pelastustoimet jatkuvat. Näen, kun kaksi palomiestä kantaa iäkkään äidin viltillä autoon lepäämään. Joen naisystävällä on päällään pelkkä aamutakki ja jalassaan vain yksi tossu. Hän kuitenkin häärii niin lähellä sammutustoimia, ettemme lähde itse sinne nyt sekoilemaan.

Joen vastapäinen naapuri on jo jakanut kuvan palavasta talosta naapuruston informaatio- (ja kyttäys)kanavaan Nextdoor. Tämä saa entistäkin enemmän ohikulkijoita taivastelemaan palavaa taloa ja ottamaan siitä kuvia. Jotkut yrittävät tehdä sen salaa tai oveluudella esimerkiksi lenkkeilemällä palavan talon ohitse edestakaisin. Joe alkaa hermostuksissaan huudella joillekin kuvaajille. Enkä ihmettele. Tuntui itsestäkin niin pahalle, sillä siinä se toisten koti ja koko omaisuus roihuaa ilmiliekeissä savuna ilmaan ja toiset vain kuvaavat tapahtumia mitä todennäköisimmin someen.

Seuraamme viileässä aamussa näitä tapahtumia liki kaksi tuntia. Sinä aikana juttelemme useampienkin naapureidemme kanssa ja moni kysyy meiltä, mitä on tapahtunut, mistä palo sai alkunsa ja säästyttiinkö henkilövahingoilta. Kerromme mitä tiedämme. Yksi naapureista myös kysyy, kuulimmeko jonkinlaisen räjähdyksen aluksi. Teki mieleni sanoa, että olet tainnut katsella vähän liikaa elokuvia. Kaikki tulipalot eivät ala ylidramaattisesti räjähtäen.

Kun savu on kirjaimellisesti alkanut hälvetä, menemme vielä jututtamaan perhettä. He pitävät leiriä kadulla, autonsa vieressä. Vien Joen naisystävälle vanhan talvitakkini ja lämpimiä sukkia. Aamulla ulkona oli vain +3 C. Aamutakissa ja yksi tossu jalassa on siis ollut aika kylmät oltavat. Naisystävä on kuitenkin saanut jo jonkun toisen eriparikengän jalkaansa, mutta antamani takki ja sukat saavat hymyn ja kyyneleen naisen kasvoille. Sanomme, että olemme valmiita auttamaan kaikin mahdollisin keinoin. Juuri sillä hetkellä he kertovat kuitenkin pärjäävänsä, pääsevät serkun luokse ensihätiin yöpymään. Tilanne on entistäkin haastavampi vielä koronan vuoksi ja jälkeenpäin harmittelen, etten tajunnut viedä perheelle kasvomaskeja ja käsidesiä mukaan. Mutta juuri siinä tilanteessa ja sillä hetkellä ajatukseni ei vain toiminut sen kirkkaammin. Naisystävä vuodattaa meille vielä, että kahdella perheenjäsenellä olisi vieläpä ollut syntymäpäivät tulevalla jouluviikolla. Sekä nämä synttärilahjat että hankitut joululahjat ovat kaikki mennyttä. Niin surullista. 

Auttavia käsiä

Nextdoor-kanavan kautta perheelle saatiin kuitenkin reilussa vuorokaudessa GoFund Me -rahakeräys pystyyn. Siitä seuraavan 24 tunnin aikana perheelle kerättiin jo yli 3 500 dollaria, kahdessa vuorokaudessa 4 700 dollaria liki 100 lahjoittajan toimesta. Nyt potissa on jo noin 5 500 dollaria ja keräys on voimassa edelleen. Tällaiset nopeasti pystytetyt hätärahakeräykset ovat aika tyypillisiä täällä Yhdysvalloissa juuri vastaavissa tapauksissa, joissa henkilöä tai kokonaista perhettä on kohdannut äkillinen katastrofi. Mekin laitoimme oman dollarikortemme kekoon. Joku Nextdoorissa tölväisi kommentoida keräyksen pystyttämistä typeräksi, koska "perhehän tulee saamaan vakuutuksesta hyvät rahat ja pääsevät asumaan entistäkin ehompaan kotiin". No, näissä vakuutuskorvausasioissa voi tietojeni mukaan mennä jopa vuosia ja kun perhehän on juuri tällä hetkellä vailla ihan kaikkea! Siis heillä ei ole vaatteita, ei hammasharjaa, ei pesuaineita, ei ruokaa, ei ehkä lääkkeitäkään tai muuta majoitusta kuin hotelli.

Kuva on napattu GoFund Me -keräyssivustolta. Nyttemmin talo on yritetty aidata ylimääräisiltä katseilta, mutta olemme nähneet ihmisten kurkottelevan yli tuon aidankin pelkästään kuvaustarkoituksissa.

En tiedä, tuntuvatko tapahtumat näin blogin kautta luettuna yhtä lohduttomille, kuin mitä oma oloni oli vielä monta päivää tapauksen jälkeen. Kyllä minut usein pysäyttää, kun luen ihmisten kotien tuhoutumisesta mediassakin, mutta tällä kertaa tapaus oli pysäyttävä jotenkin aivan erityisellä tavalla. Ehkä se, että tuntee kotinsa ja omaisuutensa menettäneet ihmiset ja kun katsoo sitä ihmisten hätää silmästä silmään juuri sillä hetkellä. Kyllä siinä omakin mieli järkkyy. Henkilökohtaisesti sekin teki oman lisänsä, että vain muutamaa päivää aikaisemmin olin saanut kuulla hyvin ikäviä uutisia Suomesta. Niinpä mieleni oli herkkänä jo valmiiksi.

Onni onnettomuudessa oli totta kai se, että kuolonuhreilta tässä rajussa tulipalossa vältyttiin. Lisäksi perheen saama kaikenlainen tuki on ollut varmasti helpotus. Ja eilen näimme taas Joen. Hän kertoi heidän asuvan nyt hotellissa ja kaikkien voivan hyvin. Hän oli käymässä talolla katsastamassa, olisiko mitään tavaraa pelastettavissa. Joe oli jälleen oma iloinen itsensä ja oli yllättävänkin positiivisilla mielin tulevaisuuden suhteen. Hän kiitteli vielä kovasti meiltä saamistaan vaatetuksista ja muista avuista. Lopulta sanoimme heipat hymyssä suin. Toivon mukaan Joen ja perheensä vuosi 2021 on huomattavasti auvoisampi.

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa.

PS. Joen nimi blogipostauksiini on muutettu.