keskiviikko 17. maaliskuuta 2021

Olen päättänyt kirjoittaa kirjan!

Viime postauksessa pohdin ilmiötä nimeltään ulkosuomalaisen ammatillinen umpikuja. Teksti herätti lukijoissa paljon ajatuksia. Sain mielenkiintoisia kommentteja ja palautettakin tuli. Yksi palautteista kuitenkin kolahti minuun erityisesti. Pidempään Italiassa asunut suomalaisnainen kirjoitti sanasta sanaan näin (ääkköset olen hänen tekstissään korjannut):

"Yhdessä asiassa olet edistynyt aivan valtavasti: blogin pitäjänä, ja siinä "alla" ihmisenä. En seuraa kovin montaa blogia, joidenkin suomalaisten blogit on jääneet seurantaan. Muistan että alkuaikoina minua, vanhaa akkaa, ärsytti tietynlainen pinnallinen ylimielisyys, jonka tietty luin itse rivien välistä. Taidettiin siinä päästä ihan sanaharkankin tasolle, jollei nyt muisti petä. Päätin että: "toi menee nyt pois seurannasta!" Jostain se taas pulpahti esille, pinnallisuutta ei ole ollut enää pitkään aikaan, vaan tilalle on tullut aito ihminen, jonka tilannetarkat ja rehelliset silmät avaavat kaunista suomenkieltä käyttäen mahdollisuuden tirkistellä hyvinkin erilaista elämänmuotoa monen tuhannen kilometrin päästä, harvinaisella tarkkuudella, josta huumorikaan ei puutu. Tämäkin on erityisosaamista. En tiedä kuinka kauan hiot tekstejäsi, nyppien pois "turhan". Jos ne sujuvat melkein "tosta vaan lonkalta" - niin miettisin myös kirjoittamista ihan työnäkin. Tai ainakin antaisin sen kehittyä ja syntyä sitten kun on sen aika."

Tämä palaute oli aivan mahtava saada, kiitos vielä. Se sai minut myös ajattelemaan, että ehkäpä blogini lukijakuntaa hiukan laajempikin yleisö voisi olla kiinnostunut tällaisesta "tirkistelystä" Piilaakson arkielämään. Siitä se ajatusmylläkkä sitten lähti. Päässäni surrasi ajatuksia ristiin ja rastiin, kunnes heti samana aamupäivänä minulla syttyi lamppu: päätin kirjoittaa kirjan!

Oman kirjan kirjoittaminen on ollut minulla salaisissa haaveissani jo siitä lähtien, kun tänne muutimme. En kuitenkaan ole rohjennut, vaikka useampikin kavereistani on kirjan kirjoittamiseen aina silloin tällöin usuttanut. Minä taulapää en vain ole antanut ajatukselle sijaa! Vai liekö ollut todellisen rohkeuden puutetta? Myös armas serkkuni Helsingistä muisteli viime postauksen tiimoilta lapsena käymäämme kirjeenvaihtoa. Hän kertoi kynäilyni olleen taitavaa jo tuolloin, vau! Niin useita muitakin rohkaisevia kommentteja tuli! Uskaltaisinko siis sittenkin kirjan kirjoittaa? Näiden Piilaakso-vuosien aikana en ole oikein saanut kirjan juonesta minkäänlaista otetta, mutta nyt kirjan sisältörunko jotenkin vain loksahteli mielessäni paikoilleen. En oikein edes tiedä mitä tapahtui. Ajatuksia sinkoili ja niitä oli pakko ryhtyä kirjoittamaan välittömästi ylös. Voihan olla, että runko vielä kovasti muuttuukin, mutta onpa nyt jotakin mistä aloittaa.

Olen ollut tästä rohkeasta päätöksestäni todella innoissani. Ja jännittääkin jo aivan valtavasti, että kuinka tämä mahtaa onnistua, iiks! Olenhan ottamassa ensimmäistä akselta aivan uudella polulla. Jos sinulla on siis nyt jokin kultainen vinkki esikoiskirjaansa aloittelevalle, niin kerro ihmeessä! Kokemukset omakustanteisesta kirjasta ja äänikirjasta, itse kirjoitusprosessista ja ihan kaikesta kiinnostavat. Mikä esimerkiksi sitten avuksi, kun kirjoittaminen jonakin päivänä vain tökkää? Nyt minulla on ollut draivi päällä, mutta tuonkin tökkivän päivän tiedän vielä tulevan. Kaikki tuki ja vinkit ovat siis tarpeen. Tiedän, että blogiani lukee ainakin viisi henkilöä, jotka ovat itse kirjoittaneet kirjan tai jo useamman. Heilläkin varmasti jokin konkarin ohje olisi untuvikolle antaa. Olen myös ennättänyt kääntyä asiassani jo ammattilaisen puoleen. Entinen koulukaverini sattuu työskentelemään kirja-alalla freelancerina ja tulen varmastikin tilaamaan joitakin palveluita häneltä. Lapsuusvuosinamme vaihdoimme ahkerasti kiiltokuvia, nyt pääsemme mitä todennäköisimmin tekemään yhdessä muuta kivaa.

Minä olen kirjan kirjoittajana vasta aivan nupulla, aivan kuten nämä sitruunan kukinnotkin ovat!

Mitään vuoden best seller -kirjaa tai rahasampoa en sentään odota tulevasta kirjastani syntyvän. Jos lopputulos on omakustanne, niin toivoisin saavani omat painatukseen, taittotyöhön ja kannen suunnitteluun satsaamani rahat takaisin. Jos vielä kirstunpohjalle jäisi vähän kahvi- ja pullarahaa, niin toki mukavampi niin. Ja arvatkaapas! Kun ilmoitin tästä päätöksestäni henkilökohtaisessa somessani, niin olenkin saanut jo mukavan määrän ennakkotilauksia! Wow! Kysyntä kirjalleni on siis hurrrja, hahah. No, tämä toi tietenkin ihan omanlaistaan puhtia ja mahtavaa kannustusta aloittaa kirjan kirjoittaminen heti ja näin olen tehnytkin! Kiitos vain ennakkotilauksen jo tehneille! Olen suorastaan otettu.

Että tällainen uutinen tällä kertaa. Jännittää, ja pelottaakin, mutta se jää nähtäväksi mitä tästä syntyy. Ajattelin tulla tämän ideani kanssa nopeasti bloginkin puolella ns. ulos kaapista, niin en voi päätöksestäni enää helposti perääntyä. Enhän? Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

12 kommenttia:

  1. On hienoa että uskallat kokeilla uutta.
    Jään innolla odottamaan kirjan julkaisua ��

    -eve kaenuusta-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivotaan, että rohkeus riittää loppuun saakka. Eikä loppuisi kuntokaan kesken. :-)

      Poista
  2. Mahtava uutinen ja ihanaa, että uskallat toteuttaa haaveesi!! Yritä muistaa päivänä, jona kirjoitus tökkii, että elät kuitenkin silloinkin unelmaasi todeksi, hyvine ja huonoine hetkineen. Iloa ja menestystä prosessiin toivottaa Tiina Helsingistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina tsempeistä! Nämä olivat viisaita sanoja! Pitääpä muistaa juuri tämä sitten, kun koko kirjoitushomma ahdistaa ja tekisi mieli heittää tekstit lopullisesti nurkkaan!

      Poista
  3. Tosi kiva juttu! Tsemppiä ja paljon kärsivällisyyttä kirjoittamiseen. Odotan kirjasi julkaisua minäkin. T. Tiina Italiasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti tsempeistäsi Tiina! Ja on kyllä niin kiva kuulla, jos kirjaani jo odotetaan! :-) Mukavaa kevään jatkoa ja toivottavasti sielläkin saataisiin pandemian selkä taittumaan!

      Poista
  4. Kun jotain haluaa oikein kovasti, sen myös helpommin saa. Asenne ratkaisee aina, on hyvä ohje!
    Hyvä on kokeilla uusia asioita elämässä. Sitten tietää, mitä todella haluaa.
    Tsemppiä ja kovasti intoa kirjoittamiseen!
    Kyllä meitä lukijoita riittää...

    Terveisin Pirjo Oulusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, iso kiitos näistä rohkaisevista sanoista ja tsempeistäsi, Pirjo! Juuri tällä hetkellä mulla on kyllä asenne kohdallaan ja näppis on sauhunnut jo täyttä häkää! :-D Mutta alamäkikohtiakin on takuulla edessä. Pitääpä sitten muistaa nämäkin sinun sanat!

      Terkkuja Ouluun!

      Poista
  5. Hei mahtavaa! Tsemppiä kirjottamiseen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! :-) Täällä juuri naputtelen teksiä menemään! Asiaa tuntuu olevan paljon, katsotaan sitten mikä kaikki tulee kansien väliin. Hyvää viikonloppua!

      Poista
  6. Hieno homma! Onnea ja menestystä. Itse olen julkaissut kaksi kirjaa Blurb.com kautta. Blurb on siitä hyvä, että se toimii on-demand periaatteella eli sinun ei tarvitse itse tilata vaikka 50 kirjaa myytäväksi ja ottaa riski meneekö ne kaupaksi. Blurbissa voit itse suunnitella kannet, taitot, käytettävän paperilaadun ja paljonko haluat itsellesi tuottoa per kirja. Halukkaat voivat tilata kirjat joko USA:n Blurbista tai Euroopan Blurbista, joka on Hollannissa. Postikulut on kohtuulliset. Suosittelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos tsempeistä ja tästä infosta! Blurp olikin minulle ihan uutta ja näyttäisi toimivan hyvin myös USA:n kamaralle. Kun tiedän, että osa kirjani lukijoista on tällä mantereella asuvia. Pitääpä tutustua tuohon vielä tarkemmin. Hyvä suositus toden totta, kiitos!

      Poista