Mittelöitä pesukarhujen kanssa ja havaintoja arkeen palatessa

Kuten ensimmäisestä tämän vuoden Suomi-visiittiäni koskevasta postauksestani kävi ilmi, onnistuin viettämään tänä kesänä Suomessa peräti viisi ja puoli viikkoa. Kun noiden viikkojen jälkeen sitten palasi pitkästä aikaa arkeen Piilaaksossa, niin sitä katseli hetken aikaa maailmanmenoa taas täälläkin ikään kuin tuorein silmin. Ja vaikka sanotaan, että arki on kaikkialla samanlaista, niin ei se kuitenkaan aivan prikulleen sitä ole. 

Tässä postauksessa siis havaintojani, joiden kohdalla ajattelin, että kyllä arki sittenkin eroaa suomalaisesta verrokistaan. Lista ei tietenkään ole kaikenkattava, mutta millaisiin asioihin ja ajatuksiin törmäsin alkumetreillä koto-Kaliforniassa, ja vieläpä kaikkien näiden täällä asuttujen vuosien jälkeen. 

Ensimmäisessä tapauksessa kyse oli todellakin törmäämisestä:

Pesukarhujengi

Kenties muistatte, että olemme saaneet ruokkia kotitalomme nurkalla kahta siistiä villikissaa. Olimme etukäteen hiukan huolissamme, kuinka kissojen käy ollessamme niinkin monta viikkoa poissa. Ovathan ne jo tottuneet saamaan kuivamuonaa ja vettä meiltä aina samasta paikasta ja melkeinpä säännöllisesti tietyillä kellonajoilla. (Lue: eli milloin nyt ruoka-aika sattuukin kissan päiväohjelmaan kulloinkin sopimaan, hahah. Palvelijoitahan me tässä kuviossa vain olemme.) 

Niinpä ennen Suomeen lähtöä päätimme tilata kissoille ulos ruoka-automaatin. Ukkokulta ajasti masiinan purskauttamaan kuivamuonanappuloita ruokakuppiin kolmesti päivässä. Jospa kissat pysyisivät sen avulla ainakin hengissä ja tykkäisivät pihapiiristämme jatkossakin. Toivottavasti pääsisimme siis jatkamaan lähempiä ystävyysneuvotteluja kattien kanssa taas reissumme jälkeen. 

Suomi-matka tehtiin ja palasimme Piilaakson-kotiimme keskellä yötä. Koska uni ei tietenkään heti tullut, tarkistimme tullutta postia, huonekasvien vointeja sekä myös kissojen ruoka-automaatin. Sen säiliö oli tyhjä, joten oletettavasti se oli toiminut niin kuin pitikin. Ukkokulta täytti ruokasäiliön ja painuimme pehkuihin. 

Kiitos jetlagin nukuimme vain muutaman tunnin ja heräsimme ilman kellonsoittoa jo ennen kukonlaulua. Yhtäkkiä aamutoimien ohessa pihalta kuului rymistelyä, juurikin kissojen ruoka-automaatin luota. Ukkokulta ponkaisi tilannetta katsomaan. Ja kas, siellähän oli pesukarhujengi pistänyt ranttaliksi. Paikalla oli kolmen kopla. Isoin pesukarhuista oli repinyt ruoka-automaatin kolmeen osaan ja kappaleet lojuivat pitkin tannerta. Kuivamuonat olivat levinneet rikospaikalle ja tihutyön tekijä seisoi verekseltään saaliinsa äärellä. Kaksi pienempää pesukarhua luikki äkkiä matkoihinsa, mutta isoin jäi puolustautumaan. Kun ukkokulta yritti häätää sitä, nousikin pesukarhu takajaloilleen, paljasti kyntensä ja hammasrivistönsä. Murisi ja ärisi. Ja kyllähän täysikokoinen pesukarhu on takakoivillaan seistessään noin metrin korkuinen, hui! Lopulta karvaturri päätti kuitenkin luovuttaa ja luikki pois pihamaaltamme.

Jännähän tässä tapauksessa oli, että ruoka-automaatti oli saanut olla kaikki ne Suomi-viikot rauhassa. Mutta heti ensimmäisenä yönä, kun saavuimme reissusta kotiin, oli pesukarhujengi päättänyt iskeä kyntensä masiinaan ja heitellyt sen osat pitkin ja poikin. 

Yksi ystäväni kertoi tapauksen kuultuaan, että pesukarhut, fiksuja otuksia kun ovat, saattavat muistaa jopa neljä vuotta paikan, mistä ovat joskus onnistuneet ruokaa löytämään. Niinpä mekin olemme nyt vahingosta viisastuneita ja asetimme painavan betoniharkon ruoka-automaatin päälle painoksi. Saa käydä isoinkin pesukarhuista muutaman kerran punttisalilla ennen kuin pystyy työntämään painon sivuun... Ja kappas, nyt on automaatti saanut olla rauhassa jo pari kolme viikkoa.

Suomessa pesukarhu eli supi on vieraslaji. Kuva sivustolta vieraslajit.fi.

Ja mikä tarinassa tärkeintä, kissat ovat jatkaneet pyörimistä edelleen pihapiirissämme. Onnistuimme jopa toisen kanssa tekemään "läpimurron" jokin aika sitten: Hänen Ylhäisyytensä on vihdoin antautunut silitettäväksi, jee!

Plakaatit pihanurmikoilla

Mikäpä sen parempaa hoitoa jetlagille, kuin lähteä aamuvarhain kävelyille. Aurinko jo paistaa ja kroppa ymmärtää alkaa kellottamaan itseään oikeaan päivärytmiin. (Joskin täytyy sanoa, että tällä kertaa meillä molemmilla kesti jetlag Kalifornian päässä yllättävän kauan! Kun yleensä se on vaatinut päivätolkulla aikaa vain Suomessa.) 

Aamuisin oli ihana käydä reippailemassa tutuilla kotikulmilla ja tarkistaa, millaisia muutoksia viiden ja puolen viikon aikana on mahdollisesti tapahtunut. Kenen ruusupensaat ovat nyt kukoistuksessaan ja mikä on naapuruston eri hedelmäpuiden satotilanne. Noilla aamukävelyillä tein sitten havainnon käytännöstä, joka kyllä eroaa kovastikin suomalaisesta. Nimittäin ihmisten kantaaottavuus ja kaikenlainen "mainostaminen" omakotitalojensa pihoilla. 

Täällä on esimerkiksi aivan normaalia laittaa omalle etupihan nurmelle plakaatti, joka kertoo vaikkapa kannattamasi puolueen tai presidentti- tai pormestariehdokkaan nimen. Nimikyltit voivat notkua pihoilla vielä kuukausia vaalien jälkeen. Samoin olen nähnyt etupihoilla esimerkiksi suhteellisen viattomia "I'm a reader"-kylttejä. Joku siis haluaa ohikulkijoiden tietävän, että talossa asuu lukutoukka. Kesäaikaan on myös tyypillistä onnitella talossa asuvaa, koulunsa päättänyttä nuorta ja tehdä sekin pihaplakaatin avulla:

Onnittelut Hausner-koulun päättävälle luokalle. Hausner-nimen alla luki selvennys, joka tosin näkyy kuvassani heikosti: koulu on juutalainen koulu Palo Alton kaupungissa.

Mutta sitten on myös näitä astetta radikaalimpia kannanottoja, ja näihin minä nyt aamutepasteluillani todella havahduin. Että ei meillä Suomessa kyllä mitään tällaista...

"Vasectomy prevents abortion", vasektomia ehkäisee abortin. Ja tottahan väite toki on, mutta aina tällaisten kohdalla ajattelee, että millainen persoona mahtaa tuon ikkunan takana asua. Kukin kuitenkin tyylillään. Saahan sitä jokainen kiinnittää omaan ikkunaansa mitä haluaa.

Ja kun viime postauksessani kirjoitin, kuinka uskonto sattui tulemaan keskipohjanmaalaisella huoltoasemalla yllättäen iholleni, niin täällä puolestaan voidaan mainostaa omaa kirkkoa tai sen seuraavaa messua tai jumalanpalvelusta omalla pihamaalla.

Rakastan kirkkoani, tahtoo tämä asukas ohikulkijoille tiedottaa. Alla kirkon nimi. Ja kertoo myös, että kirkolla kokoonnutaan sunnuntaisin kello 10. Että toivottanee myös tervetulleeksi mukaan kirkonmenoihin.

Tässä koen siis selkeän eron suomalaisen ja piilaaksolaisen omakotitaloalueiden välillä. Olisivatko Suomessa tällaiset plakaatit ja näkyvät kannanotot jopa pöyristyttäviä? En osaa sanoa.

Indeksit ja määräykset taas seurantaan

Paluu Piilaaksoon oli siinä mielessä oikein kiva, että kotikaupunkimme aloitti juuri samaan aikaan ilmaisien kesäkonserttiensa sarjan. Kun sitten ensimmäisestä katukonserttitapahtumasta kävelimme kotiin, oli aurinko jo laskemaan päin. Ilma ei kuitenkaan ollut putipuhdas. Siinä leijaili jotakin, ja ilta-auringon säteet tulivat ikäänkuin harmahtavan verhon takaa. Niin, olinkin jo täysin unohtanut! Täällä meillä kuuluu normaaliin arkeen, varsinkin syksyn lähestyessä, että muistaa seurata ilmanlaatuindeksiä! Ei Suomessa tällaisesta tarvinnut todellakaan huolehtia. Mutta täällä maastopalojen ollessa karua todellisuutta jos ei omassa osavaltiossa, niin naapurisellaisissa, tai vaikkapa Kanadassa. Tuona iltana ilmanlaatuindeksi näytti lukua 98. Siis viittä vaille punaisella jo liikuttiin. Olin onnistunut unohtamaan nämä maastopaloista kantautuvat riesat tyystin.

Siinä samalla mieleeni putkahti yhtäkkiä myös oman kotikaupunkimme tai piirikuntamme mahdolliset vedenkäyttörajoitukset. Olikohan meillä sellaisia tullut edellisen 5,5 viikon aikana voimaan? Saisinko kastella pihanurmeamme mikä päivä tahansa ja mihin kellonaikaan tahansa? Vai oliko joku taho määrännyt rajoitukset kuten useana vuonna aiemmin on ollut? Ystäväni kuitenkin palautti minut ajantasalle: Tänä vuonna vedenkäyttörajoituksia ei ainakaan vielä ole tarvinnut antaa, sillä viime talvi oli poikkeuksellisen sateinen. Vettä ei tarvitse vielä säännöstellä. Tämä oli tervetullut tieto. 

Suomi-viikkojen jälkeen nämä meidän arkiset käytännöt, ilmanlaatuindeksin ja vedenkäyttörajoitusten seuranta, korostuivat. Todellakin eroavat suomalaisesta perusarjesta.

Sairaan kallis ruoka

Arkitouhuihin kuuluu totta kai myös ruokakaupassa käynti. Kun menin 5,5 viikon tauon jälkeen piilaaksolaiseen ruokakauppaan, niin kyllähän nämä meidän hinnat lävähtivät päin näköä taas kerran. Että kuinka järjettömän kallista ruoka täällä ruokakaupoissamme on! Kun oli Suomessa saanut nauttia ruokakauppojen ihanuudesta, kaikesta siitä valikoimasta ja myös hintatasosta, niin ensimmäinen ruokakauppareissu Piilaaksossa oli kyllä karu. Joidenkin tuotteiden hintojen huomasin kohonneen jopa tänäkin poissaoloaikana. Yhtenä hyvänä esimerkkinä, että yksi avokado maksoi yhdessä kaupassa 3 dollaria. Ja kun avokadopuita täällä kuitenkin kasvaa, ei nyt joka pihassa, mutta ainakin yksi jokaisessa korttelissa! Niin onhan nämä hinnat vain hurjia.

Ja kun kustannusaiheeseen päästiin, niin avaanpa vielä seuraavaakin seikkaa. Kun asia tuli Suomessa puheeksi muutamien tuttujen kanssa, oli jokainen heistä hiukan yllättynyt hintatasosta.

Lentolippujen hinnoittelu

Meillä oli ylipäätään onni päästä tänä kesänä Suomeen ja vielä onnekkaampia olimme, että saimme hankittua lentomme kokonaan lentopisteillä. Moni USA:n suomalainen on nimittäin tänä vuonna joutunut kauhistelemaan lentolippujen hintoja. Economy-luokan lentolippu Yhdysvalloista Suomeen ja takaisin on voinut tänä kesänä maksaa 2 000 - 2 500 dollaria/henkilö! Kun siis esimerkiksi nelihenkinen perhe lähtee käymään lomallaan Suomessa, on hyvin nopeasti kymppitonni palanut, ja se raha pelkkiin lentoihin. Tämän vuoksi erittäin monilta täällä asuvilta suomalaisilta jäi tänä kesänä Suomi-reissu tekemättä.

Samaan aikaan tämä sinivalkoisin siivin lennättävä yhtiö mainosti kuitenkin täsmälleen samoja lentoja 700-900 eurolla, jos siis vain matkanteon aloitti Suomesta. Kyllähän tämä hinnoittelutapa aika monia raastoi. Ja näinhän asia on ollut aina. USA:sta matkaan lähdettäessä kyseinen firma on rahastanut lentomatkaajia oikein kunnolla. Tänä vuonna lentolippujen hinta kuitenkin ylitti todella monelle sen kuuluisan kipurajan.

Tulikin taas pitkä postaus, mutta päätteeksi vielä loppukevennyskuva. Kun puhutaan, että suomalaisella pitää olla se henkilökohtainen tila. Liian lähelle ei ole soveliasta tulla. Sain tästä ikuistettua mainion esimerkkitapauksen oululaiselta bussipysäkiltä:

Suomalaisten toisiinsa pitämä hajurako on siis todistettavasti olemassa. :-)

Mutta nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Sen, että olin saanut tämänkertaisen tekstini oikolukua ja kuvia vaille valmiiksi, niin eiköhän pesukarhujengi palannut rikospaikalle. Ja tällä kertaa oltiinkin sitten otettu oikein koko suku mukaan! Kummin kaimoja myöten. Pesukarhuja oli nyt yli kymmenen yksilön lössi, sekä täysikokoisia että pienempiä. Ja nähtävästi joukossa oli voimaa, sillä olivat saaneet raskaan betoniharkon pois ruoka-automaatin päältä ja kuivamuonat olivat jälleen maassa levällään. Argh!

PPS. Ja jos joku jäi ihmettelemään, miksi emme todellakaan halua pesukarhuja tontillemme, niin syy ei ole pelkästään ruoka-automaatin hajottamisessa. Pesukarhut ovat yleensä melkoisia tautipesäkkeitä. Ne kantavat mm. raivotautia, myyräekinokokkia ja suoliloisia. Eli niiden kanssa ei todellakaan kannata kaveerata ei (koti)eläinten eikä ihmisten.