Munapula ja muita arkipoimintoja tammikuulta 2025

Tällä kertaa postaukseni antaa katsauksen vuoden 2025 tammikuiseen arkeen Piilaaksossa ja Pohjois-Kaliforniassa.  

Munapula

Kun lähdimme joulukuun lopussa joululomamatkallemme, olin tietenkin tyhjentänyt jääkaapin melko tehokkaasti, ettei ruokia pääsisi vanhenemaan. Kun sitten tammikuun alussa ryhdyin kaappia taas täydentämään, iski Pohjois-Kaliforniaa vaivannut kananmunapula vasten kasvojani useammallakin kauppakäynnillä. Ruokakauppojen kananmunahyllyt huusivat tyhjyyttään ja tuotepulaa pahoiteltiin kylteillä.

Munapulan taustalla on lintuinfluenssa. Jo viime vuoden lopussa uutisoitiin, että Kaliforniassa oli jouduttu lopettamaan siihen mennessä noin kuusi miljoonaa munintakanaa. Nyt kuukausi myöhemmin tuo luku on yli 17 miljoonaa. Viimeisen kolmen vuoden aikana lintuinfluenssa on vaikuttanut koko Yhdysvalloissa 136 miljoonaan kanaan. 

Tämän kaiken ennustetaan vaikuttavan kananmunien saatavuuteen vielä pitkään, ja totta kai tilanne nostaa myös hintoja. Ennuste kananmunien hintojen korotukselle tänä vuonna on 20 %. Ja ainakin meillä monin paikoin hinnat ovat jo nousseet. Itse olen havainnut noin dollarin tai kahden korotusta isommille munapakkauksille, jos niitä siis ylipäätään sattuu olemaan hyllyssä. Tuolloin tammikuun alussa ystäväni oli nähnyt yksittäisen kananmunapaketin myynnissä 20 dollarilla! Munat olivat jääneet hänen osaltaan ostamatta... Vaikka ruoka Piilaaksossa onkin kallista, niin tuollainen ryöstöhinta alkaa ylittää jo kosmisetkin rajat! Ainakin minulle tuollainen hinta olisi kyllä jo reilusti yli kipurajan, huh huh.

Aika tuttu näky monena kauppareissuna tammikuussa. Munahyllyt tyhjinä.

Perjantaiperinne poikki, yhyy!

Tammikuun alussa tuli myös toinen yllätys. Ukkokullalla on ollut jo pitkään perjantait kotitoimistopäiviä, ja meille on syntynyt perinne käydä perjantaisin yhdessä poke bowl -lounaalla. Meillä on ollut kiva pokepaikka aivan kävelyetäisyydellä. Sama paikka, jota kannatimme kovasti myös pandemiavuosien aikana, että se pysyisi pystyssä. Nyt kuitenkin tammikuun alussa täysin yllättäen paikka laittoi ns. lapun luukulle. 

Pientä vihjettä tästä oli ehkä havaittavissa jo viime vuoden loppupuolella, kun paikan omistaja alkoi tehdä enenevässä määrin työvuoroja itse. Mutta silloin ajattelimme sen olevan vain väliaikaista, ettei hän välttämättä vain saanut työntekijöitä tai muuta sellaista. Nyt paikka on kuitenkin suljettu ja olemme olleet vähän näpeille lyötyjä. Kiva ja kalapainotteinen perjantain lounasperinne on nyt poikki. Toki pokepaikkoja on täällä pilvin pimein, mutta kaikki muut paikat ovatkin sitten ajomatkan päässä. Aiemmin pokelounas toi samalla mukavan pienen happihyppelyn keskelle päivää.

Viime viikonloppuna kävimme sitten pitkästä aikaa pokelounaalla toisessa lempipaikoistamme. Tai siis tällä hetkellä siinä ainoassa, joka on enää auki. Tänne on kuitenkin pidempi matka, ajoaika yhteen suuntaan 15-20 minuuttia ilman ruuhkaa, joten ei etäisyytensä vuoksi arkipäivän lounaspaikaksi täydellinen.

Kävi niin kuin kirjassani

Monille tulee edelleen yllätyksenä, että Kaliforniassa täällä sisämaassa, mutta kuitenkin suhteellisen lähellä Tyynenmeren rantaa voi talviöinä olla pakkasta. Nyt tammikuussa meillä Piilaaksossa oli useampikin pakkasyö ja annettiinpa meille yhdessä vaiheessa jopa neljän päivän kestoinen pakkasvaroitus! Pikku pakkasta siis kuitenkin vain öisin, ei sentään päivällä.

Aamulla klo 6.30 puhelimen säänäkymä tämä. 

Todistetusti auton konepeltikin jäässä.

Te, jotka olette jo ennättäneet lukea kirjani, muistanette kuvaukseni piilaaksolaisista kuura-aamuista. Kuinka autojen tuulilasit voivat olla kylmien öiden jälkeen kuurassa ja millaisia hauskojakin seurattavia tilanteita kuuraiset tuulilasit voivat aiheuttaa. No, meillehän sitten kävi melkeinpä niin kuin kirjassani. En paljasta kirjan tapahtumia liian tarkkaan, mutta meidänkin tuulilasi räsähti yksi kaunis kuura-aamu isolle halkeamalle! Lasiin oli siis tullut aiemmin pieni kivenhakkauma ja kun tuulilasia puhaltimilla yksi aamu sulatin, ei se kestänytkään enää lämpötilavaihtelua, vaan meni "iloisesti" kahteen osaan. 

"Tipaton tammikuu", Dry January

Tänä vuonna Pohjois-Kalifornia piti lähes tipattoman tammikuun. Yleensä joulu- ja tammikuun pitäisi olla meillä niitä talvikuukausia, jolloin saamme paljon kaivattuja sateita. Tänä vuonna vasta tammikuun viimeisenä päivänä satoi. Nyt helmikuun alku on ollut hitusen sateisempi, mutta sateita kyllä kaivattaisiin vielä huomattavan paljon lisää. Etelä-Kaliforniassa Los Angelesin ympäristössä olevat katastrofaaliset maastopalot ylittivät uutiskynnyksen Suomessakin. Niissä konkretisoitui, mitä pitkät sateettomat jaksot pääsevät pahimmillaan aiheuttamaan. Niinpä iloitsen kovasti, kun meillä sataa juuri tällä hetkellä vettä.

Bloggaajakollegan haastattelu

Tammikuussa minulla oli ilo päästä bloggaajakollegan haastateltavaksi. Kölnissä asuva Heidi Viherjuuri kirjoittaa sekä kirjoja että blogia. Hänellä on ollut blogissaan mielenkiintoinen haastattelusarja ulkosuomalaisista kirjailijoista ja minä pääsin nyt tähän sarjaan mukaan. Jutun voi lukea täältä. Sen lopussa on nähtävissä myös muut sarjan osat. Käyhän kurkkaamassa, jos ja kun on vaikka tuttuja kirjailijanimiä.

Kirja hyllyyn

Tammikuun kruunasi totta kai se ilouutinen, että esikoiskirjani oli nyt päässyt kirjahyllyyn Oulun Suomalaisen kirjakaupan Valkean ja Ideaparkin toimipisteissä. Kiitokset vielä kummitytölleni, joka kuvan minulle tänne rapakon taakse lähetti, niin pääsin itsekin näkemään kirjani hyllyssä ihan omin silmin.

Siellä se vaaleansini-pinkki kansi komeilee. Ja erottuu minusta ihan kivasti muista kirjojen kansista. 

Muutoinpa viimeiset kaksi viikkoa ovatkin olleet yhtä vastoinkäymisten sarjatykitystä, mutta ei onneksi kuitenkaan kirjaani tai saamiini lukijapalautteisiin liittyen. Palaute esikoisteoksestani on edelleen ollut hyvää, kiitos. Mutta sanonpa vain, ettei hymy ole ollut kovin herkässä viime päivinä. Hajonnut tuulilasi oli vain pieni piste sen kaiken muun ikävän päälle. Miten se kaikki elämän kura voikaan kasautua yhteen rytäkkään?

Tammikuun lopussa vietettiin kuukalenterin mukaista uuttavuotta. Se näkyi meillä täällä Piilaaksossa ja San Franciscossa monin tavoin. Pääsin raaputtamaan tällaisen onnenarvan: ei voittoa. Olipa yllätys minun kohdalla, hahah.

No, jospa helmikuu toisi mukanaan taas vaihteeksi mukavempia juttuja ja välillä vähän myötätuultakin tiettyjen asioiden hoidossa. Sitä myönteistä puhuria odotellessa sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!  

Mittelöitä pesukarhujen kanssa ja havaintoja arkeen palatessa

Kuten ensimmäisestä tämän vuoden Suomi-visiittiäni koskevasta postauksestani kävi ilmi, onnistuin viettämään tänä kesänä Suomessa peräti viisi ja puoli viikkoa. Kun noiden viikkojen jälkeen sitten palasi pitkästä aikaa arkeen Piilaaksossa, niin sitä katseli hetken aikaa maailmanmenoa taas täälläkin ikään kuin tuorein silmin. Ja vaikka sanotaan, että arki on kaikkialla samanlaista, niin ei se kuitenkaan aivan prikulleen sitä ole. 

Tässä postauksessa siis havaintojani, joiden kohdalla ajattelin, että kyllä arki sittenkin eroaa suomalaisesta verrokistaan. Lista ei tietenkään ole kaikenkattava, mutta millaisiin asioihin ja ajatuksiin törmäsin alkumetreillä koto-Kaliforniassa, ja vieläpä kaikkien näiden täällä asuttujen vuosien jälkeen. 

Ensimmäisessä tapauksessa kyse oli todellakin törmäämisestä:

Pesukarhujengi

Kenties muistatte, että olemme saaneet ruokkia kotitalomme nurkalla kahta siistiä villikissaa. Olimme etukäteen hiukan huolissamme, kuinka kissojen käy ollessamme niinkin monta viikkoa poissa. Ovathan ne jo tottuneet saamaan kuivamuonaa ja vettä meiltä aina samasta paikasta ja melkeinpä säännöllisesti tietyillä kellonajoilla. (Lue: eli milloin nyt ruoka-aika sattuukin kissan päiväohjelmaan kulloinkin sopimaan, hahah. Palvelijoitahan me tässä kuviossa vain olemme.) 

Niinpä ennen Suomeen lähtöä päätimme tilata kissoille ulos ruoka-automaatin. Ukkokulta ajasti masiinan purskauttamaan kuivamuonanappuloita ruokakuppiin kolmesti päivässä. Jospa kissat pysyisivät sen avulla ainakin hengissä ja tykkäisivät pihapiiristämme jatkossakin. Toivottavasti pääsisimme siis jatkamaan lähempiä ystävyysneuvotteluja kattien kanssa taas reissumme jälkeen. 

Suomi-matka tehtiin ja palasimme Piilaakson-kotiimme keskellä yötä. Koska uni ei tietenkään heti tullut, tarkistimme tullutta postia, huonekasvien vointeja sekä myös kissojen ruoka-automaatin. Sen säiliö oli tyhjä, joten oletettavasti se oli toiminut niin kuin pitikin. Ukkokulta täytti ruokasäiliön ja painuimme pehkuihin. 

Kiitos jetlagin nukuimme vain muutaman tunnin ja heräsimme ilman kellonsoittoa jo ennen kukonlaulua. Yhtäkkiä aamutoimien ohessa pihalta kuului rymistelyä, juurikin kissojen ruoka-automaatin luota. Ukkokulta ponkaisi tilannetta katsomaan. Ja kas, siellähän oli pesukarhujengi pistänyt ranttaliksi. Paikalla oli kolmen kopla. Isoin pesukarhuista oli repinyt ruoka-automaatin kolmeen osaan ja kappaleet lojuivat pitkin tannerta. Kuivamuonat olivat levinneet rikospaikalle ja tihutyön tekijä seisoi verekseltään saaliinsa äärellä. Kaksi pienempää pesukarhua luikki äkkiä matkoihinsa, mutta isoin jäi puolustautumaan. Kun ukkokulta yritti häätää sitä, nousikin pesukarhu takajaloilleen, paljasti kyntensä ja hammasrivistönsä. Murisi ja ärisi. Ja kyllähän täysikokoinen pesukarhu on takakoivillaan seistessään noin metrin korkuinen, hui! Lopulta karvaturri päätti kuitenkin luovuttaa ja luikki pois pihamaaltamme.

Jännähän tässä tapauksessa oli, että ruoka-automaatti oli saanut olla kaikki ne Suomi-viikot rauhassa. Mutta heti ensimmäisenä yönä, kun saavuimme reissusta kotiin, oli pesukarhujengi päättänyt iskeä kyntensä masiinaan ja heitellyt sen osat pitkin ja poikin. 

Yksi ystäväni kertoi tapauksen kuultuaan, että pesukarhut, fiksuja otuksia kun ovat, saattavat muistaa jopa neljä vuotta paikan, mistä ovat joskus onnistuneet ruokaa löytämään. Niinpä mekin olemme nyt vahingosta viisastuneita ja asetimme painavan betoniharkon ruoka-automaatin päälle painoksi. Saa käydä isoinkin pesukarhuista muutaman kerran punttisalilla ennen kuin pystyy työntämään painon sivuun... Ja kappas, nyt on automaatti saanut olla rauhassa jo pari kolme viikkoa.

Suomessa pesukarhu eli supi on vieraslaji. Kuva sivustolta vieraslajit.fi.

Ja mikä tarinassa tärkeintä, kissat ovat jatkaneet pyörimistä edelleen pihapiirissämme. Onnistuimme jopa toisen kanssa tekemään "läpimurron" jokin aika sitten: Hänen Ylhäisyytensä on vihdoin antautunut silitettäväksi, jee!

Plakaatit pihanurmikoilla

Mikäpä sen parempaa hoitoa jetlagille, kuin lähteä aamuvarhain kävelyille. Aurinko jo paistaa ja kroppa ymmärtää alkaa kellottamaan itseään oikeaan päivärytmiin. (Joskin täytyy sanoa, että tällä kertaa meillä molemmilla kesti jetlag Kalifornian päässä yllättävän kauan! Kun yleensä se on vaatinut päivätolkulla aikaa vain Suomessa.) 

Aamuisin oli ihana käydä reippailemassa tutuilla kotikulmilla ja tarkistaa, millaisia muutoksia viiden ja puolen viikon aikana on mahdollisesti tapahtunut. Kenen ruusupensaat ovat nyt kukoistuksessaan ja mikä on naapuruston eri hedelmäpuiden satotilanne. Noilla aamukävelyillä tein sitten havainnon käytännöstä, joka kyllä eroaa kovastikin suomalaisesta. Nimittäin ihmisten kantaaottavuus ja kaikenlainen "mainostaminen" omakotitalojensa pihoilla. 

Täällä on esimerkiksi aivan normaalia laittaa omalle etupihan nurmelle plakaatti, joka kertoo vaikkapa kannattamasi puolueen tai presidentti- tai pormestariehdokkaan nimen. Nimikyltit voivat notkua pihoilla vielä kuukausia vaalien jälkeen. Samoin olen nähnyt etupihoilla esimerkiksi suhteellisen viattomia "I'm a reader"-kylttejä. Joku siis haluaa ohikulkijoiden tietävän, että talossa asuu lukutoukka. Kesäaikaan on myös tyypillistä onnitella talossa asuvaa, koulunsa päättänyttä nuorta ja tehdä sekin pihaplakaatin avulla:

Onnittelut Hausner-koulun päättävälle luokalle. Hausner-nimen alla luki selvennys, joka tosin näkyy kuvassani heikosti: koulu on juutalainen koulu Palo Alton kaupungissa.

Mutta sitten on myös näitä astetta radikaalimpia kannanottoja, ja näihin minä nyt aamutepasteluillani todella havahduin. Että ei meillä Suomessa kyllä mitään tällaista...

"Vasectomy prevents abortion", vasektomia ehkäisee abortin. Ja tottahan väite toki on, mutta aina tällaisten kohdalla ajattelee, että millainen persoona mahtaa tuon ikkunan takana asua. Kukin kuitenkin tyylillään. Saahan sitä jokainen kiinnittää omaan ikkunaansa mitä haluaa.

Ja kun viime postauksessani kirjoitin, kuinka uskonto sattui tulemaan keskipohjanmaalaisella huoltoasemalla yllättäen iholleni, niin täällä puolestaan voidaan mainostaa omaa kirkkoa tai sen seuraavaa messua tai jumalanpalvelusta omalla pihamaalla.

Rakastan kirkkoani, tahtoo tämä asukas ohikulkijoille tiedottaa. Alla kirkon nimi. Ja kertoo myös, että kirkolla kokoonnutaan sunnuntaisin kello 10. Että toivottanee myös tervetulleeksi mukaan kirkonmenoihin.

Tässä koen siis selkeän eron suomalaisen ja piilaaksolaisen omakotitaloalueiden välillä. Olisivatko Suomessa tällaiset plakaatit ja näkyvät kannanotot jopa pöyristyttäviä? En osaa sanoa.

Indeksit ja määräykset taas seurantaan

Paluu Piilaaksoon oli siinä mielessä oikein kiva, että kotikaupunkimme aloitti juuri samaan aikaan ilmaisien kesäkonserttiensa sarjan. Kun sitten ensimmäisestä katukonserttitapahtumasta kävelimme kotiin, oli aurinko jo laskemaan päin. Ilma ei kuitenkaan ollut putipuhdas. Siinä leijaili jotakin, ja ilta-auringon säteet tulivat ikäänkuin harmahtavan verhon takaa. Niin, olinkin jo täysin unohtanut! Täällä meillä kuuluu normaaliin arkeen, varsinkin syksyn lähestyessä, että muistaa seurata ilmanlaatuindeksiä! Ei Suomessa tällaisesta tarvinnut todellakaan huolehtia. Mutta täällä maastopalojen ollessa karua todellisuutta jos ei omassa osavaltiossa, niin naapurisellaisissa, tai vaikkapa Kanadassa. Tuona iltana ilmanlaatuindeksi näytti lukua 98. Siis viittä vaille punaisella jo liikuttiin. Olin onnistunut unohtamaan nämä maastopaloista kantautuvat riesat tyystin.

Siinä samalla mieleeni putkahti yhtäkkiä myös oman kotikaupunkimme tai piirikuntamme mahdolliset vedenkäyttörajoitukset. Olikohan meillä sellaisia tullut edellisen 5,5 viikon aikana voimaan? Saisinko kastella pihanurmeamme mikä päivä tahansa ja mihin kellonaikaan tahansa? Vai oliko joku taho määrännyt rajoitukset kuten useana vuonna aiemmin on ollut? Ystäväni kuitenkin palautti minut ajantasalle: Tänä vuonna vedenkäyttörajoituksia ei ainakaan vielä ole tarvinnut antaa, sillä viime talvi oli poikkeuksellisen sateinen. Vettä ei tarvitse vielä säännöstellä. Tämä oli tervetullut tieto. 

Suomi-viikkojen jälkeen nämä meidän arkiset käytännöt, ilmanlaatuindeksin ja vedenkäyttörajoitusten seuranta, korostuivat. Todellakin eroavat suomalaisesta perusarjesta.

Sairaan kallis ruoka

Arkitouhuihin kuuluu totta kai myös ruokakaupassa käynti. Kun menin 5,5 viikon tauon jälkeen piilaaksolaiseen ruokakauppaan, niin kyllähän nämä meidän hinnat lävähtivät päin näköä taas kerran. Että kuinka järjettömän kallista ruoka täällä ruokakaupoissamme on! Kun oli Suomessa saanut nauttia ruokakauppojen ihanuudesta, kaikesta siitä valikoimasta ja myös hintatasosta, niin ensimmäinen ruokakauppareissu Piilaaksossa oli kyllä karu. Joidenkin tuotteiden hintojen huomasin kohonneen jopa tänäkin poissaoloaikana. Yhtenä hyvänä esimerkkinä, että yksi avokado maksoi yhdessä kaupassa 3 dollaria. Ja kun avokadopuita täällä kuitenkin kasvaa, ei nyt joka pihassa, mutta ainakin yksi jokaisessa korttelissa! Niin onhan nämä hinnat vain hurjia.

Ja kun kustannusaiheeseen päästiin, niin avaanpa vielä seuraavaakin seikkaa. Kun asia tuli Suomessa puheeksi muutamien tuttujen kanssa, oli jokainen heistä hiukan yllättynyt hintatasosta.

Lentolippujen hinnoittelu

Meillä oli ylipäätään onni päästä tänä kesänä Suomeen ja vielä onnekkaampia olimme, että saimme hankittua lentomme kokonaan lentopisteillä. Moni USA:n suomalainen on nimittäin tänä vuonna joutunut kauhistelemaan lentolippujen hintoja. Economy-luokan lentolippu Yhdysvalloista Suomeen ja takaisin on voinut tänä kesänä maksaa 2 000 - 2 500 dollaria/henkilö! Kun siis esimerkiksi nelihenkinen perhe lähtee käymään lomallaan Suomessa, on hyvin nopeasti kymppitonni palanut, ja se raha pelkkiin lentoihin. Tämän vuoksi erittäin monilta täällä asuvilta suomalaisilta jäi tänä kesänä Suomi-reissu tekemättä.

Samaan aikaan tämä sinivalkoisin siivin lennättävä yhtiö mainosti kuitenkin täsmälleen samoja lentoja 700-900 eurolla, jos siis vain matkanteon aloitti Suomesta. Kyllähän tämä hinnoittelutapa aika monia raastoi. Ja näinhän asia on ollut aina. USA:sta matkaan lähdettäessä kyseinen firma on rahastanut lentomatkaajia oikein kunnolla. Tänä vuonna lentolippujen hinta kuitenkin ylitti todella monelle sen kuuluisan kipurajan.

Tulikin taas pitkä postaus, mutta päätteeksi vielä loppukevennyskuva. Kun puhutaan, että suomalaisella pitää olla se henkilökohtainen tila. Liian lähelle ei ole soveliasta tulla. Sain tästä ikuistettua mainion esimerkkitapauksen oululaiselta bussipysäkiltä:

Suomalaisten toisiinsa pitämä hajurako on siis todistettavasti olemassa. :-)

Mutta nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Sen, että olin saanut tämänkertaisen tekstini oikolukua ja kuvia vaille valmiiksi, niin eiköhän pesukarhujengi palannut rikospaikalle. Ja tällä kertaa oltiinkin sitten otettu oikein koko suku mukaan! Kummin kaimoja myöten. Pesukarhuja oli nyt yli kymmenen yksilön lössi, sekä täysikokoisia että pienempiä. Ja nähtävästi joukossa oli voimaa, sillä olivat saaneet raskaan betoniharkon pois ruoka-automaatin päältä ja kuivamuonat olivat jälleen maassa levällään. Argh!

PPS. Ja jos joku jäi ihmettelemään, miksi emme todellakaan halua pesukarhuja tontillemme, niin syy ei ole pelkästään ruoka-automaatin hajottamisessa. Pesukarhut ovat yleensä melkoisia tautipesäkkeitä. Ne kantavat mm. raivotautia, myyräekinokokkia ja suoliloisia. Eli niiden kanssa ei todellakaan kannata kaveerata ei (koti)eläinten eikä ihmisten.

Tilanne sinisiiven kanssa 1-1

Huh huh, edellisestä postauksesta on hurahtanut jo kuukausi. Mutta nyt on kuulkaas luvassa tilannepäivitys. Nimittäin, viimeksi tuskailin teille pihapiiriimme muuttaneesta kalifornianpensasnärhestä. Siitä kauniista sinisiivestä, joka tykkää imitoida ja laulaa raivostuttavan kovalla änellä. Ja linnun lempilurituksina videopeliäänet. Ne ovat raikaneet jopa keskellä yötä. 

Tuon kirjoitukseni jälkeen tapahtui kuitenkin kummia. Vain muutama päivä tekstini julkaisun jälkeen, kottarainen alkoi olemaan yhtäkkiä vaiti. Kyllä se edelleen siinä pihamaallamme päivittäin pomppi, mutta pysyi ihmeen hiljaa. Olen pyöritellyt päässäni eri skenaarioita, mikä moisen muutoksen on voinut aiheuttaa:

Skenaario 1

Lintu on saanut kevätflunssan. Ehkä jopa koronan, sillä lintujen terveydenhuollossa on tuskin koronarokotteita jaettu. Ja kun kovaa huutaa ilman maskia, niin siinähän tuppaa virukset leviämään pisaratartuntana hyvinkin helposti. Joka tapauksessa, titityyn kurkku on ollut ilmeisesti käheänä. Niinpä se on joutunut pistämään laulun luikautukset tauolle.

Skenaario 2

Sinisiivellä on internetti. Ja laite, jolla se on päässyt lukemaan viimeisimnän blogitekstini. Kenties sillä on ollut sulissaan kutina, että nyt hänestä on kirjoitettu mustaa valkoisella maailmanlaajuiseen verkkoon. Ja saattaisi olla ansioitunut ja kuuluisa laulutaidoistaan. Mutta, tekstini luettuaan lintupolo hoksasikin, että ei. Ei hänen laulutaitojaan arvosteta. En tykkääkään sirkuttajasta muutoin kuin koreasta ulkokuoresta. Kärsimättömän DJ:n tavoin vaihdettu biisivalikoima ja laulu kovaa ovat olleet yksinkertaisesti liikaa.

Skenaario 3

Töyhtöpää on vaihtanut kortteeria. Vain parin talon päässä meistä asuu nainen, joka asensi pihapuuhunsa linnuille (ja oraville) siemeniä syöttölaitteeseen. Kun ohikulkiessani näin tämän siemenbuffetin, manasin, että no ilmankos raikuvaääninen sirkuttajakin meidän huudeillamme viihtyy! Mutta, ehkä naapurin avokätiset tarjoilut tekivät meille palveluksen: lintu on tainnut muuttaa meidän pihapiiristämme lähemmäksi syöttöalustaa ja tämän ansiosta Super Mario on huutanut omiin korviimme huomattavasti harvemmin.

Vastaiskun vaikutukset

Toki ryhdyin itsekin toimiin viime postaukseni tiimoilta. Sain yhden lintujen karkoitusvinkin, jota päätimme lähteä kokeilemaan. Kiitos vain, ystäväni R. Tilasimme nimittäin pihallemme ison ja melko aidon näköisen muovipöllön. Sen kuuluisi mulkosilmineen ja pyörivine päineen pitää pienemmät siivekkäät pois maisemista. Katsoisin siis, että tilanne pihamme herruudesta oli jo ennen pöllön saapumista tasapeli 1-1. Jään seuraamaan pöllön aikaansaamia vaikutuksia. Totta kai parasta toivoen...

Tällainen vahti pihallemme asennettiin. Sen pää on kiinnitetty vieteriin, joten nuppi kyllä pyörii pöllöllä kuin väkkyrä - eli just niin kuin pöllöllä pitääkin.

Lopullinen ratkaisu pihaherruudesta antaa kuitenkin vielä odotuttaa itseään, sillä olen singahtanut suunnitellusti Suomeen. Täällä luonto vasta heräilee kevääseen. Linnut toki laulavat, mutta desibelinsä ovat varsin maltilliset. Tykkään.

Tällainen tilanneraportti tällä kertaa. Pitäkäämme peukkuja, että Piilaakson-kotimme sinisulkainen karaokebaari ottaa Suomi-matkani aikaan hatkat. Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Kun pakkanen paukahti Piilaaksoon

No nythän minä innostuin kirjoittamaan uuden postauksen heti perään! Aikaa ei oikeastaan olisi, mutta kirjoitan kuitenkin. Luvassa on pikapostaus pakkasesta. Kyllä, kalifornialaisesta pakkasesta. 

Hyytävä helmikuun aamu

Tänä aamuna saadessani silmäni täysin auki odotti melko hyytävät olosuhteet. Ulkona oli 0 Celcius-astetta. Naapurin autokatoksen iso vesilammikko oli umpijäässä. Kotimme sisälämpötila näytti 16,5 Celsiusta. No ihmekös se olikaan, kun nukkuessa jokin raaja sattui repsahtamaan peiton ulkopuolelle, niin kylmä tuli. Siispä herättyäni asunnon lämmitin päälle ja sassiin! Sisälämmittimemme pitää sen verran kovaa meteliä, ettemme voi pitää sitä auki öisin. Heräilen nimittäin sen ääniin, kun termostaatti katkaisee lämmityksen aina aika ajoin ja sitten hurahtaa taas pian käyntiin. Talviaamuisin meillä onkin siis ensimmäisenä toimenpiteenä napsauttaa "töhö" päälle.

Iso osa USA:sta on saanut viime päivinä tuta todella kylmän sään, eikä täällä Pohjois-Kaliforniassakaan siis helteet juuri nyt helota. Eilen Piilaakson lähikukkuloilla satoi lunta ja tänään mennessäni taas kuntopiiriini näin kukkulat valkoisine lakkeineen minäkin:

Lunta! Talven vesisateiden jälkeen Piilaaksoa ympäröivät kukkulat vihertävät taas vaihteeksi. Tänään kukkuloiden huiput olivat valkoisena lumesta!

Eilen kotimme lattiat pysyivät kylminä koko päivän, vaikka lämmitin oli toki päällä koko ajan. Ja me sentään asumme toisessa kerroksessa. Voi niitä parkoja, jotka värjöttelevät maatasossa. Näinä hetkinä kiitän, että keittiötä ja WC-tiloja lukuunottamatta meillä on kaikkialla muualla kokolattiamatto. Se on viileänä paljon miellyttävämpi jaloille kuin kovat ja kylmät parketit tai kaakelit. Myös kuumaa vettä saa näin talvikeleillä odotella hanoista melko kauan. Sentään sitä vielä tulee! Mutta nämä kaikki osoittavat jälleen sen, ettei kalifornialaisia, tai ainakaan piilaaksolaisia asuntoja ole tehty kylmiin oloihin! 

Pukeutuminen

Kylmällä säällä pukeutuminenkin on täällä melko kirjavaa. Aasialaismummelit nyt vetävät kevyttoppatakit niskaansa heti, kun lämpötila laskee alle +20 Celsius-asteen, mutta entäpä sitten nämä muut. Isolla osalla ei ole haisuakaan, kuinka kylmään säähän olisi hyvä pukeutua. T-paita, shortsit ja varvassandaalit ovat tuttu asukokonaisuus kaupan kassajonossa, vaikka samaan aikaan minä suomalaisena olen pukeutunut siihen aasialaismummeleiden suosimaan kevyttoppatakkiin. Se, että jalat ja pää kannattaisi pitää kylmällä säällä suojattuna, tuntuu olevan vieras ajatus myös monille lapsiperheille. Palelee pelkkä katsominenkin, hrr. 

Liikennetörttöilyt

Talven vesisateiden aikaan Piilaakson liikenne menee tyypillisesti aivan sekaisin. Kolareita on hurjasti. Täällä ei esimerkiksi juurikaan tunneta termiä turvaväli. Niinpä rankkasateillakin ajetaan edellä ajavan puskurissa kiinni, vaikka näkyvyys roiskuvan veden takana on olematon. Toinen olennainen syy vesisateella sattuviin kolareihin on autojen umpisurkeat renkaat. Alla saattaa olla kalliskin menopeli, mutta renkaisiin sen sijaan ei satsata. Renkaat ajetaan aivan "nakeiksi" eli urista ei ole jäljellä enää kuin haamu vain. Eihän niitä katsos tarvitse, kun vettäkin sataa vain parina kuukautena vuodesta. Mutta sitten kun sattuu satamaan, tuleekin rumaa jälkeä... Lisäksi merkittävä osa Piilaakson kuskeista on muuttanut tänne maista, joissa ei liikennesääntöjä kovinkaan ahkerasti noudateta. Soppa on siis mausteineen kaikkineen valmis.

Niinpä myös pakkanen tuo omat ilmiönsä liikenteeseen. Ukkokulta raportoi heti aamuvarhain töihin päästyään, että ainakin yksi auto oli ajanut pöpelikköön aamuliikenteessä. Tämä oli tapahtunut tieosuudella, jossa nopeusrajoitus on vain 50 mph (80 km/h). Ei siis edes moottoritienopeuksilla. Ja talvirenkaitahan täällä ei tunnetusti käytetä. Lisäksi liikenteessä on takuulla mukana kuskeja, jotka eivät ole eläissään kuulleetkaan mustasta jäästä, joten seuraukset näkyvät.

Omakin auto alkoi aamuvarhaisella ns. ulisemaan. Lämpimällä ilmalla laitetut ja säädetyt rengaspaineet huusivat hoosiannaa nollakeleissä ja sain alla olevan varoituskuvan hälytysäänineen kojetauluun:

Ei ollut Suomessa näitä ongelmia. Tosin ei kyllä ollut niin uutta autoakaan, missä olisi kaikenmaailman sensoreita tulkitsemassa mm. rengaspaineita. Tässä vaiheessa aamua lämpömittari näytti jo 37 F eli +2,7 C.

Ehkä päivän huvittavin oli kuitenkin se, että yksi insinööri myöhästyi tänään työpaikkansa aamukokouksesta, sillä autonsa tuulilasi oli ollut aamulla jäässä! Oli oikein kuvia lähettänyt tiimille perusteluiksi, miksi myöhästyy. Oli kertonut saapuvansa töihin lounaan jälkeen, kun auto olisi taas ajettavassa kunnossa. Voi hyvänen aika! Anna mun tämäkin kestää! Ja ei, kyseessä ei ollut ukkokulta. Kyllä Suomi-poika saa tuulilasin sulaksi, jopa Kaliforniassa! Hah-hah.

Ei kai tässä voi muuta toivoa kuin kevätauringon lämmittäviä säteitä ja vähän äkkiä! Muutoin tämä paikallinen tunarointi pääsee jatkumaan. Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tältä erää ja sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Kiitos kaikille antamistanne kommenteista ja palautteista, joita viime postauksessani pyysin. Olen päättänyt jatkaa blogiani, tosin postauksia varmaankin tipahtelee jatkossa harvakseltaan ja siihen on nyt itsenikin vain totuttauduttava. Nytkin kalenteri näyttäisi sille, ettei ainakaan seuraavaan pariin viikkoon kannata uusia tekstejä taholtani odottaa. Mutta sitten olisi kyllä tarkoitus taas jatkaa. Kiitos!