Suomessa kesällä 2026, osa 2

No niin, kesän 2026 Suomi-havainnot ja -kokemukset blogissani jatkuvat.

Suomalaiseen niittykukkakimppuun saa väriä, kokoa ja näyttävyyttä kauniilla lupiineilla. Mielenkiintoista se, että Suomessa lupiini on vieraslaji, josta halutaan päästä eroon, mutta Andeilla se on syötävä hyötykasvi ja jo vuosia sitten Perussa povattiin siitä seuraavaa superfoodia.

Kampaajalla peräti kahdesti

Minulla oli Piilaaksossa kampaaja-aika varattuna Suomeen lähtöä edeltävänä aamuna. Mutta kappas, vain puoli tuntia ennen h-hetkeä aikani peruttiin. Kampaaja oli sairastunut. (Tämä oli toinen kerta, kun on käynyt täsmälleen samalla tavalla saman kampaajan kanssa. Siis juuri ennen matkaa.) No eihän täällä samalle päivälle saa enää mistään uutta aikaa varatuksi, joten paniikki päälle, kunnes kysäisin tuntemaltani kampaajalta Oulusta. Ja hänelle onnekseni sain ajan. Ei siis tarvinnut mennä kaikkiin niihin juhliin tai kulkea kaveri- ja sukulaistapaamisissa variksenpelättimen näköisenä, huh.

Aikaa vierähti sen kuusi viikkoa välissä, kun sain päähäni mennä Suomessa kampaajalle vielä uudestaan. Pienellä paikkakunnalla Etelä-Pohjanmaalla sain sopivan ajan seuraavaksi päiväksi. Tähän toiseen käyntiin minua innosti kaksi seikkaa: Se, että hiustenleikkuu maksoi siellä alle puolet Piilaakson hinnasta ja se, että halusin ennakoida koti-Kaliforniassa kuumana jatkuvaa kesää ja syksyä leikkauttamalla niskaani pienen sängen. Täällä Piilaaksossa käyttämilläni kampaajilla ei nimittäin ole ollenkaan sitä parturikonetta käytössä, mitä minä jaksan aina suuresti ihmetellä. Kyllähän nykyisin monissa naistenkin leikkausmalleissa tarvitsisi käyttää konetta, jolla saa eri mittaisia sänkileikkauksia. Suomessa tämä hoitui nyt suitsait, ja nyt polkkapituisten hiusteni alus on mukavan kevyt ja ilmava, kun lämpötila kohoaa joinakin päivinä +30 asteeseen ja ylikin.

Ihoparkani ihmettelee

Blogissani lienee tullut jo vuosien saatossa ilmi, että rakastan saunomista. Suomi-reissut ovat tälle nautinnolleni tietenkin ruhtinaallista aikaa. Loppureissusta minulla tuli 2,5 viikon yhtäjaksoinen putki, jolloin saunoin joka ikinen päivä. Ja ihoni totta kai tottui siihen, sekä puhdistumiseen saunoessa että uusiutumiseen. Nyt olen sitten ollut takaisin Kaliforniassa jo 3,5 viikkoa enkä ole saunonut vielä kertaakaan! On mahtanut ihoparkani ihmetellä tätä muutosta. Tuntuu, että ihoni on täällä jotenkin aivan "jumissa" eikä pääse kunnolla hengittämään. Tulevalla viikolla aion korjata tilannetta ja menen taas kuntosalini saunaan.

Sauna Lapissa. Ai että!

Viime postauksessa mainitsin suomalaiset puolukat. Tämä oli herkkuani.

Ravintolakokemuksia

Yksi suuri nautinto Suomessa on tietenkin joka kerta myös suomalainen ruoka. Sovimme ystäviemme kanssa usein tapaamisen jonnekin ravintolaan joko lounaan tai illallisen merkeissä, ja Lappi oli tietenkin ruokien puolesta aivan oma ihana lukunsa. (Tämä ravintoloissa herkuttelu kirpaisi kyllä sitten mukavasti sekä luottokorttilaskussa että puntarilla, kun palasin Piilaaksoon.)

Näissä ruokapaikoissa kuten myös vaikkapa huoltoasemilla vessanovet aukesivat ensinnäkin taas amerikkalaiseen tapaan tottuneelle väärään suuntaan. Mutta olihan se mukava mennä vessakoppiin, kun ovi aukesikin ulospäin ja koppiin jäi paremmin tilaa. Samoin valokatkaisijat olivat Suomessa alempana kuin USA:ssa. Eräänkin kerran käteni hapuili seinää sieltä sun täältä ennen kuin valon sain syttymään. Huvittuneena ihmettelin, kuinka tuollaiseenkin asiaan tulee lihasmuisti!

Mutta näitä seikkoja enemmän saimme ukkokullan kanssa molemmat äimistellä suomalaisten ravintoloiden palvelua! Kohdallamme sattui todella monta kertaa tilanne, että kaikki alkoi ravintolassa palvelun puolesta oikein hyvin, mutta sitten loppua kohden se jotenkin joko tyssäsi kokonaan eli meidät asiakkaina "unohdettiin" tai taso laski kuin lehmänhäntä. Joissakin paikoissa esimerkiksi laskun saanti saattoi kestää aivan tolkuttoman kauan. Ja osa käymistämme ravintoloista oli siis laadukkaita paikkoja eli en puhu nyt Simpukka-huoltamoiden aterioista niitä tässä yhtään mollaamatta. (Näin siis tänä kesänä jossakin Simpukka-huoltamon, olisiko ollut peräti Helsingissä, ja olin ihmeissäni, että niitä vielä on olemassa!) 

Tänä kesänä esimerkiksi testasimme paikkaa, joka taitaa tituleerata itseään Oulun parhaana ravintolana, ja sielläkin meni homma mönkään. Yksi ruoka-annos jäi kokonaan tulematta ja meidän neljän henkilön seurue jäi jo ennen tätä myös täysin ilman tarjoilijan huomiota ja pitkäksi aikaa. Jälkiruoat menimme sitten syömään toiseen paikkaan, kun ei niitä reilussa kahdessa tunnissa onnistuttu saamaan. Ravintola onneksi hyvitti tätä mokailuaan, kun laskun yhteydessä ystävällisesti kerroimme, mitkä asiat olivat menneet pieleen. Selitykset kuulostivat meistä hiukan kootuilta, mutta jos mitään pahoitteluja ei olisi tullut, tuskin menisimme paikkaan enää uudestaan. Nyt jäi ihan hyvä mieli ja ajatus, että voisimme kokeilla paikkaa vielä joskus toistekin.

Näistä kaikista hiukan epäonnistuneista ravintolapalvelukokemuksista ajattelimme ukkokullan kanssa, että meillä oli vain kummallisen huonoa tuuria. Mutta kun ihmettelin tätä somessani ääneen, sain useamman yhteydenoton kavereiltani, että kehno ja erityisesti hidas palvelu on monissa Suomen ravintoloissa nykyään vakio. Kesän loma-aika ja mahdollinen henkilöstöpula voi totta kai selittää tätä, mutta sain kuulla, että tätä tapahtuisi myös talviaikaan. Enkä voinut olla katselematta asiaa amerikkalaisen turistin lasien läpi. Mitä amerikkalainen turisti ajattelisi? He kun ovat kotimaassaan tottuneet hyvään ja yliystävälliseen palvelukulttuuriin, niin kuinka he kokisivat tämän suomalaisen mallin...

Tätä kainuulaisista herkkutateista tehtyä kermaista keittoa olisin voinut syödä litratolkulla! Aivan taivaallisen hyvää!

Tällaisia havaintoja tällä kertaa. Vielä on tulossa Suomen kesäreissusta kolmaskin postaus, ja siinä saattekin lukea, millainen ikävä päätös omalle matkalleni tuli. Mutta siihen asti sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Suomessa kesällä 2026, osa 1

Sain viettää jälleen tänä kesänä upeat seitsemän viikkoa Suomessa. Reissun ihanuudesta ja pääosin onnistumisesta kertonee se, että tuo aika sujahti suorastaan silmänräpäyksessä. Toki noiden viikkojen aikana tuli matkattua Suomeakin melkeinpä päästä päähän, Inarista Pohjanmaan kautta Helsinkiin ja takaisin Pohjanmaan kautta Ouluun, joten aikamoisena reissuraijana ja matkalaukun pakkaajana ja purkajana sai olla. Muutamia juhliakin saimme alkukesästä juhlia, ja lukuisia ystävä- ja sukulaistapaamisia oli kalenteri pullollaan. Niiden lomassa hoidin ulkosuomalaisen "ihanuuksia" kuten vero- ja pankkiasioita, ja lopulta, koko reissuni viimeisenä päivänä, ehdin hipaista Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026 -tapahtumatarjontaa Oulussa. Näitä kulttuurielämyksiä olisin halunnut lisää, mutta todettava oli, että niin ne vain tunnit ja minuutit loppuivat myös seitsemästä viikosta.

Tallinn Fotografisk -valokuvanäyttely oli osa Oulun kulttuuripääkaupunki 2026 -tapahtumia. Kuvassa Sage Sohierin teos nimeltään Kissa nukkekodissa. Taisi olla näyttelyn ensimmäinen teos ja minusta paras, koska siinä oli kissa.

Nyt kun olen saanut arjen taas rullaamaan täällä Piilaaksossa, on mukava katsahtaa perinteisesti muutamia havaintoja ja mietteitä Suomesta. Palasin muuten itse viime vuoden kesäpostauksiini, joista oli hauska lukea, millaisiin asioihin olin silloin kiinnittänyt huomioni. Ja oli mielenkiintoista havaita esimerkiksi se, että vielä vuosi sitten ahkerasti viljelty sanonta "mennä vihkoon" ei kuulunut suomalaisten puheessa oikeastaan enää ollenkaan. Ilmeisesti se trendi tuli ja jo myös meni.

Lappi

Tänä kesänä kävimme koluamassa pohjoisinta Suomea jo kesäkuussa, ennen juhannusta. Kesä-Lappi on kiehtonut minua aina turistien vähyyden vuoksi, tunturit, luontopolut ja laskettelukeskukset ovat tuolloin suorastaan autioita. Tämä hiljaisuuden ja rauhallisuuden haku on itselleni vuosien saatossa vain korostunut, kun asumme arkena täällä miljoonien ihmisten kuhinan keskellä. Joka paikka pursuaa porukkaa. Tämän vuoden Lappi-visiitin aikana pistin rauhallisuuden merkille esimerkiksi siten, ettemme nähneet puoleen päivään mennessä hyvä jos kymmentäkään ihmistä! Mitä luksusta! Ja kaikki se hiljaisuus, ai että. Kesäkuu ei lappilaisissa lomakeskuksissa tietenkään ollut palveluiden puolesta mitään kulta-aikaa, mutta meille riitti, jos yksikin ruokaravintola ja kauppa oli auki. Upea luontohan oli avoinna 24/7.

Kesäkuun Lapin-reissussamme korostui myös ihanasti ja viime kesän heinäkuista matkaamme paremmin yötön yö. Esimerkiksi Inarissa seuraavan kerran aurinko laski horisontin taa vasta 1,5 kuukautta myöhemmin. Ja Pyhätunturilla oli hauska tempaista aamulla patikkapolulle, kun aurinko paistoikin jo yllättävän korkealta, melkein kuin puoliltapäivin Etelä-Suomessa. Alkukesästä myöskään hyttyset eivät olleet riesana, joskin niitä tapasin läpi kesän todella vähän muutenkin. Suomessa oli kuulemma ollut niin kuivaa, että hyttyspopulaatiot olivat jääneet pieniksi tai paikoin jopa olemattomiksi. Jes!

Seuraavaksi perinteiset ruokakauppojen ja elintarvikeuutuuksien ihmettelyt:  

Suomalaisten ruokakauppojen jopa ällistyttävän laajaa valikoimaa on aina ulkosuomalaisena saanut sekä ihastella että hämmästellä, mutta nyt silmiini osui erityisesti se, kuinka järkyttävät määrät eri vaihtoehtoja voita, margariineja ja kaikenmoisia levitteitä Suomessa on! Eräässäkin kaupassa niitä oli komeat kolme hyllyväliä! Siis puhutaan reilusti yli kymmenestä metristä hyllyjä pelkkiä rasvoja! Otin kuvan vain kahdesta hyllyvälistä noin niin kuin malliksi:

Rasvoja...

... ja vähän lisää rasvoja. Kolmatta hyllyväliä en kuvannut.

Tässä alla on verrokkina piilaaksolaisen ruokakaupan voi- ja marganiiniosasto, jos sitä nyt edes osastoksi voi kutsua.

Tässä kaikki, kolmella hyllyllä noin metrin leveydeltä. Alimmalla oma suosikkini irlantilainen voi.

Aiemmin olen Suomessa aina ihmetellyt myös mm. jogurttihyllyjen runsasta valikoimaa, mutta viime aikoina se on alkanut paisumaan myös täällä Yhdysvalloissa. Luulen, että oman panoksensa siihen on tuonut proteiinipitoisten tuotteiden suosion kasvu. Mutta edelleenkään niitä varmaan satoja erilaisia makurahkoja ei ole yhtä kattavasti saatavilla täältä meiltä. Onhan se todella hurja määrä Suomessa, joten ilmeisesti niille kaikille löytyy myös ostajia.

Suomalaisista ruokatarvikkeista lisäksi sellainen huomio, että nykyäänhän saan suomalaisesta maidosta vatsani täysin sekaisin. Amerikkalaista maitoa se puolestaan kestää hyvin. Tämä oire tuli minulle jo vuosia sitten, mutta nykyään, kun juon kahvini mustana, ei tästä onneksi isoa ongelmaa pääse syntymään. Taisipa itse asiassa tuo vatsan kestämättömyys olla aikoinaan puskurina, että aloin juomaan kahvini ilman maitoa.

Mansikoiden kohdalla sen sijaan on tilanne toisin päin. Amerikkalaisista mansikoista saan pahoja allergisia oireita, mutta suomalaisista niitä ei tule. Niinpä tänä kesänä olikin taas ihana herkutella suomalaisilla marjoilla.

Uutuuksia minulle

Kesä on tietenkin uutuuksien aikaa esimerkiksi jäätelömauissa ja monia tulinkin kesän aikana maistaneeksi. Irtojäätelöistä uusi suosikkiherkku oli korvapuustin makuinen jäätelö ja pakastealtaasta puikkojäätelö, jossa oli sitrushedelmä yuzua. 

Ja mitä mansikoihin tulee, niin nimenä tunnelimansikat olivat minulle uutta. En muista tuollaista sanaa aiemmin kuulleeni. Ja kun heinäkuun loppupuolella uutisoitiin jo mansikoiden uhkaavasta loppumisesta, muistui mieleeni ne Suomessa vietetyt joulut, kun aina oli muka joulukinkut käymässä vähiin tai loppumassa. Tällä saatiin porukka ryntäämään kinkkuostoksille kauppoihin, missä selvisi, ettei kinkut olleet oikeasti mihinkään loppumassa. Taisi siis olla lähinnä markkinointikikka. Mutta ehkäpä tänä vuonna joku jäi todella ilman mansikkalaatikkoaan, mihin saattoi kyllä vaikuttaa myös hinta. Laatikoiden hinnat olivat uutisten mukaan kivunneet jopa 60 euroon kappaleelta.

Myös keksirintamalla oli tullut uutuusmakuja. Domino-kekseissä oli saatavilla mm. mokkapalan makuisia keksejä, jotka paketin mukaan olivat olleet makutestin voittaja. Tätä ihmettelin, sillä minusta ne eivät kyllä kovin kummoisia olleet. Mutta: Dominoita oli valmistettu myös kardemumman makuisina ja ne kyllä upposivat omaan suuhuni nopeasti. Aluksi aivot pokkuroivat hiukan vastaan, sillä keksin väritys ei ollutkaan Dominoiden perinteinen tummanruskea, vaan vaalea. Mutta maku vei mennessään eikä keksin "väärä" väri hidastanut herkuttelua ollenkaan, hahah. Täällä meillä kardemummaa esiintyy lähinnä joissakin intialaisissa ruoissa, muutoin se on todella harvinainen mauste. Tällä oli varmasti osansa, että kardemummamaku miellytti.

Kardemumma-Domino. Moni amerikansuomalainen pullanleipoja kiikuttaa kardemummansa Suomesta.

Ulkosuomalaisena minun pitää joka kesä saada nautiskella myös valmispinaattikeitosta ja veriletuista. Ensin mainitusta oli nyt tullut proteiinipitoisempi versio, ja lettuja himoitsen myös niiden kanssa nautittavien suomalaisten puolukoiden vuoksi. Täällä olen törmännyt vain yhdessä kaupassa pakastepuolukkaan. Ne ovat venäläistä alkuperää. Tällä hetkellä boikotoin venäläisiä tuotteita, joten nuo puolukatkin ovat harmillisesti saaneet jäädä kauppaan.

Meillä täällä ei ole mitään valmiita pinaattituotteita.

Eikä meillä täällä USA.ssa tietenkään ole myöskään verilettuja. Ja ah, kuvassani suomalaisia puolukoita!

Loppukevennys

Niin, kun sitten luulee, ettei jotakin tuotetta täältä meiltä saa ja toimii sen mukaan Suomessa...

Olimme Helsingissä ukkokullan kanssa kaksin nopealla lohikeittolounaalla ennen seuraavaa tapaamista. Hän halusi lounaansa päätteeksi prinsessakakkuleivoksen, joka komeili paikan vitriinissä. Minä puolestani otin alkupalaksi katkarapuvoileivän. Näitä molempia on Piilaaksosta jos nyt ei mahdotonta, niin todella vaikea löytää.

Mutta kappas, kun ukkokulta palasi minua aiemmin laaksoon ja osallistui vain muutaman päivän päästä ystävämme 50-vuotisjuhlille San Franciscossa, oli päivänsankarin puoliso hankkinut ravintolaan minkäpäs muun kuin prinsessakakun! (Täällä on siis hyvin tyypillistä, että ruokaravintoloihin voi ja usein myös viedään oma täytekakku, kun juhlitaan vaikkapa syntymäpäiviä. Harva sitä kuitenkaan leipoo itse, vaan kakku ostetaan jostakin valmiina. Ja niin oli tämäkin synttärikakku jonkin leipomon valmistama.) Ja oikein hyvää oli kuulemma kakku ollut, ei aivan yhtä makeaa kuin Suomessa. Nyt kun vielä jostakin osuisi kohdalle se katkarapuvoileipä... Tai valmiit veriletut. Tai pinaattikeitto. Tai muu kuin venäläinen puolukka. Tai... Voisin jatkaa listaa varmasti loputtomiin.

Tässä oli kesäisten Suomi-havaintojeni ensimmäinen postaus. Ensi kerralla sama teema jatkuu. Siihen asti sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa.

Mittelöitä pesukarhujen kanssa ja havaintoja arkeen palatessa

Kuten ensimmäisestä tämän vuoden Suomi-visiittiäni koskevasta postauksestani kävi ilmi, onnistuin viettämään tänä kesänä Suomessa peräti viisi ja puoli viikkoa. Kun noiden viikkojen jälkeen sitten palasi pitkästä aikaa arkeen Piilaaksossa, niin sitä katseli hetken aikaa maailmanmenoa taas täälläkin ikään kuin tuorein silmin. Ja vaikka sanotaan, että arki on kaikkialla samanlaista, niin ei se kuitenkaan aivan prikulleen sitä ole. 

Tässä postauksessa siis havaintojani, joiden kohdalla ajattelin, että kyllä arki sittenkin eroaa suomalaisesta verrokistaan. Lista ei tietenkään ole kaikenkattava, mutta millaisiin asioihin ja ajatuksiin törmäsin alkumetreillä koto-Kaliforniassa, ja vieläpä kaikkien näiden täällä asuttujen vuosien jälkeen. 

Ensimmäisessä tapauksessa kyse oli todellakin törmäämisestä:

Pesukarhujengi

Kenties muistatte, että olemme saaneet ruokkia kotitalomme nurkalla kahta siistiä villikissaa. Olimme etukäteen hiukan huolissamme, kuinka kissojen käy ollessamme niinkin monta viikkoa poissa. Ovathan ne jo tottuneet saamaan kuivamuonaa ja vettä meiltä aina samasta paikasta ja melkeinpä säännöllisesti tietyillä kellonajoilla. (Lue: eli milloin nyt ruoka-aika sattuukin kissan päiväohjelmaan kulloinkin sopimaan, hahah. Palvelijoitahan me tässä kuviossa vain olemme.) 

Niinpä ennen Suomeen lähtöä päätimme tilata kissoille ulos ruoka-automaatin. Ukkokulta ajasti masiinan purskauttamaan kuivamuonanappuloita ruokakuppiin kolmesti päivässä. Jospa kissat pysyisivät sen avulla ainakin hengissä ja tykkäisivät pihapiiristämme jatkossakin. Toivottavasti pääsisimme siis jatkamaan lähempiä ystävyysneuvotteluja kattien kanssa taas reissumme jälkeen. 

Suomi-matka tehtiin ja palasimme Piilaakson-kotiimme keskellä yötä. Koska uni ei tietenkään heti tullut, tarkistimme tullutta postia, huonekasvien vointeja sekä myös kissojen ruoka-automaatin. Sen säiliö oli tyhjä, joten oletettavasti se oli toiminut niin kuin pitikin. Ukkokulta täytti ruokasäiliön ja painuimme pehkuihin. 

Kiitos jetlagin nukuimme vain muutaman tunnin ja heräsimme ilman kellonsoittoa jo ennen kukonlaulua. Yhtäkkiä aamutoimien ohessa pihalta kuului rymistelyä, juurikin kissojen ruoka-automaatin luota. Ukkokulta ponkaisi tilannetta katsomaan. Ja kas, siellähän oli pesukarhujengi pistänyt ranttaliksi. Paikalla oli kolmen kopla. Isoin pesukarhuista oli repinyt ruoka-automaatin kolmeen osaan ja kappaleet lojuivat pitkin tannerta. Kuivamuonat olivat levinneet rikospaikalle ja tihutyön tekijä seisoi verekseltään saaliinsa äärellä. Kaksi pienempää pesukarhua luikki äkkiä matkoihinsa, mutta isoin jäi puolustautumaan. Kun ukkokulta yritti häätää sitä, nousikin pesukarhu takajaloilleen, paljasti kyntensä ja hammasrivistönsä. Murisi ja ärisi. Ja kyllähän täysikokoinen pesukarhu on takakoivillaan seistessään noin metrin korkuinen, hui! Lopulta karvaturri päätti kuitenkin luovuttaa ja luikki pois pihamaaltamme.

Jännähän tässä tapauksessa oli, että ruoka-automaatti oli saanut olla kaikki ne Suomi-viikot rauhassa. Mutta heti ensimmäisenä yönä, kun saavuimme reissusta kotiin, oli pesukarhujengi päättänyt iskeä kyntensä masiinaan ja heitellyt sen osat pitkin ja poikin. 

Yksi ystäväni kertoi tapauksen kuultuaan, että pesukarhut, fiksuja otuksia kun ovat, saattavat muistaa jopa neljä vuotta paikan, mistä ovat joskus onnistuneet ruokaa löytämään. Niinpä mekin olemme nyt vahingosta viisastuneita ja asetimme painavan betoniharkon ruoka-automaatin päälle painoksi. Saa käydä isoinkin pesukarhuista muutaman kerran punttisalilla ennen kuin pystyy työntämään painon sivuun... Ja kappas, nyt on automaatti saanut olla rauhassa jo pari kolme viikkoa.

Suomessa pesukarhu eli supi on vieraslaji. Kuva sivustolta vieraslajit.fi.

Ja mikä tarinassa tärkeintä, kissat ovat jatkaneet pyörimistä edelleen pihapiirissämme. Onnistuimme jopa toisen kanssa tekemään "läpimurron" jokin aika sitten: Hänen Ylhäisyytensä on vihdoin antautunut silitettäväksi, jee!

Plakaatit pihanurmikoilla

Mikäpä sen parempaa hoitoa jetlagille, kuin lähteä aamuvarhain kävelyille. Aurinko jo paistaa ja kroppa ymmärtää alkaa kellottamaan itseään oikeaan päivärytmiin. (Joskin täytyy sanoa, että tällä kertaa meillä molemmilla kesti jetlag Kalifornian päässä yllättävän kauan! Kun yleensä se on vaatinut päivätolkulla aikaa vain Suomessa.) 

Aamuisin oli ihana käydä reippailemassa tutuilla kotikulmilla ja tarkistaa, millaisia muutoksia viiden ja puolen viikon aikana on mahdollisesti tapahtunut. Kenen ruusupensaat ovat nyt kukoistuksessaan ja mikä on naapuruston eri hedelmäpuiden satotilanne. Noilla aamukävelyillä tein sitten havainnon käytännöstä, joka kyllä eroaa kovastikin suomalaisesta. Nimittäin ihmisten kantaaottavuus ja kaikenlainen "mainostaminen" omakotitalojensa pihoilla. 

Täällä on esimerkiksi aivan normaalia laittaa omalle etupihan nurmelle plakaatti, joka kertoo vaikkapa kannattamasi puolueen tai presidentti- tai pormestariehdokkaan nimen. Nimikyltit voivat notkua pihoilla vielä kuukausia vaalien jälkeen. Samoin olen nähnyt etupihoilla esimerkiksi suhteellisen viattomia "I'm a reader"-kylttejä. Joku siis haluaa ohikulkijoiden tietävän, että talossa asuu lukutoukka. Kesäaikaan on myös tyypillistä onnitella talossa asuvaa, koulunsa päättänyttä nuorta ja tehdä sekin pihaplakaatin avulla:

Onnittelut Hausner-koulun päättävälle luokalle. Hausner-nimen alla luki selvennys, joka tosin näkyy kuvassani heikosti: koulu on juutalainen koulu Palo Alton kaupungissa.

Mutta sitten on myös näitä astetta radikaalimpia kannanottoja, ja näihin minä nyt aamutepasteluillani todella havahduin. Että ei meillä Suomessa kyllä mitään tällaista...

"Vasectomy prevents abortion", vasektomia ehkäisee abortin. Ja tottahan väite toki on, mutta aina tällaisten kohdalla ajattelee, että millainen persoona mahtaa tuon ikkunan takana asua. Kukin kuitenkin tyylillään. Saahan sitä jokainen kiinnittää omaan ikkunaansa mitä haluaa.

Ja kun viime postauksessani kirjoitin, kuinka uskonto sattui tulemaan keskipohjanmaalaisella huoltoasemalla yllättäen iholleni, niin täällä puolestaan voidaan mainostaa omaa kirkkoa tai sen seuraavaa messua tai jumalanpalvelusta omalla pihamaalla.

Rakastan kirkkoani, tahtoo tämä asukas ohikulkijoille tiedottaa. Alla kirkon nimi. Ja kertoo myös, että kirkolla kokoonnutaan sunnuntaisin kello 10. Että toivottanee myös tervetulleeksi mukaan kirkonmenoihin.

Tässä koen siis selkeän eron suomalaisen ja piilaaksolaisen omakotitaloalueiden välillä. Olisivatko Suomessa tällaiset plakaatit ja näkyvät kannanotot jopa pöyristyttäviä? En osaa sanoa.

Indeksit ja määräykset taas seurantaan

Paluu Piilaaksoon oli siinä mielessä oikein kiva, että kotikaupunkimme aloitti juuri samaan aikaan ilmaisien kesäkonserttiensa sarjan. Kun sitten ensimmäisestä katukonserttitapahtumasta kävelimme kotiin, oli aurinko jo laskemaan päin. Ilma ei kuitenkaan ollut putipuhdas. Siinä leijaili jotakin, ja ilta-auringon säteet tulivat ikäänkuin harmahtavan verhon takaa. Niin, olinkin jo täysin unohtanut! Täällä meillä kuuluu normaaliin arkeen, varsinkin syksyn lähestyessä, että muistaa seurata ilmanlaatuindeksiä! Ei Suomessa tällaisesta tarvinnut todellakaan huolehtia. Mutta täällä maastopalojen ollessa karua todellisuutta jos ei omassa osavaltiossa, niin naapurisellaisissa, tai vaikkapa Kanadassa. Tuona iltana ilmanlaatuindeksi näytti lukua 98. Siis viittä vaille punaisella jo liikuttiin. Olin onnistunut unohtamaan nämä maastopaloista kantautuvat riesat tyystin.

Siinä samalla mieleeni putkahti yhtäkkiä myös oman kotikaupunkimme tai piirikuntamme mahdolliset vedenkäyttörajoitukset. Olikohan meillä sellaisia tullut edellisen 5,5 viikon aikana voimaan? Saisinko kastella pihanurmeamme mikä päivä tahansa ja mihin kellonaikaan tahansa? Vai oliko joku taho määrännyt rajoitukset kuten useana vuonna aiemmin on ollut? Ystäväni kuitenkin palautti minut ajantasalle: Tänä vuonna vedenkäyttörajoituksia ei ainakaan vielä ole tarvinnut antaa, sillä viime talvi oli poikkeuksellisen sateinen. Vettä ei tarvitse vielä säännöstellä. Tämä oli tervetullut tieto. 

Suomi-viikkojen jälkeen nämä meidän arkiset käytännöt, ilmanlaatuindeksin ja vedenkäyttörajoitusten seuranta, korostuivat. Todellakin eroavat suomalaisesta perusarjesta.

Sairaan kallis ruoka

Arkitouhuihin kuuluu totta kai myös ruokakaupassa käynti. Kun menin 5,5 viikon tauon jälkeen piilaaksolaiseen ruokakauppaan, niin kyllähän nämä meidän hinnat lävähtivät päin näköä taas kerran. Että kuinka järjettömän kallista ruoka täällä ruokakaupoissamme on! Kun oli Suomessa saanut nauttia ruokakauppojen ihanuudesta, kaikesta siitä valikoimasta ja myös hintatasosta, niin ensimmäinen ruokakauppareissu Piilaaksossa oli kyllä karu. Joidenkin tuotteiden hintojen huomasin kohonneen jopa tänäkin poissaoloaikana. Yhtenä hyvänä esimerkkinä, että yksi avokado maksoi yhdessä kaupassa 3 dollaria. Ja kun avokadopuita täällä kuitenkin kasvaa, ei nyt joka pihassa, mutta ainakin yksi jokaisessa korttelissa! Niin onhan nämä hinnat vain hurjia.

Ja kun kustannusaiheeseen päästiin, niin avaanpa vielä seuraavaakin seikkaa. Kun asia tuli Suomessa puheeksi muutamien tuttujen kanssa, oli jokainen heistä hiukan yllättynyt hintatasosta.

Lentolippujen hinnoittelu

Meillä oli ylipäätään onni päästä tänä kesänä Suomeen ja vielä onnekkaampia olimme, että saimme hankittua lentomme kokonaan lentopisteillä. Moni USA:n suomalainen on nimittäin tänä vuonna joutunut kauhistelemaan lentolippujen hintoja. Economy-luokan lentolippu Yhdysvalloista Suomeen ja takaisin on voinut tänä kesänä maksaa 2 000 - 2 500 dollaria/henkilö! Kun siis esimerkiksi nelihenkinen perhe lähtee käymään lomallaan Suomessa, on hyvin nopeasti kymppitonni palanut, ja se raha pelkkiin lentoihin. Tämän vuoksi erittäin monilta täällä asuvilta suomalaisilta jäi tänä kesänä Suomi-reissu tekemättä.

Samaan aikaan tämä sinivalkoisin siivin lennättävä yhtiö mainosti kuitenkin täsmälleen samoja lentoja 700-900 eurolla, jos siis vain matkanteon aloitti Suomesta. Kyllähän tämä hinnoittelutapa aika monia raastoi. Ja näinhän asia on ollut aina. USA:sta matkaan lähdettäessä kyseinen firma on rahastanut lentomatkaajia oikein kunnolla. Tänä vuonna lentolippujen hinta kuitenkin ylitti todella monelle sen kuuluisan kipurajan.

Tulikin taas pitkä postaus, mutta päätteeksi vielä loppukevennyskuva. Kun puhutaan, että suomalaisella pitää olla se henkilökohtainen tila. Liian lähelle ei ole soveliasta tulla. Sain tästä ikuistettua mainion esimerkkitapauksen oululaiselta bussipysäkiltä:

Suomalaisten toisiinsa pitämä hajurako on siis todistettavasti olemassa. :-)

Mutta nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Sen, että olin saanut tämänkertaisen tekstini oikolukua ja kuvia vaille valmiiksi, niin eiköhän pesukarhujengi palannut rikospaikalle. Ja tällä kertaa oltiinkin sitten otettu oikein koko suku mukaan! Kummin kaimoja myöten. Pesukarhuja oli nyt yli kymmenen yksilön lössi, sekä täysikokoisia että pienempiä. Ja nähtävästi joukossa oli voimaa, sillä olivat saaneet raskaan betoniharkon pois ruoka-automaatin päältä ja kuivamuonat olivat jälleen maassa levällään. Argh!

PPS. Ja jos joku jäi ihmettelemään, miksi emme todellakaan halua pesukarhuja tontillemme, niin syy ei ole pelkästään ruoka-automaatin hajottamisessa. Pesukarhut ovat yleensä melkoisia tautipesäkkeitä. Ne kantavat mm. raivotautia, myyräekinokokkia ja suoliloisia. Eli niiden kanssa ei todellakaan kannata kaveerata ei (koti)eläinten eikä ihmisten.

Kuntosalin pukuhuoneessa

Kirjoitin edellisessä postauksessa kokemuksiani amerikkalaisista saunoista täällä Yhdysvaltojen länsirannikolla. Jatkan vähän samalla teemalla ja tällä kertaa kerron teille muutamista mieleeni jääneistä kokemuksista kuntosalien ja kuntosalisaunojen pukuhuoneista.

Isoimpana erona suomalaiseen pukuhuonekäyttäytymiseen on ehdottomasti se, että täällä tuntemattomat puhuvat toisilleen hyvinkin helposti. Joskus se voi olla vain hyvän päivänjatkon toivotus, kysely kuinka treeni tänään sujui tai ystävällisesti huikattu kehu toisen hiuksista, asuvalinnasta tai mistä tahansa muusta. Muiden muassa tällaisiin keskusteluihin olen itse päätynyt:

Nettikauppasuosituksia ja politiikkaa

Aluksi yleisenä huomiona USA:sta, että eipä juuri ole julkista paikkaa, mihin ei olisi asennettu televisiota katon rajaan. Näin on myös monissa kuntosalien pukuhuoneissa. Ravintoloissa ja partureissa noissa televisioissa pyörii useimmiten urheilukanavat, mutta kuntosaleilla, ainakin naisten pukuhuoneen puolella, televisiot on säädetty enimmäkseen uutiskanaville. Aina en tule edes kiinnittäneeksi huomiota, mikä pukuhuonetelevisiossa sillä hetkellä pauhaa, mutta kerran presidentin tiedotustilaisuuden ollessa meneillään jäin kuuntelemaan sitä minäkin. Seuraavaksi syntyikin antoisa keskustelu erään vanhemman naisen kanssa päivän politiikasta, eritoten maahanmuutosta. Olenhan tuohon ilmiöön osallisena itsekin. Lopulta rouva kertoi minulle melkeinpä koko elämäntarinansa, kuinka oli muuttanut Louisianasta Piilaaksoon, mitä lapsensa tekivät työkseen ja kuinka monta lastenlasta hänellä oli. Olipa kiva piristys päivään se keskustelu.

Toinen hiljaisuuden rikkoja pukuhuoneissa on ollut ihme kyllä uimapukuni, jota käytän saunoessani. Se on tuntunut herättävän kiinnostusta, kerää usein kehuja ja perään tietenkin kysymyksen, mistä olen sen hankkinut. Ei ole kauaakaan, kun uimapukuni ja ylipäätään vaatehankinnat johtivat erään naisen antamaan suositukseen uudesta nettivaatekaupasta. En ollut tästä kiinalaisesta nettikaupasta Shein koskaan kuullutkaan, mutta nainen kehui sen minulle maasta taivaisiin. Aukaisi sitten oikein kännykkänsä ja esitteli nettikaupan valikoimaa ja sen todella edullisia hintoja. Näytti myös, mitä vaatteita hän itse oli sieltä jo tilannut. Esittelyn lopuksi nainen antoi minulle vielä vinkin, joka minua kyllä vähän huvitti:

"Sinä kun olet kuitenkin tuollainen iso ihminen, niin kokeile tehdä ensin sellainen pieni koetilaus, jotta näet tuon kiinalaisen verkkokaupan vaatteiden mittasuhteet. Ne voivat poiketa meidän tutuista mitoituksista aika lailla." Ja ihan hyvä neuvohan se toki olikin, mutta huvittuneena toivoin, että rouva tarkoitti tällä  isolla ihmisellä ennemminkin pituuttani, eikä niinkään leveyttäni. Hah hah!

Tässä se minun "keskustelunavaajauimapukuni". Karanteenin jälkeen saattaa kyllä uuman kaarteet pullottaa vähän toiseen suuntaan. Nimimerkillä Leivottu on. :-D 

Joskus tulee väistämättä kuunneltua myös kahden muun henkilön pukuhuonekeskustelua ja seuraava keskustelu on kyllä syöpynyt korvieni kuuloluille ikuisiksi ajoiksi:

Brasilialainen zumbaohjaaja tuli pukuhuoneeseen tuntinsa jälkeen ja keskusteli tunnillansa olleen zumbaajan kanssa. Ohjaaja oli ollut hiljattain sairaana ja joutunut jättämään tuntejaan välistä. Niinpä osallistuja kysyi ohjaajan tämänhetkistä vointia. Onko tauti nyt selätetty? Tähän zumbaohaaja kertoo olevansa Brasiliasta lähtöisin ja tuovansa sieltä aina käydessään antibiootteja isot määrät. Antibiootteja myydään Brasiliassa käsikauppatavarana ja zumbaohjaajalla on tapana ottaa heti aina parin kolmen päivän ajan antibioottia, jos pieniäkään flunssan oireita alkaa ilmaantua. En edes muista, kuinka kysyjä tähän reagoi, mutta itselläni loksahti kyllä vaatelokerollani leuka auki hämmästyksestä. Onneksi olin ohjaajaan selin. Seuraavaksi minua alkoi kiukuttaa. Että hän ottaa noin vain summamutikassa antibioottia parin päivän ajan! Juuri tällainen käyttöhän johtaa osaltaan vastustuskykyisten bakteerien syntyyn ja sitten ollaan tämän nykypäivän kaltaisissakin tilanteissa, missä antibiootit eivät enää tehoa sairauksiin, joihin ne ennen ovat vielä tepsineet. Onneksi olin tosiaan selin ohjaajaan, kun hän tämän kertoi, ja sain pidettyä omat kiukkumölyni mahassa. Eihän hän minulle asiaa edes kertonut, vaan kuulin sen sattumalta. Olen muistellut tuota tapausta monesti vielä uudestaankin ja kyllä tekee pahaa edelleen pelkkä ajatus.

Mutta sitten astettta iloisempiin havaintoihini:

Aasialaiset omat lukunsa

Ehdoton enemmistö saunojen, suihkujen ja pukuhuonetilojen käyttäjistä omilla saleillani koostuu aasialaisista. Valtaosa heistä on iäkkäämpiä rouvashenkilöitä. Niinpä he ansaitsevat ihan omat erikoishuomionsa postaukseni päätteeksi.

1) Tukankuivaajat

Jo kiinalainen akupunktiolääkärini yritti minulle täällä kovasti aikoinaan valistaa, ettei märällä tukalla saa missään nimessä mennä ulos. Tämä kun kuulemma altistaa kaikelle huonolle kuten sairastumiselle, niskalihasten jäykistymiselle, koko kropan viluiselle tunteelle jne. Tätä oppia aasialaisrouvat kyllä näyttävät noudattavan aika orjallisesti ja kuntosalien pukuhuoneissa he kuivattavat tukkaansa käsien kuivaustuulettimissa. En tiedä, miksi he eivät tuo omia hiustenkuivaimia mukanaan, vaan käyttävät nimenomaan pukuhuoneen vessojen yhteyteen seiniin kiinnitettyjä käsikuivaimia. Olipa käsikuivaimia rivissä yksi, kaksi tai kolme kappaletta, on niissä parhaimmillaan jokaisessa aasialaisleidi pää alaspäin niskavillojaan löyhyttelemässä. Konkarit osaavat vieläpä paukauttaa käsikuivaimen käynnistyspainiketta yläpuoleltaan aina uudelleen pitäen päänsä kuitenkin koko ajan alaspäin roikuksissa. Taituruutta!

2) Pro varustustaso

Olen myös kiinnittänyt huomiota aasialaisrouvien aivan pro-tason varusteluun niin saunaan kuin suihkuunkin. Ensinnäkin he saapuvat kuntosalille vetäen perässään pieniä, rullilla olevia matka- tai ostoslaukkuja. Sinne he ovat pakanneet kaiken saunareissuillaan tarvitsemansa. Paitsi niitä hiustenkuivaimia ei. Suihkussa näen heidän käyttävän pieniä söpöjä koreja, joihin he ovat pakanneet kaikki tarvitsemansa tökötit. Ja niitä pulloja on muuten sen verran, että mukana on jotakin muutakin kuin vain shampoo, hoitoaine ja suihkusaippua. En tiedä mitä. Itsellänihän on käytössä pesutuotteille suihkukopissa pelkkä pieni muovipussi, joka tahtoo tietenkin kerätä vettä pohjalle. Tuollainen korisysteemi, jonka pohjassa on reiät, olisi kyllä ehdottomasti kätevämpi.

Tämäntapaisia koreja ne aasialaisrouvat kantavat. Pitäisiköhän laittaa omakin kori tilaukseen? Nimimerkillä Saunareissua odotellessa.

3) Kauneudenhoitorutiinit

Kaikkein mielenkiintoisinta on kuitenkin ollut seurata näiden aasialaisrouvien saunomisen jälkeisiä kauneudenhoitorutiineja. Yleensä he käyttävät kasvoilleen ainakin kahta eri seerumia. Parhaimmillaan olen nähnyt yhden mummelin taputtelevan kasvoilleen jopa kolmea eri seerumia. Aina eri pullosta ja seerumi kuuluu nimenomaan läpsytellä iholle. Siinä kun sattuu kolmekin koreaa korealaista yhtä aikaa peilien eteen, niin melkoinen läpse ja läiske siitä kuuluu! Hih. Seerumeiden jälkeen avataan sitten vielä se tuhdimman rasvan purkki ja levitetään se päällimmäiseksi. Ja sitten vielä loppuläpsyttelyt kasvoille, että saadaan nätti ruso poskiin! Ja kyllä monien jo iäkkäidenkin mummeleiden ihoa onkin saanut ihastella! Heidän ihonsa ovat virheettömiä ja voivat kertakaikkisen hyvin! Olen ollut suorastaan kateellinen. Ehkä tuollainen äänekäs läpsyttely pitäisi sitten ottaa omiinkin kasvojenhoitokuvioihin mukaan.

Montaakos kasvoseerumia sinä käytät ja laitatko läpsytellen?

Tällaisia havaintoja tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!