Lisää havahtumisia ja hassuja tilanteita Suomessa, tapaus kesä 2023

Vielä tämän postauksen verran jatkan havaintojani ja hauskoja tilanteita viimeisimmästä Suomi-visiitistäni. Aikaisemmat kaksi Suomi-postaustani voi lukea täältä ja täältä. Mutta sitten asiaan:

Uskonto tuli iholle

Viiden ja puolen viikon aikana ehdin ajella Suomea ristiin rastiin, lopulta reilusti yli 2 600 kilometriä. Eräänä päivänä ajomatka oli pitkä, joten päätin pitää taukoa ja nautiskella lounaan huoltoasemalla. Pysähdyin Neste-asemalle Keski-Pohjanmaalla. Ilokseni huomasin, että pikaruoan lisäksi tarjolla oli myös lohikeittovaihtoehto. Ja juoma-altaasta löytyi aina Suomessa himoitsemaani kotikaljaa. Kun sellaistakaan ei meillä Piilaaksossa saa, ellet tee itse.

Huoltamolounas parhaasta päästä. Kotikaljalasi ei päässyt kuvaan. Ettei muuten vaan olisi ollut mangoa tuo keltainen salaatin päällä... ;-)

Otan soppa-annokseni lisukkeineen ja juomineen ja kannan ne tarjottimella pöytään. Kun ryhdyn ruokailemaan, huomaan suoraan edessäni ison television. Se pauhaa melkoisen kovaäänisesti. TV-ohjelmana pyörii ulkona pidetty jumalanpalvelus! Ja nyt ei ole pyhä, vaan arkinen maanantai! Hämmentävää. Jumalanpalveluksen esittämiseen julkisella paikalla en ole törmännyt sitten vuosiin.

Saarnat ja virrenveisuu jatkuvat televisiossa koko ruokailuni ajan. Ajattelen kyseessä olevan jokakesäinen "painajainen", Suviseurat. Painajainen sen vuoksi, että aikoinaan eräänkin kerran olen joutunut autoilemaan tapahtuman aiheuttamissa valtavissa ruuhkissa. Tiet ovat tuolloin täynnä karavaanaria toisensa perään. Tarkistan Suviseurojen vuoden 2023 päivämäärät netistä. Ei, televisiossa ei pyöri suora lähetys Suviseuroista, sillä tapahtuma järjestetään vasta useamman viikon päästä. Siis miksi ihmeessä huoltoaseman televisiosta huudatetaan virsiä kaikkien läsnäolijoiden korville? Maanantaina, lounasaikaan. Tämä jää minulle arvoitukseksi.

Mutta tilanne jää myös hyvin mieleeni. Ei Piilaaksossa uskonto tai paremminkin tämän alueen kaikki eri uskonnot tule vastaavalla tavalla iholle. Ikäänkuin pakkosyöttönä. Ja noinkin arkisessa tilanteessa. Toki on huomioitava, että myös Yhdysvalloista löytyy alueita, joissa uskonto ja sen tunnustaminen näkyvät arjessa takuulla selkeämmin kuin expattien keskittymässä Piilaaksossa. Ja toisaalta taas, Suomessa sen arvelisin näkyvän voimakkaimmin juurikin Pohjois-, Keski- ja Etelä-Pohjanmaan alueilla. Ihan hyvä herätys minulle, ei sentään herännäisyyttä. Jos tässä nyt aihetta hipoen saan veistellä.

Jos jokin asia pysyy Suomessa muuttumattomana, niin huoltoasemakahvi. Että se on joka ikinen kerta yhtä pahaa. Mutta taitohan se on sekin, saada siitä keitettyä niin kitkerää, hahah.

Seuraavaksi aivan toisenlaiseen ilmentymään:

Seiska-lehti

Vielä muutamia vuosia sitten meillä oli tapana ostaa Suomesta Yhdysvaltoihin palatessamme mukaan juorulehti Seiska. Kysyin tälläkin kertaa ukkokullalta, että mites, hankitaanko lehti taas matkalaukkuun. Vastaus oli ei. Jäin vähän hämmästelemään, mutta perustelut olivat hyvät. Juorut keskittyvät nykyään enimmäkseen sellaisiin julkkiksiin, joita me emme ulkomailla asuneina tunnista laisinkaan. Niinpä heihin kohdistuvat juorutkaan ei meitä oikein liikauta millään lailla. Ja tämä pätee tietenkin myös iltapäivälehtiin. Kohahduttavat uutisoinnit saavat meiltä laimean vastakaiun, kun emme tiedä, ovatko asianosaiset henkilöt laulajia, koomikkoja, urheilijoita, televisiojuontajia vai ketä lienevät.

Eli on aika havahduttavaa huomata jäävänsä vuosi vuodelta yhä enemmän ulkopuolelle siitä "julkkisskenestä", josta Suomessa saatetaan jauhaa isollakin kierteellä. Ja toisaalta taas yhdessä porukassa Suomessa tulimme miettineeksi, että onko eräs vanhempi julkkislaulaja enää edes hengissä, kun ei hänestä ole kuulunut aikoihin mitään. Kasvokuvat lehtien kansissa ovat vuosien saatossa vaihtuneet. Mutta näin se vain menee, tästäkin kelkasta tipahdamme siis vuosi vuodelta lisää.

No sitten hauska tilanne, joka sattui jälleen pienellä paikkakunnalla Suomessa:

"Kaippa ne amerikkalaisetkin jotakin osaa"

Opin viime keväänä Suomessa asuvalta ystävältäni, että Suomessa on ollut villitys juoda USA:n Washingtonin osavaltiossa tuotettua riesling-viiniä. Samoin ystäväni Piilaaksossa kertoi tämän viinin olleen pop täällä meilläkin jo muutama vuosi sitten. Minulta tämä trendi on mennyt täysin ohi, koska juon valkoviinejä harvakseltaan. 

No Suomessapa osui kohdalle oikein lämmin ja kaunis kesäsää. Olin maalla ja päätin käydä ostamassa tätä supersuosittua viiniä iltaruoalle. Saavun pikkupaikkakunnan Alkoon ja hyllystä löytyy kuin löytyykin kyseistä viiniä. Jäljellä on enää kaksi pulloa, joista otan toisen. Myyjä ennättää kertomaan, kuinka hylly on myyty heiltäkin jo liki tyhjäksi ja todella lyhyessä ajassa. Niin suosittua juoma on. Kassan läheisyydessä on samaa juomaa vielä magnum-kokoisena pullona ja myyjä kertoo sen sopivan oikein hyvin juhlissa tarjottavaksi. Kerron kassalla, että päätin nyt itsekin ostaa tätä viiniä vasta ensimmäistä kertaa, ystäväni suosituksesta, vaikka juoma on ollut aallonharjalla Suomessakin jo hyvän aikaa. Tähän myyjä jatkaa minulle: " Joo, kyllä tämä todella suosittu viini on ollut. Ja mikä hämmästyttävintä, tämä on tehty Jenkkilässä. Kaippa ne sitten sielläkin jotakin osaa..."

Naurahdan myyjän "hiukan" ennakkoasennetta tihkuvaan kommenttiin USA:n viininvalmistustaidoista. Päätän olla paljastamatta, missä asun: Kaliforniassa, vain parin tunnin ajomatkan päässä kuuluisasta Napan viinilaaksosta. Ja että parin tunnin säteellä kodistamme sijaitsee varmasti satoja ellei tuhansia eri viinitiloja. Ja löytyyhän taidokasta viininvalmistusta myös muista USA:n osavaltioista.

Kenties myyjä tarkoitti nimenomaan riesling-viinin valmistusta, sillä se ei ainakaan Kaliforniassa ole yleisesti tuotettu viinilaji. Joka tapauksessa kommenttinsa USA:sta minua hymyilytti.

Maalaismiljöössä "mökkilasista" viileänä nautittuna viini toimitti tehtävänsä erittäin hyvin.

Ja sattuihan minulle myös heti Suomeen saavuttuani iloinen yllätys:

Se puhui minulle!

Ennen lähtöäni Suomeen oli ystäväni Piilaaksossa muistuttanut minua leikkimielisesti suomalaisista käyttäytymissäännöistä. Yksi niistä oli, ettei tuntemattomille puhuta. Mutta mitä kummaa! Kun olen juuri saapunut Suomeen ja astelen matkalaukkuineni oululaiseen hissiin, hississä onkin jo nuori herrahenkilö. Ja molempien määränpäänä vieläpä sama kerros. Ja sitten se ihme tapahtui: hän avasi keskustelun kanssani! Siis juuri, kun kaverini oli ennen matkaani varoitellut, ettet sitten mene noin vain tuntemattomille lörpöttelemään siellä. No, matkalaukkujeni kirvoittama lyhyt keskustelu käydään, hymyssä suin ja jopa kohti katsoen. Mietin, joudunko "raportoimaan" hetimiten ystävälleni Kaliforniaan, että täällä Suomessa on kuule kaikki aivan mullin mallin. Tuntemattomat saattavat tulla juttelemaan!

Kaunis voikukkapelto. Kyllähän monet suomalaiset ovat kesäisin niin hyvällä tuulella, että saattavat toistekin huikata jotakin tuntemattomalle.

Jos joitakin seikkoja huomaa kerran vuodessa Suomessa käydessään muuttuneen, on omalla tavallaan maadoittavaa huomata myös tiettyjen piirteiden säilyvän. Ja tässä loppukevennyksenä yksi niistä:

Säästä valittaminen

Suomalaiset taitavat olla mestareita valittamaan säästä. Milloin on liian kylmä, milloin tukalan kuuma. Välillä kaivataan kovasti sateita, kunnes niitä saadaan suomalaisen mielestä aivan liikaa. Ja tätä säästä marmattajan viittaa huomaan kantavani aika ajoin itsekin. Jos nyt ei muuta, niin joko ilma on liian kosteaa tai kuivaa. 

Säästä valittamisesta sattui hauska muistutus, kun olimme Rukalla. Olin seurannut Rukan alueen säätiedotuksia jo useampi päivä ennakkoon, että osaisi pakata oikeita varusteita mukaan, olimmehan suunnitelleet tekevämme myös yhden päivähaikin. Kun sitten pääsimme paikan päälle, huomasin ilokseni, että ennusteissa luvatut sateet eivät pitäneet paikkaansa. Perillä odotti pilvipoutainen ja oikein kaunis kesäsää. 

Mutta tämäpä ei miellyttänyt kaikkia matkailjoita. Ystävämme kuuli paikallisella vastaanottotiskillä, kuinka suomalaismatkailija valitti henkilökunnalle, etteivät paikalliset säätiedotukset olleet pitäneet moneen päivään paikkaansa. Aina oli luvattu sateita, mutta yhtenäkään päivänä ei ollut satanut. Vastaanottotiskin työntekijä oli vastannut valittajalle, että hän on asunut Rukalla 40 vuotta, eivätkä säätiedotukset ole pitäneet kertaakaan paikkaansa. Mielestäni virkailijalta oikein naseva vastaus. Minkäpä hän säälle tai sen ennusteille voi.

Huvittavaa siis oli, että valitushetkellä ulkona oli mitä kaunein pilvipoutainen ja lämmin kesäsää. Annettuja ennusteita huomattavasti parempi. Ja silti suomalainen valitti.

Että tällaisia katkelmia vielä Suomen-matkaltamme. Ensi kerralla sitten jo tunnelmia ja ajatuksia arkeen palaamisesta Kaliforniassa. Siihen asti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!