Kuntosalilla Oulussa ja Piilaaksossa, ja uuden salin etsintä

Edellinen postaukseni käsitteli kesän Suomi-havaintojani. Vaikka tuon tekstin julkaisusta on kiireiden keskellä päässyt hurahtamaan jo kuukausi, jatkan vielä yhdellä Suomi-liitännäisellä aiheella. 

Koska vietin kesällä peräti kahdeksan viikkoa Suomessa, päätin hankkia 10 kerran käyntikortin oululaiselle kuntosalille. Kaikkia kymmentä kertaa tosin en saanut käytetyksi, sillä vietin aikaani niin paljon myös Oulun ulkopuolella. Mutta mukavaa pientä potkua siinä sai takalistolleen, ettei etukäteen maksettu kortti jäisi ainakaan täysin käyttämättä. Eikä se onneksi jäänyt.

Liukas aloitus

Salikäyntini Suomessa saivat mielenkiintoisen alun. Vaatekertaa olin tuonut USA:sta mukanani, mutta Oulussa piti alkajaisiksi kaivella varastojen perukoilta vanhat kuntosalikenkäni. Heti ensimmäisellä salikerralla kuitenkin huomasin, että kengät olivat pohjistaan aivan samperin liukkaat. Ihmettelin, miten olin muka aiemmin voinut niillä samoilla sisälenkkareilla harrastaa yhtään mitään. Kunnes päädyin tulokseen, että kun kengät olivat lojuneet vuosikausia varastotilassa, missä ilmankosteus on ollut rapsakan kuiva, oli kenkien kuminen pohja yksinkertaisesti kuivahtanut kovaksi koppuraksi! Ja tämän vuoksi kenkien pito oli puhdas nolla. Tapaus voi teitä ihmetyttää, mutta jos ottaa lenkkarit yli 10 käyttämättömän vuoden jälkeen takaisin jalan alle, niin näinkin voi näemmä käydä. Oli kuin olisi luistinradalla liukastellut, huh. Lopulta jouduin vaihtamaan salikengikseni toiset kengät, sillä ensimmäiset olivat hitusen liian tapaturma-alttiit.

Katsoin tätä blogipostaustani varten läpi kuvakokoelmaani, olinko tullut ottaneeksi yhtään kuvaa oululaiselta saliltani. En ollut, mutta matkalta salille olin räpsäissyt tämän. Ilmeisesti tuomen kukintoja oli varissut niin paljon maahan, että kaukaa katsottuna terälehtikasat näyttivät lumelta. Ja minuahan näky pitkästä aikaa hämmästytti. Kuvan tossu on tuoreempaa vuosikertaa kuin 10+ vuotta, hahah.

Eroja

Kun nyt seuraavaksi listaan muutamia havaitsemiani eroja oululaiselta ja piilaaksolaiselta kuntosaliltani, pitää huomioida, ettei kummassakaan paikassa kuntosalini ole ollut kalleimmasta päästä. Korkeamman tasoisilla saleilla on oletettavasti parempi palvelutaso, rajallisempi määrä käyttäjiä ja näiden kautta myös hygieniataso pidettävissä paremmalla tolalla. Lisäksi toinen vertaamistani saleista kuuluu ketjuun, toinen ei. Havaintojani ei siis voi missään nimessä yleistää. 

Oululaisella kuntosalilla oli tapana jättää ulkokengät eteiseen ja vaihtaa sisäkengät saliharjoittelun ajaksi. Tämä erosi piilaaksolaisesta käytännöstä, sillä täällä omalla kuntosalillani rontostellaan ulkokengissä sisään ja laitteille asti. Täällä kukaan ei oleta, eikä varsinkaan vahdi, että salille tultaessa vaihdettaisiin kengät. Kenkien vaihtamattomuutta totta kai edesauttaa osaltaan se, että Piilaaksossa pärjää ulkonakin lenkkareissa ympäri vuoden. Toppakengille ei ole tarvetta.  

Kenkäkäytännöstä oululainen kuntosalini sai hygieniapisteen, mutta jäi seuraavassa seikassa kakkoseksi: Olen Piilaaksossa tottunut, että kuntosaleilla on seiniin kiinnitettyinä paperipyyhetelineitä ja desinfiointiainepulloja niiden vieressä. Niinpä moni kuntosalikävijä desinfioi käyttämänsä laitteet joko ennen omaa käyttöä tai sen jälkeen. Oulussa tällaista käytäntöä ei ollut, eikä siis tarjolla ollut myöskään mainitsemiani puhdistustarvikkeita. Kyllä piti pari kertaa vain ummistaa silmänsä ja nenänsä, kun näki ison hikoilevan karjun käyttävän samaa penkkiä, jota olin aikeissa itse käyttää seuraavaksi. Lisäksi Piilaaksossa olen nähnyt joka kerta myös siivoojan siivoamassa lattioita, laitteita, peilejä tai pukuhuoneita. Oulussa en varmaankaan vain osunut samaan aikaan tiloihin kuin siivooja siellä kävi, mutta tällaista omatoimista laitteiden putsaamismahdollisuutta jäin kyllä kaipaamaan.   

Mutta mikä oululaisella salilla ilahdutti, oli salikävijöiden toisiaan tervehtiminen. Joskin omat sälikäyntini ajoittuivat usein aamupäiviin, jolloin paikalla oli enimmäkseen eläkeläisiä. Ehkä he tunsivat toisensa jo muutoinkin ja siksikin rupattelivat keskenään, mutta kyllä muutamat tervehdykset huikattiin myös minulle. Niihin oli mukava vastata takaisin. Jäinkin mielenkiinnolla odottamaan, uskaltautuuko joku vakiokävijöistä jo kyselemään, että kukas se minä oikein olen, kun ei minua ole aiemmin salilla näkynyt, mutta tällaista uteliaisuuden rajaa ei koskaan ylitetty.

Näin ulkosuomalaiselle Oulussa oli myös mainiota, että salilla kuului taustalla suomalaista musiikkia soittava radiokanava. Monta nostalgista hetkeä muodostui, kun radiosta tuli jokin kappale, jota en ollut kuullut vuosikausiin. Niinpä välillä kuntosalirehkimiseni meni enemmän muusikin kuuntelutaukojen pitämiseksi ja suomalaisten kappaleiden sanojen muisteluksi. No, saivathan siinä jumppaa ainakin aivot. 

Mitä piilaaksolaisen kuntosalini taustaviihdykkeisiin tulee, niin täälläkin voi toki soida jokin radiokanava, mutta merkittävämmässä osassa ovat ne kaikki lukuisat tv-ruudut. Joka ikisellä seinällä pitää olla yksi tai useampi televisio! Pukuhuonetta unohtamatta. Useimmiten niissä pyörivät joko urheilu- tai uutiskanavat. Uutiskanavien otsikoita tulee toisinaan itselläkin seurattua, mutta se televisioiden hillitön määrä kyllä naurattaa.

Tukalat viimeiset kerrat

Suomessa salikäynneistäni vähemmän mukavia olivat kaksi viimeistä viikkoa. Oulussakin oli kova hellejakso, eivätkä lämpötilat laskeneet kovin alhaisiksi edes öisin. Tuolloin kuntosalilla oli erityisen hikoiluttavaa, jopa tukalaa, sillä tiloissa ei ollut viilentävää ilmastointia. Ainoastaan rupelituulettimet pyörittivät kuumaa ja toisinaan melko kostean hikistä ilmaa. Ilmastointi on puolestaan täällä Piilaaksossa lähes itsestäänselvyys, sillä paikallinen ilmasto ja rakennuskanta sen sanelevat. Mutta oli mielenkiintoista havaita tuo ilmastoinnin tärkeys kuumalla ilmalla. Kuinka "tehot" laskivat aika nopeasti, kun yritti kuumassa sisäilmassa rehkiä samalla tahdilla kuin viileämmässä oli tottunut. 

Piilaaksossa uuden salin etsintä

Täällä kotopuolessa Piilaaksossa minulla onkin parhaillaan kuntosalin kanssa hiukan kinkkinen tilanne. Oma lempikuntosalini nimittäin lanataan matalaksi. Asiasta oltiin huhuttu jo muutama vuosi, mutta toiminta kuitenkin aina jatkui. Nyt salin vuokrasopimusta ei oltu enää jatkettu, ja sali sulki ovensa elokuun lopussa. Miksi näin?

Te kirjani lukeneet kenties muistatte, kuinka Piilaakso muuttui pandemiavuosina muuttotappiolliseksi. Mutta kun alue keikahti välillä taas takaisin muuttovoitolliseksi, niin kuntosalini tilalle rakennetaan, mitäpäs muutakaan kuin asuntoja.

Tämä lempikuntosalini lopettaminen on minulle henkilökohtaisesti todella harmillinen juttu. Siis kyllähän Piilaaksossa on kuntosaleja pilvin pimein, mutta tuolla salilla oli ehdottomasti lähialueen kuntosalien paras sauna! Iso löylyhuone, missä kaksi tehokasta kiuasta tilan eri nurkissa. Yritinkin nauttia saunasta ahkerasti vielä elokuun puolella. Viimeiset kerrat saunassa hiukan kirpaisivat: Löylyt olivat tavallistakin kuumemmat, eli paremmat, koska vettähän ei saa täällä tietenkään kiukaalle heittää. Löylyt olivat siis mitä parhaimmat, mutta samaan aikaan tiedossa oli, että pian niistä nauttiminen juuri niillä lauteilla loppuu. Yhyy!

Lisäksi tämä sali oli väkimäärältään aina väljin, sali pysyi siistinä ahkeran siivoojan ansiosta, sen ohjelmistossa oli pari oikein hyvää joogatuntia ja salin etäisyys kotoa sopiva. Saman kuntosaliketjun toinen sali sijaitsee jopa lähempänä kotiamme, mutta se sali on aina turkasen täynnä ja saunan virkaa toimittaa pikkuinen hikinen koppi. Niinpä joutunen tässä lähitulevaisuudessa laajentamaan reviiriäni ja kokeilemaan uusia saleja ja ennen kaikkea niiden saunoja. 

Uutena juttuna personal trainer (PT)

Mutta kuin sattumankauppaa olen juuri tällä viikolla aloittanut tapaamiset PT:n kanssa. Olin siis ollut jo kolmesta neljään kuukautta jonossa saadakseni 10 kerran "PT-kuurin". Jonoa oli sen vuoksi, että ukkokullan työpaikan terveysvakuutus kattaa nämä kyseiset PT-tapaamiset ja kysyntä on tästä syystä kovaa. Mutta kunhan tässä saadaan PT:n kanssa ns. homma rullaamaan, pystyn sen jälkeen muutaman viikon ajan käyttämään tätä PT:n työpaikan kuntosalia. Ajoitus ei siis olisi voinut olla tätä onnistuneempi, kun oma lempisalini juuri lopetti. Toki uuden salin etsintä on yhä edessä, mutta jospa vältyn nyt siltä alkuryntäykseltä, kun jokainen lakkautetun salin käyttäjä etsii uutta kuntoilupaikkaa itselleen. 

Loppukevennys

Ensimmäisellä PT:n tapaamiskerralla sattui pieni kommellus. Minun piti asentaa kännykkääni kuntosalilaitteiden kanssa yhteensopiva mobiilisovellus ja kappas, se asentuikin suomenkielisenä. Sovelluksella on tarkoitus kirjautua sisään jokaiseen kuntosalilaitteeseen, joka sitten tekee automaattisesti minulle räätälöidyt laite- ja painosäädöt. Mutta nyt kun kännykkäsovellus oli suomeksi, niin myös salilaitteiden näytöillä olevat ohjeet muuttuivat suomenkielisiksi. PT:ni on lähtöisin Japanista ja hän oli kovin huvittunut kielen vaihtumisesta. Niinpä vitsailin hänelle, että tuletkin oppimaan tässä muutaman sanan suomea ohessa. Ja kyllä hän jo kyseli mm. kuinka sana "vahvista" lausutaan ja mitä "kehonkoostumus" on englanniksi. Eli saamme molemmat myös hauskaa aivojumppaa, kun tapaamme.

Tässä kuntosalilaitteen näyttö vielä englanniksi. Mutta kun kirjauduin sisään, vaihtuivat tekstit suomenkielisiksi. Japanilaisen PT:ni "virkistykseksi". 

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!