Lukuparvi ulkosuomalaisille

Nyt olisi ulkosuomalaisille lukutoukille luvassa uusia ja mielenkiintoisia kuvioita. Tai vaikkei olisi niin mahdottoman ahkera lukutoukkakaan, mutta haluaa keskustella ulkosuomalaisuutta koskevista teemoista muiden ulkosuomalaisten kanssa suomeksi, saada mahdollisesti vertaistukea tai tarjota sellaista jollekin toiselle avaamalla omia kokemuksia pienissä ryhmissä, niin kannattaa laittaa seuraava informaatio korvan taakse.

Lokakuun lopussa starttaa uusi kokeilu ulkosuomalaisille suunnatusta Lukuparvesta. En ole idean äiti, vaan tätä verkossa tapaavaa ryhmää on kokoamassa Taukonautti-yrityksensä kautta sertifiotu valmentaja Helka Mäki, ulkosuomalainen hänkin. Lukuparven nimi viittaa lukupiiriin, mutta kyseessä ei kuitenkaan ole perinteinen lukupiiri. Taukonautin sivuilla Lukuparvea kuvataan näin:

Taukonautin Lukuparvessa keskustellaan kirjoista, jotka koskettavat ulkomailla asuvia. Emme analysoi tai arvostele kirjoja, vaan keskustelemme niiden herättämistä tunteista ja ajatuksista sekä jaamme omia kokemuksiamme teemaan liittyen. 

Voit osallistua tapaamisiin, vaikka et olisi valittua kirjaa (vielä) lukenut. Lukemaan motivoitumisen ja suomen kielen harjoittelemisen lisäksi Lukuparven tärkeää antia on vertaistuki ulkosuomalaisuuden haasteisiin!

Lukuparvessa luettavat kirjat liittyvät siis ulkosuomalaisuuteen, ulkomaille muuttamiseen, paluumuuttoon tai yleisesti ulkomailla asumiseen. Tässä vaiheessa Lukuparvi on ensinnä kokeilu, jossa ryhmä kokoontuu syksyn 2025 aikana kaksi kertaa.

Ensimmäinen verkkotapaaminen on tiistaina 28.10. klo 19 Suomen aikaa. Ja kiitos Helkan ehdotuksen, minulla on tuolloin ilo olla alustamassa keskustelua mm. ulkosuomalaisen kipukohdista ja expat-elämän harhakäsityksistä. Eli aiheista, joita käsittelin esikoisteoksessani Uunipelti-identiteetti - Piilaakson oppivuodet. Lämpimästi tervetuloa mukaan keskustelemaan! 

Lukuparveen pääsee tutustumaan tarkemmin Taukonautin sivuilta.

Ja vaikka ensimmäisellä tapaamiskerralla keskustelun pohjana tai jatkolukemisena toimiikin oma romaanini, eli minua kiinnostavia aiheita, niin myös toisen tapaamisen teema on mielestäni todella mielenkiintoinen. Joulukuun tapaamisen keskustelua pohjustavaksi kirjaksi on valittu Lotta-Sofia Saahkon kirjoittama Matkalaukkulapsuus. Matkalaukkulapset ovat lapsia, jotka ovat viettäneet elämänsä maailmalla ja kenties asuinpaikkaa ja -maata useasti vaihtaen. Kirjassa pohditaan esimerkiksi, millaisia etuja ja haasteita tällainen globaali lapsuus tuo aikuisena. Aihe on siis varmasti varsin kiinnostava ja hedelmällinen monelle ulkosuomalaiselle ja paluumuuttajalle.

Vaikka sinua kiinnostaisi vain tämä joulukuun tapaaminen, niin on eunsiarvoisen tärkeää ilmoittaa kiinnostuksensa Lukuparvea kohtaan jo nyt. Se onnistuu tehdä täällä. Varhaisvaiheen ilmoittautumiset ovat oleellisia toiminnan jatkon kannalta. Ja mitä aiemmin lähtee Lukuparveen mukaan, niin sitä nopeammin avautuu keskusteluyhteys muihin ulkosuomalaisiin ja tarjoutuu itsellekin mahdollisuus ehdottaa jotakin ulkosuomalaisuuteen liittyvää kirjaa ryhmälle luettavaksi. Tällöin voit siis itse halutessasi toimia myös yhden tapaamiskerran alustajana ja avata keskustelua aiheesta, joka koskettaa siinä elämänhetkessä juuri sinua. Ja jos ei muuta, niin ryhmästä saa ainakin hyviä lukuvinkkejä ulkosuomalaisuutta ja ulkosuomalaisia koskettavista kirjoista. Tästä kannattaa vinkata kaverillekin.

Toivottavasti Lukuparvi kerää syksyn aikana mukavan ja aktiivisen ryhmän, jolle nähdään tarvetta ja kiinnostusta myös jatkossa. Toivotan Helkalle ja Lukuparvelle onnea ja menestystä!

Teille lukijoilleni huikkaan nyt taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Somejätin korvauksilla ilmainen kauppareissu

Marraskuussa 2022 kirjoitin blogiini yleisemmin Yhdysvalloissa sovellettavasta tavasta nostaa joukko- tai ryhmäkanteita yrityksiä tai muita toimijoita vastaan. Kerroin myös pari kohdallemme osunutta esimerkkiä. Jos haluat virkistää muistiasi, tekstin voit halutessasi käydä lukemassa täältä.

Tällä viikolla alkoi byrokratian iso ratas pyörähtää eteenpäin jälleen yhden joukkokanteen osalta. Ainakin näin kuluttajan näkökulmasta. Taustallahan pyörät ovat kirskuttaneet jo pidemmän aikaa. Mainitsin tämän joukkokanteen sometililläni, missä se herätti kiinnostusta. Niinpä päätin kertoa tapauksesta lyhyesti myös blogini puolella. Niin, some. Osuvaa tällä kertaa on, että joukkokanteen maksajana on somejätti Facebookin emoyhtiö Meta.

900 grammaa kesäkurpitsoja ja purkki lempifetaani. Mm. nämä tuotteet sain tällä viikolla kaupasta käytännössä ilmaiseksi.

Mistä kaikki alkoi?

Jo vuonna 2018, siis seitsemän vuotta sitten, Facebook joutui myöntämään, että peräti 87 miljoonan käyttäjänsä yksityistietoja oli päässyt data-analytiikkayritys Cambridge Analytican saataville. Tuolloin puhuttiin samannimisestä skandaalista. Sitten kului vuosia, ja vasta keväällä 2023 tuli tästä nostetusta joukkokanteesta sähköpostitse ilmoitus meille, USA:ssa asuville Facebook-käyttäjille. 

Jo aiemmassa tämän aihepiirin postauksessani kerroin, että joukkokanteita on kuluttajan näkökulmasta kahdenlaisia: niitä, joiden kohdalla ei tarvitse itse tehdä mitään ja on silti mukana saamassa korvauksia ja niitä, joiden kohdalla pitää ilmoittaa itsensä mukaan mahdollisen korvauksen saajaksi. 

Tämän tuoreimman Metaa koskettavan joukkokanteen kohdalla piti vuonna 2023 tiettyyn elokuun päivään mennessä täyttää nettilomake, jos halusi mukaan. Lomakkeessa kysyttiin tarkempia lisätietoja ja sai myös valita haluamansa maksutavan korvausten vastaanottamiseksi. Joukkokanne koski Fb-käyttäjiä aikajaksolla toukokuu 2007 - joulukuu 2022. Korvauksiin oli oikeutettu, vaikka oman Fb-tilin olisi nyttemmin jo poistanut. Korvaushakemuksia lähetettiin määräaikaan mennessä yhteensä 29 miljoonaa kappaletta.

Ratkaisu vuonna 2025

Tämän vuoden toukokuussa Meta teki sopimuksen korvata töppäyksestään yhteensä 725 miljoonaa dollaria. Tästä iso osa menee tietenkin lakimiehille ja muille tapausta hoitaneille. Loppu jaetaan niiden Fb-käyttäjien kesken, jotka täyttivät lomakkeen kaksi vuotta aiemmin. Korvausten rahanjako noudattaa periaatetta, missä korvaussumma on suoraan verrannollinen kuukausimäärään, jonka on ollut liittyneenä Facebookiin vuosina 2007 - 2022. Itsehän en esimerkiksi vielä vuonna 2007 ollut somessa, joten en ollut oikeutettu isoimpaan mahdolliseen korvaussummaan. Keskimääräinen korvaussumma yksittäiselle kuluttajalle tässä kanteessa oli 30 dollaria ja suurin 38 dollaria. Minä sain juurikin tuon 30 dollaria ja sentit päälle, ukkokulta 37 dollaria ja risat.  

Maksutavat ja ilmaiset ostokset

Tapauksen sovittelusta ja korvausmaksujen aloittamisesta uutisoitiin täällä Yhdysvalloissa jonkin verran mediassa, mutta saimme asian tiedoksi viime viikolla myös sähköpostitse. Tiedotteessa luki, että korvauksia ryhdytään suorittamaan seuraavan kymmenen viikon aikana. Osa voi siis joutua odottamaan rahojaan vielä pitkään. 

Aiemmissa joukkokannetapauksissamme korvaukset on maksettu meille joko shekillä tai suoraan tilille. Tällä kertaa korvausrahojen maksutavoissa oli lisää vaihtoehtoja. Itse olin pyytänyt rahat Paypalin kautta ja ukkokulta virtuaalisena Mastercard-korttina. Muita maksutapoja perinteisen tilillemaksun lisäksi olivat Venmo ja Zelle.

Ilmoitus, että korvauksia ryhdytään maksamaan, tuli viime viikon torstaina. Niinpä suorastaan yllätyin, että raha tupsahti tulla näinkin nopeasti, tämän viikon maanantaina. Olin sattumalta juuri samaan aikaan ruokakaupassa tekemässä pieniä täydennysostoksia: muutamat vihannekset, raejuustoa ja kaksia purkkia fetaa. Laskuksi tuli 29 dollaria. Mutta kun palasin kaupasta kotiin, odotti tämä Metan maksama korvaus Paypal-tililläni. Niinpä olin kerrankin saanut tehdä käytännössä ilmaisen kauppareissun.

Tällä viikolla ilahdutti myös etupihamme yuccapalmu. Se ryhtyi kukkimaan ensimmäistä kertaa ikinä. Kukinnolla on kokoa n. 25-30 cm.

Isommassa mittakaavassa

Monet teistä ehkä muistavat meitä lähellä asuvan Cat Ladyn, kissanaisen, johon tutustuimme hänen kissojensa kautta pandemiavuosina. Viime viikolla puhuimme myös hänen kanssaan tästä kyseisestä joukkokannetapauksesta ja muistelimme mm. omaa pippuripurkin joukkokannetapaustamme. Nauroimme yhdessä, kuinka korvaussummat ovat usein mahdottoman pieniä: pippuripurkin tapauksessa hiukan yli kolme dollaria. Cat Ladylla puolestaan oli joskus ollut joukkokanteesta saatavia 20-30 dollarisenttiä, mutta hän oli jättänyt tuon "jättipotin" lunastamatta.

Mutta hän osasi antaa hyvän näkökulman isompaan mittakaavaan. Jos tiedossa on, että korvaussumma on äärettömän pieni, ei se välttämättä houkuttele asianosaisia kuluttajia lähtemään joukkokanteeseen edes mukaan. Tai jos kuluttajalle tupsahtaa jonkin joukkokannetapauksen päätteeksi automaattisesti postitse vaikkapa 50 dollarisentin shekki, eivät kaikki vaivaudu lunastamaan shekkiä. Aivan kuten hänkin oli joskus tehnyt. (Välihuomiona, että shekit voi täällä tänä päivänä lunastaa ihan kotosalla mobiilipankin kautta kännykkäkuvien avulla. Ei tarvitse enää esimerkiksi mennä asioikseen pankkiin.) 

Mitä tämä tarkoittaa isommassa mittakaavassa? Otetaan esimerkki: Oletetaan, että jossakin joukkokanteessa korvauksen saavia kuluttajia olisi 20 miljoonaa henkilöä, mikä ei siis USA:n kokoisessa jättivaltiossa ole vasta kuin alle 6 % maan asukkaista, ja että korvaussumma jokaiselle olisi tuo vaivaiset 50 dollarisenttiä. Mutta mikäli vaikkapa miljoona henkilöä 20 miljoonasta jättäisi tuon summan lunastamatta, niin korvauksia maksava yhtiö säästää rahojaan peräti puoli miljoonaa dollaria. Rangaistus jää ikään kuin vajaaksi. Seikka, jota ei oman mitättömän korvaussumman kohdalla tule välttämättä ajatelleeksi. 

Niinpä tässäkin tapauksessa pienistä puroista syntyvä isompi koski on ihan paikkansapitävä vertauskuva.

Tällaisia tuulia Piilaaksosta tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Kuntosalilla Oulussa ja Piilaaksossa, ja uuden salin etsintä

Edellinen postaukseni käsitteli kesän Suomi-havaintojani. Vaikka tuon tekstin julkaisusta on kiireiden keskellä päässyt hurahtamaan jo kuukausi, jatkan vielä yhdellä Suomi-liitännäisellä aiheella. 

Koska vietin kesällä peräti kahdeksan viikkoa Suomessa, päätin hankkia 10 kerran käyntikortin oululaiselle kuntosalille. Kaikkia kymmentä kertaa tosin en saanut käytetyksi, sillä vietin aikaani niin paljon myös Oulun ulkopuolella. Mutta mukavaa pientä potkua siinä sai takalistolleen, ettei etukäteen maksettu kortti jäisi ainakaan täysin käyttämättä. Eikä se onneksi jäänyt.

Liukas aloitus

Salikäyntini Suomessa saivat mielenkiintoisen alun. Vaatekertaa olin tuonut USA:sta mukanani, mutta Oulussa piti alkajaisiksi kaivella varastojen perukoilta vanhat kuntosalikenkäni. Heti ensimmäisellä salikerralla kuitenkin huomasin, että kengät olivat pohjistaan aivan samperin liukkaat. Ihmettelin, miten olin muka aiemmin voinut niillä samoilla sisälenkkareilla harrastaa yhtään mitään. Kunnes päädyin tulokseen, että kun kengät olivat lojuneet vuosikausia varastotilassa, missä ilmankosteus on ollut rapsakan kuiva, oli kenkien kuminen pohja yksinkertaisesti kuivahtanut kovaksi koppuraksi! Ja tämän vuoksi kenkien pito oli puhdas nolla. Tapaus voi teitä ihmetyttää, mutta jos ottaa lenkkarit yli 10 käyttämättömän vuoden jälkeen takaisin jalan alle, niin näinkin voi näemmä käydä. Oli kuin olisi luistinradalla liukastellut, huh. Lopulta jouduin vaihtamaan salikengikseni toiset kengät, sillä ensimmäiset olivat hitusen liian tapaturma-alttiit.

Katsoin tätä blogipostaustani varten läpi kuvakokoelmaani, olinko tullut ottaneeksi yhtään kuvaa oululaiselta saliltani. En ollut, mutta matkalta salille olin räpsäissyt tämän. Ilmeisesti tuomen kukintoja oli varissut niin paljon maahan, että kaukaa katsottuna terälehtikasat näyttivät lumelta. Ja minuahan näky pitkästä aikaa hämmästytti. Kuvan tossu on tuoreempaa vuosikertaa kuin 10+ vuotta, hahah.

Eroja

Kun nyt seuraavaksi listaan muutamia havaitsemiani eroja oululaiselta ja piilaaksolaiselta kuntosaliltani, pitää huomioida, ettei kummassakaan paikassa kuntosalini ole ollut kalleimmasta päästä. Korkeamman tasoisilla saleilla on oletettavasti parempi palvelutaso, rajallisempi määrä käyttäjiä ja näiden kautta myös hygieniataso pidettävissä paremmalla tolalla. Lisäksi toinen vertaamistani saleista kuuluu ketjuun, toinen ei. Havaintojani ei siis voi missään nimessä yleistää. 

Oululaisella kuntosalilla oli tapana jättää ulkokengät eteiseen ja vaihtaa sisäkengät saliharjoittelun ajaksi. Tämä erosi piilaaksolaisesta käytännöstä, sillä täällä omalla kuntosalillani rontostellaan ulkokengissä sisään ja laitteille asti. Täällä kukaan ei oleta, eikä varsinkaan vahdi, että salille tultaessa vaihdettaisiin kengät. Kenkien vaihtamattomuutta totta kai edesauttaa osaltaan se, että Piilaaksossa pärjää ulkonakin lenkkareissa ympäri vuoden. Toppakengille ei ole tarvetta.  

Kenkäkäytännöstä oululainen kuntosalini sai hygieniapisteen, mutta jäi seuraavassa seikassa kakkoseksi: Olen Piilaaksossa tottunut, että kuntosaleilla on seiniin kiinnitettyinä paperipyyhetelineitä ja desinfiointiainepulloja niiden vieressä. Niinpä moni kuntosalikävijä desinfioi käyttämänsä laitteet joko ennen omaa käyttöä tai sen jälkeen. Oulussa tällaista käytäntöä ei ollut, eikä siis tarjolla ollut myöskään mainitsemiani puhdistustarvikkeita. Kyllä piti pari kertaa vain ummistaa silmänsä ja nenänsä, kun näki ison hikoilevan karjun käyttävän samaa penkkiä, jota olin aikeissa itse käyttää seuraavaksi. Lisäksi Piilaaksossa olen nähnyt joka kerta myös siivoojan siivoamassa lattioita, laitteita, peilejä tai pukuhuoneita. Oulussa en varmaankaan vain osunut samaan aikaan tiloihin kuin siivooja siellä kävi, mutta tällaista omatoimista laitteiden putsaamismahdollisuutta jäin kyllä kaipaamaan.   

Mutta mikä oululaisella salilla ilahdutti, oli salikävijöiden toisiaan tervehtiminen. Joskin omat sälikäyntini ajoittuivat usein aamupäiviin, jolloin paikalla oli enimmäkseen eläkeläisiä. Ehkä he tunsivat toisensa jo muutoinkin ja siksikin rupattelivat keskenään, mutta kyllä muutamat tervehdykset huikattiin myös minulle. Niihin oli mukava vastata takaisin. Jäinkin mielenkiinnolla odottamaan, uskaltautuuko joku vakiokävijöistä jo kyselemään, että kukas se minä oikein olen, kun ei minua ole aiemmin salilla näkynyt, mutta tällaista uteliaisuuden rajaa ei koskaan ylitetty.

Näin ulkosuomalaiselle Oulussa oli myös mainiota, että salilla kuului taustalla suomalaista musiikkia soittava radiokanava. Monta nostalgista hetkeä muodostui, kun radiosta tuli jokin kappale, jota en ollut kuullut vuosikausiin. Niinpä välillä kuntosalirehkimiseni meni enemmän muusikin kuuntelutaukojen pitämiseksi ja suomalaisten kappaleiden sanojen muisteluksi. No, saivathan siinä jumppaa ainakin aivot. 

Mitä piilaaksolaisen kuntosalini taustaviihdykkeisiin tulee, niin täälläkin voi toki soida jokin radiokanava, mutta merkittävämmässä osassa ovat ne kaikki lukuisat tv-ruudut. Joka ikisellä seinällä pitää olla yksi tai useampi televisio! Pukuhuonetta unohtamatta. Useimmiten niissä pyörivät joko urheilu- tai uutiskanavat. Uutiskanavien otsikoita tulee toisinaan itselläkin seurattua, mutta se televisioiden hillitön määrä kyllä naurattaa.

Tukalat viimeiset kerrat

Suomessa salikäynneistäni vähemmän mukavia olivat kaksi viimeistä viikkoa. Oulussakin oli kova hellejakso, eivätkä lämpötilat laskeneet kovin alhaisiksi edes öisin. Tuolloin kuntosalilla oli erityisen hikoiluttavaa, jopa tukalaa, sillä tiloissa ei ollut viilentävää ilmastointia. Ainoastaan rupelituulettimet pyörittivät kuumaa ja toisinaan melko kostean hikistä ilmaa. Ilmastointi on puolestaan täällä Piilaaksossa lähes itsestäänselvyys, sillä paikallinen ilmasto ja rakennuskanta sen sanelevat. Mutta oli mielenkiintoista havaita tuo ilmastoinnin tärkeys kuumalla ilmalla. Kuinka "tehot" laskivat aika nopeasti, kun yritti kuumassa sisäilmassa rehkiä samalla tahdilla kuin viileämmässä oli tottunut. 

Piilaaksossa uuden salin etsintä

Täällä kotopuolessa Piilaaksossa minulla onkin parhaillaan kuntosalin kanssa hiukan kinkkinen tilanne. Oma lempikuntosalini nimittäin lanataan matalaksi. Asiasta oltiin huhuttu jo muutama vuosi, mutta toiminta kuitenkin aina jatkui. Nyt salin vuokrasopimusta ei oltu enää jatkettu, ja sali sulki ovensa elokuun lopussa. Miksi näin?

Te kirjani lukeneet kenties muistatte, kuinka Piilaakso muuttui pandemiavuosina muuttotappiolliseksi. Mutta kun alue keikahti välillä taas takaisin muuttovoitolliseksi, niin kuntosalini tilalle rakennetaan, mitäpäs muutakaan kuin asuntoja.

Tämä lempikuntosalini lopettaminen on minulle henkilökohtaisesti todella harmillinen juttu. Siis kyllähän Piilaaksossa on kuntosaleja pilvin pimein, mutta tuolla salilla oli ehdottomasti lähialueen kuntosalien paras sauna! Iso löylyhuone, missä kaksi tehokasta kiuasta tilan eri nurkissa. Yritinkin nauttia saunasta ahkerasti vielä elokuun puolella. Viimeiset kerrat saunassa hiukan kirpaisivat: Löylyt olivat tavallistakin kuumemmat, eli paremmat, koska vettähän ei saa täällä tietenkään kiukaalle heittää. Löylyt olivat siis mitä parhaimmat, mutta samaan aikaan tiedossa oli, että pian niistä nauttiminen juuri niillä lauteilla loppuu. Yhyy!

Lisäksi tämä sali oli väkimäärältään aina väljin, sali pysyi siistinä ahkeran siivoojan ansiosta, sen ohjelmistossa oli pari oikein hyvää joogatuntia ja salin etäisyys kotoa sopiva. Saman kuntosaliketjun toinen sali sijaitsee jopa lähempänä kotiamme, mutta se sali on aina turkasen täynnä ja saunan virkaa toimittaa pikkuinen hikinen koppi. Niinpä joutunen tässä lähitulevaisuudessa laajentamaan reviiriäni ja kokeilemaan uusia saleja ja ennen kaikkea niiden saunoja. 

Uutena juttuna personal trainer (PT)

Mutta kuin sattumankauppaa olen juuri tällä viikolla aloittanut tapaamiset PT:n kanssa. Olin siis ollut jo kolmesta neljään kuukautta jonossa saadakseni 10 kerran "PT-kuurin". Jonoa oli sen vuoksi, että ukkokullan työpaikan terveysvakuutus kattaa nämä kyseiset PT-tapaamiset ja kysyntä on tästä syystä kovaa. Mutta kunhan tässä saadaan PT:n kanssa ns. homma rullaamaan, pystyn sen jälkeen muutaman viikon ajan käyttämään tätä PT:n työpaikan kuntosalia. Ajoitus ei siis olisi voinut olla tätä onnistuneempi, kun oma lempisalini juuri lopetti. Toki uuden salin etsintä on yhä edessä, mutta jospa vältyn nyt siltä alkuryntäykseltä, kun jokainen lakkautetun salin käyttäjä etsii uutta kuntoilupaikkaa itselleen. 

Loppukevennys

Ensimmäisellä PT:n tapaamiskerralla sattui pieni kommellus. Minun piti asentaa kännykkääni kuntosalilaitteiden kanssa yhteensopiva mobiilisovellus ja kappas, se asentuikin suomenkielisenä. Sovelluksella on tarkoitus kirjautua sisään jokaiseen kuntosalilaitteeseen, joka sitten tekee automaattisesti minulle räätälöidyt laite- ja painosäädöt. Mutta nyt kun kännykkäsovellus oli suomeksi, niin myös salilaitteiden näytöillä olevat ohjeet muuttuivat suomenkielisiksi. PT:ni on lähtöisin Japanista ja hän oli kovin huvittunut kielen vaihtumisesta. Niinpä vitsailin hänelle, että tuletkin oppimaan tässä muutaman sanan suomea ohessa. Ja kyllä hän jo kyseli mm. kuinka sana "vahvista" lausutaan ja mitä "kehonkoostumus" on englanniksi. Eli saamme molemmat myös hauskaa aivojumppaa, kun tapaamme.

Tässä kuntosalilaitteen näyttö vielä englanniksi. Mutta kun kirjauduin sisään, vaihtuivat tekstit suomenkielisiksi. Japanilaisen PT:ni "virkistykseksi". 

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!