Näytetään tekstit, joissa on tunniste amerikkalainen arki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste amerikkalainen arki. Näytä kaikki tekstit

torstai 18. syyskuuta 2025

Somejätin korvauksilla ilmainen kauppareissu

Marraskuussa 2022 kirjoitin blogiini yleisemmin Yhdysvalloissa sovellettavasta tavasta nostaa joukko- tai ryhmäkanteita yrityksiä tai muita toimijoita vastaan. Kerroin myös pari kohdallemme osunutta esimerkkiä. Jos haluat virkistää muistiasi, tekstin voit halutessasi käydä lukemassa täältä.

Tällä viikolla alkoi byrokratian iso ratas pyörähtää eteenpäin jälleen yhden joukkokanteen osalta. Ainakin näin kuluttajan näkökulmasta. Taustallahan pyörät ovat kirskuttaneet jo pidemmän aikaa. Mainitsin tämän joukkokanteen sometililläni, missä se herätti kiinnostusta. Niinpä päätin kertoa tapauksesta lyhyesti myös blogini puolella. Niin, some. Osuvaa tällä kertaa on, että joukkokanteen maksajana on somejätti Facebookin emoyhtiö Meta.

900 grammaa kesäkurpitsoja ja purkki lempifetaani. Mm. nämä tuotteet sain tällä viikolla kaupasta käytännössä ilmaiseksi.

Mistä kaikki alkoi?

Jo vuonna 2018, siis seitsemän vuotta sitten, Facebook joutui myöntämään, että peräti 87 miljoonan käyttäjänsä yksityistietoja oli päässyt data-analytiikkayritys Cambridge Analytican saataville. Tuolloin puhuttiin samannimisestä skandaalista. Sitten kului vuosia, ja vasta keväällä 2023 tuli tästä nostetusta joukkokanteesta sähköpostitse ilmoitus meille, USA:ssa asuville Facebook-käyttäjille. 

Jo aiemmassa tämän aihepiirin postauksessani kerroin, että joukkokanteita on kuluttajan näkökulmasta kahdenlaisia: niitä, joiden kohdalla ei tarvitse itse tehdä mitään ja on silti mukana saamassa korvauksia ja niitä, joiden kohdalla pitää ilmoittaa itsensä mukaan mahdollisen korvauksen saajaksi. 

Tämän tuoreimman Metaa koskettavan joukkokanteen kohdalla piti vuonna 2023 tiettyyn elokuun päivään mennessä täyttää nettilomake, jos halusi mukaan. Lomakkeessa kysyttiin tarkempia lisätietoja ja sai myös valita haluamansa maksutavan korvausten vastaanottamiseksi. Joukkokanne koski Fb-käyttäjiä aikajaksolla toukokuu 2007 - joulukuu 2022. Korvauksiin oli oikeutettu, vaikka oman Fb-tilin olisi nyttemmin jo poistanut. Korvaushakemuksia lähetettiin määräaikaan mennessä yhteensä 29 miljoonaa kappaletta.

Ratkaisu vuonna 2025

Tämän vuoden toukokuussa Meta teki sopimuksen korvata töppäyksestään yhteensä 725 miljoonaa dollaria. Tästä iso osa menee tietenkin lakimiehille ja muille tapausta hoitaneille. Loppu jaetaan niiden Fb-käyttäjien kesken, jotka täyttivät lomakkeen kaksi vuotta aiemmin. Korvausten rahanjako noudattaa periaatetta, missä korvaussumma on suoraan verrannollinen kuukausimäärään, jonka on ollut liittyneenä Facebookiin vuosina 2007 - 2022. Itsehän en esimerkiksi vielä vuonna 2007 ollut somessa, joten en ollut oikeutettu isoimpaan mahdolliseen korvaussummaan. Keskimääräinen korvaussumma yksittäiselle kuluttajalle tässä kanteessa oli 30 dollaria ja suurin 38 dollaria. Minä sain juurikin tuon 30 dollaria ja sentit päälle, ukkokulta 37 dollaria ja risat.  

Maksutavat ja ilmaiset ostokset

Tapauksen sovittelusta ja korvausmaksujen aloittamisesta uutisoitiin täällä Yhdysvalloissa jonkin verran mediassa, mutta saimme asian tiedoksi viime viikolla myös sähköpostitse. Tiedotteessa luki, että korvauksia ryhdytään suorittamaan seuraavan kymmenen viikon aikana. Osa voi siis joutua odottamaan rahojaan vielä pitkään. 

Aiemmissa joukkokannetapauksissamme korvaukset on maksettu meille joko shekillä tai suoraan tilille. Tällä kertaa korvausrahojen maksutavoissa oli lisää vaihtoehtoja. Itse olin pyytänyt rahat Paypalin kautta ja ukkokulta virtuaalisena Mastercard-korttina. Muita maksutapoja perinteisen tilillemaksun lisäksi olivat Venmo ja Zelle.

Ilmoitus, että korvauksia ryhdytään maksamaan, tuli viime viikon torstaina. Niinpä suorastaan yllätyin, että raha tupsahti tulla näinkin nopeasti, tämän viikon maanantaina. Olin sattumalta juuri samaan aikaan ruokakaupassa tekemässä pieniä täydennysostoksia: muutamat vihannekset, raejuustoa ja kaksia purkkia fetaa. Laskuksi tuli 29 dollaria. Mutta kun palasin kaupasta kotiin, odotti tämä Metan maksama korvaus Paypal-tililläni. Niinpä olin kerrankin saanut tehdä käytännössä ilmaisen kauppareissun.

Tällä viikolla ilahdutti myös etupihamme yuccapalmu. Se ryhtyi kukkimaan ensimmäistä kertaa ikinä. Kukinnolla on kokoa n. 25-30 cm.

Isommassa mittakaavassa

Monet teistä ehkä muistavat meitä lähellä asuvan Cat Ladyn, kissanaisen, johon tutustuimme hänen kissojensa kautta pandemiavuosina. Viime viikolla puhuimme myös hänen kanssaan tästä kyseisestä joukkokannetapauksesta ja muistelimme mm. omaa pippuripurkin joukkokannetapaustamme. Nauroimme yhdessä, kuinka korvaussummat ovat usein mahdottoman pieniä: pippuripurkin tapauksessa hiukan yli kolme dollaria. Cat Ladylla puolestaan oli joskus ollut joukkokanteesta saatavia 20-30 dollarisenttiä, mutta hän oli jättänyt tuon "jättipotin" lunastamatta.

Mutta hän osasi antaa hyvän näkökulman isompaan mittakaavaan. Jos tiedossa on, että korvaussumma on äärettömän pieni, ei se välttämättä houkuttele asianosaisia kuluttajia lähtemään joukkokanteeseen edes mukaan. Tai jos kuluttajalle tupsahtaa jonkin joukkokannetapauksen päätteeksi automaattisesti postitse vaikkapa 50 dollarisentin shekki, eivät kaikki vaivaudu lunastamaan shekkiä. Aivan kuten hänkin oli joskus tehnyt. (Välihuomiona, että shekit voi täällä tänä päivänä lunastaa ihan kotosalla mobiilipankin kautta kännykkäkuvien avulla. Ei tarvitse enää esimerkiksi mennä asioikseen pankkiin.) 

Mitä tämä tarkoittaa isommassa mittakaavassa? Otetaan esimerkki: Oletetaan, että jossakin joukkokanteessa korvauksen saavia kuluttajia olisi 20 miljoonaa henkilöä, mikä ei siis USA:n kokoisessa jättivaltiossa ole vasta kuin alle 6 % maan asukkaista, ja että korvaussumma jokaiselle olisi tuo vaivaiset 50 dollarisenttiä. Mutta mikäli vaikkapa miljoona henkilöä 20 miljoonasta jättäisi tuon summan lunastamatta, niin korvauksia maksava yhtiö säästää rahojaan peräti puoli miljoonaa dollaria. Rangaistus jää ikään kuin vajaaksi. Seikka, jota ei oman mitättömän korvaussumman kohdalla tule välttämättä ajatelleeksi. 

Niinpä tässäkin tapauksessa pienistä puroista syntyvä isompi koski on ihan paikkansapitävä vertauskuva.

Tällaisia tuulia Piilaaksosta tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Uusi koti ja amerikkalaisten asumismuotojen klassikko

Viimeisen viikon aikana on kodinetsintärintamalla tapahtunut paljon. Löysimme aika kivan kodin, kävimme sitä katsomassa ja pari päivää säädimme välittäjän kanssa, että saisimme jättää hakemukset tästä kohteesta. Lopulta välittäjä näytti vihreää valoa ja ehdotti hakemuksenjättötreffejä aamukuudeksi! Ukkokulta sai viivästettyä tapaamisaikaa puolella tunnilla, joten hakemukset ja hakemusmaksu hoituivat aamulla klo 6:30. Nauroimme, ettei Suomessa kyllä hoidettaisi mitään asioita näin aikaisin aamulla. Mutta saimme siis hakemukset sisään ja jälleen parin päivän odottelu. 

Tässä vaiheessa selvisi, että vuokranantaja on kiinalainen, mikä ei toki ole Piilaakson asuntomarkkinoilla mitenkään yllätys, mutta nyt hän oli yli kahden kuukauden visiitillä Aasiassa ja aikaero toi omat viiveensä asioiden etenemiseen. Paria päivää myöhemmin laitoimme kuitenkin vihdoin nimet vuokrasopimuspapereihin ja huoli uuden kodin löytymisestä varisi harteilta. Kodinetsintäpiina olisi ohi. Mutta kuinkas ollakaan, vielä siinä tuli säätöä sen verran, että lopullinen osoitteemme vielä vaihtuikin! Tämä saatiin kuitenkin hoidetuksi piilaaksolaiseen tyyliin pelkällä lisäliitteellä jo allekirjoitetun vuokrasopimuksen jatkeeksi, heh heh. Mutta nyt uskallan jo iloita: Hip, hip, hurraa! Meillä on uusi koti odottamassa ja mikä jännittävintä, me muutammekin pieneen omakotitaloon!

Omakotitaloasumista niin kuin elokuvissa


Kun sähköiset musteet olivat sopimuspapereiden allekirjoituskohdissa kuivuneet, totesin ukkokullalle, että tämä omakotitaloasuminen on kyllä sellainen amerikkalaisten asumismuotojen klassikko. Sitä näkee niin usein amerikkalaisissa elokuvissakin. Ja nyt mekin pääsemme esimerkiksi näitä seuraavia, elokuvistakin tuttuja juttuja kokemaan:

Autotalli, ritiläovi ja roskientyhjennyskäytäntö


Uudessa kodissamme on mm. autotalli. Ja autotallista on sisäänkäynti suoraan keittiöön. Aika useinhan tuo autotalli sitten vain tuppaa täyttymään kaikesta muusta tavarasta tai sinne luodaan omanlaisensa oleskelutila tai man cave niin, ettei auto enää talliin mahdukaan. Toisaalta vanhempien amerikkalaistalojen autotallit on mitoitettu sen ajan autoille, joten nykyiset menopelit eivät niihin leveytensäkään puolesta mahtuisi. Jos ei auto mahdu, niin voihan autotallista tulla meidän oma start up garage, Piilaakson tapaan, kuten yksi ystävistämme ehdotti. Noh, meidän autotallissa ainakin pestään pyykkiä, sillä talon pakasta vedetyt pyykkikone ja kuivuri on sijoitettu autotalliin. Oman kokemukseni mukaan täällä päin autotallit ovat kyllä huomattavasti aktiivisemmassa käytössä kuin mitä ne Suomessa ovat. Nähtäväksi jää, millaiseksi juuri meidän autotallimme muotoutuu. 

Sitten minua aivan huvitti, että uudessa kodissamme on myös se elokuvista tuttu 2-osainen ulko-ovi. Amerikkalaisissa taloissa tavallisen ulko-oven lisäksi on usein myös metalliritilä- tai hyttysverkko-ovi. Melkein jo näen Clint Eastwoodin astelevan ritiläoven takaa puiselle kuistilleen ja istahtavan keinutuoliinsa Gran Torino -leffan tyyliin. No, ainoa vaan, ettei meillä sitä puukuistia keinuineen ole, mutta ritiläovi sentään löytyy. 
Tämä ei ole meidän tuleva ulko-ovi, mutta näette esimerkin ritiläovesta.

Toinen meiltäkin löytyvä oviklassikko on takapihallemme vievä portti. Se on leveää, maalaamatonta lautaa. En tiedä muista paikoista USA:ssa, mutta ainakin täällä Piilaaksossa se tuntuu olevan hyvinkin suosittu ovimalli takapihan porteissa. 
Portti takapihalle.

Sitten pääsemme myös opettelemaan meille uuden amerikkalaisen tavan roskisten tyhjennyksen tiimoilta. Täällähän roskakuskit eivät nouda roskasäiliöitä omakotitalojen pihoista kuten Suomessa, vaan roskikset täytyy itse rullata ajokadun varteen mikäli sen haluaa tyhjennettävän. Illalla tyhjät roskasäiliöt saa sitten rullata takaisin pihoille omille paikoilleen. Nyt pitäisikin takoa kalloonsa, että tiistaiaamuisin klo 7 mennessä on oltava meidänkin roskasäiliön kadulla, jotta saamme sen tyhjäksi. 

Sellaista perinteistä amerikkalaista postilaatikkoa meille ei kuitenkaan tule. Sellaista, jossa postimies nostaa punaisen viirin ylös merkiksi, kun postia on tullut. Meidän postilaatikkomme sijaitsee talon seinässä ja on siinä mielessä vähän koruttomampi versio. Heh, ehkäpä pärjään tämän kanssa.
Tulipa tässä opittua uuttakin. Näytin pomolleni tämän kasvin kuvan, kun selitin pihapiirimme kasvustoa. Pomo tunnisti kukan oitis ja varoitteli, että se tekee sitten myrkyllisiä marjoja. Tästä syystä tätä isoa pensaskasvia kuulemma istutetaan USA:ssa moottoriteiden varsille ja kaistojen keskelle, sillä se pitää peurat pois tien läheisyydestä myrkyllisten marjojensa ansiosta. Hah! Ja minä kun olen aina ihmetellyt, että miksi täällä istutetaan niinkin kaunista kukkaa pitkillekin matkoille moottoriteiden läheisyyteen. Nytpä selvisi tämäkin mysteeri.

Oma piha


Kotitalomme edustalla kasvaa iloksemme ainakin yksi viikunapuu, jee, sekä pari sitruspuuta, joiden lajeista en vielä ole ehtinyt ottamaan selkoa. Piha-aluetta käykin hoitamassa kahden viikon välein vuokranantajan maksama puutarhuri. Puutarhurin käyttö on täällä vuokrataloissa hyvin yleinen, sillä mikäli vuokralainen sattuu olemaan muuta kuin multasormi tai puutarhanhoito ei yksinkertaisesti vain kiinnosta, niin pihat menisivät niissä tapauksissa nopeasti huonoon kuntoon. Maksamalla puutarhurille, joka siis hyvin usein täällä on meksikolainen sekatyömies, saa vuokranantaja pidettyä talonsa pihapiirin suhteellisen siistinä. 

Takapihasta sen sijaan tulee jatkossa meidän omaa valtakuntaamme. Vuokranantaja ei ole halunnut istuttaa takapihalle lainkaan nurmikkoa, koska sen jatkuva kastelu Kalifornian pitkinä sateettomina kausina tulee oikeasti kalliiksi ja kaikki vuokralaiset eivät luonnollisestikaan halua maksaa maltaita vesimaksuina. Takapihan lopullisesta ulkoasusta käydään tässä siis vielä keskustelua. 

Ainakin aiomme kiikuttaa sinne grillin, tottahan toki, ja kivat patiokalusteet aurinkovarjoineen. Myös kääpiösitruunapuumme ja meille adoptoitu limepuu saavat muuttaa takapihan aurinkoon kylpemään.
Viikunanlehti ja viikunoita tulollaan. Viikunanlehteen liittyy minulla hauska lapsuusmuisto Kreikan matkalta serkkujeni kanssa. Nyt tämä puu muistuttaa minua siitä lomamatkasta ja tuo varmasti hymyn kasvoilleni aina, kun tulen kotiin. 

Summa summarum


Vire uuden kodin suhteen on siis oikein positiivinen. Nyt sitten olisi edessä enää se "pieni" rutistus nimeltään muutto. Olemme hankkineetkin jo läjäpäin muuttolaatikoita ja olen pyytänyt tarjouksia paikallisilta muuttofirmoilta. Sopimukset sähköyhtiön, vakuutusyhtiön sekä kaupungin vesi- ja jätehuollon kanssa ovat myös jo reilassa. Jos minusta ei siis vähän aikaan kuulu mitään, olen todennäköisesti vain hautautunut muuttolaatikkovuoren uumeniin tai eksynyt Ikeaan. Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tällä kertaa ja sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

lauantai 3. maaliskuuta 2018

Kolikkopesulassa on tunnelmaa

On sunnuntai. Aamuaurinko sarastelee suurista ikkunoista tilaan, joka on kymmenien pyykinpesukoneiden ja kuivureiden täyttämä. Ilmassa leijailee lukuisten eri pesuaineiden tuoksu. Tuoksujen sekamelska on huumaava, ellei jopa pökerryttävä. Pyykkikoneita on erikokoisia. Kaikki kuivurit ovat isoja ja niitä on päällekkäin, kahdessa kerroksessa. Masiinat jyskyttävät. Joku vaihtaa setelirahaa kolikoiksi, pyykkikoneiden raha-aukkoihin kelpaaviksi kvarttereiksi. Kolikkojen ryöppy iskee vaihtoautomaatin metalliseen laariin. Kilinää ja kolinaa. Olemme amerikkalaisessa kolikkopesulassa.

Olemme tulleet ison päiväpeiton ja paksun peittomme kanssa. Etsimme pesulasta niille riittävän isoa konetta. Perältä löytyy kone, joka lupaa hoitaa 25 kiloa pyykkiä kerralla. Pyykin lisäksi kone imaisee sisäänsä kvarttereita. Niitä uppoaa kourallinen ennen kuin kone on valmis yhteistyöhön. Koneen säätimet ovat alkeelliset. Ota niistä selvää. Pyykinpesuaine kaadetaan koneen katosta sisään. Pesuohjelma alkaa. Ohjelman kestosta ei ole tietoa. Pesun ajaksi menemme naapurikahvilaan aamupalalle. Pyykkejä ei ehkä täällä kannattaisi jättää vahtimatta, mutta päätämme hyödyntää odotteluajan aamiaisen merkeissä.

Aamusumpit on juotu. Munakas on mahassa. Palaamme pesulaan. Koneellisemme on valmis. Kukaan ei ole kajonnut kauniiseen päiväpeittoomme. Hyvä. Vaihdamme pyykit kuivuriin. Kuivurin käyttö aiheuttaa hämmennystä. Ohjeet ovat olemattomat. Käyttöpaneeli on aataminaikainen. Vanhempi meksikaanomies neuvoo meitä. Englannintaitonsa ovat vähäiset. Kiitämme kovasti avusta samalla, kun kuivurimme hyrähtää käyntiin. Jäämme odottelemaan kuivuria. Katseeni harhailee pitkin pesulaa. Olemme ainoat länsimaalaiset. Kaksi nuorta meksikaanonaista ovat tulleet yhdessä pyykkivuoriensa kanssa. Pesevät pyykkiään samoilla 25 kilon koneilla. Ovat ottaneet pienet lapset mukaansa. Lapsia on liuta, ainakin viisi tai kuusi yhteensä. Pituutensa puolesta heidät erottaa vain tulitikkuaskin mitta. Lapset kirmaavat pitkin pesulaa. Nauru raikaa. Huomaan, että pesulassa on lapsille leikkikaluja talon puolesta. Lapset kinaavat, kuka saa ajaa paloautolla.

Vaikka käyttämämme kuivuri on valtava, tehokas se ei ole. Peitot ovat edelleen kosteita. Lisää kolikoita. Lisää aikaa. Lisää odottelua. Sometan. Lopulta peittomme ovat sekä puhtaat että kuivat. Taittelemme peitot kainaloon ja lähdemme ulos autolle. Totean ukkokullalle, että amerikkalaisissa elokuvissa kolikkopesuloissa syttyy aina kuumia romansseja. Tällä kertaa uusia romansseja ei syntynyt. Ei meille, eikä nähdäkseni myöskään muille. Sinä helmikuisena aamuna Amor ampui nuoliaan jossakin muualla.


Kävimme siis ensimmäistä kertaa amerikkalaisessa itsepalvelupesulassa. Tapaus oli jotenkin niin klassikko, niin amerikkalaista, että piti ihan kirjoittaa pesulatunnelmasta tämä oma postauksensa. Mutta mikä oli se murheenkryyni, joka meidät tänne pesulaan ajoi? Se selviää ensi postauksessa, joka onkin jo työn alla. Siihen asti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!


lauantai 3. helmikuuta 2018

Dog Span avajaiset

Viime postauksieni aiheet ovat olleet hiukan raskaampia, joten on korkea aika ottaa esiin vaihteeksi vähän kepeämpää settiä: taloyhtiömme Dog Span eli koirakylpylän avajaiset! 

Kenties muistatte, kuinka jo lokakuun postauksessani ihmettelin taloyhtiöömme rakenteilla olevaa koirakylpylää. Dog Spa, mikä ihme se sellainen oikein on? Nyt tämä mystinen koirakylpylä on valmistunut (vain kaksi kuukautta alkuperäistä aikatauluaan myöhässä, he heh). Ja koska lupasin koirakylpylän sen valmistuttua esitellä, niin minähän pönkesin heti avajaisiin tarkistamaan paikat ja ottamaan parit kuvat, räps, räps.
Viralliset avajaiset olivat arkipäivänä keskellä päivää kestäen yhden tunnin. Kuusi ensimmäistä karvakuonoa saivat tuollaiset herkkukassilliset pöydältä. Lisäksi koirille oli tarjolla vettä sekä koirakeksejä. Suomalaisena sitä odotti, että meille ihmisille olisi ollut edes kahvia! Ei ollut. Nämä olivat nyt selvästi koirien pirskeet. ;-)

Nähtävästi taloyhtiömme keskusrakennuksessa on todella ollut hukkaneliöitä, sillä rakennuksen päädystä lohkaistu osuus koirakylpylän käyttöön oli yllättävän iso, ainakin 25 neliömetrin kokoinen! Tiloissa oli ensinnäkin ruhtinaalliset suihkuttelutilat. Nehän olivat modernimmat kuin meillä asuinhuoneistossamme! 
Kaksi suihkupaikkaa ja apujakkarat. Sivuseinällä oli tarjolla myös pesuessut.


Märkätilojen lisäksi oli kaksi "puudelointipöytää". Nuo laitteet näyttävät minusta lähinnä imureille, mutta kai niillä turkkeja jotenkin kuivataan ja/tai muotoillaan. 

Minun piipahtaessa avajaisissa paikalla oli yksi koiranomistaja kahden karvakorvan kanssa. Sain heidät yhteiskuvaan taloyhtiön leasing centerin likkojen kanssa:
Tuo koiranomistaja puhui muuten erittäin voimakkaalla brittiaksentilla ja kylläpä siihen kiinnittikin huomiota. Olen kuullut brittiaksenttia täällä tosi harvoin, kaikkia muita aksentteja kyllä piisaa.

Voin siis todeta, että tällä hetkellä taloyhtiössämme koiria taidetaan hemmotella paremmin kuin meitä ihmisiä, hi hii. 

Tällaisia tunnelmia tällä kertaa. Huomenna täällä on luvassa Super Bowl -huumaa. Nyt on kuitenkin aika sanoa taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

maanantai 9. lokakuuta 2017

Joko nämä ovat rantautuneet Suomeen?

Kun viimeksi söin mochia tuli mieleeni, että jokohan mochit ovat rantautuneet Suomeenkin. Siitä siis ajatus tämänkertaiseen postaukseeni. Mochien lisäksi kokosin juttuun mukaan viimeisen puolen vuoden ajalta puhelimestani muutamia kuvia, joista minun on ollut tarkoitus kirjottaa ja jotka kävivät tämän saman otsikon alle. Postauksen tuotteet ja ilmiöt eivät siis ole millään tavalla ihka uusia, mutta olisi kiinnostava tietää löytyykö näitä jo Suomesta tai yleisesti muualta, vaikkapa Euroopasta.


Mochi-jäätelö


Mochi tarkoittaa japanilaista riisikakkua ja mochi-jäätelö on siis pieni riisikakku, jonka sisällä on jäätelöä. Maistoin ensimmäisen kerran mochi-jäätelöä joskus viime keväänä tai alkuvuodesta, kun niitä oli tullut myyntiin hiukan parempitasoiseen ruokakauppaan Whole Foodsiin. Tuolloin jäätelön makuna oli cappuccino ja se oli todella hyvää. Nyt mocheja näyttää saavan täällä Piilaaksossa jo ihan perusruokakaupoistakin, joten niiden suosio taitaa olla nousussa. Makuvalikoimaa on laidasta laitaan ja ruokakaupoissa niitä myydäänkin yksittäiskappaleina tällaisissa altaissa, joista voi valita haluamiaan makuja.


Ja tottahan leikkiin on lähtenyt mukaan myös tukkuliike Costco, joka myy mocheja monipakkauksissa. Olen maistanut näistä jo mansikan- ja vaniljanmakuista mochia ja ainakin mansikkajäätelö on tosi hyvää. Maistuu aidolle mansikalle. 


Toinen täällä jo tovin suosiossa ollut ruoka-annos on poke bowls. Kyseessä on havaijilaislähtöinen ruoka, jonka pääraaka-aineena on raa'at, maustetut kalakuutiot. Annos tarjoillaan kulhosta, josta annoksen nimen loppuosa bowl tulee. Näitä kuitenkin tiedän olevan saatavilla jo Suomestakin, ainakin Helsingistä.
Poke bowl. Kuva: 10best.com

Patonki- ja pannukakkuautomaatit


Viime keväänä törmäsimme San Franciscossa eräässä hipsterien suosimassa kauppahallin tapaisessa ruokapaikassa patonkiautomaattiin. Eli raha sisään ja kone "leipoo" sinulle tuoreen patongin parissa minuutissa. Ei ollut patongintarvetta juuri silloin, joten jäi kokeilematta kuinka maukas tai vähemmän maukas tuotos aparaatista olisi ulos putkahtanut. Jos maku on kohdillaan, voisihan tuollainen olla ihan käteväkin!
Patonkiautomaatti.
Patonkiautomaatin näyttö. Alle neljä taalaa näyttäisi uunituore patonki automaatista maksavan.

Yellowstonen matkallamme vuorostaan yhdessä majapaikassa oli aamupalahuoneessa pannukakkuautomaatti. Nappia painamalla kone valmisti sinulle paistotuoreen pannarin. Tätä masiinaa kokeilin ja hyviä pannareita siitä saikin! Yritin ottaa automaatin toiminnasta videotakin, mutta sähläsin jotain, eikä videota kännykästäni enää löydy. 
Pannukakkuautomaatti. Valmis pannari rullautui ulos oikealta puolelta. Lautanen siinä jo odottaakin, amerikkalaiseen tapaan kertakäyttösellainen. 


Dash Buttons eli tavarantilausnapit


Jo ainakin parin vuoden ajan nettikauppajätti Amazon on tarjonnut asiakkailleen kulutustavaran uudelleentilausnappeja nimeltään Dash Buttons. Minä tosin kuulin näistä ensimmäistä kertaa vasta joskus viime talvena. Amazonista voi siis tilata viiden dollarin hintaan ihan konkreettisen, wifi-yhteydellä varustetun napin, jolla voit tilata uudestaan esimerkiksi WC- tai talouspaperia, pyykinpesuainetta, vauvanvaippoja, lemmikkieläintavaraa jne. Jokaiselle tuotteelle ja merkille on siis oma nappinsa. Yksi napin painallus ja uusi satsi suosikkitavaraasi toimitetaan kotiovellesi! Näin Amazon itse nappejaan mainostaa. Nykyisellään näyttäisi olevan saatavilla myös Dash Buttons -sovellukset tietokoneelle ja puhelimeen, jolloin konkreettista nappia ei tarvita. Itse en oikein tiedä mitä mieltä moisista napeista olisin. Ehkä tuollainen automatisoitu tilausnappi suurperheen arkea voi helpottaakin, mutta onhan siinä aikamoinen riski, jos vaikkapa lapsi innostuu painelemaan nappia hauskana leikkinä. Varsinkin, jos nappi on sijoitettu Amazonin vinkin mukaisesti:
Nappi, josta painamalla tilaat uuden erän Bounty-talouspaperia. Kuva: Amazon.com.

Subscription boxes eli tilauslaatikot


Täällä tunnutaan harrastavan myös erilaisia subscription boxes eli kuukausittain saapuvia tavaralaatikoita. (En tiedä, mikä tälle olisi järkevin suomennos.) Laatikon teemaksi voi valita mieleisensä, vaikkapa sisustuksen, kosmetiikan, kauneuden ja terveyden, ruoan tai jopa viinin. Myös joillakin tuotemerkeillä on omia tilauslaatikoita. Kuukausittain kotiovellesi automaattisesti tuotavien pakettien hinnat voivat olla kaikkea kymmenestä dollarista ylöspäin. Ja jos olen oikein ymmärtänyt, jokaisen kuukausipaketin sisältö tulee olemaan valtaosassa tapauksia tilaajalleen aina yllätys. Kun siis maksat joka kuukausi vaikkapa 20 dollaria, saat kerran kuussa yllätyspaketin tilauskauden alussa valitsemastasi teemasta. Itse en ole näihin boxeihin hurahtanut, ainakaan vielä. 
Tässä esimerkki Love with Food Tasting -tilauslaatikosta. Kuva: http://boxes.mysubscriptionaddiction.com


Dog Spa


Saimme hiljattain ilmoituksen, että taloyhtiömme aikoo rakentaa tontilleen Dog Span, koirakylpylän. Rakennustyöt on jo aloitettu ja siitä syntyvästä melusta asukkaita siis varoiteltiin. Valmista pitäisi olla marraskuussa. Hi hii, minulla ei ole harmainta aavistusta mikä ja millainen tämä Dog Spa tulee olemaan, onko siis tassujen pesupaikkaa kummoisempi, mutta jään innolla odottamaan. Hemmotellaanko koiria (ja heidän omistajiaan) muuallakin tällaisilla kylpylöillä?

Olkoon tämä viimeinen sitten loppukevennys. En tiedä, mikä funktio näillä naisten alushousuilla on, mutta paikallisilla markkinoilla näitä myytiin. En ostanut. 


Että kaikenlaista sitä tähän maailmaan mahtuukin. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

keskiviikko 9. elokuuta 2017

"Mitä sä niinku teet päivät?" eli kuvaus kotirouvan arkipäivästä

Eipä ollut yksi, eikä kaksi kertaa, kun sain tänne muutettuamme kuulla kotirouville varmaankin aika tyypillisen kysymyksen: "Mitä sä niinku teet päivät?" Nyttemmin kyselyt ovat rauhoittuneet, mutta asia askarruttanee edelleen monia. Niin, kun eihän meillä ole edes lapsia. Kuinka siis saan oikein päiväni "kulumaan"? No, minäpä kerron.

Perusarkipäiväni


Ukkokullan herätyskello soi tätä nykyä aamuisin klo 6.15. Herään usein samaan aikaan, mutta jään vielä loikoilemaan sänkyyn. Joskus nukun vielä pätkän lisää, joskus en. Ja tämä loikoilun ihanuus, koska mä voin. Tämä onkin sitä ihanaa arjen luksusta, josta voin juuri tällä hetkellä elämässäni nauttia. Muu glamour arkipäivissäni sitten jääkin aika vähälle.
Tässäpä se minun "arkiskumppani" palvelee. Kotirouvan kikka kolmonen: täysi skumppapullo toimii mainiona ovistopparina läpivetotuuletuksessa. :-)

Nousen sängystä tyypillisesti viimeistään klo 8 - 8.30, jonka jälkeen syön aamupalan. Aamupalahetkeä siivittää sosiaalisen median selailu, koska kaikki Suomen kaverithan ovat laittaneet päivityksensä tyypillisesti meidän nukkuessa. Lisäksi tutkin verkkouutisista mitä maailmalla ja Suomessa on tapahtunut. Täällähän ei TV-uutisista saa minkäänlaista kattavaa maailmankuvaa uutisten keskittyessä paikallistapahtumiin. Jotta siis tietäisi, mitä oman kuplan ulkopuolella tapahtuu, siihen pitää nähdä hitusen enemmän vaivaa.

Tämän jälkeen alkaa sportti- tai muu, sanotaanko näin hienosti, itsensä kehittämisen osuus. Se voi olla erilaisia kursseja tai paikallisiin työmarkkinoihin tutustumista (ei muuten ole ihan pikku juttu) ja sporttipuolella esimerkiksi kävelyä, erilaisia ryhmäliikuntatunteja tai puhinaa kuntosalilla. Sitten suihkuun ja lounas. Kaiholla muuten muistelen tätä nykyä suomalaista työpaikkaruokalaani. En niinkään makumaailmojensa puolesta, vaan sillä, että siellä edullinen ja monipuolinen lounas tuli jonkun toisen valmistamana eteesi, kuin Manulle illallinen. Nyt saan väkertää lounaan itse, syödä edellisen päivän jämiä tai silloin tällöin tulee sovittua jonkun kanssa lounastreffit. Käyn myös kerran tai pari kuussa lounaalla ukkokullan työpaikalla. Siellä on hyvät sapuskat!

Mutta sitten takaisin arkipäivääni. Lounaan jälkeen alkaa tyypillisesti ruokakauppa- ja vedenhakurumba. Tästä jäljempänä lisää. Sitten kotiin, mahdollisesti pyykinpesua, pientä siivousta ja ruoanlaittoa. Ja sittenpä jo kohta ukkokulta kolkutteleekin ovella ja palaa töistä kotiin. Niin ja ainahan minä jossakin välissä yritän kirjoitella tätä blogiakin. Niinä päivinä, kun urheiluja tai kauppakäyntejä ei ole, saatan piipahtaa uima-altaalla, lueskella, kirjoitella ja kysellä kuulumisia ystäviltäni Suomesta. Lisäksi nyt viime aikoina olen kovasti suunnitellut tulevaa syksyä ja penkonut jos jonkinlaista tietoa.

Mutta hei, tulihan se sieltä, monien odottama:

Uima-allas mainittu!


Nykyään käyn uima-altaalla hyvä jos kerran viikossa ja tästäkin sain oikeastaan vastikään muistutuksen, että näin olisi hyvä tehdä. Viimeisimmässä vuositarkastuksessa lääkärin pakeilla nimittäin kävi verikokeiden tuloksista ilmi, etteivät omat D-vitamiiniarvoni olleet edes mitenkään korkeat, vaikka täällä juuri tällä hetkellä lähes jatkuvan auringonpaisteen alla kylvetäänkin. Olin yllättynyt. Olen nyt siis yrittänyt ottaa viikko-ohjelmaani edes yhtenä päivänä rehellistä auringossa paistattelua. Purkki-D saa tulla vasta sitten talvella kuvioihin.

Nykyinen perusperiaatteeni


Nyt kun viimeiset kolme vuotta elämäntilanteeni on ollut enimmäkseen tämä, kotirouvailu, olen ottanut periaatteen, että viikonloput ja suurimmaksi osaksi myös illat ovat kotitöistä vapaata aikaa. Siis toki viikonloppujen mahdollisia ruoanlaittoja lukuunottamatta. Useimmiten käymme kuitenkin viikonloppuisin ulkona syömässä, kuten täällä paikalliseen kulttuuriin Suomen kulttuuria useammin kuuluu. Näin ollen hella- ja tiskivuorot jäävät viikonloppuisin aika vähälle. Nyt kun tällaiseen periaatteeseen tai elämäntyyliin on ollut mahdollisuus, ovat viikonloputkin tuntuneet usein pienille minilomille. Olemmekin tehneet viikonloppuisin pieniä päiväreissuja tai vaikka vain yhdenkin yön yli kestäviä minimatkoja ympäri Kaliforniaa. Täällä tuota näkemistä riittää. 

Olenkin ajatellut, että tämän periaatteen mukaisesti minun nykyiset arkipäiväni muistuttavat kovasti kiireisen työelämässä olevan henkilön viikonloppupäiviä. Silloin pyykätään, siivotaan, tehdään ruokaa, harrastetaan ja toki vähän levätäänkin.

Sitten myös yksi ulkopuolisen tekemä huomio perusarjestani:

Yksi meillä käynyt Suomi-vieras halusi elää pari päivää minun arkeani, mennä minun arkipäivärytmini mukaan. Niinpä otin hänet mukaan kaikkialle näihin arkipäiväni rientoihin. Jossakin vaiheessa päivää hän totesi, että hei, meillähän on tässä ihan kiire, että ehditään saamaan ruoka valmiiksi ennen kuin ukkokulta tulee töistä. Tokihan siinä varmaan tuli lörpöteltyä mukavia vaikkapa lounaan yhteydessä pidempään, mutta silti. Tällainen havainto. 

Niin, nyt mainittiin arkipäiviini liittyen jopa sana kiire. Ainahan se ei sitä toki ole. Ei suinkaan. Seuraavaksi luettelen kuitenkin muutamia arjen toimia hidastavia piilaaksolaisia aikasyöppöjä, joita kotirouva-arkipäivieni ihmettelijät eivät välttämättä osaa ottaa huomioon. Kaikki asiat kun eivät hoidu täällä aina suitsaitsukkelaan, kuten Suomessa on voinut tottua. Seuraavaksi siis viisi seikkaa, jotka eroavat suomalaisesta arjesta:


1) Välimatkat ovat pidempiä


Matkat arkipäivien kohteisiin, esimerkiksi ruokakauppaan ja jumppasaleille ovat pidempiä. Lisäksi, jos joutuu ajamaan ruuhka-aikaan, ajoaika pidentyy entisestään. Ylipäätään Piilaaksossa tulee siis istuttua autossa enemmän. Oulussa minulla oli kävelymatkaa jumppatunneille noin 10 min. Täällä käytän saman saliketjun kahta eri salia, joista toinen, kauempana oleva sijaitsee 20 min, joskus jopa 25 min ajomatkan päässä. Niinpä jumppatunnilla käydessäni pelkkiin matkoihin voi hurahtaa vajaa tunti. Samoin viime talvena, kun kävin siellä yhdessä "kerhossa". Ajomatka tapaamispaikalle ei ollut pitkä, mutta osui ajallisesti aamuruuhkaan ja sain varata menomatkaan aina 50 minuuttia. Eli Piilaakson pidemmät ajomatkat ja mahdolliset ruuhkat. Lopputulos: Tämä vie aikaa.

2) Populaa ylipäätään enemmän, ruuhkaa muuallakin kuin liikenteessä


Niin, Piilaaksossa kuhisee populaakin aika lailla enemmän kuin Suomessa, joten ruuhkaa on muuallakin kuin liikenteessä. Tämä näkyy jonoina erinäisissä paikoissa. Jopa joillekin jumppatunneille pitää mennä todella hyvissä ajoin etukäteen, että saa ylipäätään paikan salista. Ja huomiona, että tämäkin kyseinen tunti on aamupäivän tunti, eli päivätyössä käyvät eivät sille pysty edes osallistumaan. Sitten olemme me kotia hoitavat mummot, mammat ja rouvat, joiden on mahdollista päivisinkin jumppatunneille osallistua ja jo meistä syntyy moinen ryntäys ja ruuhka jumppatunnille. Ihmismäärän paljous aiheuttaa siis jonotteluja. Lopputulos: Tämä vie aikaa.
Kun menin suositulle jumppatunnille 25 min etuajassa, sain vuoronumeron 66. Saliin otetaan 80 jumppaajaa. Seuraavalla viikolla menin 45 min etuajassa. Silloin sain vuoronumeron 43. Aikamoista tunkua.

3) Ruokaostokset tulee tehtyä useasta eri kaupasta


Myös ruokaostoksien tekeminen voi olla ja usein onkin täällä enemmän aikaa vievää. Eri kaupoista nimittäin ostetaan eri asioita. Hedelmät ja vihannekset kannattaa ostaa toisesta, liha ja kala toisesta. Ja kuten olen moneen kertaan jo kirjoittanutkin, sitä Suomessa kulman takana sijaitsevaa, pinteessä pelastavaa laajavalikoimaista lähikauppaa ei täällä tuppaa olemaan. Olemme asuneet täällä jo kolmessa eri kaupungissa ja kertaakaan tällaista pientä lähikauppaa ei ole nurkan takana ollut. On siis asioitava isoissa marketeissa, autolla. 

Yhtenä hyvänä lisäesimerkkinä tästä eri kaupoissa ravaamisesta on myös vaikkapa vaniljasokeri, jota ostin hiljattain lisää. Sitä ei myydä niissä perusruokamarketeissa, joissa viikoittain käyn, vaan vaatii erillisen käynnin etnisempään kauppaan. Sieltä vaniljasokeria löytää ei mauste-, vaan pannukakkuvalmisteiden hyllystä. Että näin. Eli ruokahankintojen tekeminen tapahtuu useasta eri kaupasta. Lopputulos: Tämä vie aikaa. 


4) Juomaveden hankinta


Juon itse päivittäin paljon vettä, joten mielestäni veden pitää myös maistua raikkaalle! Hanavesi Piilaaksossa on täysin juomakelpoista, mutta minusta siinä on liikaa makuhaittoja. Raikkauden kriteeri ei täyty. Varsinkaan, kun hanasta ei saa kylmää vettä. Lisäksi paikallisessa vedessä sanotaan olevan lääkejäämiä ja muuta "mukavaa". Niinpä minä hankin meille juomaveden vesiautomaateista, joita löytyy yleensä ruokakauppojen yhteydestä. Ja tiedän, osa käyttää täällä erikseen ostettavaa suodatinkannua, jonka suodattimen läpi hanavesi lasketaan, mutta jotenkin en oikein osaa luottaa siihen. Tämän kolme vuotta olen jo viitsinyt juomaveden sisälle kotiin kantaa ja ainakin toistaiseksi aion samalla linjalla myös jatkaa. Toki ukkokultakin tässä aina auttelee.

Kun siis Suomessa asuva suomalainen tuntee janoa, ottaa hän lasin kaapista, aukaisee vesihanan ja valuttaa siihen raikasta vettä. Minä puolestani pakkaan vesikanisterit autoon, otan kolikkosäilöstä vesiautomaattiin sopivat kolikot ja ajan vesiautomaatille täyttämään kanisterit. Sitten pakkaan kanisterit autoon ja ajan takaisin kotiin ja näin on taas juomavettä muutamaksi päiväksi. Vaikka tapa voi kuulostaa vaivalloiselle, on siinä hyviäkin puolia. Samalla pääsee lompakon pohjalle jäävistä pienistä kolikoista eroon ja tämän tavan myötä meillä on useimmiten se yksi kanisteri kotosalla vettä vielä täynnä, mikä on suositeltava varotoimenpide tällaisella maanjäristysherkällä alueella.

Toimin siis ainakin kaksi, joskus jopa kolme kertaa viikossa vesikamelina. Lopputulos: Tämä vie aikaa.
Vesiautomaatilla. Gallona maksaa tyypillisesti 0,30 - 0,35 USD.

5) Uuden opettelua ulkosuomalaiselle vielä kolmen vuoden jälkeenkin


Suomessa totutut ja helpot päivittäiset, viikoittaiset tai vuosittaiset rutiinit käyttävät nopeasti. Hyvänä esimerkkinä parissakin postauksessa mainitsemani näöntarkastusruljanssi. Suomessa tiedät sen tutun ja turvallisen paikan, jossa olet käynyt jo vuosia. Tai ehkäpä kokeilet jotakin uutta paikkaa. Uskallat kokeilla, koska kaverisi on sitä sinulle suositellut. Täällä sen sijaan sain ulkosuomalaisena ensin opiskella mitä meidän amerikkalainen vakuutus kattaa, mitkä silmälääkärit ja silmälasien ostopaikat kuuluvat vakuutuksemme piiriin ja sainpa vielä pikaopiskella englanniksi vähän alan sanastoakin: likinäkö, kaukonäkö, yksiteholasit, ohennettu linssi, heijastuksenestopinnoite, silmänpohjakuvaus, hajataitto, eri silmäsairaudet jne. Eli vaikka täällä on hilluttu jo yli kolme vuotta, niin silti aivan arkiset asiat voivat teetättää etukäteisselvitystyötä huomattavasti enemmän kuin saman asian hoito veisi Suomessa. Lopputulos: Tämä vie aikaa.
Ja yksinhän minun ei tarvitse päiviäni aina viettää. Naapurin Gordo-kissa, alias Pullukka, käy meillä nykyään melkeinpä joka päivä kylässä. Viimeisin visiitti viiksiniekalla venyi 7-tuntiseksi. Siitä 6,5 tuntia Hän nukkui tässä lempipaikallaan. On se ihana! Että tavallaan meillä on jo kissa. :-)))


Summa summarum


Jokuhan voi yhä edelleen ajatella, että siinä se laiska nyt töitään luettelee. No, siinäpä ajattelee. Harvan arkipäivän jälkeen minulla on kuitenkaan ollut laiska olo. Ja toki monet näistä, esim. ravaaminen eri ruokakaupoissa ja juomaveden hankkiminen melkeinpä sen vaikeimman kautta, ovat olleet mahdollisia toteuttaa, koska aikaahan minulla on ollut. Nyt syksyllä päiväohjelmaani taitaa napsahtaa parit pikku opinnot päälle, joten saapa nähdä vieläkö pystyn jatkamaan vesikamelina ja pitämään viikonloput kotitöistä täysin vapaana aikana.

Välillä on tuntunut, että kotirouvailuni on vaivannut joitakin perheemme ulkopuolisia ihmeenkin paljon. Tähän mennessä se ei ole kuitenkaan häirinnyt minua tai ukkokultaani lainkaan. Olen myös pohtinut, jos viettäisin samanlaista arkea Suomessa. Kääk, kuolisin tylsyyteen! Ja jälleen puntaroinut, mistä moinen ero sitten johtuu. Täällähän en ole kuollut tylsyyteen, todellakaan. Ehkä ne ovat nuo arjesta irroittavat viikonloput, jotka tuntuvat pienille minilomille. Täällä on niin paljon nähtävää ja koettavaa, joten luulen näiden kokemusten antavan eri tavalla puhtia siihen perusarjen pyörittämiseen. Tai sitten ne ovat nuo Piilaakson omat aikasyöpöt, jotka täyttävät päiväni sillä lailla sopivasti. Toisaalta Suomessa kotirouvaillessani tuskin kirjoittaisin blogianikaan. Se antaa kivasti ajatustyötä arkipäivieni kuluksi. Muita syitä mahdolliseen tylsistymiseroon en ole oikein löytänyt.

Eli hei, tämä elohan Piilaaksossa on oikeastaan vähän niin kuin suomalaisella kesämökillä olisi. Kauppa on kauempana ja juomavesi haetaan "kaivosta". Lämmintäkin piisaa ja ison osan ajasta voi rillutella kesävaatteissa. ;-)

Huh, tästähän tulikin pitkä postaus! Loppuun vielä kuitenkin kevennys, joka kertoo kehittelemästäni pyykinpesufilosofiasta.

Loppukevennys


Yksi tuttavani, jo iäkkäämpi nainen valitteli kerran, kuinka hänen elämästään oli tullut pelkkää (ukkonsa) kalsareiden pesua. Minua niin huvitti tapaus jo silloin, mutta ei siinä passannut tirskua, kun toinen niin tohkeissaan asiaa selvitti. No, sitä kalsarien pesuahan tämä meikäläisenkin arki tahtoo toisinaan olla, mutta olenkin ajatellut asian niin päin, että hyvä vaan, että niitä kalsareita siellä pyykkikopassa ylipäätään on! Sehän on merkki siitä, että niitä on sentään vaihdettu! :-D :-D

Tällaista arkikuvausta tällä kertaa. Seuraavaksi käännänkin kuononi pikku hiljaa kohti Suomea, joten seuraava postaus onkin luvassa sitten sieltä, jos ja kun aikaa kirjoittamiselle jää. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

perjantai 13. toukokuuta 2016

Piirre, jota amerikkalaisissa ihailen

Tulin viime postauksessani kirjoittaneeksi, etten mitenkään erityisesti ihaile amerikkalaisia ihmisiä. Piakkoin postauksen julkaisemisen jälkeen kuitenkin hoksasin, että sehän oli liian rajusti kirjoitettu, sillä ihailenhan minä. Amerikkalaisissa on nimittäin yksi piirre, jota minä jaksan ihailla, viikosta ja kuukaudesta toiseen. Kyse on amerikkalaisten positiivisuudesta, jota olen blogissanikin sivunnut aina silloin tällöin. Nyt aihe ansaitsee kyllä ihan oman pikku postauksensa. Olkoon tämä siis eräänlainen pikainen korjaava postaus edelliseen.
Suomalainen (lue: minä kuvaa ottaessani) ajattelee tästä kuvasta: "Samperin pilvi, kun tulit siihen auringon eteen!" Amerikkalainen ajattelee samassa tilanteessa luultavimmin: "Paistaa se päivä pilvenkin takaa."


Positiivisuus näkyy monella tavalla


Amerikkalaisten positiivinen elämänasenne näkyy monella tavalla. Se näkyy katukuvassa iloisina ilmeinä, hymyssä suin annettuina tervehdyksinä tai kommentteina tuiki tuntemattomille sekä kohteliaina eleinä kanssaihmisiä kohtaan. Kaupan kassajonossa kenelläkään ei ole känkkäränkkäpäivä. Tai vaikka olisikin, sitä ei todellakaan näytetä, eikä varsinkaan kosteta hiillostamalla ostoskärryillä edellä jonottavan akillesjänteisiin!

Uskon tämän positiivisuuden olevan myös yksi lisätekijä sujuvaan liikenteeseen, vaikka liikennemäärät ovatkin hurjia. Tilaa annetaan kohteliaasti myös kanssa-autoilijoille. Ei järjettömiä kiilauksia tyyliin: Minä olin tässä kyllä ensin!

Lisäksi amerikkalaiset antavat ns. hyvän kiertää. Tämä näkyy lukuisissa hyväntekeväisyyskampanjoissa ja kaverien tsemppaamisessa. Eikä se ole itseltä pois, jos naapurilla menee mukavasti.


Miten reagoi suomalainen?


Muistan matkan varrelta, kuinka niin monet suomalaiset ovat tätä amerikkalaisten positiivisuutta vähätelleet ja kommentoineet, että eihän se ole aitoa, se on vain päälle liimattua ystävällisyyttä. Että ei sitä kaupan kassaneitiä oikeasti kiinnosta, mitä sinulle kuuluu ja miten päiväsi on mennyt. 

So what?! Kiinnosti tai ei, niin kyllä minä tuhat kertaa mieluummin katselen hymyilevää kassahenkilöä ja vaihdan parit sanat, olikin se sitten niitä näitä, kuin tuijotan yrmynaamaista katseenvälttelijää, joka nippa nappa murahtaa jonkinlaisen tervehdyksen! Ja jos aikuisten oikeasti jokainen meistä suomalaisesta nyt katsoo peiliin ja miettii, että kiinnostaako minua sen täysin vieraan kassahenkilön elämä noin niin kuin oikeasti, niin jokaisen vastaus on, että ei. Tämä ei siltikään mielestäni riitä syyksi, etteikö siinä kasvokkain kohdatessa voisi hymyn heittää ja sanoa vaikka ne parit vakiolauseet tilanteen keventämiseksi.

Toki suhtautumiset tähän amerikkalaisten positiivisuuteen voivat olla hyvinkin erilaiset johtuen siitä, onko vain lyhyellä lomalla vai viettääkö tuon positiivisen kulttuurin ympäröimänä aikaansa kuukausi- tai jopa vuositolkulla. Ja eihän sitä tiedä, jos vaikka alkaa itseänikin jossakin vaiheessa tuo jatkuva hymyily nyppimään. Tosin epäilen, sillä hymyllä tahtoo olla sellainen vaikutus, että se tarttuu! :-)

Näin ollen positiivisuus ja siitä kumpuavat ystävällisyys ja kohteliaisuus ovat piirteitä, joita amerikkalaisissa ihailen ja arvostan. Toivottavasti nuo piirteet leviäisivät kaikkialle maailmaan oikein pandemian lailla! 

UGH, olen puhunut. Eipä mulla muuta kuin hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

torstai 12. toukokuuta 2016

Askelia kohti amerikkalaisuutta

Pian on kulunut jo kaksi vuotta siitä, kun ukkokullan kanssa ensimmäistä kertaa muutto- ja asumismielessä Piilaaksoon rantauduimme. Hui, kuinka aika onkaan hujahtanut! Niin, melkein kaksi vuotta, mutta oikeastaan vasta viime viikolla havahduin aivan yhtäkkiä, kuinka olen jo saanut vaikutteita muutamista periamerikkalaisista, tai ainakin perikalifornialaisia tavoista. Niitä paljastan teille tällä kertaa.


1. Costco-jäsenyys


Täällä "kaikki" tuntuvat olevan Costco Wholesale -kauppaketjun jäseniä. Costco on tukkukaupan tapainen myymäläketju koostuen 400 myymälästä ympäri Yhdysvaltoja. Costcon asiakkaaksi pääsee maksamalla joko 55 dollarin perustason, tai 110 dollarin executive-tason jäsenyysmaksun. Jäsenenä pääset tekemään ostoksia myymälästä, jonka useimmat ruoka- ja käyttötavaratuotteet myydään isoissa monipakkauksissa tukkukaupan tapaan. Otetaanpa nyt vaikka esimerkiksi hammaslanka. Sitä myydään kuuden kappaleen pakkauksessa. Tai luomujauheliha, jota myydään heti kerralla kolmen annoksen pakkauksessa, kukin annos aina paunan painoltaan. Isojen myyntikokojen ja menekin myötä hinnat ovat edullisemmat. 
THE Costco. ;-)

Olin käynyt Costcossa kerran aiemmin hyvin pikaisesti, mutta noin kolme viikkoa sitten ystäväni, joka siis on tietenkin jo Costco-asiakas, antoi minulle mainion opastetun kierroksen tuohon jättimyymälään. :-)

Costco-myymälät muistuttavat sisältä lähinnä tehdashallia, sillä esimerkiksi kuivamuonat ovat esillä varastohallin näköisissä metallihyllyissä (vrt. Ikean noutovarastohyllyt). Ruokien täydennyslastaaminen näihin hyllyihin tapahtuu mitä todennäköisimmin trukeilla. Ja tämä käytäntö on ehkä joidenkin tuotteiden kohdalla ihan pakollinenkin, sillä esimerkiksi Costcon isoimmat riisipussit taitavat painaa siinä 20 - 25 kg ja Starbucksin kylmäkahvejakin myydään heti kerralla 15 lasipullon pakkauksissa. 
Costco-myymälän kuivamuonahyllyjä.

Tehdashallimaisesta miljööstä huolimatta tykkäsin kaupasta kovasti. Lisäksi kävi ilmi, että Costcon kautta on mahdollista hankkia vakuutuksia, lomamatkoja, kodinelektroniikkaa, kuntosalijäsenyyksiä, alennettuun hintaan ravintola- ja teemapuistolahjakortteja, reseptilääkkeitä, jopa silmälaseja kaupan omasta optikkopisteestä. Viime aikoina Costco on lähtenyt mukaan myös autokauppaan. Business Insider listasikin artikkelissaan sopivasti juuri huhtikuussa 12 tuotetta, jotka kaikkien tulisi ehdottomasti ostaa vain ja ainoastaan Costcosta. Tuotteet pääsivät listalle joko edullisuutensa vuoksi ja/tai eri makutestien voittajina.


Costcon etuja


Costcon executive-asiakkaat saavat kaikista ostoksistaan 2 % ns. cash rewards'n eli palautusta kokonaisostoksistaan. Lisäksi kaupan jouhevaa tuotepalautuspolitiikkaa on kehuttu. Tuotteiden laatu halutaan pitää korkeana ja jos jostakin tuotteesta tulee enemmältikin valituksia, niin tuote vedetään kokonaan pois myynnistä. Ja kun menimme kauppaan ensimmäistä kertaa sen jäseninä, luetteli sisäänheittäjäukko kaupan ovella jollekin toiselle asiakkaalle, että jos ostat 50 purkkia tonnikalasäilykettä ja ensimmäisen purkin kohdalla huomaat, ettet pidäkään sen mausta, voit palauttaa loput 49 purkkia. Ja kyllä, minullakin kohosivat kulmakarvat tämän kuullessani, mutta juurikin noin isoista kappalemääristä sisäänheittäjäukko puhui. Costco-jäsenyyden voi myös irtisanoa, mikäli siihen on tyytymätön. Jäsenmaksun saa tällöin takaisin.  
Costco-myymälän sisään- ja uloskäynnit. Ovella tulee joka kerta näyttää jäsenkortti päästäksesi myymälään ostoksille, joten hengailijat älkööt vaivautuko. 

Välihuomiona kerrottakoon Costcosta vielä sekin, ettei aivan pienestä tekijästä kaupan alalla ole kyse. Costcolla on ollut maksuyhteistyö American Expressin (AMEX) kanssa, mutta tämä yhteistyö on loppumassa ensi kesäkuussa. Kun Costco ilmoitti yhteistyön loppuvan (Costcolle on tulossa oma Visa-kortti), lähtivät AMEX:n pörssikurssit ainakin hetkellisesti jyrkkään laskuun. Lisäksi Costco on Yhdysvaltain 14. suurin pitsaketju ja yhden lähteen mukaan se olisi myös Yhdysvaltain suurin yksittäisten pitsaviipaleiden myyjä! Ja ainakin piilaaksolaisesta Costco-asiakaskunnasta voin kertoa sen verran, ettei kaupan jäseninä ole pelkkiä tyhjätaskuja. Ystäväni kertoi nähneensä kerran Costcossa myynnissä laatikollisen yli 8000 dollaria maksavia konjakkipulloja. Seuraavalla viikolla, kun ystävä meni jälleen asioimaan samaisessa Costcossa, olivat kaikki konjakkipullot myyty! Joillakin oli ollut nähtävästi ylimääräistä pätäkkää taskuissaan. ;-)

Mutta hei, paluu aiheeseen eli Costco-jäsenyyteen. Koko tämän Piilaaksossa asutun ajan olen miettinyt, kannattaako paljon puhuttu Costco-jäsenyys näinkin pienelle taloudelle kuin me. Tai no, aluksi tietenkin oli kovin epävarmaa sekin, ollaanko täällä vain kääntymässä vai jäämmekö pidemmäksi aikaa. Toisekseen on käynyt mielessä, onko siinä sitten mitään järkeä ostaa se kuusi hammaslankarullaa kerralla. Noh, eihän se auta kuin kokeilla ja mikäpä ettei, kun myymälä muutenkin tuntui ihan mukiinmenevälle. Niinpä reilu pari viikkoa sitten mekin lähdimme tähän "Costco-huumaan" mukaan. Yhdellä sivustolla puhuttiin muuten jopa Costco-kultista! Heh! Niin, että tuntuukos se elo ja olo nyt sitten enemmän amerikkalaiselle? No totta mooses tuntuu! :-D
Nyt mekin kuulumme tähän "perheeseen". Heh heh!

2. Ihka ensimmäinen Eos


Erästä toista villitystä minä olen jaksanut ihmetellä, nimittäin Eos-tuotteiden supersuosiota. Tiedätte siis varmaan ainakin ne Eos-huulirasvat, ne pallonmuotoiset, eri väriset purnukat. Eos-sarjan käsivoiteita näet alla olevassa kuvassa.
Näyttääkös tutulle? Kuuden käsirasvan pakkaus hintaan 8,49 dollaria + verot.

Ja nyt olen sitten minäkin mennyt ostamaan elämäni ensimmäiset Eos-tuotteet, juuri tuollaisen yllä olevan kuvan käsirasvapakkauksen. Sieltä Costcostahan ne mukaani tarttuivat.

Eos-tuotteitahan myydään Suomessakin, mutta Yhdysvaltoja huomattavasti kalliimmalla hinnalla. Liekö tuotteet siis vieläkin kovempi hitti Suomessa ja Euroopassa kuin täällä? EOS eli en osaa sanoa. ;-) Moni kuskaakin esimerkiksi kyseisen sarjan huulirasvoja täältä rapakon takaa tuliaisiksi sukulaisille Suomeen kassikaupalla. Nyt kun minullakin on Eos-käsirasvoja, olen kai sitten vahingossa omaksunut yhden amerikkalaisen tavan lisää. Huulirasvapuolelle Eos-tuotteissa tuskin kuitenkaan hairahdun, koska kuten jo aiemmin olen kirjoittanut, ei ole Blistexin voittanutta!

3. "Peräkonttibileet"


Viime lauantaina tehty Costco-kauppareissu poiki vielä yhden amerikkalaisen tavan lisää. Yksi Costcon kehutuista tuotteista on nimittäin pikaruokapisteestä myytävä 1,50 dollaria maksava hot dog ja limppari. Costco on luvannut pitää kuuluisan hodari-limu-combonsa hinnan samana vuodesta 1985 lähtien ja ainakin tähän asti lupaus on pitänyt. Oletettavasti sillä seurauksella, että hodarin maine on vain kasvanut. 
Täältä niitä hodareita saa.

No pitihän meidänkin niitä hodareita sitten ukkokullan kanssa heti maistaa ja kuinkas kävikään! Mussutimme hodarit Costcon parkkipaikalla automme peräkontin luukku auki, sillä muut ostokset oli lastattu juuri sisään. Taas sain nauraa, että juuri näinhän ne amerikkalaisetkin tekevät! Tätä peräkonttibileilmiötä näkee erityisesti isojen urheilutapahtumien yhteydessä ja niistä minun onkin ollut tarkoitus kirjoittaa lisää omassa postauksessaan. Öhöm, tuo postaus on kyllä ollut aloitettuna jo yli vuoden verran... 
Yllättävän maukas oli ja mukana mukavasti eri sörsseleitäkin.


4. Aamukahvit termosmukista


Näiden yllä mainittujen amerikkalaisten tapojen lisäksi olen jo ainakin viisi kertaa tullut ottaneeksi sen aamun toisen kahvikupillisen mukaan autoon, jotta automatka seuraavaan paikkaan pääsee alkamaan hitusen aikaisemmin. Tätä varten olen ostanut oikein oman termosmukinkin, mutta sen kokovalinnassa pysyin kuitenkin vielä varsin maltillisena. Mitään amerikkalaisen isoa termosämpäriä en sentään ole ottanut käyttööni. Tyypillistähän täällä on ns. coffee to go -käytäntö eli kahvit otetaan mukaan kertakäyttökupeissa. Itse kannatan ainakin vielä enemmän tätä ekologisesti kestävämpää termosmukitaktiikkaa. Kun sitten viimeksi viime perjantaina ruuhkassa liikennevaloissa kahviani siemailin, niin oikein nauratti, että tässä sitä nyt ollaan, amerikkalaisuuden ytimessä, liikenneruuhkassa kahvimuki kourassa. :-D 


Summa summarum 


Eivät amerikkalaiset ihmiset ole minulle mitenkään erityinen ihanne, eikä amerikkalaistuminen ole itselleni suinkaan mikään tavoite tai päämäärä, mutta näin sitä vain on salakavalasti alkanut omaksumaan joitakin amerikkalaisia tapoja. Tosin jokainen järki-ihminen toki hoksaa, että amerikkalaisuus nyt on hyvin paljon muutakin kuin Costco-jäsenyyksiä ja kahvin lipittelyä termosmukista auton ratissa. Mutta pienistä puroistahan ne isotkin virrat syntyvät, eikös juu? :-)

Tällaisia tuumailuja tällä kertaa. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

PS. Jos ja kun blogini lukijoissa on oikeita Costco-konkareita, niin kerrohan minulle untuvikolle, mitä suosikkituotteita olet itse löytänyt noista Costcon hehtaarihalleista. Mikä on sinun must-buy?

PPS. Vinkki: Joissakin Costco-myymälöissä ruokamyyntipiste voi sijaita kaupan ulkopuolellakin, jolloin myös ei-jäsenet pääsevät nauttimaan edullisesta hodarista. Lomamatkailija, pistäpä vinkki korvan taakse! :-)