Likasuihke kasvoille ja ehkä hulluinta pekonia ikinä

Tapasin Suomessa ollessani erään blogini lukijoista ja hän totesi tykkäävänsä erityisesti, kun kirjoitan erilaisista amerikkalaisista, kalifornialaisista tai piilaaksolaisista ilmiöistä. Tällä kertaa esittelenkin pitkästä aikaa blogissani kaksi tällaista ilmiötä, joista ainakin ensimmäisen uskoisin tulevaisuudessa olevan suosionsa suhteen nousussa.

Virittäytymiskuvaa.

Jokos sinä olet kuullut seuraavasta?

Likasuihke kasvoille

Luin viime viikolla suomenkielisen artikkelin, jossa kerrottiin kasvoille suihkutettavasta, bakteereja sisältävästä sumutteesta. Sumutteen tuotekehittelyn taustalla on ollut havainto, että nykyihmiset voivat alkaa vieraantua luonnon omista bakteereista. Ihmiset, jotka eivät ole esimerkiksi eläissään tai pitkiin aikoihin harrastaneet puutarha- tai ulkotöitä, eivät liiku luonnossa, eivätkä omista esimerkiksi lemmikkieläintä, eivät välttämättä saa kosketusta luonnossa esiintyviin, vaikkapa nyt mullan bakteereihin. Ja mikäli tällaista kosketusta luonnon omien bakteerien kanssa ei tule, on todettu ihmisen ihon immuniteettisuojan alkavan kärsiä ja iho voi alkaa voimaan huonosti. Kyseessä on siis sama juju kuin suolistobakteerien tuomassa hyvinvoinnissa. Artikkelissa kerrottiin tällaisia "likasuihkeita" olevan myynnissä jo USA:ssa, mutta Euroopassa vastaaville tuotteille ei ainakaan vielä ole myyntilupia. No, jätin aiheen sikseen. Kunnes...

Piilaaksoa kurittaa tällä hetkellä oikein kunnon helleaalto. Sunnuntaina lämpötilat nousivat täällä paikoin jopa +40 Celsius-asteeseen. Lähdimme ukkokullan kanssa viikonlopuksi hellettä karkuun meren äärelle. Kävimme haikkaamassa ja erään polun loppuosa kulki multapellon vierustaa. Auringon kuivaksi paahtama multa pöllysi joka askeleella, joten saimme todellakin kosketusta luonnon omien bakteerien kanssa. Hihii! Silloin lukemani artikkeli palautui mieleeni. Niinpä minun oli kotiin palattuamme tarkistettava moinen likasuihke. Myydäänkö sitä täällä siis oikeasti? Mitä se pitää sisällään ja mitkä ovat suihkeen saatavuus ja hinta? Mistäpä muualtakaan kuin Amazonin verkkokaupasta lähdin asian tolaa tarkistamaan. Ja sieltähän sitä löytyi. Tässäpä siis Äiti Maan bakteereja nätisti 100 millilitran suihkepullossa hintaan 50 dollaria!

Tuotteen otsikkotekstissä puhutaan hienostuneemmin probiooteista, mutta tuotteen nimessä esiintyvä sana dirt tarkoittaa likaa, multaa, maaperää, maata. Tuotekuvauksesta poimittu ainesosalista näyttää tältä: SIMPLE INGREDIENTS, ONE POWERFUL PROBIOTIC - Made from water, live-cultured Ammonia-Oxidizing Bacteria (AOB), disodium phosphate (inorganic salt used to control pH), magnesium chloride (inorganic salt used to buffer the AOB). Kuvakaappaus Amazonin sivulta. 

Tuote näyttää tähän mennessä saaneen 68 arviointia ja arvosanan 4/5. Ihmiset ovat palautteiden perusteella saaneet tuotteesta todellista apua erilaisiin iho-ongelmiinsa ja osa on käyttänyt sumutetta jopa deodorantin korvikkeena. Suihke voi siis hyvinkin olla nouseva trendi. Sellainen tässä vaan tuli väistämättä mieleeni, että jos 100 millilitran pullosta ollaan valmiita pulittamaan 50 dollaria, niin nyt kannattaisi kyllä kainuulaiset turvesuot valjastaa moisen suihkeen valmistukseen ja vähän äkkiä! Siinähän olisi miljardibisnes! :-D

Kun siis seuraavan kerran upotat näppisi multaan tai ulkona temmeltänyt koira tai kissa sipaisee poskeasi, saat mitä parhainta immuniteettisuojaa hankituksi! Tai jos lasten potkupallopelin jälkeen ovat vaatteet ja kroppa mudassa, niin hyvä vain! Iho ja vastustuskyky kiittävät!

No, sitten loppukevennyksenä jotakin suolaisen makeaa. Kait.

Ehkä hulluinta pekonia ikinä!

Amerikassa kun ollaan, niin pekonihan on täällä myös omanlaisensa ilmiö. Mitä kaikkea pekonin ympärille ollaankaan kehitetty! On pekonifestivaaleja ja ostos-TV:ssä olen nähnyt myynnissä mm. paistettujen pekonisiivujen kuivatustelineitä! Nyt viikonloppuna Amerikka pääsi kuitenkin jälleen yllättämään ja loksautti leukani auki: lasivitriinin takana oli suklaakuorrutteisia pekoniviipaleita! OMG!

Ja kun ilmiöistä tässä puhutaan, niin veikkaan että näiden nauttimisesta seuraa lieveilmiö nimeltään painonnousu! :-D

Nämä "herkut" saivat kyllä puolestani jäädä sinne vitriiniin. Ehkä sitten ensi kerralla... (Lue: Ei ikinä!)

Tällaisia juttuja tällä kertaa. Nyt toivotan kaikille oikein hyvää juhannusta, pekonilla tai ilman, ja sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!
  

Amerikkalaisia kummajaisia, osa 9

Voi hyvät hyssykät sentään! Siis edellinen amerikkalaisten kummajaisten postaus on tullut kirjoitettua 17.11.2015 eli melkein vuosi sitten! Miten aika onkaan vierähtänyt ja kummajaiset jääneet postauksissani aivan taka-alalle. Piti ihan itsekin käydä lunttaamassa, mitä asioita sitä on tullut ihmeteltyä vuosi sitten. Silloin äimistelin mm. takaisin pissaavia seiniä sekä vuoristoleipomista. Nyt on korkea aika ihmetellä jälleen uusia aiheita:

Karavaanarien järjettömät viritelmät

Onhan sitä tullut nähtyä karavaanareita ties missä, mutta en missään muualla ole nähnyt vastaavaa yhdistelmää kuin täällä Yhdysvalloissa. Siis täällä näkee hyvin usein tien päällä kokoonpanoja, joissa asuntoautolla vedetään henkilöautoa! Kyllä, minä kirjoitin ja sinä luit oikein. Sillä asunto-osahärpäkkeellä vedetään autoa, eikä toisinpäin. Lisäksi yhtenä tunnusomaisena piirteenä näille kulkueille on, että yli 90 % tapauksista tuo perässä vedettävä on jeeppi.

Siinä menee taas yksi! Katsokaa nyt tuota asuntoauton kokoakin!

Ensin Amerikassa siis mennään ja ostetaan pienen loistoristeilijän kokoinen asuntoauto. Sitten kun sillä järjettömän kokoisella möhkäleellä ei voida siellä retkeilykohteessa liikkua minnekään, ainakaan mitenkään vaivattomasti, ostetaan jeeppi, jolla sitten voidaan kruisailla kauppareissut ja muut. Ja sitten, kun matkaan on sattunut lähtemään sporttisempi perhe, niin tuon jeepin perään on vielä kiinnitelty mukaan perheen maastopyörät. Huh huh. Enää odotan sitä päivää, kun näen jonkun liittäneen jeepin jatkeeksi vielä ison venetrailerin veneineen...

Minusta tämä on vaan niin naurettava kokoonpano ja viritelmä, mutta enhän minä karavaanarimeiningin päälle varmaan mitään ymmärräkään. Ainakaan amerikkalaisen. Minulla vaan ei mene jakeluun, miksi sen asuntoauton pitää olla niin val-ta-va. Niin valtava, että se on selvästikin jo hankala. Miksi ei ostaisi asuntovaunua, jolloin vaunua vetävällä autolla voisi sitten tehdä ne kruisingit paikan päällä, ja ajella tietenkin kotioloissakin. En vaan tajua, en. 

Tällainen kiinnityssysteemi tässä "junassa". Ovat muuten tosi kivoja ohiteltavia vuoristoteillä, mur. Voin kertoa, että ei siitä ilman ohituskaistaa mitään tule.

Mutta sitten katsaus ruokakauppaan:

Keksitaikina syötäväksi

Olihan minulla kuulkaas pullahtaa silmämunat kuopistaan, kun tämän kaupassa näin. Sellaisenaan syötäväksi tarkoitettu keksitaikina! Kaikkea ne amerikkalaiset herkutteluun keksivätkin! Älkääkä nyt vaan kertoko minulle poloiselle, että Suomessakin olisi jo jotain samanlaista. 

En voinut olla kaupassa lukaisematta taikinarasian kylkeä hiukan tarkemmin ja ihmetykseni vain vahvistui. Taikina oli todellakin tehty syötäväksi, vain ja ainoastaan syötäväksi. Jos nimittäin tulisikin äkkiseltään toisiin ajatuksiin ja haluaisi tuosta taikinasta parit jätti-cookiet paistaa, niin eipä se onnistuisikaan. Taikinasta oli poistettu ainesosat, joita paistamisessa tarvittaisiin. Olettaisin, että kohotusaineet ainakin. Sooda ja leivinjauhe kun eivät varmaankaan ole niitä parhaimpia sellaisenaan, ilman kypsentämistä nautittavaksi. Taikinasta oli myös näemmä jätetty kananmunat pois, millä pystyttiin takaamaan rasian taikinaklöntille aivan huippupitkä päiväys. Muistaakseni tuo rasiallinen maksoi viisi dollaria, mutta eipä vaan lähtenyt minun ostoskoriini mukaan, vaikka hetkellisesti moinen pöljäily mielessä käväisikin. Josko sitä söisi keksit paistettuina vastaisuudessakin...

Ostapa siitä rasiallinen keksimöhnää.

No mikäs se sopii keksin kanssa mukavasti yhteen? No kahvipa hyvinkin. Seuraava kummajainen liittyy kahviin. Tästäkin tapauksesta on muuten jo tuhottomasti aikaa, mutta onneksi olen kirjannut tämänkin kummajaisen aikanaan muistiin.

Unohtunut kahvin väri?

Kävin erään Suomi-vieraamme kanssa edellisen kotimme lähellä sijaitsevassa kahvilassa. Kiirettä ei ollut, joten päätimme nauttia kupilliset cappuccinoa paikan päällä. Saimme juomat hiukan poikkeuksellisesti lasisiin läpinäkyviin mukeihin, sillä täällähän on hyvin monissa paikoissa tapana tarjota kahvi pahvimukista, vaikka sen paikan päällä nauttisikin. Eikä siis periamerikkalaiseen tyyliin ota sitä (autoon) mukaan. No ei tässä vielä mitään niin kummallista, mutta kun kannoimme lasisia kahvimukejamme pöytään, niin paikan päälle tullut teinityttö oikein kiljaisi, että OMG, miten upeanväriset kahvit teillä onkaan! Mikä erikoiskahvi tuo on? Siinä sitten aivan äimänä vastaamaan, että no ihan normicappuccino on kyseessä. Jotain vau'ta se tytteli jäi siihen huokailemaan.

Mietin sitten jälkeenpäin, että alkaako täällä ihmiset jo unohtamaan, millainen kahvin väri oikeastaan on! Selityksenähän tälle voi tosiaan olla se, että kahvi juodaan melkeinpä aina kannellisesta pahvimukista, jolloin ei itse juomaa näe. Ja onhan täällä vielä sitten se mieletön määrä eri makukahveja, kausimaut ja kaikki. Alla olevassa kuvassa näkyy tämä "erikoisen värinen" cappuccino. Sehän piti sitten oikein ikuistaa. Joo-o, on tosi erikoinen, heh heh. Sattumalta kuvassa taustalla myös nuo tsiljoona siirappipumppua, joista truuttaamalla makukahveja valmistetaan.  

Mun mielestä tässä cappuccinon värissä ei ole yhtään mitään ihmeellistä.

En malta muuten olla ihmettelemättä tähän samaan syssyyn vähän suomalaistakin kahvia. Jaoin somessa jo jokin aika sitten alla olevan kuvan. Vasemmalla on suomalaista "tummapaahtoista" kahvia ja oikealla amerikkalaista. Väriero on aikamoinen! Lisäksi jauhatuksessakin on näyttäisi olevan ihan merkittävä ero. 

Vasemmalla suomalaista, oikealla amerikkalaista tummapaahtoa.

Tällaisia kummajaisia tällä kertaa. Vieläkin minua hiukan huvittaa, kuinka edellisestä kummajaislistauksesta on voinut mennä vuosi! Ettei kukaan ole hienovaraisesti aiheesta minua muistutellutkaan. Tässähän on olo, kuin olisi jotenkin juurilleen blogissa palannut. No, onpa tätä jorinaa riittänyt muustakin, tämä oli nimittäin jo 154. postaukseni. Mutta hei, ensi kerralla luvassa taas jotain ihan muuta. Nyt sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Jos joku lukijoistani on hypännyt kyytiin vasta tämän kuluvan vuoden aikana, niin edelliset amerikkalaiset kummajaiset on luettavissa täältä, sitä edeltävät täältä. Jälkimmäisestä löytyy myös linkit kummajaisten osiin 1 - 6.