Tällä kertaa on korkea aika listata jälleen parit amerikkalaiset kummajaiset. Jos joku lukija on hypännyt blogini kelkkaan, kun juna on ollut ns. jo liikkeessä, niin aikaisemmat kummajaiset pääsee lukemaan alla olevista linkeistä:
Amerikkalaisia kummajaisia, osa 1
Amerikkalaisia kummajaisia, osa 2
Amerikkalaisia kummajaisia, osa 3
Amerikkalaisia kummajaisia, osa 4
Amerikkalaisia kummajaisia, osa 5
Amerikkalaisia kummajaisia, osa 6
Ja sitten uusien kummajaisten pariin:
Leivinpaperi
Amerikkalainen leivinpaperi on kyllä aivan pilipalikamaa. Epäkuranttia, kuten setäni tuumaisi. Amerikkalainen leivinpaperi nimittäin kärähtää hiilihileeksi jo 420 Fahrenheit-asteessa eli 215 Celsius-asteessa. Eihän tuo riitä mihinkään! Tee siinä sitten pitsaan hienoja gratinoituneita juustopintoja, kun aluspaperi kärähtää saman tien! Jos kuumenee pitsa, niin kuumenee siinä vähän kotirouvakin, kun hiiltä pitsan pohjasta irrottelee!
Että kuka tämänkin "innovaation" on sitten keksinyt? Onko tuotekehittelijältä loppunut puhti kesken kaiken? Ilmeisesti hän ei itse ole ainakaan pitsan ystävä, tai ainakaan hän ei paista niitä itse, vaan tilaa Amerikan malliin pitsataksin ovelleen.
Mikä leivinpaperiprobleemaan ratkaisuksi? Osa Amerikan suomalaisista käyttää kuulema tarttumatonta foliota, jos ja kun paistavat kuumemmissa lämpötiloissa. Eli paistohommiin Amerikassa pitää kaapista löytyä kaksi eri tuotetta. Järjetöntä! Lisäksi olen nähnyt amerikkalaisten itsensä hoitavan paistohommat niin, ettei paistoalustalla ole minkäänlaista suojapaperia, vaan ruokatarvikkeet ladotaan suoraan uunipellille. Pitemmän päälle uunipelti näyttääkin sitten aika karmealle. No, minäpä se olen ollut varsin kätevä emäntä ja toin yhdeltä Suomi-reissultani mukanani myös aitoa suomalaista leivinpaperia.
Yksi juttu, joka minua on jaksanut ihmetyttää, on julkiset vessat. Ja nyt puhun esimerkiksi ruokaravintoloiden tai elokuvateattereiden vessoista. Vessakoppien ovet aukeavat tietenkin suomalaisen mielestä täysin väärään suuntaan, koppiin sisälle päin, mutta sitten on myös jotakin muuta.
Vessoissa kyllä on nämä yksittäiset vessakopit muka suojaamassa, mutta ei niissä yksityisyyttä ole pätkän vertaa. Useimmiten väliseinät loppuvat alaosastaan ikäänkuin kesken. Alaosassa siis on valtavasti tilaa, jossa ei ole minkäänlaista seinää näkö-, eikä kyllä kuulosuojana. Niinpä saatat vuoroa jonottaessasi nähdä edellisen "asiakkaan" hyörinän kopissa aina pohkeisiin tai jopa polviin saakka. Samoin usein amerikkalaisten vessakoppien ovien lukkopuolelle jää oikeasti niin iso rako, että jos joku sinne kopin sisälle haluaa tirkistellä, niin eipä ole kovinkaan vaikeaa. Niinpä amerikkalaiset julkiset vessat ovat todellakin sananmukaisesti JULKISIA: :-D
Ja sitten vielä pari kummajaista luonnonhelmasta.
Olin laittamassa tätä alla olevaa kuvaa jakoon somessa, kun sen huomasin. Olisin kirjoittanut kuvatekstiksi "kesä ja kärpäset", mutta tajusin, että eihän Piilaaksossa ole kärpäsiä! Ja kumma kyllä, näin todella on. Siis toki nyt yksittäisiä pörrää joskus siellä täällä, mutta voi olla, etten näe kärpäsiä kahteen viikkoon, vaikka kesä on ns. painettu ON-kytkimestä päälle kuukausikaupalla.
Tätä huomiota tukee myös toinen havaintoni. Amerikassa kun tulee grillailtua ja niinpä myös syötyä ulkosalla aika usein, niin koskaan ei niissäkään tilanteissa ole kärpäset olleet riesana. Suomessahan esimerkiksi kalaruoan nautistelu kesäpäivänä ulkona on ollut jatkuvaa huitomista ja ruokakuppien peittelyä milloin mikrokuvulla, milloin foliolla. Piilaaksossa ei tarvitse suojautumisia, sillä kärpäsiä ei todellakaan ole!
Juu, ei. Kaliforniassa ei viritetä takapihalle lintulautaa, ripotella sille siemeniä ja sitten keväällä lumipeitteen paljastaessa manata, kuinka linnut ovat porsastelleet siemeniä niin paljon maahan asti. Ei näin.
Kaliforniassa laitetaan ikkunan taakse kolibrien syöttölaite! Ja siihen täytetään punaista ja makeaa nektaria. Syöttölaitteista on valittavana joko roikkuvaa mallia, tai sitten tällainen kukkaruukkuun kepin nokkaan iskettävä kuten meillä on. Nii-in. Pitihän se meidänkin lähteä tähän mukaan. Mutta tämä on ollut oikeasti hauskaa ja mielenkiintoista. Kolibrit (engl. hummingbird) nimittäin tottuvat ihmiseen aika nopeasti, aivan kuten netissä luvattiin, ja pääsemme nykyään ihastelemaan niitä reilusti alle metrin etäisyydeltä. Lisäksi ainakin meidän syöttölaitteella käyvät hummailijat tuntuvat olevan melko janoisia sankareita. Yksi säiliöllinen nektaria hurahtaa tätä nykyä päivässä kevyestikin.
Tiesitkö muuten, että kolibrin sydän lyö 1260 kertaa minuutissa. Se on yli 20 lyöntiä sekunnissa. Tiiviistä tahdista huolimatta kolibrit voivat elää jopa 8-vuotiaiksi. Kolibrin pitää syödä kaksi kertaa oman painonsa verran päivittäin ja yö on niille pisin aika pärjätä ilman ruokaa. Kolibrit pitävät erityisesti punaisesta, mutta syykin siihen selvisi. Nimittäin ampiaiset eivät vieraile niin ahkerasti punaisisssa kukissa, joten niissä riittää todennäköisemmin imettävää kolibreille. Näin fiksusti on luonto järjestänyt "nokkimisjärjestyksen".
Tällaisia kummajaisia tällä erää. Nyt sanon jälleen hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!
Että kuka tämänkin "innovaation" on sitten keksinyt? Onko tuotekehittelijältä loppunut puhti kesken kaiken? Ilmeisesti hän ei itse ole ainakaan pitsan ystävä, tai ainakaan hän ei paista niitä itse, vaan tilaa Amerikan malliin pitsataksin ovelleen.
Mikä leivinpaperiprobleemaan ratkaisuksi? Osa Amerikan suomalaisista käyttää kuulema tarttumatonta foliota, jos ja kun paistavat kuumemmissa lämpötiloissa. Eli paistohommiin Amerikassa pitää kaapista löytyä kaksi eri tuotetta. Järjetöntä! Lisäksi olen nähnyt amerikkalaisten itsensä hoitavan paistohommat niin, ettei paistoalustalla ole minkäänlaista suojapaperia, vaan ruokatarvikkeet ladotaan suoraan uunipellille. Pitemmän päälle uunipelti näyttääkin sitten aika karmealle. No, minäpä se olen ollut varsin kätevä emäntä ja toin yhdeltä Suomi-reissultani mukanani myös aitoa suomalaista leivinpaperia.
 |
Serlaa sen olla pitää, paitsi että tämäkin näyttää muuttuneen joksikin Sagaksi. Kestää kuitenkin 250 Celsius-astetta, jes!
|
Julkiset vessat
Yksi juttu, joka minua on jaksanut ihmetyttää, on julkiset vessat. Ja nyt puhun esimerkiksi ruokaravintoloiden tai elokuvateattereiden vessoista. Vessakoppien ovet aukeavat tietenkin suomalaisen mielestä täysin väärään suuntaan, koppiin sisälle päin, mutta sitten on myös jotakin muuta.
Vessoissa kyllä on nämä yksittäiset vessakopit muka suojaamassa, mutta ei niissä yksityisyyttä ole pätkän vertaa. Useimmiten väliseinät loppuvat alaosastaan ikäänkuin kesken. Alaosassa siis on valtavasti tilaa, jossa ei ole minkäänlaista seinää näkö-, eikä kyllä kuulosuojana. Niinpä saatat vuoroa jonottaessasi nähdä edellisen "asiakkaan" hyörinän kopissa aina pohkeisiin tai jopa polviin saakka. Samoin usein amerikkalaisten vessakoppien ovien lukkopuolelle jää oikeasti niin iso rako, että jos joku sinne kopin sisälle haluaa tirkistellä, niin eipä ole kovinkaan vaikeaa. Niinpä amerikkalaiset julkiset vessat ovat todellakin sananmukaisesti JULKISIA: :-D
 |
| Kuva otettu yläviistosta, joten ei anna ihan parhaiten kuvaa, kuinka paljon naapurin puolelle itse asiassa näkee. Yritin laittaa tuon ison rantakassini tuohon mittasuhteita tuomaan. Häveliäisyyssyistä en uskaltanut ottaa kuvaa yhtään alempaa, olisin vielä saanut syytteen tirkistelystä tms. |
 |
| Tässä vielä esimerkki vessakopin oven ja seinän väliin jäävästä pikku rakosesta. |
Ja sitten vielä pari kummajaista luonnonhelmasta.
Missä kärpäset?
Olin laittamassa tätä alla olevaa kuvaa jakoon somessa, kun sen huomasin. Olisin kirjoittanut kuvatekstiksi "kesä ja kärpäset", mutta tajusin, että eihän Piilaaksossa ole kärpäsiä! Ja kumma kyllä, näin todella on. Siis toki nyt yksittäisiä pörrää joskus siellä täällä, mutta voi olla, etten näe kärpäsiä kahteen viikkoon, vaikka kesä on ns. painettu ON-kytkimestä päälle kuukausikaupalla.
 |
| Kesä ja perhoset. |
Tätä huomiota tukee myös toinen havaintoni. Amerikassa kun tulee grillailtua ja niinpä myös syötyä ulkosalla aika usein, niin koskaan ei niissäkään tilanteissa ole kärpäset olleet riesana. Suomessahan esimerkiksi kalaruoan nautistelu kesäpäivänä ulkona on ollut jatkuvaa huitomista ja ruokakuppien peittelyä milloin mikrokuvulla, milloin foliolla. Piilaaksossa ei tarvitse suojautumisia, sillä kärpäsiä ei todellakaan ole!
 |
Kuva grillipaikaltamme. Makeat hedelmätkin saavat olla ulkona aivan rauhassa. Ei kärpäsen kärpästä.
|
Kalifornialainen "lintulauta"
Juu, ei. Kaliforniassa ei viritetä takapihalle lintulautaa, ripotella sille siemeniä ja sitten keväällä lumipeitteen paljastaessa manata, kuinka linnut ovat porsastelleet siemeniä niin paljon maahan asti. Ei näin.
Kaliforniassa laitetaan ikkunan taakse kolibrien syöttölaite! Ja siihen täytetään punaista ja makeaa nektaria. Syöttölaitteista on valittavana joko roikkuvaa mallia, tai sitten tällainen kukkaruukkuun kepin nokkaan iskettävä kuten meillä on. Nii-in. Pitihän se meidänkin lähteä tähän mukaan. Mutta tämä on ollut oikeasti hauskaa ja mielenkiintoista. Kolibrit (engl. hummingbird) nimittäin tottuvat ihmiseen aika nopeasti, aivan kuten netissä luvattiin, ja pääsemme nykyään ihastelemaan niitä reilusti alle metrin etäisyydeltä. Lisäksi ainakin meidän syöttölaitteella käyvät hummailijat tuntuvat olevan melko janoisia sankareita. Yksi säiliöllinen nektaria hurahtaa tätä nykyä päivässä kevyestikin.
 |
| Tältä se jalustalla oleva kolibrien syöttölaite näyttää. |
 |
| Ruoka-aika! |
Tiesitkö muuten, että kolibrin sydän lyö 1260 kertaa minuutissa. Se on yli 20 lyöntiä sekunnissa. Tiiviistä tahdista huolimatta kolibrit voivat elää jopa 8-vuotiaiksi. Kolibrin pitää syödä kaksi kertaa oman painonsa verran päivittäin ja yö on niille pisin aika pärjätä ilman ruokaa. Kolibrit pitävät erityisesti punaisesta, mutta syykin siihen selvisi. Nimittäin ampiaiset eivät vieraile niin ahkerasti punaisisssa kukissa, joten niissä riittää todennäköisemmin imettävää kolibreille. Näin fiksusti on luonto järjestänyt "nokkimisjärjestyksen".
Tällaisia kummajaisia tällä erää. Nyt sanon jälleen hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!
Mitä leivinpaperia oot käyttänyt täällä? Mä oon ihan ansiokkaasti käyttänyt Reynold's Parchment Paperia, joka kyllä meillä kestää ruisleipien paiston 450 farenheitissä. Karjalanpiirakoiden paistoa 550 farenheitissä se ei kestä, mutta ei kestä suomalainenkaan leivinpaperi.
VastaaPoistaJa meillä kyllä tulee kärpäsiä sisään, jos jättää verkko-ovet auki. Eli jos tulee kärpäsiä ikävä, niin tervetuloa kylään. :)
Nyt en muista minkä merkkistä jenkkileivinpaperi on, kun olen parhaillaan Suomessa. Tuo Reynold's kyllä kalskahtaa tutulle, voisikohan sitä sitten olla kahta eri laatua, koska meillä olevassa paketissa lukee juuri tuo 420 F... Hmm.
PoistaJa onpa kumma tuo kärpäsjuttu. Meillä ei kärpäsiä ole näkynyt nimeksikään, vaikka kukkia ja kasvillisuutta kyllä on. Lieköhän kovinkin alueellinen juttu sitten. Pistänpä siis korvan taakse, jos alan ikävöimään sitä surinaa ja kärpästen huitomista. Otan sitten yhteyttä. ;-)
Itse asiassa kun tarkistin niin tossa meidänkin leivinpaperissa lukee että kestää 420 farenheittiin asti, mutta käytännössä on hyvin kestänyt tuon 450 farenheittia.
PoistaJulkisissa vessoissa oli itsellänikin ihmeteltävää. Olin siis Vancouverissa viikko sitten, välilasku Chicagossa. Chicagon lentokentän vessassa hämmästytti sellainen pyörivä, ruttuinen muovisuojus istuimen päällä, enkä meinannut osata vetää vessaa, kunnes löysin pienen mustan nappulan seinästä. Kaikissa vessoissa juuri se että ovet avautuvat sisäänpäin(??), isot raot ovissa ja seinissä, rako siinä wc-istuimessa, kannettomuus ja se ettei veden pinta laske ollenkaan. Joissakin vessoissa myös säikähdin automaattista huuhtelua... :D
VastaaPoista:-D Joo, noita automaattihuuhteluita on tullut aika moneen paikkaan. Mutta joskus voi tosiaan olla vain pieni musta nappi seinässä, eikä sitä tahdo kyllä aina hoksata. Ihmeellinen on vessojen maailma. ;-)
Poista