Puun ja kuoren välissä

Yhdysvaltain kamaralla ollaan, joten nyt vasta "uskallan" kirjoittaa myös tästä aiheesta. Se toi Suomessa oloaikaani vielä hiukan lisää jännitettä ja liittyy jälleen kerran USA:n maahantuloon. Ja minulla kun on noista maahantuloista tunnetusti jo melkoisia kovan onnen kokemuksia niin totta kai ajattelin, että jos menen kirjoittamaan aiheesta etukäteen, niin eiköhän sitten jokin pahin mahdollinen skenaario tule ja yllätä. Onneksi ei lopulta yllättänyt.

Stressinlaskukuva. Sorsapariskunta kuutamouinnilla, awww!

Nythän on siis niin, että tässä on pitänyt viime ajat noudattaa kahden eri valtion antamia sääntöjä ja myös rajoitteita. Niinpä olo on ollut kuin puun ja kuoren välissä. Niinkin paljon kuin Yhdysvalloissa myönnetty Green Card eli pysyvä asumislupa antaa kortinhaltijalle vapauksia, on sillä myös tärkeitä reunaehtoja, jotka jokaisen Green Cardin haltijan täytyy huomioida. Yksi niistä on aikarajoitus, kuinka kauan saa olla USA:n rajojen ulkopuolella yhtäjaksoisesti. Yleisten ohjeiden mukaan maasta saa olla pois ilman tarvittavia lisätoimenpiteitä yhden vuoden. Poissaolon jatkuessa yli vuoden pitää perustellut syyt esittäen anoa lisäaikaa, jotta lupaansa ei menetä.

Tuo vuosi poissaoloa Yhdysvalloista on siis se kaikille annettu yleinen aikarajaohje, jolloin pysyvää asumislupaansa ei vielä menetä. Eri lähteistä sai kuitenkin vähän risteävää tietoa ja jossakin luki pikku präntillä, että tietyissä erityistapauksissa jo vuotta huomattavasti lyhyempikin aika voi johtaa Green Cardin mitätöitymiseen. OMG! 

Olin vielä Piilaaksossa, joten päätimme jälleen kerran kääntyä ukkokullan työpaikan lakimiesten puoleen ja kysyä ohjeistusta tilanteeseeni. Siinä vaiheessahan, kun maasta poistuisin, minulla ei olisi minkäänlaista tietoa, kauanko Suomessa tulisin aikaani viettämään vai jäisinkö sille tielle. Odottelujen jälkeen lakimiesten antama ohje oli, että jos on edes riskinä, että oleskelu ulkomailla venyy yli 6 kk mittaiseksi, olisi hyvä hakea etukäteen maahantuloviranomaisilta lupa paluuseen, ns. re-entry permit. No voi hyvät hyssykät sentään! Kun tämä selvisi, oma lähtöni Suomeen oli jo niin lähellä, ettei siinä enää mitään lupia olisi ennen maasta poistumista ehtinyt hakemaan! Näin ollen Suomessa ollessani koko ajan takaraivossani raksutti myös tämä kuuden kuukauden rajapyykki. Olisi sitten työpaikkani yt-tilanteessa kohdallani käynyt niin tai näin, olisi minun ollut pakko tulla ainakin käymään USA:ssa tuon kuuden kuukauden sisään, sillä Green Cardin menettäminen tässä elämäntilanteessa, jossa ukkokulta olisi edelleen töissä Piilaaksossa, ei todellakaan olisi ollut hyvä juttu!

No, kaikkien välivaiheiden ja isohkojen käänteiden jälkeen Suomessa oloaikani rajoittui lopulta noin kahteen kuukauteen. Sitten palasin Yhdysvaltoihin. Kaikesta huolimatta kyllä minua jälleen maahantulotarkastuksessa hiukan jännitti. Ja kyllähän tarkastaja kysyikin, kauanko olin ollut maasta pois. Olen kuullut, että tällaisessa tilanteessa rehellinen vastaus tarkastajalle todellakin kannattaa ja näin tein. Kahden kuukauden poissaoloni USA:sta ei onneksi aiheuttanut sen kummempaa kysymysmylläkkää, huoh.

Jos tällaisessa tapauksessa tuollaisiin lisäselvityksiin maahantulon yhteydessä joutuisi, niin edesauttavina tekijöinä ovat esimerkiksi perhesuhteet USA:ssa, amerikkalainen pankkitili, henkilön itsensä allekirjoittama vuokrasopimus sekä se, että henkilö on liitetty paikallisiin verotietoihin. No, aika monta kriteeriä minunkin kohdallani täyttyisi, mutta kuka tuollaiseen lisäkuulusteluun haluaa joutua? En minä ainakaan! Kyllä siinä naama kalpeaksi valahtaisi, vaikka olisi kuinka puhtaat jauhot pussissa.

Että tällaisia mahdollisia kauhuskenaarioita tällä kertaa. Ensi kerralla ajattelinkin sitten kirjoitella vaihteeksi vähän kepeämmistä asioista. Siihen asti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

Tapahtui jälleen maahantulotarkastuksessa...

On se kyllä kumma homma, ettei meikäläistä tahdota päästää tänne Yhdysvaltoihin koskaan helpolla! Jälleen kerran pääsin pienen, mutta varsin kuumottavan kuulustelun kohteeksi, kun maahantulovirkailija lentokentällä papereitani käsitteli. Huh huh! Tässähän pian riittäisi aineksia kokonaiseen kirjaan pelkästään näistä maahantulokokemuksista. Niin ja taisin sitten syyllistyä pieneen salakuljetusrikokseenkin. ;-) On ehkä syytä kertoa hiukan lisää...

Kuva Yhdysvaltain viisumistani, joka tuntuu vain kerta toisensa jälkeen aiheuttavan uudenlaisia kysymyksiä rajamuodollisuuksissa.

Maahantulotarkastajan syynissä

Juuri kun minun vuoroni maahantulotarkastusjonossa koitti, tuli paikalle yksi virkailija lisää aloittamaan tarkastuksia. Hän näytti kovin nuorelta ja tapaamisemme jälkeen voisin väittää hänen olleen myös kovin virkaintoinen. Vieressä oleva virkailija, jolle minäkin ensin odotin pääseväni, teki tarkastuksia hymyssä suin ja mukavia rupatellen tarkastettaville. Minun nuori tarkastajaherra ei hymyn häivää väläyttänyt. Ja näin se homma eteni:

Tällä kertaa virkailijan epäilykset ilmeisesti heräsivät, koska matkustin yksin, ilman aviomiestäni. Nii-in. Eipä siihen näköjään muuta tarvita. Tähän seikkaan nyt sitten takerruttiin ja kysymyksiä esitettiin jos jonkinlaisia: "Missä aviomieheni on juuri nyt?" "Mitä aviomieheni tekee työkseen?" "Miksi matkustin yksin?" "Mitä tein ulkomailla ollessani?" "Mikä oli yksin tekemäni ulkomaanmatkan tarkoitus?" Ja sitten paukahti se kysymys, joka laittoi jauhot suuhuni lopullisesti: "Onko miehelläsi L1- vai L1 Blanket -viisumi?" Siis että mitä? Eihän tällaista ole kysytty koskaan aikaisemmin! Ei missään muussakaan yhteydessä, ikinä! Ja eikös ne ukkokullan viisumitiedot näy siinä minun viisumissani? Meidän huushollissa tätä asiaa on sivuttu viimeksi 2,5 vuotta sitten, kun viisumit saimme. Sen jälkeen asiaan ei ole tarvinnut kajota.

Tarkastaja näki varmasti välittömästi, että nyt minulla alkaa homma suttaamaan ja hän jatkoi vielä: "Kai sinä tiedät, että L1- ja L1 Blanket -viisumit ovat kaksi eri asiaa?" Siinä vaiheessa teki mieleni huutaa, että p****le, tehän ne niitä viisumiasiantuntijoita tässä olette, ei kai minun tarvitsekaan tietää kaikkia viisumiluokkia ja niiden alalajeja ulkoa! Mutta eihän siinä auttanut kuin niellä kiukkunsa ja yrittää vastata tyynesti jotakin. Edes jotakin.

(Tietoisku: Tapauksen jälkeen piti palauttaa mieleen, mikä tuo L1 Blanket -viisumi nyt sitten tarkkaan ottaen olikaan. Kyseessä on viisumi, joita esimerkiksi isot yritykset voivat ostaa kerralla isomman kiintiön ja osoittaa niitä ulkomailla oleville työntekijöilleen. Tämä tapa nopeuttaa työntekijän viisumin saantia ja Yhdysvaltoihin muuttoa huomattavasti. Pimpelipom, tietoisku on päättynyt ja tarinani jatkuu.)

Seuraavaksi tarkastaja kaivaa laukustaan taitetun A4-lomakkeen, josta näki, että sitä oli taitettu ja avattu todella moneen kertaan. Tarkastaja avasi "aarteensa" kuin papyrusrullan, jotta se pysyisi kasassa. Mitä minä ehdin paperin sisällöstä näkemään, niin siinä oli lueteltu eri viisumiluokkia ja paperilla oli omakätisiä merkintöjä. Liekö oli kaveri kuljettanut viisumikoulun penkiltä asti tätä muistilappua mukanaan? Tässä vaiheessa minä sopersin jotain, että eikös se mieheni viisumi näy merkintänä omassa viisumissani, joka sinulla on siis käsissäsi? (En siis tietenkään pystynyt edes katsomaan tässä vaiheessa viisumiani ja osoittamaan kyseistä kohtaa, koska passini oli tarkastajalla.) Sitten yhtäkkiä tarkastaja sanoikin, että joo, tässähän se näyttää lukevankin, L1 Blanket -viisumi on kyseessä. O-kei... 

Kummallisintahan tässä oli se, ettei koskaan aikaisemmin maahantulotarkastuksessa ole noussut suurennuslasin alle se, ovatko viisumimme kiintiöstä vai ei. Eikä sitä tietoa ole tarvinnut esittää missään muuallakaan. Nyt se tuntui olevan kynnyskysymys. En ymmärrä. Mutta minähän olenkin nyt tällainen kiintiömamu, eihän me mitään varmaan ymmärretäkään. ;-) 

Jossakin vaiheessa maahantulokuulustelua tuntui, että tarkastajan kysymykset pyörivät yhtä ympyrää, eikä asia oikein ottanut edetäkseen. Taustalla Tyynimeri.

Lisää kysymyksiä

Myöskään kaikkien sormenjälkieni skannaus ei onnistunut ensimmäisellä yrittämällä, vaan skannauksia jouduttiin ottamaan parit uudestaan. Ilmeisesti aikansa kuluksi näitä uusintaskannauksia tehdessä tarkastaja esittikin taas yllättävän kysymyksen: "Onko minulla laukuissani ruokaa tai tupakka- ja alkoholituotteita?" Ruokatuotteiden kohdalla tämä kysymyshän toki kysytään jo tullikaavakkeessa, mutta lentokentillä tämä tarkastus ja tenttaus tehdään usein vasta maahantulotarkastuksen jälkeen, aivan erillisessä tarkastuspisteessä. 

Viisumitentistä edelleen hiukan hämilläni sain vastattua vain tarkastajalle, että eeeei minulla mitään ole. Vaikka olihan minulla! Käsimatkatavaroissa uunituore ja tuoksuva ruisleipäpaketti! Ja ruumassa olleessa laukussa ainakin kilon verran suomalaisia suklaapatukoita! OMG! Otin siis ja valehtelin hätäännyksissäni tarkastajalle päin naamaa! (Tässähän siis yleensä ollaan kiinnostuneita lähinnä hedelmien, vihannesten ja lihatuotteiden tuonnista maahan, mikä on erityisesti kasvisten osalta ehdottomasti kiellettyä. Niinpä vastausta antaessani mielessäni oli, että ei, ei minulla ole tomaatin tomaattia, eikä banaanin banaania, eikä joulukinkkuakaan ole mukana, ainoastaan omasta mielestäni "täysin viatonta" ruisleipää.) Tarkastaja veti punakynällä tullattavan tavaran kappalemääräksi nollan tullikaavakkeeseeni, läsäytti maassaololupaleiman passiini ja käski jatkamaan matkaani. Että minä huokaisin! Mutta kuten arvata saattaa, eipä tässä vielä kaikki...

Syntisiä herkkuja Suomesta. Kuvassa on vain murto-osa tuomastani määrästä.

Siitä ruisleivästä...

Seuraavaksi tulee sitten se tullikaavakkeen käsittely. Siinä nainen kysyy vuorostaan samat kysymykset, onko laukuissani mitään ruokatuotteita, erityisesti hedelmiä tai vihanneksia? Koska kaavakkeessani komeili jo pyöreä nolla, ei minun auttanut kuin jatkaa samaa linjaa ja vastata virkailijalle, että ei ole mitään. Sittenpä nainen sanoo, että vieritä iso matkalaukkusi osoitetun hihnan ohi, mutta käsimatkatavarani läpivalaistaan! Siis juuri se kassi, jossa se ruisleipä minulla oli! Apua! Silmissäni vilisevät käsiraudat ja vankisellin kalterit! Kyllä tästä vielä linnareissu taitaa tulla...

Otsa pukkaa tuskanhikeä, kun paiskaan käsimatkatavarani liukuhihnalle ja läpivalaisulaitteen aukko imaisee sen syövereihinsä. Kävelen laitteen toiseen päähän odottamaan laukkuani. Ja tuomiota! Käryhän tässä nimittäin tulee nyt käymään. Mutta ettepä arvaa! Kaveri, jonka tulisi olla nenä kiinni monitorissa ja kytätä laukkujen sisältöä, sattuu juuri minun laukkuni läpivalaisun aikana räpläämään kännykkäänsä. Muita virkailijoita laitteella ei ole. Pääsen kuin koira veräjästä! Jes, kerrankin oli vähän onneakin mukana!

Kun nämä leivät oululaisesta marketista ostin, niin enpä arvannut kuinka leipäpaketti minua vielä hikoiluttaisi.

Summa summarum

Että tällainen tarkastusruljanssi taas tällä kertaa. Toisaalta on toki hyvä ja täysin ymmärrettävää, että Yhdysvaltojen ollessa kyseessä, on rajatarkastuksetkin näinkin tiukkoja. Luulisi, ettei tänne noin vaan terroristitkaan pääsisi. Jonkinlaisia tiukennuksia tuntuu USA:n antamiin määräyksiin tulleen muutoinkin. Lentokoneessa nimittäin kuulutettiin jo ennen nousukiitoa, että Yhdysvaltain antamien uusien ohjeiden mukaan kaikenlainen ryhmäytyminen ja ryhmissä lentokoneen käytävillä hengailu on ehdottomasti kiellettyä. Aikaisemmin tällaista sääntöä en kyllä ole kuullut. Olin kiltisti. En ryhmäytynyt, enkä hengaillut. :-)

Mutta sitten vielä pari loppukevennystä:

Loppukevennys 1

Ukkokulta oli minua tottakai lentokentällä vastassa ja kerroin sitten hänelle ulkona autolla myös tämän salakuljetustarinani ruisleivästä. Aloin skeptisenä ja edelleen hiukan tarkastustilanteista jännittyneenä arpomaan, että entäpä, jos ne nauhoittavatkin kaikki läpivalaisutilanteet ja nyt se kundi siellä monitorin takana katsoo takautuvasti nauhoja ja huomaa minun ruisleipäpussini. O-ou! Hälytys päälle. Ukkokulta ajaa jo pohdintani tässä vaiheessa autoa ja keventää tilannetta kysymällä, että painaako hän nyt siis kovasti kaasua? Hi hii, siitähän olisi saanut hyvät otsikot iltapäivälehtiin: "Salakuljettaja Korpela pakeni lentokentältä renkaat ulvoen!" :-D

Loppukevennys 2

Suomen televisiossa alkoi juuri uusi kotimainen sarja nimeltään Korpelan kujanjuoksu. Sarja alkoi täsmälleen samana päivänä, kun minä lähdin Suomesta ja pyrin taas Yhdysvaltoihin. En voinut olla huvittumatta tuosta sarjan nimestä ja vitsailin jo parille tuttavalleni, että lieköhän tämä yhteensattuma nyt jokin enne, kun puhutaan Korpelan kujanjuoksusta ja minulle sattuu samalle päivälle taas maahantulotarkastus. Että ettei tämä nyt vaan taas tarkoittaisi jotain... Ja niinhän se taisi sitten tämäkin pieni kauhuskenaario toteutua, sillä kyllähän tuo maahantulo taas melkoista Korpelan "kujanjuoksua" oli. :-)

Tällaista tällä kertaa. Eipä muuta kuin hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Inhottava maahantulotarkastus

Huh, huh! Visiitistäni Suomessa muodostui kertakaikkisen kiireinen. Hoidettavia asioita ja tapaamisia oli niin paljon, ettei aikaa jäänyt edes kirjoitella ajatuksia tänne blogiin, vaikka sellainen oli tarkoitukseni. Tein myös jälleen sen perinteisen virheen, että yritin tavata mahdollisimman montaa ystävää, tuttavaa, ja tällä kertaa myös pomoani, ja niinpä varsinkin loppuvisiittiäni kohden pyyhälsin paikasta toiseen suorastaan minuuttiaikataululla. 

Huoh, nyt olen siis palannut Kaliforniaan ja poden taas tautia nimeltä jetlag. Niinpä voin jälleen näin aamuyön tunteina naputella pari sanaa maahantulostani Yhdysvaltoihin, sillä se ei näemmä aina ole suinkaan vaaleanpunaisilla ruusuilla tanssimista. Suomalaisellekaan.

Lentomatkan pituus Tukholmasta Kalifornian Oaklandiin on 8597 km.

On maahantulotarkastuksia ja on maahantulotarkastuksia

Tämänkertainen maahan saapumiseni ei todellakaan mennyt niin kuin Strömsössä. Kaiholla muistelen kertaa, jolloin virkailija toivotti minut iloisesti tervetulleeksi takaisin. Ei, tällä kertaa ei hymyilyttänyt. Ei virkailijaa, eikä lopulta myöskään minua. 

Nostin asiakirjani virkailijan luukulle ja sittenpä se ryöpytys alkoi. Virkailija alkoi välittömästi syyttämään, että taasko minä tulen Yhdysvaltoihin ja viisumini ei sallisi asumista täällä, vaan se olisi ainoastaan turismikäyttöön. Virkailija alkoi laskea rekisteristään kuinka monta kuukautta olen tänä ja viime vuonna maassa ollut. Liian paljon, tuumasi hän. Aivan liian paljon. 

Seuraavaksi minua epäiltiin työnteosta USA:ssa. Kysyttin, onko minulla työpaikkaa Suomessa. Vastasin, että on, mutta pidän sapattivuotta. (Vuorotteluvapaahan on suurimmassa osassa, ellei kaikkialla ulkomailla täysin tuntematon käsite, eikä sille ole edes omaa englanninkielistä termiäkään. Asia, jonka olen tarkastanut kahdelta englanninkielen opettajalta.) Sapattivuoteni sai virkailijan epäileväiseksi ja ilmeisesti yhä huonommalle tuulelle. 

Sitten siirryttiinkin uhkailuosastolle. Virkailija totesi minulle ilmeenkään värähtämättä, että katsokin, ettet tee töitä tässä maassa. Jos yritätkään sitä, me kyllä löydämme sinut ja sitten ei hyvä heilu. Nii-in. Päivääkään en ole täällä töitä tehnyt, mutta sillä samalla sekunnilla tajusin, että kuinka voisin moisen todentaa tälle virkailijalle. En mitenkään! Kuinka todistaisin, että en todellaakan ole tullut tänne salaa töitä paiskimaan, vaan ihan vain kotirouvailemaan? Enhän edes tiedä, mitä "vannon, kautta kiven ja kannon" on englanniksi!

Tässä vaiheessa oli ilme vakavoitunut jo minultakin. Jos huuleni olivat juuri sillä hetkellä vakavaa vaakaviivaa, niin virkailijan seuraava siirto sai suupieleni kääntymään jo alaspäin. Hän jatkoi urputusta viisumistani. Se ei kuulema sallisi USA:ssa asumista, siis pitempiaikaista oleskelua, vaan on vain ja ainoastaan turismikäyttöön. Kuulema seuraavan kerran kun maahan yritän, voin varautua joutuvani ns. Secondary Inspectioniin eli astetta vakavampaan tutkintaan ja siellä minulta tullaan ottamaan viisumi pois ja minut karkotetaan maasta! En tiedä teistä, mutta minusta tämä kuulosti uhkaukselle. Virjailija itse sanoi "vain" varoittavansa minua. 

Tilanne vaikutti yhtä hyvälle kuin tämä lähtösää Helsingissä.

Viisumin tulkintaa

No, tässä viisumiasiassa nyt todella on hiukan ristiriitaa, sillä ukkokullan työpaikan lakimiehet ovat juuri meidän kaltaiselle avoliittotapaukselle kyseisen viisumin, avopuolison B1/B2-viisumin, minulle ohjeistaneet ja myöskin auttaneet paperibyrokratiassa sitä hankittaessa. Turisteilta Yhdysvaltoihin vaadittava Esta sallii maassa oleskelua 3 kk ajan, minun viisumini aina puoli vuotta kerrallaan. Joka kerta maahan saapuessani maahantulohaastattelun tiimoilta passiini tehdään merkintä B2, joka viittaa kyseessä olevan ns. lomamatka (pleasure), eikä B1, joka viittaa bisneksen tekemiseen. B2-viisumini ei sisällä työlupaa. 

Sitten takaisin ryöpytykseeni. Virkailija uhosi myös, etten saisi olla valtaosaa vuodesta Yhdysvalloissa. Nyt olen ollut. Ja nyt en suoraan sanoen enää tiedä, missä maassa minun pitäisi olla! Kun yritin luukulla ääneen ihmetellä, että no minullehan kuitenkin annetaan aina se puoli vuotta kestävä USA:n oleskelulupa kerrallaan, niin virkailija totesi, ettei minun tarvitse hänelle selittää viisumistani, kyllä hän tietää, millaisesta viisumista on kyse ja mitkä sen käytännöt ovat. Hän jatkoi tenttaamalla, milloin menen takaisin Suomeen ja joko paluulippu on hankittu.

Ripityksen jälkeen hän löi lopulta minulle leiman passiin ja näin oleskelulupaa taas puoleksi vuodeksi myönnettiin. Kyllä minä melkein itku kurkussa paikalta poistuin. Olo oli kuin rikollisella konsanaan, tai ainakin siis luulen, että tällainen epätodellinen ja pelokas olo pikku korstoilla voisi olla. Joka tapauksessa pitkän matkustamisen jälkeen univelkoineen, stresseineen, Suomen lentokenttälakkoineen kaikkineen tämä kaikki ei ollut kivaa kuultavaa. Varsinkin, kun kaikkien paperien pitäisi olla tip top, enkä todellakaan ole syyllistynyt laittomaan työntekoonkaan. Onko siis todellakin niin, että maahantulosi voi olla yhden virkailijan hiuskarvan varassa? Että yksi maahantulovirkailija voi todellakin tehdä nopeasti elämästäsi helvetin, tai ainakin hyvin monta pykälää hankalamman. Ja ovatko ne sitten lakipykäliä, sitä en tiedä.

Tämä episodi vaatii minulta vielä sulattelua ja tulee ehkä otettua myös yhteyttä asiantuntijoihin, jotta selviäisi kuka tässä nyt viisumiani oikealla tavalla tulkitsee. Jos jollakin lukijoistani on vastaavia kokemuksia ja osaa kertoa kuinka moisesta tenttaus- ja epäilypälkähästä pääsee, kuulisin mielelläni niistä.

Mutta täällä sitä nyt ollaan, virkailijan mielestä rikollisena, omasta mielestäni puhtain paperein. Aurinkokin näyttää jo heränneen. Lähden haukkaamaan happea, tarvitsen sitä juuri nyt! Teille sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. USA:n maahantulotarkastusjonossa ei saa käyttää puhelinta, eikä myöskään tietenkään ottaa kuvia. (Siksi tässäkään postauksessa ei ole ainoatakaan kuvaa itse tilanteesta.) Sama kielto pätee varmasti muidenkin maiden passintarkastusjonoissa. Olen omin silmin nähnyt, kuinka USA:n maahantulotarkastuksessa yksi jonoa valvonut virkailija tuohtui toden teolla miehelle, joka puhua lörpötteli kännykkäänsä jonotuksen aikana. Mies sai nipin napin vältettyä puhelimensa takavarikoinnin. Niinpä tämä kielto kannattaa tänne matkustavien siis muistaa ja ottaa ihan tosissaan.