USA:n viisumin hakeminen

Nythän kävi siis niin, että jouduin aloittamaan Yhdysvaltain viisumin hakuprosessini aivan alusta. Tai ehkä paremminkin pääsin aloittamaan, sillä naimisiinmenomme myötä olin nyt "kelpoinen" hakemaan aviopuolison viisumia. Aviopuolison viisumilla on avopuolison viisumia "vahvemmat" oikeudet USA:ssa oleskeluun.

Useille ystävistäni ja tuttavistani on tullut yllätyksenä kuinka Yhdysvaltain viisumia haetaan. Lähinnä se, että siihen kuuluu myös kasvotusten tapahtuva haastattelu konsulaatissa. Siitäpä sain idean tämän postauksen kirjoittamiseen.

Kuvakaappaus Yhdysvaltain viisumitietopalvelun Suomen osaston verkkosivulta.

Taustaa

Jos nyt joku uusi lukija on hypännyt blogiini kesken kaiken mukaan, niin kerrottakoon, että haimme siis ukkokultani kanssa USA:n viisumeita ensimmäisen kerran noin kaksi vuotta sitten. Emme olleet tuolloin vielä naimisissa ja minä, joka en ollut viisumin päähakija, sain nykyisin avopuolisoille myönnettävän B1/B2-viisumin. Viisumin luokitus B1 viittaa liikematkailuun ja B2 turismiin. Tällä B-viisumilla Yhdysvaltoihin tultaessa maahantuloviranomainen merkitsee joka kerta myönnetyn oleskeluluvan yhteyteen, kummastako matkan tyypistä on kyse.

Joskus muinoin Yhdysvaltoihin tuleville ulkomaalaisille, ei yhdysvaltalaisen henkilön avopuolisoille on kuulema myönnetty vain korkeintaan lyhytaikaisen turistiviisumi ESTA:n sallima 3 kk:n oleskelumahdollisuus. Nykyään kuitenkin avopuolisot siis voivat saada tuon B-viisumin, joka oikeuttaa 6 kk:n oleskeluun USA:ssa vuosittain. Pidempi oleskelumahdollisuus, kuin ESTA:n sallimat 3 kk, siis on mahdollista saada, vaikka joillakin keskustelupalstoilla on muuta väitetty. On ollut sitkeä käsitys mm. siitä, ettei avopuolisoja tunnustettaisi USA:n viisumiasioissa vielä tänäkään päivänä millään tavalla, mutta olin itse elävä esimerkki, että kyllä heidät nykyään jo tunnustetaan. Ajat ovat siis muuttuneet. Myös avopuolisoiden tapauksessa viisumit voivat olla kytköksissä toisiinsa. Esimerkiksi minulle avopuolisona tuli viisumiini merkintä tyyliin "common law spouse of Matti Meikäläinen". Jos siis olisin ollut Meikäläisen Matin avosiippa. No, onneksi en ollut enkä ole, vaan ihan oman tutun ukkokullan siippa, ja vieläpä aviosiippa nykyään. ;-)

Mutta sitten itse viisumin hakemiseen. Tässä vaiheessa vielä korostan, että kaikille alle 3 kk:n kestoisille, tavallisille lomamatkoille Yhdysvaltoihin riittää siis netissä nopeasti haettava ja tällä hetkellä 14 dollaria maksava ESTA (Electronic System for Travel Authorization). Tässä postauksessa kuvailemassani hakuprosessissa ei siis ole kyseessä ESTA:n hakeminen, vaan pidempiaikaista vierailua ja pysyvämpää asumista koskevat viisumit.

Viisumin hakeminen

Viisumin hakeminen käynnistetään Yhdysvaltain viisumitietopalvelun Suomen osaston verkkosivuilta. Aivan ensinnä on tietenkin hyvä tutustua eri viisumiluokkiin, hakuprosessiin ylipäätään ja hakemuksen yhteydessä tarvittaviin liitteisiin. Huom. Oikean viisumityypin hakeminen on ensisijaisen tärkeää, joten jos on vähänkin epävarmuutta, kannattaa ottaa yhteyttä ja kysyä neuvoa etukäteen! Tästä kerron varoittavan esimerkin postaukseni lopussa.

Edellä mainittujen asioiden ollessa selvillä, täytetään sähköinen hakemuslomake viisumitietopalvelun verkkosivulla ja suoritetaan viisumin anomismaksu. Kun maksu on suoritettu, pääsee välittömästi varaamaan haastatteluajan Helsingin konsulaattiin. Haastatteluajan voi saada hyvässä lykyssä jo vaikka samalle viikolle tai sitten vasta kolmen viikon päähän, kuten meille ensimmäisellä viisumikierroksella kävi.

Saapuminen konsulaattiin

Konsulaatti sijaitsee Yhdysvaltain suurlähetystön tiloissa Helsingissä. Konsulaatin tilat näyttivät nyt uusille ja nähtävästi ne olivatkin remontoitu, sillä kaksi vuotta sitten viisumihaastattelut tehtiin erillisissä tiloissa Kaisaniemenkadulla. Konsulaatti antaa nettisivuilla ja haastatteluajan vahvistusilmoituksessa varsin tarkat ohjeet, kuinka saapua haastatteluun. Esimerkiksi paikan päälle ei saa saapua liian aikaisin, eikä liian myöhään. Mukaan sallittavista tavaroista on myös tarkat ohjeet. Konsulaattiin saavuttaessa haastatteluun tulijoille tehdään turvatarkastus ja kaikista sähköisistä laitteista, puhelimet mukaan lukien, täytyy sulkea virrat pois ja kaikki ylimääräinen tavara jätetään säilytykseen. Mukaan haastatteluun saa ottaa mukaan vain tarvittavat paperit sekä maksuvälineen tai vaihtoehtoisesti koko lompakon. Työviisumin hakijat maksavat nimittäin paikan päällä vielä petoksenestomaksun.

Yhdysvaltain suurlähetystö Helsingissä. Rakennuksen edustalla jonottamassa viisumihaastatteluun menijöitä. Kuvaushetkellä itselläni oli jo kyseinen homma hoidettuna.

Haastattelu face-to-face

Moni on siis hämmästellyt, että viisumin anomisprosessiin liittyy myös kasvotusten tehtävä haastattelu. Miksi näin? Miksei haastattelua voida tehdä videoneuvottelun kautta? En varmastikaan tiedä kaikkia perusteluita tähän tapaan, mutta tässä ainakin joitakin nykykäytäntöön vaikuttavia seikkoja.

Ensinnäkin haastattelun yhteydessä valtaosalle viisumianojista tehdään sormenjälkiskannaus. Toisekseen virkailijat halunnevat nähdä, että hakemuksen takana on todellinen henkilö ja henkilö on syytä nähdä ns. livenä. Samoin haastatteluun täytyy viedä mukanaan jos jonkinlaista dokumenttia nähtäville ja huom. osan näistä pitää olla alkuperäisiä (esim. vihkitodistus). Lisäksi haastattelun yhteydessä konsulaattiin jätetään passi, johon sitten tuleva viisumi kiinnitetään. Ainakin itselläni on ollut luottavaisempi mieli viedä näitä alkuperäisiä ja tärkeitä dokumentteja paikan päälle omissa käsissä kuin jättää postipojan kontolle. Muu asiointi konsulaatissa onnistuu suomeksi, mutta haastattelu tehdään englannin kielellä.

Omista kokemuksistani voin sanoa, että haastattelu suomalaisille on helppo juttu. Olettaen tietenkin, että hakemus ja tarvittavat liitteet ovat kunnossa. Molemmilla omilla haastattelukerroillani kysymyksiä on esitetty vain muutama. Esimerkiksi nyt viimeksi, kun olin haastattelussa yksin, minulta kysyttiin seuraavat kysymykset: "Kauanko miehesi on ollut töissä USA:ssa?" "Missä yrityksessä hän työskentelee?" "Missä kaupungissa hän siellä asuu ja mitä minä tiedän kyseisestä paikasta?" Sitten haastatteleva virkailija loi silmäyksen tuoreeseen vihkitodistukseemme ja totesi, että ai, olettekin menneet aika hiljattain naimisiin. Silloin minä nielaisin ison glumpsauksen. Olin varma, että nyt se todellinen tenttaus sitten alkaa. Tyyliin, kaunko olemme olleet yhdessä, kuinka voin sen todistaa, missä olemme tavanneet jne. Mutta eikö mitä! Virkailija katsoi vihkitodistuksen jälkeen minuun hymyillen ja sanoi: "Congratulations!" Vielä vilkaisut muihin liitteisiin, virkailijalta muutaman rivin naputtelu tietokoneelle ja haastatteluni oli käytännössä katsoen siinä. Viisumi luvattiin viikon, viimeistään kahden sisään saapuvan postitse. Minä päästin ison huokauksen ja lähdin sisäisesti ralĺatellen konsulaatista ulos. Konsulaatissahan nyt ei parane juuri hillua, kun on vartijat ja kaikki!

Meille ja muillekin suomalaistuttavillemme haastattelu on siis ollut lyhyt, eikä millään tavalla piinaava. Vaikka jännittäähän moinen toki. Mutta voi, ensimmäisellä haastattelukerralla edellämme tuli yksi kiinalainen tulkin kanssa. Hänen tapauksensa sitten kesti ja kesti. Ja sinne jäi kiinalainen vielä asioitaan setvimään, kun me jo pääsimme "pälkähästä". Samoin haastateltavina oli tuolloin muitakin ulkomaalaisia ja heidän haastattelusessiot olivat huomattavasti pidempiä kuin meillä.

Eri viisumiluokat ja niiden hinnat

Viisumiluokkia Yhdysvaltoihin onkin sitten vaikka muille jakaa. Samoin jokaisella viisumilla on oma hintansa. Tässä konsulaatin luettelemat viisumiluokat ja niiden hinnat:

Ehkä huomaattekin, että yksi viisumityyppi on hinnaltaan ylitse muiden: Yhdysvaltain kansalaisen kanssa kihlautuneen tai avioituneen viisumi. Ehkäpä ajatus korkeamman hinnan taustalla on, että kyseinen henkilö tulee maahan jäädäkseen ja siitä halutaan ns. rokottaa. Tai kenties tällä korotetulla hinnoittelulla on saatu edes pari epämääräistä naimakauppaa estetyksi, heh heh. No, hintaero ei tietenkään ole valtava, mutta kyseessä on todella iso raha köyhempien maiden ihmisille, joita USA uutena asuinmaana voi houkuttaa kovastikin, vaikka sitten tekemällä tehdyn naimakaupan kautta. 

Ilmaista puuhaa viisumin hankinta ei siis ole. Lisäksi meille Pohjois-Suomesta Helsinkiin, konsulaatin haastatteluun matkaaville tulee tietenkin myös isommat matkakulut ja mahdollisesti myös majoituskuluja, jos haastattelu sattuu olemaan aamuvarhain. Esimerkiksi viime kerralla oli valittavana vain aamuaikoja haastattelulle.

Yhdysvaltain suurlähetystön komeita naapuritaloja. Ja säähän oli taas kuin morsian - goottimorsian.

Sitten se lupaamani varoittava esimerkki:

Varo väärää viisumiluokkaa!

Minulla oli alkuvuodesta työni puolesta mahdollisuus osallistua erääseen tilaisuuteen, jossa esiintyi myös Yhdysvaltain suurlähetystön työntekijä. Hän korosti puheessaan moneen kertaan, että mikäli henkilöllä on epäselvyyttä, minkä viisumiluokan viisumia hänen tulisi tai kannattaisi hakea, niin kannattaa olla ehdottomasti konsulaattiin yhteydessä etukäteen, ennen kuin hakemuksen täyttää. Tapaus koskee erityisesti Yhdysvaltoihin liiketoimintamielessä tulevia yrittäjiä tai Yhdysvaltojen markkinoille pyrkivän suomalaisen yrityksen työntekijöitä. Nimittäin, jos henkilö hakee E-viisumia, joka on kaupankäynti-/sijoittajaviisumi, on viisumiin vaadittavat kriteerit ehdottomasti täytyttävä. Viisumi edellyttää hakijaltaan Yhdysvaltoihin tehtyjä sijoituksia 100 000 dollarin edestä (Summa kannattaa tarkistaa, jos harkitset E-viisumia!). Jos tätä E-viisumia hakee, mutta edellä mainittu sijoituskriteeri tai muu vaadittava seikka ei täytykään, saa henkilö sanktion, eikä hänelle myönnetä turistiviisumia "vahvempaa" viisumia moneen vuoteen! Tämä on kova rangaistus sellaiselle, joka yrittää rantauttaa yritystoimintaansa Yhdysvaltoihin. Niinpä viisumihakemusta ei todellakaan kannata vain roiskaista ja ns. kokeilla kepillä jäätä. Etukäteisselvittely kannattaa!

Edellä mainittuun tapaukseen samainen suurlähetystön työntekijä suositteli juurikin tuota minullekin tuttua B1-viisumia. Sillä on mahdollista käydä yritysneuvotteluja, sopia tapaamisia ja osallistua oman alan tapahtumiin Yhdysvalloissa kuuden kuukauden ajan.

Tämä suurlähetystön työntekijä aloitti muuten puheensa kysymällä yleisöltä, onko paikalla joku, joka osaa USA:n viisumisäädökset. Ainoatakaan kättä yleisöstä ei noussut. Esiintyjä jatkoi: "Juuri näin. En minäkään niitä osaa, vaikka olen työskennellyt viisumiasioiden parissa viimeiset kymmenen vuotta!" Tämä kuvannee enemmän kuin hyvin, millaisesta pykäläviidakosta on kyse. Tulkinnanvaraisuuksiakin varmastikin on!

Se tärkein

Niin ja se tärkein uutinenhan blogini kannalta on se, että minulla on kuin onkin nyt se uusi, aviopuolison viisumi passissani! Jihuu!

Helmikuussa se tuli, kovasti odotettu kirjattu kirje.

Näihin tunnelmiin on hyvä päättää ja sanonkin teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Inhottava maahantulotarkastus

Huh, huh! Visiitistäni Suomessa muodostui kertakaikkisen kiireinen. Hoidettavia asioita ja tapaamisia oli niin paljon, ettei aikaa jäänyt edes kirjoitella ajatuksia tänne blogiin, vaikka sellainen oli tarkoitukseni. Tein myös jälleen sen perinteisen virheen, että yritin tavata mahdollisimman montaa ystävää, tuttavaa, ja tällä kertaa myös pomoani, ja niinpä varsinkin loppuvisiittiäni kohden pyyhälsin paikasta toiseen suorastaan minuuttiaikataululla. 

Huoh, nyt olen siis palannut Kaliforniaan ja poden taas tautia nimeltä jetlag. Niinpä voin jälleen näin aamuyön tunteina naputella pari sanaa maahantulostani Yhdysvaltoihin, sillä se ei näemmä aina ole suinkaan vaaleanpunaisilla ruusuilla tanssimista. Suomalaisellekaan.

Lentomatkan pituus Tukholmasta Kalifornian Oaklandiin on 8597 km.

On maahantulotarkastuksia ja on maahantulotarkastuksia

Tämänkertainen maahan saapumiseni ei todellakaan mennyt niin kuin Strömsössä. Kaiholla muistelen kertaa, jolloin virkailija toivotti minut iloisesti tervetulleeksi takaisin. Ei, tällä kertaa ei hymyilyttänyt. Ei virkailijaa, eikä lopulta myöskään minua. 

Nostin asiakirjani virkailijan luukulle ja sittenpä se ryöpytys alkoi. Virkailija alkoi välittömästi syyttämään, että taasko minä tulen Yhdysvaltoihin ja viisumini ei sallisi asumista täällä, vaan se olisi ainoastaan turismikäyttöön. Virkailija alkoi laskea rekisteristään kuinka monta kuukautta olen tänä ja viime vuonna maassa ollut. Liian paljon, tuumasi hän. Aivan liian paljon. 

Seuraavaksi minua epäiltiin työnteosta USA:ssa. Kysyttin, onko minulla työpaikkaa Suomessa. Vastasin, että on, mutta pidän sapattivuotta. (Vuorotteluvapaahan on suurimmassa osassa, ellei kaikkialla ulkomailla täysin tuntematon käsite, eikä sille ole edes omaa englanninkielistä termiäkään. Asia, jonka olen tarkastanut kahdelta englanninkielen opettajalta.) Sapattivuoteni sai virkailijan epäileväiseksi ja ilmeisesti yhä huonommalle tuulelle. 

Sitten siirryttiinkin uhkailuosastolle. Virkailija totesi minulle ilmeenkään värähtämättä, että katsokin, ettet tee töitä tässä maassa. Jos yritätkään sitä, me kyllä löydämme sinut ja sitten ei hyvä heilu. Nii-in. Päivääkään en ole täällä töitä tehnyt, mutta sillä samalla sekunnilla tajusin, että kuinka voisin moisen todentaa tälle virkailijalle. En mitenkään! Kuinka todistaisin, että en todellaakan ole tullut tänne salaa töitä paiskimaan, vaan ihan vain kotirouvailemaan? Enhän edes tiedä, mitä "vannon, kautta kiven ja kannon" on englanniksi!

Tässä vaiheessa oli ilme vakavoitunut jo minultakin. Jos huuleni olivat juuri sillä hetkellä vakavaa vaakaviivaa, niin virkailijan seuraava siirto sai suupieleni kääntymään jo alaspäin. Hän jatkoi urputusta viisumistani. Se ei kuulema sallisi USA:ssa asumista, siis pitempiaikaista oleskelua, vaan on vain ja ainoastaan turismikäyttöön. Kuulema seuraavan kerran kun maahan yritän, voin varautua joutuvani ns. Secondary Inspectioniin eli astetta vakavampaan tutkintaan ja siellä minulta tullaan ottamaan viisumi pois ja minut karkotetaan maasta! En tiedä teistä, mutta minusta tämä kuulosti uhkaukselle. Virjailija itse sanoi "vain" varoittavansa minua. 

Tilanne vaikutti yhtä hyvälle kuin tämä lähtösää Helsingissä.

Viisumin tulkintaa

No, tässä viisumiasiassa nyt todella on hiukan ristiriitaa, sillä ukkokullan työpaikan lakimiehet ovat juuri meidän kaltaiselle avoliittotapaukselle kyseisen viisumin, avopuolison B1/B2-viisumin, minulle ohjeistaneet ja myöskin auttaneet paperibyrokratiassa sitä hankittaessa. Turisteilta Yhdysvaltoihin vaadittava Esta sallii maassa oleskelua 3 kk ajan, minun viisumini aina puoli vuotta kerrallaan. Joka kerta maahan saapuessani maahantulohaastattelun tiimoilta passiini tehdään merkintä B2, joka viittaa kyseessä olevan ns. lomamatka (pleasure), eikä B1, joka viittaa bisneksen tekemiseen. B2-viisumini ei sisällä työlupaa. 

Sitten takaisin ryöpytykseeni. Virkailija uhosi myös, etten saisi olla valtaosaa vuodesta Yhdysvalloissa. Nyt olen ollut. Ja nyt en suoraan sanoen enää tiedä, missä maassa minun pitäisi olla! Kun yritin luukulla ääneen ihmetellä, että no minullehan kuitenkin annetaan aina se puoli vuotta kestävä USA:n oleskelulupa kerrallaan, niin virkailija totesi, ettei minun tarvitse hänelle selittää viisumistani, kyllä hän tietää, millaisesta viisumista on kyse ja mitkä sen käytännöt ovat. Hän jatkoi tenttaamalla, milloin menen takaisin Suomeen ja joko paluulippu on hankittu.

Ripityksen jälkeen hän löi lopulta minulle leiman passiin ja näin oleskelulupaa taas puoleksi vuodeksi myönnettiin. Kyllä minä melkein itku kurkussa paikalta poistuin. Olo oli kuin rikollisella konsanaan, tai ainakin siis luulen, että tällainen epätodellinen ja pelokas olo pikku korstoilla voisi olla. Joka tapauksessa pitkän matkustamisen jälkeen univelkoineen, stresseineen, Suomen lentokenttälakkoineen kaikkineen tämä kaikki ei ollut kivaa kuultavaa. Varsinkin, kun kaikkien paperien pitäisi olla tip top, enkä todellakaan ole syyllistynyt laittomaan työntekoonkaan. Onko siis todellakin niin, että maahantulosi voi olla yhden virkailijan hiuskarvan varassa? Että yksi maahantulovirkailija voi todellakin tehdä nopeasti elämästäsi helvetin, tai ainakin hyvin monta pykälää hankalamman. Ja ovatko ne sitten lakipykäliä, sitä en tiedä.

Tämä episodi vaatii minulta vielä sulattelua ja tulee ehkä otettua myös yhteyttä asiantuntijoihin, jotta selviäisi kuka tässä nyt viisumiani oikealla tavalla tulkitsee. Jos jollakin lukijoistani on vastaavia kokemuksia ja osaa kertoa kuinka moisesta tenttaus- ja epäilypälkähästä pääsee, kuulisin mielelläni niistä.

Mutta täällä sitä nyt ollaan, virkailijan mielestä rikollisena, omasta mielestäni puhtain paperein. Aurinkokin näyttää jo heränneen. Lähden haukkaamaan happea, tarvitsen sitä juuri nyt! Teille sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. USA:n maahantulotarkastusjonossa ei saa käyttää puhelinta, eikä myöskään tietenkään ottaa kuvia. (Siksi tässäkään postauksessa ei ole ainoatakaan kuvaa itse tilanteesta.) Sama kielto pätee varmasti muidenkin maiden passintarkastusjonoissa. Olen omin silmin nähnyt, kuinka USA:n maahantulotarkastuksessa yksi jonoa valvonut virkailija tuohtui toden teolla miehelle, joka puhua lörpötteli kännykkäänsä jonotuksen aikana. Mies sai nipin napin vältettyä puhelimensa takavarikoinnin. Niinpä tämä kielto kannattaa tänne matkustavien siis muistaa ja ottaa ihan tosissaan. 

Aarrearkku

Koska Amerikka on varoitusten valtakunta, niin tiedoksi heti alkuun: Alla oleva blogipostaukseni sisältää tuotesijoittelua. ;-)

Siellä sitä on, Aarrearkun väkeä.

Aarrearkun kansi avautuu

Sain vielä Suomessa ollessamme vinkin liittyä Facebookissa Piilaakson suomalaisten naisten ryhmään. Yllätyksekseni siellä olikin jäseniä pitkästi yli 300! Ryhmässä pyydettiin jäseniä antamaan lyhyt kuvaus itsestään, missä päin Piilaaksoa asuu jne., ja ilokseni huomasin esittelyistä, että aika moni oululaislähtöinenkin siellä oli. Aika mukavan kokoinen Suomi-yhteisö täältä siis löytyy, toki jäsenet ovat ripoteltuina maantieteellisesti aika laajalle alueelle.

Tuo ryhmä on kyllä ollut aivan vertaansa vailla! Muistan kun kesällä tulimme tänne, niin menin asioikseni viettämään aikaa paikalliseen ruokakauppaan ja lukemaan purkkien etikettejä löytääkseni uusia perustuotteita jääkaappiin. Aikaa kaupassa vierähti yli kaksi tuntia.

Tästä minä sen toivottomalta tuntuneen uusien luottotuotteiden etsinnän kesällä aloitin. Hartiat lysyssä iskin urakkaan kiinni, mutta niinpä vain lopulta Aarrearkku auttoi!

Esimerkiksi maustamattoman ja varsinkin sokeroimattoman kaurapuuron löytyminen tuntui aluksi aivan mahdottomalle. Tarjolla oli kyllä karamellikastikkeen, kaneli-omenan, karpalo-toffeen ja ties minkä muun makuista puuroa, mutta että hei, ihan basic olis kiva. No lopulta sellainenkin onneksi löytyi. Tämä peruspuuro on muuten sijoiteltu kaikissa käymissäni kaupoissa aina alimmalle hyllylle, ei taida olla mikään hittituote. Sokerivellit vetää täällä ohi oikealta ja vasemmalta. 

Perussettiä, yeah. 

Samoin tuli tuskailtua joidenkin maitotuotteiden etsimisen kanssa. Mutta kappas vain, sitten hoksasin taas aukaista Piilaakso-naisten FB-ryhmän ja siellähän oli koottu dokumenttiin mitä mistäkin kaupasta löytyy ja suosituksia tuotemerkeistäkin, jotka hitusenkin muistuttavat Suomessa myytävää vastaavaa tuotetta. Aah, mikä helpotus! Helpotus ihmiselle, joka ei tuntenut entuudestaan kuin vasta pari kolme tämän maan elintarvikekauppaketjuakaan. Uusien ruokakauppojen nimiä tipahti tiskiin tuosta vaan, yllättäen ja pyytämättä. Tämän ja muiden ahaa-elämysten myötä minulla menikin varmaan pari kolme viikkoa putkeen, jolloin lähes päivittäin riemastuin ja aloitin ukkokullalleni aina saman lauseen: "Hei, nyt siellä Piilaakso-naisissa oli, että..."

Se on ollut myös oiva kanava kysyä, jos mieltä askarruttavia asioita on tullut eteen. Ja useimmiten sieltä myös kaipaamansa vastauksen tai lisätietoa saa. Aina silloin tällöin joku naisista myös ottaa ja kokoaa porukkaa yhteen kimppakahveille, -brunssille tai -dinnerille. Vielä ei tosin ole kertaakaan harmi kyllä itselleni aikataulut natsanneet, mutta senkin aika vielä koittaa. Olen varma siitä.

Tykkäysten piikki, arvatkaapas mistä?

Viime viikolla yksi naisista oli laittanut ryhmään valokuvan Pandan likööri- ja vodkakonvehdeista sekä arvokkaan tiedon, mistä täältä niitä voi ostaa. Ja koska kyseessä on vain ja ainoastaan naisten ryhmä, oli tämä uutisvirrassa pitkään aikaan eniten tykkäyksiä kerännyt postaus. Hih! Naiset ja suklaa. Jotkut asiat vain tahtovat olla universaaleja aisapareja, eikä niitä siis täälläkään erota mikään toisistaan. Ja liekö lähti konvehdeilla myynti rajuun nousuun, kun pari päivää tuosta tiedosta piti itsekin hurauttaa kyseiseen kauppaan konvehtiostoksille. Mainonnan uhri, voi minua poloista. Surkutellen suu täynnä suklaata. ;-)

Kyllä näiden vuoksi kannattaa aina muutama maili ajaa. 

Näiden kaikkien ansioidensa johdosta olenkin nimennyt tuon Piilaakso-naisten ryhmän oikeaksi Aarrearkuksi! Olen liittynyt myös pariin muuhun, joko Bay Arean, Kalifornian tai koko Amerikan suomalaisille tarkoitettuihin sosiaalisen median ryhmiin, mutta ei, eivät ne ole olleet yhtä antoisia. Jo sekin, että keskusteluaiheiden kirjo on niin laaja, rikastuttaa tuota Piilaakso-naisten ryhmää: Siellä käydään asioita läpi sukkanipsuista aina paikallispankkien vertailuihin ja parhaaseen tapaan siirtää rahaa Suomesta. Hyviä tapahtumavinkkejäkin sieltä on herunut. 

Itsekin avuksi 

Olenpa kerran päässyt jo itsekin olemaan apuna ryhmän kautta. Yksi Piilaaksoon muuttoa suunnitteleva nainen oli peloteltu ennakkoon kankeaksi, että avopuolisona viisumin kanssa on hirvittäviä ongelmia, eikä suhtautuminen olisi mitenkään suopeaa. Niinpä hän kysyi ryhmässä asiasta lisätietoa ja muiden kokemuksia. Itselläni oli juuri tuore tapaus kerrottavana ja pystyin oikomaan näitä väärinkäsityksiä ja osittain paisuteltujakin uhkakuvia. 

Asiat ovat avopuolison viisumin suhteen selvästi kehittyneet, enkä yhtään ihmettele. Toimintakulttuuri on ollut varmasti aivan eri vaikkapa kymmenen vuotta sitten. Niinpä kuvailemani viisumikäytäntö vuodelta 2014 oli myös uutta tietoa osalle täällä jo pitkään asuneille, joten mukava oli jakaa tuo päivitetty informaatio muillekin. Enkä sitä kiellä, etteikö aviopuolisoina jotkin asiat menisi byrokratian kannalta täällä hiukan helpommin, mutta ei todellakaan ole sula mahdottomuus saada viisumi Yhdysvaltoihin myös avopuolisona. Korostettakoon vielä, että kyseessä on siis turistiviisumi tai ns. oleskeluviisumi, jossa ei ole työlupaa. Jos puolisolle on myönnetty työviisumi, niin tällä hetkellä työlupa ei napsahda automaattisesti sen paremmin hänen avio- kuin avopuolisollekaan. Tämän suhteen kohtelu on täysin tasavertainen. (Hmm, ehkäpä tulen kirjoittaneeksi ihan oman postauksen tästä viisumi- ja työlupa-asiasta, katsotaan.)

Tämä passi sisältää viisumin, turistiviisumin. 

Kävimme tämän viisumiasiaansa pohtineen naisen kanssa yksityisviestein keskustelua aiheesta lisää. Annoin hänelle myös ihan käytännön vinkkejä viisumihakemusten täyttöön. Mukava oli auttaa. Toivottavasti hänen tapauksensa eteni lopulta yhtä mutkattomasti kuin itsellänikin.

D-vitamiinin arvoituskin ratkesi!

Niin ja tosiaan. Se miksi täällä myydään D-vitamiinia, sekin arvoitus ratkesi. Mistäpä muualtakaan kuin Aarrearkusta! Olin juuri ihmetellyt tuoreimmassa blogipostauksessani "Amerikkalaisia kummajaisia" mm. sitä miksi täällä, ympärivuotisen auringonpaisteen alla myydään D-viitamiinivalmisteita. Annoin tuolloin vihiä uudesta blogistani myös Piilaakso-naisten ryhmään, sillä voisihan minun, tuoreen tulokkaan tarinat olla näille konkareille täällä ihan nostalgistakin luettavaa. Blogiani luettiin ja niinpä vain D-vitamiinin myynninkin arvoitus selvisi Aarrearkun kautta: Sitä ostavat täällä ne, jotka tekevät yli 10-tuntista työpäivää. Siksi siis Kalifornian Piilaaksossakin myydään D-vitamiinia kaupassa. Totta tosiaan, viitenä tai kuutena päivänä viikossa nämä kaverit eivät juurikaan ehdi auringosta nauttimaan. Purkista puhtia puurtajille! Jee!

Loppupohdinnat

Tämä Aarrearkku-ryhmä on siis ollut itselleni tosi arvokas, oikea löytö! Niinpä jos joku Piilaaksoon muuttava tai jo täällä asusteleva leidi sattuu blogiani lukemaan, etkä vielä ole ryhmässä mukana, niin liitypä oitis joukkoon! Voin suositella. 

Lopuksi vielä yksi huomio. Osa ryhmän naisista on ollut jo pitkään pois Suomesta. Heidän suomen kielensä on jo hiukan kangertelevaa, sellaista lempeästi engelskalla höystettyä. Samoin luonnollisesti joidenkin kirjoittamista teksteistä puuttuvat ääkköset, minulla ne vielä koneessani on, huh. Niinpä olen itse tässä hissukseni tuumaillut, että tällä blogin kirjoittamisellani saattaa hyvinkin olla itselleni vielä suurempikin merkitys kuin aluksi edes ajattelin. Paitsi, että se käy arkipäivisin mainiosta ajanvietteestä kotirouvalle, niin sehän pitää myös suomen kielen taitojani yllä, jos täällä rapakon takana tulee viihdyttyä pidempään. Jos taas visiitti Kaliforniassa jää yhteen vuoteen, äidinkieli tuskin ehtii siinä ajassa ruostumaankaan, mutta onpa tässä sitten päiväkirjaa luettavaksi jälkikäteen. Voi sitten kiikkustuolissaan muistella, että minkäslaisissa ympyröissä sitä tulikaan vuosi elämästään hilluttua.

Jatkan nyt tätä hillumistani täällä, joten hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!