Inhottava maahantulotarkastus

Huh, huh! Visiitistäni Suomessa muodostui kertakaikkisen kiireinen. Hoidettavia asioita ja tapaamisia oli niin paljon, ettei aikaa jäänyt edes kirjoitella ajatuksia tänne blogiin, vaikka sellainen oli tarkoitukseni. Tein myös jälleen sen perinteisen virheen, että yritin tavata mahdollisimman montaa ystävää, tuttavaa, ja tällä kertaa myös pomoani, ja niinpä varsinkin loppuvisiittiäni kohden pyyhälsin paikasta toiseen suorastaan minuuttiaikataululla. 

Huoh, nyt olen siis palannut Kaliforniaan ja poden taas tautia nimeltä jetlag. Niinpä voin jälleen näin aamuyön tunteina naputella pari sanaa maahantulostani Yhdysvaltoihin, sillä se ei näemmä aina ole suinkaan vaaleanpunaisilla ruusuilla tanssimista. Suomalaisellekaan.

Lentomatkan pituus Tukholmasta Kalifornian Oaklandiin on 8597 km.

On maahantulotarkastuksia ja on maahantulotarkastuksia

Tämänkertainen maahan saapumiseni ei todellakaan mennyt niin kuin Strömsössä. Kaiholla muistelen kertaa, jolloin virkailija toivotti minut iloisesti tervetulleeksi takaisin. Ei, tällä kertaa ei hymyilyttänyt. Ei virkailijaa, eikä lopulta myöskään minua. 

Nostin asiakirjani virkailijan luukulle ja sittenpä se ryöpytys alkoi. Virkailija alkoi välittömästi syyttämään, että taasko minä tulen Yhdysvaltoihin ja viisumini ei sallisi asumista täällä, vaan se olisi ainoastaan turismikäyttöön. Virkailija alkoi laskea rekisteristään kuinka monta kuukautta olen tänä ja viime vuonna maassa ollut. Liian paljon, tuumasi hän. Aivan liian paljon. 

Seuraavaksi minua epäiltiin työnteosta USA:ssa. Kysyttin, onko minulla työpaikkaa Suomessa. Vastasin, että on, mutta pidän sapattivuotta. (Vuorotteluvapaahan on suurimmassa osassa, ellei kaikkialla ulkomailla täysin tuntematon käsite, eikä sille ole edes omaa englanninkielistä termiäkään. Asia, jonka olen tarkastanut kahdelta englanninkielen opettajalta.) Sapattivuoteni sai virkailijan epäileväiseksi ja ilmeisesti yhä huonommalle tuulelle. 

Sitten siirryttiinkin uhkailuosastolle. Virkailija totesi minulle ilmeenkään värähtämättä, että katsokin, ettet tee töitä tässä maassa. Jos yritätkään sitä, me kyllä löydämme sinut ja sitten ei hyvä heilu. Nii-in. Päivääkään en ole täällä töitä tehnyt, mutta sillä samalla sekunnilla tajusin, että kuinka voisin moisen todentaa tälle virkailijalle. En mitenkään! Kuinka todistaisin, että en todellaakan ole tullut tänne salaa töitä paiskimaan, vaan ihan vain kotirouvailemaan? Enhän edes tiedä, mitä "vannon, kautta kiven ja kannon" on englanniksi!

Tässä vaiheessa oli ilme vakavoitunut jo minultakin. Jos huuleni olivat juuri sillä hetkellä vakavaa vaakaviivaa, niin virkailijan seuraava siirto sai suupieleni kääntymään jo alaspäin. Hän jatkoi urputusta viisumistani. Se ei kuulema sallisi USA:ssa asumista, siis pitempiaikaista oleskelua, vaan on vain ja ainoastaan turismikäyttöön. Kuulema seuraavan kerran kun maahan yritän, voin varautua joutuvani ns. Secondary Inspectioniin eli astetta vakavampaan tutkintaan ja siellä minulta tullaan ottamaan viisumi pois ja minut karkotetaan maasta! En tiedä teistä, mutta minusta tämä kuulosti uhkaukselle. Virjailija itse sanoi "vain" varoittavansa minua. 

Tilanne vaikutti yhtä hyvälle kuin tämä lähtösää Helsingissä.

Viisumin tulkintaa

No, tässä viisumiasiassa nyt todella on hiukan ristiriitaa, sillä ukkokullan työpaikan lakimiehet ovat juuri meidän kaltaiselle avoliittotapaukselle kyseisen viisumin, avopuolison B1/B2-viisumin, minulle ohjeistaneet ja myöskin auttaneet paperibyrokratiassa sitä hankittaessa. Turisteilta Yhdysvaltoihin vaadittava Esta sallii maassa oleskelua 3 kk ajan, minun viisumini aina puoli vuotta kerrallaan. Joka kerta maahan saapuessani maahantulohaastattelun tiimoilta passiini tehdään merkintä B2, joka viittaa kyseessä olevan ns. lomamatka (pleasure), eikä B1, joka viittaa bisneksen tekemiseen. B2-viisumini ei sisällä työlupaa. 

Sitten takaisin ryöpytykseeni. Virkailija uhosi myös, etten saisi olla valtaosaa vuodesta Yhdysvalloissa. Nyt olen ollut. Ja nyt en suoraan sanoen enää tiedä, missä maassa minun pitäisi olla! Kun yritin luukulla ääneen ihmetellä, että no minullehan kuitenkin annetaan aina se puoli vuotta kestävä USA:n oleskelulupa kerrallaan, niin virkailija totesi, ettei minun tarvitse hänelle selittää viisumistani, kyllä hän tietää, millaisesta viisumista on kyse ja mitkä sen käytännöt ovat. Hän jatkoi tenttaamalla, milloin menen takaisin Suomeen ja joko paluulippu on hankittu.

Ripityksen jälkeen hän löi lopulta minulle leiman passiin ja näin oleskelulupaa taas puoleksi vuodeksi myönnettiin. Kyllä minä melkein itku kurkussa paikalta poistuin. Olo oli kuin rikollisella konsanaan, tai ainakin siis luulen, että tällainen epätodellinen ja pelokas olo pikku korstoilla voisi olla. Joka tapauksessa pitkän matkustamisen jälkeen univelkoineen, stresseineen, Suomen lentokenttälakkoineen kaikkineen tämä kaikki ei ollut kivaa kuultavaa. Varsinkin, kun kaikkien paperien pitäisi olla tip top, enkä todellakaan ole syyllistynyt laittomaan työntekoonkaan. Onko siis todellakin niin, että maahantulosi voi olla yhden virkailijan hiuskarvan varassa? Että yksi maahantulovirkailija voi todellakin tehdä nopeasti elämästäsi helvetin, tai ainakin hyvin monta pykälää hankalamman. Ja ovatko ne sitten lakipykäliä, sitä en tiedä.

Tämä episodi vaatii minulta vielä sulattelua ja tulee ehkä otettua myös yhteyttä asiantuntijoihin, jotta selviäisi kuka tässä nyt viisumiani oikealla tavalla tulkitsee. Jos jollakin lukijoistani on vastaavia kokemuksia ja osaa kertoa kuinka moisesta tenttaus- ja epäilypälkähästä pääsee, kuulisin mielelläni niistä.

Mutta täällä sitä nyt ollaan, virkailijan mielestä rikollisena, omasta mielestäni puhtain paperein. Aurinkokin näyttää jo heränneen. Lähden haukkaamaan happea, tarvitsen sitä juuri nyt! Teille sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. USA:n maahantulotarkastusjonossa ei saa käyttää puhelinta, eikä myöskään tietenkään ottaa kuvia. (Siksi tässäkään postauksessa ei ole ainoatakaan kuvaa itse tilanteesta.) Sama kielto pätee varmasti muidenkin maiden passintarkastusjonoissa. Olen omin silmin nähnyt, kuinka USA:n maahantulotarkastuksessa yksi jonoa valvonut virkailija tuohtui toden teolla miehelle, joka puhua lörpötteli kännykkäänsä jonotuksen aikana. Mies sai nipin napin vältettyä puhelimensa takavarikoinnin. Niinpä tämä kielto kannattaa tänne matkustavien siis muistaa ja ottaa ihan tosissaan. 

Aarrearkku

Koska Amerikka on varoitusten valtakunta, niin tiedoksi heti alkuun: Alla oleva blogipostaukseni sisältää tuotesijoittelua. ;-)

Siellä sitä on, Aarrearkun väkeä.

Aarrearkun kansi avautuu

Sain vielä Suomessa ollessamme vinkin liittyä Facebookissa Piilaakson suomalaisten naisten ryhmään. Yllätyksekseni siellä olikin jäseniä pitkästi yli 300! Ryhmässä pyydettiin jäseniä antamaan lyhyt kuvaus itsestään, missä päin Piilaaksoa asuu jne., ja ilokseni huomasin esittelyistä, että aika moni oululaislähtöinenkin siellä oli. Aika mukavan kokoinen Suomi-yhteisö täältä siis löytyy, toki jäsenet ovat ripoteltuina maantieteellisesti aika laajalle alueelle.

Tuo ryhmä on kyllä ollut aivan vertaansa vailla! Muistan kun kesällä tulimme tänne, niin menin asioikseni viettämään aikaa paikalliseen ruokakauppaan ja lukemaan purkkien etikettejä löytääkseni uusia perustuotteita jääkaappiin. Aikaa kaupassa vierähti yli kaksi tuntia.

Tästä minä sen toivottomalta tuntuneen uusien luottotuotteiden etsinnän kesällä aloitin. Hartiat lysyssä iskin urakkaan kiinni, mutta niinpä vain lopulta Aarrearkku auttoi!

Esimerkiksi maustamattoman ja varsinkin sokeroimattoman kaurapuuron löytyminen tuntui aluksi aivan mahdottomalle. Tarjolla oli kyllä karamellikastikkeen, kaneli-omenan, karpalo-toffeen ja ties minkä muun makuista puuroa, mutta että hei, ihan basic olis kiva. No lopulta sellainenkin onneksi löytyi. Tämä peruspuuro on muuten sijoiteltu kaikissa käymissäni kaupoissa aina alimmalle hyllylle, ei taida olla mikään hittituote. Sokerivellit vetää täällä ohi oikealta ja vasemmalta. 

Perussettiä, yeah. 

Samoin tuli tuskailtua joidenkin maitotuotteiden etsimisen kanssa. Mutta kappas vain, sitten hoksasin taas aukaista Piilaakso-naisten FB-ryhmän ja siellähän oli koottu dokumenttiin mitä mistäkin kaupasta löytyy ja suosituksia tuotemerkeistäkin, jotka hitusenkin muistuttavat Suomessa myytävää vastaavaa tuotetta. Aah, mikä helpotus! Helpotus ihmiselle, joka ei tuntenut entuudestaan kuin vasta pari kolme tämän maan elintarvikekauppaketjuakaan. Uusien ruokakauppojen nimiä tipahti tiskiin tuosta vaan, yllättäen ja pyytämättä. Tämän ja muiden ahaa-elämysten myötä minulla menikin varmaan pari kolme viikkoa putkeen, jolloin lähes päivittäin riemastuin ja aloitin ukkokullalleni aina saman lauseen: "Hei, nyt siellä Piilaakso-naisissa oli, että..."

Se on ollut myös oiva kanava kysyä, jos mieltä askarruttavia asioita on tullut eteen. Ja useimmiten sieltä myös kaipaamansa vastauksen tai lisätietoa saa. Aina silloin tällöin joku naisista myös ottaa ja kokoaa porukkaa yhteen kimppakahveille, -brunssille tai -dinnerille. Vielä ei tosin ole kertaakaan harmi kyllä itselleni aikataulut natsanneet, mutta senkin aika vielä koittaa. Olen varma siitä.

Tykkäysten piikki, arvatkaapas mistä?

Viime viikolla yksi naisista oli laittanut ryhmään valokuvan Pandan likööri- ja vodkakonvehdeista sekä arvokkaan tiedon, mistä täältä niitä voi ostaa. Ja koska kyseessä on vain ja ainoastaan naisten ryhmä, oli tämä uutisvirrassa pitkään aikaan eniten tykkäyksiä kerännyt postaus. Hih! Naiset ja suklaa. Jotkut asiat vain tahtovat olla universaaleja aisapareja, eikä niitä siis täälläkään erota mikään toisistaan. Ja liekö lähti konvehdeilla myynti rajuun nousuun, kun pari päivää tuosta tiedosta piti itsekin hurauttaa kyseiseen kauppaan konvehtiostoksille. Mainonnan uhri, voi minua poloista. Surkutellen suu täynnä suklaata. ;-)

Kyllä näiden vuoksi kannattaa aina muutama maili ajaa. 

Näiden kaikkien ansioidensa johdosta olenkin nimennyt tuon Piilaakso-naisten ryhmän oikeaksi Aarrearkuksi! Olen liittynyt myös pariin muuhun, joko Bay Arean, Kalifornian tai koko Amerikan suomalaisille tarkoitettuihin sosiaalisen median ryhmiin, mutta ei, eivät ne ole olleet yhtä antoisia. Jo sekin, että keskusteluaiheiden kirjo on niin laaja, rikastuttaa tuota Piilaakso-naisten ryhmää: Siellä käydään asioita läpi sukkanipsuista aina paikallispankkien vertailuihin ja parhaaseen tapaan siirtää rahaa Suomesta. Hyviä tapahtumavinkkejäkin sieltä on herunut. 

Itsekin avuksi 

Olenpa kerran päässyt jo itsekin olemaan apuna ryhmän kautta. Yksi Piilaaksoon muuttoa suunnitteleva nainen oli peloteltu ennakkoon kankeaksi, että avopuolisona viisumin kanssa on hirvittäviä ongelmia, eikä suhtautuminen olisi mitenkään suopeaa. Niinpä hän kysyi ryhmässä asiasta lisätietoa ja muiden kokemuksia. Itselläni oli juuri tuore tapaus kerrottavana ja pystyin oikomaan näitä väärinkäsityksiä ja osittain paisuteltujakin uhkakuvia. 

Asiat ovat avopuolison viisumin suhteen selvästi kehittyneet, enkä yhtään ihmettele. Toimintakulttuuri on ollut varmasti aivan eri vaikkapa kymmenen vuotta sitten. Niinpä kuvailemani viisumikäytäntö vuodelta 2014 oli myös uutta tietoa osalle täällä jo pitkään asuneille, joten mukava oli jakaa tuo päivitetty informaatio muillekin. Enkä sitä kiellä, etteikö aviopuolisoina jotkin asiat menisi byrokratian kannalta täällä hiukan helpommin, mutta ei todellakaan ole sula mahdottomuus saada viisumi Yhdysvaltoihin myös avopuolisona. Korostettakoon vielä, että kyseessä on siis turistiviisumi tai ns. oleskeluviisumi, jossa ei ole työlupaa. Jos puolisolle on myönnetty työviisumi, niin tällä hetkellä työlupa ei napsahda automaattisesti sen paremmin hänen avio- kuin avopuolisollekaan. Tämän suhteen kohtelu on täysin tasavertainen. (Hmm, ehkäpä tulen kirjoittaneeksi ihan oman postauksen tästä viisumi- ja työlupa-asiasta, katsotaan.)

Tämä passi sisältää viisumin, turistiviisumin. 

Kävimme tämän viisumiasiaansa pohtineen naisen kanssa yksityisviestein keskustelua aiheesta lisää. Annoin hänelle myös ihan käytännön vinkkejä viisumihakemusten täyttöön. Mukava oli auttaa. Toivottavasti hänen tapauksensa eteni lopulta yhtä mutkattomasti kuin itsellänikin.

D-vitamiinin arvoituskin ratkesi!

Niin ja tosiaan. Se miksi täällä myydään D-vitamiinia, sekin arvoitus ratkesi. Mistäpä muualtakaan kuin Aarrearkusta! Olin juuri ihmetellyt tuoreimmassa blogipostauksessani "Amerikkalaisia kummajaisia" mm. sitä miksi täällä, ympärivuotisen auringonpaisteen alla myydään D-viitamiinivalmisteita. Annoin tuolloin vihiä uudesta blogistani myös Piilaakso-naisten ryhmään, sillä voisihan minun, tuoreen tulokkaan tarinat olla näille konkareille täällä ihan nostalgistakin luettavaa. Blogiani luettiin ja niinpä vain D-vitamiinin myynninkin arvoitus selvisi Aarrearkun kautta: Sitä ostavat täällä ne, jotka tekevät yli 10-tuntista työpäivää. Siksi siis Kalifornian Piilaaksossakin myydään D-vitamiinia kaupassa. Totta tosiaan, viitenä tai kuutena päivänä viikossa nämä kaverit eivät juurikaan ehdi auringosta nauttimaan. Purkista puhtia puurtajille! Jee!

Loppupohdinnat

Tämä Aarrearkku-ryhmä on siis ollut itselleni tosi arvokas, oikea löytö! Niinpä jos joku Piilaaksoon muuttava tai jo täällä asusteleva leidi sattuu blogiani lukemaan, etkä vielä ole ryhmässä mukana, niin liitypä oitis joukkoon! Voin suositella. 

Lopuksi vielä yksi huomio. Osa ryhmän naisista on ollut jo pitkään pois Suomesta. Heidän suomen kielensä on jo hiukan kangertelevaa, sellaista lempeästi engelskalla höystettyä. Samoin luonnollisesti joidenkin kirjoittamista teksteistä puuttuvat ääkköset, minulla ne vielä koneessani on, huh. Niinpä olen itse tässä hissukseni tuumaillut, että tällä blogin kirjoittamisellani saattaa hyvinkin olla itselleni vielä suurempikin merkitys kuin aluksi edes ajattelin. Paitsi, että se käy arkipäivisin mainiosta ajanvietteestä kotirouvalle, niin sehän pitää myös suomen kielen taitojani yllä, jos täällä rapakon takana tulee viihdyttyä pidempään. Jos taas visiitti Kaliforniassa jää yhteen vuoteen, äidinkieli tuskin ehtii siinä ajassa ruostumaankaan, mutta onpa tässä sitten päiväkirjaa luettavaksi jälkikäteen. Voi sitten kiikkustuolissaan muistella, että minkäslaisissa ympyröissä sitä tulikaan vuosi elämästään hilluttua.

Jatkan nyt tätä hillumistani täällä, joten hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!