sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Persvakoemännän erikoistaidot

Entinen kollegani Suomessa linkitti sosiaaliseen mediaan hauskan blogitekstin. Sen on kirjoittanut Helsingin yliopiston kosmologian professori Kari Enqvist. Professori kirjoittaa ns. persvakoäijistä, jotka tulevat pelastaamaan tilanteet silloin, kun hommat menevät pieleen. Tässä pieni ote Enqvistin kirjoituksesta alkusoittona omalle postaukselleni:

* * * * *
On olemassa elintärkeä ihmisjoukko, joka on julkisuudelle näkymätön. Heikäläisiä ei haastatella aamutelevisiossa. He eivät näy iltapäivälehtien otsikoissa. Heidän tekemisiään ei seurata somessa vaikka pitäisi. He eivät bloggaa eivätkä tubeta.

Puhun nyt heistä, jotka saapuvat, kun asiat menevät vikaan. Puhun persvakoäijistä.

Sillä kun viemäriputki halkeaa ja lokavesi tulvii kadulle, apuun eivät riennä hipsterit jopoillaan. Asfalttimurtuman reunalla eivät kilise nenärenkaat. Siellä eivät komeile rastapipot eivätkä pasteeraa muotibloggarit kuin korkeintaan ottamassa onnettomuusselfieitä.

Sen sijaan paikalle ilmaantuu omenavartaloiden ponteva rivistö. Huomioliivit päällä nämä miehet kyykistelevät putken äärellä valkoiset persvaot vilkkuen.

Lähes säännönmukaisesti he ovat miehiä. Sillä kuka marssii kotiimme, kun pesukone on laskenut alleen? Kuka tulee vaihtamaan rikkoutuneen lieden? Kuka oikoo kolariauton pellit? Ketkä korjaavat maanteiden routavauriot, rakentavat pyörätiet ja ajavat kärsivällisinä oranssia jyrää? Ketkä saapuvat iltahämärissä hakemaan pois työkoneet ja lastaavat ne varoitusääntä tuuttaavaan rekkaan? 
* * * * *

Mutta palataanpa arkeen Piilaaksossa ja työpaikalleni. Gaalaa edeltävä viikko oli kovin kiireinen ja silloin sattui töissä pari mielenkiintoista tilannetta.

Ensimmäinen tilanne


Ensimmäinen tapaus sattui, kun pomoni oli eräänä iltana lähdössä jo töistä kotiin, mutta meni vielä vessaan. Pian hän palasikin takaisin luokseni ja sanoi: "Kaisa, meillä taitaa olla ongelma. Vessa meni tukkoon. Voisitko tehdä lapun, ettei kyseinen vessa ole nyt käytössä?"

Totesin tähän, että jaahas, annapas kun Kaisa katsoo tilannetta. Olin nimittäin juuri pari päivää sitten kiinnittänyt huomiota, että kahden vessan viereen oli ilmaantunut viemäripumppu, tai karhupumppu kuten jotkut sitä nimittävät. Päätin kokeilla, josko saisin vessanpytyn sillä auki. Pomo kipitti perässäni ja höpisi jotain samaisesta karhupumpusta, mutta totesi, ettei hän kyllä osaa sitä käyttää. Mitäh?! Ei osaa käyttää karhupumppua! Kuinka monella tavalla sitä ylipäätään voi käyttää? Tasan yhdellä, mietin itsekseni. Ei muuta kuin karhupumppu käteen ja vessanpyttyä hurskuttamaan. (Onneksi pomolla oli ollut vain pikku hätä. Muutoin tilanne olisi ollut "too much information -osastoa".) No, pari kunnon painallusta ja sain pytyn aukeamaan. Pomo melkeinpä taputti käsiään minun ja pytyn vieressä ja oli kertakaikkisen ihmeissään, että osasin tuon avaamisen suorittaa. Pomo kiitteli silmät säihkyen ja kiiruhti sitten pois töistä alkuperäisen suunnitelmansa mukaisesti.
Minä en ainakaan tiedä tälle kuin yhden ja ainoan käyttötavan. Ei kai tämän luulisi olevan liian hankala käyttää.


Toinen tilanne


No, pari päivää tästä eteenpäin sattui toinen tilanne. Olin juuri tullut töihin ja olin siellä vielä yksin. Yhtenä työtehtävänäni on kiertää työpaikan tilat läpi ja katsoa kaiken olevan kunnossa ennen kuin asiakkaat tulevat. Kuinka ollakaan, yhteen vessoista ei nyt tullut lainkaan valoa. Lamppu ilmeisesti oli palanut. Koska minulla ei ollut harmainta aavistusta, missä uusia lamppuja voisi olla, ehdin jo kirjoittaa pomolleni viestiä, että taitaa olla lamppu palanut. Pian kuitenkin totesin, ettei myöskään tämän saman vessan edessä olevaan pieneen aulatilaan tullut valoa. Minulla oli kuitenkin toinen akuutti työtehtävä kesken, enkä ehtinyt jäädä asiaa siltä seisomalta pohtimaan. Pomo viestitti tulevansa työpaikalle noin tunnin päästä ja lupasi kutsua apujoukkoja lampunvaihtoon.

Kun akuutti työtehtäväni oli loppusuoralla, mieleeni juolahti, että olisipas se aikamoista sattumaa, että kahdesta vierekkäisestä tilasta palaisi lamppu juuri yhtä aikaa. Toki sekin on mahdollista, mutta olisikohan vika sittenkin sulakkeissa. No, näppäränä tyttönä menin kyseiseen rakennuksen osaan ja aloin etsiä sulaketaulua (fuse panel muuten englanniksi, tulipa sekin tässä melskeessä opittua). Sulaketaulu löytyi ja kappas vain, muutamat sulakkeet olivat pois oikeista asemistaan. Aloin räpsyttelemään sulakevipuja takaisin päälle. Osasta ei tapahtunut mitään, mutta lopulta sain sekä vessan että aulatilan valot toimimaan taas. Viestitin nopeasti pomolleni, että sain ongelman jo ratkaistuksi ja ettei sen kummempia apujoukkoja enää tarvittaisi.

Kun sitten pomo pyyhälsi hiukan myöhemmin töihin, hänen silmänsä olivat melko lailla voileipälautasen kokoiset. "Siis mitä ihmettä Kaisa? Sinä korjasit sen vian? Sulaketaulu? Nyt kyllä lähdet näyttämään, missä meillä on tuo kyseinen sulaketaulu, että hänkin osaa tehdä jatkossa saman, jos vastaava tilanne uusiutuu!" 

Olin vähän äimänä tästä pomon aidosta hämmästelystä, kuten myös siitä, että onhan yritys toiminut samoissa tiloissa jo ainakin viimeiset 15 vuotta, eikä pomoni ollut vielä tietoinen tilojen sulaketaulujen sijainnista. Ja nyt siis täytyy muistaa, että työnantajani on pieni perheyritys, eikä työtiloissa ole vahtimestareita, talonmiehiä eikä siivoojia paikalla. Noh, lähdin näyttämään sulaketaulun paikkaa ja sulakkeiden toimintamekanismia pomolleni. 

"Erikoistaitojeni" ihmettelyä


Ongelmatilanteiden ratkaisutaitojeni ihmettely ei suinkaan loppunut tähän. Kun seuraavana päivänä tapasin pomoni isän, sen vanhan herran, hän aivan ensitöikseen antoi minulle kehut "erikoistaidoistani". Kaisa, I heard you have special skills! Olin ensin hiukan äimänä vanhan herran toteamuksesta, mistä ihmeen erikoistaidoista hän oikein puhuu, kunnes hän jatkoi: "Kuulin, että olit osannut avata tukkiutuneen vessanpytyn ja toisena päivänä olit saanut vieläpä lamput palamaan sulaketaulusta. Wau! Ja seuraavaksihan sinulla on edessä sisustussuunnittelijan tehtävät, sillä gaalan juhlasali odottajaa koristelijaansa." Nauroimme yhdessä hyvät naurut tälle minun laajalle työtehtävien skaalalle.

Mutta kyllä minua hämmästytti suuresti, että näiden pienien ongelmatilanteiden omatoiminen ratkaiseminen aiheutti näinkin valtavan ihmettelyn. Sekä pomoni että hänen isänsä jaksoivat asiaa taivastella. Ja että pomoni isä puhui vieläpä erikoistaidoista! Ovatko WC-pöntön avaaminen karhupumpulla ja sulaketaulun tarkistaminen todella erikoistaitoja? Ehkä ne amerikkalaisen mittapuun mukaan sitten ovat. Kenties amerikkalainen, täsmälleen samanlaisiin tehtäviin palkattu henkilö ei olisi itse yrittänyt tällaisia yllättäviä ja omaan toimenkuvaan kuulumattomia tehtäviä edes ratkaista. Tilanteisiin lienee tähän asti kutsuttu aina paikalle se professori Enqvistin kuvailema persvakoäijä, joka tilanteen on kuntoon hoitanut.

Niinpä tunnen nyt olevani eräänlainen piilaaksolainen persvakoemäntä. Hah hah! Nainen, joka osaa hoitaa tilanteen silloinkin, kun hommat menevät vikaan. Ja vaikkei minulla sentään takamus ole tilanteissa kaikelle kansalle paistanutkaan, niin sainpa ongelmat kuitenkin ratkotuiksi. Selvää persvakoemäntäainesta!

Tällaisia "erikoistaitojani" esittelin teille tällä kertaa. Nyt on aika sanoa taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Professori Enqvistin mainion kirjoituksen voi lukea kokonaisuudessaan täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti