Amerikkalaista työelämää tämäkin

Minulla on ollut tapana kirjoitella kokemuksiani amerikkalaisesta työelämästä ja nyt on vuorossa sitä settiä lisää. Listaan postauksen loppuun aikaisempia työelämäaiheisia kirjoituksiani, jos joku on hypännyt blogini kelkkaan aivan viime metreillä. Mutta ennen asiaan sukeltamista jälleen muistutus heti alkuun. Ei, nämä eivät todellakaan koske jokaista amerikkalaista tai piilaaksolaista työpaikkaa. Kyseessä on omakohtaisia kokemuksiani eli kuten postauksen otsikkokin jo sanoo, tällaistakin voi amerikkalainen työelämä olla.

Kuvituskuvaa. Erään piilaaksolaisen taloyhtiön uima-allas. Juuri kyseinen allas ei liity tämän postauksen tapahtumiin. 

Pool partyt pomojen kotona

Viime syyskuussa pomoni täytti perinteiseen tapaan vuosia. Kyseessä ei ollut mikään isompi merkkipylväs, mutta hän halusi juhlistaa syntymäpäiväänsä kutsumalla uima-allasbileisiin vanhempiensa eli työpaikkani omistajien kotiin. Kutsu esitettiin kollegalleni, minulle sekä ukkokullalleni. Myös kollegan poika ja perheensä olivat kutsuttuina, mutta he eivät päässeet paikalle. Ukkokulta oli kuulemma saatava paikalle ehdottomasti, sillä niin pomoni kuin yrityksen omistajatkin olivat olleet siihen asti melkeinpä kauhuissaan, etteivät olleet vieläkään päässeet tutustumaan ukkokultaani, vaikka olin ollut heillä töissä jo 1,5 vuotta! Tämäkin oli ollut heille sellaisen perinteisen OMG-päivittelyn paikka. Jos vertaan tätä Suomen työkulttuuriin, niin aika harvoin pomot Suomessa ovat aivan näin kiinnostuneita työntekijöidensä perheenjäsenistä ja perhe-elämästä ylipäätään.

No, pool partyt pidettiin aurinkoisena syyskuisena sunnuntai-iltapäivänä yrityksen omistajien omakotitalossa, teeman mukaisesti heidän uima-altaallaan. Ei juhlat mitään bikini-iloittelua ja vesileikkejä olleet, vaan lähinnä nautimme lounaan pitkän kaavan mukaan uima-altaan äärellä. Tai no, kyllähän 65-vuotias kollegani pulahti uimaan pääruoan ja jälkiruoan välissä. Ihan hauska iltapäivähän siitä muodostui. Mukana juhlissa oli myös pomoni veli, joka toimii paikallisissa poliisivoimissa. Saimme kuulla monta mielenkiintoista tarinaa hänen työpäivistään. 

Kun allasbileet oli pidetty, minulle esitettiin myöhemmin vielä useaan kertaan kutsu tulla pomojeni luokse uimaan ja vilvoittelemaan kuumina päivinä, sillä pomonikin tiesivät, ettei meillä nykyisessä kodissamme ole enää uima-allasta käytössämme. Kutsua toisti useimmiten yrityksen iäkäs omistajaherra.

Väistämättä olen verrannut, jos samanlainen tilanne olisi tapahtunut kohdalleni joskus Suomessa. Useimmat esimieheni Suomen työhistoriassani ovat olleet vanhempia miehiä. Miettiessäni, että jos ihan kuka tahansa heistä olisi heittänyt minulle esimiehenäni samanlaista kutsua, niin kyllähän siinä olisi ukko kuin ukko pervon maineen itselleen niittänyt. Muttä täällä, kutsu oli aivan viaton. Niinpä minulle on siis nykyään ollut ihan uusi normaali, jos vanhempi setämies, joka sattuu olemaan myös pomoni, kutsuu uima-altaalleen kotiinsa. Hahah!

Seuraavaksi hieman loma-asiaa:

Määrättömät lomat

Minulla ei ole ollut työpaikassani tiettyjä, lukumääräisesti ennalta määrättyjä lomapäiviä. Lomien pitäminen on siis työpaikallani ollut aina pelkkä sopimuskysymys.

No, tämähän voi kuulostaa suomalaisen korvaan mahtavalta. Lomia voisi siis periaatteessa pitää niin paljon kuin haluaa, mutta kolikolla on toki toinenkin puoli. Koska olemme ensinnäkin kollegani kanssa olleet tuntityöläisiä, emme ansaitse lomamme aikana lainkaan palkkaa. Suomessa tutuksi tulleita palkallisia lomia tai lomarahoja ei siis ole. Toisekseen, ennen lomia ja heti lomien jälkeen, työkuormani on ollut joka kerta suurempi. Olen siis saattanut tehdä käytännössä koko kuukauden työtunnit, vaikka olisin ollut kaksikin viikkoa kyseisestä kuukaudesta lomalla! Eli aika ennen ja jälkeen loman on ollut tosi kuormittavaa. 

Ja sitten tämä kolmas: Koska lomia ei myöskään ole mitenkään pakko pitää, niin tämä onkin sitten kohdallani aiheuttanut mielenkiintoisia tilanteita. Pieneksi ongelmaksi on nimittäin muodostunut se, että kollegani vuorostaan ei oikein ole tahtonut pitää lomia lainkaan. Ainakaan alkuun hänen muutettuaan asuinkustannuksiltaan kalliiseen Piilaaksoon, hänellä ei ollut lomien pitämiseen suoraan sanottuna varaakaan. Mutta siis asetelma, että minä olen pitänyt lomia, mutta kollegani ei, on tuntunut aiheuttavan vähän pitkiä katseita ja ehkäpä hiukan paheksuntaakin kollegani taholta. Minulle taas on ollut itsestäänselvyys, että työstä pidetään myös välillä lomaa ja tuuletetaan nuppia, vaikka loma olisi lyhytkin ja meidän tapauksessamme palkaton. Kollegani ei lomaillut ensimmäisen työvuotensa aikana kertaakaan, mutta piti sen jälkeen lomaa heti kaksi viikkoa putkeen, koska oli työvuodestaan aivan puhki. Kertaakaan kollegani ei ole lomistani mitään sanonut, mutta kyllä siinä on saanut jonkin verran aina huonoa omatuntoa potea, kun olen lomilleni lompsinut. Niinpä Suomessa ja niissä työpaikoissa täällä, joissa lomapäiviä on annettu se tietty lukumäärä vuotta kohden, voidaan tällaisiltakin sosiaalisen paineen lieveilmiöiltä välttyä. Pomoni on kuitenkin ollut melko joustava lomien myöntämisen suhteen ja itse olen vastavuoroisesti joustanut hyvin paljon työajoissani ja näin tämän loma-asian kanssa on kuitenkin pärjätty.

Mutta aivan kaikkien näiden paikallisten työelämän piirteiden kanssa ei olisi niin väliksikään pärjätä:

Röyhkeys, epätasa-arvo ja jopa suoranainen valehtelu

Jo aiemmissa työelämäaiheisissa postauksissani olen muistini mukaan kirjoittanut, kuinka helposti täällä tunnutaan ottavan kunniaa toisten tekemistä töistä. Jokin aikaansaannos, hyvä sellainen, voidaan esittää omana pomolle ja vieläpä sen henkilön silmien edessä, joka työn on oikeasti tehnyt! Tätä ilmiötä tuntuu tapahtuvan myös paikallisissa IT-alan firmoissa mitä olen kavereidenkin tapauksia kuunnellut. En siis ole ollut tämän kokemukseni kanssa yksin.

Lisäksi meillä Suomessahan on työelämässä sellaisiakin arvoja kuin palkkatasa-arvo, samasta työstä sama palkka, yhdenvertaisuus ja mitä näitä ihanuuksia nyt onkaan. Osaa arvoista on ohjattu jopa erilaisilla pykälillä. Ja totta, ei tilanteet ole aina ideaaleja jokaisessa suomalaisessakaan työpaikassa, mutta täällä näyttäisi olevan vallalla enemmän villin lännen meininki. On kuulkaas välillä ollut suomalaisia palkkataulukoita ja pykäliä ikävä. Muistan, kun eräs täällä työskentelevä suomalainen totesi, että Yhdysvalloissa saa olla koko ajan tarkkana, että saa samat edut ja korvaavuudet kuin kollegansa. Ja tämän kyllä voin omaltakin kohdaltani allekirjoittaa. Jopa alleviivata ja lisätä vielä huutomerkin perään!

Ja mitä epärehellisyyteen tulee, niin tuossa joulun allahan jouduin ilmiantamaan työkaverini taloudellisesta vilpistä! Otin siinä tietenkin aivan valtavan riskin, mutta suomalainen oikeustajuni ei kerta kaikkiaan enää kestänyt katsoa sormien läpi sitä toimintaa. Minulla oli ollut epäilykseni jo aiemmin, mutta marraskuun lopussa tilanne meni jo niin räikeäksi, ja nyt minulla oli myös todisteet, että pystyin asian osoittamaan pomoille. Päätin tarttua härkää sarvista. No, senhän tietää, että s****nanmoinen kaplakkahan siitä syntyi! Tätä paskamyrskyä on sitten riittänyt aina tänne tammikuulle ja heh, uudelle vuosikymmenelle asti. Ja arvatkaapas, kuinka tämä kyseinen tilanne sitten päättyi. Kollegani puhui pomoillemme ns. mustan valkoiseksi ja pääsi kuin koira veräjästä. Mutta kahdenkeskisessä keskustelussamme minulle hän myönsi, että joo, on tehnyt vilpin, muttei sitä tule koskaan pomoillemme tietenkään myöntämään! Että semmoista kuraa.

Olisi mielenkiintoista kuulla, millaisia ajatuksia nämä kokemukseni paikallisesta työelämästä mahdollisesti herättivät. Miltä kuulostaisi pool partyt pomosi luona tai tuo paikallinen lomakäytäntö? Saada potea lomasta huonoa omatuntoa ja kerätä mulkoiluja kollegaltasi, joka ei syystä tai toisesta voi tai halua itse pitää omia lomiaan.

Mutta hei, monet teistä lukijoistani jo tietävätkin, että olen tällä viikolla irtisanoutunut työtehtävistäni ja siitä olisi tarkoitukseni kirjoittaa teille ensi postauksessa. Toivottavasti maltatte odottaa. Siihen asti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Lupaamani linkit aikaisempiin työelämäaiheisiin postauksiini:

Ensifiiliksiä työpaikastani kirjoittelin maaliskuussa 2018 täällä ja amerikkalaista palkkakuittiani tarkastelin täällä.

Lisäksi olen kirjoittanut kaksiosaisen postauksen asioista, joihin osasin tai en osannut varautua amerikkalaisessa työelämässä. Osa 1 on luettavissa täältä ja osa 2 täältä. Sairasloma-asioista, käsitteestä pitämättömät sairaslomat ja ruokatauoista tai paremminkin niiden puutteesta kirjoitin yli vuosi sitten täällä.

Edellisen työelämäaiheisen postauksen olin kirjoittanut viime maaliskuussa aiheesta, missä minulla on vielä opittavaa.

Näissä minulla on vielä opittavaa amerikkalaisessa työpaikassani

Viime viikolla minulla tuli täyteen vuosi työskentelyä ensimmäisessä työpaikassani Piilaaksossa. Uskomatonta! Aika on hujahtanut kuin siivillä! Nyt onkin oiva hetki ottaa taas pohdinnan alle työelämässäni eteen tulleita asioita ja tapoja, jotka minua ovat hiukan hämmentäneetkin. Minulla on vielä hyvinkin oppimista oman amerikkalaisen työpaikkani tavoille. Ja ei, nämä tavat eivät varmastikaan päde kaikkiin amerikkalaisiin tai piilaaksolaisiin työpaikkoihin, mutta ovat arkipäivää minun työpaikallani.

Kysynkin johdattelevasti alkuun: Kuinka monta kertaa sinua on halattu työpaikallasi? Kuinka monta kertaa pomosi on halannut sinua?

Halailukultttuuri

Olen nyt siis ollut vuoden töissä ja minua on halattu työpaikallani jo ainakin 40 kertaa. Siis ainakin! Jos olen jäämässä lomalle, minua halataan. Kun palaan lomalta, minua halataan. Kun pomo lähtee lomalle, halaamme. Pomon palatessa lomalta halaamme. Jos palaan sairastamisen jälkeen töihin, minua halataan. Jos menemme yhdessä joululounaalle, tavatessamme halaamme. Tämä tapahtuu niin kollegani kuin molempien pomojenikin taholta. Kaikki halaavat. Suomalaisten rillien läpi katsottuna melko outoa touhua, eikö totta? Tulla nyt noin usein "iholle". Olenkin väistämättä verrannut tätä tapaa suomalaisten työpaikkojeni tapoihin. Vaikka viimeisimmässä työpaikassani muutamat työkavereistani olivat tosi läheisiäkin, niin ei meillä silti ollut tapana halata esimerkiksi joka kerta ennen lomia ja niiden jälkeen.

Myös samana päivänä, kun minulla tuli vuosi työpaikassani täyteen, sattui hauska tilanne. Jouduin sattuman sanelemana ottamaan yhteyttä 11,5 kk tauon jälkeen edeltäjääni. Häneen, joka muutti sinne Arizonaan. Eräs harvoin käytettävä järjestelmä töissä nimittäin vaati yllättäen tunnistautumiskoodia ja järjestelmän yhteystiedoissa oli yhä edellisen työntekijän puhelinnumero. Niinpä hän sai tämän koodin. Vuosipäiväni kunniaksi sain siis kysellä koodia Arizonasta. Tätäkin saimme nauraa pomoni kanssa, kun kerroin sattumasta, että olen työskennellyt tasan vuoden hänen alaisuudessaan. Kaiken kukkuraksi meillä oli ollut pitkään kinkkinen pähkinä purtavana ja sain kuin sainkin sen ratkaistua juuri vuosipäivänäni. No mihin tämä kaikki sitten johti? Halaukseenpa tietenkin. En tiedä, johtuiko pomoni halaus enemmän vuosipäivästä vaiko tämän ongelman ratkaisemisesta itsenäisesti. Joka tapauksessa tämänkin työpäivän päätteeksi pomoni siis kiitti, antoi tunnustusta hyvin tehdystä työstä ja halasi minua! Ei muuten ole tapahtunut minulle ihan joka viikko Suomessa vastaavaa. Eikä ihan joka kuukausikaan. Eikä vuosi.

Minun työpaikallani siis halataan tai halaillaan todella ahkerasti. Sanalla halailu viittaan siihen, että monesti nämä halaukset ovat puristusvoimaltaan varsin kevyitä. Kädet kiedotaan kyllä toisen ympärille, mutta toisinaan ele on melkeinpä kuin sipaisu. Halatessani takaisin sainkin nopeasti huomata, että joudun tekemään hienosäätöä omien halausteni puristusvoiman suhteen. 

Olenkin leikitellyt mielessäni eräänlaisella halausmittaristolla. Jos halausten voimakkuusasteikko olisi 5-portainen, missä voimakkuudeltaan viisi oleva halaus olisi puristusvoimaltaan vahvin ja voimakkuudeltaan yksi heikoin. Nyt huomaan, että Suomessa olen käyttänyt lähinnä halausten voimakkuuksia 4 ja 5. Joskus harvoin vahvuutta 3. Ja heh, nämä vahvuudet juurikin siitä syystä, ettei perisuomalaisella ole tapana halailla ihan ketä tahansa. Oma tila ja reviirihän se olla pitää ja toisen iholle ei suotta tulla! Ja sitten taas, kun perisuomalainen halaa, niin sitten halataan kans kunnolla. Niin, että tuntuu! Täällä minun onkin pitänyt töissäni opetella myös halausasteikon vahvuudet 1 ja 2. Ja koska omistajarouva on jo niin kovin iäkäs ja omalla tavallaan hauras, ovat halaukset hänen kanssaan erityisen pehmoisia. Lihasmuistissani tuppaavat kuitenkin olemaan nuo vahvemmat, suomalaisittain annetut halaukset, joten tässä vielä hiukan haeskellaan keveämpiä otteita. Heh, kaikkea sitä on joutunutkin lyhyellä Amerikan työurallaan miettimään ja opettelemaan. Halaamaan usein ja pohtimaan halauksensa voimakkuutta.

Olen saanut työpaikallani tähän mennessä tosi usein myös kukkia. Jopa yksi asiakas toi minulle ruusun kiitoksena erään tapahtuman jälkeen. Nämä kaunottaret tosin on kuvattu ihan luonnossa viime viikonloppuna.

Syntymäpäivien yllättävä korostaminen

Sitten olen ollut hämilläni niin pomojeni kuin kollegankin syntymäpäivien tuomasta hulabaloosta työpaikalla. Lasten synttärihumun ymmärrän täysin, mutta olen ollut yllättynyt miten iso numero aikuistenkin syntymäpäivistä täällä USA:ssa tehdään. Ja vaikkei kyseessä ole edes mitään tasavuosia. Noh, iäkkään omistajarouvan kohdalla synttäririehan kyllä ymmärrän, hänellähän on ikää jo kunnioitettavat 80 ja risat, mutta pomoni, joka täytti viime vuonna 50 ja joitain vuosia yli, kikatteli ja ilakoi kuin pikku tyttö syntymäpäivänsä ympärillä. Olin yllättynyt. Paitsi että syntymäpäivää korostetaan, päivään pitäisi ilmeisesti osata joka kerta valmistautua myös pienellä lahjalla. Viime vuoden puolella onnistuin pääsemään pälkähästä, sillä molempien pomojeni syntymäpäivät osuivat sunnuntaille, vapaapäiville. En siis tajunnut huomioida heidän syntymäpäiviään minkäänlaisella lahjalla tai muullakaan osoituksella. (Tosin toista syntymäpäivää en edes tiennyt etukäteen, vaan asia tuli ilmi seuraavana maanantaina, jolloin sitä juhlittiin töissä.) Onnittelin tietenkin molempia. Tänä vuonna minun pitää osata ryhdistäytyä ja varautua heidän syntymäpäiviinsä edes jollakin tapaa. Ja juuri nyt maaliskuussa kollegani täyttääkin vuosia eli tulikokeeni jo häämöttää. Hän on pitänyt merkkipäivästään pikku mekkalaa tammikuusta asti ja on kirjannut sen myös työpaikan seinäkalenteriin. Sitä ei siis sovi sivuuttaa. En tiedä vielä, minkälaista paraatia ja yllätystä tässä saan alkaa 65-vuotiaalle järjestämään. Noh, toivoni mukaan jokin pieni lahja riittänee, vaikkakaan en oikein tiedä, millaisissa hintaluokissa lahjojen pitäisi olla. Minulla on siis mahdollisuus mokata jälleen kerran hankkimalla liian vaatimaton syntymäpäivälahja, hah hah.

Joululahjoilla muistaminen

Lahjakulttuuri kukoistaa myös jouluna ja Thanksgiving-juhlan aikaan marraskuussa. Töissä kaikki muistivat toisiaan, ainakin minusta tuntui siltä. Sain pieniä lahjoja ja kortteja minäkin. Se mikä saamissani joulu- ja kiitospäiväkorteissa yllätti, oli niihin panostetut tekstit. Sekä pomoni että kollegani olivat raapustaneet aukaistavat kortit täyteen tekstiä. Sain mm. lukea,  kuinka iloisia olivat työkaveruudestaan kanssani, kuinka mahtavaa oli ollut, kun olin löytänyt kollegani tiedot lukuisten työpaikan hakijoiden joukosta, kuinka tyytyväisiä ovat olleet työpanokseeni jne. Kivaa helinäähän se toki oli! Mutta ei siis mitään lyhyttä ja ytimekästä Happy Holidays tai Merry Christmas, vaan pitkät luritukset kiitoksilla kuorrutettuina. Tämä nosti rimaani ensi joulun kortteja silmällä pitäen aika rutkasti!

Ja minä, minä tunari en tietenkään ollut osannut varautua näihin työpaikkani joululahjoihin ja muistamisiin yhtään! Viime joulun alla sain nahkani vielä pelastettua kertomalla, että tuon sitten tuliaisia joululomaltani Suomesta. Niin kuin toinkin. Annoin kaikille oman pikku pussukkansa, joka sisälsi jotakin poroaiheista sekä suklaata, koska tiedän kaikkien töissä suorastaan rakastavan suklaata. Myös yksi asiakas toi minulle 25 dollarin lahjakortin paikalliseen suklaapuotiketjuun ja toinen asiakas kukkia. Yksi kiikutti itse leipomiaan herkullisia keksejä. Ai että!

No, tämähän onkin maa, jossa saatetaan antaa joulun alla pikku paketteja tai lahjakortteja niin tutulle postinkantajalle kuin omalle kampaajallekin. Ja esimerkiksi oma akupunktiohoitajani antoi minulle jouluna lahjakortin Starbucksiin ja minä tonttu en tietenkään antanut mitään hänelle. Tänä vuonna minun on todellakin syytä parantaa tapojani tässä muistamis- ja kiittämiskulttuurissa. Maassa maan tavalla. Niin, ja varmaan ryhdyttävä miettimään niitä pitkiä joulukorttitekstejä viimeistään kesäkuussa!

Tämän kuvan myötä palaan vielä viime postaukseeni. Kuva on otettu viime sunnuntaina, joten paistoi se aurinko sitten lopulta bigsurilaiseen risukasaankin. :-)

Tähän päätän tällä kertaa ja sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Syksyn työt starttaavat tänään

Kesälomani toinenkin osa on nyt takanapäin, tosin puolilomailuahan se vain olikin. Tulin tehneeksi 15 tuntia töitä kotona ja näiden lisäksi työpaikallamme pidettiin tärkeä kokous. Mutta se siitä, tiedossahan olikin, ettei se puhdasta lomaa tulisikaan olemaan. Mutta hei, varsinainen syksyn työrupeamani alkaa toden teolla tänään! Luvassa onkin heti menoa eikä nykytystä. Tiedossa on kiirettä ja lisäksi ensimmäinen työviikkoni tulee olemaan taas 6-päiväinen. Ja miksi ihmeessä näin?

Rekrytointiprosessimme uuden kollegani etsimiseksi vei oman aikansa, mutta uusi tuleva työkaverini muuttaa maahan ja Bay Arealle viikon päästä. Heti tämän jälkeen pääsen häntä opastamaan tuleviin tehtäviinsä. Niinpä tässä on nyt hyvinkin toivonkipinää ilmassa, että vihdoin ja viimein pääsen tekemään sitä osa-aikatyötä niin kuin olin alunpitäen suunnittellut ja niin kuin viime maaliskuussa papereihin tuli kirjattua. 

On muuten vielä jälkeenpäinkin huvittanut, kun ihana ex-kollegani Suomesta kommentoi minulle tyyliin: "Älä hyvä nainen kokeile siellä Piilaaksossa kokoaikatyötä, jos osa-aikatyössäkin viikkotunnit hipovat 45 tuntia!" Mainio kommentti. 

Kauhuissaan ei kuitenkaan tarvitse siinä mielessä olla, että olenhan tuntipalkalla, en kuukausipalkalla, joten jokaisesta tunnista minulle maksetaan. Ilmaiseksi ei tarvitse tehdä. Ja se pitää muistaa, että joustoa on löytynyt ja löytyy paljon myös työnantajani puolelta. Olen pystynyt pitämään lomaa kesäajan ulkopuolellakin ja tulevalle syyskuulle sain jälleen pienen loman järjestymään. Siihen aikaan pitäisi onneksi olla jo sen uuden työkaverinkin hyvinkin ruodussa.

Uudesta kollegastani tiedän vielä varsin vähän. Hänen hakupaperinsa olen toki lukenut ja hän mätsäsikin osaamiseltaan ja kokemukseltaan meidän tehtäviin aivan loistavasti. Mutta en ole häntä vielä tavannut eli pientä jännityksen väreilyä on ilmassa. Hän muuttaa Piilaaksoon Vancouverista ja pääsyynsä muuttoon on päästä lapsenlapsiaan lähelle. Pääsen siis tekemään töitä mummon kanssa, hi hii. Toivottavasti en itse mummoudu täysin tässä työpaikkani astetta varttuneemmassa seurassa, muutamat mummojen vaivathan minulla jo toki onkin, ha hah.  

Uutta pukkaa niin sitruunassa kuin työrintamallakin.

Blogipostausten harveneminen

Tämä alkuperäistä suunnitelmaani tiukempi työtahti on vaikuttanut luonnollisesti myös bloggaamiseeni. Postauksia on tullut julkaistua harvemmin. Sainkin hiljattain lempeän huomautuksen harventuneista kirjoituksistani. Ja tottahan se on. Toisaalta ei ole ollut niin paljon aikaa, toisaalta myös staattinen asento tietokoneen ääressä on ollut ergonomisesti pahinta mahdollista myrkkyä tuolle olkapäälleni. Niinpä senkään vuoksi ei näppis ole ollut sormieni alla yhtä usein. 

Mutta jospa blogini taas tästä virkoaisi. Tämä oli tällainen pikapäivitys ja seuraavaksi alankin valmistautumaan työiltaan. Teille sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!