Sekoilua Oppenheimer-elokuvanäytöksen kanssa

Helsingin Sanomissa oli heinäkuun loppupuolella artikkeli Christopher Nolanin ohjaamasta Oppenheimer-elokuvasta ja sen poikkeuksellisesta kuvaustekniikasta IMAX-filmille.  Poikkeuksellisen, ja kalliin siitä tekee se, että osa elokuvasta on todella filmattu konkreettiselle filmille näin digikameroiden aikakautena. Artikkelin mukaan maailmassa on vain 30 sellaista elokuvasalia, joissa kyseinen elokuva on mahdollista nähdä ohjaaman haluamalla tavalla, siis käytännössä tarpeeksi isolta IMAX-filmiltä, riittävän suurelta elokuvakankaalta ja oikean kuvasuhteen IMAX-salissa. Yksi noista saleista sijaitsee omassa kotikaupungissamme, mikä on oikein kiva. Suomea lähin vaatimukset täyttävä sali sijaitsee Hesarin mukaan Prahassa. 

Kaikkein parhaimman elokuvaelämyksen perässä pitäisi mennä kotikaupunkimme salia vieläkin suuremman IMAX-filmin äärelle. Näitä IMAX-saleja on minulle kerrotun mukaan Yhdysvalloissakin vain 11 kappaletta, joista meille lähin sijaitsisi San Franciscossa. Varsinkin tuolla isoimmalla mahdolliselta IMAX-filmiltä katsottuna Oppenheimer-elokuvan pitäisi antaa katsojalleen kolmiulotteinen vaikutelma ilman 3D-laseja.

Sohvapotutkin elokuvasaliin

Ukkokullan kollega on kova elokuvafani, mutta käy harvoin elokuvateattereissa. Oppenheimerin kohdalla jopa hän kuitenkin tuumasi, että nyt taitaa olla kyseessä sellainen elokuva, ettei sitä kannata todellakaan katsoa kotisohvalta. Ja hän aikookin vetää leffakokemuksensa niin sanotusti maksimiin eli mennä katsomaan sen juurikin edellä mainitsemaani San Franciscon saliin.

Kolmas kerta toden sanoo

Mekin halusimme nähdä tämän jo paljon ennakkoon kehuja saaneen elokuvan teatterissa, mutta päätimme, että "kotikylän" IMAX-salin maksimia hitusen pienempi filmikoko saa meille riittää. Ja kuinkas sattuikaan, ystäväpariskunta pyysi meitä mukaan juuri tätä elokuvaa katsomaan. Yhteiseksi leffapäiväksi kaavailtiin sunnuntaita. Sunnuntainäytökset olivat sillä hetkellä jo kuitenkin aivan eturivin paikkoja lukuun ottamatta loppuunmyytyjä, joten päätimme jäädä odottamaan seuraavaa viikkoa. 

No, yritys numero kaksi: Kun liput tulivat varattaviksi seuraavalla viikolla, olimme ajoissa liikkeellä ja saimme liput sunnuntain näytökseen hyville paikoille. Myöhemmin kävi ilmi, että näytös osuisi sopivasti Hirosiman muistopäiväksi 6.8. (Elokuva siis kertoo nimenomaan atomipommin kehittäjäfyysikosta.)

Saavuimme odottavin tunnelmin elokuvateatteriin ja ystävämme olivat jo tiskillä tilaamassa ruokia ja juomia. Tuo teatterimme on nimittäin ns. dine-in-teatteri, eli aterioita ja juomia voi tilata myös omalle istuinpaikalle saliin. Meidän oli ukkokullan kanssa tarkoitus olla popcorn- ja limpparilinjalla, mutta eipä niitä sitten ehditty tilaamaan laisinkaan... Nimittäin kun oma vuoromme tiskille tuli, kävikin edellisen asiakkaan kohdalla jo ilmi, että näytöksemme oli peruttu! Salin tekniikka oli mennyt edellisen näytöksen aikana rikki ja kuva pätkisi noin minuutin välein. Vikaa ei oltu saatu 3-3,5 tunnissa korjatuksi. Mielenkiintoista oli, että vain yksi neljästä tiskin myyjästä oli tästä peruuntumisesta tietoinen, muut jatkoivat mm. ruokamyyntiä istuinpaikoille normaalisti. Aivan kuten ystäviemmekin onnistui tilata ruokansa. 

No siitäpäs se sekamelska sitten alkoi. Elokuvasali veti yli 110 katsojaa ja näytös oli paria paikkaa vaille loppuunmyyty. Niinpä me kaikki näytökseen menijät jonotimme vuorollamme tälle yhdelle lippu- ja herkkutiskille, missä jokaiselle tehtiin ostetuista elokuvalipuista ja mahdollisista ruokaostoksista hyvitykset luottokortille. Onneksi olimme itse sattumoisin sen ainoan asiasta tietävän tiskin jonossa jo alunpitäen, joten hyvityksemme hoituivat aivan ensimmäisten joukossa. Kun hyvitykset oli tehty, jäimme ystäviemme kanssa puilla päähän lyötyinä elokuvateatterin aulaan, että mitäs nyt sitten. Elokuviin oltiin menossa, mutta näytöstä ei ole. Ja koskapa oli sunnuntai-iltapäivä, ja ulkona yli 30 astetta lämmintä, oli moni muukin päättänyt tulla hellettä pakoon elokuviin. Kaikkien muidenkin edes hitusen kiinnostavien elokuvien iltapäivänäytökset olivat täynnä. Pää löi ainakin itselläni sen verran tyhjää, ettemme keksineet oikein mitään varasuunnitelmaa, vaan lampsimme takaisin kotiin. Lähtiessämme teatterista sen ala-aulassa oli pitkä kiemurteleva jono kohtalotovereitamme. Jokainen vaihtamassa lippujaan takaisin rahaksi. 

Popcornit jäivät siis tällä kertaa vain makuhaaveena kielelleni. Elokuvateatterin varauskalenterin mukaan salin tekniikka pysyi rikki vielä maanantain ja tiistain, mutta keskiviikosta eteenpäin näytöslippuja oli jälleen saatavilla.

Popcorneihin voi halutessaan itse tursottaa voin makuista litkua päälle. Luulen tosin, ettei tällä ole oikean voin kanssa mitään tekemistä.

Joten yritys numero kolme: Kun seuraavan sunnuntain liput tulivat taas myyntiin, olimme nopeita ja saimme varattua meille kaikille vieläpä samat paikat, mitä peruutetussa näytöksessä piti olla. Niinpä kaksi peräkkäistä sunnuntaita toisti meillä ikään kuin samaa kaavaa. Kunnon kofeiinitankkaus iltapäiväkahvien muodossa kotona ja sitten elokuvateatteriin. Sunnuntain sääkin noudatti tuttua lukemaa: 30 astetta. Tällä kertaa elokuva onnistuttiin myös näkemään.

Mutta kaikki sekoilu ei ollutkaan vielä tässä

Kun näytös jouduttiin perumaan, niin elokuvateatterin tiskillä tehtiin siis välittömästi lippurahojen hyvitys. Olimme ostaneet peruuntuneeseen näytökseen vain omat lippumme kaksi kappaletta, ja niistä toinen oli maksettu teatteriketjun jäsenyyden myötä kertyneillä pisteillä. (Kyllä, olemme käyneet heinä-elokuussa ukkokullan kanssa elokuvissa oikein urakalla, hahah.) Tiskillä meille hyvitettiin yhden lipun hinta luottokortille ja pisteillä ostettu lippu hyvitettiin antamalla "vieraspassi", jolla pääsisi mihin tahansa näytökseen.

Samaisena iltana ukkokulta tarkisti luottokorttitapahtumista, oliko palautus tullut oikein. Olihan se tullut, mutta nyt lippurahoja olikin palautettu sekä meidän kotikaupunkimme teatterin, että maanlaajuisen elokuvateatteriketjun toimesta. Molemmat palautukset näkyivät tiliotteessamme kaksi päivää ns. pending-tilassa. Niinpä oletimme, että ainakin toinen palautuksista vielä peruttaisiin. Näin ei kuitenkaan käynyt. Olimme siis maksaneet kahdesta lipusta, mutta lopulta meille palautettiin neljän lipun rahat. Ystäväpariskunnalle hyvitykset heidän omista lipuista ja istumapaikoille tilatuista ruoista oli mennyt ihan oikein.

Tiskiltä annettu vieraspassi.

Ei putkeen kaikilla muillakaan

Mutta oli jollakin tapaa lohdullista kuulla, ettei Oppenheimerin katsontakokemukset ole menneet kaikilla muillakaan aivan putkeen. Ukkokullan toinen kollega oli kertonut omasta "elämyksestään". Hän oli käynyt katsomassa tuon kolmetuntisen elokuvan toisen kaupungin teatterissa. Siellä vuorostaan oli pettänyt salin ilmastointi ensimmäisen puolen tunnin jälkeen, mutta elokuva oli kuitenkin näytetty loppuun saakka. Salissa oli istunut suuri määrä ihmisiä sen 3,5 tuntia (elokuva + alun mainokset) ja lisäksi ulkona oli porottanut aurinko ja kuumentanut teatterirakennuksen rakenteet mukavan kuumiksi, niin ilmastoinnin hajoamisen jälkeen vielä kolme tuntia lisää (keino)nahkapenkeillä istumista on ollut varmasti ikimuistoinen kokemus! Kun kollega oli sitten "päässyt" näytöksen jälkeen salista ulos, oli hän huomannut, että hengitysilma oli kyllä ollut lopussa jo melko sankka. Huh huh!

Elokuvateatterissamme juoman saa laskea automaatista itse. Käynnistysnapin mukaan valittavana on yli 100 vaihtoehtoa. En kai minä edes tiedä niin montaa limppari- ja vichymakua, hahah!

Moni muukin on nyt innostunut menemään elokuviin pandemian jälkeen. Oppenheimer- ja Barbie-elokuvat pääsivät jopa Helsingin Sanomien pääkirjoitukseen. Sen mukaan nyt sunnuntaina Oppenheimerin lipputulot ylittivät puoli miljardia (joskin toisen lähteen mukaan tulot olisivat jo 650 miljoonaa dollaria) ja Barbien miljardi dollaria. Jos myös te lukijani olette käyneet viime aikoina elokuvissa, niin toivon mukaan kohdallanne näytökset ovat onnistuneet hiukan vähemmällä sekoilulla kuin meidän.

Tällaisia tunnelmia tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Amerikkalaisessa elokuvateatterissa, toinen näytös

Niin ne vain ajat muuttuvat, myös amerikkalaisessa elokuvateatterissa. Kenties muistattekin, kun kirjoitin teille ensikokemuksistani amerikkalaisista elokuvateattereista jo viime helmikuussa. Voit halutessasi lukaista tuon postauksen täältä. Mutta jo jokin aika sitten päätimme yhtenä iltana lähteä ex tempore elokuviin ja valitsimme vaihteeksi meitä lähinnä sijaitsevan elokuvateatterin. Sen pienemmän, jossa on "vain" ne 16 elokuvasalia. Ja siellähän puhalsivatkin aivan uudet tuulet!

Cinemark Century Theatres.

Näkyvin ja tuntuvin uudistus

Tämä elokuvateatteri Cinemark Century Theatres on se Amerikan "number 3" ja liekö juuri siitä syystä, oli teatterin profiilia nostettu nyt oikein roppakaupalla. Teatterin saleihin oli nimittäin vaihdettu oikein kunnon löhötuolit, pehmoista nahkaa. Tuolit sai säädettyä melkeinpä makuuasentoon ja niissä oli myös jalkatuki. Lisäksi istuimet olivat ns. parinojatuoleja, eli aina kahden penkin välistä pystyi nostamaan käsinojan ylös. Tuonne jos minne kannattaisi viedä mielitiettynsä ensitreffeille! Noiden parinojatuolien ansiosta siellä nimittäin voi nyt tarjota kainaloaan turvaksi kauhuelokuvan aikana entistäkin paremmin. Tai vaihtoehtoisesti tietenkin kaivautua siihen viereiseen kainaloon. :-)

Houkuttelevan näköistä, eikö totta?

Muistan, kun ensimmäistä kertaa tähän uudistettuun leffateatteriin menimme. Tuumasin, että ensimmäistä kertaa olisin halunnut elokuvan päätteeksi vielä jatkaa istumistani penkissä. Kyllä siellä niin lokoisat oltavat oli.

Toinenkin uudistus

Toinen iso uudistus lähielokuvateatterissamme oli paikkaliput! Eli nyt jo lippuja varatessa netistä tai ostaessasi paikan päältä, pääsi valikoimaan oman istuinpaikkansa salista. Niinpä se aiemmassa leffakäyntipostauksessani kuvailema raivostuttava edestakaisin trafiikki ja sählinki oli nyt huomattavasti vähäisempää. Jes! Enää perinteiset vessassa ramppaajat riesana. 

Kas näin on istuinpaikkani D12 merkitty lippuun.

Koivet vaakatasoon ja leffanautinto voi alkaa.

Jälkeenpäin internetin ihmeellinen maailma paljasti, että Kalifornian osavaltiossa on vain neljä tällaista Cinemarkin leffateatteria, joissa on löhötuolit ja paikkavarauskäytäntö. Yksi näistä teattereista on osunut juuri meidän naapuriin, joten tässä mielessä on käynyt hyvä tuuri. 

Jotakin vanhaakin 

Nyt olemmekin sitten viime kerrat käyttäneet aina tuota lähiteatteriamme. Siellä näyttäisi myös lippujen tarkistuskäytäntö nykyään hiukan vaihtelevan siitä edellisestä kertomastani, yleensä AMC:n teattereissa olevasta. Viikonloppunäytöksissä päästetään nimittäin kaikki kävijät ilman lipuntarkastusta ala-aulaan, jossa herkkumyymälät sijaitsevat. Liput tarkistetaan tuolloin vasta, kun lähdetään aulasta elokuvasalien käytäville. Mutta siis edelleenkään kukaan ei tarkasta lippuasi juuri sen salin ovella, minne olet lippusi ostanut. Se käytäntö näyttää säilyvän.

Katse herkkumyymälään 

Elokuvateatterin herkkumyymälästä tein huomion, että olivat yrittäneet väsätä sinne jonkinasteista irtokarkkihyllyäkin. Nooooo, kaukaa katsottunahan hylly näytti olevan ihan jees, mutta lähempi tarkastelu sai taas palaamaan maanpinnalle. Taas niitä hemmetin kumikarkkeja. Suomeksi sanottuna: Moskaa! Korkeaan karkkilaatuun tottuneena saattaisin itse kelpuuttaa karkeista ainoastaan m&m's-karkit.

Onhan tässä toki yritystä, mutta moni kakku päältä kaunis.

Niinpä on ollut parempi pysyä perinteisissä pop corneissa elokuvakäynnin aikana. Leffaherkuillehan on muuten saatavilla sitten tällaisia alla olevan kuvan mukaisia "tarjottimia". Kananmunakennojen kanssa samasta materiaalista valmistetulle alustalle on sitten mukava kipata kaikki mätöt sormien ulottuville. Kuvassa ovat pienet pop cornit ja iso juoma. Sellainen pieni suunnitteluvirhe on kuitenkin päässyt käymään, ettei iso juoma edes mahtunut juomalle varattuun kuppiin tarjottimessa. Onneksi löhötuoleissa on hyvät ja vankat pidikkeet juomille!

Esimerkki amerikkalaisesta volyymista 

Sitten vielä lopuksi yksi huomio jälleen tästä amerikkalaisten leffateattereiden volyymista. Pisti taas miettimään, kuinka erilaisista mittakaavoista todella onkaan Suomen ja Jenkkilän välillä kyse. Yhdellä elokuvakäyntikerrallamme oli Jurassic Worldin ensi-ilta, tosin itse menimme katsomaan eri filmiä. Huomasimme elokuvateatterissa, että sen saleissa alkoi tuon ensi-iltaelokuvan näytöksiä 15 minuutin välein koko pitkän illan ajan! Niinpä tuota ensi-iltaelokuvaa näytettiin pelkästään meidän pienessä lähiteatterissa sen illan aikana yli parikymmentä kertaa! Osa normaaleina, osa 3D-näytöksinä. Ei siis ihme, jos kyseinen elokuva takoi huipputuloksia heti ensimmäisenä näytösviikonloppunaan. Huh, huh.

Viimeisimmät kerrat tässä meidän lähileffateatterissa ovat siis olleet niin mukavia kokemuksia, ettei tässä vieläkään ole ehtinyt sinne naapurikaupungin yksityiseen elokuvateatteriin, eikä myöskään sinne drive-in-elokuviin. No pysyypä jotakin kotirouvan 'to do' -listalla. ;-)

Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Amerikkalaisessa elokuvateatterissa

Muutamat elokuvat on tullut täällä rapakon takana jo elokuvateattereissa katsottua ja olen huomannut, että eroavaisuuksia suomalaiseen käytäntöön on. Niistä kirjoittelen teille tällä kertaa.

Alkuun muutamia lukuja kertomaan taas hiukan tästä amerikkalaisesta mittakaavasta:

Lukuja

Yhdysvaltain johtavin (lue: tuottoisin) elokuvateatteriketju on AMC Theatres (myöhemmin AMC). Syksyn 2014 tilastolukujen mukaan AMC:lla on yli 340 elokuvateatteria ympäri maata ja niissä on liki 5000 valkokangasta. AMC työllistää noin 20 000 osa- ja kokoaikaista työntekijää ja yrityksen ruoka- ja juomatoiminnot kuuluvat myyntinsä puolesta USA:n Top 60 -ravintolaketjun listalle. Saa siinä pari hodaria limukoineen pyöräyttää kun samalla top-listalla häärivät Mäkkärit ja muut kansan suosikit. 

AMC kuuluu maailmanlaajuisesti johtaviin IMAX-näytäntöjä näyttäviin teattereihin, sillä yli kolmannes AMC-elokuvateattereista on jo IMAX-tekniikalla varustettuja. Vuosittain ketjun teattereissa käy keskimäärin 200 miljoonaa elokuvakävijää ja näitä lukuja sitä mekin ukkokullan kanssa siis nykyään nostamme.

Meitä lähinnä oleva AMC-ketjun teatteri.

Toinen elokuvateatteriketju, jota olemme täällä käyttäneet on ollut Cinemark Theatres (myöhemmin Cinemark). Tällä elokuvaketjulla on Yhdysvalloissa 333 elokuvateatteria ja melkein 4500 valkokangasta. Cinemark ei ole levittäytynyt koko maahan, sillä sen teatterisaleja sijaitsee vain 40 osavaltiossa. Silti se on Yhdysvaltain kolmanneksi isoin elokuvaketju. Tämä ketju onkin levittäytynyt lisäksi Latinalaisen Amerikan markkinoille liki 160 elokuvasalillaan. 

Suomen ja Pohjoismaiden lukuja

Ihan mielenkiinnosta katsoin, kuinka monta elokuvateatteria Suomen Finnkino Oy:llä on. Tällä Suomen suurimmalla elokuvateatteriketjulla on 96 elokuvasalia 14 eri paikkakunnalla. Finnkino kuuluu pohjoismaiseen suurimpaan elokuvateatteriketjuun Nordic Cinema Groupiin, jolla on teattereita Suomen lisäksi Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Liettuassa ja Latviassa. Tällä pohjoismaisella "jättiläisellä" on 101 elokuvateatteria ja liki 580 valkokangasta. Jättiläisen luvut ovat kuitenkin vielä kovin pieniä amerikkalaisten giganttien rinnalla. Vaatisi taas sen yhden nollan lisää lukujen perään. 

Yksityisiäkin teattereita on

Edellä mainittujen suurten elokuvaketjujen lisäksi täällä rapakon takana on myös yksityisten pitämiä elokuvateattereita. Olemme kuulleet kovasti kehuja naapurikaupungin yksityisestä elokuvateatterista ja se meillä onkin vielä kokeilematta. Suunnitelmissa siellä on kyllä käydä. Teatterissa on parvi, jossa on tarjolla kuulema todella ylellisen pehmeitä, löhöilyyn soveltuvia nojatuoleja. Pitääkin sitten olla tarkkana, että kotirouva ottaa ennen elokuviin menoa kunnon päiväunet, ettei olo mene suorastaan liian lokoisaksi pehmoisissa ja makuuasentoihin käännetyissä penkeissä. Muuten voi uni voittaa jo ennen elokuvan alkukohtauksia.

Mutta nyt niihin elokuvateatterikokemuksiini.

Lipun ostaminen

Lipun voi täälläkin varata tai ostaa etukäteen netistä. Lippuvarauksen voi lunastaa elokuvateatterilla joko automaatilta tai lippuluukulta. Lippujen hinnat ovat aika lailla samat kuin Suomessakin. Lippuluukut sijaitsevat amerikkalaisissa elokuvateattereissa teatterirakennuksen ulkopuolella tai joskus rakennuksen sisällä, mutta silloinkin heti ensimmäisenä aulassa. 

Lippuluukut sijaitsevat ulkona. Oikeassa laidassa näkyy myös automaatti lipun lunastamista varten.

Tämän jälkeen käytäntö poikkeaakin suomalaisesta. Päästäksesi elokuvateatteriin sisään ylipäätään, sinun tulee näyttää lippusi tarkastajalle. Tämän jälkeen kukaan ei vahdi, eikä tarkasta, mihin näytökseen lopulta lippusi kanssa menet eli voit käytännössä marssia sisään mihin tahansa teatterin saliin. Istumapaikkoja paikallisissa elokuvalipuissa ei ole, joten nopein mato nappaa mieleisensä istumapaikan.

Elokuvasalin ovella ei ole kukaan tarkastamassa lippuasi.

Se, ettei istumapaikkoja voi varata etukäteen aiheuttaakin omanlaisensa ilmiön ja siitä seuraavaksi. 

Trafiikin määrä ennen näytöstä!

Kerran menimme elokuviin katsomaan näytöstä, joka oli lähellä kyseisen elokuvan ensi-iltaa. Iso sali oli täynnä porukkaa ja kyllä minä suuresti ihmettelin sitä jatkuvaa trafiikkia elokuvasalin ovella.

Suomalaisessa elokuvateatterissa käydessähän homma menee niin, että kun saliin kerran astellaan, siellä myös pysytään. Poikkeuksena tietenkin pienet lapset pissahätineen. Mutta täällä, ihmisvirtaa salin ovella ennen elokuvan alkamista menee molempiin suuntiin! Siis porukka tulee kertaalleen sisään saliin, paikkoja vaihdetaan omalla porukalla ainakin kahteen, parhaat jopa kolmeen kertaan. Ei siis osata päättää, ollako vasemmassa, vaiko oikeassa laidassa, vai sittenkin keskellä. Mikä siinä voikin olla niin vaikeaa? Sitten kun sopivat paikat on (ehkä) löydetty, lähdetään hakemaan ruokia ja juomia. Tai niitä lisää. Tai lisäämään jo ostettuihin popcorneihin mausteita. Tuodaan sapuskat sisään saliin. Ja sitten voikin lähteä käymään vielä vessassa. Käsittämätöntä touhua!

Itse olimme hyvissä ajoin salissa, koska arvelimme salin tulevan täyteen, aivan kuten kävikin. Seurasin tätä ihmisten edestakaista liikettä omalta istumapaikaltani kuin tiiviissä tennisottelussa konsanaan. Sanoin ukkokullallekin, että katso nyt tätä trafiikkia! Yhdessä vaiheessa teki mieleni jo nousta seisomaan ja karjaista: "Nyt se p***e penkkiin, joka iikka! Loppuu se ramppaaminen niissä ovissa!" Mutta kun en tiennyt mikä rampata-verbi on englanniksi, niin olinpa sitten hiljaa. ;-) Ehkä tämä vajavainen kielitaitoni oli ihan omakin onneni. Olisivat varmaan heittäneet häirikkönä ulos salista ja se siitä elokuvasta sitten.

Varmasti tähän sähläykseen vaikuttaa se, ettei istumapaikkoja tosiaan voi varata etukäteen, mutta kovin hankalaa se hyvän istumapaikan löytyminen salista joillekin tuntuu olevan. Toinen on sitten tuon ruokien ja juomien kanssa vekslaaminen... Ja kun kysessä oli täysi salillinen väkeä, niin tuo ilmiö pääsi korostumaan kunnolla.

Niin ja sekin vielä! Ne aikuiset, joiden rakko ei kestä parin tunnin elokuvaa ilman välityhjennystä, eivät tietenkään ota paikkaa penkkirivin päästä, vaan keskeltä salia ja pomppivat sitten kesken tiivistahtisimpien kohtauksien vessareissuilleen häiriten melko montaa muuta elokuvakatselijaa. Tämä pätee erityisesti tiettyyn etniseen ryhmään, pakko se on ääneen tässä sanoa, mutta kukin tyylillään, jälleen kerran.

Elokuvateatterin käytävää. Oikealla Extras-nurkkauksessa voit käydä vielä lisäämässä suolaa tai mausteita popcorneihisi.

Syömiset ja juomiset

Amerikkalaisissa elokuvateattereissa myydään perinteisten popcornien, jäätelön, limpparin ja karkkien lisäksi myös lämpimiä ruokia kuten hodareita, pitsaa, nachoja ja ranskalaisia perunoita. Hiukan huvittavaa on, että ostaessasi juuri isoimman kokoluokan popcorn- tai limppariannoksen, siihen kuuluu ilmainen uudelleentäyttö! Eli kesken elokuvan voi salista osa käydä myös hakemassa lisää vaikkapa juotavaa samaan rahaan. Lisää ramppaajia!

Ruokatarjontaa.

Lisäksi esimerkiksi AMC-ketjulla on yhtenä brändinä ns. Dine-In-teatterit, joissa voi nauttia kokonaisen illallisen viineineen elokuvan aikana. Näitä on Yhdysvalloissa yhteensä 15 kpl. Kaliforniassakin on yksi tällainen Dine-In-teatteri ja se sijaitsee Los Angelesissa Venice Beachin kupeessa. Lisäksi AMC:lla on 75 MacGuffins-brändin alla toimivaa teatteria, joissa aikuisiän saavuttaneille myydään olutta, viiniä ja cocktaileja elokuvanäytöksien aikana.

Elokuvien vaihtuvuus

Mielestäni yksittäisten elokuvien näytännöt pyörivät täällä huomattavasti lyhyemmän aikaa kuin Suomessa. Tarjontaa on siis paljon enemmän ja varmasti mukana on paljon elokuvia, jotka eivät koskaan esim. Suomessa tule edes teattereihin. Nytkin tuossa teatterissa, jossa viimeksi kävimme, oli ne 20 salia ja jokaisessa pyöri oma leffansa. Liki puolet elokuvista oli minulle never heard -osastoa, vaikka mainoksia leffauutuuksista täällä paljon näkeekin. 

Oulussahan sitä oli tottunut, että jos mielenkiintoinen leffa tuli tarjolle, niin ei sinne kiirehtiä tarvinnut. Leffa kyllä pyörisi vielä pitkän aikaa, toki näytökset olivat loppua kohden aina pienemmässä ja pienemmässä salissa. Täällä ei hidas hämäläinen ehtisi näytöksiin ollenkaan, sellainen vaihtuvuus on. Viikkotolkulla jahkailuun ei ole aikaa, jos tietyn elokuvan haluat teatterissa katsoa. Lieköhän muuten Hämeessä aina viimeiset näytökset ne, jotka vetävät vasta salit täyteen? :-)

Tulevien elokuvien mainoksia piisaa ihan kiitettävästi ennen elokuvan alkamista.

Loppuhuomiot

Tämän postauksen kuvia kootessa tein muuten yhden hauskan huomion. Suomessakin on vielä ainakin yksi miljöö, jossa edelleen suositaan kokolattiamattoja ja se on juurikin elokuvateatteri. :-) Toinen taitaa olla perinteinen teatteri.

Lopuksi oululaiset pääsevät vielä pörhistämään hiukan rintaansa. Tutkailin tuota IMAX (Image Maximum) -teatterien tilaa Suomessa. Wikipedian mukaan Suomessa ei toimi yhtään varsinaista IMAX-teatteria, mutta Oulun Tiedekeskus Tietomaa pystyy näyttämään lähestulkoon IMAX-tasoista elokuvaa omalla laitteistollaan. Hyvä Oulu!

Viimeksi kun menimme elokuviin, taivas oli näin upea. Olin vähällä jäädä katselemaan illaksi tuota luomuvalkokangasta, mutta painelin sitten lopulta kuitenkin sisään elokuvateatteriin. 

Muistakaahan tekin aina aika ajoin ihastella tuota luonnon omaa valkokangasta. Siellä on aina uusi ensi-ilta meneillään, eikä liputkaan maksa maltaita!

Nyt sanon jälleen hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!


(Amerikkalaisten elokuvateattereiden tilastolukuja olen kerännyt AMC Theatres- ja Cinemark Theatres -kotisivuilta.)