Elämää maastopalokauden keskellä

Aika tarkalleen kolme viikkoa sitten Pohjois-Kalifornian Napan ja Sonoman laaksojen rajut ja laajat maastopalot ylittivät uutiskynnyksen myös Suomessa. Molemmat laaksot ovat tunnettuja viininviljelyalueistaan ja monista jopa alueen maamerkkeinä toimivista viinitiloista. Viinialueella riehuva maastopalo sai nimekseen Glass Fire.

Palomies taistelemassa tulta vastaan marraskuussa 2019 Santa Paulassa Kaliforniassa.
Photo credit: AP Photo/Noah Berger.

Viikko Suomen uutisoinnin jälkeen tämä maastopalo oli voimakkaiden tuulien myötä vain pahentunut, mutta Suomen uutisissa palosta ei mainittu enää mitään. Kysyin tätä Suomessa asuvalta lähisukulaiseltanikin ja hänkin totesi, ettei niistä enää ole puhuttu. Ja aivan, eihän Napa olekaan maailmannapa Suomesta katsottuna ja uutta uutisoitavaa tulee tietenkin koko ajan. Tilanne on kuitenkin täällä meillä jatkunut aina tähän päivään saakka. Viime viikolla Glass-maastopalosta ilmoitettiin saadun 97 % taltutetuksi ja palo arvioitiin olevan kokonaan hallinnassa lokakuun 20. päivä. Siis tänään, kun tätä kirjoitan. Ja tänään Kalifornian paloviranomaisten sivuille olikin näemmä klo 11 päivitetty, että Glass Fire on todella saatu lopullisesti sammutetuksi. Huokaisen helpotuksesta minäkin. 

Mittavat vahingot 

Glass-maastopalo oli ensinnäkin todella raju ja se eteni rutikuivassa maastossa ja voimakkaiden tuulien ansiosta nopeasti. Palo peitti alleen yli 270 km2 metsää, siinä tuhoutui yli 1 550 rakennusta täysin ja yli 280 rakennusta sai vaurioita. Lisäksi liki 22 000 rakennusta oli tulen vaaravyöhykkeellä. Pelkästään Sonoman piirikunnassa 68 000 ihmistä jouduttiin evakuoimaan kodeistaan ja palossa tuhoutui yli 800 kotia. TV-uutisissa on haastateltu useina iltoina alueella kotinsa menettäneitä ihmisiä. Ne ovat olleet kyllä sydäntäraastavaa kuunneltavaa. Yksi nainen kertoi onnellisena saaneensa hevostallinsa hevoset tulelta suojaan, mutta aikaa ei sitten jäänytkään pelastaa enää mitään muuta omaisuutta. Yksi nainen vuorostaan menetti kotinsa palossa jo toistamiseen, sillä Napassa riehui edellinen voimakas maastopalo, nk. Tubbs Fire vain kolme vuotta sitten, vuonna 2017. Myös yksi paloja sammuttamassa ollut palomies menetti näihin liekkeihin varsin uuden kotinsa. Niin surullisia kohtaloita.

Myös ainakin tusinan verran viinitiloja kärsi todella pahoin tämän maastopalon kourissa. Moni viinitila menetti rakennuksiaan ja yhden meidänkin suosiman viinitilan Castello di Amorosan viinipullojen varastorakennus tuhoutui palossa täysin. Viinitilan omistajan mukaan rahallinen menetys liikkuu noin 5 miljoonassa dollarissa. Tämä viinitila oli yksi alueen maamerkeistä isoine italialaistyylisine linnoineen ja siellä olemme käyttäneet muutamia Suomi-vieraitammekin. Ystävillemme tiedoksi, että varsinainen linna säilyi. Lisäksi, paitsi että tuli tuhosi viinitilojen pystyssä olevia rakennuksia, niin savu ja taivaalta leijaileva tuhka ovat joko tuhonneet tai vähintäänkin maustaneet tällä hetkellä viiniköynnöksistä roikkuvat viinirypäleet. Tuhkasade voi tehdä rypäleistä tehtävän viinin joko juomakelvottomaksi (raskasmetallit) tai  vähintäänkin voimakkaasti savuaromiseksi. Sama ilmiö tapahtui vuoden 2017 maastopalojen jälkeen. Sen vuosikerran viineissä Napan alueella on todellakin savuinen aromi. Samat aromit ovat nyt luvassa vuosikerran 2020 viineihin.

Castello di Amorosan palanut viinivarasto. Aivan takimmaisena näkyy viinitilan linnaa.
Photo credit: Noah Berger/AP.

Seuraavaksi maastopaloista yleisemmin ja kuinka tämä kaikki vaikuttaa meidänkin arkeemme:

Kalifornian maastopalokausi

Meillä Kaliforniassa puhutaan siis aivan maastopalokaudesta. Tyypillisimmillään se kestää toukokuusta lokakuuhun, mutta toki paloja voi ilmaantua muulloinkin. Tänä kurjuuden vuonna 2020 tämän maastopalokauden ennustettiin kuitenkin olevan pidempi alkuvuoden erittäin vähäisten sateiden vuoksi. Tammi- ja helmikuu olivat poikkeuksellisesti liki sateettomia, tarkemmin sanottuna ne olivat kaikkien aikojen ennätyskuivat. Helmikuu oli täysin sateeton mm. San Franciscossa ja miljoonakaupunki San Josessa. San Franciscossa sateeton helmikuu on osunut kohdalle viimeksi vuonna 1864 eli yli 150 vuotta sitten. Kalifornia on sää- ja ilmasto-olosuhteidensa vuoksi kärkiosavaltio USA:ssa mitä vakaviin maastopaloihin tulee. Riskialueilla on arviolta 2 miljoonaa kiinteistöä. Tässä AccuWeatherin näkemys koko USA:n kesäajan vitsauksista, ns. kesän 2020 "kohokohdat":

Lähde.

Ja tässä vielä viime viikolla päivitetyt kartat manner-USA:n ja Kalifornian kuivuustilanteesta eli käsi kädessä mennään maastopalojen riskialueiden kanssa:

Napan ja Sonoman viinilaaksot sijaitsevat juuri tuolla kirkkaanpunaisella alueella.

Kuinka tämä kaikki sitten vaikuttaa meidän arkeemme, erityisesti näin syksyisin?

Arkea maastopalokaudella

Vaikka viinilaaksojen Glass Fire oli meiltä noin kahden tunnin ajomatkan päässä, aiheuttivat palot silti vakavia ilmanlaatuongelmia myös meille tänne Piilaaksoon. Omien laskelmieni mukaan viimeiset hiukan yli 10 päivää ovat olleet nyt ilmanlaadun puolesta jo hyviä, mutta ne ensimmäiset pari viikkoa eivät kyllä olleet helppoja. Ja kun ei tuo Glass Fire tietenkään ainoa maastopalo ole, vaan yhtä aikaa voi palaa ympäri Kaliforniaa. Minun ollessani Suomessa täällä esimerkiksi roihusi maastopaloja vieläkin lähempänä ja ilmanlaatu oli ajoittain aivan katastrofaalinen. Muistan, kun ukkokulta raportoi minulle päivittäin ilmanlaatutilannetta Suomeen ja kertoi myös kuvin, että muutamana päivänä taivaalta satoi tuhkaa! Meidän puutarhakalusteiden istuinpehmusteiden reunukset ovat edelleen mustat ja muistuttavat tästä tuhkasateesta.

Näitä kadunvarsissa pitkään ajamatta olleita autoja näkyy Piilaaksossa tällä hetkellä paljon. Jos pinnalla on edelleen tuhkaa, ei ensimmäinen vesisade, sitten kun se joskus sattuu tulemaan, tee käsittääkseni automaalille kyllä hyvää. Tämäkin Aston Martin kaipaisi siis kovasti pesua!

Pitäen mielessä, että jotkut ovat menettäneet maastopaloissa koko kotinsa, niin meillä Piilaaksossa on tähän mennessä ollut syksyisin "vain" pahoja savu- ja ilmanlaatuhaittoja. Viime syksynä kouluja jouduttiin sulkemaan huonon ilmanlaadun vuoksi useiksi päiviksi ja niin olisi varmasti tehty tänäkin syksynä, jos alueen koulut olisivat lähiopetusta normaaliin tapaan antaneet.

Mutta tämä huono ilmanlaatu savu-, pienhiukkas- ja muine hajuhaittoineen ei tietenkään ole pidemmän päälle leikin asia, eikä todellakaan miellyttävää. Näin koronan aikana huonon ilmanlaadun altistamat keuhkot ovat entistäkin alttiimmat myös viruksen tuhoille. Itse saan maastopalojen tuomasta huonosta ilmanlaadusta oireita melko helposti jo silloin, kun asteikko kertoo ilman olevan epäterveellistä "vasta" herkille ihmisryhmille. Oireitani ovat silmien kirvely, kurkun kutina ja jatkuva köhimisen tarve. Ja välillähän meidänkin alueella käväistiin ilmanlaadun puolesta jopa vaarallisen epäterveellisellä tasolla! Niinpä meillä tämänkin Glass-maastopalon aikana elettiin yli viikko ainoastaan neljän seinän sisällä. Ulos ei ollut mitään asiaa. Varsinkaan minkään hengästyttävän liikunnan harrastaminen on ainakin itselleni noina aikoina täysin mahdotonta.

Näiden palojen aikana ulkoilu ja reippailu eivät siis käytännössä useinkaan ole mahdollisia ja monille tämä rajoite on ollut tänä vuonna, koronarajoitetun elämän keskellä se viimeinen niitti. Varsinkin lapsiperheissä, kun jo lasten kavereiden fyysinen tapaaminen on ollut rajoitettua ja nyt lisäksi kaikki lasten aktiviteetit on täytynyt tapahtua kotona sisällä. Ja täytyy kyllä sanoa, että kyllä tässä on omaakin jaksamista koeteltu. Koronarajoituksiin ja -sääntelyihin on ollut jo kovin sopeutunut, mutta se, ettei päässyt ulos ja raittiisen ilmaan, on koetellut kyllä ihan omalla uudella tavallaan. Ja meillähän ei ole kodissamme koneellista ilmastointia, joten ulkoa tulevaa ilmaa ei ole sen kautta mahdollista suodattaa. (Oman arvioni mukaan se maksaisi muutoin vastaavassa omakotitalossa ja tällä alueella noin 1 000 - 1 500 dollaria kuussa lisää.) Niinpä meillä on kaksi irrallista ilmastointilaitetta sekä yksi ilmanpuhdistin, jotka ovat sitten kovien helteiden ja huonon ilmanlaadun aikana hurisseet talossamme sen 24/7 ja viikkokaupalla putkeen.

Arkea on ollut myös se, että joinakin päivinä on saanut miettiä, minkä maskin tänään kauppareissulle laittaisi. Pärjääkö perinteisellä korona-ajan kangasmaskilla vai onko syytä laittaa myös savu- ja ilmanlaadun hiukkasia ehkäisevä, järeämpi N95-maski? Voin kertoa, että N95-maskin kanssa on tosi hankala hengittää pidemmän päälle ja olo näissä helteissä N95-maskin kanssa on todellakin tukala!

Kumpi maski tänään, korona- vai savumaski?

Miksi emme sitten lähtisi evakkoon? 

Kerran jo katseltiin karttaa, että mihin suuntaan voisimme huonoa ilmanlaatua autolla ajaen karata. Silloin tilanne oli kuitenkin se, että joka ilmansuuntaan jopa 4 - 5 tunnin ajomatkan päässä oli edelleen se sama huono ilmanlaatu. Ja ainahan on riskinä, että jos tilanne vaikkapa siellä neljän tunnin päässä koillisessa näyttäisi ilmanlaadun puolesta tänään hyvälle, niin seuraavana päivänä tuulten suunnat muuttuvatkin ja huono ilmanlaatu on saavuttanut myös sen paikan. Ja hyvässä lykyssä alkuperäisen paikan ilmanlaatu onkin voinut parantua. Niinpä evakkomatka ja majoituksen varaaminen mistä päin tahansa olisivat olleet melkoista hakuammuntaa.

Laajennetut säätiedotukset ja Red Flag Warning

Nyt maastopalokautena paikallisissa TV-uutisissa seurataan säätä muutoinkin kuin vain lämpötilan puolesta. Tällä hetkellä ennustetaan myös ns. Fire Weather (maantieteellinen "paloarkuus", senhetkiset riskialueet, mahdolliset evakuointivaroitukset). LIsäksi tarkastellaan vielä ilmankosteutta sekä tuulten suuntaa ja voimakkuutta. Nämä kaikki vaikuttavat mahdollisiin maastopaloihin, joko jo palaviin tai uusiin syntyviin.

Kaikkein korkeimman maastopaloriskin aikaan nostetaan ns. punainen lippu salkoon eli annetaan Red Flag Warning. Tällöin esimerkiksi avotulen teko on kielletty ja leirintäalueita voidaan sulkea kokonaan. Huonon ilmanlaadun aikana myös kotitaloissa puilla lämmittäminen on kielletty (Spare the Air) ja tänä syksynä taisi alueellamme tulla kaikkien aikojen ennätys yhtenäisestä ja pitkästä Spare the Air -kaudesta. Onneksi emme elä vielä lämmityskautta.

Olen myös itse tehnyt tänä syksynä yhden aiemmasta poikkeavan huomion: ilmankosteus on meillä vaihdellut aivan poikkeuksellisen paljon. Ja sitten kiinnitin huomiota, että kuivasta ilmasta on tosiaan varoiteltu myös uutisten yhteydessä. Samanlaista kosteuden vaihtelua en kyllä muista täällä olleen koko tänä kuutena vuotena, enkä suoraan sanoen tiedä, mistä nämä tosi voimakkaat ja äkillisetkin ilmankosteuden muutokset johtuvat. Yhdessä vaiheessa arvelin, että tulipaloista tullut ja laakson päälle jäänyt savuverho tähän vaikuttaisi, mutta nopeat kosteusmuutokset ovat jatkuneet kyllä pahimman savuverhon hälvettyäkin. Näin syksyisin kosteutta vyöryy mereltä mantereelle, mutta mikä saa sitten kosteuden yhtäkkiä häviämään. Tuuletko? En tiedä. Sisämittarimme mukaan ilmankosteus on esimerkiksi 36 tunnin aikavälillä vaihdellut suurimmillaan jopa arvosta 20 % aina arvoon 68 %.

Tässä olohuoneen mittarimme dataa alkuviikosta 36 tunnin ajalta. Sisälämpötila on vaihdellut 21 ja 27 Celsius-asteen välillä ja ilmankosteus 32 % ja 61 % välillä. Aika isoja heilahteluja.

   

Tänä syksynä Piilaakson ilmanlaatua ei ole heikentänyt työmatkaliikenne, koska täällä edelleen suositaan etätyöskentelyä. Mutta maastopaloista johtuvaa ilmanlaatuhaittaa onkin sitten ollut senkin edestä. Ja mikä voi yllättää, huonoa ilmanlaatua et todellakaan aina pysty havaitsemaan heti nenälläsi. Joinakin päivinä savu haisee voimakkaammin, toisinaan ei ollenkaan. Silti ilmanlaatu voi olla epäterveellisellä tasolla. Lisäksi olen huomannut, että pistävään savunhajuunkin turtuu. Kun savu laskeutuu alueelle, huomaat sen kyllä silloin heti. Mutta jos se on vellonut päällä jo vaikkapa kolme päivää, et enää kiinnitä niin huomiota itse savun hajuun, mutta kaikki omat oireesi kyllä muistuttavat ilmanlaadun olevan edelleen tosi huono.

Olen kertonut hyvälle ystävälleni Suomessa tästä meidän viime viikkojen savuisesta arjesta. Hänkin totesi, että vasta näiden minun jenkkivuosieni myötä hänkin on ymmärtänyt alkaa arvostamaan Suomen puhdasta ilmaa ja hengittämisen helppoutta. Ja niinpä, itselleni sama oppi ja arvostus on tullut ihan kantapään kautta. Ja kuinka minä tykkään sinisestä taivaasta, en siitä savunharmaasta!

Sinistä taivastakin oppii arvostamaan ihan eri tavalla, kun se ei aina olekaan välttämättä itsestäänselvyys.

Näihin tunnelmiin päätän tällä kertaa ja sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Elämää uudessa kodissa: pari ratkennutta mysteeriä

Blogini on ollut taas hetken hattuhyllyllä ja syy taukoon selvinnee ensi postauksessa. Tällä kertaa kirjoittelen kuitenkin parista mysteeristä, jotka uudessa kodissa asuessamme ovat eteen putkahtaneet. Nyt mysteerit ovat ratkenneet.

Mustan kissan arvoitus

Olimme asuneet uudessa kodissamme vasta noin parin viikon ajan, kun eräänä viikonloppuna pihallemme ilmestyi musta kissa. Kissa kiehnäsi maassa automme luona, oli heti tosi tuttavallinen ja huomionkipeä. Kissalla ei ollut minkäänlaista pantaa ja etukulmahampaansa olivat terävät kuin mitkäkin. Samoin kynnet tuolla katilla olivat todella pitkät ja terävät, mutta kissan turkki oli kuitenkin todella kiiltävä ja hyvässä kunnossa. Pohdimme heti, olisiko kissa jonkun oma vai voisiko se olla kulkukissa. 

Aikaa kului ehkä viikko ja kissa tupsahti pihallemme uudestaan. Tällä kertaa se myös maukui, melkeinpä sydäntä riipovalla äänellä. Kissa oli selvästi vailla jotakin. Päätimme tarjota kissalle ainakin vettä. Kissa tassuttelikin rohkeasti meille sisälle, toki tutkien jokaisen nurkan mihin kissan sisällä päästimme. Kun laitoimme vesikupin tarjolle, niin kylläpä vain vesi maistui! Kova jano oli raukalla. Lopulta tarjosimme kissalle myös vähän tonnikalaa, joka sekin tuntui maistuvan jonkin verran. Olisikohan se kuitenkin koditon kissa, pohdimme. Saatuaan janonsa sammutettua ja masuansa täytettyä, kissa hyppäsi sohvallemme ja meni kerälle nukkumaan. Kissa vietti meillä tuolloin monta tuntia, mutta yön yli emme uskaltaneet kissaa meillä pitää. 

Mysteerikissa ensimmäistä kertaa kylässä.

Kyselimme myöhemmin lähinaapurustolta, olisiko kissa heidän, mutta kukaan ei kissaa omakseen tunnustanut. Toisinaan se saattoi maukua viereisen lapsiperheenkin talon ovella. Viikkojen kuluessa kissa pyrki meille maukuen sisälle pari muutakin kertaa. 

Kissan mahdollinen kodittomuus vaivasi meitä sen verran, että päätimme viedä kissan seuraavalla mahdollisella kerralla löytöeläinkotiin tutkittavaksi. Lähin löytöeläinkoti, jossa voi tutkituttaa onko eläimellä mikrosiru, sijaitsee meiltä noin puolen tunnin ajomatkan päässä. Saimme ystäväpariskunnalta kissankuljetushäkin lainaksi, jotta voisimme kissan vaivatta saattaa ammattilaisten käsiin. 

Olimme siis täysin varustautuneita kissan kiinnisaamiseksi. Mutta mitä tekikään kissa? Kissa teki katoamistempun ainakin kuukaudeksi! Aivan kuin se olisi laserkatseellaan nähnyt, että kissankuljetuskoppi odotti sitä autotallissamme. Hahah. 

Kunnes sitten lopultakin eräänä sunnuntaina onni potkaisi. Kissa ilmestyi taas meille, kiehnäsi tällä kertaa villisti pihakasvustomme kanssa ja maukui sitten jälleen sisälle. Lopulta saimme houkuteltua kissan koppiin ja matka löytöeläinkotiin alkoi. 

Ennen kuin saimme kissan houkuteltua koppiin, kissa hyppäsi jo autoomme autonoven ollessa auki. Ja näyttikö katti meille tässä kohtaa kieltä? Hi hii. 

Perillä löytöeläinkodissa minua jännitti. Olisiko kissalla tunnistesirua, joka paljastaisi sen taustat? Ja kappas, kissalla oli mikrosiru. Kissalla oli siis omistaja, jonka kotiosoitetta ei tietenkään meille tietoturvasyistä kerrottu. Samalla selvisi kissan nimi Zoba ja kissan ikä. Olimme luulleet kissaa melko pennuksi kissan siron koon vuoksi, mutta Zoballahan olikin ikää jo 11,5 vuotta! Sirulukija paljasti myös Zoban tuhmuudet: Kissa ei suinkaan ollut kyseisessä löytöeläinkodissa ensimmäistä kertaa. Tämä oli Zoballe jo kolmas kerta, kun hänet oli tuotu löytökissana suojaan. Taitaa siis olla vanha konkari omilla pienillä (tai isoilla) tutkimusmatkoillaan.

Tiedot kissan kodista helpottivat ja kissa jäi löytöeläinkotiin omistajansa noutoa odottamaan. Me saimme kissan tiedot paperilla ja olisimme kuulemma voineet myöhemmin soittaa ja kysellä, joko kissa oli haettu kotiinsa. Soittoa ei kuitenkaan tarvittu, sillä jo seuraavalla viikolla kissa maukui naapurin oven takana. Zoba oli palannut mielipuuhiinsa, seikkailemaan. Viime aikoina emme ole Zobaa nähneet, mutta eiköhän katti palaa taas jonakin päivänä meitä ilostuttamaan. 

Lopuksi vielä toinen ratkennut mysteeri:

Se yksi sitruspuu... 

Jotkut teistä ehkä muistavat, kuinka jo ensimmäisessä, uutta kotiamme koskevassa postauksessani mainitsin pari sitruspuuta, joiden lajista meillä ei vielä silloin ollut tietoa. Nyt on toisen sitruspuun laji selvinnyt! Kyseessä on appelsiinipuu! Jippii! Jo pari kolme viikkoa sitten saimme amerikkalaiset ystävämme kylään ja he tunnistivat heti, että kyseessä on appelsiinipuu. Tuolloin hedelmien raakileet olivat edelleen tosi pieniä, joten lajitunnistus itselleni oli vielä hankalaa. Mutta tänään, raakileet ovat saaneet jo mukavasti kokoa ja kyllähän ne alkavat muodoiltaan kovasti appelsiineja muistuttamaan. Ehkäpä siis tammikuussa saan poimia ikioman kypsän appelsiinin puusta ja maistaa omaa satoa. Voi minua onnentyttöä!

Raakileet ovat kasvaneet ihan parissa viikossa jo tähän kokoonsa. Siis omia appelsiineja luvassa, OMG!

Onneksemme appelsiinipuu ei kasva etupihalla, vaan enemmänkin sivulla, talon suojissa, joten toivon mukaan puun hedelmät eivät ole yhtä alttiita voroille kuin viikunamme olivat. Tällaisia juttuja tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!