Suomessa kesällä 2026, osa 2

No niin, kesän 2026 Suomi-havainnot ja -kokemukset blogissani jatkuvat.

Suomalaiseen niittykukkakimppuun saa väriä, kokoa ja näyttävyyttä kauniilla lupiineilla. Mielenkiintoista se, että Suomessa lupiini on vieraslaji, josta halutaan päästä eroon, mutta Andeilla se on syötävä hyötykasvi ja jo vuosia sitten Perussa povattiin siitä seuraavaa superfoodia.

Kampaajalla peräti kahdesti

Minulla oli Piilaaksossa kampaaja-aika varattuna Suomeen lähtöä edeltävänä aamuna. Mutta kappas, vain puoli tuntia ennen h-hetkeä aikani peruttiin. Kampaaja oli sairastunut. (Tämä oli toinen kerta, kun on käynyt täsmälleen samalla tavalla saman kampaajan kanssa. Siis juuri ennen matkaa.) No eihän täällä samalle päivälle saa enää mistään uutta aikaa varatuksi, joten paniikki päälle, kunnes kysäisin tuntemaltani kampaajalta Oulusta. Ja hänelle onnekseni sain ajan. Ei siis tarvinnut mennä kaikkiin niihin juhliin tai kulkea kaveri- ja sukulaistapaamisissa variksenpelättimen näköisenä, huh.

Aikaa vierähti sen kuusi viikkoa välissä, kun sain päähäni mennä Suomessa kampaajalle vielä uudestaan. Pienellä paikkakunnalla Etelä-Pohjanmaalla sain sopivan ajan seuraavaksi päiväksi. Tähän toiseen käyntiin minua innosti kaksi seikkaa: Se, että hiustenleikkuu maksoi siellä alle puolet Piilaakson hinnasta ja se, että halusin ennakoida koti-Kaliforniassa kuumana jatkuvaa kesää ja syksyä leikkauttamalla niskaani pienen sängen. Täällä Piilaaksossa käyttämilläni kampaajilla ei nimittäin ole ollenkaan sitä parturikonetta käytössä, mitä minä jaksan aina suuresti ihmetellä. Kyllähän nykyisin monissa naistenkin leikkausmalleissa tarvitsisi käyttää konetta, jolla saa eri mittaisia sänkileikkauksia. Suomessa tämä hoitui nyt suitsait, ja nyt polkkapituisten hiusteni alus on mukavan kevyt ja ilmava, kun lämpötila kohoaa joinakin päivinä +30 asteeseen ja ylikin.

Ihoparkani ihmettelee

Blogissani lienee tullut jo vuosien saatossa ilmi, että rakastan saunomista. Suomi-reissut ovat tälle nautinnolleni tietenkin ruhtinaallista aikaa. Loppureissusta minulla tuli 2,5 viikon yhtäjaksoinen putki, jolloin saunoin joka ikinen päivä. Ja ihoni totta kai tottui siihen, sekä puhdistumiseen saunoessa että uusiutumiseen. Nyt olen sitten ollut takaisin Kaliforniassa jo 3,5 viikkoa enkä ole saunonut vielä kertaakaan! On mahtanut ihoparkani ihmetellä tätä muutosta. Tuntuu, että ihoni on täällä jotenkin aivan "jumissa" eikä pääse kunnolla hengittämään. Tulevalla viikolla aion korjata tilannetta ja menen taas kuntosalini saunaan.

Sauna Lapissa. Ai että!

Viime postauksessa mainitsin suomalaiset puolukat. Tämä oli herkkuani.

Ravintolakokemuksia

Yksi suuri nautinto Suomessa on tietenkin joka kerta myös suomalainen ruoka. Sovimme ystäviemme kanssa usein tapaamisen jonnekin ravintolaan joko lounaan tai illallisen merkeissä, ja Lappi oli tietenkin ruokien puolesta aivan oma ihana lukunsa. (Tämä ravintoloissa herkuttelu kirpaisi kyllä sitten mukavasti sekä luottokorttilaskussa että puntarilla, kun palasin Piilaaksoon.)

Näissä ruokapaikoissa kuten myös vaikkapa huoltoasemilla vessanovet aukesivat ensinnäkin taas amerikkalaiseen tapaan tottuneelle väärään suuntaan. Mutta olihan se mukava mennä vessakoppiin, kun ovi aukesikin ulospäin ja koppiin jäi paremmin tilaa. Samoin valokatkaisijat olivat Suomessa alempana kuin USA:ssa. Eräänkin kerran käteni hapuili seinää sieltä sun täältä ennen kuin valon sain syttymään. Huvittuneena ihmettelin, kuinka tuollaiseenkin asiaan tulee lihasmuisti!

Mutta näitä seikkoja enemmän saimme ukkokullan kanssa molemmat äimistellä suomalaisten ravintoloiden palvelua! Kohdallamme sattui todella monta kertaa tilanne, että kaikki alkoi ravintolassa palvelun puolesta oikein hyvin, mutta sitten loppua kohden se jotenkin joko tyssäsi kokonaan eli meidät asiakkaina "unohdettiin" tai taso laski kuin lehmänhäntä. Joissakin paikoissa esimerkiksi laskun saanti saattoi kestää aivan tolkuttoman kauan. Ja osa käymistämme ravintoloista oli siis laadukkaita paikkoja eli en puhu nyt Simpukka-huoltamoiden aterioista niitä tässä yhtään mollaamatta. (Näin siis tänä kesänä jossakin Simpukka-huoltamon, olisiko ollut peräti Helsingissä, ja olin ihmeissäni, että niitä vielä on olemassa!) 

Tänä kesänä esimerkiksi testasimme paikkaa, joka taitaa tituleerata itseään Oulun parhaana ravintolana, ja sielläkin meni homma mönkään. Yksi ruoka-annos jäi kokonaan tulematta ja meidän neljän henkilön seurue jäi jo ennen tätä myös täysin ilman tarjoilijan huomiota ja pitkäksi aikaa. Jälkiruoat menimme sitten syömään toiseen paikkaan, kun ei niitä reilussa kahdessa tunnissa onnistuttu saamaan. Ravintola onneksi hyvitti tätä mokailuaan, kun laskun yhteydessä ystävällisesti kerroimme, mitkä asiat olivat menneet pieleen. Selitykset kuulostivat meistä hiukan kootuilta, mutta jos mitään pahoitteluja ei olisi tullut, tuskin menisimme paikkaan enää uudestaan. Nyt jäi ihan hyvä mieli ja ajatus, että voisimme kokeilla paikkaa vielä joskus toistekin.

Näistä kaikista hiukan epäonnistuneista ravintolapalvelukokemuksista ajattelimme ukkokullan kanssa, että meillä oli vain kummallisen huonoa tuuria. Mutta kun ihmettelin tätä somessani ääneen, sain useamman yhteydenoton kavereiltani, että kehno ja erityisesti hidas palvelu on monissa Suomen ravintoloissa nykyään vakio. Kesän loma-aika ja mahdollinen henkilöstöpula voi totta kai selittää tätä, mutta sain kuulla, että tätä tapahtuisi myös talviaikaan. Enkä voinut olla katselematta asiaa amerikkalaisen turistin lasien läpi. Mitä amerikkalainen turisti ajattelisi? He kun ovat kotimaassaan tottuneet hyvään ja yliystävälliseen palvelukulttuuriin, niin kuinka he kokisivat tämän suomalaisen mallin...

Tätä kainuulaisista herkkutateista tehtyä kermaista keittoa olisin voinut syödä litratolkulla! Aivan taivaallisen hyvää!

Tällaisia havaintoja tällä kertaa. Vielä on tulossa Suomen kesäreissusta kolmaskin postaus, ja siinä saattekin lukea, millainen ikävä päätös omalle matkalleni tuli. Mutta siihen asti sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Suomessa kesällä 2026, osa 1

Sain viettää jälleen tänä kesänä upeat seitsemän viikkoa Suomessa. Reissun ihanuudesta ja pääosin onnistumisesta kertonee se, että tuo aika sujahti suorastaan silmänräpäyksessä. Toki noiden viikkojen aikana tuli matkattua Suomeakin melkeinpä päästä päähän, Inarista Pohjanmaan kautta Helsinkiin ja takaisin Pohjanmaan kautta Ouluun, joten aikamoisena reissuraijana ja matkalaukun pakkaajana ja purkajana sai olla. Muutamia juhliakin saimme alkukesästä juhlia, ja lukuisia ystävä- ja sukulaistapaamisia oli kalenteri pullollaan. Niiden lomassa hoidin ulkosuomalaisen "ihanuuksia" kuten vero- ja pankkiasioita, ja lopulta, koko reissuni viimeisenä päivänä, ehdin hipaista Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026 -tapahtumatarjontaa Oulussa. Näitä kulttuurielämyksiä olisin halunnut lisää, mutta todettava oli, että niin ne vain tunnit ja minuutit loppuivat myös seitsemästä viikosta.

Tallinn Fotografisk -valokuvanäyttely oli osa Oulun kulttuuripääkaupunki 2026 -tapahtumia. Kuvassa Sage Sohierin teos nimeltään Kissa nukkekodissa. Taisi olla näyttelyn ensimmäinen teos ja minusta paras, koska siinä oli kissa.

Nyt kun olen saanut arjen taas rullaamaan täällä Piilaaksossa, on mukava katsahtaa perinteisesti muutamia havaintoja ja mietteitä Suomesta. Palasin muuten itse viime vuoden kesäpostauksiini, joista oli hauska lukea, millaisiin asioihin olin silloin kiinnittänyt huomioni. Ja oli mielenkiintoista havaita esimerkiksi se, että vielä vuosi sitten ahkerasti viljelty sanonta "mennä vihkoon" ei kuulunut suomalaisten puheessa oikeastaan enää ollenkaan. Ilmeisesti se trendi tuli ja jo myös meni.

Lappi

Tänä kesänä kävimme koluamassa pohjoisinta Suomea jo kesäkuussa, ennen juhannusta. Kesä-Lappi on kiehtonut minua aina turistien vähyyden vuoksi, tunturit, luontopolut ja laskettelukeskukset ovat tuolloin suorastaan autioita. Tämä hiljaisuuden ja rauhallisuuden haku on itselleni vuosien saatossa vain korostunut, kun asumme arkena täällä miljoonien ihmisten kuhinan keskellä. Joka paikka pursuaa porukkaa. Tämän vuoden Lappi-visiitin aikana pistin rauhallisuuden merkille esimerkiksi siten, ettemme nähneet puoleen päivään mennessä hyvä jos kymmentäkään ihmistä! Mitä luksusta! Ja kaikki se hiljaisuus, ai että. Kesäkuu ei lappilaisissa lomakeskuksissa tietenkään ollut palveluiden puolesta mitään kulta-aikaa, mutta meille riitti, jos yksikin ruokaravintola ja kauppa oli auki. Upea luontohan oli avoinna 24/7.

Kesäkuun Lapin-reissussamme korostui myös ihanasti ja viime kesän heinäkuista matkaamme paremmin yötön yö. Esimerkiksi Inarissa seuraavan kerran aurinko laski horisontin taa vasta 1,5 kuukautta myöhemmin. Ja Pyhätunturilla oli hauska tempaista aamulla patikkapolulle, kun aurinko paistoikin jo yllättävän korkealta, melkein kuin puoliltapäivin Etelä-Suomessa. Alkukesästä myöskään hyttyset eivät olleet riesana, joskin niitä tapasin läpi kesän todella vähän muutenkin. Suomessa oli kuulemma ollut niin kuivaa, että hyttyspopulaatiot olivat jääneet pieniksi tai paikoin jopa olemattomiksi. Jes!

Seuraavaksi perinteiset ruokakauppojen ja elintarvikeuutuuksien ihmettelyt:  

Suomalaisten ruokakauppojen jopa ällistyttävän laajaa valikoimaa on aina ulkosuomalaisena saanut sekä ihastella että hämmästellä, mutta nyt silmiini osui erityisesti se, kuinka järkyttävät määrät eri vaihtoehtoja voita, margariineja ja kaikenmoisia levitteitä Suomessa on! Eräässäkin kaupassa niitä oli komeat kolme hyllyväliä! Siis puhutaan reilusti yli kymmenestä metristä hyllyjä pelkkiä rasvoja! Otin kuvan vain kahdesta hyllyvälistä noin niin kuin malliksi:

Rasvoja...

... ja vähän lisää rasvoja. Kolmatta hyllyväliä en kuvannut.

Tässä alla on verrokkina piilaaksolaisen ruokakaupan voi- ja marganiiniosasto, jos sitä nyt edes osastoksi voi kutsua.

Tässä kaikki, kolmella hyllyllä noin metrin leveydeltä. Alimmalla oma suosikkini irlantilainen voi.

Aiemmin olen Suomessa aina ihmetellyt myös mm. jogurttihyllyjen runsasta valikoimaa, mutta viime aikoina se on alkanut paisumaan myös täällä Yhdysvalloissa. Luulen, että oman panoksensa siihen on tuonut proteiinipitoisten tuotteiden suosion kasvu. Mutta edelleenkään niitä varmaan satoja erilaisia makurahkoja ei ole yhtä kattavasti saatavilla täältä meiltä. Onhan se todella hurja määrä Suomessa, joten ilmeisesti niille kaikille löytyy myös ostajia.

Suomalaisista ruokatarvikkeista lisäksi sellainen huomio, että nykyäänhän saan suomalaisesta maidosta vatsani täysin sekaisin. Amerikkalaista maitoa se puolestaan kestää hyvin. Tämä oire tuli minulle jo vuosia sitten, mutta nykyään, kun juon kahvini mustana, ei tästä onneksi isoa ongelmaa pääse syntymään. Taisipa itse asiassa tuo vatsan kestämättömyys olla aikoinaan puskurina, että aloin juomaan kahvini ilman maitoa.

Mansikoiden kohdalla sen sijaan on tilanne toisin päin. Amerikkalaisista mansikoista saan pahoja allergisia oireita, mutta suomalaisista niitä ei tule. Niinpä tänä kesänä olikin taas ihana herkutella suomalaisilla marjoilla.

Uutuuksia minulle

Kesä on tietenkin uutuuksien aikaa esimerkiksi jäätelömauissa ja monia tulinkin kesän aikana maistaneeksi. Irtojäätelöistä uusi suosikkiherkku oli korvapuustin makuinen jäätelö ja pakastealtaasta puikkojäätelö, jossa oli sitrushedelmä yuzua. 

Ja mitä mansikoihin tulee, niin nimenä tunnelimansikat olivat minulle uutta. En muista tuollaista sanaa aiemmin kuulleeni. Ja kun heinäkuun loppupuolella uutisoitiin jo mansikoiden uhkaavasta loppumisesta, muistui mieleeni ne Suomessa vietetyt joulut, kun aina oli muka joulukinkut käymässä vähiin tai loppumassa. Tällä saatiin porukka ryntäämään kinkkuostoksille kauppoihin, missä selvisi, ettei kinkut olleet oikeasti mihinkään loppumassa. Taisi siis olla lähinnä markkinointikikka. Mutta ehkäpä tänä vuonna joku jäi todella ilman mansikkalaatikkoaan, mihin saattoi kyllä vaikuttaa myös hinta. Laatikoiden hinnat olivat uutisten mukaan kivunneet jopa 60 euroon kappaleelta.

Myös keksirintamalla oli tullut uutuusmakuja. Domino-kekseissä oli saatavilla mm. mokkapalan makuisia keksejä, jotka paketin mukaan olivat olleet makutestin voittaja. Tätä ihmettelin, sillä minusta ne eivät kyllä kovin kummoisia olleet. Mutta: Dominoita oli valmistettu myös kardemumman makuisina ja ne kyllä upposivat omaan suuhuni nopeasti. Aluksi aivot pokkuroivat hiukan vastaan, sillä keksin väritys ei ollutkaan Dominoiden perinteinen tummanruskea, vaan vaalea. Mutta maku vei mennessään eikä keksin "väärä" väri hidastanut herkuttelua ollenkaan, hahah. Täällä meillä kardemummaa esiintyy lähinnä joissakin intialaisissa ruoissa, muutoin se on todella harvinainen mauste. Tällä oli varmasti osansa, että kardemummamaku miellytti.

Kardemumma-Domino. Moni amerikansuomalainen pullanleipoja kiikuttaa kardemummansa Suomesta.

Ulkosuomalaisena minun pitää joka kesä saada nautiskella myös valmispinaattikeitosta ja veriletuista. Ensin mainitusta oli nyt tullut proteiinipitoisempi versio, ja lettuja himoitsen myös niiden kanssa nautittavien suomalaisten puolukoiden vuoksi. Täällä olen törmännyt vain yhdessä kaupassa pakastepuolukkaan. Ne ovat venäläistä alkuperää. Tällä hetkellä boikotoin venäläisiä tuotteita, joten nuo puolukatkin ovat harmillisesti saaneet jäädä kauppaan.

Meillä täällä ei ole mitään valmiita pinaattituotteita.

Eikä meillä täällä USA.ssa tietenkään ole myöskään verilettuja. Ja ah, kuvassani suomalaisia puolukoita!

Loppukevennys

Niin, kun sitten luulee, ettei jotakin tuotetta täältä meiltä saa ja toimii sen mukaan Suomessa...

Olimme Helsingissä ukkokullan kanssa kaksin nopealla lohikeittolounaalla ennen seuraavaa tapaamista. Hän halusi lounaansa päätteeksi prinsessakakkuleivoksen, joka komeili paikan vitriinissä. Minä puolestani otin alkupalaksi katkarapuvoileivän. Näitä molempia on Piilaaksosta jos nyt ei mahdotonta, niin todella vaikea löytää.

Mutta kappas, kun ukkokulta palasi minua aiemmin laaksoon ja osallistui vain muutaman päivän päästä ystävämme 50-vuotisjuhlille San Franciscossa, oli päivänsankarin puoliso hankkinut ravintolaan minkäpäs muun kuin prinsessakakun! (Täällä on siis hyvin tyypillistä, että ruokaravintoloihin voi ja usein myös viedään oma täytekakku, kun juhlitaan vaikkapa syntymäpäiviä. Harva sitä kuitenkaan leipoo itse, vaan kakku ostetaan jostakin valmiina. Ja niin oli tämäkin synttärikakku jonkin leipomon valmistama.) Ja oikein hyvää oli kuulemma kakku ollut, ei aivan yhtä makeaa kuin Suomessa. Nyt kun vielä jostakin osuisi kohdalle se katkarapuvoileipä... Tai valmiit veriletut. Tai pinaattikeitto. Tai muu kuin venäläinen puolukka. Tai... Voisin jatkaa listaa varmasti loputtomiin.

Tässä oli kesäisten Suomi-havaintojeni ensimmäinen postaus. Ensi kerralla sama teema jatkuu. Siihen asti sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa.