Perkeleen pataleivät! - Laskeutumista takaisin kotirouvaksi osa 2

Netin mukaan pataleivät olivat Suomessa pop ja kovaa huutoa jo vuonna 2016. Silloin ne tuntuivat olevan kaikkien huulilla, reseptit puheissa ja leipäviipaleet kielten päällä ihan konkreettisesti. Olinpa laittanut itsekin pari pataleipäohjetta nettiselaimeni kirjanmerkkeihin muistiin. Vuonna 2016 meidän huushollissamme ei kuitenkaan juuri leivottu. Sinä vuonna jouduin umpisuolileikkaukseen ja asuimme osan vuotta ukkokullan kanssa eri puolilla maapalloa. Ukkokulta paiski hommia Piilaaksossa, mutta minulla ei ollut silloisella viisumillani USA:n kamaralle enää mitään asiaa. Omat työkuvioni ja uuden viisumin anominen pitivät minut tukevasti Suomessa alkuvuodesta 2016. 

Loppukeväästä 2016 matkasin kuitenkin takaisin Kaliforniaan. Olin saanut suomalaisesta työpaikastani vielä noin kymmenen kuukauden palkattoman vapaan silloisen pomoni armosta. Loppuvuodesta yhtäältä nautin yhteiselostamme Kaliforniassa, mutta samaan aikaan taustalla ruksutti melkoinen ajatuskoneisto. Jäämmekö Kaliforniaan vai emme? Elämässä oli isoja päätöksiä tehtävinä, eivätkä kaikkien ylistämät pataleivät kuuluneet tuolloin kotirouvana päiväohjelmiini. 

Mutta nyt, alkuvuodesta 2020 on uusi aika. Päätin kokeilla elämäni ensimmäistä pataleipää. Vain neljä vuotta jälkijunassa. Silmiini osui oikein houkutteleva ohje pataleivästä, joka leivottaisiin täysin kaurasta. Wow, tuota olisi kokeiltava! Näytti kuvassakin niin herkulliselle! Ei muuta kuin tarvikkeiden ostoon!

Ensimmäinen tekele

Taustatietona kerrottakoon, etten ole koskaan ollut ekspertti hiivataikinoiden kanssa. Edesmenneen mummoni huikeat pullanleivontataidot eivät valitettavasti periytyneet minulle asti. Niinpä haasteekseni muodostui amerikkalainen kuivahiiva. Paikalliselle kuivahiivalle veden lämpötila on näemmä aika tarkka, 110 - 115 Fahrenreit-astetta (43,3 - 46,1 Celsius-astetta). Lisäksi hiiva pitää "herättää" pienellä määrällä sokeria. No, minullahan ei ole keittiössäni mittaria veden lämpötilan tarkalle mittaamiselle, enkä myöskään lukenut tuota jälkimmäistä sokerilla herättämisohjetta kunnolla kuin vasta leivontatuokioni jälkeen!

Ai, kuinka puhkuin intoa kaurapataleipääni leipoessa, mutta mikäs siitä sitten tulikaan! Ensimmäinen tekelehän ei sitten kohonnut yhtään ja leipä muistutti lähinnä savikiekkoa! Hei te kaikki savikiekkoammuntaa harrastavat, kilauttakaa vain minulle, niin laitan täällä uunin kuumenemaan, hahah! 

Leipä oli kyllä ihan syötävää ja maistuikin tosi hyvälle, mutta kuohkeus siitä uupui täysin. Voivottelin asiaa Facebookissa. Päädyin vaihtamaan reseptejä suomalaisen konkarileipojan kanssa. Hän oli myös sinut amerikkalaisen kuivahiivan kanssa. Tosiaan, minun leipäreseptini mukaan leipää ei edes pitänyt kohottaa, kun kaikkia muita pataleipiä, myös esimerkiksi Sikke Sumarin ohjeen mukaista leipää kohotettiin tuntikaupalla. Tottahan minä olin möhlinyt sen kuivahiivankin kanssa, mutta oliko reseptissänikin pieni puute... 

Kaurapataleivän tekele. Höysteenä rosmariinia ja saksanpähkinöitä.

En antanut periksi

Pataleipäkiinnostukseni oli sen verran kova, että otin yhteyttä kaurapataleivän ohjeen jakajaan. Se kun tällaisen sosiaalisen median aikakautena on niin helppoa. Ohjeen jakajan mukaan kauraleipää ei tosiaankaan kohoteta, koska epäili, ettei täysin kaurasta (ilman vehnää) valmistettu leipä niin kohoaisikaan. Tämäpä olikin uutta tietoa minulle! Ehkä asia on näin. Sain sitten vinkin muotoilla leivän eri tavalla. 

Taiturointia amerikkalaisen kuivahiivan kanssa

Uusi leivontayritys kauraleivästä tuotti jo hitusen paremman tuloksen. Mutta tälläkin kertaa sähläsin sen pirullisen kuivahiivan kanssa. Yritin taituroida kuivahiivaa kolmeen eri kertaan ja lisätä sokeria, mutten kyllä onnistunut ponnekasta hiivan heräämistä näkemään. Aktiivisimmalta näyttänyt hiivalillinki meni leipätaikinaan. Jälleen kerran, leivästä tuli kyllä syötävää. Se oli maultaan ihan hyvää, mutta ulkonäkönsä ja koostumuksensa ei ollut malliainesta. Vieläkään en kyllä luovuta. Ensi kerralla aion kokeilla sitä konkarileipojan ohjetta, missä on myös vehnää mukana. Ja pitääkö tässä vielä hitto vie hifistellä ja ostaa sellainen vedenlämpömittarikin kuivahiivan oikeaoppisen herättelyn vuoksi? On se nyt perkele, jos ei edes helpoksi kehuttu pataleipä onnistu!

(Edit: Sainkin jo lisävinkkiä amerikkalaisen kuivahiivan sielunelämästä. Tämä hiivan aktivoituminen aluksi pienessä nestemäärässä voi kuulemma viedä aikaa jopa 10 - 15 minuuttia! Tästä pitkähköstä reagointiajasta ei tietenkään kerrota kuivahiivapussin kyljessä mitään. Heh, melkoista salatiedettä tuntuu olevan!)

Summa summarum

Kotirouvailuni alkutaipaleen vastoinkäymiset ovat siis jatkuneet. Koko alkuvuosi on kyllä ollut yhtä mahalaskua. Viimeiset viikot töissä eivät olleet ruusuilla tanssimista. Sitten tuli polvivamma. Emme saaneet myöskään lupaa hankkia kissaa ja nyt menee vielä pataleivätkin persiilleen. Toki viimeisin on elämäni murheista se pienin. Lisäksi yksityiselämän puolella on ollut surua. Pikku hiljaa kaipaisin jotakin kivaakin tapahtuvaksi, edes pieniä onnistumisia. Elo epäonnisten tähtien alla alkaa ottaa aivoon. Jos saisi aloittaa vaikka ihan pikkuriikkisin askelin. Josko vaikka se kolmas pataleipä sitten kohoaisi.

Tällaisia tunnelmia tällä kertaa. Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

"Mitä sä niinku teet päivät?" eli kuvaus kotirouvan arkipäivästä

Eipä ollut yksi, eikä kaksi kertaa, kun sain tänne muutettuamme kuulla kotirouville varmaankin aika tyypillisen kysymyksen: "Mitä sä niinku teet päivät?" Nyttemmin kyselyt ovat rauhoittuneet, mutta asia askarruttanee edelleen monia. Niin, kun eihän meillä ole edes lapsia. Kuinka siis saan oikein päiväni "kulumaan"? No, minäpä kerron.

Perusarkipäiväni

Ukkokullan herätyskello soi tätä nykyä aamuisin klo 6.15. Herään usein samaan aikaan, mutta jään vielä loikoilemaan sänkyyn. Joskus nukun vielä pätkän lisää, joskus en. Ja tämä loikoilun ihanuus, koska mä voin. Tämä onkin sitä ihanaa arjen luksusta, josta voin juuri tällä hetkellä elämässäni nauttia. Muu glamour arkipäivissäni sitten jääkin aika vähälle.

Tässäpä se minun "arkiskumppani" palvelee. Kotirouvan kikka kolmonen: täysi skumppapullo toimii mainiona ovistopparina läpivetotuuletuksessa. :-)

Nousen sängystä tyypillisesti viimeistään klo 8 - 8.30, jonka jälkeen syön aamupalan. Aamupalahetkeä siivittää sosiaalisen median selailu, koska kaikki Suomen kaverithan ovat laittaneet päivityksensä tyypillisesti meidän nukkuessa. Lisäksi tutkin verkkouutisista mitä maailmalla ja Suomessa on tapahtunut. Täällähän ei TV-uutisista saa minkäänlaista kattavaa maailmankuvaa uutisten keskittyessä paikallistapahtumiin. Jotta siis tietäisi, mitä oman kuplan ulkopuolella tapahtuu, siihen pitää nähdä hitusen enemmän vaivaa.

Tämän jälkeen alkaa sportti- tai muu, sanotaanko näin hienosti, itsensä kehittämisen osuus. Se voi olla erilaisia kursseja tai paikallisiin työmarkkinoihin tutustumista (ei muuten ole ihan pikku juttu) ja sporttipuolella esimerkiksi kävelyä, erilaisia ryhmäliikuntatunteja tai puhinaa kuntosalilla. Sitten suihkuun ja lounas. Kaiholla muuten muistelen tätä nykyä suomalaista työpaikkaruokalaani. En niinkään makumaailmojensa puolesta, vaan sillä, että siellä edullinen ja monipuolinen lounas tuli jonkun toisen valmistamana eteesi, kuin Manulle illallinen. Nyt saan väkertää lounaan itse, syödä edellisen päivän jämiä tai silloin tällöin tulee sovittua jonkun kanssa lounastreffit. Käyn myös kerran tai pari kuussa lounaalla ukkokullan työpaikalla. Siellä on hyvät sapuskat!

Mutta sitten takaisin arkipäivääni. Lounaan jälkeen alkaa tyypillisesti ruokakauppa- ja vedenhakurumba. Tästä jäljempänä lisää. Sitten kotiin, mahdollisesti pyykinpesua, pientä siivousta ja ruoanlaittoa. Ja sittenpä jo kohta ukkokulta kolkutteleekin ovella ja palaa töistä kotiin. Niin ja ainahan minä jossakin välissä yritän kirjoitella tätä blogiakin. Niinä päivinä, kun urheiluja tai kauppakäyntejä ei ole, saatan piipahtaa uima-altaalla, lueskella, kirjoitella ja kysellä kuulumisia ystäviltäni Suomesta. Lisäksi nyt viime aikoina olen kovasti suunnitellut tulevaa syksyä ja penkonut jos jonkinlaista tietoa.

Mutta hei, tulihan se sieltä, monien odottama:

Uima-allas mainittu!

Nykyään käyn uima-altaalla hyvä jos kerran viikossa ja tästäkin sain oikeastaan vastikään muistutuksen, että näin olisi hyvä tehdä. Viimeisimmässä vuositarkastuksessa lääkärin pakeilla nimittäin kävi verikokeiden tuloksista ilmi, etteivät omat D-vitamiiniarvoni olleet edes mitenkään korkeat, vaikka täällä juuri tällä hetkellä lähes jatkuvan auringonpaisteen alla kylvetäänkin. Olin yllättynyt. Olen nyt siis yrittänyt ottaa viikko-ohjelmaani edes yhtenä päivänä rehellistä auringossa paistattelua. Purkki-D saa tulla vasta sitten talvella kuvioihin.

Nykyinen perusperiaatteeni

Nyt kun viimeiset kolme vuotta elämäntilanteeni on ollut enimmäkseen tämä, kotirouvailu, olen ottanut periaatteen, että viikonloput ja suurimmaksi osaksi myös illat ovat kotitöistä vapaata aikaa. Siis toki viikonloppujen mahdollisia ruoanlaittoja lukuunottamatta. Useimmiten käymme kuitenkin viikonloppuisin ulkona syömässä, kuten täällä paikalliseen kulttuuriin Suomen kulttuuria useammin kuuluu. Näin ollen hella- ja tiskivuorot jäävät viikonloppuisin aika vähälle. Nyt kun tällaiseen periaatteeseen tai elämäntyyliin on ollut mahdollisuus, ovat viikonloputkin tuntuneet usein pienille minilomille. Olemmekin tehneet viikonloppuisin pieniä päiväreissuja tai vaikka vain yhdenkin yön yli kestäviä minimatkoja ympäri Kaliforniaa. Täällä tuota näkemistä riittää. 

Olenkin ajatellut, että tämän periaatteen mukaisesti minun nykyiset arkipäiväni muistuttavat kovasti kiireisen työelämässä olevan henkilön viikonloppupäiviä. Silloin pyykätään, siivotaan, tehdään ruokaa, harrastetaan ja toki vähän levätäänkin.

Sitten myös yksi ulkopuolisen tekemä huomio perusarjestani:

Yksi meillä käynyt Suomi-vieras halusi elää pari päivää minun arkeani, mennä minun arkipäivärytmini mukaan. Niinpä otin hänet mukaan kaikkialle näihin arkipäiväni rientoihin. Jossakin vaiheessa päivää hän totesi, että hei, meillähän on tässä ihan kiire, että ehditään saamaan ruoka valmiiksi ennen kuin ukkokulta tulee töistä. Tokihan siinä varmaan tuli lörpöteltyä mukavia vaikkapa lounaan yhteydessä pidempään, mutta silti. Tällainen havainto. 

Niin, nyt mainittiin arkipäiviini liittyen jopa sana kiire. Ainahan se ei sitä toki ole. Ei suinkaan. Seuraavaksi luettelen kuitenkin muutamia arjen toimia hidastavia piilaaksolaisia aikasyöppöjä, joita kotirouva-arkipäivieni ihmettelijät eivät välttämättä osaa ottaa huomioon. Kaikki asiat kun eivät hoidu täällä aina suitsaitsukkelaan, kuten Suomessa on voinut tottua. Seuraavaksi siis viisi seikkaa, jotka eroavat suomalaisesta arjesta:

1) Välimatkat ovat pidempiä

Matkat arkipäivien kohteisiin, esimerkiksi ruokakauppaan ja jumppasaleille ovat pidempiä. Lisäksi, jos joutuu ajamaan ruuhka-aikaan, ajoaika pidentyy entisestään. Ylipäätään Piilaaksossa tulee siis istuttua autossa enemmän. Oulussa minulla oli kävelymatkaa jumppatunneille noin 10 min. Täällä käytän saman saliketjun kahta eri salia, joista toinen, kauempana oleva sijaitsee 20 min, joskus jopa 25 min ajomatkan päässä. Niinpä jumppatunnilla käydessäni pelkkiin matkoihin voi hurahtaa vajaa tunti. Samoin viime talvena, kun kävin siellä yhdessä "kerhossa". Ajomatka tapaamispaikalle ei ollut pitkä, mutta osui ajallisesti aamuruuhkaan ja sain varata menomatkaan aina 50 minuuttia. Eli Piilaakson pidemmät ajomatkat ja mahdolliset ruuhkat. Lopputulos: Tämä vie aikaa.

2) Populaa ylipäätään enemmän, ruuhkaa muuallakin kuin liikenteessä

Niin, Piilaaksossa kuhisee populaakin aika lailla enemmän kuin Suomessa, joten ruuhkaa on muuallakin kuin liikenteessä. Tämä näkyy jonoina erinäisissä paikoissa. Jopa joillekin jumppatunneille pitää mennä todella hyvissä ajoin etukäteen, että saa ylipäätään paikan salista. Ja huomiona, että tämäkin kyseinen tunti on aamupäivän tunti, eli päivätyössä käyvät eivät sille pysty edes osallistumaan. Sitten olemme me kotia hoitavat mummot, mammat ja rouvat, joiden on mahdollista päivisinkin jumppatunneille osallistua ja jo meistä syntyy moinen ryntäys ja ruuhka jumppatunnille. Ihmismäärän paljous aiheuttaa siis jonotteluja. Lopputulos: Tämä vie aikaa.

Kun menin suositulle jumppatunnille 25 min etuajassa, sain vuoronumeron 66. Saliin otetaan 80 jumppaajaa. Seuraavalla viikolla menin 45 min etuajassa. Silloin sain vuoronumeron 43. Aikamoista tunkua.

3) Ruokaostokset tulee tehtyä useasta eri kaupasta

Myös ruokaostoksien tekeminen voi olla ja usein onkin täällä enemmän aikaa vievää. Eri kaupoista nimittäin ostetaan eri asioita. Hedelmät ja vihannekset kannattaa ostaa toisesta, liha ja kala toisesta. Ja kuten olen moneen kertaan jo kirjoittanutkin, sitä Suomessa kulman takana sijaitsevaa, pinteessä pelastavaa laajavalikoimaista lähikauppaa ei täällä tuppaa olemaan. Olemme asuneet täällä jo kolmessa eri kaupungissa ja kertaakaan tällaista pientä lähikauppaa ei ole nurkan takana ollut. On siis asioitava isoissa marketeissa, autolla. 

Yhtenä hyvänä lisäesimerkkinä tästä eri kaupoissa ravaamisesta on myös vaikkapa vaniljasokeri, jota ostin hiljattain lisää. Sitä ei myydä niissä perusruokamarketeissa, joissa viikoittain käyn, vaan vaatii erillisen käynnin etnisempään kauppaan. Sieltä vaniljasokeria löytää ei mauste-, vaan pannukakkuvalmisteiden hyllystä. Että näin. Eli ruokahankintojen tekeminen tapahtuu useasta eri kaupasta. Lopputulos: Tämä vie aikaa. 

4) Juomaveden hankinta

Juon itse päivittäin paljon vettä, joten mielestäni veden pitää myös maistua raikkaalle! Hanavesi Piilaaksossa on täysin juomakelpoista, mutta minusta siinä on liikaa makuhaittoja. Raikkauden kriteeri ei täyty. Varsinkaan, kun hanasta ei saa kylmää vettä. Lisäksi paikallisessa vedessä sanotaan olevan lääkejäämiä ja muuta "mukavaa". Niinpä minä hankin meille juomaveden vesiautomaateista, joita löytyy yleensä ruokakauppojen yhteydestä. Ja tiedän, osa käyttää täällä erikseen ostettavaa suodatinkannua, jonka suodattimen läpi hanavesi lasketaan, mutta jotenkin en oikein osaa luottaa siihen. Tämän kolme vuotta olen jo viitsinyt juomaveden sisälle kotiin kantaa ja ainakin toistaiseksi aion samalla linjalla myös jatkaa. Toki ukkokultakin tässä aina auttelee.

Kun siis Suomessa asuva suomalainen tuntee janoa, ottaa hän lasin kaapista, aukaisee vesihanan ja valuttaa siihen raikasta vettä. Minä puolestani pakkaan vesikanisterit autoon, otan kolikkosäilöstä vesiautomaattiin sopivat kolikot ja ajan vesiautomaatille täyttämään kanisterit. Sitten pakkaan kanisterit autoon ja ajan takaisin kotiin ja näin on taas juomavettä muutamaksi päiväksi. Vaikka tapa voi kuulostaa vaivalloiselle, on siinä hyviäkin puolia. Samalla pääsee lompakon pohjalle jäävistä pienistä kolikoista eroon ja tämän tavan myötä meillä on useimmiten se yksi kanisteri kotosalla vettä vielä täynnä, mikä on suositeltava varotoimenpide tällaisella maanjäristysherkällä alueella.

Toimin siis ainakin kaksi, joskus jopa kolme kertaa viikossa vesikamelina. Lopputulos: Tämä vie aikaa.

Vesiautomaatilla. Gallona maksaa tyypillisesti 0,30 - 0,35 USD.

5) Uuden opettelua ulkosuomalaiselle vielä kolmen vuoden jälkeenkin

Suomessa totutut ja helpot päivittäiset, viikoittaiset tai vuosittaiset rutiinit käyttävät nopeasti. Hyvänä esimerkkinä parissakin postauksessa mainitsemani näöntarkastusruljanssi. Suomessa tiedät sen tutun ja turvallisen paikan, jossa olet käynyt jo vuosia. Tai ehkäpä kokeilet jotakin uutta paikkaa. Uskallat kokeilla, koska kaverisi on sitä sinulle suositellut. Täällä sen sijaan sain ulkosuomalaisena ensin opiskella mitä meidän amerikkalainen vakuutus kattaa, mitkä silmälääkärit ja silmälasien ostopaikat kuuluvat vakuutuksemme piiriin ja sainpa vielä pikaopiskella englanniksi vähän alan sanastoakin: likinäkö, kaukonäkö, yksiteholasit, ohennettu linssi, heijastuksenestopinnoite, silmänpohjakuvaus, hajataitto, eri silmäsairaudet jne. Eli vaikka täällä on hilluttu jo yli kolme vuotta, niin silti aivan arkiset asiat voivat teetättää etukäteisselvitystyötä huomattavasti enemmän kuin saman asian hoito veisi Suomessa. Lopputulos: Tämä vie aikaa.

Ja yksinhän minun ei tarvitse päiviäni aina viettää. Naapurin Gordo-kissa, alias Pullukka, käy meillä nykyään melkeinpä joka päivä kylässä. Viimeisin visiitti viiksiniekalla venyi 7-tuntiseksi. Siitä 6,5 tuntia Hän nukkui tässä lempipaikallaan. On se ihana! Että tavallaan meillä on jo kissa. :-)))

Summa summarum

Jokuhan voi yhä edelleen ajatella, että siinä se laiska nyt töitään luettelee. No, siinäpä ajattelee. Harvan arkipäivän jälkeen minulla on kuitenkaan ollut laiska olo. Ja toki monet näistä, esim. ravaaminen eri ruokakaupoissa ja juomaveden hankkiminen melkeinpä sen vaikeimman kautta, ovat olleet mahdollisia toteuttaa, koska aikaahan minulla on ollut. Nyt syksyllä päiväohjelmaani taitaa napsahtaa parit pikku opinnot päälle, joten saapa nähdä vieläkö pystyn jatkamaan vesikamelina ja pitämään viikonloput kotitöistä täysin vapaana aikana.

Välillä on tuntunut, että kotirouvailuni on vaivannut joitakin perheemme ulkopuolisia ihmeenkin paljon. Tähän mennessä se ei ole kuitenkaan häirinnyt minua tai ukkokultaani lainkaan. Olen myös pohtinut, jos viettäisin samanlaista arkea Suomessa. Kääk, kuolisin tylsyyteen! Ja jälleen puntaroinut, mistä moinen ero sitten johtuu. Täällähän en ole kuollut tylsyyteen, todellakaan. Ehkä ne ovat nuo arjesta irroittavat viikonloput, jotka tuntuvat pienille minilomille. Täällä on niin paljon nähtävää ja koettavaa, joten luulen näiden kokemusten antavan eri tavalla puhtia siihen perusarjen pyörittämiseen. Tai sitten ne ovat nuo Piilaakson omat aikasyöpöt, jotka täyttävät päiväni sillä lailla sopivasti. Toisaalta Suomessa kotirouvaillessani tuskin kirjoittaisin blogianikaan. Se antaa kivasti ajatustyötä arkipäivieni kuluksi. Muita syitä mahdolliseen tylsistymiseroon en ole oikein löytänyt.

Eli hei, tämä elohan Piilaaksossa on oikeastaan vähän niin kuin suomalaisella kesämökillä olisi. Kauppa on kauempana ja juomavesi haetaan "kaivosta". Lämmintäkin piisaa ja ison osan ajasta voi rillutella kesävaatteissa. ;-)

Huh, tästähän tulikin pitkä postaus! Loppuun vielä kuitenkin kevennys, joka kertoo kehittelemästäni pyykinpesufilosofiasta.

Loppukevennys

Yksi tuttavani, jo iäkkäämpi nainen valitteli kerran, kuinka hänen elämästään oli tullut pelkkää (ukkonsa) kalsareiden pesua. Minua niin huvitti tapaus jo silloin, mutta ei siinä passannut tirskua, kun toinen niin tohkeissaan asiaa selvitti. No, sitä kalsarien pesuahan tämä meikäläisenkin arki tahtoo toisinaan olla, mutta olenkin ajatellut asian niin päin, että hyvä vaan, että niitä kalsareita siellä pyykkikopassa ylipäätään on! Sehän on merkki siitä, että niitä on sentään vaihdettu! :-D :-D

Tällaista arkikuvausta tällä kertaa. Seuraavaksi käännänkin kuononi pikku hiljaa kohti Suomea, joten seuraava postaus onkin luvassa sitten sieltä, jos ja kun aikaa kirjoittamiselle jää. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Kokeilussa kofeiiniton elämä — Kaliforniako tämänkin aiheutti?

Kun muutimme Kaliforniaan, kiinnitin aika nopeasti huomiota kuinka joka paikassa täällä oli myynnissä myös kofeiinitonta kahvia. Sitä sai kaupoista, kahviloista ja aamupalapaikoista. Jopa kämäisiltä huoltoasemilta löytyi aina kaksi kahvipönttöä, joista toisessa luki decaf coffee. Tuolloin ajattelin, että kuka hullu nyt kofeiinitonta kahvia joisi! Ja miksi ihmeessä? Siinähän tuon taivaallisen juoman taika juuri onkin! Laajasta tarjonnasta päätellen kofeiinittomalle kahville oli ja on yhä edelleen täällä kysyntää.

No, kuinka ollakaan! Nyt olen sitten itse vetänyt kofeiinitonta linjaa jo kolme viikkoa! Uskomatonta, mutta totta on se, että kyllä tästä näyttää henkiin jäävän! Kerrottakoon, että tämä kofeiinittomuus on kyllä meikäläiseltä melkoinen suoritus, sillä meidän suvun lapsethan on ns. kastettu kahvinjuojiksi. Rakas ukkimme nimittäin sekoitti meille lapsille jo tuttipulloon pienen määrän kahvia, maitoa ja sokeria ja sitä sitten onnellisina lapsukaisina lipitimme. Voin siis todellakin sanoa olleeni kahvinjuoja koko ikäni!
(Ja hei, tästä ukin casesta ei sitten puhuta Suomen THL:lle päin! Nehän järkyttyisi! :-D )

Monissa kalifornialaisissa majataloissa, motelleissa ja hotelleissa on huoneissa tarjolla Kahvi-merkkistä kahvia. Ja sielläkin yleensä aina on myös tuo kofeiiniton vaihtoehto. En tiedä mistä tuo Kahvi-nimi tulee, paketissa mikään muu ei viittaa Suomeen.

Miten ihmeessä tähän on tultu, kofeiinittomaan elämään? 

Aloitin kolmisen viikkoa sitten sen jo mainitsemani detoxailukuurin. Kuurin aikana syötiin aivan tavallista ruokaa, mutta ruokavaliosta jätettiin pois mm. vehnä, sokeri, soija- ja maitotuotteet, alkoholi ja kahvi. Kuurin yhtenä tavoitteena oli saada kropan stressitasoja alemmaksi. Olen pitänyt tällaisia detoxkuureja joskus Suomessakin tiettyjen luonnontuotevalmisteiden avulla, mutta en koskaan aikaisemmin ollut luopunut kahvista. En koskaan. Kofeiinin sanotaan kuitenkin vaikuttavan maksan kautta merkittävästi aineenvaihduntaan ja hormonitoimintaan. Lisäksi kahvi, myös kofeiiniton, pitää kuulemma myös elimistön stressitasoa yllä. Niinpä uteliaisuuteni voitti ja päätin kokeilla kofeiinitonta elämää. 

Ensimmäiset 1,5 viikkoa olin kokonaan ilman kahvia ja olihan se alku aivan kamalaa! Päätä särki ja kahvihammasta kolotti kovasti! Minulle vaikeimmat olivat päivät numero 3, 4 ja 5. Sen jälkeen alkoi olotila pikku hiljaa helpottaa. Huomasin kuitenkin kaipaavani niin paljon kahvin makua, että ostin kaappiin kofeiinitonta kahvia ja nykyään juon sitä aina silloin tällöin. En edes joka päivä, mikä on kyllä aika wau! Nykyään enemmän kuluu teetä erilaisina yrttiversioina. Jos ja kun jatko menee yhtä kivuttomasti, taidan jatkaa tätä kofeiinitonta linjaa. 

Joten vastauksena otsikon kysymykseen, aiheuttiko Kalifornia tämän viiraukseni: ei aiheuttanut, mutta on tehnyt kokeilustani huomattavasti helpompaa. Kofeiinitonta kahvia kun todellakin saa täällä helposti joka paikasta. Tuntuu, että tarkkana pitääkin nyttemmin olla teevalikoiman edessä. Mikä tee sisältää kofeiinia ja mikä ei. 

Vaikutukset

Joitakin voi nyt kiinnostaa, että millaisia havaintoja kropastani olen mahdollisesti tehnyt, kun kofeiini on ollut poissa nautintoaineista. Tähän on hiukan vaikea vastata tarkasti, sillä jätinhän yhtä aikaa pois myös noita muita "myrkkyjä". Tiettyjä aineenvaihdunnallisia parannuksia olen kyllä ollut huomaavinani, mikä voi olla juurikin stressitasojen alenemisen aikaansaamaa. Mene ja tiedä. Viime viikonloppuna meidät oli kuitenkin kutsuttu ihaniin juhliin, joten oli aika palautella taas noita kiellettyjä ruoka-aineita pikku hiljaa ruokavalioon takaisin. Niinpä pelkän kofeiinin poisjättämisen vaikutukset vahvistunevat vasta myöhemmin. Eli kofeiinia en siis ole ainakaan vielä ottanut takaisin ruokavaliooni. Olenkin nyt ihmetellyt, että onko kofeiinin virkistävä vaikutuskin ollut jotakin lumetta ja tällaisen iänikuisen kahvinlitkijän kuvittelemaa harhaa, sillä näyttäähän sitä virkoavan aamuisin ilman kofeiiniakin! Yllättävää!

Ystävien reaktiot

En malta olla vielä mainitsematta ystävieni hauskoja reaktioita, kun mainitsin somessa olleeni jo kuudetta päivää ilman kofeiinia. Selvästi rakkaasta juomasta suomalaisille on kyse, sillä niin mukavasti se pulinaa ja kommentteja aiheutti. Osa oli kauhuissaan! Yksi ystäväni kysyi: "Mikä tähän kokeiluun ajoi?" En voinut olla nauramatta ääneen sanavalinnalle 'ajoi'. Samoin yksi ystävä kysyi: "Juotko edes teetä?" Sekin minua niin huvitti. Yksi vuorostaan suositteli jo tiettyä kahvimerkkiä, jos päätän repsahtaa. Ja yksi ystävä epäili moiseen kofeiinittomaan kokeiluun olevan syypäänä silkka masokismi! :-D No, en ehkä olisi itsekään tällaista uskonut itsestäni vielä jokin aika sitten, mutta niinpä vain tuli ryhdyttyä kokeiluun ja sillä tiellä vielä olen.

Ukkokulta purskahti nauramaan, kun näki tämän hankkimani kofeiinittoman kahvin pöntön. Melkein 1,5 kg! Minä lohduttelin, että älähän mitään, koska tilasin kahvin netistä, oli pakko ottaa kahden kappaleen pakkaus! :-D 

Mutta hei, tässä jo seuraava Suomi-reissu häämöttääkin ja niinpä joudun nyt kysymään teiltä lukijani, että mikäs on kofeiinittoman kahvin saatavuus siellä Suomessa? Ja nyt en puhu isojen kaupunkien erikoiskahvimyymälöistä, vaan ihan perusmarketeista. Tai jos menen Suomessa maalle, millaiset mahdollisuudet on löytää kofeiinitonta kahvia sieltä? Ovatko mahdollisuudet olemattomat, heikot vaiko hyvät? Kofeiinittoman kahvin saatavuus ei tietenkään ole aikaisemmin kiinnostanut Suomessa ollessani pätkän vertaa, joten eipä siihen ole tullut kiinnitettyä lainkaan huomiotakaan. Eli pieniä apuja tuoreen tiedon osalta nyt kaipailisin, kiitos. Että pitääkö tässä kopata oma pönttö kahvia kainaloon, kun tulen elokuussa käymään vai pärjäänkö paikallisilla?

Tällaisia tällä kertaa. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Nyt sitä taas saa, ripsien ja kulmien kestoväriä

Kaliforniassa asuessa olen ensimmäistä kertaa elämässäni törmännyt siihen, että porottava aurinko on haalistanut minunkin pikimustia kulmakarvojani ja silmäripsiäni. Suomessa tällaista 'first world problem'-tilannetta ei koskaan ollut. Täällä auringonpaiste on valtaosan vuodesta todella voimakasta, joten ihmekös tuo, jos siinä vähän karvakin kärähtää. 

Piilaakso sumun alla ilta-auringossa. Ilta-aurinko ei onneksi enää kärvennä hipiää, eikä hiuksia. Kuva on puhelimen automaattisesti muokkaama, kivat värit tuli. :-) Tämän postauksenkin aiheena ovat värit.

Tällä kertaa puhutaan siis ripsien ja kulmien kestovärjäämisestä. Postaukseen liittyvien tapahtumien ketju sijoittuu melko pitkälle aikavälille. Niinpä yritän kertoa tapahtumat kronologisessa järjestyksessä, jotta tästä saisi edes jotakin tolkkua.

Ensimmäiset 'ei oot' myytiin alkukesästä 2016

Olen värjäyttänyt kulmiani aina Suomessa käydessäni, mutta viime vuonna alkukesästä piti ryhtyä toimiin jo tälläkin puolen rapakkoa. Niinpä painelin paikalliseen apteekkiin, jossa tiesin olevan hyllykaupalla erilaisia hiusvärejä ja kosmetiikkaa. Mitään ripsien ja/tai kulmien värjäykseen liittyvää ei kuitenkaan löytynyt ja kysyin kestovärituotteita myyjältä. Hän sanoi, ettei heillä ole mitään sellaisia, mutta viereinen kosmetiikkaan erikoistunut pienempi myymälä voisi kenties auttaa. Vaihdoin naapuriputiikkiin. Menin siellä merkitylle ripsi- ja kulmavärihyllylle, mutta hyllythän ammottivat tyhjyyttään. Taas kysymys myyjälle ja sillä kertaa selvisi enemmän. Koko Kaliforniasta oli vedetty kyseiset kotikäyttöiset kestovärit pois myynnistä, sillä jonkun tietyn ainesosan oli todettu aiheuttavan voimakkaita allergisia reaktioita, jopa sokeutumista. Aha.

Tuolloin en vielä hoksannut mennä aarreaittaan nimeltään Amazonin verkkokauppa, vaan ratkaisin kulmieni värjäyksen, kröhöm, omalla tavallani. Kun tämä koko Kaliforniaa koskeva kestovärikielto minulle selvisi, aloin seuraamaan paikallisten kauneussalonkien katu- ja ikkunamainontaa. Huomasin, ettei mikään paikka enää "luukuttanut" palveluissaan ripsien ja kulmien värjäystä. Kummallista. Aikaisemmin mainoksia oli näkynyt. Mietin, missä ihmeessä paikalliset värjäyksiään hoidattivat. Yhden lähellä sijaitsevan kauneushoitolan nettisivuilta kulmien värjäyspalvelua onnistuin kuitenkin paljon myöhemmin löytämään. 

Suomesta sai, täältä ei

Sitten elettiin jotakuinkin viime kesää, jolloin näin joillakin suomenkielisillä nettisivuilla mainoksia uutuusripsiväristä. Sen luvattiin pidempään käytettynä kestovärjäävän ripset. Loistotuote juuri minulle! Mutta kappas vain, kyseistä ripsiväriä ei myyty lainkaan täällä. Kyseessä oli varsin tunnettu ja edullinen markettimerkki, jota löytyy Suomessa jokaisesta Citymarketista, Prismasta ja Sokoksesta, ja samaa tuotemerkkiä myydään täälläkin, mutta juuri tätä kestovärjäävää ripsiväriä ei ollut saatavilla. Kolusin varmasti 5 - 6 piilaaksolaista, erittäin laajalla valikoimalla varustettua kosmetiikkamyymälää, mutta kyseistä kestovärjäävää ripsiväriä ei vain ollut. Uskottava se oli. 

Loppukesästä matkustin sitten Suomeen ja ostin kyseistä ripsiväriä oikein kaksin kappalein Kaliforniaan tuomisiksi. Aika jännä juttuhan tässä kuviossa on se, että kyseistä tuotetta myytiin Suomessa, mutta ei täällä. Suomessa kun ollaan jo totuttu aika tiukkaan kemikaaliseulontaan ja valvontaan, kiitos EU:n. Kyseisen ripsivärin oli siis täytynyt läpäistä EU-seula, mutta Kalifornian hyllyihin sitä ei kelpuutettu.

Kestovärjäyksiä sai kuin saikin myös Kaliforniassa

No sitten marraskuussa luin Hannan blogipostauksen Ripsien värjäys kielletty Kaliforniassa. Kestovärikielto oli minulle tuttu juttu, mutta postauksesta minullekin selvisi, että ripsien ja kulmien kestovärjäyksiä tehtiin Piilaakson kauneushoitoloissa ns. tiskinaluspalveluna ja vain, kun vakioasiakas osasi pyytää. Ainakin osa piilaaksolaisista kauneushoitoloista teki tätä värjäyspalvelua siis salaa! Olinhan minä äimänä. Ilmankos en minäkään niitä värjäysmainoksia enää katukuvassa ollut nähnyt. 

Uudet tuotteet saatavilla

Nyt, useita kuukausia myöhemmin tilanne on kuitenkin muuttunut, ainakin kotikäyttöisten kestovärien myynnin suhteen. Jo joulukuussa tein nimittäin huomion, että paikallisten kosmetiikkamyymälöiden hyllyille oli taas ripsien ja kulmien kestovärit palanneet (en vain ole aiemmin tätä asiaa ehtinyt tänne blogini puolelle raportoimaan). Tuotteita näytti olevan useita eri merkkejäkin. Niinpä todennäköisesti se Kalifornian/USA:n kieltämä värjäyskemikaali on nyt korvattu jollakin toisella ainesosalla ja värivalmistajat ovat saaneet uudet kehitetyt tuotteet markkinoille. Kenties pian alkaa näkemään taas katumainontaakin ja värjäyspalvelua saamaan useammasta paikasta muutenkin kuin vain tiskin alta.

Ripsien ja kulmien kestovärejä Kaliforniassa tammikuussa 2017.

Loppupohdinnat

Ainakaan vastaavaa, kokonaisen tuoteryhmän (silmän alueelle kohdistuvien kestovärien) myynnistä poistamista en samoihin aikoihin Suomesta kuullut. Oletettavasti samoja kestovärejä on kuitenkin ollut kaupan niin Suomessa kuin täälläkin, joten senkin vuoksi tämä oli mielestäni aika erikoinen tapaus. Tai ehkäpä EU on näyttänyt kyntensä kestoväriasiassa jo aiemmin. Siihenhän täällä rapakon takana asuessa on toki jo tottunut, että kaikesta mahdollisesta vaarasta, tai vaaran mahdollisuudesta, varoitellaan erilaisin kyltein. Tässä yksi, aika pian Piilaaksoon muuttomme jälkeen ottamani kuva varoituskyltistä paikallisen tavaratalon shampoo-osastolta:

Jotenkin sitä alkoi lukea tuoteselosteita tämän kyltin nähtyään ihan eri tarkkuudella.

Nimesinkin jo silloin Amerikan varoitusten valtakunnaksi. 

Tällaisia ihmettelyjä tällä kertaa. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Muutosta syntyy muutosta

Aivan kuten viime postauksessa uhosin, vielä tulee tämä yksi postaus muuttoomme liittyen. Sitten lupaan jo vaihtaa aihetta.

Ennen kuin lähdin tälle visiitilleni Suomeen, ehdimme asua uudessa kodissa reilun viikon verran. Jo tuona aikana totesin hiukan yllättyneenä kuinka paljon tämä muutto aiheuttaa muutosta ihan arkipäiväisiin asioihin ja eloomme. Enemmän kuin osasin odottaa. Niistäpä kirjoittelen teille tällä kertaa. Muutosta syntyy siis monenmoista muutosta ja uuden opettelua. Lisäksi Piilaakso taitaa taikoa pariin seikkaan vielä pienen kertoimen lisää.

Tässä kuva toistaiseksi viimeisestä lounaastani entisessä lähisushipaikassamme. Pääseehän sinne toki jatkossakin, mutta matka ja matka-aika ovat vain huomattavasti pidemmät. Kuvassa lempilounasannokseni sushi & sashimi.

Uudet etäisyydet ja uusia sääntöjä

Muuttomme tapahtui siis naapurikaupunkiin, mutta Piilaaksossa asumme edelleen. Uuden kodin myötä menivät luonnollisesti ne vanhat tutut lähikaupat uusiksi. Välimatkat myös muihin viikottaisiin asiointipaikkoihin ovat vielä tällä hetkellä hepreaa ja entiset kävelymatkan päässä sijainneet lempiravintolat, kuten vaikkapa kovasti tykkäämämme sushipaikka, ovat nyt ns. entistä elämää. Etäisyydet vanhoihin tuttuihin paikkoihin heittivät nyt siis kuperkeikkaa.

Lisäksi on opeteltava uusia "sääntöjä". Uuden kodin parkkialueella vallitsee kova kuri. Parkkipaikkoja on niukalti ja väärään ruutuun pysäköidylle autolle on lupa soittaa heti hinausauto paikalle. Ja kerran onkin ollut jo läheltä piti -tilanne. Siis että meidän olisi pitänyt soittaa hinausauto kuskaamaan jonkun tollon pysäköimä auto meidän ruudusta pois. Taloyhtiön roskisten edessä on muutamia lisäparkkipaikkoja, mutta niitä ei saa käyttää maanantaisin eikä torstaisin, jolloin on roskakuskien kiertopäivä. Muistettava siis, ei maanantaisin eikä torstaisin.

Jopa uuden kodin kodinkoneet vaativat nyt uuden opettelua. Keittiömasiinat näyttäisivät onneksi toimivan samalla logiikalla, mutta pesukone ja kuivausrumpu ovat nyt tuntematonta pelikenttää. Milläs ohjelmalla pyykit nyt pyöräytetäänkään? Sen verran olemme kuitenkin jo selvittäneet, ettei meidän nykyisistä pyykkimasiinoista saa kytkettyä pois sitä muka iloista pilipali-musiikkia, joka tärähtää soimaan niin koneita päälle kytkettäessä kuin pesu- tai kuivausohjelman ollessa valmis. Voi hermoparat...

Onhan se kiva, kun uuden kodin kuivausrummussa lukee myös ranskaksi (ouvrir) mistä kohtaa luukku avataan. Pysyy Piilaakson monikulttuurinen ilmapiiri muistissa myös kotihommia hoidellessa.

Mutta seuraavaksi se, mikä ravistelee arkeamme eniten:

Uudet ruuhkaristeykset ja -piikit

Uusi koti sijaitsee nyt siis eri kaupungissa kuin edellinen kotimme ja tämä tietää täysin uusien ajoreittien ja risteyksien opettelua. Vaikka välimatkaa uuden ja vanhan kodin välillä ei olekaan kuin muutama maili, ne mailit voivatkin olla juuri niitä kriittisiä. Juuri tähän Piilaakso tuo sen oman lisänsä. Piilaakson kaupungeissa kun on nimittäin enemmän kuin kaksi kinttupolkua ristissä ja liikennettä piisaa hurjat määrät. Missä nyt siis sijaitsevat ne kotia lähimmät liikenteen pullonkaulat ja missä risteyksissä törttöillään eniten? Yksi tällainen hengenvaarallinen risteys on jo havaittukin. Ihmiset ajavat siinä risteyksessä nimenomaan vasemmalle kääntyessään törkeästi päin punaisia muita vaarantaen, ihan kuin Oulussa konsanaan! Saa olla tosi varovainen.

Minkä kaistan sinä valitsisit? Tästä minäkin olen ajellut jos nyt en ihan päivittäin niin ainakin viikottain. Kuvassa yhtyy kaksi eri moottoritietä ja laskin, että parhaimmassa kohdassa on 20 kaistaa rinnakkain. Kuva tosin on heikko, eikä anna kuin osviittaa. Ei ollut mahdollisuuksia millekään laajakuvalinssille, kun tämäkin räpsäys on jouduttu ottamaan verkkoaidan reiästä. :-D

Uuden kodin myötä ukkokullan työmatkakin siis piteni ja ajoreitti tietenkin muuttui ja niinpä meillä jatkossa taitaa hiukan muuttua koko arkipäivien rytmi! Ukkokulta pyrkii nimittäin nyt lähtemään töihin vieläkin aikaisemmin pahimpia työmatkaruuhkia välttääkseen. Ja vastaavasti sitten lähtee hiukan aikaisemmin töistä kotiin. Öhöm, viettääkseen tietenkin laatuaikaa minun kanssani, heh heh. Parasta työmatkan ajoreittiä ja liikkeellelähtöaikaa tulee varmastikin optimoitua vielä jonkin aikaa. Ja tässä jos missä Piilaakso tekee tepposiaan ja näyttää kyntensä. Useilta tahoilta on nimittäin kuulunut tuskastumista kuinka yksi keskeinen moottoritie, Piilaakson pitkittäissuunnassa halkova US-101 tuntuu vain paisuvan liikennemäärissään viikosta ja kuukaudesta toiseen. Lisäksi yksikin kolari reitillä voi aiheuttaa ajoaikoihin pitkiäkin viiveitä. No, onneksi niitä 2 - 3-kaistaisia "kinttupolkuja" sitten löytyy vaihtoehtoisiksi reiteiksi. 

Otin malliksi Google Mapsista reitin San Jose - San Francisco, jotta saan tuon keskeisen, mutta alati pahemmin tukkeutuvan moottoritien US-101 näkyviin. Otin kuvakaappauksen Kalifornian aikaa klo 02:30 (Suomessa kun juuri nyt olen) ja ajoajaksi keskellä yötä annetaan 50 min.

Otinpa sitten varsin työmatkaruuhkia havainnollistamaan saman reitin, mutta arvioiduksi lähtöajaksi klo 7:30 aamulla. Tällöin Google Maps ehdottaisi nopeammaksi reitiksi ajoväylää I-280, jolloin matka-aika olisi 1 h 10 min - 2 h. Käyttämällä reittiä US-101 ajoaika-arvio on 1h 10 min - 2 h 20 min. Tämä matka-aika-arvio siis vielä ilman kolareita, joita sattuu työmatkaliikenteessä Piilaaksossa päivittäin. Onneksi ukkokullalla ei sentään näin pitkä työmatka kuitenkaan ole. Jotkuthan Piilaaksossa tuotakin työmatkaa päivittäin tekevät, osa junalla, osa omalla autolla juurikin niin, että ajoaikaa yhteen suuntaan voi kulua se yli kaksi tuntia.

Varsinkin näiden täysin muuttuneiden liikennereittien vuoksi onkin tuntunut, että tässähän saa aloittaa Piilaakso-elämän opettelun jokseenkin lähtöruudustaan. No, onneksi niitä tuttujakin elementtejä vielä löytyy. Loppukevennyksenä annankin vielä katsauksen uusiin "lemmikkeihimme":

Kolibrit ja katit

Kun muutto lähestyi, niin useana aamuna vanhassa kodissamme aamukahvia nautiskellessa tuntui riipaisevalta seurata sitruunapuumme varjossa pörrääviä kolibreja. Jäävätköhän ne rassukat nyt aivan heitteille, kun ei ole enää meidän tarjoamat elämäneliksiirit saatavilla? No, kesken vilkkaimpien muuttopakkaustohinoiden jäi kyllä pariin otteeseen kolibrien ruoka-astia täyttämättäkin. Ehkä se oli niille sopivaa karaistumista, että oppivat etsimään ruokaansa myös muualta. Ja tuskinpa meidän nektari kolibreille oikeasti se ainoa ravinnonlähde on ollut. Mutta jihuu! Olemme onnekkaina saaneet uusia syötettäviä kolibreja jo uudessakin kodissa ja aika nektarisieppoja tuntuvat olevan!

Muuton myötä saimme sanoa heipat myös jo tutuiksi tulleille naapurustossa asuville karvakavereille, niin koirille kuin kissoille. Nyt ympärillä hiippailevat uudet tupsukorvat, joille saa antaa omat lempinimet, ellei oikeat ole tiedossa. Naapurin kissalla tuntuukin olevan rutiini aina iltaisin, jolloin se kiipeää aidan päälle tarkkailemaan tilanteita. Olemmekin käyneet tuijotuskisaa jo useana iltana tämän harmaan Misty-kissan kanssa. Aww!

Siellä se Misty taas päivystää. :-)

Mutta kuulkaas, nyt minä alan virittäytymään juhlatunnelmaan! Luvassa on Suomen matkani päätarkoitus: pienet, mutta sitäkin tärkeämmät juhlat. Joten ei muuta kuin ensi kertaan. Teille huikkaan jälleen hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Tillitöntä menoa

Yksi asia se on kuulkaas täällä Kaliforniassa nyppinyt! Nimittäin se, ettei täällä ymmärretä yhtään mitään tuoreen tillin päälle! Ei tillipätkän vertaa. Ou-to-a! Siis sitä ei ole ollut myynnissä ruokakaupoissa, vaikka kaiken maailman muita rehuja ja yrttejä on tarjolla pilvin pimein. Mutta ei tilliä! En käsitä. Tilliä löytyy kyllä kuivattuna maustehyllyistä, mutta se tuore versio hevi-osastoilta puuttuu. Ja nyt kun oikein kaivelin muistini sopukoita, niin ei tuoretta tilliä kyllä ole näkynyt ravintoloidenkaan kala-annoksissa, joita olen täällä syönyt. 

Tätä Suomi-herkkua olen voinut täällä vain kaihoisasti muistella. Tilliä, tuoretta tilliä, graavilohta ja sitruunaa paahdetun ruisleivän päällä!

Aluksi pidin täällä aina katseen valppaana eri ruokakaupoissa, josko sillä kertaa yllätykseksi tuoretta tilliä löytyisikin, mutta ei. Ei sitä koskaan ollut. Yhdessä salaattisekoituspussissa sitä on ollut toisinaan mukana, höytyvä siellä, toinen täällä. Lopulta ainainen pettymys hevi-osastoilla sai unohtamaan koko tämän tillipälyilyn. Ei sitä kuitenkaan löytyisi. Tillitön meno jatkui.

Kotirouvan vastaisku

No nyt kun tuo meidän oma ihana sitruunapuummekin pukkaa tuota satoa, on odotettavissa, että tulee tehtyä vaikkapa uunilohta tai muita kalaruokia kotona hiukan useammin. Ja niihinkös sitä olisi niin maistuvaa lisätä pari riukua tuoretta tilliäkin. Mutta jälleen paluu ongelman alkulähteille, sitä tuoretta tilliä kun ei ole. Ja kuivattu tilli nyt vaan on... kuivaa.

No, kätevänä emäntänä minä sitten menin ja ostin paikallisesta puutarhakaupasta tillin siemeniä ja laitoin ne tällä viikolla multaan. Jes! Jospa Kalifornian aurinko antaisi kasvulle heti oikein kunnon buustin ja pääsisin sitten piakkoin oman sadon sitruunoilla ja tillillä herkuttelemaan. Satoa odotellessa.

Tillin siemeniä hetki ennen kylvöä. Ja huomaattekos, tillin käyttövinkeissä ei mainita mitään kalasta! Sellainenhan pitäisi lukea ensimmäisenä! Ne ei siis vaan tajua tätä tilli-kala-juttua täällä!

Ivaako?

No ettepä sitten arvaa, kuinka kävi! Kun tillin siemenet olivat mullassa ja minä satoa odottelen, niin eiköhän meidän ruokakauppaan, jossa useimmiten käymme, ollut tullut tuoretta tilliä tarjolle! Ja oikein kahdelta eri farmarilta! Anna mun kaikki kestää! Mitä ihmeen ivailua tämä nyt sitten on? Ensin sitä ei ole yli vuoteen, mutta nyt sitä sitten muka myydään, kun on omat siemenet jo mullassa. Pah, pidä kuule kauppa tillitunkkisi, minä kasvatan omat! Paitsi, jos omat eivät lähde kasvamaan, niin onhan se sitten pakko mennä maksullisten tilliapajien äärelle, heh heh.

Siinä sitä nyt on tyrkyllä. Molemmat kaupan tillit olivat tätä valmiiksi leikattua mallia. Ruukussa myytävää tilliä en ole vielä kertaakaan nähnyt ja nämäkin leikatut tillit olivat siis minulle ensimmäiset koko Amerikka-historiassani! 

Ja joo, tiedetään, onhan tämä tällainen "first world problem", mutta sainpahan avautua teillekin tästä minua nyppineestä tilanteesta. Sitä kun on joitakin asioita oppinut Suomessa pitämään itsestäänselvinä, kuten että ruokakaupasta saa tuoretta tilliä totta kai, niin eipä se sitten maailman toisessa kolkassa olekaan aina niin. 

Nyt jää nähtäväksi, muuttuuko elo Kaliforniassa lähiaikoina tillittömästä suorastaan hillittömäksi, joko oman tillisadon tai kaupan tarjonnan kautta. Jääkäämme jännäämään ja tätä myötä sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Asioita, joita kaipaan Kalifornian arjesta, osa 1

Nyt sen sitten huomaa, kuinka sitä kaipaa muutamia asioita kalifornialaisesta arjestaan. Nyt, kun on palannut Suomeen. Paitsi että kaipaan tällä hetkellä tietenkin parempaa säätä, pidempää valoisan aikaa vuorokaudessa, joustavaa liikennekulttuuria, ihmisten luomaa iloista yleisilmapiiriä, sitä, että tuiki tuntemattomillekin sanotaan huomenet ja hymyillään, niin kaipaan myös muutamia arjen askareita helpottavia tekijöitä. Tällä kertaa olenkin koonnut muutamia ihan konkreettisia asioita, joita nyt huomaan kaipaavani Amerikan arjesta.

Yhyy. Tämä kuva on otettu Tyynenmeren rannalta tasan vuosi ja kaksi päivää sitten, tammikuun 19. päivä 2015. Eipä paukkunut -26 asteen pakkanen, ei. Eikä päivän pituus ollut 4,5 h! (Edellä mainitut lukemat ovat tämän päivän Oulusta.)

Tiskialtaan biojätemylly

Mikä onkaan taas sen inhottavampaa, kuin suomalaiseen tyyliin kerätä biojätteitä tiskialtaan kulmalla lojuvaan pussiin! Kun biojätteitä syntyy harvakseltaan, varsinkin nyt, kun asun yksin ja jos syön lounaat ja välipalat muualla kuin kotona, niin siinähän ne vähäiset jätteet sitten mätänevät ja irvistelevät silmään aina, kun tiskialtaalla pyörähdän. Juu, ja nyt ei kannata aloittaa valistusta, kuinka biojätteille voi rakennella allaskaappiin kivan pienen sankosysteemin. Kokeiltu on ja pienen talouden jätemäärillä lopputulos on vetinen ja pika pikaa homehtuva ällötys. Minä kun en todellakaan ala vehtaamaan biojätepussin kanssa päivittäin kiikuttaen sitä roskikselle! Ja samoin kannattaa pitää suut supussa ehdotuksista tyyliin "tee se itse-biojätepussi sanomalehtipaperista". Jos ja kun minä jätteeni lajittelen, niin minulla ei ole aikaa värkätä ja askarrella! Ehkä kuulet jo sappeni kiehuvan, joten siirrytäänpä äkkiä eteenpäin. Siihen biojätemyllyyn.

Food waste disposer eli biojätemylly amerikkalaisen tiskialtaan pohjassa. 

Niin, että mikä ihmeen biojätemylly? Jätemylly sijaitsee tiskialtaan viemäriaukossa ja se surautetaan tarvittaessa katkaisijasta päälle, jolloin mylly silppuaa viemäriaukkoon nakatut ruoantähteet. Pienet ja kevyet osat huuhtoutuvat jäteveden mukana, mahdollinen isompi tai raskaampi jäte kertyy tiskialtaan alla olevaan umpisäiliöön. Huisin kätsyä! Tutustuin muuten biöjätemyllyyn ensimmäisen kerran Uudessa-Seelannissa jo vuonna 2012, kiitos vain pienestä ja unohtumattomasta jätemyllyesitelmästäsi Maria B. :-) Minusta tämä vimpain oli jo silloin, että wau, tahtoo tällaisen!

Kaikkea biojätettä ei toki Kalifornian biöjätemyllyynkään ole voinut laittaa, ettei mylly mene jumiin, mutta juuri ne kosteimmat eli suomeksi sanottuna nopeiten haiseviksi muuttuvat ja biojätepussin kosteudellaan puhkovat pikku jätteet, kuten tomaatin kannat, nahistuneet salaatin osat, kurkkuviipaleet jne. Juuri ne sai Amerikassa hävitettyä kätevästi biojätemyllyllä. Sitä vekotinta minä nyt ikävöin.

Lähitulevaisuuden haisuliinit ja pussinpuhkojat!

Tiskialtaan hana

Toinen kaipuun kohde on amerikkalaisissa tiskialtaissa oleva letkullinen hana. Se on niin kätevä altaan ja vaikkapa isojen kattiloidenkin huuhtelussa. Ja Amerikassahan hana toki onkin välttämättömyys, kun on se kylpyammeen kokoinen tiskiallas, mutta kyllä se olisi oiva lisä tuohon oululaiseenkin tiskialtaaseen. Miuks, sellaista ei nyt ole.

Seuraava olisi apuna unohteluun taipuvaisille:

Oven lukitus avaimella

Oli se vaan Amerikassa niin helppoa, kun kotiovi piti ulos lähtiessä lukita aina avaimella. Ensiksihän sitä tätäkin käytäntöä mielessään vähän manaili, mutta toimintatapa opetti siihen, ettei avain päässyt koskaan unohtumaan eli että ovi pamahtaa lukkoon ja samalla sekunnilla silmiesi verkkokalvoilla näkyy tuore muistikuva, kuinka avaimet roikkuvat naulassaan, sisällä! Nyt olen melkeinpä vainoharhainen ulos lähtiessä. Sen seitsemän kertaa pitää tarkistaa, että olihan se kotiavain nyt taskussa ennen kuin paukautan yhdellä huitaisulla kotioven kiinni ja samalla lukkoon. Kalifornian kotiovi ennätti opettaa minut huolettomille tavoille.

Kotiovi Kalforniassa. Oven saa ulkopuolelta lukkoon vain avaimella.

Valet trash

Valet trash eli roskien vientipalvelu. Tuntuuhan se naurettavan laiskalle, jos ei ihminen itse viitsi kuljettaa roskapussiaan jäteastiaan. Mekään emme tätä palvelua aluksi käyttäneet, vaikka maksoimme siitä vuokran yhteydessä pakollisen pienen maksun joka kuukausi. No eräänä päivänä sitä sitten kokeilimme ja olipas se kätevää. Kun roskapussi täyttyy, nostat pussin vain ulko-oven kynnyksen yli portaille ja roskapojat heittävät sen illan kuluessa lava-autonsa kyytiin. Ihanan vaivatonta! 

Välillä toki veimme itse roskamme edelleen, mutta puolustukseksi kerrottakoon, että taloyhtiömme Piilaaksossa on melko iso (n. 50 rivitalon pätkää = 300 - 400 asuntoa) ja piha-alueensa laaja, minkä vuoksi jäteastiatkaan eivät todellakaan ole aivan oman oven vieressä. Tämän pienen palvelun kaipuu on nyt ollut entistäkin korostuneempi, sillä näin umpparileikkauksen toipilaana on kaikki maitopurkkia painavammat nostelut ja kantamiset olleet kiellettyjä. Huom. suomalaisen maitopurkin, sillä Jenkkilässähän maitoa voi ostaa myös gallonittain, jolloin yksi maitopurkki painaa liki 4 kg! :-D

Paljon minä olen Amerikan kummajaisista blogissani motkottanut, mutta jotakin ne amerikkalaisetkin osaa. ;-) Osaavat niin, että nyt niitä kaipaa täältä karusta pohjolasta käsin. Mutta joo, ilman näitäkin voi näemmä elää. 

Ensi kerralla listaan vielä pari seikkaa tähän samaan kaipuukategoriaan, mutta tarvittavien kuvien kanssa on vielä hiukan säätöä. Siihen asti sanon jälleen hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Jos joku jäi nyt miettimään, että mitä tapahtuu niille muille biojätteille, jotka eivät mene biojätemyllyn nieluun, niin kerrottakoon, että menevät normaalin sekajätteen joukkoon. Ainakaan meidän asuinalueella ei niille muuta paikkaa ole.

Blogisi tarina: Miten Ribs & Coke syntyi?

Blogeissa onkin jo jonkin aikaa kiertänyt haaste nimeltään Blogisi tarina. Minulle haaste räpsähti Kotirouvailua ja kulttuurishokkeja -blogin kirjoittajalta Hannael. Kiitos vaan.

Miten blogisi syntyi?

Pilke silmäkulmassani vastaan: "Yleisön painostuksesta." Kun muuttomme Piilaaksoon lähestyi ja lähestyi, sain yhä useammin kuulla toiveen, että alapas kirjoittamaan sieltä kaukaa meren takaa blogia, jotta tiedämme mitä sinulle kuuluu. Ajatus blogista kyti jo kesällä 2014, kun asuin ensimmäiset liki kuusi viikkoa silloisessa Kalifornian kodissamme, mutta postausten aloittaminen vielä jäi. Ensimmäinen postaus paukahti ilmoille marraskuussa 2014.

Nimeähän en tahtonut keksiä blogilleni millään ja pyysin siihen apua some-kavereiltani. Yksi ehdotus kolahti. Ukkokullan serkkutytön ilmoille heittämä: Ribs & Coke! Siihen vielä oma kainuulaisvahvistus Ripsiä ja kollaa päälle, ja se oli siinä! Se sopi mielestäni blogilleni hyvin, koska tiesin tulevani kirjoittamaan myös erilaisista makuelämyksistä. Ylipäätään kaikin aistein havainnoimistani ihmeellisyyksistä, joita Amerikan maalla kohtaisin. 

Kotirouvailuun on mahtunut paljon muutakin kuin vapaakelluntaa ja "kattoon syleksimistä". :-)

Kuinka blogisi on kehittynyt?

Heti aluksi sain bloggaajakonkareilta vihiä, että nykyään blogeissa on trendikästä julkaista mahdollisimman isoja kuvia. Vaikken niin trendien perässä juoksija olekaan, tuo oli hyvä vinkki, kiitos vaan Ulla! Itsehän nimittäin pidän paljon kuvien ottamisesta ja minulla onkin melkein aina kännykkäkamera ns. hollilla kuvien ottoa varten. Yksi ystäväni täällä nauroikin, että menimmepä minne menimmekin, niin Kaisa ottaa kuvan. :-)

Ei kai tässä blogissani juurikaan muuta kehitystä ole tapahtunut. Jämähtänyt mikä jämähtänyt. 

Mitkä ovat olleet merkittävimmät taitekohdat?

Kyllä ne hetket ovat jääneet omaan mieleeni erityisen mukavina, kun Ribs & Coke on päässyt pari kertaa mainintana mukaan Suomi-Amerikka yhdistyksen lehteen. Myös se, kun esimerkiksi 10 000 sivunäytön raja rikkoontui, antoi taas kivaa puhtia kirjoittamiseen. Että joku sitten tosiaankin lukee näitä minun löpinöitäni. :-) Lisäksi toki mukavaa palautetta, kommentteja ja esimerkiksi noiden amerikkalaisten kummajaisten oikaisuja on ollut aina kiva saada. Siinähän sitä oppii itsekin aina uutta.

Nuori tulokashan tämä blogini vielä on. Sellainen pikku kutina minulla on, että isoin taitekohta voi olla vasta edessä. Katsotaan, mitä tuleman pitää.

Halloween on jo ovella. Tässä erään putiikin kadulle asettelemaa Halloween-rekvisiittaa.

Jouduin nyt kirjoittamaan tämän haastepostauksen aika pikapikaa. Paitsi että olen tällä viikolla ahkeroinut useampia postauksia julki kuin yleensä, minut on pitänyt kiireisenä myös jokin muu. Ja siitä kuulette seuraavassa postauksessani aivan näillä näppäimillä. 

Vaikka kyseessä on haaste, en tällä kertaa haasta ketään eteenpäin. Haaste on osunut jo varmastikin useimpien kohdalle. Olisin kenties haastanut mukaan ne samat bloggaajat kuin viimeksikin, mutta eipä heistä tainnut kukaan innostua haasteeseen mukaan viimeksikään. :-D Ja mikäpä siinä, aina ei vain nappaa. Niinpä heitän pallon ilmaan kaikille halukkaille bloggareille: saa osallistua jos haluaa! Postauksen päätteeksi vielä säännöt haasteeseen mukaanlähtijöille. 

Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Säännöt:
1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen.) Ja minun luvalla tämän postauksen lukijat saavat myös osallistua haasteeseen.
2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.       
3. Haasta mukaan neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suoriltakäsin, voit haastaa jonkun toisen. 
4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.   
5. Mikäli olet Instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä. #Blogisitarina -haasteen käynnisti: kototeko-blogi.