Uusi koti ja amerikkalaisten asumismuotojen klassikko

Viimeisen viikon aikana on kodinetsintärintamalla tapahtunut paljon. Löysimme aika kivan kodin, kävimme sitä katsomassa ja pari päivää säädimme välittäjän kanssa, että saisimme jättää hakemukset tästä kohteesta. Lopulta välittäjä näytti vihreää valoa ja ehdotti hakemuksenjättötreffejä aamukuudeksi! Ukkokulta sai viivästettyä tapaamisaikaa puolella tunnilla, joten hakemukset ja hakemusmaksu hoituivat aamulla klo 6:30. Nauroimme, ettei Suomessa kyllä hoidettaisi mitään asioita näin aikaisin aamulla. Mutta saimme siis hakemukset sisään ja jälleen parin päivän odottelu. 

Tässä vaiheessa selvisi, että vuokranantaja on kiinalainen, mikä ei toki ole Piilaakson asuntomarkkinoilla mitenkään yllätys, mutta nyt hän oli yli kahden kuukauden visiitillä Aasiassa ja aikaero toi omat viiveensä asioiden etenemiseen. Paria päivää myöhemmin laitoimme kuitenkin vihdoin nimet vuokrasopimuspapereihin ja huoli uuden kodin löytymisestä varisi harteilta. Kodinetsintäpiina olisi ohi. Mutta kuinkas ollakaan, vielä siinä tuli säätöä sen verran, että lopullinen osoitteemme vielä vaihtuikin! Tämä saatiin kuitenkin hoidetuksi piilaaksolaiseen tyyliin pelkällä lisäliitteellä jo allekirjoitetun vuokrasopimuksen jatkeeksi, heh heh. Mutta nyt uskallan jo iloita: Hip, hip, hurraa! Meillä on uusi koti odottamassa ja mikä jännittävintä, me muutammekin pieneen omakotitaloon!

Omakotitaloasumista niin kuin elokuvissa

Kun sähköiset musteet olivat sopimuspapereiden allekirjoituskohdissa kuivuneet, totesin ukkokullalle, että tämä omakotitaloasuminen on kyllä sellainen amerikkalaisten asumismuotojen klassikko. Sitä näkee niin usein amerikkalaisissa elokuvissakin. Ja nyt mekin pääsemme esimerkiksi näitä seuraavia, elokuvistakin tuttuja juttuja kokemaan:

Autotalli, ritiläovi ja roskientyhjennyskäytäntö

Uudessa kodissamme on mm. autotalli. Ja autotallista on sisäänkäynti suoraan keittiöön. Aika useinhan tuo autotalli sitten vain tuppaa täyttymään kaikesta muusta tavarasta tai sinne luodaan omanlaisensa oleskelutila tai man cave niin, ettei auto enää talliin mahdukaan. Toisaalta vanhempien amerikkalaistalojen autotallit on mitoitettu sen ajan autoille, joten nykyiset menopelit eivät niihin leveytensäkään puolesta mahtuisi. Jos ei auto mahdu, niin voihan autotallista tulla meidän oma start up garage, Piilaakson tapaan, kuten yksi ystävistämme ehdotti. Noh, meidän autotallissa ainakin pestään pyykkiä, sillä talon pakasta vedetyt pyykkikone ja kuivuri on sijoitettu autotalliin. Oman kokemukseni mukaan täällä päin autotallit ovat kyllä huomattavasti aktiivisemmassa käytössä kuin mitä ne Suomessa ovat. Nähtäväksi jää, millaiseksi juuri meidän autotallimme muotoutuu. 

Sitten minua aivan huvitti, että uudessa kodissamme on myös se elokuvista tuttu 2-osainen ulko-ovi. Amerikkalaisissa taloissa tavallisen ulko-oven lisäksi on usein myös metalliritilä- tai hyttysverkko-ovi. Melkein jo näen Clint Eastwoodin astelevan ritiläoven takaa puiselle kuistilleen ja istahtavan keinutuoliinsa Gran Torino -leffan tyyliin. No, ainoa vaan, ettei meillä sitä puukuistia keinuineen ole, mutta ritiläovi sentään löytyy. 

Tämä ei ole meidän tuleva ulko-ovi, mutta näette esimerkin ritiläovesta.

Toinen meiltäkin löytyvä oviklassikko on takapihallemme vievä portti. Se on leveää, maalaamatonta lautaa. En tiedä muista paikoista USA:ssa, mutta ainakin täällä Piilaaksossa se tuntuu olevan hyvinkin suosittu ovimalli takapihan porteissa. 

Portti takapihalle.

Sitten pääsemme myös opettelemaan meille uuden amerikkalaisen tavan roskisten tyhjennyksen tiimoilta. Täällähän roskakuskit eivät nouda roskasäiliöitä omakotitalojen pihoista kuten Suomessa, vaan roskikset täytyy itse rullata ajokadun varteen mikäli sen haluaa tyhjennettävän. Illalla tyhjät roskasäiliöt saa sitten rullata takaisin pihoille omille paikoilleen. Nyt pitäisikin takoa kalloonsa, että tiistaiaamuisin klo 7 mennessä on oltava meidänkin roskasäiliön kadulla, jotta saamme sen tyhjäksi. 

Sellaista perinteistä amerikkalaista postilaatikkoa meille ei kuitenkaan tule. Sellaista, jossa postimies nostaa punaisen viirin ylös merkiksi, kun postia on tullut. Meidän postilaatikkomme sijaitsee talon seinässä ja on siinä mielessä vähän koruttomampi versio. Heh, ehkäpä pärjään tämän kanssa.

Tulipa tässä opittua uuttakin. Näytin pomolleni tämän kasvin kuvan, kun selitin pihapiirimme kasvustoa. Pomo tunnisti kukan oitis ja varoitteli, että se tekee sitten myrkyllisiä marjoja. Tästä syystä tätä isoa pensaskasvia kuulemma istutetaan USA:ssa moottoriteiden varsille ja kaistojen keskelle, sillä se pitää peurat pois tien läheisyydestä myrkyllisten marjojensa ansiosta. Hah! Ja minä kun olen aina ihmetellyt, että miksi täällä istutetaan niinkin kaunista kukkaa pitkillekin matkoille moottoriteiden läheisyyteen. Nytpä selvisi tämäkin mysteeri.

Oma piha

Kotitalomme edustalla kasvaa iloksemme ainakin yksi viikunapuu, jee, sekä pari sitruspuuta, joiden lajeista en vielä ole ehtinyt ottamaan selkoa. Piha-aluetta käykin hoitamassa kahden viikon välein vuokranantajan maksama puutarhuri. Puutarhurin käyttö on täällä vuokrataloissa hyvin yleinen, sillä mikäli vuokralainen sattuu olemaan muuta kuin multasormi tai puutarhanhoito ei yksinkertaisesti vain kiinnosta, niin pihat menisivät niissä tapauksissa nopeasti huonoon kuntoon. Maksamalla puutarhurille, joka siis hyvin usein täällä on meksikolainen sekatyömies, saa vuokranantaja pidettyä talonsa pihapiirin suhteellisen siistinä. 

Takapihasta sen sijaan tulee jatkossa meidän omaa valtakuntaamme. Vuokranantaja ei ole halunnut istuttaa takapihalle lainkaan nurmikkoa, koska sen jatkuva kastelu Kalifornian pitkinä sateettomina kausina tulee oikeasti kalliiksi ja kaikki vuokralaiset eivät luonnollisestikaan halua maksaa maltaita vesimaksuina. Takapihan lopullisesta ulkoasusta käydään tässä siis vielä keskustelua. 

Ainakin aiomme kiikuttaa sinne grillin, tottahan toki, ja kivat patiokalusteet aurinkovarjoineen. Myös kääpiösitruunapuumme ja meille adoptoitu limepuu saavat muuttaa takapihan aurinkoon kylpemään.

Viikunanlehti ja viikunoita tulollaan. Viikunanlehteen liittyy minulla hauska lapsuusmuisto Kreikan matkalta serkkujeni kanssa. Nyt tämä puu muistuttaa minua siitä lomamatkasta ja tuo varmasti hymyn kasvoilleni aina, kun tulen kotiin. 

Summa summarum

Vire uuden kodin suhteen on siis oikein positiivinen. Nyt sitten olisi edessä enää se "pieni" rutistus nimeltään muutto. Olemme hankkineetkin jo läjäpäin muuttolaatikoita ja olen pyytänyt tarjouksia paikallisilta muuttofirmoilta. Sopimukset sähköyhtiön, vakuutusyhtiön sekä kaupungin vesi- ja jätehuollon kanssa ovat myös jo reilassa. Jos minusta ei siis vähän aikaan kuulu mitään, olen todennäköisesti vain hautautunut muuttolaatikkovuoren uumeniin tai eksynyt Ikeaan. Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tällä kertaa ja sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

Ensimmäisen Kalifornia-aamun mietteitä

Olen palannut Kaliforniaan. Unirytmit ovat sekaisin ja yöllä tuli heräiltyä. Sänky tuntui kuitenkin ihanan tutulle ja herääminen ukkokullan vierestä oli oikein mukavaa. Aamulla pätkäunien jatkaminen ei tullut kuitenkaan kyseeseen, sillä taloyhtiömme parkkipaikalla tehdään asfalttiremonttia juuri tänään. Isojen työkoneiden jyrinä ja peruutuspiippaukset alkoivat jo aamuseitsemältä.

Aamukävelyllä sain haistella ihania tuoksuja, sillä ulkona kukkii yksi jos toinenkin puu ja pensas. 

Keittiössä käteni jälleen hapuilee mistä kaapista mikäkin kuppi ja kippo löytyykään. Sama hapuilu tapahtui myös edellisen Suomessa vietetyn välitilalimbon jälkeen. Aamukahvipöytään ja suoraan silmiini kimmeltää aamuaurinko. Säteet lämmittävät suorastaan suloisesti. Oulussa tätä viheliäistä "ongelmaa" ei ollut. Eipä sitä aurinkoa räntäsateilta paljoakaan näkynyt. Ajatus harhailee. Tässä sitä taas ollaan, aloittamassa jotakin aivan alusta. Yksi ajanjakso elämästäni on päättynyt ja on ensimmäinen Kalifornia-aamuni. Mietin, mitä Suomessa vietetyistä reilusta parista kuukaudesta jäi mieleeni.

Viimeiset viikot aivan kuin sumussa

Päällimmäisenä Suomesta jäivät tietenkin mieleen kaikki ihanat kohtaamiset lähipiirin ja ystävien kesken. Viimeiset pari viikkoa olivat kuitenkin niin kiireisiä, stressaavia ja minuuttiaikataulutettuja, etten juuri nyt muista niistä oikein mitään. Paljon hoidettavia ja selvitettäviä asioita, työpaikalla pillien laittaminen pussiin ja osallistuinpa neljänä päivänä vielä erinäisiin koulutuksiinkin. Ja kaikki se tunteiden vuoristorata. Tähän päälle epätoivoinen yritys tavata vielä kerran kaikki ystävät ja todeta se sama vanha tuttu, ettei se mitenkään enää onnistunut, vaikka kuinka haluaisi. Aika ei vain enää riittänyt.

Kiire aiheutti oireensa myös kroppaani. Lähtöä edeltävänä päivänä sain noidannuolen. Selvä merkki, että pitäisi hidastaa tahtia, mutta nyt ei voinut. Ei muuta kuin lääkäriin hakemaan tymäkät lihasrelaksantit ja tulehduskipulääkkeet. Lääkkeiden avittamana pääsin kuin pääsinkin matkaan, eikä koneeseen tarvinnut mennä kontaten, huh.

Palaan katsomaan kännykällä ottamiani kuvia Suomi-viikoistani. Minä tollo en ole kuvannut juuri lainkaan niitä tärkeimpiä, ihmisiä! Vain pari otosta tärkeistä hetkistä rakkaiden ihmisten seurassa. Ihmisten sijaan olen näemmä kuvannut lukuisia ja taas lukuisia räntäsadekuvia. Suomen poikkeuksellisen surkeiden kevätsäiden johdosta olen saanut napatuksi Suomen ajalta vain pari kaunista maisemakuvaa. Niistä toinen on tässä:

Suomen Route 66.

Lisäksi olen kuvannut viimeisten viikkojen suomalaisia herkutteluhetkiä. Olihan se nyt pakko saada vielä kerran poroa, pinaattikeittoa, napsahtavia nakkeja, perunarieskaa, karjalanpiirakoita, uutuus-Kismetiä jne.

Poronkäristystä, namskis!

Valion valmiita marjakeittojakin on ollut ikävä.

Innostuin Suomessa tekemään usein halloumisalaattia. Ei siksi, etteikö Kaliforniastakin saisi halloumia, mutta se on täällä tosi kallista. Pieni köntti halloumia maksaa paikallisissa ruokakaupoissa yli 10 dollaria, kun kyseistä juustoa samanmoisen kimpaleen saa Suomessa parhaimmillaan alle 3 euron.

Että sellaisia kuvia Suomi-ajalta. Tässä valokuvausasiassa minulla on siis parannettavaa. Kuvaapa Kaisa jatkossa enemmän ihmisiä ja vähemmän niitä nakkipaketteja. Vaikka uskomattoman kovaan arvoon se kuulkaa nousee suomalainen nakkipakettikin ulkomailla asumisen jälkeen.

Nakkipaketista puheenollen kerron vielä loppukevennyksenä tämänkertaiset kuulumiset maahantulon yhteydessä olleesta tullitarkastuksesta. Jokos arvaatte, kuka se joutui taas syyniin?

Salamia, salamia

Vain muutama päivä ennen Suomesta lähtöä kerroin ystävilleni herkutelleeni poronlihalla. Yksi heistä ehdotti, että vie ihmeessä savupororouhetta mukanasi rapakon taakse. Sanoin, etteivät lihatuotteet ole sallittuja, että mitenköhän se onnistuisi, menisiköhän vakuumipakkaus läpi tarkastuksissa... No sittenpä toinen ystävä totesi nauraen, että hei, kun kyseessä on Kaisa, kannattaa varmaan moiset riskinotot jättää toiseen kertaan. Sitä kun taas meikäläisen tuurilla joutuisi maahantulotarkastuksissa ongelmiin. No, onneksi poronlihaa ei laukussani ollut, sillä sattui seuraavaa:

Ukkokultakin oli tullut pitkästä aikaa piipahtamaan Suomessa ja matkustimme siis Kaliforniaan yhdessä. Edellämme maahantulo- ja tullitarkastuksissa jonotti puolalainen herra. Hänellä tuntui olevan niin maahantulotarkastuksissa itsekäytettävien automaattien kuin kielitaidonkin kanssa ongelmia. Nähtävästi hän ei sitten osannut vastata tarpeeksi apteekkihyllymäisesti myöskään tullitarkastajan kysymyksiin, sillä herra joutui kaikkien matkatavaroidensa läpivalaisuun. Sekä tullivirkailija että matkalaukkujen läpivalaisija alkoivat välittömästi tenttaamaan, onko miehellä salamia laukuissaan. Salamia? Mies vastasi moneen kertaan, että ei ole. Myöhemmin selvisi, että polakin laukuista löytyi kuivattua kalaa. O-kei...

No, tuli meidän vuoromme. Liekö meitä luultiin kuuluviksi polakin kanssa samaan matkaseurueeseen, sillä meiltäkin aloitettiin samanlainen salamitenttaus! Onko laukuissanne salamia? Onko aivan varma, ettei ole salamia mukana? No ei ollut, mutta vakuuttelujamme ei uskottu. Myös meidät passitettiin kaikkien matkatavaroiden läpivalaisuun. Kappas, satunnaisotanta osui siis taas kerran kohdalle. Läpivalaisun lisäksi sekä ukkokullalta että minulta avattiin yksi laukuista ja taas kyseltiin salamista. Löytyykö salamia? En käsitä! Mikä ihmeen kansainvälinen salamin salakuljetusrinki nyt sitten lentokentillä pyöriikään, heh heh, minulta sellainen on mennyt kyllä täysin ohi. No, salamia ei löydetty, eikä onneksi sitäkään poronlihaa, mutta karkkia, sinappia ja ruisleipää kylläkin. Kaikki nämä herkut saimme tuoda maahan kuten tähänkin asti.

Supertiikeri-tötterö! Parasta ikinä! Ainoa vaan, että oli niin järkyttävän kylmä, että jäätelö piti mennä syömään autoon, käynnistää auto ja säätää lämmityslaite täysille! :-D

Mutta nyt minä kuulkaas jatkan tätä noidannuolen parantelua sekä totuttautumista tähän arkeemme täällä. Ja totuttelua ja muistelemista se vaatiikiin, sillä huomasin unohtaneeni amerikkalaisen puhelinnumeroni. Ilman sitä ei esimerkiksi ole pilates- ja joogatunneille menemistä, sillä puhelinnumero toimii kuntosalillani sisäänkirjautumistunnuksena. Kääk, mitäköhän muuta on jäänyt unholaan näiden Suomi-kuukausien aikana? Jospa ne pompsahtavat esiin parin seuraavan päivän aikana. 

Näihin kuviin ja tunnelmiin sanon jälleen hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Muutosta syntyy muutosta

Aivan kuten viime postauksessa uhosin, vielä tulee tämä yksi postaus muuttoomme liittyen. Sitten lupaan jo vaihtaa aihetta.

Ennen kuin lähdin tälle visiitilleni Suomeen, ehdimme asua uudessa kodissa reilun viikon verran. Jo tuona aikana totesin hiukan yllättyneenä kuinka paljon tämä muutto aiheuttaa muutosta ihan arkipäiväisiin asioihin ja eloomme. Enemmän kuin osasin odottaa. Niistäpä kirjoittelen teille tällä kertaa. Muutosta syntyy siis monenmoista muutosta ja uuden opettelua. Lisäksi Piilaakso taitaa taikoa pariin seikkaan vielä pienen kertoimen lisää.

Tässä kuva toistaiseksi viimeisestä lounaastani entisessä lähisushipaikassamme. Pääseehän sinne toki jatkossakin, mutta matka ja matka-aika ovat vain huomattavasti pidemmät. Kuvassa lempilounasannokseni sushi & sashimi.

Uudet etäisyydet ja uusia sääntöjä

Muuttomme tapahtui siis naapurikaupunkiin, mutta Piilaaksossa asumme edelleen. Uuden kodin myötä menivät luonnollisesti ne vanhat tutut lähikaupat uusiksi. Välimatkat myös muihin viikottaisiin asiointipaikkoihin ovat vielä tällä hetkellä hepreaa ja entiset kävelymatkan päässä sijainneet lempiravintolat, kuten vaikkapa kovasti tykkäämämme sushipaikka, ovat nyt ns. entistä elämää. Etäisyydet vanhoihin tuttuihin paikkoihin heittivät nyt siis kuperkeikkaa.

Lisäksi on opeteltava uusia "sääntöjä". Uuden kodin parkkialueella vallitsee kova kuri. Parkkipaikkoja on niukalti ja väärään ruutuun pysäköidylle autolle on lupa soittaa heti hinausauto paikalle. Ja kerran onkin ollut jo läheltä piti -tilanne. Siis että meidän olisi pitänyt soittaa hinausauto kuskaamaan jonkun tollon pysäköimä auto meidän ruudusta pois. Taloyhtiön roskisten edessä on muutamia lisäparkkipaikkoja, mutta niitä ei saa käyttää maanantaisin eikä torstaisin, jolloin on roskakuskien kiertopäivä. Muistettava siis, ei maanantaisin eikä torstaisin.

Jopa uuden kodin kodinkoneet vaativat nyt uuden opettelua. Keittiömasiinat näyttäisivät onneksi toimivan samalla logiikalla, mutta pesukone ja kuivausrumpu ovat nyt tuntematonta pelikenttää. Milläs ohjelmalla pyykit nyt pyöräytetäänkään? Sen verran olemme kuitenkin jo selvittäneet, ettei meidän nykyisistä pyykkimasiinoista saa kytkettyä pois sitä muka iloista pilipali-musiikkia, joka tärähtää soimaan niin koneita päälle kytkettäessä kuin pesu- tai kuivausohjelman ollessa valmis. Voi hermoparat...

Onhan se kiva, kun uuden kodin kuivausrummussa lukee myös ranskaksi (ouvrir) mistä kohtaa luukku avataan. Pysyy Piilaakson monikulttuurinen ilmapiiri muistissa myös kotihommia hoidellessa.

Mutta seuraavaksi se, mikä ravistelee arkeamme eniten:

Uudet ruuhkaristeykset ja -piikit

Uusi koti sijaitsee nyt siis eri kaupungissa kuin edellinen kotimme ja tämä tietää täysin uusien ajoreittien ja risteyksien opettelua. Vaikka välimatkaa uuden ja vanhan kodin välillä ei olekaan kuin muutama maili, ne mailit voivatkin olla juuri niitä kriittisiä. Juuri tähän Piilaakso tuo sen oman lisänsä. Piilaakson kaupungeissa kun on nimittäin enemmän kuin kaksi kinttupolkua ristissä ja liikennettä piisaa hurjat määrät. Missä nyt siis sijaitsevat ne kotia lähimmät liikenteen pullonkaulat ja missä risteyksissä törttöillään eniten? Yksi tällainen hengenvaarallinen risteys on jo havaittukin. Ihmiset ajavat siinä risteyksessä nimenomaan vasemmalle kääntyessään törkeästi päin punaisia muita vaarantaen, ihan kuin Oulussa konsanaan! Saa olla tosi varovainen.

Minkä kaistan sinä valitsisit? Tästä minäkin olen ajellut jos nyt en ihan päivittäin niin ainakin viikottain. Kuvassa yhtyy kaksi eri moottoritietä ja laskin, että parhaimmassa kohdassa on 20 kaistaa rinnakkain. Kuva tosin on heikko, eikä anna kuin osviittaa. Ei ollut mahdollisuuksia millekään laajakuvalinssille, kun tämäkin räpsäys on jouduttu ottamaan verkkoaidan reiästä. :-D

Uuden kodin myötä ukkokullan työmatkakin siis piteni ja ajoreitti tietenkin muuttui ja niinpä meillä jatkossa taitaa hiukan muuttua koko arkipäivien rytmi! Ukkokulta pyrkii nimittäin nyt lähtemään töihin vieläkin aikaisemmin pahimpia työmatkaruuhkia välttääkseen. Ja vastaavasti sitten lähtee hiukan aikaisemmin töistä kotiin. Öhöm, viettääkseen tietenkin laatuaikaa minun kanssani, heh heh. Parasta työmatkan ajoreittiä ja liikkeellelähtöaikaa tulee varmastikin optimoitua vielä jonkin aikaa. Ja tässä jos missä Piilaakso tekee tepposiaan ja näyttää kyntensä. Useilta tahoilta on nimittäin kuulunut tuskastumista kuinka yksi keskeinen moottoritie, Piilaakson pitkittäissuunnassa halkova US-101 tuntuu vain paisuvan liikennemäärissään viikosta ja kuukaudesta toiseen. Lisäksi yksikin kolari reitillä voi aiheuttaa ajoaikoihin pitkiäkin viiveitä. No, onneksi niitä 2 - 3-kaistaisia "kinttupolkuja" sitten löytyy vaihtoehtoisiksi reiteiksi. 

Otin malliksi Google Mapsista reitin San Jose - San Francisco, jotta saan tuon keskeisen, mutta alati pahemmin tukkeutuvan moottoritien US-101 näkyviin. Otin kuvakaappauksen Kalifornian aikaa klo 02:30 (Suomessa kun juuri nyt olen) ja ajoajaksi keskellä yötä annetaan 50 min.

Otinpa sitten varsin työmatkaruuhkia havainnollistamaan saman reitin, mutta arvioiduksi lähtöajaksi klo 7:30 aamulla. Tällöin Google Maps ehdottaisi nopeammaksi reitiksi ajoväylää I-280, jolloin matka-aika olisi 1 h 10 min - 2 h. Käyttämällä reittiä US-101 ajoaika-arvio on 1h 10 min - 2 h 20 min. Tämä matka-aika-arvio siis vielä ilman kolareita, joita sattuu työmatkaliikenteessä Piilaaksossa päivittäin. Onneksi ukkokullalla ei sentään näin pitkä työmatka kuitenkaan ole. Jotkuthan Piilaaksossa tuotakin työmatkaa päivittäin tekevät, osa junalla, osa omalla autolla juurikin niin, että ajoaikaa yhteen suuntaan voi kulua se yli kaksi tuntia.

Varsinkin näiden täysin muuttuneiden liikennereittien vuoksi onkin tuntunut, että tässähän saa aloittaa Piilaakso-elämän opettelun jokseenkin lähtöruudustaan. No, onneksi niitä tuttujakin elementtejä vielä löytyy. Loppukevennyksenä annankin vielä katsauksen uusiin "lemmikkeihimme":

Kolibrit ja katit

Kun muutto lähestyi, niin useana aamuna vanhassa kodissamme aamukahvia nautiskellessa tuntui riipaisevalta seurata sitruunapuumme varjossa pörrääviä kolibreja. Jäävätköhän ne rassukat nyt aivan heitteille, kun ei ole enää meidän tarjoamat elämäneliksiirit saatavilla? No, kesken vilkkaimpien muuttopakkaustohinoiden jäi kyllä pariin otteeseen kolibrien ruoka-astia täyttämättäkin. Ehkä se oli niille sopivaa karaistumista, että oppivat etsimään ruokaansa myös muualta. Ja tuskinpa meidän nektari kolibreille oikeasti se ainoa ravinnonlähde on ollut. Mutta jihuu! Olemme onnekkaina saaneet uusia syötettäviä kolibreja jo uudessakin kodissa ja aika nektarisieppoja tuntuvat olevan!

Muuton myötä saimme sanoa heipat myös jo tutuiksi tulleille naapurustossa asuville karvakavereille, niin koirille kuin kissoille. Nyt ympärillä hiippailevat uudet tupsukorvat, joille saa antaa omat lempinimet, ellei oikeat ole tiedossa. Naapurin kissalla tuntuukin olevan rutiini aina iltaisin, jolloin se kiipeää aidan päälle tarkkailemaan tilanteita. Olemmekin käyneet tuijotuskisaa jo useana iltana tämän harmaan Misty-kissan kanssa. Aww!

Siellä se Misty taas päivystää. :-)

Mutta kuulkaas, nyt minä alan virittäytymään juhlatunnelmaan! Luvassa on Suomen matkani päätarkoitus: pienet, mutta sitäkin tärkeämmät juhlat. Joten ei muuta kuin ensi kertaan. Teille huikkaan jälleen hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Muuttotunnelmia

Moi taas mussukat, pitkästä aikaa! Jokohan te olette luulleet, että olen hylännyt blogini totaalisesti, kun uutta postausta ei vain tahdo kuulua? Nyt on kuulkaas ollut aikamoista hässäkkää, jo sen muutonkin vuoksi. Ja katsokaas, kun minähän olen nyt jo ennättänyt lentää tässä postausteni välissä visiitille Suomeen! Tämä postaus on ollut minulla aloitettuna jo hyvän aikaa, mutta ei vain ole ollut saumaa kirjoittaa tätä valmiiksi. Nyt sopiva rako löytyi. Mutta siis, muutto on nyt onnellisesti takana ja vanhan asunnon loppusiivouskin apinanraivolla suoritettu, huoh! Tällä kertaa kirjoittelen teille muutamia tunnelmapaloja muuton pyörteistä.

Aivan kuten kuvan lapsukaiset katselevat taustalle jäävää Golden Gate -siltaa, voin minäkin huokaista, että muutto on nyt taaksejäänyt elämänvaihe, ainakin tällä erää.

Ennen muuttotohinoiden kuvaamista kerron vielä vanhan taloyhtiömme viimeisestä epätoivoisesta yrityksestä. Ette nimittäin arvaa, mitä he vielä ilkesivät meille ehdottaa...

Vanhan taloyhtiön vanhentuneet kujeet

Kun irtisanomisajankohdastamme oli kulunut noin kymmenen päivää, saimme yllättäen vanhan taloyhtiömme vuokramanagerilta sähköpostia. Kertoi olevansa hyvin tietoinen, että olemme irtisanoneet vuokrasopimuksemme, mutta jos olisimme vielä vailla asuntoa, niin NYT he voisivat tarjota nykyistä kotiamme samaan vuokrahintaan kuin olemme tähänkin asti viimeisen vuoden ajan maksaneet! Että kehtaavat! Nyt he sitten alkavat hieromaan ns. kauppoja, kun vanha koti on irtisanottu ja uuden kodin paperit allekirjoitettu jo aikaa sitten. Pitäkää kuule tunkkinne, teki mieli vastata takaisin.

Pohdimme sitten, että liekö Piilaaksossa niin moni yrittää vedota uuden asunnon olevan kiikarissa, vaikkei oikeasti olisikaan. Ja luulivat sitten meidänkin käyttäneen samaa vilunkitaktiikkaa vuokrahintaa neuvoteltaessa. No, me olemmekin suomalaisia ja sanomme niin kuin asiat oikeasti ovat. Uusi koti todellakin häämötti. Niinpä vastasimme vuokramanagerille vain lyhyesti, että kiitos, mutta ei kiitos.

Muutenkin vanhassa taloyhtiössä asioiden hoito tuntui olevan viime aikoina hiukan rempallaan, myös tässä asuntomme irtisanomiskuviossa. Irtisanomisen yhteydessä piti ilmoittaa taloyhtiölle kaksi itselle sopivaa ajankohtaa asuntomme lopputarkastuksille. Ensimmäinen tarkastuksista olisi pitänyt tehdä noin kaksi viikkoa ennen vuokra-ajan päättymistä. Tätä ensimmäistä tarkastusta ei koskaan tullut. Toinen ja lopullinen lopputarkastus olisi pitänyt tehdä asunnon ollessa tyhjillään ja suorittaa asukkaan kanssa, mutta tämäkään ei toteutunut. He aikoivat tehdä lopputarkastuksen ilman meitä sen jälkeen, kun olimme jo avaimet palauttaneet. Aha.

Asunnon lopputarkastus nimittäin vaikuttaa vuokravakuussumman (deposit) palautuksen suuruuteen. Yleinen käytäntö Piilaaksossa kuulema on, ettei kukaan koskaan saa vuokravakuussummaa kokonaisuudessaan takaisin, vaan siitä aina veloitetaan vähintäänkin sisäseinien uudelleenmaalaus ja kokolattiamaton pesu tai vaihto. Vähän siis jännittää, että paljonko saamme palautusta vakuusmaksusta, vai saammeko lainkaan, kun emme ole itse paikalla viimeistä lopputarkastusta tehtäessä. Mitä kaikkea ne meidän piikkiin yrittävät sitten mahdollisesti laittaa? Yhdelle samassa taloyhtiössä asuneelle perheelle lopputarkastus oli kuitenkin mennyt todella kivuttomasti, toki nuo "pakolliset" korjausveloitukset oli heiltäkin vakuusmaksusta sakotettu. Niinpä toivon, ettei meidänkään kohdalla ihan mahdotonta hässäkkää syntyisi. 

Mutta hui, olen minä kuullut lopputarkastuksista pahempaakin. Ystäväperheemme sai vastikään uudet piilaaksolaiset naapurit ja olivat siinä pihapiirissä keskenään jutustelleet. Naapuriin muuttanut perhe haukkui avoimesti heidän edellisen taloyhtiön lopputarkastuspolitiikkaa. Melko pilkuntarkkaa, vai pitäisikö sanoa, että roiskeentarkkaa touhua oli ollut. Siellä nimittäin oli asunto tarkastettu ultraviolettilampun kanssa! Hei haloo, C.S.I.-meininki!

Kun muutto muuttofirman kanssa oli saatu onnistuneesti hoidettua ja uudessa kodissa jo kalusteitakin paikoilleen, pidimme muuttotohinoissa välipäivän ja menimme ystäväperheen kanssa päiväksi San Franciscoon. Kohdalle osui Donald Trumpia kritisoiva pop up -kauppa. Kaupan näyteikkunassa oli mm. Donald Trump -pinjata.  

Mutta siirrytäänpä seuraavaksi uuteen kotiin ja muuttotunnelmiin. Eihän se aivan kommelluksitta meillä tuo muuttokaan sitten mennyt. Aluksi tapaus muuton alkumetreiltä:

Kuinka tehdä unohtumaton ensivaikutelma uusiin naapureihin?

Olimme viemässä omalla autollamme järjestyksessään toista muuttokuormaa, sellaista pikku pussukkaa ja nyssäkkää tiedäthän, kun tämä tapahtui. Ukkokulta oli pakannut kuuden viinipullon pahvisen kantotelineen viineineen autoomme. Kun pääsimme perille uuden kodin pihaan, minä aukaisin autonoven tietämättä, että se viinipullorykelmä oli juuri oven edessä ja vieläpä matkan aikana kaatunut kurveissa kyljelleen. Pullot alkoivat liukua autosta yksitellen uuden kotimme asfalttiseen parkkiruutuun. Pulloista kaksi meni rikki iloisesti räiskähtäen. Siinä sitten valui punaviinivana sadevesikouruun ja lasinsirpaleita etsittiin haukansilmin. Että voikin mennä viinipullo pieniksi sirpaleiksi, jopa pienen pieneksi lasihileeksi! 

Noh, kun tätä tuhoa siinä pihassa siivosimme, niin eiköhän kaikki uudet naapurimme alkaneet aktivoitua kuka minnekin. Alkoi hirveä trafiikki. Joku tulee kotiin, toiset lähtevät pyörälenkille, joku lähtee oikein porukalla ulkoiluttamaan koiria. Siinä sitten naama punaisena lasinsiruja poimiessa yritin tervehtiä uusia naapureita. Nolotti. Oli aivan turha yrittääkään selittää tyyliin: "Hei, nää oli ihan laatuviinejä, Napan ja Sonoman laaksoista tuotuja, ei mitään halpoja peruspunkkuja." Tai kyykkyviinejä, kuten Suomessa sanottaisiin. :-) Olemme siis varmastikin jääneet uusien naaupureidemme mieleen välittömästi, tavalla tai toisella. Heh, heh.

Tässä näkymää uuden kotimme toiselta parvekkeelta. En tiedä miksi, mutta kaikista maailmankolkan paikkakunnista tuosta oikealla olevasta talosta minulle tulee mieleen Paltamo! :-D Onkohan se tuollainen uima-allaskin sitten paltamolaista perussettiä nykyään? 

Kun vanha koti muuttuu "kämpäksi"

Yksi ystävistäni kysyi nyt Suomessa, että tuntuiko haikealle jättää edellinen asunto. Tuntuiko se kodille? Toisaalta kyllä. 

Muuton aikana liinavaatekaapistamme löytyi yksi ylimääräinen pyyhe. Sitä sitten kuuluttelin sosiaalisessa mediassa, että kenelleköhän vieraistamme kyseinen pyyhe kuuluisi. Samalla tulin miettineeksi kaikki ne kahden vuoden aikana meillä yöpyneet vieraat läpi ja aikamoinen listahan heistä yllättäen muodostuikin. Lähemmäs parikymmentä vierasta ja ahkerimmathan heistä piipahtivat jopa kahteen kertaan. Niinpä viimeistä kertaa tyhjää vanhaa asuntoamme silmäillessäni ajattelin, kuinka monet kivat muistot tuohon vanhaan kotiimme kuitenkin liittyi. Siellä on naurettu ja halattu monet kerrat. Joskus vähän itkeä tirautettukin. 

Muuton edetessä kuitenkin huomasin, kuinka puheessakin alkoi vanhasta kodista jossakin vaiheessa puhumaan kämppänä (voi toki juontua taloyhtiön metkuistakin) ja uudesta asunnosta pikku hiljaa kotina. Mieli teki omaa muuttoaan uuteen kotiin ja hyvä niin. Oli uuden aika.

Viljelyplantaasin toivossa

Uudessa kodissamme ja taloyhtiössä onkin paljon kivaa ja ihanaa. Ensinnä nyt tietenkin ilahduttaa se huomattavasti edullisempi vuokra. Lisäksi uusi kotimme on aika persoonallinen ja se poikkeaa amerikkalaisista tai piilaaksolaisista perusmuottiin valetuista vuokra-asunnoista, niissä kun tahtovat ovien nupitkin olla kaikissa samanlaiset. Ja mikä erityisen ihanaa, taloyhtiössämme on myös mahdollista vuokrata noin parin neliömetrin kokoinen kasviplantaasi. Olen jonotuslistalla odottamassa vapautuvaa plantaasipaikkaa ja usein on jo tullut pyörähdettyä katselemassa muiden viljelmiä. Siellä on kerrassaan mahtavia tomaatti-, chili-, munakoiso- ja kurpitsasatoja tuloillaan. Osa kypsyneistä tomaateista näytti tipahdelleen maahankin asti, joten kyllä on niin tehnyt mieli illan hämyssä tomaattivarkaisiin hiipiä. Vielä olen saanut kuitenkin mieleni maltettua.

Tällaista kasvatuslaatikkoa, pikku plantaasia minä jonotan. Ja näettekös, tuolla niitä kypsiä tomaatteja lojuu maassa, argh!

Mutta hei, vielä minun olisi tarkoitus toisenkin postauksen verran jaaritella tästä muutosta. Nimittäin siitä, millaisia muutoksia muutto toi tullessaan. Siihen asti sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Avaimet uuteen kotiin

Huh huh! Kaksi kuukautta kestänyt hermopaine ja piinapenkki uuden kodin löytämisestä on nyt helpottanut. Allekirjoitimme upouuden vuokrasopimuksen ja saimme uuden kodin avaimet kouraan viime viikonloppuna. Jee!

Tällä kertaa vuokrasopimuksemme liitteineen oli muuten 76-sivuinen! Kyllä siinä pari kuppia vahvaa kahvia meni, kun sen urhoollisesti läpi luki. Kai kuitenkin on tiedettävä, mihin kaikkeen siinä samalla sitoutuu ja lupautuu. Edistyksellistä vuokrasopimuksen hyväksymisessä oli onneksi se, että sen pystyi allekirjoittamaan sähköisesti. Allekirjoituskohtiakin nimittäin tuossa pienen kirjan kokoisessa nivaskassa oli noin 20 kpl!

Uuden kodin avaimet ovat tässä!

Viimeinen tikki nykyiseltä taloyhtiöltä

Tätä kodin etsinnän jännitysnäytelmää kesti siis aivan viimeisille hetkille asti. Alle viikko ennen nykyisen asuntomme viimeistä maksutonta irtisanomisajankohtaa olivat vuokrat taloyhtiössämme uusille tulokkaille taas tipahtaneet. Tällä kertaa samankokoisen asunnon kohdalla vuokra oli 100 dollaria edullisempi kuin oma vuokramme tällä hetkellä ja siis 500 dollaria edullisempi kuin taloyhtiöltä saamassamme "vuokratarjouksessa"! Niinpä päätimme vielä kerran yrittää neuvotella taloyhtiön vuokramanagerin kanssa, että mikäs se viimeisin vuokrahinta meille nyt olisi. Hän lupasi selvittää vuokran suuruutta ja palata viimeistään seuraavana päivänä asiaan. Ja palasikin, jo samana iltana sähköpostitse. Vastauksena, ettei hän pysty tällä hetkellä määrittämään meille vuokran suuruutta! Että mitäh?! Muutaman päivän sisään pitäisi tehdä lopullinen ratkaisu, jatkammeko nykyisessä vai irtisanommeko, eivätkä he pysty sanomaan meille vuokran suuruutta! Ja vaikka netissä taloyhtiön sivuilla joka ikiselle vapaalle asunnolle on voitu vuokrahinta määrittää! Anna mun taas kaikki kestää! Kyllä kuulkaas Korpelalla taas sappi kiehahti.

Ukkokulta kirjoitti heti managerille takaisin napakasti, että aika käy nyt todellakin vähiin ja kyllä joku hinta pitäisi pystyä puristamaan. Ja kuinka ollakaan, viiden minuutin päästä tuli uusi sähköposti! Nähtävästi viidessä minuutissa ilta-aikaan tilanne oli muuttunut, sillä nyt manageri pystyikin jonkin hinnan meille vuokrastamme paljastamaan. Nyt vastaus oli, että paras, mihin hän tällä hetkellä pystyy, on 10 kuukauden vuokrasopimus vuokrahintaan xxxx USD. Uusi vuokraehdotus oli edelleen nykyistä vuokraamme kalliimpi ja mikä pahinta, nyt he alkoivatkin pelaamaan vuokrasopimuksen kestolla niin, että vuokrasopimus tulisi päättymään seuraavana vuonna juuri kesän alussa, ts. ajankohtana, jolloin Piilaakson vuokrataso on kaikkein korkeimmillaan! On ne kettuja! Piru moiset periköön!

Tällainen temppuiluhan vain jälleen kerran osoittaa, kuinka Piilaaksossa todellakin on vuokranantajan markkinat, ei vuokralaisen. Vuokranantajat pystyvät sanelemaan omat ehtonsa niin vuokrien suuruudessa kuin vuokrasopimusten pituudessakin. Vuokralaiselle jää kaksi vaihtoehtoa: ottaa tai jättää. Me jätimme.

Muutto naapurikaupunkiin 

Nyt olo on siis varsin huojentunut, sillä asuntoasia on saatu lopultakin jonkinlaiseen ratkaisuun. Muutamme siis tulevan kuukauden aikana naapurikaupunki Sunnyvaleen, muutaman mailin päähän nykyisestä kodistamme. Yhdessä vaiheessa tosin jo hymähdin ukkokullallekin, että tokko tässä mitään kotia edes tarvitaan, sillä minähän olen asunut nämä viimeiset päivät käytännössä netissä, kun yritin viimeiseen asti kartoittaa eri kotivaihtoehtoja. :-) 

Uuden vuokrasopimuksen allekirjoittamisen jälkeen onkin tuntunut suorastaan kummalliselle ajella Piilaakson katuja. Nyt ei enää tarvitsekaan analysoida jokaista ohitettavaa taloa tai talorykelmää, jonka portilla lukee kyltti "Now leasing". Voi huristella vapautuneesti ohi vaan, ilman sen kummempia miljöö- ja rakennuskuntoarvioita.

Uusi taloyhtiö oli laittanut uuteen kotiimme tällaisen tervehdyksen meitä odottamaan.

Ja kun karkkeja katsoi tarkemmin, niin nehän olivat Nerds- eli nörttikaramelleja. Mitäpä muutakaan, kun Piilaaksossa ollaan. :-D

Lopuksi vielä pari sanaa asunnonvaihtoon liittyvistä kustannuksista.

Varaus- ja vakuutusmaksujen hintahaitaria

Jos mielenkiintoinen ja sopivahko asunto piilaaksolaisesta heinäsuovasta sattuu löytymään, maksetaan täällä asunnoista yleensä varausmaksu. Tällöin asunto on siis nimensä mukaisesti varattuna muuttajaehdokkaille, mutta samalla varausmaksulla myös lukitetaan silloinen vuokrahinta. Niinpä vuokrien viikottainen tai jopa päivittäinen vaihtelu ei enää vaikuta kyseiseen asuntoon, josta varausmaksu on maksettu. En enää muista, paljonko nykyisen kotimme varausmaksu kaksi vuotta sitten oli, mutta näissäkin maksuissa tuli eteen melkoista hintahaitaria, kun uutta kotia etsimme. Meidän kohdallamme asuntojen varausmaksut vaihtelivat 99 - 900 dollarin välillä. Eikä varmasti vielä puhuttu alueen kalleimmista varausmaksuista. Varausmaksun lisäksi taloyhtiöihin maksetaan myös tyypillisesti ns. "application fee" eli hakemusmaksu, jotta vuokralaisen hakemus otetaan käsittelyyn, tutkitaan maksukyvykkyys esim. luottohistorian ja liitteenä toimitettujen palkkakuittien kautta. Hakemusmaksut olivat nyt muutamia kymppejä henkilöä kohden. 

Varaus- ja hakemusmaksujen lisäksi voi tulla maksettavaksi myös vakuusmaksu. Se on tyypillisesti yhden tai useamman kuukausivuokran suuruinen. Vakuusmaksuja peritään erityisesti tapauksissa, jos vuokraajalla ei vielä ole riittävästi luottohistoriaa. 

Eräänlaista arpapeliä muuttojen yhteydessä on myös kuukausittaisten vakiokustannusten muodostuminen. Varsinkin, jos vaihtaa asuinaluetta toiseen kaupunkiin. Meidän tapauksessamme vuokra on jatkossa edullisempi, mutta esimerkiksi autovakuutusmaksut tulevat nousemaan. Ukkokulta oli vakuutusyhtiössä sopimassa uuden kodin kotivakuutusta, kun virkailija totesi, että teillä tuleekin sitten autovakuutusmaksut hiukan kallistumaan. Ukkokulta kysyi yllättyneenä, että ai, onko uusi kotikaupunkimme Sunnyvale alueena sitten jotenkin vaarallisempaa. Virkailija totesi, että ei, mutta siellä asuu enemmän aasialaiskuskeja ja röhähti sen jälkeen nauramaan. Tuntuu siis olevan yleisesti tiedossa, ketkä niitä riskialtteimpia kuskeja piilaaksolaisessa liikenteessä ovat. Ja jottei nyt kukaan pahoittaisi virkailijan kommentista nauruineen mieltänsä, niin kerrottakoon, että virkailija itsekin oli aasialainen.   

Uuden kotimme keittiötä. Odotankin kuin hullu puuroa tänne pääsyä, sillä keittiömme varustustaso pompsahtaa välittömästi -80-luvulta 2000-luvulle. Tulen rakastamaan tuota keraamista liettä näiden nykyisten samperin rinkulahellalevyjen jälkeen! 

Loppusanat

Sen joudun näin asunnonetsintäruljanssin lopuksi toteamaan, että kyllä tämä melkoisen stressaavaa aikaa on ollut. Nyt sitten, kun joku vielä pakkaisi, muuttaisi ja purkaisi, niin avot! Kukakohan se joku olisi...

Blogini saattaakin siis jäädä taas hetkeksi muuttotohinoiden jalkoihin ja esimerkiksi se minulta toivottu postausaihe amerikkalaisesta sairasvakuutusjärjestelmästä ja terveydenhuollosta saa nyt odottaa kirjoittajaansa. Mutta palaan sorvin ääreen taas jossakin vaiheessa. Siihen asti sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!