Mitä teen ensimmäisenä, kun palaan Kaliforniaan?

Amerikkaan lähdön aamukammassani piikit sen kuin vähenevät ja ajatukset alkavat väistämättä hamuta Kalifornian arkeen. Mielessäni on siis jo vilissyt suunnitelmia, mitä aion tehdä ensimmäisinä päivinä, kun Piilaaksoon palaan.

Aivan ensinnä jatkan siitä, mihin juuri ennen lähtöäni jäin: menen ulos syömään! Ja tässä ulkona syömisellä tarkoitan sitä sanan varsinaisessa merkityksessään, ruokailua taivasalla. Ulkona syömistä olen pitkän ja pimeän suomalaisen talven jälkeen odottanut ehdottomasti eniten. Siis jos nyt ei oman ukkokullan kainaloa lasketa tähän mukaan. Toivon mukaan ja aika todennäköistäkin on, että saapuessani tuolla "kohteessa" paistaa aurinko, joten olipa se sitten itse viritelty pikniklounas puistossa tai illallinen tutun ja mukavan ravintolan katuterassilla lämpölamppujen alla, niin joka tapauksessa ulkona. Haluan nauttia aterian ulkona!

Sitten menen jonakin päivänä hemmoteltavaksi superhalpaan kynsisalonkiin. Otan pedikyyrin, ehkä myös manikyyrin. Erilaisia kynsisalonkeja nimittäin on Piilaaksossakin ripoteltu joka ikiseen pikkuruiseenkin ostoskeskukseen. Nail Salon, Nail Spa, Hair Salon, Hair & Nail, Nail Care, niillä nimillä ne esiintyvät. Useat näistä paikoista ovat aasialaistaustaisten naisten pyörittämiä bisneksiä, eikä yhteistä kieltä aina asiakkaiden kanssa ole. Minunkin suosikkipaikassani näitä pieniä kommunikaatiohankaluuksia on ollut, mutta niistäkin huolimatta jo parillä kympillä saa varpaansa tuunautettua rantsu- ja uima-allaskondikseen. Maksoikohan manikyyri ja pedikyyri yhdessä jotakin 25-30 dollaria... Siis järjettömän halpaa!

Piilaaksolaisessa kynsisalongissa voi olla näitä asiakaspaikkoja vieri vieressä vaikka kuinka paljon. Tässä jo jalkakylpy odottaa minua.

Ensimmäisinä päivinä pitää myös pulahtaa uimaan. Ja kyllä, aion pulahtaa, satoi taikka paistoi, aivan sama. Ja ehkä pitäisi heti vähän grillatakin ja tietenkin hyräyttää jo muodostunutta paikallista sosiaalista verkostoa taas lämpimäksi eli tavata niitä huipputyyppejä siellä päässä. Omasta perinteestäni, perjantaisesta puistojoogastakin olen jo kovasti haaveillut, mutta saa nähdä, onko polveni vielä joogakunnossa, kun pääsen perille. 

Ja voih! Lähisushipaikassakin on jo varmasti ihmetelty, miksei minua ole näkynyt. Ukkokulta on onneksi pitänyt minun poissaollessani otsaamme saamaa kanta-asiakasleimaa yllä. Nytpä saan itsekin palata heidän asiakkaakseen ja vaihtaa taas leveät hymyt japsikokin kanssa kalatiskin yli. Jo heidän misokeittonsa on niin hyvää, että voisin ryystää sitä ämpäritolḱulla. Kylläpä jo herahti vesi kielelle!

Nyt on kuitenkin vielä pari päivää aikaa nauttia vai sanoisinko paremminkin, että tankata Suomi-herkkuja. Myös perinteisiä suomalaisia pääsiäisajan ruokia pitää makustella nyt, kun niitä vielä saa. 

Tällaisenkin uutuuden löysin kaupasta ja olipa muuten herkullista! Tosin makuyhdistelmä varmasti jakaa mielipiteet. Minusta tämä kävisi vaikka jälkiruoaksi pääsiäispöytään pashojen ja mämmien rinnalle.

Näiden aatosten myötä toivotan kaikille mukavaa pääsiäistä! Seuraava postaus taitaakin sitten tupsahtaa ilmoille jo Kaliforniasta käsin! Siihen asti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Asioita, joita kaipaan Kalifornian arjesta, osa 2

No niin. Lupasin teille vielä ne parit konkreettiset asiat, joita kaipaan Kalifornian arjesta. Näin ollen tutulla teemalla jatketaan. 

Pakko myöntää, että on kyllä vähän ikävä sitä taloyhtiön uima-allastakin. Olihan se ainakin sellainen henkinen arjen helpottaja.

Ensimmäisenä yksi hyvin pieni, kalifornialaisen arjen helpottaja. Suomessa vastaava on suorastaan arjen hankaloittaja:

Ostoskärryt ilman kolikkoa

Kauppareissuilla olen huomannut, kuinka nopeasti olin tottunut ostoskärryihin, joihin ei tarvinnut minkäänlaista kolikkoa tai polettia saadakseen kärryn käyttöön. Näin toimittiin Piilaaksossa. Nyt kun menen kauppaan, on joka kerta sama hässäkkä kaivaa sopiva kolikko ostoskärryn irrottamiseksi. Jos minulla aikaisemmin onkin joku vakiopoletti kauppakäynneille Suomessa ollut, niin nyt kun vuoteen ei ole Oulun kodissaan asunut, ovat poletit sen verran hyvässä jemmassa, etten löydä niitä. (Hmm, kesätakkien taskut on kyllä vielä tarkistamatta.) Joka tapauksessa mieleni on tehnyt jo monta kertaa polkaista pystyyn "Vapauttakaa ostoskärryt kahleistaan!" -kampanja.

Jotain kolikkoo tähän nyt tarttis...

No, jos edellinen oli niitä maailman pienimpiä asioita, niin seuraava onkin niitä maailman isoimpia:

Amazon

Ei, nyt ei ole kyse Amazonin sademetsästä, vaan Amazonin verkkokaupasta. Jättiläinen sekin. Vasta sitten, kun oli asunut jonkin aikaa rapakon takana sitä todella tajusi, mistä nettitilaamisessa on parhaimmillaan kyse ja mihin akuuttiin tarpeeseen se lienee alunpitäen kehitetty. 

Kerron esimerkin: Kun olimme juuri muuttaneet Piilaaksoon, uuteen kotiin tarvitsi yhtä sun toista pikku sälää. Ostoslistalla luki ruuvimeisseliä, vatupassia, yleispuhdistusainetta, mikrokupua, pölynimuria, kukkamultaa, talouspaperirullapidikettä, keittiöpyyhettä, kasvopeiliä, seinäkelloa jne. Tuoreena maahanmuuttajana ei ollut mitään käsitystä, saisiko nämä kaikki tuotteet mahdollisesti yhdestä ja samasta kaupasta, tai edes samalta ostarilta, ja mikä se kauppa tai ostari olisi. 

Näiden kaikkien tavaroiden metsästämiseksi olisi saanut ajaa useita maileja kaupasta toiseen, todennäköisimmin mojovissa ruuhkissa, joten hyödynsimme verkkokauppaa. Parhaimmillaan tilaus voitiin toimittaa jo saman päivän aikana kotiovellesi. Jälleen kerran, huisin kätsyä! Siinä, jos missä säästi omaa aikaa ja vaivaa!

Kokeilimme muuten aluksi myös erästä toista, pienempää nettitilaustoimittajaa. Muistan vieläkin yhden tilauksen, jonka ensimmäisten viikkojen aikana teimme. Tilaukseen kuului:
- kitaran kielet (niitä ensikodin hankintoja tärkeimmästä päästä, hi hii)
- sumutinpullo ja
- hiuslenkkejä.

Minua niin nauratti, josko tilauksen kokoaja yhtään mietti paketin sisältöä. Ajattelikohan se, että mikäköhän kitaransoittelijahippi siellä taas omia pikku kotiviljelmiään haluaa sumutella... :-D No, on sieltä varmaan vielä oudompiakin tavarayhdistelmiä joku tilaillut.

Toimitus ovelle. Nice!

Miksi nettitilaaminen sitten palkitsee erityisesti juuri siellä rapakon takana? Paitsi noiden pitkien ja mahdollisesti ruuhkaisten välimatkojen vuoksi, niin tässä vielä yksi vertailukohta lisää. Nimittäin, jos tuota edellä mainitsemaani kolmen tavaran hankintaa miettii, niin Oulussahan riittäisi kävellä kaupungin keskustaan saadaksesi nuo kaikki. Kaliforniassa meidän kotikaupunkimme keskustan liiketiloista 90 - 95 % on ruokaravintoloita ja kahviloita (kyllä, näin on!), eikä siellä ole yhtään tavarataloa, joten tavarat pitäisi hankkia jostakin muualta, oletettavasti useammasta eri kaupasta, jotka sijaitsevat siellä sun täällä.
  
Mutta siis, tuota nettitilaamisen vaivattomuutta olen nyt kovasti kaipaillut. Varsinkin nyt, kun olen ollut mahatikkeineni varsin rajoittunut kirmailemasta kauppoihin ja posteihin tai kantamaan mitään painavaa. Suomessa Amazonille taitaa olla aivan liian pienet markkinat, vaivaiset viisi miljoonaa Suomi-asukasta ei tunnu missään, joten yhtä laajaa tavaravalikoimaa yhtä nopealla toimitusajalla ei yhdestä ja samasta verkkokaupasta taida täältä löytyä. Tavaroita pitäisi tilata eri verkkokaupoista, jolloin toimitusajat ja -tavat ovat varmastikin aika kirjavat. Nettikauppa Amazonin kanssa ei rapakon takana olisi tätä ongelmaa. Inget problem.

Sitten vielä yksi arjen helpottaja, autoiluun liittyen.

Auton peruutuskamera

Paitsi että totuin hyvin nopeasti automaattivaihteiseen autoon, niin myös automme peruutuskamera tuntuu nyt apuvälineelle, jota kovasti autoillessa kaipailen. Peruutuskamera näytti paikan, johon olet peruuttamassa ja loistavaksi lisäksi se myös piippasi, jos aloit olla kosketusetäisyydellä johonkin esteeseen. Lopulta opin käyttämään peruutuskameran antamia opasteviivoja apunani myös parkkeeratessa autoa, vaikka sitten ajoikin keula edellä parkkiin. Nyt sitä joutuu turvautumaan taas ihan perinteisesti peruutus- ja sivupeileihin, eikä mikään piippaa, jos peruutat lähelle sitä samperin mustaa mersua, joka vaan ilmestyi siihen jostakin! Öhöm, en lopulta törmännyt kuitenkaan, mutta hiuskarvan varassa se oli, huh!

Nyt on peruuttaminen peilien varassa ja sitä paitsi, täällä sivupeileistä ei edes näy upeat Kalifornian maisemat.

Akka ratissa -loppukevennys

Niin, ottihan se aikansa, että sen peruutuskameran kanssa pääsi sinuiksi. Kun kävimme koeajamassa autoamme, oli koeajoversiossa peruutuskamera kaikkine herkkuineen, siis sekä kamera, että tunnistus- ja piippauslaite hälyttämään, jos auton takana olisi este. 

No, kun sitten ensimmäisiä kertoja lähdin meidän omalla autolla ajelemaan, arvaatte varmaan kuinka kävi. Leidien ostosreissulla kadun laidassa oli suhteellisen tiukka taskuparkkeerauspaikka. Koska tiedän, etten ole taskuparkkeeraaja aivan surkeimmasta päästä ja nyt olisi vielä peruutuskamerakin piippauksineen apuna, päätin sujauttaa auton kyseiseen koloon. Etenin hitaasti ja tuijotimme vänkärin paikalla istuvan ystäväni kanssa aika ajoin myös peruutuskameraa. Pian ystäväni tuumasi: "Hei Kaisa, nyt alkaa kyllä olla jo aika lähellä..." Minä vastasin huolettomasti: "Mut katoppaku tässä on tää peruutuska..." TÖKS! Auto osui takana olevaan autoon! What the heck? Joo, olisin jatkanut lausettani, että kun tässä on tämä peruutuskamera ja piippari kyllä sitten ilmoittaa, jos ollaan liian lähellä. Eipä piipannut auto. Autoliike oli nimittäin unohtanut ilmoittaa, että juuri meidän autossa ei vielä ollut sitä tunnistus- ja piippauslaitetta asennettuna, vasta pelkkä kamera, joten loput asennetaan jälkeenpäin, kun lisäosa on saapunut. Just!

Onnekseni vauhtia törmäyksessä oli todella vähän ja takana oleva kosla oli jo valmiiksi niin ruttupeltinen, ettei uutta mahdollista pikku lommoa olisi edes huomannut. Onni oli myös se, ettei auton omistaja ollut näkemässä tilannetta. Olisi vielä juossut paikalle huutamaan pää punaisena uhaten haastaa minut oikeuteen, amerikkalaiseen tapaan...

Tässä olisi tilaa peruutellakin. Kuva Arizonasta, matkalla kohti Antilope Canyonia.

Summa summarum 

Olen nyt listannut teille nämä muutamat konkreettiset arkea helpottavat tekijät, joita täällä Suomessa ollessani kaipaan. Jotkut näistä kaipaamistani asioistahan toki olisi rahalla saatavia ja mopollakin pääsisi. Nyt kuitenkaan investoinnit Oulun kotiin tai kulkupeliin eivät ole prioriteettilistan kärkipäässä. Nimittäin, JOS tässä nyt jonakin kauniina päivänä se uusi lähtö rapakon taakse vielä tulee, muutoinkin kuin lomailumielessä.

Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tällä erää ja sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Asioita, joita kaipaan Kalifornian arjesta, osa 1

Nyt sen sitten huomaa, kuinka sitä kaipaa muutamia asioita kalifornialaisesta arjestaan. Nyt, kun on palannut Suomeen. Paitsi että kaipaan tällä hetkellä tietenkin parempaa säätä, pidempää valoisan aikaa vuorokaudessa, joustavaa liikennekulttuuria, ihmisten luomaa iloista yleisilmapiiriä, sitä, että tuiki tuntemattomillekin sanotaan huomenet ja hymyillään, niin kaipaan myös muutamia arjen askareita helpottavia tekijöitä. Tällä kertaa olenkin koonnut muutamia ihan konkreettisia asioita, joita nyt huomaan kaipaavani Amerikan arjesta.

Yhyy. Tämä kuva on otettu Tyynenmeren rannalta tasan vuosi ja kaksi päivää sitten, tammikuun 19. päivä 2015. Eipä paukkunut -26 asteen pakkanen, ei. Eikä päivän pituus ollut 4,5 h! (Edellä mainitut lukemat ovat tämän päivän Oulusta.)

Tiskialtaan biojätemylly

Mikä onkaan taas sen inhottavampaa, kuin suomalaiseen tyyliin kerätä biojätteitä tiskialtaan kulmalla lojuvaan pussiin! Kun biojätteitä syntyy harvakseltaan, varsinkin nyt, kun asun yksin ja jos syön lounaat ja välipalat muualla kuin kotona, niin siinähän ne vähäiset jätteet sitten mätänevät ja irvistelevät silmään aina, kun tiskialtaalla pyörähdän. Juu, ja nyt ei kannata aloittaa valistusta, kuinka biojätteille voi rakennella allaskaappiin kivan pienen sankosysteemin. Kokeiltu on ja pienen talouden jätemäärillä lopputulos on vetinen ja pika pikaa homehtuva ällötys. Minä kun en todellakaan ala vehtaamaan biojätepussin kanssa päivittäin kiikuttaen sitä roskikselle! Ja samoin kannattaa pitää suut supussa ehdotuksista tyyliin "tee se itse-biojätepussi sanomalehtipaperista". Jos ja kun minä jätteeni lajittelen, niin minulla ei ole aikaa värkätä ja askarrella! Ehkä kuulet jo sappeni kiehuvan, joten siirrytäänpä äkkiä eteenpäin. Siihen biojätemyllyyn.

Food waste disposer eli biojätemylly amerikkalaisen tiskialtaan pohjassa. 

Niin, että mikä ihmeen biojätemylly? Jätemylly sijaitsee tiskialtaan viemäriaukossa ja se surautetaan tarvittaessa katkaisijasta päälle, jolloin mylly silppuaa viemäriaukkoon nakatut ruoantähteet. Pienet ja kevyet osat huuhtoutuvat jäteveden mukana, mahdollinen isompi tai raskaampi jäte kertyy tiskialtaan alla olevaan umpisäiliöön. Huisin kätsyä! Tutustuin muuten biöjätemyllyyn ensimmäisen kerran Uudessa-Seelannissa jo vuonna 2012, kiitos vain pienestä ja unohtumattomasta jätemyllyesitelmästäsi Maria B. :-) Minusta tämä vimpain oli jo silloin, että wau, tahtoo tällaisen!

Kaikkea biojätettä ei toki Kalifornian biöjätemyllyynkään ole voinut laittaa, ettei mylly mene jumiin, mutta juuri ne kosteimmat eli suomeksi sanottuna nopeiten haiseviksi muuttuvat ja biojätepussin kosteudellaan puhkovat pikku jätteet, kuten tomaatin kannat, nahistuneet salaatin osat, kurkkuviipaleet jne. Juuri ne sai Amerikassa hävitettyä kätevästi biojätemyllyllä. Sitä vekotinta minä nyt ikävöin.

Lähitulevaisuuden haisuliinit ja pussinpuhkojat!

Tiskialtaan hana

Toinen kaipuun kohde on amerikkalaisissa tiskialtaissa oleva letkullinen hana. Se on niin kätevä altaan ja vaikkapa isojen kattiloidenkin huuhtelussa. Ja Amerikassahan hana toki onkin välttämättömyys, kun on se kylpyammeen kokoinen tiskiallas, mutta kyllä se olisi oiva lisä tuohon oululaiseenkin tiskialtaaseen. Miuks, sellaista ei nyt ole.

Seuraava olisi apuna unohteluun taipuvaisille:

Oven lukitus avaimella

Oli se vaan Amerikassa niin helppoa, kun kotiovi piti ulos lähtiessä lukita aina avaimella. Ensiksihän sitä tätäkin käytäntöä mielessään vähän manaili, mutta toimintatapa opetti siihen, ettei avain päässyt koskaan unohtumaan eli että ovi pamahtaa lukkoon ja samalla sekunnilla silmiesi verkkokalvoilla näkyy tuore muistikuva, kuinka avaimet roikkuvat naulassaan, sisällä! Nyt olen melkeinpä vainoharhainen ulos lähtiessä. Sen seitsemän kertaa pitää tarkistaa, että olihan se kotiavain nyt taskussa ennen kuin paukautan yhdellä huitaisulla kotioven kiinni ja samalla lukkoon. Kalifornian kotiovi ennätti opettaa minut huolettomille tavoille.

Kotiovi Kalforniassa. Oven saa ulkopuolelta lukkoon vain avaimella.

Valet trash

Valet trash eli roskien vientipalvelu. Tuntuuhan se naurettavan laiskalle, jos ei ihminen itse viitsi kuljettaa roskapussiaan jäteastiaan. Mekään emme tätä palvelua aluksi käyttäneet, vaikka maksoimme siitä vuokran yhteydessä pakollisen pienen maksun joka kuukausi. No eräänä päivänä sitä sitten kokeilimme ja olipas se kätevää. Kun roskapussi täyttyy, nostat pussin vain ulko-oven kynnyksen yli portaille ja roskapojat heittävät sen illan kuluessa lava-autonsa kyytiin. Ihanan vaivatonta! 

Välillä toki veimme itse roskamme edelleen, mutta puolustukseksi kerrottakoon, että taloyhtiömme Piilaaksossa on melko iso (n. 50 rivitalon pätkää = 300 - 400 asuntoa) ja piha-alueensa laaja, minkä vuoksi jäteastiatkaan eivät todellakaan ole aivan oman oven vieressä. Tämän pienen palvelun kaipuu on nyt ollut entistäkin korostuneempi, sillä näin umpparileikkauksen toipilaana on kaikki maitopurkkia painavammat nostelut ja kantamiset olleet kiellettyjä. Huom. suomalaisen maitopurkin, sillä Jenkkilässähän maitoa voi ostaa myös gallonittain, jolloin yksi maitopurkki painaa liki 4 kg! :-D

Paljon minä olen Amerikan kummajaisista blogissani motkottanut, mutta jotakin ne amerikkalaisetkin osaa. ;-) Osaavat niin, että nyt niitä kaipaa täältä karusta pohjolasta käsin. Mutta joo, ilman näitäkin voi näemmä elää. 

Ensi kerralla listaan vielä pari seikkaa tähän samaan kaipuukategoriaan, mutta tarvittavien kuvien kanssa on vielä hiukan säätöä. Siihen asti sanon jälleen hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Jos joku jäi nyt miettimään, että mitä tapahtuu niille muille biojätteille, jotka eivät mene biojätemyllyn nieluun, niin kerrottakoon, että menevät normaalin sekajätteen joukkoon. Ainakaan meidän asuinalueella ei niille muuta paikkaa ole.