Life lately — elämä viime aikoina

Somessa on jo hyvän aikaa näkynyt Life lately -postauksia, joissa ihmiset laittavat viimeaikaisia hetkiä ja tapahtumia elämästään yhdeksi koosteeksi. Helmikuu oli monin tavoin tapahtumarikas, joten ajattelin soveltaa Life lately -ideaa myös blogissani. Ja kiitos somessa äänestykseen osallistuneille. Tämä blogiaihe keräsi 2/3 äänistä kahden eri teeman kesken pidetyssä äänestyksessä.

Lähikortteleissa kukkii. Voi, kunpa saisin tuoksun teille mukaan tähän kuvaan!

Ukkokullan synttärimatka

Helmikuussa juhlistimme ukkokullan syntymäpäivää matkaamalla Ranskan Polynesiaan. Yövyimme 10-päiväisen matkamme aikana kolmella eri saarella ja lisäksi teimme päiväretken neljännelle. Alkumatkamme osoittautui yllättävänkin eksoottiseksi. Olimme varanneet kakkossaarelta pikkuruisesta kylästä neljäksi yöksi pienen mökin ja kuinka ollakaan, saapumispäivänämme tuolta saarelta rikkoontui kriittinen vesipumppu. Niinpä meidän osa saaresta oli ilman juoksevaa vettä käytännössä koko siellä olomme ajan. Kun vesikatko näytti pitkittyvän, otettiin saarella käyttöön hätävesivarasto, mutta siitä riitti vettä vain pariksi tunniksi. 

Jonakin päivänä vettä saattoi tulla hanasra hetken aikaa lirumalla, kunnes vedentulo taas yhtäkkiä lakkasi 10 minuutin päästä kokonaan. Mökkimme sijaitsi vieläpä merenpintaa ylempänä kukkuloilla, joten jos vettä putkistossa ylipäätään oli, sitä riitti vähäisen vedenpaineen ansiosta vähiten meille. Niinpä emme päässeet tuolla kuumassa ja kosteassa tropiikissa kunnolla suihkuun saati pesemään hiuksiamme moneen päivään. Mökillä myös ruoanlaitto oli tavallista haastavampaa, sillä olimme yksistään pulloveden varassa. Kaupoista vesi oli tietenkin loppu, koska sitä yrittivät ostaa kaikki. WC:n huuhteluun yritimme kerätä sadevettä. 

Kolmannella saarella meillä oli kuitenkin luvassa ihanaa luksusta. Ukkokulta oli bongannut uudehkon resortin ja pääsimme majoittumaan viideksi yöksi upeaan bungalowiin. Varustukseen kuului myös toimiva suihku, jee. Ja mikä myös varsin mukavaa, emme maksaneet tästä majoituksesta käytännössä mitään, sillä kustannukset katettiin kertyneillä luottokorttipisteillä.

Pitkän vesikatkon lisäksi matkallemme osui myös sähkökatkoja, peruuntuneita retkiä ja lopuksi pahasti myöhästynyt paluulento. Mutta ah, niin paljon mukavaa ja ihanaa. Oli siis varsin ikimuistoinen synttärireissu, joka jäi kaikkien kommellustenkin jälkeen ehdottomasti positiiviseksi kokemukseksi. 

Matkan jälkeen on muuten ollut hauska huomata eroavaisuus, kun olen kertonut vedenpuutteesta joko amerikkalaiselle tai suomalaiselle. Suomalaiset ovat lopulta todenneet, että no mutta kyllä suomalainen pärjää noinkin tiukassa tilanteessa, kun taas amerikkalaiset ovat kauhistelleet valtavasti, kuinka oikein pärjäsimme, emmekö vaihtaneet majapaikkaa, vaadimmeko rahojamme takaisin jne. Heidän reaktionsa on ollut yhtä OMG-vuodatusta, hahah!

Meidän mökkinaapureita vesikatko ei juurikaan hetkauttanut.

Unitutkimus

Loman jälkeen olikin sitten luvassa itselleni jotain aivan uutta: osallistuin unitutkimukseen. Alla olevassa kuvassa näkyy osa niistä piuhoista, joita minuun kytkettiin tutkimuksen ajaksi. Niitä oli hurjat määrät ja niiden asentamiseenkin meni melkoinen tovi.

Menin siis yhdeksi yöksi nukkumaan unitutkimuskeskukseen, minkä aikana minusta tutkittiin lukuisia asioita. Jätän lääketieteelliset seikat postaukseni ulkopuolelle, mutta yhdestä esiin tulleesta tuloksesta olin hiukan yllättynyt. Olen aina ajatellut nukkuvani enimmäkseen kyljellään, mutta ainakin tuon testiyön aikana olinkin nukkunut valtaosan ajasta selälläni. Vaikuttiko tähän ympäri vartaloa kiinnitetyt anturit ja piuhaviidakko vai ei, sitä en osaa sanoa. Mutta jotta ei jäisi väärää kuvaa, niin tällaiseen tutkimukseen pitää tietenkin olla lääkärin lähete ja lääketieteelliset perusteet eli tutkimukseen ei toki mennä ainoastaan nukkuma-asentoja kartoittamaan.

Kyseessä oli kohdallani uudenlainen tutkimus, joten amerikkalaiseen tapaan oli tarpeellista etukäteen selvittää, kattaako terveysvakuutuksemme tutkimuksen ja jos, niin kuinka hyvin. Tutkimuksesta lähti nimittäin 4 200 dollarin lasku vakuutusyhtiölle ja jos vakuutuksemme ei sitä korvaisi, olisin velvollinen maksamaan koko laskun itse. Paikallinen vakuutuksemme on kuitenkin onneksi erittäin hyvä, joten lopulliseksi omavastuukseni tästä jää korkeintaan 10 % kustannuksesta.

LUNTA!

Lomareissumme aikana Pohjois-Kaliforniassa oli ollut todella kylmää, sateista ja jopa myrskyisää. Esimerkiksi San Franciscon lentoliikenne oli takunnut säiden vuoksi pahanlaisesti. Helmikuun loppupuolella Piilaaksoa ympäröiville kukkuloille satoi ihka oikeaa lunta! Tätä ei tapahdu läheskään joka vuosi, joten niinpä mekin lähdimme eräänä iltana ajelulle ja kävimme todistamassa tätä "ihmettä" omin silmin. Kuvassa näkyvä tie johtaa kukkuloiden huipulla sijaitsevalle observatoriolle. Yhdessä tämän talven aiemmassa myrskyssä observatorion katto repeytyi, joten tie observatoriolle suljettiin remontin ajaksi. Emme siis päässeet käsin koskettamaan lunta, mutta näköhavainto sentään saatiin.

Lumihuippuiset kukkulat.

Kevät kolkuttelee — ja käärmeet

Mutta kevättä on alkanut olla ihanasti ilmassa. Olen päässyt pari kertaa jo haikkaamaan ainoastaan shortseissa ja t-paidassa, mikä on aina kiva ja varma merkki lähestyvästä kesästä. Myös luonto on puhjennut kukkaansa niin lähikortteleissa kuin kukkuloilla, ja haikeilla olemme saaneet nautiskella mm. osavaltiokukkamme kaliforniantuliunikkojen kukoistuksesta:

Poppies!

Viime viikolla haikilla odotti kuitenkin yllätys: käärme!

Onnekseni se oli kuollut. Minulla on aivan järkyttävä käärmekammo, joten toivon, että tämä käärmehavainto olisi tämän kauden ensimmäinen ja viimeinen!

Tämä oli erinomainen muistutus, että vilkkain kalkkarokäärmeaika alkaa olla pian käsillä, joten poluilla on todellakin syytä katsoa mihin astuu. Itselläni tahtoo joka vuosi unohtua myös se tosiseikka, että meidän pahin punkkiaikamme on näin alkuvuodesta ja keväästä, kun kaikki vihertää talven sateiden jälkeen. Kun sateet loppuvat ja aurinko paahtaa kasvillisuuden rutikuivaksi, häviävät myös punkit. 

Vesijooga alkoi melkeinpä hyytävissä merkeissä

Helmikuussa käynnistyi myös tämän vuoden ensimmäinen vesijoogakurssini. Tai no, tammikuussakin olisi ollut kurssi jo tarjolla, mutta kun en ole oikein sellaisen avantouinti-tyylisen hyisen polskuttelun kannalla...

Lämmintä taisi olla 12 astetta, hrrr!

Myös helmikuun ensimmäinen vesijoogakerta oli hilkulla jäädä väliin, sillä kohdalle osui todella viileä ja tuulinen päivä ja luvassa oli myös vihmovaa sadetta juuri kurssin aikaan. Niinpä olin jäädä vilukissana kotiin. Lopulta sade kuitenkin lykkääntyi myöhempään iltaan ja uskaltauduin mukaan. 

Uimakeskus oli saanut uuden uimavalvojan/hengenpelastajan. Mies oli selvästi katsonut Baywatchia ja jos pitäisi ulkoisen olemuksen perusteella veikata, niin David Hasselhoff oli hänen suuri idolinsa. Ja olihan hän komea! Vaikka meno altaassa olikin sään vuoksi hiukan hyytävää, niin tutut kanssakurssilaiset ja altaan reunalla jämerästi seissyt hengenpelastaja "David" saivat hyvälle tuulelle. Kannatti mennä, vaikka altaasta noustessa kovasti palelikin!

Vesijoogatuntini on tiistaisin. Ensi viikolla meillä alkaa olla ennusteen mukaan jo ihan mukavat lämpötilat, mutta mikä siinä onkin, että joka viikko tiistai on koko viikon viilein ja sateisin päivä? Tämä toistuu nyt jo kolmatta viikkoa. Se on sitä meikäläisen tuuria.

Pieni säikäytys

Helmikuussa osui silmiini myös eräs nettisivu, jonka mukaan esikoiskirjastani olisi kuin olisikin tehty äänikirja. Ja tämä äänikirjan tuottaminen olisi siis tapahtunut ohi kustantamoni ja ilman lupaa! Mutta sivulla lukevien lorem ipsum -tekstien perusteella päättelin, että taitaa vain olla valmis mallipohja, jos äänikirja jonakin päivänä tulisi. 

Uusia tuulia

Helmikuu toi myös uusia puhureita kirjoitusrintamalla. Idea syttyi jo joulusiivousta tehdessä, mutta joulu-, uudenvuoden- ja loppiaislomien vuoksi asia ei edennyt Suomen päässä rivakasti. Tammi-helmikuussa alkoi lopulta viestirintamalla tapahtua ja helmikuussa asia ratkesi: pääsin kirjoittamaan pienen elämysartikkelin Argentiinasta Suomen Viinilehteen. Jos kaikki menee suunnitellusti, juttu ilmestyy loppuvuodesta. Tämä oli kiva ja innostava kirjoitusprojekti, ja katsotaanpa, jos tälle orastavalle yhteistyölle poikisi myös jatkoa.

Naapuruston pihamaalla hienot hyasintit täydessä terässä!

Tällaisia otteita helmikuulta. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Missä mennään?

Blogini on pysynyt vaitonaisena viimeiset kolme viikkoa, joten paikallaan lienee pieni tilannekatsaus missä oikein mennään. 

Lomamatka Etelä-Amerikkaan

Suurin syy postaustaukooni oli lomamatkamme Peruun. Olimme alunpitäen suunnitelleet aivan toisenlaista reissua, mutta suunnitelmaan alkoi tulla siinä määrin mutkia matkaan, että jouduimme luopumaan siitä. Matkakuume jäi kuitenkin polttelemaan ja lopulta päädyimmekin aika nopealla varoajalla tähän Perun reissuun. Olihan Machu Picchukin keikkunut bucket listallani jo pitkän aikaa! Lentoliput saimme hankituiksi lentoyhtiön pisteillä ja kun vielä pomollenikin loman ottamiseni oli ok, niin ei kuin menoksi. Teimme huikean 12-päiväisen matkan Peruun ja paluumatkalla pysähdyimme vielä El Salvadoriin, jossa tuttavamme järjesti meille sightseeing-kierroksen. Peru ja pääkaupunkinsa Lima ovat melkoisia kulinaristien mekkoja ja tarkoituksenani olisikin kirjoittaa vielä oma ruoka-aiheinen postauksensa.

Bob Marley -henkinen alpakka Perusta. :-) Oikeammin Suri-alpakka.

Työrintama

Työrintamallakin on ehtinyt postaustauon aikana tapahtumaan kaikenlaista. Kenties muistatte, kun kerroin siitä filippiiniläisestä kollegastani, joka tuli jakamaan viikottaista työkuormaa niin, ettei kummankaan tarvitsisi tehdä kuutta työpäivää viikossa. Noh, tämä filippiiniläinen otti kolmannen työpäivänsä jälkeen hatkat. Hän irtisanoutui. Syyksi hän sanoi liian pitkän työmatkan ja joutuvansa ajamaan työmatkansa pahoissa ruuhkissa. Tosin minä, aivan kuten pomonikin epäili, ettei se ollut kuitenkaan se varsinainen ja oikea syy. Ensinnäkin, kyllähän hän jo tätä työpaikkaa hakiessaankin tiesi, missä työpaikka sijaitsi ja millainen työmatka hänelle muodostuisi ja toisekseen, hänen työaikansa olivat sellaiset, että ruuhkat moottoriteillä ovat tyypillisesti silloin aina toiseen suuntaan. Enemmänkin hän taisi säikähtää sitä, että aloitti työrupeamaansa yhtenä vuoden kiireisimpänä aikana ja meno töissä oli kieltämättä aikamoista hurlumheitä. Yritin lohduttaa häntä, että tämä ei suinkaan ole työpaikan jokapäiväistä arkea ja kohta tilanne rauhoittuisi, mutta ehkä se kaikki oli hänelle vain liikaa. Ja toisaalta ymmärrän kyllä. Olen itsekin tehnyt töitä sellaisten ihmisten kanssa, joiden stressinsietokyky ei vain riitä hektiseen menoon ja alati muuttuviin olosuhteisiin. Heille kaiken pitäisi olla ennakkoon määrättyä ja etukäteen tarkalleen tiedossa kuinka asiat menevät ja niinpä yllätykselliset käänteet voivat heidän maailmassaan kaataa koko korttitalon. 

No, joka tapauksessa, filippiiniläinen siis oli ja meni, mutta uusi työntekijä rinnalleni on jo onneksi löydetty. Pomo oli vuorostaan tuolloin lomalla ja minulle tulikin hiukan hoppu opettaa tätä uutta kollegaa tehtäviin ennen kuin lähdimme tuonne Perun matkalle. Tämä uusi kollegani on nuori amerikkalainen nainen, joten saanpa nyt sitten tehdä töitä ainakin yhden amerikkalaisenkin kanssa, hi hii. Kaikkien muiden, niin kollegoiden kuin asiakkaidenkin juuret kun tuntuvat olevan jossakin muualla. 

Toipilasaika jatkuu

Perusta palattuamme en myöskään ollut heti kirjoituskunnossa, sillä olen saanut taas palautella kroppaa ja lepo on tullut tarpeeseen. Ukkokullallehan kertyi reissumme aikana kävelymittariin uskomattomat 90 kilometriä, mutta minulle jonkin verran vähemmän. Sairastuin nimittäin korkealla Andien vuoristossa keuhkoputkentulehdukseen. Sain mitä todennäköisimmin pöpön eräällä Perun sisäisellä lennolla, sillä yksi kanadalaisnainen, joka tuli samalla lennolla ja majoittui kanssamme samaan hotelliin, sai täsmälleen saman taudin samoine oireineen. No, perulainen lääkäri määräsi antibioottikuurille, tosin Perussahan antibiootteja olisi voinut ostaa apteekista ilman reseptejäkin. Sain myös jälleen steroideja, argh! Mutta sen voin nyt kokemuksesta sanoa, että keuhkoputkentulehduksen sairastaminen 3,4 kilometrin korkeudessä ottaa ihmisestä voimat. Sekä lääkäri, että yksi paikallinen tiesivätkin kertoa, että noissa korkeissa ilmanaloissa sairauksienkin oireet ovat kaksi kertaa voimakkaammat ja tämän voin allekirjoittaa. Paranemisprosessini nopeutui heti, kun palasimme vuoristosta takaisin merenpinnan tasolle Limaan. Nyt on lääkekuurikin jo onneksi ohitse, mutta olen nyt halunnut ottaa mahdollisimman iisisti, että pääsisin vihdoin ja viimein tästä inhottavasta sairauskierteestäni eroon. 

Vuoristossa voi olla tosi kaunista, mutta hengittäminen siellä on hiukan työläämpää. Ja sairastaminen vielä työläämpää. Sacred Valley, Peru.

"Pehmeä" lomalta palaaminen

Heti reissusta tultuamme palasin myös oitis töihin. Sielläpä odottikin sitten pieni yllätys. Meillä on tämän amerikkalaisen kollegani kanssa nyt kaksi viikkoa aikaa järjestää gaala yli 100 henkilölle! Huh, huh! Olemme siis saaneet kääriä hihat ihan tosissamme, mutta mukavahan se vaan on, että on taas kunnon säpinää työpaikallakin. 

Tässäpä siis tilannekatsausta blogitaukoni ajalta. Toisinaanhan taukoon ei tarvita muuta kuin kirjoitusinspiraation puute, mutta tällä kertaa inspiraatiota kyllä taas olisi ja aiheita myös, mutta kun vain tuota aikaa irtoaisi. Jatkossa siis toivon mukaan luvassa postauksia taas normaaliin tahtiin, joten tältä erää sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

Hui, mikä lomakokemus Miami Beachilla!

Niin kuin tässä ei olisi ollut jo tarpeeksi muutosta, hässäkkää, säätämistä, epätietoisuutta ja mielen myllerrystä, niin sitten piti tapahtua vielä jotakin tällaista, odottamatonta ja vähän puistattavaakin. Täsmälleen samana päivänä, kun paluumuutin Suomeen, piti sitten kokea vielä varsin eriskummallinen lomakokemus. Sellainen, jonka olisi voinut jättää mieluummin väliin. 

Poliisiasiahan siitä taisi tulla.

Nyt olen siis jo Suomessa kärvistelemässä jet lagini kanssa, mutta ennen kuin tänne saavuin, pidimme vielä pienen hengähdysloman ukkokullan kanssa eteläisessä Floridassa. Halusin imeä itseeni hiukan aurinkoenergiaa jaksaakseni paluumuuttoa paremmin ja toisaalta yhteinen irroittautuminen arjesta tuntui nyt erityisen tärkeälle, koska luvassa olisi jälleen etäsuhdetta epämääräisen ajan verran. Lisäksi yhtenä kimmokkeena loman ja välistopin pitämiseen Floridassa oli se, että jatkaisin itse sieltä matkaani edelleen Suomeen ja tämä katkaisisi Kalifornian ja Suomen välillä olevaa 10 tunnin kokonaisaikaeroa ja sen hoitoa kahteen eri osaan. Nyt minulla täällä Suomessa on siis kirittävänä enää "vain" seitsemän aikaerotuntia.

Tämän johdannon kautta sitten siihen lomakokemukseen:

Kun meikäläisille sattuu kohdalle aina näitä kummallisia tapauksia, niin eipä tälläkään reissulla sellaiselta vältytty. Olimme loman viimeiset yöt majoittuneena Miami Beachin saarella. Täsmennyksenä, että Miami Beach on oma erillinen kaupunkinsa Floridassa eli kyseessä ei ole Miami. Viimeisenä loma-aamuna menimme vielä pienen palmupuiston läpi johtavaa polkua merenrantaan, aivan kuten muinakin aamuina. Rannalla oli vielä tosi hiljaista.

Joinakin aamuina ranta oli lanattu ennen auringonpalvojien saapumista.

Istahdimme rantahietikolle katselemaan meren pauhuja ja ehdimme istuksia rauhassa hyvän aikaa, kunnes alkoi tapahtua. Rantavahti ajoi "mönkijällään" rannan hiekkaa pitkin kaasu pohjassa ja punaiset hätävalot vilkkuen. Pysäytti mönkijänsä juuri sen meidän käyttämän palmupuistopolun kohdalle, otti lääkelaukun mukaansa ja kaikkosi polun uumeniin. Paria minuuttia myöhemmin eri suunnista rantaa samalle paikalle ajaa kaksi Ocean rescue -tiimin maasturia. Jälleen molemmilla hätävalot vilkkuen, mutta ilman hälytysääntä. Taas ukot niistä hyppäävät kyydistä, ottavat lääkelaukut ja menevät polun suuntaan. Tässä vaiheessa taisin vielä vitsailla ukkokullalle, että nyt taitaa olla tilanne päällä. (Kaliforniassa nimittäin tahtoo usein olla tapauksia, että vaikkei olisi mistään isommasta onnettomuudesta edes kyse, vaikkapa vain pienen peltikolarin sattuessa, voi tapahtumapaikalle silti tulla todella monta poliisiautoa koppalakkeineen selvittämään tapahtunutta.)

No siinä vaiheessa kyllä vitsailu loppui, kun yksi pelastushenkilöstöstä palasi ja haki juoksujalkaa maasturin peräkontista keltaista eristysnauhaa. Juuri sellaista, jota aina elokuvissakin rikospaikoille laitetaan aluetta suojelemaan. Seuraavaksi kaupungin kadulta kuuluikin jo ambulanssin tai paloauton sireenit. Sireenit lakkasivat huutamasta juuri samalla, palmureunusteisen polun kohdalla. 

Tässä vaiheessa meidän pitikin jo lähteä rannalta takaisin hotellille luovuttamaan huonettamme, mutta pääsymme tosiaan oli kuin olikin estetty juuri sen lyhyimmän reitin, palmureunusteisen polun kohdalta niillä keltaisilla teipeillä. Ennen kiertotien etsimistä jäimme hetkeksi seuraamaan tilannetta. Paikalla kuhisi ainakin kymmenen ukkoa tahi akkaa tutkimassa aluetta, käsissään taskulamput ja kumikäsineet, kasvoillaan suojamaskit ja olipa yksi pukeutununut kokovartalosuojapukuunkin. Tutkijoiden varustus kertoi, ettei kyseessä ollutkaan mikään ihan pikku juttu. 

Osittain puurakenteinen rantabulevardi. Liittyy olennaisesti tapaukseen.

Jalankulkijoille ja pyöräilijöille varatulla rantabulevardilla alkoi olla yhä enemmän aamureippailijoita ja jotkut pysähtyivät kysymään pelastushenkilöstöltä tilanteesta. Kukaan ei antanut vastauksia, mutta kuulimme kuinka yksi heistä totesi muulle ryhmälle, että nyt pitää soittaa CSI- eli rikospaikkatutkintaryhmä paikalle. Koska tutkijoilla oli aika järeä suojautuminen itsellään, tuli tunne, että parempi nyt vain lähteä pois pällistelemästä. Tiedä, jos ilmassa leijuisi vaikka jotakin myrkkyä. Mutta sitten. Olin jo kääntynyt pois, mutta ukkokulta kurotti kaiteen yli ja kurkkasi vielä sinne puurakenteisen bulevardin alle, jonne tutkijatkin lampuillaan vähän väliä osoittivat. Ja mitä siellä näkyikään? "Joku" oli peitelty valkoisella lakanalla eli ruumishan siellä sitten oli. Kyllä puistatti ja olo tuntui varsin sekavalle, kun kokonaistilanne lopulta valkeni. Porhalsimme kuitenkin eteenpäin, koska oli viimeinen lomapäivä ja muutimme vielä extempore päivän suunnitelmatkin. 

Mutta sekavalle taisi tuntua tuo viimeinen lomapäiväkin. Paitsi että kyseessä oli ihanan loman loppu, oli myös minun paluumuuttopäiväni Suomeen. Ukkokulta palasi Floridasta Piilaaksoon ja minä vuorostani lähdin toiselta lentokentältä aivan eri suuntaan, tänne Pohjolaan. Tunteita ja mielen myllerrystä oli ilmassa. 

Jotakin tästä mielen myllerryksestä ja tämänhetkisen elämänmuutoksen käsittelystä (tai käsittelemättömyydestä) kertonee se, että vasta nyt Suomessa on mieleni prosessoinut tämänkin ruumislöytötapauksen ns. loppuun. Olen nähnyt tapahtumasta onnettoman lyhyiden jet lag -nukkumisteni aikana pari kertaa unta. Siis en onneksi mitään painajaisia, vaan unessa vain kävelen uudestaan sitä palmupuiden reunustamaa polkua sille samalle uimarannalle ja unessa tiedostan rauhallisesti, mitä lankkujen alla on. Eli ei mitään sen rankempaa kuitenkaan. Väistämättä näin jälkikäteen on käynyt mielessä, että olihan ruumis voinut lojua rantabulevardin lankkujen alla jo pidemmän aikaa, suojaisa paikka kun oli. Ja mekin siis kävelleet tavallaan tämän ruumiin yli jo useampana aamuna. Noh, enpä lähde jossittelemaan yhtään enempää. Ihan tarpeeksi karmea kokemus oli jo ilmankin. Ukkokulta yritti vielä matkan jälkeen googlailla Miami Beachin uutisista tästä tapauksesta, mutta mitään ei syystä tai toisesta löytynyt.

Että tällainen loman päättyminen tällä kertaa. Mutta nyt jatkan totuttautumista tähän Suomi-rytmiin ja -eloon, ehkä ensi postaukseen saan joitakin tuntoja irti siitä. Siihen asti sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa.

Häämatka varattu - vihdoinkin!

Yllättävän moni on kysellyt meidän häämatkamme perään. Jotkut blogini lukijat taisivat jopa äimistellä heti naimisiinmenomme jälkeen joulukuussa, että kuinka joku voi skipata häämatkan?! No, meidän tarinammehan ei ollut ihan tuiki tavallinen. Luulen nimittäin, etteivät useimmat aloita avioliittoelämäänsä asumalla ensimmäiset kolme tai neljä avioliittokuukauttaan puolisonsa kanssa eri puolilla maapalloa! Kiitos vaan minun viisumihässäkän. Niinpä jo pelkästään matkan toteutus heti häiden jälkeen olisi ollut käytännön kannalta äärimmäisen työläs. No, sitten kun lopulta pääsimme takaisin saman katon alle Kaliforniaan, alkoikin heti kohta stressi uuden kodin löytämisestä. Ei siinä käväissyt unelmien hiekkarannat mielessäkään. Ja toisaalta ihan se, että pääsi elämään sitä perusarkea siippansa kanssa, tuntui jo riittävän luksukselle erossa elettyjen kuukausien jälkeen.

Jotakin tällaista pitäisi olla luvassa. Kuvakaappaus sivustolta booking.com.

Jotkut kyselivät myös heinäkuisen Meksikon matkamme tiimoilta, että jokos se oli häämatkamme. Ei ollut. Häämatka kai kuuluisi kuitenkin tehdä kahdestaan, hi hii, mitä Meksikon matkamme ei ollut. Meillä oli Meksikossa oikein mukavaa matkaseuraa, mutta reissua ei voitane kimppamatkana luokitella häämatkaksi. Puitteethan toki olisivat olleet kohdillaan sielläkin. Häämatka-asiamme on siis tuntunut kovasti porukkaa kiinnostavan, joten nyt voin sitten julki kirjoittaa, että häämatkamme on vihdoin ja viimein varattu.

Täristä piti jännityksestä kolme päivää

Matkan varaamisen suhteen olikin jännät paikat, sillä saatuamme varattua paikat lennoille jouduimme odottamaan kolme kokonaista päivää, jotta matkoja välittävä taho selvitti vieläkö meille löytyisi vapaana olevaa majapaikkaa. Voin kertoa, että olin hiukan "tittidii" nuo kolme päivää. Kyllä kuulkaas jännitti, löytyykö ihanalta pikkuiselta paratiisisaarelta vielä tilaa! Ja edes jokseenkin järkevään hintaan. Itseämme kipeiksi kun emme haluaisi siltikään maksaa, vaikka häämatkasta kyse onkin. 

No, vihdoin ja viimein viime perjantaina saimme puhelinsoiton, että majoitus on ns. kiven alta meille kaivettu. Pääsemme pieneen ja söpöön bungalow-majoitukseen, juuri sellaiseen kuin olimme haaveilleetkin. Jee! Että nyt näyttäisi vakavasti sille, että saamme häämatkamme toteutukseen jopa ennen 1-vuotishääpäiväämme. Ei paha. Ei ollenkaan paha.

Tämä kuva on Havaijilta. Häämatkakohteemme on sanottu olevan kuin Havaiji noin 50 vuotta sitten, aikaa ennen massaturismia ja Havaijin muuttumista Yhydysvaltain osavaltioksi.

Matkavalmisteluja

Nyt on sitten Uuden-Seelannin dollareita laitettu tilaukseen, rokotusaika lavantautia vastaan jonossa ja matkakuume kohoamassa kovaa vauhtia. Tulikin muuten jo pari hauskaa, mutta varsin tärkeää ennakkotietoa matkakohteestamme esiin. Selvitimme ensinnäkin, onko tuolla unelmasaarella kuinka vaarallista, matkailijoiden ryöstelyitä tms. Joissakin vinkeissä sitten kerrottiin, että saarella on suurempi todennäköisyys saada kookos tipahtamaan päähänsä kuin tulla ryöstetyksi. Eikä tämä kuulemma ole edes vitsi! Hi hii! Ja arvatkaapa vaan, kenen päähän se kookos sitten todennäköisimmin pompsahtaa...

Toinen reissussa huomioitava seikka on, että joka yö tuolta koko saarelta katkaistaan sähköt! Onko varageneraattoreita? Mene ja tiedä. Niinpä pitää minunkin muistaa laittaa puhelin latinkiin heti aamuisin tai iltaisin ennen sähköjenkatkaisua. Muutoin saan sanoa heipat kännykkäkuvaamiselle oli sitten miten upeita maisemia nenän alla tahansa. :-)

Kauas on pitkä matka

Suomesta katsottuna tämä pikkuruinen paratiisisaari sijaitsee suorastaan hevon jeerassa asti! Lennot Los Angelesista kohteeseen kestävät 10 h, joten kyllä siinä istumalihaksia ja jokunen taala enemmän kysyttäisiin, jos saarelle matkustaisi Suomesta. Lisäksi aika jännittävältä tuntuu, että koko tuon lentomatkan ajan allamme on vain ja ainoastaan merta! Ei siis tarvitse paljoa lentokoneen ikkunasta kuikuilla, näkymä lienee yksi ja sama koko matkan. Mutta hyödynnetään nyt tätä nykyistä asuinsijaintiamme tällä Amerikan mantereella, jolloin voidaan puhua "vain" 10 tunnin lentomatkasta. Niin, ja tietenkin matka Los Angelesiin siihen päälle. 

Tuolla se kohde on. Niin on mitättömän pieni täppä, ettei saaren nimeä edes lue kartalla tässä mittakaavassa. Lähtöpiste Kalifornia näkyy kuvan oikeassa yläkulmassa.

Näin ollen: Cook Islands, here we come!

Tällaista ilosanomaa tällä kertaa. Ensi postaukseen lupaan sitten taas Amerikka-asiaa, niin kuin blogini alkuperäiseen teemaan kuuluukin. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!
  

Lomamatka Meksikoon

No nyt te lukijani siellä mietitte, että mitenkäs tällainen Meksikon matka kuulumisineen ja kuvineen liittyy millään tavalla amerikkalaisaiheiseen blogiini, mutta kyllä se liittyy.

Matkakohteemme Cabo San Lucas on nimittäin eräänlainen amerikkalaisten "kanariansaaret". Lentomatkaa amerikkalaisten suosimaan Cabo San Lucasiin on täältä Pohjois-Kaliforniastakin vain noin kolme tuntia eli saman verran kuin Suomesta Keski-Eurooppaan. Niinpä Cabo San Lucasiin olisi täältä mahdollista tehdä melko nopeitakin pyrähdyksiä, esimerkiksi pidennettyjä viikonloppuja. 

Cabo San Lucas sijaitsee Kalifornian niemimaan (Baja California) eteläisimmässä kärjessä.

Ja voin kertoa, että aika nopeasti kohteessa lomamoodiin pääsikin. Vai mitä sanotte näistä kuvista?

Kookosmehu virkisti!

Palmuja ja taustalla Cabo San Lucas'n kaupunkia.

Pulahtaisiko uima-altaaseen...

... vai lähtisikö veneellä merelle? Tein molemmat. :-)

Amerikkalaisille räätälöityä lomailua

Matkailu kohteessa oli tehty amerikkalaisille helpoksi. Melkeinpä kaikki hinnat oli merkitty USA:n dollareissa ja useimmissa paikoissa Yhdysvaltain dollarit olivat käypää valuuttaa Meksikon pesojen rinnalla. Joissakin paikoissa se oli kauppiaille jopa mieluisampi valuutta, sillä hinnat olivat totta kai myyjille suotuisammat Yhdysvaltain dollareissa. Hintoja tutkaillessa saikin aluksi olla tarkkana kuin porkkana, sillä myös Meksikon peson symbolina käytetään samaa merkintää "$" kuin Yhdysvaltain dollaristakin. Vain joissakin paikoissa pesot oli merkitty symbolilla "Mex$". 

Lisäksi lomallemme ajoittunut Yhdysvaltain itsenäisyyspäivä 4th of July näkyi kohteessa selvästi. Sitä juhlittiin Meksikon Cabo San Lucasissa kuin Yhdysvalloissa konsanaan. Oli erilaisia tapahtumia ja ravintolatkin koristautuneet ilmapalloilla, tietenkin USA:n lipun värein, ja USA:n lippujakin liehui joka nurkalla.

Itsenäisyyspäiväjuhlat tulollaan.

Yhteen seikkaan kannattaa kuitenkin meidän suomalaisten, nopeisiin nettiyhteyksiin ja ilmaisiin wifeihin tottuneiden matkalaisten varautua. Wifi ei nimittäin ollut kohteessa mitenkään itsestäänselvyys, vaan se oli useissa hotelleissakin maksullinen. Esimerkiksi meidän hotellissamme hinta olisi ollut 13 USD/päivä/nuppi. Minun amerikkalainen puhelinliittymäni toimi kuitenkin tiettyjen datamäärien rajoissa ilman lisämaksuja Meksikossakin ja se oli loistojuttu se! Ukkokulta puolestaan osti loman ajaksi superedullisen prepaid-liittymän Telcel-operaattorilta. Parillasadalla pesolla (alle 10 eur) sai muutaman gigatavun verran dataa, mikä riitti varsin hyvin alueen karttojen selailuun ja somettamiseen. Liittymän myyjä ei muuten puhunut sanaakaan englantia, ja ukkokultakin vain hyvin auttavasti espanjaa, varsinkaan teknistä sanastoa, ja niinpä kaupankäynnissä piti käyttää apuna Google-kääntäjää. Noh, liittymäasia saatiin kuitenkin lopulta elekielellä tehostettuna hoidetuksi. :-)

Cabo San Lucas tuntui olevan myös polttari- ja hääporukoiden suosiossa. Tässä yksi tuleva tai tuore rouva uimarannalla huntu ja tiara päässään. Myös meidän hotellilla vihittiin yksi amerikkalaispariskunta. Hääseremonioiden jälkeen illan päätteeksi sekä hääpari että muutama vieras hyppäsivät kaikki yhtäaikaa juhla-asuineen hotellin uima-altaaseen. Liekö sitten enemmän meksikolainen vai amerikkalainen tapa, en osaa sanoa.

Autenttisuutta unohtamatta

Toki tämä oli itselleni ensimmäinen ihana puraisu Meksikosta, mutta uskallan kuitenkin väittää, ettei turismi ainakaan vielä ollut hävittänyt läheskään kaikkia autenttisia meksikolaispiirteitä tässä lomalaisten keskittymässä. Vai mitä sanot siitä, että tilatessasi ravintolassa guacamolea, se valmistetaan tuoreista raaka-aineista silmiesi alla ruokapöydän vieressä? Lisäksi kysyttiin, millaisin maustein asiakas guacamolensa halusi. Laitetaanko sipulia, korianteria, tomaattisalsaa, suolaa ja mikä saisi olla tulisuusaste? Sitten avokadot ja haluamasi lisukkeet pyöräytettiin morttelissa ja superherkullinen dippi oli valmis! Ja voi pojat, kylläpä se maistuikin. Parasta guacamolea ikinä! Myös paikalliset kala- ja lihatacot olivat viedä kielen mennessään, ai että!

Lisukkeita tacoille.

Hienot hotellialueet vs. rähjäiset röttelöt

Upeiden uima- ja snorklausrantojen sekä hienojen hotellialueiden kontrastina San José del Cabon ja Cabo San Lucas'n kaupunkien katukuvassa näkyi runsaasti myös rähjäisiä talon röttelöitä ja tyhjillään olevia, jopa siivottomia maa-alueita. Jalkakäytävissäkin oli paikoin reikiä, sillä pienet viemärikannet olivat menneet rikki, eikä niille näyttänyt löytyneen ainakaan vielä korjaajaa. Kaupunkien keskustojen katuja kävellessä sai siis olla tarkkana askelissaan. Vaikeaa se tosin oli, sillä kaiken huomioni tahtoivat varastaa ihanan värikkäät talot sekä paikallisten hengailu ja istuskelu katujen kulmauksissa.

Oranssia.

Sinistä.

Lisää sinistä ja keltaista sekä paikallinen riksa, bicitaxi.

Tällä kertaa tulimmekin ottaneeksi lomamme enemmän löhöilyn kannalta kuin aikoihin. Ja tarpeeseen se hetken loikoilu tulikin, sillä viime viikot ovat olleet suorastaan hektisiä näiden kaikkien hoidettavien asioiden kanssa. Yhtenä lomapäivänä yritimme ajaa läheiseen Cabo Pulmon kansallispuistoon, mutta allamme oli piskuinen vuokrakottero pienellä maavaralla ja kuoppaiseksi käynyt hiekkatie oli yksinkertaisesti kulkupelillemme liikaa. Se kun ei ollut tehoiltaankaan mikään raketti. Lisäksi alkoi olla turhan paljon yhtymäkohtia kohtalokkaaseen päiväämme Kuolemanlaaksossa: päällystämätön kuoppainen ajotie, sisämaassa lähemmäs +40 Celsius-asteeseen noussut lämpötila, hyvin vähän muuta liikennettä ja ympärillä pelkkiä kuivia risuja ja pari kaktusta siellä täällä. Niinpä päätimme jättää kansallispuiston tutkimisen toiseen kertaan jo ihan turvallisuussyistä. 

Ajatus siitä, että auto jäisi kiinni tai simahtaisi kuumuudessa näihin maisemiin, ei tuntunut houkuttelevalle.

Paluumatkalla törmäsimme tähän meren rannalla sijaitsevaan pinkkiin meksikolaislukaaliin. Tämä olis niiiin minun värinen talo!

Tuliaisena ötököitä?

Ja koska lämpimissä olosuhteissa oltiin, niin tulipa lomallamme nähtyä pitkästä aikaa oikein mojovan kokoisia torakoitakin. Nämä näyt saivat aikaan pieniä puistatuksia ja kotona tulikin sitten avattua matkalaukku kaiken varalta ulkosalla. Hrr, on ne etovia.

Eikä tässä vielä kaikki. Loppupuistatuksena teillekin kerrottakoon vielä tämäkin tapaus. Kun lomamme loppui ja olimme lentokentällä lähestymässä turvatarkastusta, kiinnitin huomiota, kuinka kaksi lentokenttäsiivoojaa seisoivat valoisassa käytävän kohdassa aivan vierekkäin. Ihmettelin tietenkin siinä heidän asentojaan, kunnes selvisi mitä he siinä lähekkäin kyöhnäsivät. Toinen siivoja etsi toiselta täikammalla täitä! OMG, äkkiä pakoon!

Tyhjäksi jäänyt meksikolaisapteekki, joten ei myöskään täishampoota tästä saatavilla siivojatädeille.

Näistäkin ötökkähavainnoista huolimatta lähtisin vaikka heti uudestaan Meksikoon. Vielä jäi niin paljon näkemättä, kokematta ja maistelematta. Ehkä vielä jonakin päivänä...

Mutta hei, eipä se hektisyys lomalta palattuamme sitten hellittänytkään. Tästä kerron teille lisää seuraavassa postauksessani. Siihen asti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

Road tripille valmistautumista

Marraskuussa olemme aikeissa pitää vähän lomaa, jihuu! Tai no, minähän olen ollut lomalla ikäänkuin koko ajan ja olenkin taas nauranut, että joudun tässä jälleen oikein lomaluuppiin, lomaa loman sisässä. :-)

Tarkoituksenamme on toteuttaa yksi pieni unelma, periamerikkalainen road trip. Tällä hetkellä matkasuunnitelmamme sisältää rapiat 3000 mailia eli yli 4800 kilometriä! Ja meidät tuntien, seikkailumieli ja uteliaisuus saavat meidät ajamaan vielä aina yhden pienen mutkan lisää. Tuleva matka onkin vaatinut pieniä ennakkovalmisteluja ja niistä kerron teille tällä kertaa.

Bryce Canyon. Tällaistakin pitäisi matkan varrella näkyä. Kuva otettu sivustolta www.lonelyplanet.com.

Matkareitin suunnittelu

Road tripeille olennaista on tietenkin matkareitin suunnittelu etukäteen, ainakin pääpiirteittäin. Monissa paikoissa täällä turistikausi päättyy lokakuun lopussa ja tämä olikin yksi syy, miksi ajoitimme oman road tripimme marraskuulle. Tästä huolimatta joihinkin nähtävyyksiin on syytä varata paikkansa tai lippunsa jo hyvissä ajoin etukäteen. Niinpä matkasuunnitelmassa on hyvä olla joitakin lukittuja päivämääriä ja matkaetappeja, josko vaikka väliin hiukan löysää, suunnittelematonta osuutta jääkin. Meidän on ollut helppo fiksata matka-aikataulua tyyliin yksi päivä sinne, toinen tänne, sillä olemme jo ns. kohteiden äärellä eli emme ole sidoksissa esim. lentomatkoihin vaikkapa Suomesta.  

Tässä reittimme alkupätkää. Google Maps on ollut verraton apuväline matkareitin suunnitteluun.

Matkareitin suunnittelusta puheenollen minua on niin naurattanut, kun ukkokulta tuli päivänä jos toisenakin töistä kotiin ja aina oli kuullut kollegoiltaan tai pomoltaan uusia, mitä mielenkiintoisempia matkakohteita road trip -reittimme varrelta tai vähän sieltä suunnalta. Pari näistä vinkeistä päätyikin vielä viime metreillä meidän lopulliseen reittisuunnitelmaan, joka kerta tietenkin hiukan mailimäärää kasvattaen. Yhtenä iltana minä sitten jo sanoin ukkokullalle, että nyt sinun pitää laittaa suu tukkoon ja korvat lukkoon siellä töissä, ainakin mitä meidän road tripiimme tulee. Tässähän räjähtää niin mailit kuin autokin käsiin tätä menoa! Istumalihaksista puhumattakaan! :-D

Auton huolto

Niin tosiaan, auto. Koska maileja mittariin on odotettavissa aika lailla runsaasti, oli meidän ajankohtaista huollattaa auto priimakuntoon ennen reissua. Öljynvaihto erityisesti on hyvä olla tuore tapaus, sillä nuo lukuisat mailit eivät tule olemaan autolle myöskään helppoja, ei pelkkää tasaisella köröttelyä. Luvassa on kuumia erämaapätkiä, sekä jyrkkiä nousuja ja laskuja vuoristojen yli.

Tässä minä istun autohuollon asiakkaiden odotustilassa ja kirjoittelen tätäkin postausta. Odotustila oli nimetty hienosti Customer Lounge. Tarjolla oli kahvia, keksejä ja wifi. Ei siis poikkea juurikaan suomalaisesta siskostaan. 

Bensakanisterin hankinta

Kuten jo mainitsin, road tripillemme osuu pitkiäkin erämaapätkiä. Takeita ei siis ole, että aina olisi bensa-asema juuri silloin ulottuvilla, kun alkaa auton bensavalo hälyyttämään menoveden vähyyttä. Niinpä olemme hankkineet myös ylimääräisen bensakanisterin, ettei jäätäisi tien päälle, keskelle ei mitään.

Verkkokauppa Amazonista saa kätevästi tällaisiakin. Kanisterin kahdessa eri kyljessä oli isot varoitukset, että bensaa ja tulta ei pidä sotkea keskenään. Aijaa, ihanko totta? ;-) Eli taas amerikkalaista, kaikesta varoittamisen kulttuuria, ettei vain tule oikeustapausta.

Vesivarastojen täydentäminen

Jos kaipaa nestettä kulkupeli, niin myös sen matkustajat. Matkamme taittuu mm. Kaliforniassa sijaitsevan Kuolemanlaakson (Death Valley) halki. Kuolemanlaakso on koko Pohjois-Amerikan matalin, kuivin ja kuumin alue. Kesäkuukausina päivälämpötilat laaksossa voivat nousta lähelle + 50 Celsius-astetta, mutta näin marraskuussa ne jäävät "vain" 30 - 35 asteeseen. Tämä oli toinen painava syy, miksi ajoitimme reissumme kesäkuukausien ulkopuolelle. Luvassa on siis pientä hikoilua ja niinpä täydensimme juomavesivarastot autoon ennen starttia. Lisäksi hankimme mukaan pientä snackia purtavaksi. Ei nimittäin taida aavikkopätkillä olla aina Mäkkäriä tyrkyllä juuri silloin, kun masu sanoo: "Kur, kur." 

Riittää joksikin aikaa lipiteltävää.

Nämä kaikki etukäteissuunnittelut ja -järjestelyt ovatkin pitäneet minut suorastaan kiireisenä kuluvan viikon. Mutta oikein mukavaa touhuiluahan tämä on ollut.

Sorry, ei postauksia päiväkirjatyyliin

Jos nyt joku odottaa, että kirjoittaisin road tripiltämme postauksia tyyliin: päivä 1, päivä 2, jne., niin joudun tuottamaan pettymyksen. Sellaista en tule tekemään ihan jo ajankäytön vuoksi. Katselen ja ikuistan mieluummin niitä upeita maisemia kuin tuijotan kenties pitkiäkin aikoja tietokoneen ruutua. Toisekseen, kun tämä blogini ei ole ensisijaisesti matkailublogi. Jos ja kun joku on kiinnostunut omasta road tripista, niin internetin syövereistä löytyy takuulla hyviä blogipostauksia suunnittelun avuksi. No tietenkin jos jokin erityisesti askarruttaa, niin kysyä tietenkin saa. Yritän vastailla parhaani mukaan. 

Mutta hei, varmasti kuitenkin joitakin tunnelmapaloja reissun päältä jaan tänne teidänkin iloksi. Luvassa on ainakin porottavia hellepäiviä, mutta myös yöpakkasia! Hrrrr... Niin ja yksi SAUNA! Mitä muuta kaikkea mahtavaa tuohon 3000 mailiin mahtuukaan, se jää nähtäväksi. Iiks!

Sinä voit sanoa meille nyt "Trevlig resa!", niin minä sanon teille, että kiitos ja hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!