Läksiäiset - taas!

Viime viikonloppuna Piilaakso muistutti jälleen eräästä raadollisesta piirteestään. Vietettiin läksiäisiä, taas kerran. Jälleen yksi suomalainen perhe on palaamassa Suomeen. Perheen alkuperäinen suunnitelma oli viettää Piilaaksossa yksi vuosi ja nyt tuo vuosi on tulossa päätökseensä.

Kevään sanotaan olevan uusien alkujen aikaa. Nyt kevät on saapunut Piilaaksoonkin. Auringonpaiste on palannut ja tällä viikolla huomasin, että puihin on tullut lehtien silmuja. Myös kirsikkapuiden kukinnot levittävät nyt huumaavaa tuoksuaan.

Laskin nopeasti, että enää eivät yhden käden sormet riitä laskemaan niitä kertoja, kun itse olen täällä sanonut Suomeen paluumuuttaville ystäville heipat ja antanut lähtöhalaukset. Ja seuraavakin lähtijä on jo tiedossa, voi, voi. Noina hetkinä mielessä pyörivät pikakelauksella kaikki ne yhteiset hauskat ja arvokkaat hetket, illanistujaiset, suomalaisittain vietetyt juhannusjuhlat, päivägrillaukset, yhteiset retket rannalle tai vuoristopoluille, jopa yhteiset matkat eri puolille Kaliforniaa tai sen ulkopuolelle. Haikeus. Se kuvaa tuntojani parhaiten. Onneksi nippu mukavia muistoja ja kuvat noista hetkistä säilyvät. Mieli virittyy "kunnes jälleen kohtaamme"-moodiin.

Piilaakson ainutlaatuisuus?

Olen pohtinut, onkohan missään muualla maailmassa vastaavaa, näin runsaslukuista ulkosuomalaisten alueellista keskittymää, minne niin moni muuttaa kuitenkin vain määräaikaisesti. Ei siis lähtökohtana muutto toistaiseksi tai pysyvästi. Espanjan Aurinkorannikolla lienee melko suuri ulkosuomalaisten rykelmä, mutta sinne kai mennään enemmän mentaliteetilla toistaiseksi. Samankaltainen tilanne lienee vallitsevana Floridassa. Piilaaksoon sen sijaan harva, tuskin kukaan muuttaa esimerkiksi eläkepäiviä viettääkseen. Osalla Piilaaksoon muuttaneista voi olla vuoden työkomennus jossakin alueen yrityksessä, osalla vuoden tai kahden tutkimusprojekti paikallisessa huippuyliopistossa. Nämä aiheuttavat muuttoliikettä molempiin suuntiin ja siis myös lukuisia poismuuttoja, kun määräaikainen komennus tai projekti tulee päätökseensä. Näitä poismuuttoja olen saanut nyt olla todistamassa omasta ystävä- ja tuttavapiiristäni jo harmillisen monta kertaa. 

Useiden satojen suomalaisten verkosto Piilaaksossa ja Bay Arealla on aika aktiivinen, joten jo vuodessa on mahdollista saada uusia ihania ystäviä tai tutustua paremmin jo vanhoihin tuttuihin. Osalla viikko-ohjelmaan tulevat tietyt tutut rutiinit, kun lapset ja heidän vanhempansa tapaavat vaikkapa Suomi-koulussa. Sitten tulee paluumuutto ja yksi perhe onkin yhtäkkiä poissa kuvioista. Jää aukko. Ainakin hetkeksi. Ehkä sen aukon täyttää aikanaan joku uusi, alueelle muuttava perhe, ehkä ei.

Onko Piilaakso tässä mielessä siis ainutlaatuinen? Että suomalaisia on näinkin paljon, mutta myös poismuuttoja tapahtuu näin tiuhaan tahtiin. Kuinkakohan usein muissa ulkosuomalaisten keskittymissä vietetään läksiäisiä?

Aukko sosiaalisessa verkostossa

Joka kerta, kun ystävä tai tuttava muuttaa pois, jää sosiaaliseen kanssakäymiseen ja verkostoon aukko. Joskus isompi, joskus pienempi, johtuen siitä kuinka aktiivisesti on yhdessä hengailtu. Niinpä olen pohtinut myös tuota poismuuttavan ulkosuomalaisen jättämää aukkoa. Ja onko tässäkin suhteessa Piilaakso jotenkin poikkeava? Onko aukko helpompi korvata, kun uusia muuttajia saapuu alueelle tämän tästä? (Sana korvata on tässä yhteydessä tietenkin vähän kehno. Työmaailmassa ehkä, mutta ei ketään voi ihmissuhteissa suoranaisesti korvata, tilalle tulee ennemminkin jotakin uutta ja erilaista.)

Otetaanpa vertailukohdaksi muutaman ulkosuomalaisen rypäs vaikkapa Saksassa. Oletetaan siellä asuneen samalla paikkakunnalla vaikkapa kolme ulkosuomalaista tai ulkosuomalaista perhettä, joista yksi muuttaakin pois. Jääkö poismuuttaneesta silloin suhteessa isompi aukko, kun ulkosuomalaisia on ollut alunpitäenkin vähemmän? Onko tuota aukkoa hankalampi korvata, jos uusia tulijoita ei ole tullissa jonoksi asti? Vai onko niin, että kun ulkosuomalaisia samalla alueella on vähän, myös yhteyttä pidetään vähemmän? Hankala sanoa. Muistothan toki onneksi jäävät kaikissa paluumuuttotapauksissa, eikä niitä voi, eikä usein haluakaan korvata. 

Muutto ulkomaille tai takaisin Suomeen avaa aina uusia ovia.

Poismuuton syitä

Moni muuttaa Piilaksostakin pois omasta tahdostaan, omien päätöstensä ja ennakkosuunnitelmiensa pohjalta, mutta joillekin Yhdysvalloista poismuutto voi tulla eteen myös muiden päättämänä pakkona ja melko yllättäenkin. Nimittäin ne viisumit. Itsekin olen tästä elävä esimerkki, kuinka oma ensimmäinen Yhdysvaltain viisumini, luokaltaan B, pakotti minut muuttamaan tietyn maassaoloajan jälkeen takaisin Suomeen. Yhdysvaltoihin muuttoon tarvittavat viisumit ovat muutoinkin aina määräaikaisia. Yksittäinen viisumi ei siis todellakaan takaa maassaololupaa vuosikymmeniksi eteenpäin.

Joskus myös yrityskaupat voivat yllättää USA:ssa asuvan. Jos henkilöllä on työviisumi L, se on aina sidoksissa juuri tiettyyn työnantajayritykseen. Jos kyseinen yritys (yllättäen) myydäänkin, sulautetaan toisen yritykseen, mitätöityy työntekijän viisumi, koska kyseistä yritystä, johon viisumi on ollut sidoksissa, ei käytännössä enää ole. Samoin tämän työviisumin voimassaolo lakkaa sillä samalla hetkellä, jos joku kaunis päivä työntekijä irtisanotaan. Edellä mainituissa tapauksissa aikaa poistua maasta on käsittääkseni päivistä muutamiin viikkoihin. Näitäkin tapauksia on tullut vastaan ja se on raakaa peliä se. Onneksi suomalaisille kuitenkin edelleen melko jouhevasti uusia Yhdysvaltain viisumeita myönnetään perusteluiden ollessa kunnossa, eikä Trumpin päälliköimä maahanmuuttopolitiikka ole sitä ainakaan tietääkseni vaikeuttanut.

Olipa niin tai näin, paluumuuton syyt mitkä tahansa, niin aina se silti rintakehästä riipaisee, kun kyseessä on omia ystäviä. Ja nyt olen saanut olla seuraamassa näitä paluumuuttoja jo harmillisen monta kertaa, mutta jatkuva muuttotrafiikki näyttää olevan arkea Piilaaksossa. Kun muuton jälkeen välimatkaa on puoli maapalloa, eivät jälleennäkemiset tapahdu kovinkaan usein. Onneksi yhteydenpitoa helpottavat nämä sähköiset välineet ja mielen voi virittää jälleennäkemisen ihanaan toivoon.

Tällaisia ulkosuomalaisen vähän haikeitakin pohdintoja tällä kertaa. On aika sanoa jälleen hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Miltä Piilaaksossa näyttää?

Monet tuntuvat yllättyvän saapuessaan Piilaaksoon, millaiselta täällä rakennusten ja rakentamisen osalta näyttää. Niinpä tämänkertaisessa postauksessani yritän vähän kuvailla pohjoiskalifornialaista ja piilaaksolaista yleisilmettä ja alueen rakennuskantaa. Katsotaan kuinka siinä onnistun.

Tämän asuinrakennuksen väri on ihan ok. Myöhemmin postauksessa myös jotain, mikä on mielestäni vähemmän ok.

Omat ennakko-odotukset vs. todellisuus

Muistan hatarasti omat ennakkokäsitykseni, kun tulin ensimmäistä kertaa Piilaaksoon noin viisi vuotta sitten. Ukkokullalla oli ollut parin kuukauden työkomennus laaksossa, minkä jälkeen olimme päättäneet viettää lomaa Kaliforniassa kierrellen. Minä tulin Suomesta perästä ja lomareissumme starttasi tuon työkomennuksen vuoksi Piilaaksosta. Ehkä odotin tästä paljon puhutusta Piilaaksosta jotenkin kompaktimpaa kokonaisuutta. Sellaista, missä toimistorakennukset olisivat tiiviimmin yhdessä ja asuinalueet sitten hajallaan siinä ympärillä. Mutta eihän täällä sellaista ollutkaan, ei lähimainkaan. Piilaaksohan on valtavan suuri alue, johon kuuluu useita eri kaupunkejakin! Ei täällä ole mitään yhtä ainoata keskittymää. Niinpä toimistorakennuksiakin on ryppäinä siellä täällä ja asuinalueita sijaitsee näiden toimistorakennusten vieressä, välissä ja joka puolella.

Matalaa rakentamista

Yleinen rakennuskanta Piilaaksossa ja sen lähiympäristössä on hyvin matalaa. Tyypillinen kerrosluku rakennuksissa on kolme. Viime aikoina olen nähnyt olevan rakenteilla myös neljän ja viiden kerroksen asuintaloja. Myös useimmat toimistorakennukset ovat matalia. Pilvenpiirtäjiä löytyy lähinnä San Franciscosta, Oaklandista ja löyhin kriteerein katsottuna ehkä pari myös San Josésta. Yksi syy matalaan rakentamiseen on maaperän epävakaus. San Francisco ja ympäröivä Bay Area sijaitsevat mannerlaattojen saumakohdassa, joten alue on erittäin herkkää maanjäristysaluetta.

Toinen syy matalaan rakentamiseen voi olla kaavoituspolitiikassa. Joinakin vuosina Piilaaksoon on varmasti rakennettu asuntoja hurjalla kiireellä räjähdysmäisesti kasvavien muuttomäärien myötä. Nykyään yhtenä pullonkaulana lisäasuntojen saamiseksi Piilaakson alueella tuntuu olevan paikallinen nihkeä kaavoittaminen. Tähän kaavoitusasiaan ovat isot IT-yrityksetkin yrittäneet parhaansa mukaan myötävaikuttaa erilaisin vetoomuksin ja jopa lupautuen osallistua rakennuskustannuksiin. Joskus yritykset tässä onnistuvat, useimmiten ei. Käsitykseni mukaan paikallinen kaavoituspolitiikka on melkoista vääntöä, enkä ole tietoisesti halunnut siihen kovinkaan syvällisesti perehtyä.

San Josén keskustaa.

Pienet ja söpöt kaupunkikeskustat

Piilaaksossa on useita kaupunkeja vieri vieressä, eikä autoillessa kaupunkirajoja juurikaan huomaa. Yhtenä yhteisenä piirteinä näille kaupungeille on niiden pienet ja usein ihan söpöt keskustat. Aina kaupungin keskustan koko ei kuitenkaan kulje käsi kädessä kaupungin koon ja asukasluvun kanssa. Esimerkiksi Mountain View'n asukasluku on noin 78 000 (v. 2013) ja kaupungin keskustan pääkatu ravintola-alueineen on noin kolmen korttelin pituinen plus pari korttelia toimistorakennuksia siihen päälle. Vertailuna Sunnyvalen kaupunki, jossa asukasluku on noin 140 000 (v. 2014), mutta keskustan pääkatu ravintoloineen on vain yhden korttelin mittainen! Omanlaistaan tunnelmaa löytyy kuitenkin molemmista.

Puistoja? Kyllä

Jos Piilaakson läpi ajaa vain ja ainoastaan moottoritietä 101 pitkin, voi saada käsityksen, ettei täällä ole juuri mitään vihreää. Kyllä täällä on. Jokaisen kaupungin alueelta löytyy vehreitä pikku puistoja lasten leikkipaikkoineen. Joissakin puistoissa on jopa kaupungin tarjoamat grillauspaikat. Ja olitpa melkein missä kohtaa Piilaaksoa tahansa, muutaman kymmenen minuutin ajomatkan päässä on tarjolla hyviä ulkoilureittejä metsässä tai kukkuloilla.

Lisää yleisiä huomioita

Piilaakson toimistorakennusten ulkonäössä ei mielestäni ole mitään ihmeellistä. Sen sijaan puupintaisten asuinrakennusten ja asuntokompleksien päävärinä on täällä hyvin usein kuolettavan tylsä beige. Aluksi manasin tuota yhtä ja samaa talomaaliväriä, mutta taitaapa sillekin löytyä selityksensä.

Maanläheinen ulkomaalin väri alueella, jossa paistaa aurinko suurimman osan vuodesta, on ensinnäkin varsin silmäystävällinen. Sain tästä muistutuksen lomaillessamme Meksikossa, missä yksi osa isosta hotellistamme oli vitivalkoinen. Ai että se sattui silmiin katsella! Aurinko killotti vitivalkeaan seinään ja häikäisi alle aikayksikön. Tämä auringonpaisteessa sokaiseva ominaisuus lienee siis se, mikä poissulkee valkoisen värin käytön Piilaaksonkin rakennusten isoissa ulkopinnoissa.

Jos taas alueen asunnot olisivat väriltään tummia, ne varmasti keräisivät kaiken mahdollisen auringon porottaman lämmön päivien aikana. Tämä vuorostaan tekisi olot asunnoissa tukalan kuumiksi ison osan vuodesta. Ja liekö sitten sellainenkin, että kyseinen maaliväri beige on yksinkertaisesti se, joka vain kestää parhaiten vuosia auringonpaisteessa. 

Betonirakenteisissa asuinrakennuksisssa yksi yleinen väri on vaaleankeltainen ja se on minusta ihan mukiinmenevä. Mutta se, että Piilaaksossa niin moni koti on väriltään se hemmetin beige, ei siis taida johtua pelkästään paikallisen maalikauppiaan alennusmyynnistä. Perusteita värivalinnalle löytyy näistä edellä mainituista käytännön syistä.

Tässä tätä tappavan tylsää beigea. Tätä näkee täällä valtavasti! Mutta onhan sitä tähänkin alkanut jo tottua.

Omakotitalot

Rivi- ja luhtitalotyyppiset kompleksit ovat ulkonäöllisesti siis vähän samasta muotista tehtyjä, mutta omakotitaloissa löytyy kyllä kirjoa sitten senkin edestä. Rakennusmateriaaleja, niiden värejä ja kerroslukumääriä on joka lähtöön. Joillakin omakotitaloalueilla olen kuitenkin havainnut yhteneviä piirteitä taloille. Esimerkiksi nykyisen kotimme alueella harrastetaan harjakattoja, joiden päätykolmiossa on ikkuna. Meilläkin on sellainen. Ja edellisen kotimme liepeillä oli alue, jonka useissa omakotitaloissa oli alla olevan kuvan mukaiset ihmeelliset kattoikkunapömpelit.

Olen yrittänyt järkeillä, mikä pointti on ollut rakentaa juuri tuollaisia kattoikkunoita. Ehkä valtaosan vuodesta porottava aurinko lämmittäisi perinteisen kattoikkunan läpi huushollia liikaa. Ehkäpä tuollaisessa "pömpelivaihtoehdossa" kuumentunut ilma jää sitten tuohon pömpeliin ja vapauttaa lämpöä tasaisemmin yön viilentyessä. Mene ja tiedä.

Sitten on yksi piirre, joka eroaa selvästi Suomen rakennuskäytännöistä. Annankin teille nyt tehtävän. Alla olevissa kahdessa kuvassa tämä paikallinen rakennustapa näkyy. Huomaatko eron suomalaiseen tapaan verrattuna?

Tarkkasilmäiset havaitsivat, että täällä tulipesien savupiiput rakennetaan talojen ulkoseiniin, jopa kokonaan ulkoneviksi osiksi. Suomessahan tulipesien poistohormistot suunnitellaan ja rakennetaan keskelle taloa, jotta kaikki mahdollinen lämpö saadaan siitäkin huokumaan talteen. Täällä taas ylimääräinen lämpö halutaan nimenomaan luovuttaa niille harakoille. Talvikuukausien sateisina päivinä lämpö olisi varmasti tervetullut sisäänkin, mutta valtaosan vuodesta ollessa lämmintä ja aurinkoista on useimmiten tarve päästä lisälämmöstä eroon. Tiedä sitten, kuka sitä takkaansa täällä hellesäillä käryyttää... Ilmeisesti joku kuitenkin käryyttää, koska savupiiput on rakennettu tuohon malliin. 

Lopuksi kerron teille vielä mielenkiintoisesta keskustelunpätkästä, joka liittyy Piilaakson rakentamiseen ja laajentumiseen:

Olimme erään kerran Napan viinilaaksossa ja ajauduimme juttusille nuoren naisen ja tämän puolison kanssa. Siinä kun keskustelimme missä kukakin asuu, kävi ilmi, että asuimme tuolloin kaikki Mountain View'ssa. Mutta sitten yllätys, yllätys, nainen sanoi olevansa myös syntyisin Mountain View'sta. Se on kyllä suorastaan harvinaisuus, sillä tuntuu, että kaikkihan tänne ovat muuttaneet jostakin. Ja sitten nainen jatkoi, että Googlen pääkonttori Mountain View'ssa on rakennettu tämän naisen suvun maille. Eli hänen sukunsa oli aikoinaan myynyt ne laidunmaat, jolle Googlen pääkampus on rakennettu. Silloin minulta taisi päästä suusta, että wau! Ajatuskuplassani pään päällä vilisi varmasti dollarin kuvia niin kuin hedelmäpelissä mansikoita. Suomalainen häveliäisyys esti minua kuitenkin kysymästä suoraan, että monikonumeroisesta summasta kauppahinnan kohdalla puhuttiinkaan. Tämä jäi siis arvoitukseksi.

Tällaiset tuumailut oli tällä kertaa. Ensi kerralla ajattelin jatkaa vähän samalla teemalla ja kertoa kokemuksiani piilaaksolaisista kodeista. Siihen asti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa.

Miten Piilaaksolla menee marraskuussa 2016?

Vaalit on USA:ssa pidetty ja tulokset ovat kaikkien tiedossa. Vaalitulosten jälkipuinti on lähtenyt turhankin usealla suunnalla suorastaan laukalle, joten tästäkin syystä pidän oman blogini vaalien jälkilöylyistä vapaana vyöhykkeenä. Tämänkertaisen postausaiheenikin olin valinnut jo ennen vaaleja, joten mitään vaalikytköksiä aihevalinnastani on suotta lähteä tekemään. Mutta sitten itse asiaan. On jälleen aika tehdä pieni katsaus Piilaakson nykyhetkeen. Miltä alueen asunto-, liikenne- ja työpaikkatilanne näyttävät marraskuussa 2016?

Tähän palaan postaukseni loppupuolella.

Liikenne

Olenkin useissa postauksissani taivastellut Piilaakson ja koko San Francisco Bay Arean alati lisääntyviä liikennemääriä. Eikä ole kuin pari postausta sitten, kun mainitsin Los Angelesin järjettömät ruuhkat. No ettepä arvaa! Jokin aika sitten ukkokullan silmään osui uutinen, jossa kerrottiin Piilaakson ruuhkien olevan ensimmäistä kertaa pahemmat kuin Los Angelesin! Tilanne alkaa siis olla täällä aika monelle painajaismainen, ellei jo sitä ole. 

Uutisen pohjana oli käytetty mittarina työmatkaan kuluvaa aikaa. Piilaaksossa niitä, joilla työmatkaan kuluu 1,5 tuntia tai enemmän yhteen suuntaan oli nyt 5,5 % työväestöstä. Los Angelesissa tämä luku on alle 5 %. Pidentyneisiin työmatkoihin Piilaaksossa on luonnollisena selityksenä se, että ihmiset joutuvat jatkuvasti nousevien asumiskustannusten vuoksi muuttamaan aina vain kauemmaksi ja kauemmaksi Piilaaksossa sijaitsevista työpaikoistaan. Lähellä, eikä aina edes niin kovin lähelläkään isoja työllistäjiä kuten Google, Apple, Facebook ja Stanfordin yliopisto, sijaitsevat asuinalueet hinnoitellaan pilviin. 

Asuntotilanne

Sitten pompsahti eteen uutinen, jossa kerrotaan San Francisco Bay Arean niemimaalla olevan yli 60 000 asunnon vaje! Tämä muodostuu pelkästään kolmen piirikunnan, San Franciscon, San Mateon ja Santa Claran alueilta. Tilanne on pahentunut entisestään, sillä ainoastaan viime vuonna kyseiselle kolmen piirikunnan alueelle tuli 65 600 työpaikkaa ja 39 800 asukasta lisää! Siis haloo, ovathan nämä aivan järjettömiä lukuja! Tarkennuksena ja mittakaavaa antaakseen kerrottakoon, että tämä kolmen piirikunnan alue on siis kapeahko ja n. 130 - 140 km pituinen maapläntti (mitattuna Santa Claran piirikunnan eteläkärjestä Gilroysta San Franciscon piirikunnan pohjoiskärkeen Presidioon).  

Työtilanne

Edeltävän linkin uutisessa kerrottiin myös, että Piilaakson työttömyystilanne on laskemaan päin ja työttömyysluvut ovat lisäksi keskiarvoja alhaisempia. Syyskuussa 2016 Piilaaksossa sijaitsevan San Mateon piirikunnassa työttömyysprosentti oli 3,1, kun se Kalifornian koko osavaltiossa oli 5,5 % ja Yhdysvalloissa 5 %. 

Lisäksi saan aika ajoin LinkedIn:n kautta eräänlaisia yleistiedotteita alueen työpaikkatilanteesta. Viimeisimmässä tiedoteviestissä luki, että San Francisco Bay Arean alueella on yli 135 000 uutta työpaikkaa avoinna haettavaksi! Tarjontaa tuntuisi siis olevan.

Kauhulla sitä vain ajattelee, että kun jonakin päivänä kaikki nuo työpaikat on täytetty, missä ihmeessä ne kaikki uudet tulokkaat asuvat! Entäpä kuinka monta autoa tämä tietää lisää? Yhden työpaikan perässä voi muuttaa koko perhe, jolla on yksi, kaksi tai jopa useampi auto. Jotkuthan sentään oletettavasti hyödyntävät yritysten tarjoamia bussikuljetuksia sekä julkista liikennettä, joka täällä edes joten kuten toimiikin. Nämä huomioon ottaen tietääkö tuollainen määrä uusia työpaikkoja vaikkapa 100 000 autoa lisää alueen liikenteeseen? OMG! 

(Osviittaa antava laskelma: Jos ajatellaan piilaaksolaisen auton keskimääräiseksi pituudeksi 4,5 metriä, niin nuo 100 000 autoa muodostavat 450 km pituisen letkan. Kun tuo letka sijoitetaan tuon kolmen piirikunnan 130 - 140 km pituiselle alueelle, jossa kaikki uudet autoilijat siis ovat töissä, niin autot täyttävät kolme kaistaa koko matkalta. Jep. En voi sanoa muuta kuin jep.)

Lopuksi vielä yksi elävä esimerkki läheltä.

Karua, mutta totta

Ukkokullan kollega sattuu olemaan eräänlainen autofriikki. Hänellä on jo pidemmästi työuraa Yhdysvalloissa takana, siis jo ennen Piilaaksoon muuttoaankin, joten varallisuuttakin on hänelle päässyt jo jonkin verran kertymään. No, nyt tämä autointoilija oli laittanut kaksi vaiko kolme edeltävää autoaan myyntiin ja oli pistänyt tilaukseen upouuden Lamborghinin. Hintaa ostokselle on tullut kuulemani mukaan 240 000 dollaria! Oli sitten autofriikki itse todennut puoliksi hekotellen ja puoliksi tosissaan, että hänellä on varaa Piilaaksossa ostaa liki 250 000 dollaria maksava auto, mutta ei omaa asuntoa. Ja tottahan se on. Ei 250 000 dollarilla tee täällä asuntokaupoilla vielä oikein mitään. Onko tämä sitten surkuhupaisaa vaiko surullista, mutta kertoo Piilaakson tilanteesta aika olennaisen. 

Niin. Kysyin postauksen otsikossa, miten Piilaaksolla menee. Näiden tietojen valossa lujaa menee, paitsi kun sattuu ruuhka! Eipä muuta kuin hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Asioita, joita kaipaan Kalifornian arjesta, osa 2

No niin. Lupasin teille vielä ne parit konkreettiset asiat, joita kaipaan Kalifornian arjesta. Näin ollen tutulla teemalla jatketaan. 

Pakko myöntää, että on kyllä vähän ikävä sitä taloyhtiön uima-allastakin. Olihan se ainakin sellainen henkinen arjen helpottaja.

Ensimmäisenä yksi hyvin pieni, kalifornialaisen arjen helpottaja. Suomessa vastaava on suorastaan arjen hankaloittaja:

Ostoskärryt ilman kolikkoa

Kauppareissuilla olen huomannut, kuinka nopeasti olin tottunut ostoskärryihin, joihin ei tarvinnut minkäänlaista kolikkoa tai polettia saadakseen kärryn käyttöön. Näin toimittiin Piilaaksossa. Nyt kun menen kauppaan, on joka kerta sama hässäkkä kaivaa sopiva kolikko ostoskärryn irrottamiseksi. Jos minulla aikaisemmin onkin joku vakiopoletti kauppakäynneille Suomessa ollut, niin nyt kun vuoteen ei ole Oulun kodissaan asunut, ovat poletit sen verran hyvässä jemmassa, etten löydä niitä. (Hmm, kesätakkien taskut on kyllä vielä tarkistamatta.) Joka tapauksessa mieleni on tehnyt jo monta kertaa polkaista pystyyn "Vapauttakaa ostoskärryt kahleistaan!" -kampanja.

Jotain kolikkoo tähän nyt tarttis...

No, jos edellinen oli niitä maailman pienimpiä asioita, niin seuraava onkin niitä maailman isoimpia:

Amazon

Ei, nyt ei ole kyse Amazonin sademetsästä, vaan Amazonin verkkokaupasta. Jättiläinen sekin. Vasta sitten, kun oli asunut jonkin aikaa rapakon takana sitä todella tajusi, mistä nettitilaamisessa on parhaimmillaan kyse ja mihin akuuttiin tarpeeseen se lienee alunpitäen kehitetty. 

Kerron esimerkin: Kun olimme juuri muuttaneet Piilaaksoon, uuteen kotiin tarvitsi yhtä sun toista pikku sälää. Ostoslistalla luki ruuvimeisseliä, vatupassia, yleispuhdistusainetta, mikrokupua, pölynimuria, kukkamultaa, talouspaperirullapidikettä, keittiöpyyhettä, kasvopeiliä, seinäkelloa jne. Tuoreena maahanmuuttajana ei ollut mitään käsitystä, saisiko nämä kaikki tuotteet mahdollisesti yhdestä ja samasta kaupasta, tai edes samalta ostarilta, ja mikä se kauppa tai ostari olisi. 

Näiden kaikkien tavaroiden metsästämiseksi olisi saanut ajaa useita maileja kaupasta toiseen, todennäköisimmin mojovissa ruuhkissa, joten hyödynsimme verkkokauppaa. Parhaimmillaan tilaus voitiin toimittaa jo saman päivän aikana kotiovellesi. Jälleen kerran, huisin kätsyä! Siinä, jos missä säästi omaa aikaa ja vaivaa!

Kokeilimme muuten aluksi myös erästä toista, pienempää nettitilaustoimittajaa. Muistan vieläkin yhden tilauksen, jonka ensimmäisten viikkojen aikana teimme. Tilaukseen kuului:
- kitaran kielet (niitä ensikodin hankintoja tärkeimmästä päästä, hi hii)
- sumutinpullo ja
- hiuslenkkejä.

Minua niin nauratti, josko tilauksen kokoaja yhtään mietti paketin sisältöä. Ajattelikohan se, että mikäköhän kitaransoittelijahippi siellä taas omia pikku kotiviljelmiään haluaa sumutella... :-D No, on sieltä varmaan vielä oudompiakin tavarayhdistelmiä joku tilaillut.

Toimitus ovelle. Nice!

Miksi nettitilaaminen sitten palkitsee erityisesti juuri siellä rapakon takana? Paitsi noiden pitkien ja mahdollisesti ruuhkaisten välimatkojen vuoksi, niin tässä vielä yksi vertailukohta lisää. Nimittäin, jos tuota edellä mainitsemaani kolmen tavaran hankintaa miettii, niin Oulussahan riittäisi kävellä kaupungin keskustaan saadaksesi nuo kaikki. Kaliforniassa meidän kotikaupunkimme keskustan liiketiloista 90 - 95 % on ruokaravintoloita ja kahviloita (kyllä, näin on!), eikä siellä ole yhtään tavarataloa, joten tavarat pitäisi hankkia jostakin muualta, oletettavasti useammasta eri kaupasta, jotka sijaitsevat siellä sun täällä.
  
Mutta siis, tuota nettitilaamisen vaivattomuutta olen nyt kovasti kaipaillut. Varsinkin nyt, kun olen ollut mahatikkeineni varsin rajoittunut kirmailemasta kauppoihin ja posteihin tai kantamaan mitään painavaa. Suomessa Amazonille taitaa olla aivan liian pienet markkinat, vaivaiset viisi miljoonaa Suomi-asukasta ei tunnu missään, joten yhtä laajaa tavaravalikoimaa yhtä nopealla toimitusajalla ei yhdestä ja samasta verkkokaupasta taida täältä löytyä. Tavaroita pitäisi tilata eri verkkokaupoista, jolloin toimitusajat ja -tavat ovat varmastikin aika kirjavat. Nettikauppa Amazonin kanssa ei rapakon takana olisi tätä ongelmaa. Inget problem.

Sitten vielä yksi arjen helpottaja, autoiluun liittyen.

Auton peruutuskamera

Paitsi että totuin hyvin nopeasti automaattivaihteiseen autoon, niin myös automme peruutuskamera tuntuu nyt apuvälineelle, jota kovasti autoillessa kaipailen. Peruutuskamera näytti paikan, johon olet peruuttamassa ja loistavaksi lisäksi se myös piippasi, jos aloit olla kosketusetäisyydellä johonkin esteeseen. Lopulta opin käyttämään peruutuskameran antamia opasteviivoja apunani myös parkkeeratessa autoa, vaikka sitten ajoikin keula edellä parkkiin. Nyt sitä joutuu turvautumaan taas ihan perinteisesti peruutus- ja sivupeileihin, eikä mikään piippaa, jos peruutat lähelle sitä samperin mustaa mersua, joka vaan ilmestyi siihen jostakin! Öhöm, en lopulta törmännyt kuitenkaan, mutta hiuskarvan varassa se oli, huh!

Nyt on peruuttaminen peilien varassa ja sitä paitsi, täällä sivupeileistä ei edes näy upeat Kalifornian maisemat.

Akka ratissa -loppukevennys

Niin, ottihan se aikansa, että sen peruutuskameran kanssa pääsi sinuiksi. Kun kävimme koeajamassa autoamme, oli koeajoversiossa peruutuskamera kaikkine herkkuineen, siis sekä kamera, että tunnistus- ja piippauslaite hälyttämään, jos auton takana olisi este. 

No, kun sitten ensimmäisiä kertoja lähdin meidän omalla autolla ajelemaan, arvaatte varmaan kuinka kävi. Leidien ostosreissulla kadun laidassa oli suhteellisen tiukka taskuparkkeerauspaikka. Koska tiedän, etten ole taskuparkkeeraaja aivan surkeimmasta päästä ja nyt olisi vielä peruutuskamerakin piippauksineen apuna, päätin sujauttaa auton kyseiseen koloon. Etenin hitaasti ja tuijotimme vänkärin paikalla istuvan ystäväni kanssa aika ajoin myös peruutuskameraa. Pian ystäväni tuumasi: "Hei Kaisa, nyt alkaa kyllä olla jo aika lähellä..." Minä vastasin huolettomasti: "Mut katoppaku tässä on tää peruutuska..." TÖKS! Auto osui takana olevaan autoon! What the heck? Joo, olisin jatkanut lausettani, että kun tässä on tämä peruutuskamera ja piippari kyllä sitten ilmoittaa, jos ollaan liian lähellä. Eipä piipannut auto. Autoliike oli nimittäin unohtanut ilmoittaa, että juuri meidän autossa ei vielä ollut sitä tunnistus- ja piippauslaitetta asennettuna, vasta pelkkä kamera, joten loput asennetaan jälkeenpäin, kun lisäosa on saapunut. Just!

Onnekseni vauhtia törmäyksessä oli todella vähän ja takana oleva kosla oli jo valmiiksi niin ruttupeltinen, ettei uutta mahdollista pikku lommoa olisi edes huomannut. Onni oli myös se, ettei auton omistaja ollut näkemässä tilannetta. Olisi vielä juossut paikalle huutamaan pää punaisena uhaten haastaa minut oikeuteen, amerikkalaiseen tapaan...

Tässä olisi tilaa peruutellakin. Kuva Arizonasta, matkalla kohti Antilope Canyonia.

Summa summarum 

Olen nyt listannut teille nämä muutamat konkreettiset arkea helpottavat tekijät, joita täällä Suomessa ollessani kaipaan. Jotkut näistä kaipaamistani asioistahan toki olisi rahalla saatavia ja mopollakin pääsisi. Nyt kuitenkaan investoinnit Oulun kotiin tai kulkupeliin eivät ole prioriteettilistan kärkipäässä. Nimittäin, JOS tässä nyt jonakin kauniina päivänä se uusi lähtö rapakon taakse vielä tulee, muutoinkin kuin lomailumielessä.

Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tällä erää ja sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Kalifornian ajokorttia ajamassa, osa 2

Edellisessä postauksessani kirjoittelin, millainen ajokortin hankkimisprosessi täällä Kaliforniassa ylipäätään on ja millaisessa mittakaavassa Kaliforniassa ja Piilaaksossa näissä ajokorttiasioissa liikutaan. Tällä kertaa kerron teille omista kokemuksistani ajokortin suorittamisesta, sillä eihän se ihan mutkatonta, vaivatonta, eikä paniikitonta ole tähän mennessä ollut. Itselläni on siis tällä hetkellä ajokortista ensimmäinen, teoriakoeosuus suoritettuna ja aikaa ensimmäisestä yhteydenotosta ajokortin hankkimiseksi on hujahtanut nyt kuusi viikkoa. 

Kun koeaikani viimein koitti

Kun teoriakoeaikani viimein koitti, en tiedä panikoinko kokeeseen mennessä enemmän itse koetta, vaiko DMV:n toimistoa ja sen henkilökuntaa! Veikkaan jälkimmäistä, sillä sen verran kauhujuttuja olin paikallisten DMV-toimistojen henkilökunnasta ehtinyt kuulemaan: mielivaltaista pomottelua, ynseää palvelua, simputusta, ei joustoa, kuri ja järjestys. Ja auta armias, jos jokin tarvittava dokumentti puuttuu! Käännytys pois ja on varattava uusi aika. Näin kävi kertaalleen ukkokullallekin. 

Ajokortin voi täällä mennä suorittamaan vaikka San Josen DMV-toimistolle. Kuvassa San Josen kaupungintalo. 

Omat kompastuskiveni

Paniikin vähentämiseksi päätin itse tutustua ihan kunnolla tuohon 100-sivuiseen liikennesääntöjen opukseen ja luin sen kertaalleen läpi. Osa teoriakokeeseen menijöistä laskee vain netistä löytyvien esimerkkikokeiden varaan ja pänttää tärpit esimerkkikokeiden kysymyksistä ja niiden oikeista vastauksista. Moni asiahan on toki ihan tuttua, kun on autoillut ja suorittanut ajokortin Suomessa ja monet tilanteet pystyy päättelemään maalaisjärjellä. Mutta sitten on se nippelitiedon osasto, josta jo kerroinkin. 

Itselleni opusta lukiessa eniten päänvaivaa taisivat tuottaa etäisyyksiin liittyvät tilannekysymykset. Täällä kun ne ilmoitetaan ja kokeessa myös kysytään käyttäen mittayksikkönä jalkaa (feet). Tyyliin, kuinka monta jalkaa ennen risteystä tulee laittaa vilkku päälle? Samoin nopeusrajoitukset eri alueilla, kuten asumis- ja bisneskortteleissa tai moottoriteillä, tulee teoriakokeessa tietää. Nekin ilmoitetaan täällä paikalliseen tapaan käyttäen mittayksikkönä maileja tunnissa (mph). Niinpä nämäkin kysymykset vaativat allekirjoittaneelta normaalia enemmän muistikapasiteettia, koska nopeuksiakaan ei voinut suoraan verrata suomalaisiin nopeusrajoituksiin.

Invapaikat on merkitty sinisellä katukiveyksellä. Vain oikeanlaisen luvan omaavilla on tälle parkkiruudulle asiaa.

Kokemukseni DMV:stä

Oma aikani ajokortin teoriakokeeseen oli klo 10. Lähdin hyvissä ajoin, jos sattuu olemaan vaikka ruuhkaa tai parkkipaikan etsimisessä meneekin huomattavan kauan aikaa. Siihen täällä nimittäin pitää aina vähän varautua. Kaikki DMV:lle tarvittavat dokumentit olin tarkistanut vielä aamulla ainakin viiteen kertaan ja silti takaraivossa jyskytti, että jos sittenkin joku puuttuu ja täti tai setä käskee minun palata häntä koipien välissä kotiin. Ei ruuhkaa ja parkkipaikkakin löytyi melkeinpä piikkipaikalta. Olin siis etuajassa. Astelin sisään toimistoon ja valitsin jononi. Jono ei ollut pitkä ja kello oli 9.30, kun oma vuoroni tuli. Kysyttiin, moneltako oma aikani oli. Vastasin, että klo 10. Mitä?! Klo 10 ja sinä olet jonossa jo nyt! Tule vartin päästä uudelleen jonoon! Okei...

Odotin vartin ja tietenkin käytin tuon aikani seuraten toimiston meininkiä. Paikalla oli yhtä aikaa 40 - 50 asiakasta. Yritin ottaa sisätiloista kuvankin tähän blogiini, mutta se ei nähtävästi ollut luvallista, sillä armeijan tyyliin minua käskettiin kuuluvalla äänellä poistamaan juuri ottamani kuvat puhelimesta välittömästi. Ärjyjä oli pieni nainen tiskin takaa. Ainakin puoli toimistoa kääntyi katsomaan, että kuka juntti siellä taas kuvia ottaa. Naamani loisti punaisena ja paljasti, että minä se olin. Seuraavaksi naamani valahti varmaankin kalpeaksi, sillä mietin, että nyt ne heittää minut niskasta pihalle. Apua, jo pari rikettä, liian aikaisin paikalla ja vielä kuvia menin ottamaan, enkä ole vielä päässyt koko hommassa edes alkuun! Onneksi sain vielä jäädä ja jatkoin toimistokuhinan seurailua. Kännykkä kameroineen pysyikin sitten koko loppuajan visusti laukussa.

Joku muukin onneton saapui paikalle joko liian myöhään tai liian aikaisin. Ripitys tiskillä. Ja jälleen niin, ettei kenelläkään 10 metrin säteellä jäänyt huomaamatta moinen väärään aikaan saapuminen. Ja koska me etuajassa saapuneet sitten maleksimme toimistossa ja odotimme, milloin saamme tulla jonoon uudestaan, kävi siinä luonnollisesti melkoinen hyörinä. Niinpä pieni nainen tiskiltä taas huutaa: "Älä tule hengailemaan DMV:lle! Elämäsi on liian arvokas siihen käytettäväksi!" Porukka tirskuu. Kai se oli tarkoitettu tunnelman keventämiseksi, vaikka tämäkin toteamus taas kapiaistyyliin huudettiinkin.

Kun olin kiltisti odottanut sen käsketyn varttitunnin, menin uudestaan jonoon. Oma vuoroni koitti luukulla hiukan ennen klo 10. Jännitti, joko nyt olen oikeaan aikaan luukulla ja joko minunkin asiani otetaan käsittelyyn. Huh, nyt minua palveltiin. Tämän jälkeen saamani palvelu olikin sitten kuin sulaa vahaa, eikä loppuajasta enää ripityksiä, eikä motkotuksia tullut. Kun paperibyrokratia kahdella eri tiskillä, näkötesti ja valokuvan otto oli hoidettu, pääsin lopultakin tekemään varsinaista koetta. Valokuvasta tuli tietenkin taas yhtä idiootin näköinen kuin aina ennenkin. Näin käy minulle aina, kun kyseessä on jokin pitkäikäinen dokumentti, kuten passi, ajokortti tai muu.

Liikennemerkkejäkin on täällä moneen junaan. Tässä varoitellaan villisioista.

Teoriakoe

Itse koe meni sitten lopulta todella hyvin. Hyppäsin koetta tehdessäni yli kaksi kysymystä, kolme hyppäystä olisi ollut maksimi. Toisen hyppäyksistä tein sen vuoksi, etten tiennyt mitä kysymyksessä käytetty dis- eli kieltosana-alkuinen verbi tarkoitti. Tuli sellainen 'ollako vaiko eikö olla' -olo. Lopulta testitulokseni oli kuitenkin 100% oikein, jee!

Se miksi edellisessä postauksessani kirjoitin niinkin väljästi, että koekysymyksiä on 30-40 kpl, on se, etten tiedä! Sähköistä koetta tehdessä nimittäin ei näytetty kysymyksen järjestysnumeroa, eikä sitä kuinka monta kysymystä on vielä jäljellä. Tämä harmitti itseäni, sillä missään vaiheessa koetta ei sitten uskaltanut ottaa ns. löysin rantein ja antaa mennä. Toisin sanoen taktikointi kesken koetta ei ollut mahdollista. Jos alkuosa kokeesta tuntui menneen hyvin, olisi loppuosan voinut ottaa hiukan rennommin, koska virheiden maksimimäärä oli kuusi kappaletta. Tämäkin oli varmasti tehty ihan tarkoituksella. 

Kokeen alkuosa meni itselläni sen verran sumussa, etten osannut yhtään arvioida kesken koetta, olinko vastannut jo kahdeksaan vaiko kahteentoista kysymykseen. Oli siis painettava ns. nasta laudassa loppuun saakka. :-)

DMV:n toimistosta kun ei sattumoisin sitä kuvaa sisältä ole, niin laitanpa kuvan tällaisesta Batman-rekisterikilvestä. 

Mitä kokeessa kysyttiin?

Jokaiselle kokeen tekijälle koekysymykset valikoituvat tietokoneelta sattumanvaraisesti. Yhtä ja samaa asiaa voidaan kysyä jopa kahteen kertaan, mutta hiukan eri muodossa. Itseäni huvitti, että minulle tulivat kokeessa kaikki mahdolliset koiriin ja kotieläimiin liittyvät kysymykset: Mitä seuraa, jos koiran hylkää maantien varteen? Missä tapauksessa koiraa on mahdollista pitää pick-upin lavalla? Tämä jälkimmäinen jäi aivan sattumalta opusta lukiessani mieleen, sillä vastaus oli mielestäni ympäripyöreydessään huvittava: Silloin kun koira on "properly secured". Jep.

Ja sitten vuorostaan kysymykset, joita eniten odotin, olivat autonrenkaiden suuntaa koskevat kysymykset. Niitä ei sitten kokeessa minulle tietenkään osunut. Ai mitkä renkaiden suuntaa koskevat kysymykset? No esimerkiksi pysäköidessä. Sitä kun oli Oulussa tottunut, että Pokkisen törmä oli keskustan ainoa kukkula, ei pysäköidessä renkaiden asennolla ole ollut niin väliä. Täällä kun tuo maasto on todellakin enemmän kumpuilevaa, niin myös liikennesääntöjen opuksessa korostettiin, missä asennossa renkaiden pitää olla, kun pysäköit tien varteen joko ylä- tai alamäessä. 

Toinen renkaiden asentoon liittyvä ja opuksessa mielestäni todella usein esiin tuotu asia oli risteyksissä vasemmalle kääntyminen. En tiedä, olenko suomalaisen autokoulun ajoilta sitten vain unohtanut, mutta tuntui, että opuksessa muistutettiin joka välissä, että kun käännyt vasemmalle ja odotat vastaantulevan liikenteen menevän ohi, tulee autonrenkaiden olla suunnattuina suoraan eteenpäin, eikä jo valmiiksi vasemmalle käännettyinä. Tällä tietenkin ehkäistään se tilanne, jos joku törmää kääntymässä olevaan autoon takaapäin, jatkaa auto kulkuaan suoraan eteen, eikä vasemmalle törmäten vastaantuleviin. Mutta kyllä tämä minusta vaan ihmeen usein oppaassa mainittiin.

Tasaisella, parkkiruutuun pysäköidessä renkaiden suunta suoraan eteenpäin on ok.

No, yritänpä pitää renkaat oikeaan suuntaan oikeissa tilanteissa, kun pääsen tällä viikolla ajokoettani yrittämään. Aika moni on täällä ajokokeessa myös ns. pompannut eli saanut hylätyn, osa täysin naurettavistakin syistä, joten kyllä tässä taas ilmassa pientä jännityksen virettä on. Katsotaan, kuinka tämän likan käy!

Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!