Näytetään tekstit, joissa on tunniste muutto Yhdysvaltoihin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muutto Yhdysvaltoihin. Näytä kaikki tekstit

torstai 2. maaliskuuta 2017

Läksiäiset - taas!

Viime viikonloppuna Piilaakso muistutti jälleen eräästä raadollisesta piirteestään. Vietettiin läksiäisiä, taas kerran. Jälleen yksi suomalainen perhe on palaamassa Suomeen. Perheen alkuperäinen suunnitelma oli viettää Piilaaksossa yksi vuosi ja nyt tuo vuosi on tulossa päätökseensä.
Kevään sanotaan olevan uusien alkujen aikaa. Nyt kevät on saapunut Piilaaksoonkin. Auringonpaiste on palannut ja tällä viikolla huomasin, että puihin on tullut lehtien silmuja. Myös kirsikkapuiden kukinnot levittävät nyt huumaavaa tuoksuaan.

Laskin nopeasti, että enää eivät yhden käden sormet riitä laskemaan niitä kertoja, kun itse olen täällä sanonut Suomeen paluumuuttaville ystäville heipat ja antanut lähtöhalaukset. Ja seuraavakin lähtijä on jo tiedossa, voi, voi. Noina hetkinä mielessä pyörivät pikakelauksella kaikki ne yhteiset hauskat ja arvokkaat hetket, illanistujaiset, suomalaisittain vietetyt juhannusjuhlat, päivägrillaukset, yhteiset retket rannalle tai vuoristopoluille, jopa yhteiset matkat eri puolille Kaliforniaa tai sen ulkopuolelle. Haikeus. Se kuvaa tuntojani parhaiten. Onneksi nippu mukavia muistoja ja kuvat noista hetkistä säilyvät. Mieli virittyy "kunnes jälleen kohtaamme"-moodiin.

Piilaakson ainutlaatuisuus?


Olen pohtinut, onkohan missään muualla maailmassa vastaavaa, näin runsaslukuista ulkosuomalaisten alueellista keskittymää, minne niin moni muuttaa kuitenkin vain määräaikaisesti. Ei siis lähtökohtana muutto toistaiseksi tai pysyvästi. Espanjan Aurinkorannikolla lienee melko suuri ulkosuomalaisten rykelmä, mutta sinne kai mennään enemmän mentaliteetilla toistaiseksi. Samankaltainen tilanne lienee vallitsevana Floridassa. Piilaaksoon sen sijaan harva, tuskin kukaan muuttaa esimerkiksi eläkepäiviä viettääkseen. Osalla Piilaaksoon muuttaneista voi olla vuoden työkomennus jossakin alueen yrityksessä, osalla vuoden tai kahden tutkimusprojekti paikallisessa huippuyliopistossa. Nämä aiheuttavat muuttoliikettä molempiin suuntiin ja siis myös lukuisia poismuuttoja, kun määräaikainen komennus tai projekti tulee päätökseensä. Näitä poismuuttoja olen saanut nyt olla todistamassa omasta ystävä- ja tuttavapiiristäni jo harmillisen monta kertaa. 

Useiden satojen suomalaisten verkosto Piilaaksossa ja Bay Arealla on aika aktiivinen, joten jo vuodessa on mahdollista saada uusia ihania ystäviä tai tutustua paremmin jo vanhoihin tuttuihin. Osalla viikko-ohjelmaan tulevat tietyt tutut rutiinit, kun lapset ja heidän vanhempansa tapaavat vaikkapa Suomi-koulussa. Sitten tulee paluumuutto ja yksi perhe onkin yhtäkkiä poissa kuvioista. Jää aukko. Ainakin hetkeksi. Ehkä sen aukon täyttää aikanaan joku uusi, alueelle muuttava perhe, ehkä ei.

Onko Piilaakso tässä mielessä siis ainutlaatuinen? Että suomalaisia on näinkin paljon, mutta myös poismuuttoja tapahtuu näin tiuhaan tahtiin. Kuinkakohan usein muissa ulkosuomalaisten keskittymissä vietetään läksiäisiä?

Aukko sosiaalisessa verkostossa


Joka kerta, kun ystävä tai tuttava muuttaa pois, jää sosiaaliseen kanssakäymiseen ja verkostoon aukko. Joskus isompi, joskus pienempi, johtuen siitä kuinka aktiivisesti on yhdessä hengailtu. Niinpä olen pohtinut myös tuota poismuuttavan ulkosuomalaisen jättämää aukkoa. Ja onko tässäkin suhteessa Piilaakso jotenkin poikkeava? Onko aukko helpompi korvata, kun uusia muuttajia saapuu alueelle tämän tästä? (Sana korvata on tässä yhteydessä tietenkin vähän kehno. Työmaailmassa ehkä, mutta ei ketään voi ihmissuhteissa suoranaisesti korvata, tilalle tulee ennemminkin jotakin uutta ja erilaista.)

Otetaanpa vertailukohdaksi muutaman ulkosuomalaisen rypäs vaikkapa Saksassa. Oletetaan siellä asuneen samalla paikkakunnalla vaikkapa kolme ulkosuomalaista tai ulkosuomalaista perhettä, joista yksi muuttaakin pois. Jääkö poismuuttaneesta silloin suhteessa isompi aukko, kun ulkosuomalaisia on ollut alunpitäenkin vähemmän? Onko tuota aukkoa hankalampi korvata, jos uusia tulijoita ei ole tullissa jonoksi asti? Vai onko niin, että kun ulkosuomalaisia samalla alueella on vähän, myös yhteyttä pidetään vähemmän? Hankala sanoa. Muistothan toki onneksi jäävät kaikissa paluumuuttotapauksissa, eikä niitä voi, eikä usein haluakaan korvata. 
Muutto ulkomaille tai takaisin Suomeen avaa aina uusia ovia.


Poismuuton syitä


Moni muuttaa Piilaksostakin pois omasta tahdostaan, omien päätöstensä ja ennakkosuunnitelmiensa pohjalta, mutta joillekin Yhdysvalloista poismuutto voi tulla eteen myös muiden päättämänä pakkona ja melko yllättäenkin. Nimittäin ne viisumit. Itsekin olen tästä elävä esimerkki, kuinka oma ensimmäinen Yhdysvaltain viisumini, luokaltaan B, pakotti minut muuttamaan tietyn maassaoloajan jälkeen takaisin Suomeen. Yhdysvaltoihin muuttoon tarvittavat viisumit ovat muutoinkin aina määräaikaisia. Yksittäinen viisumi ei siis todellakaan takaa maassaololupaa vuosikymmeniksi eteenpäin.

Joskus myös yrityskaupat voivat yllättää USA:ssa asuvan. Jos henkilöllä on työviisumi L, se on aina sidoksissa juuri tiettyyn työnantajayritykseen. Jos kyseinen yritys (yllättäen) myydäänkin, sulautetaan toisen yritykseen, mitätöityy työntekijän viisumi, koska kyseistä yritystä, johon viisumi on ollut sidoksissa, ei käytännössä enää ole. Samoin tämän työviisumin voimassaolo lakkaa sillä samalla hetkellä, jos joku kaunis päivä työntekijä irtisanotaan. Edellä mainituissa tapauksissa aikaa poistua maasta on käsittääkseni päivistä muutamiin viikkoihin. Näitäkin tapauksia on tullut vastaan ja se on raakaa peliä se. Onneksi suomalaisille kuitenkin edelleen melko jouhevasti uusia Yhdysvaltain viisumeita myönnetään perusteluiden ollessa kunnossa, eikä Trumpin päälliköimä maahanmuuttopolitiikka ole sitä ainakaan tietääkseni vaikeuttanut.

Olipa niin tai näin, paluumuuton syyt mitkä tahansa, niin aina se silti rintakehästä riipaisee, kun kyseessä on omia ystäviä. Ja nyt olen saanut olla seuraamassa näitä paluumuuttoja jo harmillisen monta kertaa, mutta jatkuva muuttotrafiikki näyttää olevan arkea Piilaaksossa. Kun muuton jälkeen välimatkaa on puoli maapalloa, eivät jälleennäkemiset tapahdu kovinkaan usein. Onneksi yhteydenpitoa helpottavat nämä sähköiset välineet ja mielen voi virittää jälleennäkemisen ihanaan toivoon.

Tällaisia ulkosuomalaisen vähän haikeitakin pohdintoja tällä kertaa. On aika sanoa jälleen hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

torstai 17. maaliskuuta 2016

Aamukampa Amerikkaan viritetty, jee!

Nyt on kuulkaas hommelit, systeemit ja tilanteet sillä mallilla, että minulla on hyppysissäni menolippu Kaliforniaan. Jee! Kamalaa säätöä tämä on ollut ja kaikenlaisia hidasteita on rattaiden pyörimiseen ilmaantunut. Lisäksi tässä olisi vielä vaikka mitä hommaa hoidettavana, eikä tilannetta paranna se, ettei tuo minun polvikaan vielä täysin kunnossa ole. No, näillä mennään.

Lähtö koittaa heti pääsiäisen jälkeen, joten aprillipäivänä olen jo Amerikan auringon alla. Kunpa sitten paistaisikin, sillä kuulema sääilmiö El Niño on siellä päin pidellyt viime aikoina vesikelejä. Ja jopa niin, että ovat Kalifornian vajavaiset vesivarastotkin alkaneet täyttymään. Noh, lämmin vesisade on aina parempi kuin hyisevä räntäsade. 

Suomen kamaralla vietettyä aikaa alkaa siis olla jäljellä enää hurjan vähän. Jälleen kamppailen jo tutuiksi tulleiden ajatuksen ja tunteen kanssa, etten enää millään ehdi tavata kaikkia niitä ihania ihmisiä, joiden kanssa fyysinen välimatka tulee taas kasvamaan. Samoin tämän lähdön alla tiettyjen, itselle kovin rakkaiden paikkojen taakseen jättäminen on ollut erityisen haikeaa. No, onneksi pääsen niihinkin sitten taas käymään joku päivä. Yksi hyvä lisäsyy tulla käymään! Näistäkin raastavista tunteista huolimatta, seuraava otos kuvaa tämänhetkisiä fiiliksiäni:
Hope, toivo. Katukyltti on kuvattu Kalifornian kotikaupunkimme keskustasta.


Kirsikka kakun päälle


Eikä tässä vielä kaikki! Vieläkin parempaa on se, että ukkokulta tulee pääsiäiseksi Suomeen! Lähdemme sitten käsikynkkää takaisin rapakon taakse. Tulee vähän niin kuin vaimonhakureissulle. ;-) Niin, toiset hakevat vaimon Thaimaasta, minun ukkokultani Suomesta. Tästä jälleennäkemisestä iloitsen vieläkin enemmän, sillä ei tämä pitkiä aikoja toisella puolella maapalloa asuminen, aikaeroineen kaikkineen ole mistään kotoisin!

Tällaiset olisivat siis lähitulevaisuuden suunnitelmat, jos vain kaikki palaset pysyvät palapelissä paikoillaan. Ainahan ne eivät todellakaan meikäläisen tapauksessa pysy, vaikka palaset olisivat kuinka huolellisesti jo kertaalleen omille paikoilleen aseteltu. Sehän nyt on nähty jo turhan monta kertaa täällä blogissanikin. Niinpä pyydän, että nyt tekin kaikki laitatte tassut ristiin ja kuonot yläviistoon, että kuviot menisivät kuten on suunniteltu!
Olen aloittanut jo hamstraustoimet. Jokunen Dracula-pussi lähtee mukaan. Ja hei, huomasin, että pusseissahan on Amerikan lipun värit!


Tulevaa


Ukkokullastapa muistuikin vielä seuraava tapaus mieleeni: Tässä kun nyt aika tuore vaimo vielä olen, niin ystäväni kysäisi minulta yksi päivä, että olettekos muuten suunnitelleet tehdä häämatkaa. No eihän me edes olla! Niin on tässä nyt elämää riepoteltu, ettei häämatkakaan ole käynyt edes mielessä! Vihjasin sitten tästä häämatka-ajatuksesta vähän ukkokullallekin ja sehän innostui, hih. Että josko tässä jotain pientä reissuakin sitten lähikuukausina pukkaisi, en vielä tiedä. :-) 

No, tulipa reissua tai ei, niin nyt on kuitenkin kivointa se, että pääsemme sentään saman katon alle. Sanomaan huomenet kasvotusten ja pohtimaan ääneen: "Mitäs me tänään oikein syötäisiin?". Tai kuten Kaliforniassa Suomea useammin: "Missäs me tänään oikein syötäisiin?" Pieniä arkisia, mukavia juttuja. Niitä odotan. Ja kuinkahan se meidän sitruunapuukin siellä nyt jakselee, kun en ole ollut sitä päivittäin vahtaamassa? Saankohan jo kohta sitruunan nro 2? :-D

Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tällä erää ja sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

maanantai 7. maaliskuuta 2016

USA:n viisumin hakeminen

Nythän kävi siis niin, että jouduin aloittamaan Yhdysvaltain viisumin hakuprosessini aivan alusta. Tai ehkä paremminkin pääsin aloittamaan, sillä naimisiinmenomme myötä olin nyt "kelpoinen" hakemaan aviopuolison viisumia. Aviopuolison viisumilla on avopuolison viisumia "vahvemmat" oikeudet USA:ssa oleskeluun.

Useille ystävistäni ja tuttavistani on tullut yllätyksenä kuinka Yhdysvaltain viisumia haetaan. Lähinnä se, että siihen kuuluu myös kasvotusten tapahtuva haastattelu konsulaatissa. Siitäpä sain idean tämän postauksen kirjoittamiseen.
Kuvakaappaus Yhdysvaltain viisumitietopalvelun Suomen osaston verkkosivulta.


Taustaa


Jos nyt joku uusi lukija on hypännyt blogiini kesken kaiken mukaan, niin kerrottakoon, että haimme siis ukkokultani kanssa USA:n viisumeita ensimmäisen kerran noin kaksi vuotta sitten. Emme olleet tuolloin vielä naimisissa ja minä, joka en ollut viisumin päähakija, sain nykyisin avopuolisoille myönnettävän B1/B2-viisumin. Viisumin luokitus B1 viittaa liikematkailuun ja B2 turismiin. Tällä B-viisumilla Yhdysvaltoihin tultaessa maahantuloviranomainen merkitsee joka kerta myönnetyn oleskeluluvan yhteyteen, kummastako matkan tyypistä on kyse.

Joskus muinoin Yhdysvaltoihin tuleville ulkomaalaisille, ei yhdysvaltalaisen henkilön avopuolisoille on kuulema myönnetty vain korkeintaan lyhytaikaisen turistiviisumi ESTA:n sallima 3 kk:n oleskelumahdollisuus. Nykyään kuitenkin avopuolisot siis voivat saada tuon B-viisumin, joka oikeuttaa 6 kk:n oleskeluun USA:ssa vuosittain. Pidempi oleskelumahdollisuus, kuin ESTA:n sallimat 3 kk, siis on mahdollista saada, vaikka joillakin keskustelupalstoilla on muuta väitetty. On ollut sitkeä käsitys mm. siitä, ettei avopuolisoja tunnustettaisi USA:n viisumiasioissa vielä tänäkään päivänä millään tavalla, mutta olin itse elävä esimerkki, että kyllä heidät nykyään jo tunnustetaan. Ajat ovat siis muuttuneet. Myös avopuolisoiden tapauksessa viisumit voivat olla kytköksissä toisiinsa. Esimerkiksi minulle avopuolisona tuli viisumiini merkintä tyyliin "common law spouse of Matti Meikäläinen". Jos siis olisin ollut Meikäläisen Matin avosiippa. No, onneksi en ollut enkä ole, vaan ihan oman tutun ukkokullan siippa, ja vieläpä aviosiippa nykyään. ;-)

Mutta sitten itse viisumin hakemiseen. Tässä vaiheessa vielä korostan, että kaikille alle 3 kk:n kestoisille, tavallisille lomamatkoille Yhdysvaltoihin riittää siis netissä nopeasti haettava ja tällä hetkellä 14 dollaria maksava ESTA (Electronic System for Travel Authorization). Tässä postauksessa kuvailemassani hakuprosessissa ei siis ole kyseessä ESTA:n hakeminen, vaan pidempiaikaista vierailua ja pysyvämpää asumista koskevat viisumit.


Viisumin hakeminen


Viisumin hakeminen käynnistetään Yhdysvaltain viisumitietopalvelun Suomen osaston verkkosivuilta. Aivan ensinnä on tietenkin hyvä tutustua eri viisumiluokkiin, hakuprosessiin ylipäätään ja hakemuksen yhteydessä tarvittaviin liitteisiin. Huom. Oikean viisumityypin hakeminen on ensisijaisen tärkeää, joten jos on vähänkin epävarmuutta, kannattaa ottaa yhteyttä ja kysyä neuvoa etukäteen! Tästä kerron varoittavan esimerkin postaukseni lopussa.

Edellä mainittujen asioiden ollessa selvillä, täytetään sähköinen hakemuslomake viisumitietopalvelun verkkosivulla ja suoritetaan viisumin anomismaksu. Kun maksu on suoritettu, pääsee välittömästi varaamaan haastatteluajan Helsingin konsulaattiin. Haastatteluajan voi saada hyvässä lykyssä jo vaikka samalle viikolle tai sitten vasta kolmen viikon päähän, kuten meille ensimmäisellä viisumikierroksella kävi.


Saapuminen konsulaattiin


Konsulaatti sijaitsee Yhdysvaltain suurlähetystön tiloissa Helsingissä. Konsulaatin tilat näyttivät nyt uusille ja nähtävästi ne olivatkin remontoitu, sillä kaksi vuotta sitten viisumihaastattelut tehtiin erillisissä tiloissa Kaisaniemenkadulla. Konsulaatti antaa nettisivuilla ja haastatteluajan vahvistusilmoituksessa varsin tarkat ohjeet, kuinka saapua haastatteluun. Esimerkiksi paikan päälle ei saa saapua liian aikaisin, eikä liian myöhään. Mukaan sallittavista tavaroista on myös tarkat ohjeet. Konsulaattiin saavuttaessa haastatteluun tulijoille tehdään turvatarkastus ja kaikista sähköisistä laitteista, puhelimet mukaan lukien, täytyy sulkea virrat pois ja kaikki ylimääräinen tavara jätetään säilytykseen. Mukaan haastatteluun saa ottaa mukaan vain tarvittavat paperit sekä maksuvälineen tai vaihtoehtoisesti koko lompakon. Työviisumin hakijat maksavat nimittäin paikan päällä vielä petoksenestomaksun.
Yhdysvaltain suurlähetystö Helsingissä. Rakennuksen edustalla jonottamassa viisumihaastatteluun menijöitä. Kuvaushetkellä itselläni oli jo kyseinen homma hoidettuna.


Haastattelu face-to-face


Moni on siis hämmästellyt, että viisumin anomisprosessiin liittyy myös kasvotusten tehtävä haastattelu. Miksi näin? Miksei haastattelua voida tehdä videoneuvottelun kautta? En varmastikaan tiedä kaikkia perusteluita tähän tapaan, mutta tässä ainakin joitakin nykykäytäntöön vaikuttavia seikkoja.

Ensinnäkin haastattelun yhteydessä valtaosalle viisumianojista tehdään sormenjälkiskannaus. Toisekseen virkailijat halunnevat nähdä, että hakemuksen takana on todellinen henkilö ja henkilö on syytä nähdä ns. livenä. Samoin haastatteluun täytyy viedä mukanaan jos jonkinlaista dokumenttia nähtäville ja huom. osan näistä pitää olla alkuperäisiä (esim. vihkitodistus). Lisäksi haastattelun yhteydessä konsulaattiin jätetään passi, johon sitten tuleva viisumi kiinnitetään. Ainakin itselläni on ollut luottavaisempi mieli viedä näitä alkuperäisiä ja tärkeitä dokumentteja paikan päälle omissa käsissä kuin jättää postipojan kontolle. Muu asiointi konsulaatissa onnistuu suomeksi, mutta haastattelu tehdään englannin kielellä.

Omista kokemuksistani voin sanoa, että haastattelu suomalaisille on helppo juttu. Olettaen tietenkin, että hakemus ja tarvittavat liitteet ovat kunnossa. Molemmilla omilla haastattelukerroillani kysymyksiä on esitetty vain muutama. Esimerkiksi nyt viimeksi, kun olin haastattelussa yksin, minulta kysyttiin seuraavat kysymykset: "Kauanko miehesi on ollut töissä USA:ssa?" "Missä yrityksessä hän työskentelee?" "Missä kaupungissa hän siellä asuu ja mitä minä tiedän kyseisestä paikasta?" Sitten haastatteleva virkailija loi silmäyksen tuoreeseen vihkitodistukseemme ja totesi, että ai, olettekin menneet aika hiljattain naimisiin. Silloin minä nielaisin ison glumpsauksen. Olin varma, että nyt se todellinen tenttaus sitten alkaa. Tyyliin, kaunko olemme olleet yhdessä, kuinka voin sen todistaa, missä olemme tavanneet jne. Mutta eikö mitä! Virkailija katsoi vihkitodistuksen jälkeen minuun hymyillen ja sanoi: "Congratulations!" Vielä vilkaisut muihin liitteisiin, virkailijalta muutaman rivin naputtelu tietokoneelle ja haastatteluni oli käytännössä katsoen siinä. Viisumi luvattiin viikon, viimeistään kahden sisään saapuvan postitse. Minä päästin ison huokauksen ja lähdin sisäisesti ralĺatellen konsulaatista ulos. Konsulaatissahan nyt ei parane juuri hillua, kun on vartijat ja kaikki!

Meille ja muillekin suomalaistuttavillemme haastattelu on siis ollut lyhyt, eikä millään tavalla piinaava. Vaikka jännittäähän moinen toki. Mutta voi, ensimmäisellä haastattelukerralla edellämme tuli yksi kiinalainen tulkin kanssa. Hänen tapauksensa sitten kesti ja kesti. Ja sinne jäi kiinalainen vielä asioitaan setvimään, kun me jo pääsimme "pälkähästä". Samoin haastateltavina oli tuolloin muitakin ulkomaalaisia ja heidän haastattelusessiot olivat huomattavasti pidempiä kuin meillä.


Eri viisumiluokat ja niiden hinnat


Viisumiluokkia Yhdysvaltoihin onkin sitten vaikka muille jakaa. Samoin jokaisella viisumilla on oma hintansa. Tässä konsulaatin luettelemat viisumiluokat ja niiden hinnat:

Ehkä huomaattekin, että yksi viisumityyppi on hinnaltaan ylitse muiden: Yhdysvaltain kansalaisen kanssa kihlautuneen tai avioituneen viisumi. Ehkäpä ajatus korkeamman hinnan taustalla on, että kyseinen henkilö tulee maahan jäädäkseen ja siitä halutaan ns. rokottaa. Tai kenties tällä korotetulla hinnoittelulla on saatu edes pari epämääräistä naimakauppaa estetyksi, heh heh. No, hintaero ei tietenkään ole valtava, mutta kyseessä on todella iso raha köyhempien maiden ihmisille, joita USA uutena asuinmaana voi houkuttaa kovastikin, vaikka sitten tekemällä tehdyn naimakaupan kautta. 

Ilmaista puuhaa viisumin hankinta ei siis ole. Lisäksi meille Pohjois-Suomesta Helsinkiin, konsulaatin haastatteluun matkaaville tulee tietenkin myös isommat matkakulut ja mahdollisesti myös majoituskuluja, jos haastattelu sattuu olemaan aamuvarhain. Esimerkiksi viime kerralla oli valittavana vain aamuaikoja haastattelulle.
Yhdysvaltain suurlähetystön komeita naapuritaloja. Ja säähän oli taas kuin morsian - goottimorsian.

Sitten se lupaamani varoittava esimerkki:


Varo väärää viisumiluokkaa!


Minulla oli alkuvuodesta työni puolesta mahdollisuus osallistua erääseen tilaisuuteen, jossa esiintyi myös Yhdysvaltain suurlähetystön työntekijä. Hän korosti puheessaan moneen kertaan, että mikäli henkilöllä on epäselvyyttä, minkä viisumiluokan viisumia hänen tulisi tai kannattaisi hakea, niin kannattaa olla ehdottomasti konsulaattiin yhteydessä etukäteen, ennen kuin hakemuksen täyttää. Tapaus koskee erityisesti Yhdysvaltoihin liiketoimintamielessä tulevia yrittäjiä tai Yhdysvaltojen markkinoille pyrkivän suomalaisen yrityksen työntekijöitä. Nimittäin, jos henkilö hakee E-viisumia, joka on kaupankäynti-/sijoittajaviisumi, on viisumiin vaadittavat kriteerit ehdottomasti täytyttävä. Viisumi edellyttää hakijaltaan Yhdysvaltoihin tehtyjä sijoituksia 100 000 dollarin edestä (Summa kannattaa tarkistaa, jos harkitset E-viisumia!). Jos tätä E-viisumia hakee, mutta edellä mainittu sijoituskriteeri tai muu vaadittava seikka ei täytykään, saa henkilö sanktion, eikä hänelle myönnetä turistiviisumia "vahvempaa" viisumia moneen vuoteen! Tämä on kova rangaistus sellaiselle, joka yrittää rantauttaa yritystoimintaansa Yhdysvaltoihin. Niinpä viisumihakemusta ei todellakaan kannata vain roiskaista ja ns. kokeilla kepillä jäätä. Etukäteisselvittely kannattaa!

Edellä mainittuun tapaukseen samainen suurlähetystön työntekijä suositteli juurikin tuota minullekin tuttua B1-viisumia. Sillä on mahdollista käydä yritysneuvotteluja, sopia tapaamisia ja osallistua oman alan tapahtumiin Yhdysvalloissa kuuden kuukauden ajan.

Tämä suurlähetystön työntekijä aloitti muuten puheensa kysymällä yleisöltä, onko paikalla joku, joka osaa USA:n viisumisäädökset. Ainoatakaan kättä yleisöstä ei noussut. Esiintyjä jatkoi: "Juuri näin. En minäkään niitä osaa, vaikka olen työskennellyt viisumiasioiden parissa viimeiset kymmenen vuotta!" Tämä kuvannee enemmän kuin hyvin, millaisesta pykäläviidakosta on kyse. Tulkinnanvaraisuuksiakin varmastikin on!


Se tärkein


Niin ja se tärkein uutinenhan blogini kannalta on se, että minulla on kuin onkin nyt se uusi, aviopuolison viisumi passissani! Jihuu!
Helmikuussa se tuli, kovasti odotettu kirjattu kirje.

Näihin tunnelmiin on hyvä päättää ja sanonkin teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!