Paskat maanantait

Maanantailla ja minulla taitaa olla ryppy rakkaudessa. Muiden viikonpäivien kanssa minulla menee tosi mukavasti, mutta auta armias, kun on taas maanantain vuoro. Silloin aina sattuu ja tapahtuu tai saan vähintäänkin arvaamattomia uutisia. Erityisesti viimeisen kuukauden aikana ovat maanantait olleet enimmäkseen ikäviä ja ankeita. Kakkaa on lentänyt tuulettimeen useimpina niistä. Tässäpä pientä yhteenvetoa:

Ensimmäinen ja toinen maanantai

Kuukausi sitten maanantaina jouduin ensiapupäivystykseen, ehkäpä muistattekin tapauksen. Henki ei siis kulkenut oikein mitenkään päin, eikä elämä sillä hetkellä juurikaan naurattanut. Kirjoitin tapauksesta blogiinikin ja postauksen voi halutessaan lukea täältä. Edellisen kerranhan jouduin turvautumaan urgent care -päivystykseen polveni kanssa tammikuussa. Oli muuten maanantai sekin.

No, koitti ensiapupäivystystä seuraava maanantai. Huonoja uutisia. Meillä on ollut nykyisen kotimme vuokrasopimuksen uusiminen ajankohtaisena ja olimme aloittaneet neuvottelut jatkosta hyvissä ajoin. Halusimme nimittäin vielä kerran keskustella mahdollisesta kissan ottamisesta. Meni aikaa. Talon omistaja on ollut jälleen kerran yllätys, yllätys Kiinassa ja neuvottelut etenivät jo aikaeronkin vuoksi hitaasti vuokranvälittäjän kautta. Lisäksi talon omistajalla tuntuu olevan aina sillä hetkellä ns. urgent matters, kun häneen yritetään yhteyttä ottaa. Vuokranvälittäjä kuitenkin jopa soitti meille ja haastatteli meitä mahdollisina kissanomistajina. Kyllä, haastatteli. Toivo pilkahti. Mutta sitten. Tuli taas maanantai. Talon omistaja eli vuokranantajamme ei edelleenkään myöntynyt kissan ottamiselle. Otti aika paljon pannuun. Se oli paska maanantai numero 2.

Tällä hetkellä emme pääse edes kenenkään ystäviemme kissavahdiksi, koska kukaan ei luonnollisestikaan matkusta minnekään. Pientä lievitystä kissakuumeeseen ovat tuoneet naapuruston kissat, joista parhaimpia pääsee päivittäisillä kävelylenkeillä rapsuttelemaan. Kuvassa hurmaava Echo-villikissa.

Kolmantena maanantaina meni hermot

Koitti tämän sarjan kolmas maanantai. Olin jo sunnuntaina sanonut ukkokullalle, että saapa nähdä mitä huominen tuo taas tullessaan. Ja toihan se. Minun isona suunnitelmanahan oli viettää juuri tällä hetkellä pidempi aika Suomessa. No, lentoni peruttiin British Airways -lentoyhtiön toimesta jo maaliskuussa. Päivä sattui olemaan maanantai. Viime viikon maanantaina päätin lopulta ryhtyä selvittämään lentoyhtiön kautta, mitä vaihtoehtoja minulla jo maksettujen lentolippujen suhteen oli. Tilannehan nyt on elänyt kaikilla lentoyhtiöilläkin lähes viikottain, eikä tarkkaa kuvaa lentoliikenteen tulevaisuudesta ole tietenkään ollut kenelläkään. Niinpä olin pitkittänyt yhteydenottoani näinkin pitkään, että pahin ruuhka olisi ensinnäkin kenties jo takana ja että lentoyhtiöiden korvauspolitiikka peruuntuneista lennoista olisi selkeämpi.

No, yritin avata omaa varaustani koskevaa linkkiä, jota lentoyhtiö suositteli ensisijaiseksi yhteydenottokanavaksi. Linkki ei toiminut. Surffailua lentoyhtiön nettisivuilla lisätietoja etsien ja keskusteluyhteys auki heidän chattipalvelunsa kanssa. Chatissa oli vastassa vain robotti, ei oikea ihminen. Robotti lateli keskusteluruutuumme perusvastauksia, joista mikään ei kuitenkaan auttanut minun tapauksessani eteenpäin. Lopulta robotti jäi vastauksinensa luuppiin, pyörimään ympyrää. Jo tässä vaiheessa alkoivat Korpelan kierrokset käydä ja kovaa. Tällaiset täysin toimimattomat systeemit ja erityisesti silloin, kun on isompi tukku omia rahoja kyseessä, niin minulla alkaa kattila keittämään aika nopeasti!

En kuitenkaan luovuttanut, vaan sain kaivettua lentoyhtiön nettisivujen uumenista sähköpostitse lähetettävän yhteydenottolomakkeen. Kirjoitin kohteliaan viestin, hiukan hammasta purren tosin. Viestini tuli kuitenkin välittömästi bumerangina takaisin: lentoyhtiön itsensä antamista otsikkovaihtoehdoista juurikin otsikolla "peruuntuneiden lentojen uudelleen varaaminen ja tiedustelut" lähetettyihin sähköposteihin ei vastattaisi ollenkaan. Pyydettiin soittamaan. Just. Miksi siellä sitten oli sellainen otsikko valikosta edes valittavana? Lisää kierroksia.

Kaivoin maaliskuisesta lentojen peruutusviestistä lentoyhtiön asiakaspalvelunumeron USA:ssa ja soitin siihen. Puheluita USA:n asiakaspalveluun ei otettu edes vastaan! Nähtävästi linja oli niin ruuhkautunut. Että mulla meni hermo. Siis yksikään lentoyhtiön yhteydenottokanavista ei toiminut! Ei yksikään! Jouduin siltä päivältä jättämään leikin lentoyhtiön kanssa sikseen, koska tunsin, että verenpaineeni alkoi nousta huolestuttaviin lukemiin. Siis minulla, joka yleensä kärsin liian alhaisesta verenpaineesta!

Neljäs maanantai

Myös tämän viikon maanantai toi mukanaan erittäin huonoja uutisia. Jo viime viikonlopun aikana vuoti Finnairin suorien kaukolentoreittien tulevat suunnitelmat ennenaikaisesti julkisuuteen ja tänään maanantaina suunnitelmat vahvistettiin. Finnair mm. lopettaa kaikki suorat lentonsa USA:n länsirannikolle (kohteet San Francisco ja Los Angeles) ainakin vuoden 2021 maaliskuun loppuun saakka! Siis puhutaan liki vuodesta. Tämä on kyllä todella iso ja ikävä takaisku meille länsirannikon suomalaisille, jotka ovat tähän asti pyrkineet käymään Suomessa edes jotakuinkin säännöllisesti. (Kerrottakoon, että Finnairin suorilla lennoilla olen päässyt matkustamaan San Franciscosta Ouluun vain kahdella lennolla yhteensä alle 13 tunnissa, kun ilman suoria lentoja olen matkannut samaa väliä pahimmillaan 26 tuntia!)

Minullakin oli varattuina juuri nämä Finnairin suorat lennot San Franciscosta Helsinkiin, mutta olin ne varannut edullisemman hintansa vuoksi British Airwaysin kautta. Alunperin British Aiways vaati, että jo varatut ja maksetut lennot voisi käyttää uudestaan vain ja ainoastaan samalle lentoreitille ja -kohteelle. Nyt tuota samaa reittiä ei olisi olemassakaan ainakaan seuraavaan 10,5 kuukauteen ja kuka tietää, avaako Finnair noita USA:n länsirannikon suoria yhteyksiä enää ollenkaan. 

Niinpä tänä maanantaina otin ja soitin taas lentoyhtiön USA:n asiakaspalveluun. Kappas, tällä kertaa pääsin jopa jonoon. Odotettuani 75 minuuttia ja kuunneltuani koko tuon ajan yhtä ja samaa espanjalaistyylistä kappaletta, sain vihdoinkin puhelimen päähän ihka elävän asiakaspalvelijan. Siis ihmisen, jee! Näihin päiviin asti on uutisoitu kuinka lentoyhtiöt yrittävät pullikoida vastaan asiakkaidensa jo maksamien lentomaksujen palautuksissa. Olin siis varautunut pahimpaan. Mutta kuinka ollakaan, asiani käsittely kesti ehkä kolme minuuttia ja seuraavan 21 työpäivän aikana rahojeni palautuspyyntö tulisi olla käsiteltynä. Rahojen lopullista näkymistä tililläni saan todennäköisesti odottaa huomattavasti pidempään, mutta jo se, että asiani on jossakin käsittelyjonossa odottamassa vuoroaan, oli helpotuksen huokauksen arvoinen. Sentään jotakin hyvääkin, edes yhtenä maanantaina.

Eli vähän kurjia käänteitä ovat kaikki viimeisimmät maanantait mukanaan tuoneet. Ja kyllä, eivät nämä maailmoja kaatavia ongelmia ole olleet, mutta jokainen epäonninen tapaus osaltaan (terveys, lemmikki, pääsy Suomeen, yritys saada lentolippurahoja takaisin) on vaikuttanut sillä hetkellä elämänlaatuuni negatiivisesti. Osa enemmän, osa vähemmän. Mutta e-hei, en ole vaipunut synkkyyteen. Onneksi on ollut muita iloa tuottavia asioita, kuten nyt vaikkapa pihapiirimme upeiden greippiraakileiden kypsymisen seuraaminen:

Saapa nähdä, jatkuuko tämä huono-onnisten maanantaiden sarja vai olisiko vaihteeksi luvassa jo mukavempia aloituksia viikoille. Yritän siis kovasti lämmitellä suhteeni maanantain kanssa taas kuntoon. Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Viikunat vai kissanpentu? - Laskeutumista takaisin kotirouvaksi osa 1

Palaamiseni kotirouva-arkeen ei ole käynyt vastuksitta. Viime viikolla olin kotisohvan vankina polvivammani vuoksi, joskin onneksi polveni on alkanut toipumaan ja sillä kuulkaas jo kävelee, jee! Mutta muitakin pieniä vastoinkäymisiä on tässä heti kärkeen tullut. 

Ehkä blogistanikin on jo käynyt ilmi, että rakastamme ukkokullan kanssa kissoja. (Paitsi ehkä ihan vaan arasti tykkäämme siitä kreisin ex-naapurimme kissasta, joka oli yhtä arvaamaton ja outo kuin isäntänsäkin. Heh!) Ja kyllähän kissan ottamisesta on meillä ollut usein puhetta, mutta suhteellisen matkusteleva elämäntyylimme on kuitenkin tähän mennessä ollut puskurina lopullisen myönteisen päätöksen edessä. Tässä kuitenkin tunnustettakoon, että olemme jo pari kertaa käyneet kissanpentuja katselemassa paikallisissa adoptiokeskuksissa. Kun nyt sitten jättäydyin kotirouvaksi ainakin toistaiseksi, palasi kissan tai kissanpennun hankkiminen uudestaan ajatuspaletille. Entäpä jos sittenkin? Nyt uudelle tulokkaalle olisi hyvin aikaa. Opettaa pieni kisuliini talon tavoille niin sanotusti, sisäsiistiksi ja niin pois päin. 

Mutta...

Nykyinen vuokrasopimuksemme yksityisen vuokranantajan kanssa ei kuitenkaan salli suoraan minkään lemmikkieläimen ottoa. Sopimuksen mukaan lemmikkieläimiä harkittaessa ja hankittaessa tulee asiasta keskustella ensin vuokranantajan kanssa ja saada häneltä kirjallinen lupa. Otimmepa siis yhteyttä vuokranvälittäjään, joka tuttuun tapaan kontaktoisi itse vuokranantajaa. Tuolla hetkellä he molemmat olivat tahoillaan sukutapaamisissa Kiinassa ja saimme odottaa vastausta liki viikon. Lopulta vastaus saatiin: ei, vuokranantajamme ei lämmennyt ajatukselle kissanpennusta. Voi sitä surun päivää! Luin vastauksen sähköposteistani jo ennen aamukahdeksaa ja voin sanoa, että koko päivä oli jo mennyt pilalle. 

Päätimme kuitenkin vielä yrittää neuvotella asiasta. Ehdotimme, että vuokranantaja voisi halutessaan asettaa uuden vakuusrahan lemmikin mahdollisesti aiheuttamien vahinkojen varalta. Toisena vuokranantaja voisi myös korottaa kuukausittaista vuokraa, mikä on täällä ihan tyypillistä. Lemmikkieläimestä voidaan periä esimerkiksi 50 - 100 dollaria lisävuokraa kuukausittain. Jälleen pitkä odotus. Mutta ei, jälleen kielteinen kanta. Voihan itku!

Tässä vaiheessa ukkokulta jo totesi, että no, onko se sitten muutto edessä taas ensi kesänä. Pitäisikö muuttaa johonkin lemmikkiystävälliseen paikkaan? Ou nou! En suoraan sanoen ole innokas taas muuttamaan! Aika ei vielä ole kullannut muistoja, minkälainen karmea urakka se viime kesänäkin oli. Jo sopivan kohteen löytäminen superkalliista Piilaaksosta on kuin neulan etsintää heinäsuovasta. Ensisijaisina kriteereinä tulevat tietenkin sijainti ja hintataso. Ja toisekseen, samalla vuokrarahalla tuskin tulisimme saamaan tällaista pientä hedelmäpuiden paratiisia, joka meillä nyt on hallussamme. On viikunoita, appelsiineja, sitruunoita, persikoita, omenoita ja hitusen naapurin puolelta mollottava pikku greippipuukin. Eli menivätkö tässä nyt vaakakuppeihinsa valittaviksi viikunat vaiko kissanpentu? Toki nykyisen vuokrasopimuksemme katkeamiseen on vielä useampi kuukausi aikaa ja mitä tahansa voi tällä välin tapahtua. Kissan hankinta on siis kuitenkin jouduttu laittamaan nyt tilanteen sanelemana jäihin ainakin keskikesään asti. Nyyh ja niisk!

Niinpä tällä hetkellä ainoa katti talossamme on tämä draft stopper, vedonestäjä. Tämä kissa on meillä talvikuukausina passissa estämässä autotallista keittiöön tulevaa vetoa.

Pieni kissan mentävä porsaanreikähän tässä toki olisi:

ESA eli emotional support animal

Saatuamme kielteisen vastauksen vahvasti kahteen otteeseen parikin eri ystäväämme vinkkasi heti, että entäpä jos hommaatte niin sanotun ESA:n, emotional support animalin. En tiedä, kuinka tämän voisi kunnolla suomentaa. Kyseessä on eräänlainen terapiaeläin. ESA Wikipedian määritelmän mukaan: 

" An emotional support animal (ESA) is a type of assistance animal that alleviates a symptom or effect of a person's disability. An emotional support animal is not a pet and is generally not restricted by species. An emotional support animal differs from a service animal."

ESA:n hankkimiseksi täytyy olla lääkärintodistus, mutta kuulemani mukaan paikalliset lääkärit näitä todistuksia aika hölläkätisesti kirjoittavat. Toisekseen Fair Housing -säädösten mukaan vuokranantajien täytyy sallia nämä eläimet, koska niitä ei lasketa virallisesti lemmikeiksi, eivätkä vuokranantajat ole edes oikeutettuja perimään perinteistä lisävuokraa näistä eläimistä. Kuulostaako liian hyvälle ollakseen totta?

No, jos me nyt hankkisimme tällaisen ESA:n, niin kyllähän se pelatulle pelille vuokranantajalle päin näyttäytyisi. Sitä kun lähti rehellisenä suomalaisena ensin neuvottelemaan asiasta kertoen, että haluaisimme kissan. Henkisen tuen tarpeesta ei tuolloin ollut mitään puhetta. Lisäksi olisi totta kai pelkona, että vuokrasopimuksen uusimisen aikaan emme välttämättä saisi enää uutta sopimusta lainkaan tai vuokranantaja korottaisi reilusti vuokraa muihin syihin vedoten, eikä asumisen jatkaminen nykyisessä olisi enää mielekästä. Jos siis lähtisimme tällaisen ESA:n hankkimaan, olisi syytä varautua uuden kodin metsästykseen ja kaikkeen siihen ikävään muuttorumbaan. Pelkkä ajatus saa minut huokaisemaan syvään ja toteamaan: "Voi ei!"

Tapauksen jälkeen sosiaalisen median uutisvirtani on kuin kiusallaankin pursunnut tarinoita, joissa aina hylätty tai muutoin orpo kissanpentu vain ilmaantuu jonkun henkilön kotiin ja heistä tulee parhaat ystävykset ikinä, koskaan, milloinkaan. Tai sekin tarina kuinka palomies oli pelastanut kissanpennun, eikä pentu enää irrottanut otettaan palomiehestä. Voi, kunpa minäkin saisin olla jollekin kissanpennulle se ESH, emotional support human! 

Että ei nyt sitten tämäkään asia edennyt kuin Strömsössä. Onneksi on Gordo-kissa, jonka kanssa olemme taas sopimassa jälleennäkemistreffejä. Kissankaipuinen kotirouva sanoo teille nyt hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

(Edit 8.2.2020: Jottei kenellekään jää epäselväksi, niin täsmennettäköön, että emme ole ryhtymässä hankkimaan ESA-lääkärintodistusta.)

Tällä välin Yhdysvalloissa

Kuinka monta kertaa olenkaan harmitellut lähtiessäni Kaliforniasta Suomeen, mistä kaikesta kivasta juuri sen reissun aikana jään paitsi. Samoin toiseen suuntaan. Kun taas palaan Suomesta takaisin Kaliforniaan, jää usein fiilis, että juuri lähtöni jälkeen olisi Suomessa vaikka mitä mukavaa luvassa. Tämänkertainen Suomi-reissuni tuntui aiheuttavan tätä fiilistä oikein erityisen paljon ja kaiken kukkuraksi tuli vielä eräänlainen pommi. Suomi-reissultani vedettiin nimittäin matto kokonaan alta, kun olin jo Suomessa!

Keikka ja katukekkereitä

Jouduin siis ajoittamaan matkani Suomeen erästä tärkeää tapahtumaa silmällä pitäen. Kun lentoja eri päivämäärille halvimmasta päästä haarukoin, huomasin joutuvani unohtamaan aikeet mennä Lady Gagan keikalle. Lady Gaga olisi vetänyt oletetun spektaakkelinsa juuri saman päivän iltana San Franciscossa, kun minä hyppäsin Finnairin koneeseen. No, ei voinut mitään. Suomessa oloaikanani Piilaakson alueella tuntui tapahtuvan myös paljon muita mielenkiintoisia tapahtumia ja katukekkereitä, mutta nekin sain nyt jättää väliin.

No, nämähän olivat vielä pieniä harmituksia verrattuna seuraavaan:

Auringonpimennys 2017

Juuri, kun olin poissa Yhdysvalloista, tapahtui siellä vuosisadan suuri ja täydellinen auringonpimennys. Tapahtuma sai harvinaisuudessaan USA:ssa todella isot mittasuhteet ja sen tiimoilta kovasti häärättiin jo minun vielä ollessani rapakon takana. Edellisen kerran yhtä täydellinen auringonpimennys on ollut nähtävissä Yhdysvaltojen poikki 99 vuotta sitten, joten tämä olisi ollut todellakin ns. once in a lifetime -kokemus USA:n kamaralla. Seuraava täydellinen auringonpimennys USA:n yllä on odotettavissa vuonna 2024, mutta se ei tule esimerkiksi Kalifornian ylle, vaan jää huomattavasti etelämmäksi. 

Niinpä monet amerikkalaiset olivat nyt ottaneet maanantain 21. elokuuta lomapäiväksi ja matkasivat sille 125 kilometrin levyiselle, koko Yhdysvaltoja halkovalle kaistaleelle, missä auringonpimennys täydellisenä näkyi. Pimennyksen katsomiseen tarvittavien suojalasien kohdalla oltiin myyty ei oota jo pitkän aikaa ennen h-hetkeä, samoin majapaikat tuolta 125 kilometrin kaistaleelta ja sen läheisyydestä oli varattu täyteen jo aikoja sitten. Paikalliset maajussit saivat idean tehdä ylimääräistä rahaa ja myivät telttapaikkoja maatiloiltaan pitkien automatkojan päästä tuleville turisteille. Ja aivan pienistä kansanliikkeistä ei nyt puhuta, sillä pelkästään Missourin osavaltioon odotettiin tulevan 1,2 miljoonaa turistia auringonpimennystä katsomaan. Olisihan tämä hurmos ollut mahtava kokea siellä lähempänä, mutta nyt sain jäädä nuolemaan näppejäni täältä Suomesta käsin. Onneksi ukkokulta ja kaverit laittelivat sieltä kuvia tästä megaluokan tapauksesta.

Tässä ukkokullan otos auringonpimennyksestä. Pimennys näkyi siellä meillä noin 75 %:sti. Ukkokullan työpaikka tarjosi muuten donitsit henkilöstölle auringonpimennyksen kunniaksi eli juhlaa oli sielläkin.

Ja tältähän se buumi sitten Google Mapsissa näytti. :-D Eli tummanpunaista ruuhkaa oli pukannut juuri auringonpimennyskaistaleen kohdalle.

No, eipä tässä vielä kaikki.

Suomi-kuuluisuus lähes kotikulmillamme!

Noin viikkoa ennen Suomeen lähtöäni bongasi ukkokulta vanhojen kilpa-autojen kokoontumistapahtuman, joka järjestettäisiin Laguna Seca -kilparadalla Montereyssa, alle 1,5 tunnin ajomatkan päässä kodistamme. Ja kuinkas ollakaan, Mika Häkkinen oli lupautunut ajamaan siellä vanhaa McLarenin kilpa-autoa! OMG! Siis että Mika Häkkinen tulisi aivan kotikulmillemme juuri silloin, kun minä olen Suomessa. Argh! Taisi siinä meikäläisellä pari samperia ilmoille pärähtää. Sanoin vielä ennen lähtöäni Suomeen ukkokullalle lähinnä vitsillä, että no kerrohan sitten Mikalle terveisiä. Mutta älähän mitään, ukkokulta meni kaverin kanssa tapahtumaan jo aamutuimaan ja osui kuin osuikin Häkkisen kanssa yksiin varikkoalueella. Sai sitten sanottua Mikalle kättä päivää, otettua kimppaselfiet ja pyydettyä nimikirjoituksen meidän Suomen lippuumme. Jee! 

Häkkinen vaimonsa kera. Häkkisen ajama auto oli kuulemma Emerson Fittipaldin maailmanmestaruusauto vuodelta 1974. Että kai ihan wau, kun en minä näistä autoista niin ymmärrä. :-D

Kaiken kukkuraksi sain myös heti Suomeen saavuttuani ihka ensimmäisen varteenotettavan yhteydenoton eräästä piilaaksolaisesta työpaikasta! No, senkin aikaikkuna tässä ehtii kivasti umpeutua, kunnes olen takaisin Kaliforniassa. Jep. Muuta en voi todeta.

Lisää vastoinkäymisiä Suomessa

Tämä kaikki siis tapahtui Yhdysvalloissa ja/tai Kaliforniassa sillä välin, kun olen ollut itse Suomessa. Ja sittenhän minulle tuli tosiaan se pikku pommi vielä vastaan täälläkin. Onkin tuntunut, että se lähtöpäivänä tapahtunut luottokorttiskimmaus oli matkani vastoinkäymisten osalta vielä kevyttä alkusoittoa. Syy, miksi siis tulin Suomeen juuri nyt, oli eräs tärkeä tapahtuma ja sen pitkähkö jälkihoito. Mutta voitteko kuvitella mitä tapahtui?! Vain 18 tuntia ennen tätä tapahtumaa, se peruttiin! Tapahtuma siirrettiin kuukaudella eteenpäin syyskuulle, jolloin en itse sitten pysty täällä paikan päällä enää olemaan. Kerrassaan mahtava juttu! Pari päivää meni yksinkertaisesti vain tätä shokkiuutista sulatellessa ja sen jälkeen tässä onkin nyt mennyt suunnitelmat radikaalisti uusiksi. 

On siis ollut aika vahvasti tunne, että olen ollut todellakin väärässä paikassa väärään aikaan. Tai paremminkin väärällä mantereella väärään aikaan. Jotta Suomen reissuni ei nyt sitten olisi aivan turha, olen yrittänyt toki ottaa ilon irti muulla tavoin. Kävin mm. mustikkametsässä ja sain niitä kovasti kaipaamiani tuoreita metsämustikoita. Kun sitten leivoin mustikoista mustikkapiirakan, totesin sen olevan elämäni kallein mustikkapiirakka.

Elämäni kallein mustikkapiirakka. Hinnaksi tuli meno-paluuliput Kaliforniasta Suomeen ja ehkäpä myös yksi menetty työpaikka. 

Että tällaista tökkivää menoa tällä kertaa. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Kun suksi ei Suomessa luista

Jo viime postauksessa kirjoittelin teille kuinka kroppani on mitä todennäköisimmin potenut Kalifornian vieroitusoireita. On ollut ne talvikenkien hiertämiset sekä kauan kaivatun auringon ja valon aiheuttama hurja väsymys.

Tyynenmeren vaahtoa. Tässä ei kenkä hierrä eikä purista.

Oulun seudulla alkoi juuri sopivasti hiihtolomaviikko ja voin teemaan liittyen todeta, että meikäläisen suksi ei luista nyt sitten ei alkuunkaan. Sain viime viikolla yhtäkkiä työpäiväni kahvitauolla ärhäkän polvikivun ja saman päivän iltaa kohden yhä turvonneemman polven. Kun kotikikat eivät enää riittäneet kivunlievitykseen, oli mentävä asiantuntijan pakeille. Lääkäri totesi kyseessä olevan nivelkalvon tulehduksen! Lääkekuuri ja koipi kohti kattoa. Luvassa siis pelkkää lepoa muutama päivä. Taas. 

Siis voiko tämä olla enää totta? Että vuosi 2016 voi oikeasti edetä näin kurjaa rataa? Uskottava tämä vain on. 

Tammikuussa jotkut saattoivat viettää tipatonta tammikuuta. (Lieköhän muuten tämäkin ilmiö vain ja ainoastaan Suomessa?) Minä sen sijaan olin tammikuun alussa tipassa:

Nyt maaliskuun alussa paras turruttaja löytyy tästä: 

Kylmäpakkaus kivun ja turvotuksen lievitykseen ja poroviltin alla köllöttelyä.

Useampikin tuttavani on todennut nyt tapauksestani, että ei taida Suomi olla enää minun juttuni. Ja ettei minun kroppani ole tehty Suomen olosuhteisiin. Ja kieltämättä, kyllä minä alan pikku hiljaa uskomaan itsekin, että jotakin nämä kaikki merkit nyt vihjailevat.

Tämä oli nyt tällainen pikainen välipostaus, oikein supisuomalainen surkuttelupostaus. Seuraava postaus onkin jo työn alla ja siinä kerron, että MITÄ NIILLE MUN VIISUMIASIOILLE KUULUU. Siis aihe, josta minulle siellä työpaikkani ruokalassakin huudeltiin. Siihen asti sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!