Vappu ja vuoristokuulumiset

Vappu Suomessa

Viime viikonloppuna Suomessa vietettiin vappua ja sosiaalinen mediakin täyttyi iloisista vappukuvista. Sääkin näytti suosineen eri puolilla Suomea ja kiva niin. Ja millainen kevään ja tulevan kesän odotuksen juhla tuo vappu on aina itsellenikin ollut! Siinä on aina ollut jonkinlaista uuden alun tuntua! Luontokin puhkeamassa pikku hiljaa kukkaan ja itse voi vaihtaa jo hiukan kevyempää ylle. Täällä Kaliforniassa ei samanlaista juhlahumua alkavan kesän kunniaksi oikein synny. Ja tämä lienee luonnollista, sillä täällähän tätä kesää piisaa suurimman osan vuodesta. 

Keväällä kalifornialainen vuoristoputous sanoo puli puli.

Meidän vappu

Täällä ei siis samanlaisia työväen marsseja, puheita tai muutakaan katujuhlintaa juuri vapun aikaan harrasteta. Vastaavaa keväistä, koko kansan karnevaalitunnelmaa ei siis ole. Niin, ellei sitten itse itselleen järjestä. :-) Niinpä mekin sitten pakenimme vapuksi Suomi-vieraidemme kanssa vuorille. Korpeen, mihinpä sitä suomalainen muualle, hih. 

Vieraamme halusivat nimittäin tutustua Lake Tahoen alueeseen sekä kultakuumeen jalanjälkiin Nevadan osavaltion puolella. Näistäpä meille sitten mukavasti pidennetyn "vappuviikonlopun" ohjelmaa muodostuikin. Olimme vuokranneet vuoristomökin Nevadan puolelta, joten hulppeiden maisemien ja paikkojen lisäksi nautimme grillailusta sekä mökin takaterassin hot tubista. Heh, muuten kiva, mutta mökin takaa meni valtatie ja ajoväylältähän oli suorat näkymät myös mökkimme kuumakylpyaltaaseen! Hyvät naurut saimme porukalla tästä nerokkaasta sijoittelusta. 

Mutta mitä kuului Sierra Nevadan vuoristoon tähän aikaan vuodesta?

Sierra Nevada

Sierra Nevadan vuoristo sijaitsee Kalifornian itäosassa. Vuoristo on 650 km pitkä ja sen korkein kohta on Mount Whitney (4 421 m). Sierra Nevadan vuoristossa sijaitsee myös suosittu Yosemiten kansallispuisto. Pohjoisin osa vuoristosta ulottuu myös Nevadan osavaltion puolelle. 

Olosuhteet yllättivät

Ennen reissuamme olimme totta kai silmä kovana seuranneet alueen säätietoja sekä myös Sierran Nevadan vuoriston läpi kulkevien solien tilannetta. Useat solat ovat nimittäin kiinni pitkälle kevääseen, sillä solissa voi olla lunta helposti jopa 5 - 6 metriä talvikuukausina. Eräs paikallinen meille kertoikin, etteivät mitkään kalustot yksinkertaisesti vain riitä, että solat saataisiin pidettyä auki ja ajokuntoisina läpi vuoden. Ja uskottavahan se on, kun paikallinen asiaa päivittelee. 

Olosuhteet pääsivät kuitenkin yllättämään. Tässä alla on havainnollistava kuva menomatkaltamme. Ajotien pientareella oli edelleen yli kolmen metrin kinokset, vaikka elettiin huhtikuun loppua! 

Kuva on otettu tuulilasin takaa vauhdissa ja seuraavassa kappaleessa selviää syy miksi.

Ajoteiden varteen oli vuoriston useissa kohdissa auton pysäyttäminen ja parkkeeraaminen ehdottomasti kielletty lumi- ja kivivyöryjen vuoksi. Usein toisella puolella oli lisäksi jyrkkä pudotus, joten mahdollinen vähänkin voimakkaampi lumivyöry veisi kyllä auton mennessään rinnettä alas. Ja kun tuota yllä olevan kuvan lumiseinää katselee, niin eipä tekisi mieli autoa siihen kinoksen juureen pysäyttääkään.

Kylttejä varoittamassa lumi- ja kivivyöryistä.

Myös vuoristosolat tekivät lopulta meille tepposet. Etukäteen tarkasteltuna ja nettiin päivitettyjen tietojen mukaan yksi kolmesta Yosemiten kansallispuiston kohdalla sijaitsevasta solasta oli tälle keväälle jo aukaistu. Mutta kaartaessamme autolla paikan päälle solan alkuun, ilmoittivat valokyltit myös kyseisen solan olevan kuitenkin edelleen kiinni. Niinpä ei auttanut kuin palata takaisin ja kun amerikkalaisittain nämä mittakaavat ovat vähän isompia, niin "hukka-ajelua" tulikin sitten heti kerralla noin 200 mailia! Eli aivan vieressä ei seuraavaa vuoriston ylittämismahdollisuutta ollut tarjolla. :-) Noh, mikäpäs se oli ajellessa, hyvässä seurassa ja maisematkin kuin postikorteista!

Puomit edessä. Oli etsittävä toinen reitti.

Lopuksi vielä vappureissultamme toinen tapaus, joka kertoo amerikkalaisen isosta mittakaavasta.

Paluumatkan näky

Paluumatkalla Piilaaksoon tulimmekin vielä nähneeksi vuosisadan ruuhkan. Moottoritien vastakkaisen ajosuunnan kaistalla oli syttynyt rekka palamaan ja sen jälkiä joudutiin siivoamaan oikein urakalla. Kun illalla klo 19 aikaan huristelimme samaista moottoritietä, mutta suureksi onneksemme tosiaankin toiseen suuntaan, näimme millaiset ruuhkat tuo tapahtuma tielle oli aiheuttanut ja aiheutti edelleen. Vastapuolen kaikki 4 - 6 kaistaa olivat täysin pysähdyksissä ja jatkaessamme omaa matkaa tuo seisoksiva pattitilanne toisella puolella vain jatkui ja jatkui ja jatkui... Kotiin päästyämme mittailimme hiukan kartasta, kuinka pitkä tuo tuhansien ja tuhansien henkilö- ja rekka-autojen jumiutunut tilanne oli ja saimme arvioksi 16 mailia eli yli 25 km! 

Myöhemmin illlalla uutisista selvisi, että rekka-auton palo oli tapahtunut jo puoliltapäivin. Ja näkemämme jumiutunut tilanne oli siis tätä kokoluokkaa vielä noin seitsemän tuntia tulipalon jälkeen! Kyseiseen suuntaan on iltaisin paljon työmatkapaluuliikennettä Piilaaksosta, joten siinä on voinut monella maanantaipäivä venyä aina puolille öin, ennen kuin ovat päässeet raukat töistä kotiin. Huh huh!

Tässä siis tämän alueen yksi hurjimmista puolista. Jos liikenne ruuhka-aikaan, tai ennen sitä, jostakin syystä takkuaa, niin se sitten todellakin takkuaa ja voi aiheuttaa useiden tuntien viiveet. Moottoritieltä kun ei poistumisramppeja joillakin pätkillä ole useisiin maileihin. Ja koska kyseinen moottoritie sattumoisin ylittää East Bay Arean reunustavan kukkulan, ei vaihtoehtoisia järkeviä kiertoteitä juuri edes ole. Korkeintaan kapeita ja huonoja kinttupolkuja, jotka ovat raskaammalle liikenteelle täysin mahdottomat edes ajatella ajettaviksi!

Tapaus antaa samalla vähän perspektiiviä siihen, miksi amerikkalaiset haalivat autoihinsa sekä juotavaa, että pientä suolaista hiukopalaa. Jos istut autossasi vaikkapa viisikin tuntia jumissa, eikä autoletka liikahda tuumaakaan, voi tulla suuhunpantavaa ikävä. Mutta entäpä vessahädän sattuessa?  O-ou, en kyllä tiedä, miten he sitten toimivat...

Tässä vielä yksi maisema paluumatkaltamme.

Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tällä kertaa ja sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Lake Tahoe, osa 2

Miksi ihmeessä suomalainen, joka ei harrasta minkäänlaisia talvilajeja, eikä muutenkaan erityisemmin rakasta talvea, lähtee lumimaisemien keskelle vapaaehtoisesti?  Matkaseurueessamme oli yksi henkilö, joka oli nähnyt lunta viimeksi kolme vuotta sitten. Hänelle tilanne olikin jo aivan eri. Mutta itse olin juuri tullut jouluvisiitiltä Suomesta eli ei lumen näkemiseen ollut mitään kovaa kaipuutakaan vielä päässyt syntymään. 

Mutta tämäpä reissu olikin sellainen WoD - Winter on Demand, suomeksi TT - talvi tarvittaessa. Eli Kaliforniassa pääset talvella lumen keskelle halutessasi. Ja tällainen talvivaihtoehto tuntuisi sopivan minulle oikein hyvin. Autolla pääsee sitten äkkiä takaisin palmujen alle, jos alkaa lumi ja pakkanen ahdistamaan. Mutta Tahoe, onhan se upea paikka! Niiden maisemien vuoksi kannatti vähän pakkasessa kärvistelläkin.

Mitäpä siellä Tahoella voi sitten touhuilla ja nähdä? Siitä ajattelin kertoilla teille vähän lisää.

Lumilajit

Valtaosa Tahoen turisteista tulee varmasti alueelle siellä harrastettavien lumilajien vuoksi ja alue tarjoaa kyllä todella hyvät puitteet kaikenlaiselle talviharrastamiselle. Upeat laskettelurinteet, lumilautailumahdollisuudet, murtomaahiihtoa, luisteluareenoja (myös luonnon jäillä), moottorikelkkailua, huskyajelua ja pulkkamäkiä. Niitä muuten tuntuivat amerikkalaiset harrastavan yllättävänkin ahkerasti, pulkkamäkiä. Oli pulkkaa, liukuria ja isoja autonrenkaita, joilla laskivat. Tosin monikaan näkemäni mäki ei pääsisi taaskaan Suomen viranomaisen tarkastuksesta läpi. Niin vaarallisen lähelle ajotietä pulkkamäet usein laskivat. Vähintäänkin suomalainen tarkastaja toisi ilonpilaajana pulkkamäen viereen kyltin "Laskeminen omalla vastuulla", sillä useissa mäenlaskupaikoissa aurinko oli porottanut lumet pois ja hiekka vain killotti läikkinä rinteessä. Siihen kun pulkka tökkää, niin aijaijai... 

Myös lasketellessa kannatti olla valppaana, ettei laskenut vahingossa liian pitkälle. 

Lisäksi Tahoen metsistä löytyi mukavia ulkoilureittejä ja monien resorttien yhteydessä oli myös kylpylöitä ulkoilmauima-altaineen ja kauneudenhoito-osastoineen, jos reippailu ulkona ei jaksaisi innostaa.

Mitä itse opin?

Yksi asia tällä reissulla itselleni kyllä vain vahvistui. Minä en ole, enkä koskaan tule olemaan lasketteluihminen. Vihaan sitä laskettelumonojen kolinaakin! Kun tottahan niillä monoilla pitää tulla rymistelemään kahviloihin ja ruokaravintoloihin, jotta sitten taas jaksaisi jatkaa. Ei ole minun lajini se. Nauttikoot muut siitä minunkin puolestani. Onneksi kuulen tuota monojen melskettä niinkin harvoin. Mutta se siitä.

Siellä niitä on. Monoja.

Squaw Valleyn olympiakylä

Squaw Valleyn olympiarenkaat.

Yksi kiva kohde päiväksi on Squaw Valleyn olympiakylä. Siellä pidettiin talviolympialaiset vuonna 1960. Suomi sijoittui kisoissa mitalitilastoissa 6. sijalle, joskin osallistuvia maita tuohon aikaan oli vielä melko vähän, eri lähteistä saatujen tietojen mukaan 30-36 maata. Mutta silti. Onhan se hienoa, että meiltä Suomesta on jo tuolloin joukkue kisoihin toiselle puolelle maapalloa lähetetty ja menestystäkin kisoista korjattu. Hyvä Suomi! 

Kisamuseosta löytyi Suomenkin lippu, jee!

Squaw Valleyssa pääsee ns. gondola-hissillä ylös vuoren huipulle 2,5 km korkeuteen, myös talvilajeja harrastamaton. Huipulla oli upeat näköalat sekä mahdollisuus mm. luistella, osallistua hiihto- tai luistelukouluun, ruokailla, sekä vierailla olympiakisojen museossa. Noissa korkeuksissa muuten vähäinen happimäärä jo tuntui. Pienikin kiipeäminen rinnettä ylös sai suht nopeasti hengästymään. Vai oliko se sittenkin ne maisemat, jotka henkeä salpasivat?

Näkymät gondola-hissistä kun lähdimme laskeutumaan 2,5 km korkeudesta alas. Huiii!

Nevada

Yhden lisäleimansa Tahoen alueelle tuo myös se, että järvi sijaitsee Kalifornian ja Nevadan osavaltioiden rajalla. Järven rantaviivasta 2/3 kuuluu Kalifornian puolelle, loput Nevadalle. Nevadahan tunnetaan uhkapelaamisen luvattuna osavaltiona ja olipa yllätys, että ukkokultani oli etukäteen ottanut selvää suurinpiirtein askelmäärän, kuinka monta askelta mökiltämme on Nevadan rajalle ja sen ensimmäisiin kasinoihin. :-) 

Tässä ylitämme Kalifornian ja Nevadan osavaltioiden rajaa - kävellen. Koppi oikealla on bussipysäkki.

No sinnepä kasinoille mekin sitten tepastelimme ja hiukan yks'kätistä kävin itsekin vetämässä. Parhaimmillaan sain sadan dollarin voiton yhdestä kojeesta lunastaa, mutta sitten kävi perinteisesti: tili tuli, tili meni. :-D Mutta ihan hauskaa ajanvietettähän se on. Ja jos ei itse pelaa, niin voi aina huvittuneena seurata enemmän tai vähemmän pelihimoisia heidän kiljuessa voiton osuessa kohdalle tai heidän jutellessa pelikoneelle: "Gimme money, gimme money!". 

Ensin se antoi ja sitten se otti. Sitten olin jo ihan hottentotti.

Kasinoiden lisäksi Nevadan rajan yli poikkeamaan houkutteli Kalifornian hintoja vieläkin edullisempi bensa. Parhaimmillaan yhden bensagallonan hinta oli alle 2,20 USD.

Vuosi vaihtui Tahoellakin

Yksi ominaispiirre Tahoen alueelle on myös sen luonnonpuistot. Näiden suojelemiseksi ilotulitusrakettien paukuttelu oli alueella kokonaan kielletty, myös uutena vuotena. Lähimmät rakettikaupatkin olivat Renossa asti eli liki tunnin ajomatkan päässä. Mökkinaapurimme kalkattelikin isoa lehmänkelloa vuoden vaihtumisen merkiksi klo 24.00. Liekö paikallinen uuden vuoden rituaali? 

Tulin muuten huomanneeksi vuoden vaihtumisen yhteydessä itsessäni hupaisan, valmiiksi ohjelmoidun toimintatavan: Vuoden vaihtuessa pitää mennä ulos tai ainakin vähintään suunnata katseensa ulos ikkunasta ja taivaalle. Niin kävi nytkin, vaikka oli varsin hyvin tiedossa, ettei ainoatakaan rakettia tulla taivaankannella näkemään. Paitsi ne kaksi, jotka vastarannalta joku kieltoa uhmaten taivaalle lähetti. No, menimme ulos mökin kuistille nytkin ja kuohupullon uuden vuoden kunniaksi poksautimme. Ja kuuntelimme lehmänkelloa naapurista. Vaihtui se vuosi niinkin. :-D 

Lopuksi vielä herättelevä muistutus.

Karhujen valtakuntaa

Kurkustani kuului 'glumps' kun mökin jääkaapin ovesta tämän alla olevan varoituslappusen huomasin. 

Ja todellakin, olimme samoilla tantereilla Kalifornian kansalliseläimen karhun kanssa. Hiukan etelämpänä Tahoe-järvestä oli luonnonpuiston vartija varoitellut vastikään ystäväpariskuntaamme, etteivät karhut tänä vuonna ole välttämättä menneetkään talviunille lämpimien säiden vuoksi, joten valppaana saisi olla. Tämän kuultuani minä suorastaan riemuitsin, että ulkona paukkui parhaimmillaan -14 Celsius-asteen pakkanen. Juuri sen alueen karhut olivat toivon mukaan köllöttelemässä talviuniaan. 

Karhuihin varautumiseksi mökin ohjeissa kerrottiin, ettei mitään ruokaa saanut jättää autoon, eikä esim. mökin kuistille. Samoin roskapussit ulkona tuli ehdottomasti laittaa roskasäiliöön asti. Kaikki roskasäiliöt olivatkin alueella vahvasta metallista valmistettuja. Kummasti sitä omat aistit aina valpastuivat äärimmilleen ulos lähtiessä. Olisihan se toki hienoa nähdä karhu ihan vapaana luonnossa, mutta ei oman vuokramökin etu-, eikä takapihalla. 

Ja jos kerran karhujen maisemissa ollaan, niin miksipä ei käyttäisi karhuteemaa myös sisustuksessa: 

Mökkimme tyylitelty valokatkaisija.

Räyh! Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tällä kertaa. Joten nyt hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!