Vappu ja vuoristokuulumiset

Vappu Suomessa

Viime viikonloppuna Suomessa vietettiin vappua ja sosiaalinen mediakin täyttyi iloisista vappukuvista. Sääkin näytti suosineen eri puolilla Suomea ja kiva niin. Ja millainen kevään ja tulevan kesän odotuksen juhla tuo vappu on aina itsellenikin ollut! Siinä on aina ollut jonkinlaista uuden alun tuntua! Luontokin puhkeamassa pikku hiljaa kukkaan ja itse voi vaihtaa jo hiukan kevyempää ylle. Täällä Kaliforniassa ei samanlaista juhlahumua alkavan kesän kunniaksi oikein synny. Ja tämä lienee luonnollista, sillä täällähän tätä kesää piisaa suurimman osan vuodesta. 

Keväällä kalifornialainen vuoristoputous sanoo puli puli.

Meidän vappu

Täällä ei siis samanlaisia työväen marsseja, puheita tai muutakaan katujuhlintaa juuri vapun aikaan harrasteta. Vastaavaa keväistä, koko kansan karnevaalitunnelmaa ei siis ole. Niin, ellei sitten itse itselleen järjestä. :-) Niinpä mekin sitten pakenimme vapuksi Suomi-vieraidemme kanssa vuorille. Korpeen, mihinpä sitä suomalainen muualle, hih. 

Vieraamme halusivat nimittäin tutustua Lake Tahoen alueeseen sekä kultakuumeen jalanjälkiin Nevadan osavaltion puolella. Näistäpä meille sitten mukavasti pidennetyn "vappuviikonlopun" ohjelmaa muodostuikin. Olimme vuokranneet vuoristomökin Nevadan puolelta, joten hulppeiden maisemien ja paikkojen lisäksi nautimme grillailusta sekä mökin takaterassin hot tubista. Heh, muuten kiva, mutta mökin takaa meni valtatie ja ajoväylältähän oli suorat näkymät myös mökkimme kuumakylpyaltaaseen! Hyvät naurut saimme porukalla tästä nerokkaasta sijoittelusta. 

Mutta mitä kuului Sierra Nevadan vuoristoon tähän aikaan vuodesta?

Sierra Nevada

Sierra Nevadan vuoristo sijaitsee Kalifornian itäosassa. Vuoristo on 650 km pitkä ja sen korkein kohta on Mount Whitney (4 421 m). Sierra Nevadan vuoristossa sijaitsee myös suosittu Yosemiten kansallispuisto. Pohjoisin osa vuoristosta ulottuu myös Nevadan osavaltion puolelle. 

Olosuhteet yllättivät

Ennen reissuamme olimme totta kai silmä kovana seuranneet alueen säätietoja sekä myös Sierran Nevadan vuoriston läpi kulkevien solien tilannetta. Useat solat ovat nimittäin kiinni pitkälle kevääseen, sillä solissa voi olla lunta helposti jopa 5 - 6 metriä talvikuukausina. Eräs paikallinen meille kertoikin, etteivät mitkään kalustot yksinkertaisesti vain riitä, että solat saataisiin pidettyä auki ja ajokuntoisina läpi vuoden. Ja uskottavahan se on, kun paikallinen asiaa päivittelee. 

Olosuhteet pääsivät kuitenkin yllättämään. Tässä alla on havainnollistava kuva menomatkaltamme. Ajotien pientareella oli edelleen yli kolmen metrin kinokset, vaikka elettiin huhtikuun loppua! 

Kuva on otettu tuulilasin takaa vauhdissa ja seuraavassa kappaleessa selviää syy miksi.

Ajoteiden varteen oli vuoriston useissa kohdissa auton pysäyttäminen ja parkkeeraaminen ehdottomasti kielletty lumi- ja kivivyöryjen vuoksi. Usein toisella puolella oli lisäksi jyrkkä pudotus, joten mahdollinen vähänkin voimakkaampi lumivyöry veisi kyllä auton mennessään rinnettä alas. Ja kun tuota yllä olevan kuvan lumiseinää katselee, niin eipä tekisi mieli autoa siihen kinoksen juureen pysäyttääkään.

Kylttejä varoittamassa lumi- ja kivivyöryistä.

Myös vuoristosolat tekivät lopulta meille tepposet. Etukäteen tarkasteltuna ja nettiin päivitettyjen tietojen mukaan yksi kolmesta Yosemiten kansallispuiston kohdalla sijaitsevasta solasta oli tälle keväälle jo aukaistu. Mutta kaartaessamme autolla paikan päälle solan alkuun, ilmoittivat valokyltit myös kyseisen solan olevan kuitenkin edelleen kiinni. Niinpä ei auttanut kuin palata takaisin ja kun amerikkalaisittain nämä mittakaavat ovat vähän isompia, niin "hukka-ajelua" tulikin sitten heti kerralla noin 200 mailia! Eli aivan vieressä ei seuraavaa vuoriston ylittämismahdollisuutta ollut tarjolla. :-) Noh, mikäpäs se oli ajellessa, hyvässä seurassa ja maisematkin kuin postikorteista!

Puomit edessä. Oli etsittävä toinen reitti.

Lopuksi vielä vappureissultamme toinen tapaus, joka kertoo amerikkalaisen isosta mittakaavasta.

Paluumatkan näky

Paluumatkalla Piilaaksoon tulimmekin vielä nähneeksi vuosisadan ruuhkan. Moottoritien vastakkaisen ajosuunnan kaistalla oli syttynyt rekka palamaan ja sen jälkiä joudutiin siivoamaan oikein urakalla. Kun illalla klo 19 aikaan huristelimme samaista moottoritietä, mutta suureksi onneksemme tosiaankin toiseen suuntaan, näimme millaiset ruuhkat tuo tapahtuma tielle oli aiheuttanut ja aiheutti edelleen. Vastapuolen kaikki 4 - 6 kaistaa olivat täysin pysähdyksissä ja jatkaessamme omaa matkaa tuo seisoksiva pattitilanne toisella puolella vain jatkui ja jatkui ja jatkui... Kotiin päästyämme mittailimme hiukan kartasta, kuinka pitkä tuo tuhansien ja tuhansien henkilö- ja rekka-autojen jumiutunut tilanne oli ja saimme arvioksi 16 mailia eli yli 25 km! 

Myöhemmin illlalla uutisista selvisi, että rekka-auton palo oli tapahtunut jo puoliltapäivin. Ja näkemämme jumiutunut tilanne oli siis tätä kokoluokkaa vielä noin seitsemän tuntia tulipalon jälkeen! Kyseiseen suuntaan on iltaisin paljon työmatkapaluuliikennettä Piilaaksosta, joten siinä on voinut monella maanantaipäivä venyä aina puolille öin, ennen kuin ovat päässeet raukat töistä kotiin. Huh huh!

Tässä siis tämän alueen yksi hurjimmista puolista. Jos liikenne ruuhka-aikaan, tai ennen sitä, jostakin syystä takkuaa, niin se sitten todellakin takkuaa ja voi aiheuttaa useiden tuntien viiveet. Moottoritieltä kun ei poistumisramppeja joillakin pätkillä ole useisiin maileihin. Ja koska kyseinen moottoritie sattumoisin ylittää East Bay Arean reunustavan kukkulan, ei vaihtoehtoisia järkeviä kiertoteitä juuri edes ole. Korkeintaan kapeita ja huonoja kinttupolkuja, jotka ovat raskaammalle liikenteelle täysin mahdottomat edes ajatella ajettaviksi!

Tapaus antaa samalla vähän perspektiiviä siihen, miksi amerikkalaiset haalivat autoihinsa sekä juotavaa, että pientä suolaista hiukopalaa. Jos istut autossasi vaikkapa viisikin tuntia jumissa, eikä autoletka liikahda tuumaakaan, voi tulla suuhunpantavaa ikävä. Mutta entäpä vessahädän sattuessa?  O-ou, en kyllä tiedä, miten he sitten toimivat...

Tässä vielä yksi maisema paluumatkaltamme.

Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tällä kertaa ja sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Lake Tahoe, osa 1

Mitä suomalainen tekee uutena vuotena Kaliforniassa? No tietenkin vuokraa Suomi-porukalla mökin lumimaisemien keskeltä Tahoelta, vaikka kai tänne rapakon taakse enemmän aurinkoa ja lämpöä ollaan tultu hakemaan. Ja että minä, paraskin lumi-ihminen, joka viis veisaa perinteisistä lumilajeista, lähden vapaaehtoisesti talvimaisemiin! En harrasta laskettelua, enkä lumilautailua, vaikka puitteet Tahoella olisivat olleet siihen todellakin otolliset. Pulkkamäki ja luistelu olisivat olleet harkittavissa, mutta minulle taikasana päätöksessä mökille mukaan lähtemisessä oli sauna. Suomalaistyyppinen sauna! Kuvittele, Amerikassa! Lisäksi etukäteen saamassamme mökkikuvauksessa hiukan salaperäisesti luki, että mökissä olisi myös oma joogastudionsa. Se oli siinä. Tämä oli lähdettävä katsomaan!

Lake Tahoe.

Mutta alkuun parit faktat itse Tahoejärvestä, jotta pääsette paremmin kärryille millaisissa maisemissa liikuimme.

Lake Tahoe

Tahoejärvi (Lake Tahoe) sijaitsee Kalifornian ja Nevadan osavaltioiden rajalla Sierra Nevadan vuoristossa. Ajomatkaa Piilaaksosta tulee n. 4 h. Järvi itsekin on vuorien kehystämä ja tosiaan, katsoipa järveä miltä rannalta tahansa, aina vastarannalla näkyi vuori. Järven ympärillä olevaa aluetta kutsutaan lyhykäisyydessään Tahoeksi. Pituutta Tahoejärvellä on 35 km ja rantaviivaa on reilusti yli 100 km. Järven pinta liplattelee 1,9 km korkeudessa merenpinnan yläpuolella, joten aika "taivaissa" mekin siis siellä käydessämme hilluimme. Ja kyllähän maisemat järvellä olivat taivaallisen upeat! Katsopas nyt vaikka tätäkin:

Kartta Tahoejärvestä ja sen ympäristöstä Tahoesta.

Tahoejärvi on Yhdysvaltain toiseksi syvin järvi. Keskisyvyys on yli 300 m ja syvin kohta järvessä on yli puoli kilometriä! Valtavan vesimassansa vuoksi järvi ei koskaan jäädy kuin korkeintaan hitusen reunoiltaan, vaikka varsin arktisissa olosuhteissa talvella järvi lepäileekin.

Vuoden viimeisenä päivänä uimavalvoja sai Tahoejärvellä pitää vapaapäivää. Pakkanen paukkui -10 Celsius-asteen lukemissa ja lisäksi puhalsi hyytävä pohjoistuuli. Kuva näyttää kyllä harhauttavasti kovin kesäiselle.  


Ja todistettavasti järven rannat hiukan jäätä muodostavat:

Kuin pala Lappia

Ajaessamme Tahoelle maisemat alkoivat yhtäkkiä mukavasti muuttumaan. Palmut hävisivät kokonaan ja tilalle ilmaantui valtavia havupuita. Tie kiemurteli kuin salaa korkeuksiin vuorien päälle ja pian menivät matkaajien korvatkin lukkoon. Kun vuoren päälle päästiin, olo oli, kas kummaa, kuin keväisessä Suomen Lapissa! Lumikin oli sulanut auringonpaisteessa laikuille aivan kuin meillä pohjoisessa ja tien pientareilla oli kivirakkaa kuin Lapin erämailla konsanaan. Maisemassa oli hyvin paljon samaa kuin Lapissa, tunturit tosin olivat korvautuneet jyhkeillä lumihuippuisilla vuorilla. 

Ne luvatut lumikinokset

Noin paria viikkoa aiemmin olimme uutisissa kuulleet varoituksia kuinka Lake Tahoella on yli metrin korkuiset lumikinokset. Autoilijoita varoiteltiin talvisista olosuhteista ja muistutettiin, että ketjut autonrenkaisiin tulee ehdottomasti olla mukana, täällä Amerikassa kun ei siis meidän perinteisesti käyttämiämme nastarenkaita juuri tunneta. Varauduimme pahimpaan, myös ajokelin suhteen. Arvelimme, että meidän auto on nyt liian ärhäkkä peli lumisiin maisemiin ja menimme kimppakyydillä ystäväpariskunnan farmariautolla. Ketjut farmariauton renkaisiin odottivat asentajaansa takakontissa. Mutta kun Pohjois-Tahoelle asti pääsimme, niin mitä vielä! Ei kinoksia sitten missään. Ilmeisesti lumet olivat sulaneet vinhaa vauhtia ja myöhemmin tekemämme päiväretki koko järven ympäri paljasti, ettei lunta ollut metrikaupalla järven eteläpuolellakaan. Nauroimme, että no onhan meillä sentään mökkitiellä 3 m lunta, mutta ei pysty-, vaan pituussuunnassa. :-D

Mökkitiellämme oli 3 m pätkä lunta, joten kesärenkailla pärjäsi oikein hyvin.

Jollakin taisi olla mökki vieläkin korkeammalla vuoristotien varressa ja ketjut olivat hänelle tarpeen. Ikuistin nämä auton rengasketjut jonkun toisen autosta.

Joskus on Tahoella ollut lunta enemmänkin. Ainakin jos on Kings Beach -kylän pitserian seinällä ollutta vanhaa valokuvaa uskominen.

Mökki ja sen sauna

Vuokraamamme mökki sijaitsi aivan Tahoejärven pohjoispäädyssä lähellä viehättävää Kings Beachin tuppukylää. Perillä meitä odotti hulppea 3-kerroksinen mökki, jossa oli kaikki ennalta mainostetut mukavuudet: sauna, grillausmahdollisuus, kaksi takkaa, joogastudio, jacuzzi sekä ns. hot tub eli ulkona sijaitseva poreallas. Makuuhuoneitakin olisi ollut pienin järjestelyin useammalle kuin osasimme aavistaa. Mökki ylitti kaikki odotuksemme. 

Vuokramökkimme.

Mökin ylimmässä kerroksessa oli todellakin joogaamiseen suunniteltu tila.

No sitten se mökin sauna. Iiks, jännitys tiivistyy! Kenelläkään meistä ei suoraan sanoen ollut kovin korkeita ennakko-odotuksia saunan suhteen. Ainakin itsellä kävi mielessä, että liekö siellä saa taas edes vettä roiskauttaa kiukaalle ja millainen lienee se tämän mökin "kiuas". Mutta äläpäs mitään. Kun mökille saavuimme, oli ensimmäisenä ohjelmanumerona saunan metsästys. Missä se mökissä oikein sijaitsi? Ja siellähän se, alimmaisen kerroksen perimmäisessä nurkassa se saunojiaan odotti. Ovi auki ja kiukaan tarkastus. Jee, Metoksen kiuas! Ehkä tästä sittenkin tulisi jotakin ihan saunomiseen verrattavaa.

Saunassa oli tietenkin amerikkalaiseen tapaan tarkat ohjeet saunomisen suhteen. Huomaa 30 minuutin maksimiaika saunomiselle. :-)

Mutta sitten. Yksi perustavanlaatuinen virhe oli saunan suunnittelussa päässyt tulemaan. Missään saunan välittömässä läheisyydessä ei nimittäin ollut vesipistettä. Siis ei löylyveden ottamiseksi, saati suihkun. Peseytyäkseen saunojan piti kävellä pitkän matkaa ensin pitkähkön pannuhuonekäytävän päähän, siitä takkahuoneen läpi ja edelleen alakerrassa sijaitsevan makuuhuoneen läpi kylpyhuoneeseen. Ehkä tämä vain kertoo, ettei mökin omistajalla ollut oikeasti minkäänlaista kokemusta aidosta saunomisesta. No, emme antaneet tämän lannistaa, vaan kiuas päälle ja odottamaan. Lämmitysvaiheen teki mielenkiintoiseksi se, ettei saunassa ollut lämpömittaria. Mutta sitten. Ilmassa oli kutkuttavaa jännitystä kun ensimmäisen kerran lauteille kiipesin. Löylynheitto ja aah! Täyttä tavaraa! Löylyt saunassa olivat kerrassaan mahtavat! Niinpä me pääsimme kuin pääsimmekin löylynlyömiksi! Arvosana saunalle, saunalle Amerikassa 10-. :-)

Saunan valaistus oli myös hiukan erikoinen. :-)

Kolme jälkilöylyä

1) Saunaa ei muuten mitenkään oltu korostettu mökin nettimainonnassa. Luki pienenä mainintana muiden lauseiden joukossa häntäpäässä. Ei taida olla kova sisäänheittotuote amerikkalaisille, mutta tietenkin meille suomalaisille se oli. Ottaisin samanlaisen saunan Amerikan kotiin heti, jos vain saisin!

2) Saunan vieressä oli pannuhuone ja tuossa pannuhuoneessa säilytettiin mm. mökin talouspapereita. Hymyilin itsekseni jälkeenpäin, että Amerikassahan voisi talouspaperiarkkia käyttää peflettinä. Niin isoja ja vahvaa paperia ne ovat. 

3) Kun palasimme reissusta kotiin googlettaminen paljasti, ettei Metoksen kiukaita ole tehty enää sitten vuoden 1983! Heh heh! No, 80-luvulla onkin valmistettu vielä laatua. Laatua, joka palvelee vielä vuodenvaihteessa 2014-2015. 

Lopuksi vielä yksi hauska tapahtumasarja matkaltamme.

Räjähtävät purnukat

Aivan kuten Lake Tahoe, myös mökkimme sijaitsi yli 1900 metrin korkeudessa. Jo matkalla korvat lupsahtelivat lukkoon, eikä ilmanpaineen vaihtelu voinut olla tekemättä tepposiaan muuallakin. Hiustenhoitoaine suihkautti itsensä 1,5 metrin kaarella purkista ulos ja ylöspäin. Roll-on-deodorantti pamautti roll-on-pallukkansa seinille ja dödöt valahtivat räjähdyksessä lattialle. Myös käsirasvatuubi käs'veskassani päätti avautua sotkun kera laukkuni pohjalle ihan itsestään. Kaikki nämä erikoistilanteet tapahtuivat yhden ja saman päivän aikana. Ilmanpaineen muutokset olivat tehneet tehtävänsä. Samoin meidän mökkiläisten aamut alkoivat kovalla yskimisellä todella kuivan vuoristoilman vuoksi. Kurkunpäät olivat yön aikana kuivuneet ja limakalvot nenissä vinkuivat kosteamman ilman perään. Yksi suomalaistekoinen kiuas ei siis pystynyt koko Sierra Nevadan vuoristoa kostuttamaan. Valitettavasti. ;-)

Ja sitten kun palasimme ns. maan tai paremminkin meren pinnalle eli takaisin Piilaaksoon, olivat avatut vesipullotkin alipaineestaan lommoilla. Nenät tekevät paranemistaan vielä tälläkin hetkellä, niisk-niisk. Täytyypä sanoa, ettei aiemmin ole pelkästään automatkailussa ihan näin rajuja efektejä eteen tullut.

Tässäpä ensimmäinen katsaukseni Lake Tahoen upeisiin maisemiin. Vielä pari tarinaa jäi kerrottavaksi, joten jatkan niistä ensi kerralla. 

Siihen asti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!