Suomalaisen ja ulkosuomalaisen havaintoja

Olen aiemminkin kirjoittanut blogissani, kuinka Suomi-vieraiden saanti tänne Kalifornian-kotiimme aina tietyllä tavalla avaa silmiä. Ne ovat hyviä välietappeja tarkastella omaa ulkosuomalaisuuttaan kahdellakin tapaa: 

Ensinnä ystävien tekemät havainnot ja ihmettelyt paikallisista tuotteista, elämänmenosta tai toimintatavoista ovat joka kerta todella mielenkiintoista kuultavaa. Ovatko ne samat jutut itselle jo normaalia arkea? Kiinnitänkö itse enää sellaisiin seikkoihin huomiota? Toisekseen vierailut ovat myös mainioita näköalapaikkoja, kuinka lahjakkaasti on voinut itse jo tippua kärryiltä joistakin Suomi-kuvioista. Tällä kertaa siis havaintoja puolin ja toisin viimekertaisten Suomi-vieraidemme visiitiltä. 

Ystävien havaintoja

Vieraamme havaitsivat paikallisista hevi-tuotteista erilaisia makuja. Sanoivat, että esimerkiksi tomaatit maistuivat täällä kertakaikkisen makeille, huomattavasti paremmille kuin Suomessa. 

Talvikuukausina Suomessa myytävät tomaatit eivät varmaankaan ole aivan niitä kaikkein aromikkaimpia, mutta jäin miettimään täältä ostamiani tomaatteja jälkikäteen vielä tarkemmin. Olen viimeiset vuodet suosinut Campari-lajikkeen tomaatteja. Ehkä sellaisia ei Suomessa ole edes saatavilla. Lisäksi joitakin tomaattilajikkeita myydään täällä vielä tertuissaan. Tällöin ne jatkavat kypsymistään, mutta eivät mene niin nopeasti vanhoiksi ja pilaannu. Kenties terttuina myynti tuo makuun vielä oma lisänsä.

Campari-tomaatteja. Nämä eivät ilmeisesti edes kasva kovinkaan suuriksi. Ainakin täällä meidän kulmilla myytävät ovat halkaisijaltaan yleensä maksimissaan noin 4 cm.

Samoin eväinämme olleet banaanit olivat kuulemma aivan eri makuisia kuin Suomessa myytävät. Jollain tapaa maukkaampia. Vaikka samoja Ecuadorista tuotuja banaaneja ne ovat meilläkin. Kyseiset banskut olivat luomua. 

Niin tomaattien kuin banaanien makuun vaikuttaa tietenkin vahvasti se, missä ne ovat saaneet kypsyä: laivakontissa, kasvihuoneessa vaiko auringon alla luonnollisella tavalla. Ja lisäksi, kuinka pitkä hevi-tuotteen kuljetusmatka kaupan hyllyyn on. Itsestäänselvyyksiähän nämä ovat, mutta kun omasta edellisestä Suomi-visiitistä on aikaa jo pian vuosi, niin eipä näitä tällaisia maku- ja mahdollisia lajike-eroja tule ihan joka päivä ajatelleeksi.

Valoa, mutta ei lämpöä kiitos

Vieraamme kiinnittivät huomiota myös olohuoneemme ikkunan kokoon. Ei olohuoneemmekaan ole valtava, mutta kokivat huoneen ainoan ikkunan melko pieneksi. Se on kooltaan noin 1,8 m x 1,5 m ja levein, mikä kyseiselle seinustalle ovien lisäksi on voitu laittaa. Lisäksi ikkunan kokoluokalle lienee perusteluna se, että talomme on rakennettu arviolta joskus -70-luvulla. Silloin täkäläisissä taloissa ei ole ollut ilmastointeja, joten valtaosan vuodesta kuumasti porottava auringonpaiste on haluttu pitää ulkopuolella, ei niinkään päästää lämmittämään lisää huoneilmaa. 

Mutta hei lukijani, emme me mielestäni täällä missään mustassa säkissä sentään asu. Aurinkoisella säällä pienempikin ikkuna riittää. Lisäksi saamme olohuoneeseen valoa myös keittiön ikkunoista. Ja onhan meillä onneksi täällä Piilaaksossa myös sähköt, hihih.

No minkäslaisia herätyksiä itse sain vieraidemme aikaan?

Ulkosuomalaisen havaintoja

Puhuimme vieraidemme kanssa useampaankin kertaan ruoasta kaupoissa ja ravintoloissa. Huomasin, etten muista enää aivan kaikkien kasvisten ja yrttien nimiä suomeksi. Ainakaan ihan samalla sekunnilla. Näistä hankalin on ollut arugula, joka on "muistivaivannut" minua jo pidemmän aikaa. Saan aina hakea ja hakea mielessäni, että se on suomeksi rucola. Lisäksi nytkin tuumaan, kirjoitetaanko se todella c-kirjaimella. Virallista sinappikaali-nimitystä ei siitä kukaan taida sentään käyttää. 

Myös toisesta yrtistä huomaan nykyään puhuvani aina vain sen englanninkielisellä nimellä: cilantro. Ja kyseessähän on siis oma inhokkini korianteri. Täällä kylläkin korianterille tulee väkisinkin siedätystä, koska tarjolla on supermaukkaita meksikolaisruokia. Niissä kyseistä yrttiä käytetään usein. 

Kolmas kasvis, jonka kohdalla minulla oli mennä Suomi-kieli solmuun. Olimme vieraiden kanssa ravintolassa ja tilasin alkuruoaksi brussel sprouts. Vieraamme kysyi, mitä se on, ja minulla meni hetki kaivella muistikoloistani, että se on ruusukaalta. Ja hauskahan tuo englanninkielinen nimi toisaalta on, Brysselin idätteitä, jos haluaisi rennolla kädellä suomentaa, hahah.

Tacot mayalaiseen tapaan. Ja siinäpä sitä, korianteria pinnalle ripoteltuna.

MobilePay 

Vieraamme kysyi matkan alkaessa, että toimiiko täällä MobilePay. Vastasin hänelle, että joo, kyllä tosi monessa paikassa voi maksaa mobile payllä. Minä siis oletin, että kyseessä oli Applen tai Googlen mobiilimaksutapa eli yleisesti ottaen mobile pay. Mutta vierashan tarkoitti tietenkin Suomessa käyttämäänsä sovellusta MobilePay. 

MobilePay-maksutapa ei tietenkään käynyt täällä USA:ssa. Kyseessä on DanskeBankin kehittämä sovellus, joka toimii tällä hetkellä vain Pohjoismaissa. Minun oli otettava oikein kuulkaas internet käteen ja katsottava tarkemmin, että mikä se tällainen MobilePay oikein edes on. Ja ilmankos se oli itselle uutta: sovellus on lanseerattu Suomessa joulukuussa 2013 eli vain puoli vuotta aiemmin, kun me pakkasimme laukkumme ja lähdimme Yhdysvaltoihin. Niinpä tämä nyttemmin jo hyvin yleinen pohjoismainen maksutapa ei ole koskaan tullut itselle tutuksi. 

Tein sitten mielenkiinnosta vähän gallupia somessa ja kysyin, millaisia maksutapoja Suomessa asuvat somekamuni tykkäävät käyttää. Tilanteessa, jos pitäisi vaikka maksaa kaverille pieni summa rahaa. Täällä meillä kun yleisessä käytössä ovat esimerkiksi PayPal, Venmo ja Zelle.

Ja niinhän siinä kävi, että todella moni vastasi MobilePay. Olin yllättynyt kahdestakin syystä: Siitä, että se todella oli jo näin yleinen, ja minulle kerrotun mukaan jopa Tori.fi-ostokset hoituvat nykyisin tällä maksutavalla. Samoin yksi ystäväni kirjoitti, että lastensa urheilukisoissa buffet-kojulla saattaa MobilePay olla peräti ainoa maksutapa. 

Joko arvaatte, mikä se toinen yllättäjä tuossa tiedossa oli? Se, kuinka havahduin ulkosuomalaisena tipahtaneeni Suomi-kärryiltä jälleen yhdessä asiassa. Pian kymmenen ulkomaanvuotta alkaa todella tehdä tehtävänsä. 

Nyt en aio pitää itseäni enää tämän asian suhteen uutispimennossa, vaan ajattelin asentaa kyseisen sovelluksen itselleni seuraavan kerran, kun menen Suomeen. Eihän sillä täällä rapakon takana mitään tee, mutta jos Suomessa tulisi vaikka käyttöä. 

Tällaiset jutut tällä kertaa. Nyt on taas aika sanoa hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Päivitys: Kuulemani mukaan MobilePayn asentaminen onnistuu vain EU:n talousalueella asuville. Eli taidanpa saada unohtaa koko kokeilun. Blaah, mälsää.

Kun auringonpaisteestaan tunnettu Kalifornia tarjoileekin rakeita, räntää ja hernerokkasumua

Aika monella on käsitys, että Kaliforniassa paistaa ikuinen aurinko, palmut huojuvat leppeässä tuulessa ja lämpö hellii ja hivelee ihoa päivästä toiseen. Onhan se toki ison osan vuodesta niinkin, mutta olen blogissani yrittänyt tuoda esiin myös oman asuinalueemme viileitä ja viime aikojen jopa huippusateisia talvia. Eli vuodenajat erilaisine säineen löytyvät myös täältä Pohjois-Kaliforniasta. 

Kuten jo viime postauksessani kirjoitin, meillä on nyt ollut iloista hulinaa Suomesta saapuneiden vieraiden kanssa. Kun viimeisimmät vieraat miettivät tänne suuntautuvan lomansa ajankohtaa muutama kuukausi sitten, totesimme ukkokullan kanssa, että juu, huhtikuussa täällä on tyypillisesti jo ihan mukavat säät, sellainen Suomen kesä, tiedättehän. Se on varmasti ihan kiva ajankohta tulla, tervetuloa. 

Jo vierailunsa heti ensimmäisenä päivänä piilaaksolainen sää kuitenkin yllätti. Olikin luvattu kaatosadetta, mutta pääsimmekin nauttimaan auringosta. Kunnes iltapäivästä saimme niskaamme paikallisittain harvinaiset raekuuron ja ukonilman.

Kun viime viikonloppuna retkeilimme vieraidemme kanssa Yosemiten kansallispuistossa, sama kuvio toistui. Olimme kaavailleet lauantaita haikkipäiväksi. Mutta kun seurasin sääennusteita koko edeltävän viikon, oli lauantaille kansallispuistoon luvassa todella kylmää ja jopa räntäsadetta! Ja tämä, vaikka edeltävällä viikolla alue kelli helteessä! Vaikka tuijotin ennusteita kuinka tiukasti ja tiuhaan, kylmä saderintama pysyi ennusteessa muuttumattomana.

Lower Yosemite Falls, Yosemiten kansallispuisto. Kevät on erinomaista aikaa, sillä jopa kalifornialaisissa vesiputouksissa on silloin valtavasti vettä! Syys-lokakuussa tuo sama putous saattaa olla vain pikkuinen liru tai ei vettä ollenkaan. Kuva otettu vierailuviikonloppumme perjantaina, jolloin suomalainen tarkeni vielä T-paidassa.

Kun sitten lauantaiaamu valkeni, saimmekin jälleen yllätyksenä nauttia aurinkoisesta säästä. Saderintama saapuisikin tuoreimman ennusteen mukaan kansallispuistoon vasta puoliltapäivin tai jopa myöhemmin. Niinpä päätimme rohkeasti lähteä aamusta haikillemme. Tepastelimme upeissa maisemissa melko kiireettä. Luonnonhelmassa pidetyn evästauon kera reippailumme kesti nelisen tuntia.

Yosemiten laaksoa lauantaiaamuna. Aurinko paistoi, jihuu!

Haikin jälkeen pidimme vielä pienen kahvi- ja hiukopalatauon ja lähdimme näyttämään vieraille toista puolikasta kansallispuistosta. Tällä erää autoillen. Mutta voi hyvät hyssykät sentään! Sen että pääsimme matkaan, sää teki todellakin tepposet! Ajoreittimme nousi ensin kilometrin ja sitten jo kahden kilometrin korkeuteen. Ensimmäisenä vastaamme iski aivan järkyttävä hernerokkasumu! Näkyvyys oli paikoin vain viisi metriä. Toisella puolella ajotietä oli jyrkkä rotko, eikä pientareella ollut minkäänlaisia suojakaiteita. Jo tämä asetelma toi oman jännityksensä etenemiseen. Toisekseen hidastimme itse vauhtia reilusti, mutta moni vastaantuleva ei todellakaan säätänyt ajonopeuttaan olosuhteita vastaavaksi. Napsautimme autostamme sumuvalon päälle ja lisäksi laitoimme paikalliseen tapaan myös hätävilkut palamaan. Ajovalot olivat myös päällä koko ajan, totta kai. Mutta. Meidän järkytykseksi todella moni vastaantuleva ajoi tyystin ilman ajovaloja tuossa karmeassa sumussa!

Koska tie nousi vuorilla korkeuksiin, myös lämpötila laski nopeasti. Se suorastaan romahti. Ei mennyt kauaakaan, kun ajelimme jo nollakelissä. Tiesimme, että omat renkaamme olivat hyvässä kunnossa, mutta samaan aikaan tieto paikallisten autojen renkaiden surkeasta kunnosta lisäsi tuskaa. Oikeasti pelotti! Kun vastaantulijat posottivat täyttä vauhtia vuorenrinnettä alas nollakelissä ja ilman ajovaloja tuntui, että onnettomuuden ainekset olivat kasassa. Minä hetkenä hyvänsä voisi tapahtua jotakin ikävää. Vaikka itse ajoimme kieli keskellä suuta, monet muut olivat keliolosuhteista välinpitämättömiä.

Tässä yksi otos ajo-olosuhteistamme vuoristotiellä. Oikealla puolella rotko. Ajaisitko itse näissä olosuhteissa suurinta sallittua ajonopeutta? Käyttäisitkö ajovaloja? Entäpä sumuvaloa?

Oli se kamala ajopätkä! Istuin takapenkillä ja puristin pelkääjän penkin niskatukea rystyset valkoisina. Koko. Tuon. Ajan. En ensinnäkään muista koskaan aikaisemmin kokeneeni noin tiheää sumua ja että hidaskin eteneminen tiellä olisi pelottanut yhtä lailla. Mutta kiitos ukkokullan kärsivällisen ajotavan, ja onnenkantamoisena kukaan muu ei törttöillyt juuri meidän kohdalla, selvisimme sumun läpi ehjin nahoin ja pellein. 

Kansallispuiston hienot maisemat siltä puolelta puistoa jäivät kyllä vierailtamme sumun vuoksi näkemättä. Sen sijaan ajotien keskiviiva mahtoi kyllä porautua jokaisen meidän verkkokalvoille sitäkin tarkemmin, hahah.

Eikä tässä vielä kaikki

Sumu ei suinkaan jäänyt ainoaksi tekijäksi, joka sai meidät naispuoliset matkalaiset kiljumaan. Kun sumu alkoi lopulta hälvetä, eteemme räpsähti sekä raekuuroja että pitkään jatkunut räntäsade. Tienpientareet muuttuivat nopeasti valkoisiksi. Tilanne muistutti suomalaista takatalvea. Toivotin vieraamme vielä kerran tervetulleiksi meidän "aurinkoiseen Kaliforniaan". Onneksi heidän huumorinsa kesti tämän vitsailun.

Pientareet jo valkoisina. Tuulilasin alalaidassa rakeita. Ah, ihana huhtikuinen Kalifornia. :-D

Jälkikäteen onnittelimme itseämme vielä moneen kertaan, kuinka hyvä tuuri meillä kävi sään suhteen haikatessa. Vain tunti haikin jälkeen olosuhteet olivat jo todella ankeat: kylmät, märät, sumuiset ja lopuksi jopa valkeat. Olisiko siinä tarennut kannonnokassa edes eväsleipäänsä järsiä, jos taivaalta olisi tullut rakeita ja räntää niskaan... Mutta mahtava ja ikimuistoinen reissu, säästä huolimatta. Vaiko juuri sen ansiosta?

Tällaisia tunnelmapaloja tällä kertaa. Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Suomi-vieraiden ihana invaasio

Jo maaliskuun puolivälissä meillä alkoi ukkokullan kanssa suorastaan juhlaviikot. Olemme nimittäin saaneet ystäviä Suomesta vierailemaan Piilaaksossa ja San Franciscossa peräti kolmessa eri ryppäässä. Juhlavaa on totta kai nähdä ystäviä kasvotusten pidemmän tauon jälkeen, mutta vieläkin ylellisempää näistä tapaamisista on tehnyt se tosiasia, ettei meillä ole käynyt Suomi-vieraita täällä todella pitkään aikaan. Edellisen kerran vierashuonettamme majoittivat oululaisystävämme vuosi sitten. 

Maaliskuun ensimmäinen vieras on aiemmin asunut jonkin aikaa Piilaaksossa itsekin, joten sen suurempia turistikierroksia ei yhteisessä ohjelmassamme ollut. Sen sijaan kävimme naisporukalla vähän reippailemassa laaksoa ympäröivillä kukkuloilla ja hyvällä illallisella perulaisravintolassa. Kun päätimme mennä illallisen jälkeen vielä yksille, löysimme paikallispubista mukavana yllätyksenä suomalaista lonkeroa. Sitä sitten totta kai otimme.

Haikkimaisemia. Vasta kotona huomasin kuvasta, että tuon puun lehdethän muodostavat sydämen.

Seuraava Suomi-vieras sen sijaan saapui San Franciscoon työmatkalleen. Niinpä hurautimme ukkokullan kanssa viikonlopuksi junalla San Franciscoon mekin ja näytimme kaupunkia ystävällemme ja hänen työmatkakaverilleen. Oli hauska huomata, ettei ole tullut käytyä San Franciscon "turistipaikoissa" pitkään aikaan itsekään. Tähän on useampiakin syitä, pandemia luonnollisesti yksi niistä.

Union Square, San Francisco. Kaupungin nykytilasta voi olla montaa eri mieltä, mutta sentään tämän aukion söpöt sydänpatsaat säilyvät.

Meillä oli oikein rattoisaa, kun kiertelimme kaupunkia. Ruokapaikoiksi valitsimme sekä tuttua ja turvallista, että myös jotakin uutta. Kokeilimme San Franciscon ensimmäistä ja hiljattain palkittua burmalaisravintolaa. Vaikka tunnelma ravintolassa muistutti enemmän hektistä ja hälyistä maustebasaaria, oli ruoka kuitenkin taivaallisen hyvää.

Matka lounaspaikkaan taittui Chinatownin lävitse. Ennakkoon oli luvattu koko päiväksi sadetta, mitä harmittelin etukäteen, mutta lopulta sää suosikin.

Yhtenä kohokohtana San Franciscon kävijöille oli tietenkin saada kyydit robottitaksissa. Siinäpä riittikin ystävillämme ihmeteltävää: kehitys on todella kehittynyt. Lopulta totesivat, että tämähän ajaa paremmin kuin ihmiskuski. Ja tästä saatiin jälleen hyvä osoitus. Yhdessä vaiheessa taksimatkamme eteni suoraan kohti ilta-aurinkoa. Asfaltti oli vielä märkä edellisestä sadekuurosta ja jo alhaalta paistavat auringonsäteet liki sokaisivat meidät kyytiläiset. Tienpinta kiilsi todella häikäisten. Mutta kirkas heijastus ei saanut robottitaksia nikottelemaan, vaan se ajoi varmuudella eteenpäin siinäkin tilanteessa. Ihmiskuskille näkyvyys olisi ollut äärimmäisen heikko.

Ilman kuskia huristelevien taksien lisäksi piilaaksolaisessa katukuvassa riittää muutakin kummasteltavaa. Kuvassa Cybertruck.

Maaliskuun kolmannet Suomi-vieraat saapuivat meille pitkäperjantaina. Heidän kohdallaan konkretisoitui, että vierashuonettamme ja sen ilmapatjasänkyä on todella käytetty edellisen kerran noin vuosi sitten. Kävi nimittäin ilmi, että vuodet, lämpötilavaihtelut ja muutot olivat tehneet ilmapatjan muoviosioille tehtävänsä: patja päästi nyt ilmansa pihalle. Ensin pikku hiljaa, mutta toisena yönä vieraat löysivät itsensä jo lattiaa vasten keskelle patjaa valuneina. Vaikka patja lyssähti, ei sen annettu latistaa tunnelmaa. Hankimme uuden. 9,5 vuotta palvellut vierassänky oli jo tullut tiensä päähän.

Näidenkin vieraiden kanssa olemme saaneet viettää jo ihania hetkiä ja niitä on onneksi luvassa vielä lisää. Tällä hetkellä pariskunta nautiskelee häämatkastaan Havaijilla ja kunnes sieltä palaavat, teemme yhteisen retken Yosemiten kansallispuistoon. Puistossa on edelleen lunta ja lisäksi siellä voi esiintyä yhä kipakoita yöpakkasia. Se mahtaa mukavasti karaista Havaijin lämmöstä palaavia... Toisaalta nämä vieraat saivat kokea paikallisittain erikoisia sääilmiöitä jo heti saavuttuaan. Ensimmäisenä päivänä piti sataa vettä koko päivän. Mutta hyvä tuuri astuikin kuvioihin ja nautimme yllätykseksi auringonpaisteesta. Iltapäivästä saimme kuitenkin niskaamme äkillisen raekuuron sekä myöhemmin vielä ukkosen, mitkä molemmat ovat täällä meidän nurkilla todella harvinaisia.

Kävimme tutkailemassa vieraiden kanssa mm. vähän ulkoilmataidetta.

Yllä olevan karhupatsaan turkki oli tehty 160 000:sta pennin kolikosta.

Maalis-huhtikuulle on siis kuulunut tällaista hulinaa. On oikein huvittanut, kun ensin ei käy Suomesta ketään vieraita ja sitten kun heitä saapuu, niin tulevat näin yhdessä rytäkässä, invaasiona. Mutta en valita, en todellakaan. Mukavaahan tämä vain on.

Ruis- ja kauraleivän lisäksi saimme hiukan suomalaista lukemista ja mm. tällaisia ihania herkkuja tuliaiseksi. Kasasta on kylläkin jotenkin kummallisesti jo pari karkkipussia ja yksi suklaalevy (uutuusmaku Pretzel) hävinneet. Olisiko pääsiäisnoita ottanut ja ahmaissut?

Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tällä kertaa ja sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

Suomi-vieraiden suusta

Facebook muistuttaa kuvista, jotka on otettu tasan vuosi sitten. Olimme Suomi-vieraamme kanssa Tyynenmeren rannalla. Myös tämän vuoden lokakuussa meillä kävi Suomi-vieraita ja kävimme heidänkin kanssaan tuota valtamerta ihastelemassa. Olenkin ehdottomasti sitä mieltä, että jos tänne asti matkustaa, on Tyynimeri yksi must-see -kohteista, varsinkin jos kyseistä valtamerta ei ole aiemmin nähnyt. Tietyt kuviot siis toistuvat vieraidemme kanssa, mutta niin toistuvat monet Suomi-vieraiden toteamuksetkin. Tässä postauksessa siis pientä kokoelmaa asioista, joita useat vieraistamme ovat täällä ääneen ihmetelleet.

Postausta ei voisi kirjoittaa ilman tätä ensimmäistä:

Liikenne, liikenne ja liikenne 

Monet vieraistamme ihmettelevät etukäteen, miksi joka paikkaan pitää lähteä niinkin aikaisin. Lisäksi, jos olemme vaikkapa varanneet yhteisen viikonloppumatkan, haluamme lähteä Piilaaksosta ajelemaan jo hyvissä ajoin perjantaina. Tarkoituksenamme on välttää työmatkaruuhkat, jotka ovat perjantaisin yleensä pahemmat monen muunkin lähtiessä viikonlopuksi Piilaaksosta muualle. Yksi vieraistamme oli katsellut Piilaaksossa sijaitsevia paikkoja etukäteen kartasta ja ihmetellyt, että nehän ovat todella lähekkäin. Miksi ihmeessä pitäisi muka varata niinkin paljon aikaa siirtymiseen paikasta A paikkaan B? Olemme toki varoitelleet etukäteen liikennemääristä, mutta usealle todellisuus valkenee vasta täällä, kun omin silmin liikennetilanteen näkevät. Jokainen on todennut  samaa. Autojen määrä ja useista moottoritiekaistoista huolimatta liikenteen ruuhkautuminen yllättävät monet vieraistamme. 

Tyynenmeren vesi

Monet vieraistamme ovat olleet tietoisia, että Tyynenmeren vesi täällä Pohjois-Kalifornian rannikolla on kylmää. Moni haluaa kuitenkin käydä kokemassa asian itse ja uittaa vähintäänkin varpaansa Tyynenmeren aallokossa. Tämän jälkeen moni todella uskoo. Vesi on kylmää. Rohkeimmat vieraistamme ovat toki uineetkin tuossa meressä täällä ollessaan, mutta mielikuvat pikku-pikku bikineissä tuntikaupalla surffailusta kuuluvat enemmänkin eteläiseen Kaliforniaan. Täällä pohjoisempana meressä harrastamiseen suosittelen ehdottomasti märkäpukua.

Myös se, että rannikolla on niin paljon viileämpää kuin sisämaassa tai että myös San Franciscon kaupungissa on yleensä aina huomattavasti vilpoisampaa, yllättää monet. 

Shark Fin Cove eli suomeksi Haineväpoukama Tyynenmeren kuohuissa.

Call boxit eli tienvarsien hätäpuhelimet

Muutamat vieraistamme ovat tehneet tarkan huomion myös call boxeista, tienvarsille sijoitetuista hätäpuhelinlaatikoista. Ovat ihmetelleet, että vieläkö täällä todella on tuollaisia! Kyllä, koska kännykkäkenttää ei todellakaan ole joka paikassa. Kotoamme ei tarvitse ajaa kuin 20 minuuttia ja olemme Santa Cruzin vuoristoteillä, missä ei läheskään kaikin paikoin ole enää kännykkäkuuluvuutta. Suomessa olemme jo tottuneet niin hyvälle, että puhelinverkko löytyy joka niemen nokasta, mutta täällä tilanne on toinen. Nämä call boxit ovat siis hätäpuheluita varten esimerkiksi onnettomuuden sattuessa ja niitä näkee myös moottoriteiden ja pitkien siltojen varrelle ripoteltuina, missä ns. kiinteän puhelimen tavoitettavuus on kaukana.

Surkeat suihkut ja alhainen vedenpaine 

Moni on tuntunut myös tuskailevan hotellien ja muiden majapaikkojen huonoja suihkuja. Itse olemme kotiimme toki asentaneet suihkupään letkulla, mutta monissa paikoissa on vain alla olevan kuvan mukainen suihkupää. Vedenpaine on monin paikoin säädetty alhaiseksi Kalifornian vedenpuutteen vuoksi. Tarkoituksena on siis säästää suihkukäynneillä vettä, mikä ei monellekaan Suomessa ole mitenkään ajankohtaista tai pakollista.

Matalat omakotitalot

Viimeisin Suomi-vieraamme kiinnitti myös huomiota paikallisiin omakotitaloihin, kun ajelimme paikallisella omakotitaloalueella. Enpä ollut itsekään asiaa ajatellut, että täkäläiset yksikerroksiset omakotitalot ovat tosiaan suomalaisia sisariaan huomattavasti matalampia, suorastaan lättänöitä. Huonekorkeus täkäläisissäkin taloissa on varmastikin aivan normaali, mutta tänne rakennetuista omakotitaloista puuttuu korkea kivijalka. Täältä kun puuttuu kokonaan routa ja pakkasöitä on ehkä kerran tai pari vuodessa. Suomessa kylmyys huokuu myös maaperästä, joten kunnon eristykset lattioissa ovat enemmän kuin paikallaan. Samoin on Suomessa kattojen laita. Sielläkin on melkoiset eristevilloitukset, ettei lämpö karkaa katon kautta harakoille. Täällä näitä talojen ylä- ja alaosien eristyksiä ei tarvita ja talot jäävät littanan näköisiksi.

Piilaaksolainen omakotitalo Halloween-koristeissaan. Eipä juuri kivijalkaa.

Kävijämäärät ja hiljaisuuden puute patikoidessakin

Muutamien vieraidemme kanssa olemme käyneet myös patikoimassa. Kansallispuisto Yosemiten tai eri luonnonpuistojen kävijämäärät ovat yllättäneet. Viime postauksessa kerroinkin, että esimerkiksi Yosemiten kansallispuistossa käy vuosittain 4-5 miljoonaa kävijää. Siellä ei siis tarvitse olla yksin.

Suomessa patikoidessa odottaa usein pääsevänsä keskelle täydellistä hiljaisuutta ja erakoitumaan ihmisistä, mutta täällä tilanne on eri. Väkimäärä tuo tietenkin omaa trafiikkiaan poluillekin, mutta nyt viimeksi kiinnitimme Suomi-vieraidemme kanssa yhdessä huomiota myös Yosemiten laakson yllä olevaan lentoliikenteeseen. Kalifornian taivaalla lentelee lentokoneita tuon tuosta ja vaikka nuo isot koneet olivatkin kilometrien korkeudessa, kantautui niiden ääni vaimeana Yosemiten laaksoon. Siellä ääni jäi vielä kumisemaan laakson kallioseinämistä. 

Ja sitten tulee vielä pahin piste iin päälle. Jotkut patikoijista kuljettavat mukanaan bluetooth-kaiutinta eli musiikin pitää pauhata patikkapolullakin repusta käsin niin itselle kuin kaikille muillekin samoilijoille. He eivät tule kuuntelemaan luonnonrauhaa. He tulevat kuuntelemaan luonnon keskelle poppia, rokkia tai räppiä. Omg! En tiedä, joko tätä näkee Suomessakin, mutta minun puolestani voisivat jättää musiikinsoiton tyystin leiripaikoille. 

Täysi-ikäisyyden raja

Nyttemmin meillä kyläilemässä on käynyt myös vieraita, jotka ovat olleet iältään 18-21 vuotta. Suomessa he siis ovat jo oikeutettuja ostamaan alkoholia tai tilaamaan sitä ruokaravintolassa, mutta täälläpä onkin toisin. Yhdysvalloissa alkoholia saavat nauttia vasta 21 vuotta täyttäneet. Niinpä on syntynyt keskustelua kuinka kummallinen maa tämä USA oikein onkaan. Ajokortin voit ajaa jo 16-vuotiaana, mutta olutta tai lasillista viiniä et voi tilata ravintolassa ennen kuin olet 21. Mutta ne ovat säännöt tässä maassa ja niillä mennään. 

Oma havainto vieraiden viihdyttämisestä

Hassua on myös huomata vähän yllättäenkin kuinka kolme vuotta sitten on tullut esitelleeksi Suomi-vieraille hiukan erilaisia juttuja. Yksi Suomi-vieraistamme kolmen vuoden takaa osti täältä näin Halloweenin alla kurpitsankaiverrussetin. Viimeisimmät vieraamme halusivat ostaa samanlaisen tuliaisiksi lapsille ja kysyin kolmen vuoden takaiselta vieraalta, muistaako hän mistä kaiverrussetin osti. Hän ei muistanut kaupan nimeä. Jokin ruokakauppa se oli, mutta kertoi sen jääneen mieleen siitä, että olin esitellyt silloin sen viiniosaston viinien lajitteluperusteen. Viinit oli tässä ruokakaupassa nimittäin lajiteltu rypäleittäin, ei maittain kuten Suomessa. No, ratkaisevaa vihjettä se ei kaupan sijainnista antanut, sillä niinhän täällä viinit lajitellaan melkeinpä kaikissa kaupoissa, missä vain on vähänkin isompi viinivalikoima. Samoin, kolme vuotta sitten asuimme eri kaupungissakin, joten silloiset kauppa-asiamme hoidimme eri kaupoissa kuin nykyään. No, lopulta kurpitsankaiverrussetti löydettiin paikallisesta apteekista. :-D

Suomalaisia vieraitamme hiukan huvitti, kun lähdimme sunnuntaina vielä illallisen päätteeksi apteekkin shoppailemaan. Ja tosiaan, täältähän voi ostaa apteekeista vaikka ja mitä, myös kurpitsankaiverrussettejä. Tässä muuten minun apteekkikuittini. Ostin yhden tuotteen, mutta ostoskuitti oli yli 1,5 metriä pitkä. Kyseisellä apteekilla on tapana jakaa tarjouskuponkeja kuittiensa lopputeksteissä ja tämä taisi kyllä olla pisin saamani kuitti ikinä. Perulainen villasukka on vain tuomassa mittakaava. :-) 

Palatakseni aiheeseen, olipa siis mielenkiintoista huomata muutos, että muistan kyllä itsekin ihailleeni tuota Suomen tapaan verrattuna mielestäni järkevämpää viinien lajittelutapaa täällä ja kirjoitin siitä aikoinaan blogissanikin, mutta nyt asia tuntuu näemmä jo niin arkipäiväiselle, ettei nykyisille vieraille ole hoksannut moista enää esitelläkään. 

Tässä luettelemani asiat eivät varmastikaan ole niitä ainoita ihmetyksen aiheita, mutta nämä tulivat nyt päällimmäisinä mieleeni. Eipä muuta kuin ensi kertaan eli nyt sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Syksy yllätti ja muita havaintoja kuluneelta viikolta

Parhaillaan minun pitäisi puunailla kotia ja heiluttaa imuria vimmatusti. Suomi-vieraamme nimittäin laskeutuvat läheiselle lentokentälle tuota pikaa. Blogi kuitenkin imaisi hetkeksi äärelleen ja totesinkin, että kyllä bloggaus aina siivouksen voittaa. Syvällisempiin pohdintoihin ei nyt ole aikaa, mutta tässäpä muutamia tuulahduksia kuluneelta viikolta kuvien muodossa.

Limet, jee!

Alkuviikosta saimme ilmoittaa iloisia uutisia ystäväperheellemme Suomeen. Tämä perhe muutti kaksi vuotta sitten Piilaaksosta takaisin Suomeen ja adoptoimme tuolloin heidän pienen limepuunsa. Tähän asti puu on kranttuillut sen minkä on ehtinyt, mutta nyt, sinnikäs odotus palkittiin. Lopultakin puu suostui tekemään ensimmäiset hedelmänsä. Jee! Samalla selvisi, että hedelmänsä ovatkin kokoa mini, mutta ei se menoa haittaa. Tässä kuvassa ensimmäinen kypsynyt kaveri. Kymmenkunta raakiletta notkuu vielä puussa. Ei huono.

Pieni, mutta oma. :-)

Gordon paluu 

Suomi-reissun aikana hiukan jännäsimme, miten käy naapurin kissan vierailujen ollessamme yli viikon poissa maisemista ja häntä hellimästä. No, eipä huolta. Gordo on kirinyt menetettyä yhteistä aikaa loikoilemalla meillä nyt aivan hämmästyttävän paljon. Mahtavaa! Katti on ottanut kaikki rapsutukset, silitykset ja paijaukset vastaan tyytyväisyyttään kehräten. 

Sattuikin muuten Gordoon liittyen hauska tapaus. Kun palasimme Suomesta ja raahasimme matkalaukkujamme taloyhtiön parkkipaikalla kohti kotiamme, niin yhdet naapurit (ei edes Gordon omistajat) huikkasivat, että no sieltähän te vihdoin palasitte. Gordo on täällä ollut aivan ihmeissään ja vartioinut portaillanne milloin pääsisi sisään. Eli alkaa olla pian kaikille taloyhtiömme naapureille ihan yleisessä tiedossa missä Gordo "vapaa-aikansa" viettää. 

Gordo tai Gordon Bleu, kuten tätini kissaa kutsuu. Tässä katti näyttää mallia kuinka suojautua pahalta maailmalta.

Syksy yllätti

Tällä viikolla kauppaan mennessäni suorastaan hämmästyin, sillä varma syksyn merkki, kurpitsat, oli aseteltu meidänkin "lähikaupan" ovien edustalle. (Lähikauppa sitaateissa siksi, että se nyt vain sattuu sijaitsemaan lähimpänä, mutta sinnekin pääsemiseksi tarvitaan auto. Niinpä lähikauppa käsitteenä on täällä ihan eri kuin mihin olen ainakin itse Suomessa tottunut.)

Täällä Kaliforniassa syksy pääsee tulemaan hiukan varkain, sillä vielä tälläkin viikolla saimme puhista +30 Celsius-asteen päivälämpötiloissa. Toki illat ovat käyneet jo viileiksi. Suomessa syksy muistuttaa tulostaan myös puista putoilevien lehtien muodossa. No, tämän määritelmän mukaan Kaliforniassa olisi aina syksy, sillä osavaltiota riivaava kuivuus saa rutikuivia lehtiä pyörimään jaloissa ihan ympäri vuoden. Mutta kurpitsat. Niistä viimeistään tietää, että syksy on saapunut!   

Upea kuu

Tämä viikko oli siitäkin erikoinen, että todella pitkästä aikaa minulla on perjantai-ilta ja lauantai vapaata töistä. Tämähän on tuntunut aivan luksukselle! Ja näin olisi siis pitänyt olla valtaosin maaliskuusta lähtien. Yhtenä iltana, kun sitten ajelin töistä kotiin, huomasin taivaalla aivan upean kuun. Iso mollukka paistoi matalalla. Yritin sitten ottaa kotiin päästyäni siitä ihan kuvaa, mutta eihän siitä kännykän kameralla oikein kummoista tullut. No, pääsettepäs kuvan kautta kurkkaamaan kotikadullemme sen iltavalaistuksessa.

Kuutamon kuvaamiseksi otos on umpisurkea, mutta tällaisen avenuen varrella me siis asumme.

Oman elämänsä Sulo Vilén

Siivousta kun olen tässä sentään jo aloitellut, niin teinpä huvittavan huomion. Sitä kun on toisinaan tällainen oman elämänsä Sulo Vilén, niin tulee tehtyä aina silloin tällöin hyviä(?) ja edullisia hankintoja. Ostin Costcosta eli siitä täkäläisestä tukkuliikkeestä viiden rullan paketin siivouksessa käytettäviä desinfiointiliinoja. Ostin, kun niin halavalla sain. Noh, ensimmäinen purkki kului loppuun n. 1,5 vuoden päästä ostoksesta. Käytän liinoja nimittäin lähinnä ainoastaan taloyhtiön grillipaikalla tai jos olen keittiössämme käsitellyt raakaa kanaa. (Täällähän nimittäin tuppaa lähes kaikki kana ruokakaupoissa olemaan myynnissä isoina paloina, kuten kokonaisina, koipina tai rintaleikkeinä, ei pieninä paloina tai suikaleina. Niinpä liha täytyy usein leikata itse, jos haluat vaikkapa kanakeittoa. Tämä leikkaaminen on mielestäni aika ärsyttävää, koska aina on olemassa salmonellavaara. Olen onnistunut näkemään vain yhdessä kaupassa tähän mennessä valmiiksi pilkottua kanaa ja silloinkin rasioita oli tarjolla jotakuinkin kaksi kappaletta.) Mutta palatakseni desinfiointiliinoihin, niin nyt on siis neljä rullaa vielä jäljellä, joten käyttötahdin pysyessä samana minulla riittää näitä siivousliinoja vielä kuudeksi vuodeksi eteenpäin! Hah hah. 

Salmonella aiheuttaa USA:ssa vuosittain arviolta 1,2 miljoonaa sairastumista, joista 23 000 vaatii sairaalahoitoa ja 450 johtaa kuolemaan. Arvio on CDC:n (Center of Disease Control and Prevention) antama. Onnistuisikohan noita lukuja pienentämään, jos kanaa myytäisiin kaupoissa myös valmiiksi pilkottuna, ettei jokaisen tarvitsisi sählätä raa'an kanan kanssa kotona itse? Kuvan liinojen pitäisi tepsiä myös Salmonella-bakteeriin. 

Mutta nyt minä jatkan siivousta sekä onneni kukkuloilla hillumista, sillä Suomi-vieraat saapuvat ihan pian! Edellisistä Suomi-vieraista onkin aikaa jo melkein vuosi, joten kyllä nämä vierailut nykyään todella harvinaista herkkua meille ovat. Palailen blogini pariin taas Suomi-vieraiden jälkeen. Siihen asti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!