Kun auringonpaisteestaan tunnettu Kalifornia tarjoileekin rakeita, räntää ja hernerokkasumua

Aika monella on käsitys, että Kaliforniassa paistaa ikuinen aurinko, palmut huojuvat leppeässä tuulessa ja lämpö hellii ja hivelee ihoa päivästä toiseen. Onhan se toki ison osan vuodesta niinkin, mutta olen blogissani yrittänyt tuoda esiin myös oman asuinalueemme viileitä ja viime aikojen jopa huippusateisia talvia. Eli vuodenajat erilaisine säineen löytyvät myös täältä Pohjois-Kaliforniasta. 

Kuten jo viime postauksessani kirjoitin, meillä on nyt ollut iloista hulinaa Suomesta saapuneiden vieraiden kanssa. Kun viimeisimmät vieraat miettivät tänne suuntautuvan lomansa ajankohtaa muutama kuukausi sitten, totesimme ukkokullan kanssa, että juu, huhtikuussa täällä on tyypillisesti jo ihan mukavat säät, sellainen Suomen kesä, tiedättehän. Se on varmasti ihan kiva ajankohta tulla, tervetuloa. 

Jo vierailunsa heti ensimmäisenä päivänä piilaaksolainen sää kuitenkin yllätti. Olikin luvattu kaatosadetta, mutta pääsimmekin nauttimaan auringosta. Kunnes iltapäivästä saimme niskaamme paikallisittain harvinaiset raekuuron ja ukonilman.

Kun viime viikonloppuna retkeilimme vieraidemme kanssa Yosemiten kansallispuistossa, sama kuvio toistui. Olimme kaavailleet lauantaita haikkipäiväksi. Mutta kun seurasin sääennusteita koko edeltävän viikon, oli lauantaille kansallispuistoon luvassa todella kylmää ja jopa räntäsadetta! Ja tämä, vaikka edeltävällä viikolla alue kelli helteessä! Vaikka tuijotin ennusteita kuinka tiukasti ja tiuhaan, kylmä saderintama pysyi ennusteessa muuttumattomana.

Lower Yosemite Falls, Yosemiten kansallispuisto. Kevät on erinomaista aikaa, sillä jopa kalifornialaisissa vesiputouksissa on silloin valtavasti vettä! Syys-lokakuussa tuo sama putous saattaa olla vain pikkuinen liru tai ei vettä ollenkaan. Kuva otettu vierailuviikonloppumme perjantaina, jolloin suomalainen tarkeni vielä T-paidassa.

Kun sitten lauantaiaamu valkeni, saimmekin jälleen yllätyksenä nauttia aurinkoisesta säästä. Saderintama saapuisikin tuoreimman ennusteen mukaan kansallispuistoon vasta puoliltapäivin tai jopa myöhemmin. Niinpä päätimme rohkeasti lähteä aamusta haikillemme. Tepastelimme upeissa maisemissa melko kiireettä. Luonnonhelmassa pidetyn evästauon kera reippailumme kesti nelisen tuntia.

Yosemiten laaksoa lauantaiaamuna. Aurinko paistoi, jihuu!

Haikin jälkeen pidimme vielä pienen kahvi- ja hiukopalatauon ja lähdimme näyttämään vieraille toista puolikasta kansallispuistosta. Tällä erää autoillen. Mutta voi hyvät hyssykät sentään! Sen että pääsimme matkaan, sää teki todellakin tepposet! Ajoreittimme nousi ensin kilometrin ja sitten jo kahden kilometrin korkeuteen. Ensimmäisenä vastaamme iski aivan järkyttävä hernerokkasumu! Näkyvyys oli paikoin vain viisi metriä. Toisella puolella ajotietä oli jyrkkä rotko, eikä pientareella ollut minkäänlaisia suojakaiteita. Jo tämä asetelma toi oman jännityksensä etenemiseen. Toisekseen hidastimme itse vauhtia reilusti, mutta moni vastaantuleva ei todellakaan säätänyt ajonopeuttaan olosuhteita vastaavaksi. Napsautimme autostamme sumuvalon päälle ja lisäksi laitoimme paikalliseen tapaan myös hätävilkut palamaan. Ajovalot olivat myös päällä koko ajan, totta kai. Mutta. Meidän järkytykseksi todella moni vastaantuleva ajoi tyystin ilman ajovaloja tuossa karmeassa sumussa!

Koska tie nousi vuorilla korkeuksiin, myös lämpötila laski nopeasti. Se suorastaan romahti. Ei mennyt kauaakaan, kun ajelimme jo nollakelissä. Tiesimme, että omat renkaamme olivat hyvässä kunnossa, mutta samaan aikaan tieto paikallisten autojen renkaiden surkeasta kunnosta lisäsi tuskaa. Oikeasti pelotti! Kun vastaantulijat posottivat täyttä vauhtia vuorenrinnettä alas nollakelissä ja ilman ajovaloja tuntui, että onnettomuuden ainekset olivat kasassa. Minä hetkenä hyvänsä voisi tapahtua jotakin ikävää. Vaikka itse ajoimme kieli keskellä suuta, monet muut olivat keliolosuhteista välinpitämättömiä.

Tässä yksi otos ajo-olosuhteistamme vuoristotiellä. Oikealla puolella rotko. Ajaisitko itse näissä olosuhteissa suurinta sallittua ajonopeutta? Käyttäisitkö ajovaloja? Entäpä sumuvaloa?

Oli se kamala ajopätkä! Istuin takapenkillä ja puristin pelkääjän penkin niskatukea rystyset valkoisina. Koko. Tuon. Ajan. En ensinnäkään muista koskaan aikaisemmin kokeneeni noin tiheää sumua ja että hidaskin eteneminen tiellä olisi pelottanut yhtä lailla. Mutta kiitos ukkokullan kärsivällisen ajotavan, ja onnenkantamoisena kukaan muu ei törttöillyt juuri meidän kohdalla, selvisimme sumun läpi ehjin nahoin ja pellein. 

Kansallispuiston hienot maisemat siltä puolelta puistoa jäivät kyllä vierailtamme sumun vuoksi näkemättä. Sen sijaan ajotien keskiviiva mahtoi kyllä porautua jokaisen meidän verkkokalvoille sitäkin tarkemmin, hahah.

Eikä tässä vielä kaikki

Sumu ei suinkaan jäänyt ainoaksi tekijäksi, joka sai meidät naispuoliset matkalaiset kiljumaan. Kun sumu alkoi lopulta hälvetä, eteemme räpsähti sekä raekuuroja että pitkään jatkunut räntäsade. Tienpientareet muuttuivat nopeasti valkoisiksi. Tilanne muistutti suomalaista takatalvea. Toivotin vieraamme vielä kerran tervetulleiksi meidän "aurinkoiseen Kaliforniaan". Onneksi heidän huumorinsa kesti tämän vitsailun.

Pientareet jo valkoisina. Tuulilasin alalaidassa rakeita. Ah, ihana huhtikuinen Kalifornia. :-D

Jälkikäteen onnittelimme itseämme vielä moneen kertaan, kuinka hyvä tuuri meillä kävi sään suhteen haikatessa. Vain tunti haikin jälkeen olosuhteet olivat jo todella ankeat: kylmät, märät, sumuiset ja lopuksi jopa valkeat. Olisiko siinä tarennut kannonnokassa edes eväsleipäänsä järsiä, jos taivaalta olisi tullut rakeita ja räntää niskaan... Mutta mahtava ja ikimuistoinen reissu, säästä huolimatta. Vaiko juuri sen ansiosta?

Tällaisia tunnelmapaloja tällä kertaa. Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Sateenkaarivesiputous Yosemitessa

Joskus sitä käy kertakaikkisen hyvä tuuri harvinaisia luonnonilmiöitä havainnoidessa. Tähdet taivaankannella olivat kerrankin niin sanotusti oikeassa asemassa. Läheskään kaikki eivät taida olla tietoisia Yosemiten sateenkaarivesiputouksesta, joten ajattelinpa jakaa ilosanomaa hienosta luonnonilmiöstä omalta osaltani täällä blogissani.

Kävimme siis viime viikonloppuna Suomi-vieraidemme kanssa kuuluisassa Yosemiten kansallispuistossa Kaliforniassa. Olimme varanneet matkan majoituksineen jo monta kuukautta sitten. Alunperin meillä oli toisena vaihtoehtona lähteä Tahoe-järven jylhiin maisemiin, mutta päädyimme lopulta valitsemaan kohteeksi Yosemiten. Enpä silloin vielä arvannutkaan, miten oivan valinnan lopulta teimmekään.

Vielä reilu kuukausi ennen matkamme ajankohtaa saimme jännätä, pääsemmekö Yosemiten kansallispuistoon laisinkaan. Puisto nimittäin jouduttiin pitämään loppukesästä kokonaan suljettuna noin 2,5 viikon ajan läheisten maastopalojen vuoksi. Varsinkin Yosemiten laaksoon oli laskeutunut niin paljon savua, että alueella ulkoilu katsottiin epäterveelliseksi heikon ilmanlaadun vuoksi. 

No, lopulta tähdet kääntyivät onneksi oikeaan asentoon. Puisto avattiin jälleen yleisölle ja mekin pääsimme Suomi-vieraidemme kanssa matkan toteuttamaan. Ja kas, kuinka ollakaan! Vain kaksi viikkoa ennen matkaamme Yosemite julkaisi omilla some-kanavillaan kuvan Bridalveil-vesiputouksestaan. Tiettyyn aikaan vuodesta, tiettyyn kellonaikaan ja tietystä suunnasta katsottuna vesiputous säihkyisi sateenkaaren väreissä. Näky oli upea! Olimme viimeksi käyneet Yosemitessa toisen Suomi-vieraamme kanssa melkein tarkalleen vuosi sitten ja silloin ei meilläkään vielä ollut haisuakaan moisesta luonnonilmiöstä. Nyt laitoimme ajankohdan korviemme taakse ja tähtäsimme tämänkertaisten vieraidemme kanssa ilmiön näkymishetkellä oikealle näköalatasanteelle.

Kun saavuimme puistoon, kysyimme portilla olevalta puistovahdilta, olisiko yhä edelleen oikea aika nähdä Bridalveil-vesiputouksessa sateenkaaren värit. Park rangerin mukaan mahdollisuuksia ilmiön näkemiseen ei enää olisi. Ei kuulemma ollut enää oikea vuodenaika, eikä vesiputouksessa olisi tarpeeksi vettäkään. Ja pilviäkin oli kertynyt jo taivaalle, joten tokkopa näkisitte, tuumasi vahti. Olimme hiukan ihmeissämme puistovahdin sanomisista, koska ilmiöstä oli tiedotettu vain pari viikkoa aiemmin. Päätimme kuitenkin mennä itse paikan päälle tilannetta tarkistamaan.

Paikalla oli paljon turisteja, jotka eivät selvästikään tienneet tästä ilmiöstä. He kävivät paikalla vain nopeasti ja iso osa heistä poistui näköalatasanteelta vain minuutteja ennen h-hetkeä. Pari viikkoa sitten julkaistussa tiedotteessa ilmiön kerrottiin näkyvän kerran päivässä klo 16 aikaan. Me järkeilimme, että kahdessa viikossa auringon asento on jo näin talvea kohden mentäessä muuttunut, joten ilmiö voisi näkyä hyvinkin jo aiemmin auringon paistaessa matalemmalta. Olimme paikan päällä n. klo 15:20. Kymmenen minuuttia myöhemmin aurinko päätti mennä pilven taakse ja ehdimme jo pettyä, että nyt ilmiö jäisi kyllä viimeistään omin silmin todistamatta. Sinnikäs odotus kuitenkin palkittiin ja noin klo 15:45 saimme nähdä tämän upean ilmiön:

Bridalveil- eli suomeksi Morsiushuntu-vesiputous sateenkaaren väreissä Yosemiten Tunnel View -näköalatasanteelta kuvattuna.

Tässä vielä ukkokullan ottama kuva järjestelmäkameralla.   

Bridalveil-vesiputous on 189 metriä korkea.

Myöhemmin tulimme lukeneeksi erään valokuvaajan sivustolta, että kuvaaja oli yrittänyt bongata näkymää kamerallaan jo monta vuotta siinä kuitenkaan onnistumatta. Aina jokin elementti ilmiön näkemiseksi tai kuvaamiseksi oli mennyt pieleen. Niinpä voimme sanoa todellakin onnenkantamoiseksi, että näimme sateenkaarivesiputouksen heti ensimmäisellä yrittämällä. 

Vaikka jonkin aikaa saimme näkyä odotellakin, oli meillä mukavaa ajanvietettä seurattavana: taidemaalari ja hääpari otattamassa häävalokuviaan.

Mitkä kaikki täytyy sitten osua kohdalleen, jotta tämän kauniin luonnonilmiön voi Yosemitessa nähdä? Siitä kooste tässä:

1. Oikea paikka: Yosemiten kansallispuiston Tunnel View -näköalatasanne.
2. Oikea vuodenaika: Syyskuun loppu - lokakuun alku ja huhtikuu(?). Tarkkoja päivämääriä ei ole ilmoitettu oikein missään ja Yosemiten kansallispuisto itsekin tiedotti nyt vain ajankohdista syksy ja kevät. Yksi kuvaaja kertoi saaneensa vesiputouksen kuviinsa vielä Memorial Dayn aikaan eli toukokuun lopussa tänä vuonna.
3. Oikea kellonaika: Syyskuun lopussa ilmiö näkyy noin ko 16, meidän ollessa paikalla lokakuun 5. päivä, ilmiö näkyi klo 15:45. Toukokuun lopussa ilmiö oli näyttäytynyt klo 16:19.
4. Oikea sää: Auringonpaiste eli h-hetkellä ainakin pätkä pilvetöntä taivasta.
5. Kalifornian vesitilanne: Bridalveil-vesiputouksessa pitää olla vettä, mikä ei ole niinkään taattua kuivuudesta kärsivässä Kaliforniassa.

Kun sitten palasin Yosemite-viikonlopun jälkeen töihin, pomoni kysyi minulta heti, että menimmekö juuri tänä viikonloppuna kansallispuistoon retkeilemään nimenomaan sateenkaarivesiputouksen vuoksi. Ilmiöstä oli juuri samaisena viikonloppuna tullut uutisissakin pätkää ja pomoni oli saanut tietää ilmiöstä sitä kautta. Kerroin pomolleni, että tämä oli ihan sattumankauppaa, sillä matkavaraukset oli tosiaan tehty jo kuukausia aiemmin. Mutta että ihan uutisissa. Sitä suuremmalla syyllä sai ihmetellä puistonvartijan vähättelevää kommenttia ilmiön näkymisestä. Eikö hän halunnut tuottaa meille pettymystä, jos emme olisi sateenkaaren värejä nähneetkään, vaikkapa äkillisen pilvisyyden vuoksi, vai eikö vain uskaltanut varmaksi luvata, jos haastamme hänet sitten vaikka amerikkalaisittain käräjille? ;-) 

Pari muutakin vinkkiä

Nyt kun tässä vauhtiin pääsin, niin kerronpa vielä pari muutakin ajankohtaista vinkkiä. Yosemiten alue nimeltään Mariposa Grove on vihdoin aukaistu ison parkkipaikkaremontin jälkeen. Esimerkiksi viime vuoden lokakuussa se oli vielä kiinni. Mariposa Grovessa on mahdollista nähdä isoja punapuita ja alue on tästä syystä kovin suosittu. Arvasimme alueen ruuhkautuvan heti aamun jälkeen, joten olimme itse liikkeellä ajoissa. Ja se kannatti. Kun lähdimme Mariposa Grovesta pois, oli kello vasta 11:30 ja portit olivat jo ainakin siltä päivältä väliaikaisesti kiinni, koska isolle parkkipaikalle ei yksinkertaisesti mahtunut enää auton autoa. Ennen aamukahdeksaa tullessa omalla autolla voi ajaa ylös asti, mistä luontopolut lähtevät, mutta muutoin autot pitää jättää alaparkkipaikalle, josta sitten shuttlebussit kuljettavat patikoijat ylös polkujen lähtöpaikoille. Ruuhkat ja kävijämäärät voivat yllättää monen suomalaisen, vaikka olisi Suomen luontopoluilla kokenutkin patikoija.

Viime vuoden lokakuussa Mirror-järvessä oli vettä, tänä vuonna ei.

Yosemiten patikointipoluilla maisemat vaihtelevat. Välillä olet lehti- tai havumetsän siimeksessä, välillä tällaisella kivikkoisella aukealla.

Yosemitessa käy vuosittain 4 - 5 miljoonaa kävijää ja ruuhkaisin aika (75 % vierailijoista) osuu touko-lokakuulle. Marras-toukokuussa osa puiston kohteista, esimerkiksi Glacier Point -näköalapaikka ja sille vievä ajotie, on suljettu lumitilanteen vuoksi. Tänä vuonna viikkopassi puistoon maksaa 35 dollaria autokunnalta. Rahalla saa alueen kartan patikointipoluista ja halutessaan käyttöönsä esimerkiksi ilmaiset shuttlebussikuljetukset Yosemiten laaksossa ja Mariposa Grovessa. Lisäksi kansallispuiston kuivakäymälät ovat yleensä hyvin varustettuja wc-papereilla ja jopa käsidesiaineella, joskin se oli meidän kohdalla loppu. Leirintäalueilla löytyy myöskin vesivessat, joita voivat käyttää muutkin kuin telttapaikan varanneet. Lisäksi moneen paikkaan puistossa on pääsy niin lastenvaunujen kuin pyörätuolinkin kanssa, joten puiston upeat maisemat ovat lähes kaikkien saavutettavissa.

Tällainen tietopläjäys tällä kertaa. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!