Tammikuun kohokohdat ja eloa säiden armoilla

Kun elinympyrä supistuu koronarajoitusten myötä pitkälti vain kotikuvioihin, voivat normaalia pienemmätkin ilonaiheet nousta arvoon arvaamattomaan. Niinpä nostan blogiinikin juuri taaksejääneen tammikuun kohokohtia:

Mandariinimehutehdas käynnissä!

Mandariinimehutehdas 

Ehkä muistatte kuinka nauroin, että saimme tänä talvena appelsiinipuustamme vain yhden ainokaisen appelsiinin. Tapauksen tiimoilta ystävämme halusivat antaa meille omasta mandariinipuustaan satoa ja eräänä aurinkoisena tammikuun lauantaina menimme noita mandariineja poimimaan. Siis OMG, en ole eläissäni nähnyt yhdessä puussa niin paljon hedelmiä! Puu suorastaan notkui mandariineistaan ja muutama oksakin oli katkeillut hedelmien painosta. Ystävät olivat itse jo keränneet puusta siihen mennessä yli 300 mandariinia ja kun me pääsimme puun äärelle, se näytti edelleen, ettei sen satoon olisi kajottu vielä laisinkaan. Keräsimme kaksi isoa kassillista mandariineja ja puu jäi yhä edelleen pullolleen satoa. Oli se kyllä tapaus!

Tässä kuva mandariinipuun oksistosta. Oli se ihan mieletön puu!

Saimme ystäviltämme myös lainaksi heavy user -tasoisen sitruspusertimen ja seuraavana päivänä saimme ukkokullan kanssa leikkiä mandariinimehutehdasta. Osa mandariineista jätettiin syötäviksi ihan sellaisenaan, mutta viisi litraa saimme hedelmistä mehuakin. Oi, miten hyvää! Tämä mandariinicase sai minut kyllä niin iloiseksi pitkäksi aikaa. Mandariinien poimintakin oli tosi kivaa puuhaa ja tulihan siinä C-vitamiinitasotkin turvatuiksi hyväksi aikaa.

Takapihan pimppausta

Nyt tammikuussa saimme vihdoin ja viimein aikaiseksi asentaa myös tunnelmavalot takapihallemme. Eihän niitä oltu vasta kuin vuosi ja seitsemän kuukautta suunniteltu, hah. Ystäviemme pihalta saimme lisäidean laittaa myös muutama tiki-soihtu, siis lyhty, joka jäljittelee aitoa palavaa tulta. Takapihasta tuli nyt kyllä aika kiva, vaikka itse sanonkin. Lisäksi istutin takapihallemme ensimmäiset Kalifornian perunani. Täällä meidän leveyksillä perunanistutusaika on nimittäin jo tammikuussa, sillä kesäaika on liian kuumaa. Nyt on sitten jännättävänä kevään mittaan, että nouseeko sieltä mitään. 

Rajoitusten höllennyksiä

Joulukuun alussa kerroin kuinka Kalifornian kuvernööri määräsi osavaltiostamme ne alueet suljettaviksi (stay at home order), missä sairaaloiden tehohoitopaikkojen kapasiteetti laski alle 15 %. Meidän asuinalueella tuo määräys astui voimaan joulukuun alkupäivinä ja sitä on kestänyt yhtäjaksoisesti näihin päiviin saakka. Kunnes sitten viime maanantaina saimme iloisia uutisia: tehohoitopaikkojen määrä ylitti vaaditun rajan, tuleva ennustekin paikoista näytti hyvälle ja niinpä kotonapysyttelemisrajoituksia höllennettiin. Tämän myötä palasimme takaisin 4-portaiseen koronan alueellisiin vakavuusluokituksiin. Olemme kuitenkin edelleen tuon asteikon huonoimmalla tasolla (purple tier), mutta esimerkiksi ulkona ruokailu ravintoloiden patioilla on nyt jälleen mahdollista. Myös nk. personal services -paikat, kuten esimerkiksi kynsisalongit, kampaamot ja hierontapaikat ovat saaneet avata ovensa rajoitetuille asiakasmäärille ja tiukkoja hygieniasääntöjä noudattaen. Rajoituksia meillä on toki kovasti edelleen, mm. yli 150 mailin päähän matkustamisesta napsahtaa 10 päivän karanteeni. 

Mutta nyt viikonloppuna kävimme siis ensimmäisen kerran kahteen kuukauteen nauttimassa lounaan ravintolassa tai siis sen terassialueella. Lounas maistui mitä parhaimmalle ihanassa auringonpaisteessa ja kävelykadun ihmisiä seuraillen. Tämä tuntui kyllä aivan mahtavalle! Kuin tuulahdus jostakin siitä vanhasta kivasta normaalista.

Mikä ihanuus! Toki jo annos itsessään, mutta myös se, että eteeni tuotiin ruokalista, josta sai valita jonkun toisen valmistamaa maukasta ruokaa! Olemme tilanneet koko pandemia-ajan vähintään kerran viikossa ruokaa kotipaketeissakin, mutta ei siinä samanlaista tunnelmaa saa, kun syö ateriansa styroxlaatikosta.

Tämä cappuccinokin maistui jotenkin taivaallisen hyvälle! Posliinikuppi ja kaikki!

 

Sitten tammikuuhuni kuului vielä yksi aivan ihana ja mieltä lämmittävä tapaus, mutta se jää blogin ulkopuolelle. Mutta jos siis ystävä, joka tämän iloisen jutun meille järjesti, sattuu tämän postauksen lukemaan, niin tiedätpä, että yhden huikean kohokohdan sait aikaiseksi, kiitos vielä kerran.

Mutta sitten, tammikuussa olemme jälleen kerran olleet myös isojen luonnonvoimien armoilla:

Ilmoja on pidellyt

Tammikuussa saimme Piilaaksossa ensin nauttia vuodenaikaan nähden suorastaan poikkeuksellisen lämpimistä säistä. Noin 1,5 viikon ajan oli todella lämmintä ja muutamina päivinä ylitettiin hellerajakin. Mutta sitten saapui kova myrsky. Sen jälkeen alkoivat rankkasateet ja saapui uusi myrsky. Vuorilla ja pohjoisempana tämä tiesi lumimyrskyjä. Kuuluisa Yosemiten kansallispuistokin jouduttiin sulkemaan sataneiden lumimassojen ja rakennusten päälle kaatuneiden puiden vuoksi. Santa Cruz -vuorilta, eli Piilaakson ja Tyynenmeren väliseltä vuorelta evakuoitiin ihmisiä kodeistaan, sillä rankkasateiden myötä odotettiin pahoja maanvyörymiä, kiitos viimesyksyisten maastopalojen. Joillakin ihmisillä meni koti taas alta, kun mutamassat vyöryivät rinteitä alas.

Mökin päälle kaatunut puu Yosemiten kansallispuistossa. Kuva kansallispuiston Facebook-sivulta.

Viime viikolla Facebook muistutti kolmen vuoden takaisesta viikonloppureissustamme Tyynenmeren rannalla Big Surissa. Taisi olla tuon muiston kanssa sama päivä, kun sitten uutisoitiin, että rankkasateet olivat aiheuttaneet jälleen kerran maanvyörymän rannikolla ja pätkä kuuluisasta rantareitistä Highway 1 on taas sortunut mereen. Vain parikymmentä mailia Big Surista etelään, kohdassa Big Creek Bridge. Korjaustyöt vievät vähintään vuoden. Edellisen kerran maanvyörymä hautasi pitkän pätkän tuota tietä alleen keväällä 2017. Kovin surullista tämäkin.

Kron4 Newsin uutiskuvaa sortuneesta Highway 1 -tiestä. Korjaustöiden arvioidaan vievän vähinään vuoden. Jos joku suunnittelee tekevänsä road tripiä tätä Kalifornian rantareittiä pitkin seuraavan vuoden aikana, niin kannattaa varautua kiertotiehen.

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

Korona-kilot, Suomi-kilot ja mitä näitä nyt on

Tällä kertaa kirjoitan teille hiukan painonhallinnasta, lähinnä omastani. Koronapandemia toi jokaisen arkeen muutoksia, toisilla mantereilla enemmän kuin toisilla, ja myös tällä on ollut monille omat vaikutuksensa henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin, mukaan lukien painonhallintaan. Postauksen jälkipuoliskolla pohdin painonhallinta-asiaa hiukan myös ulkosuomalaisen näkökulmasta ja kerron omista havainnoistani. On nimittäin olemassa sellainenkin ihan oma painonnousukategoriansa kuin Suomi-kilot! Hahah. 

Lähtökohtana pohdiskeluilleni on se, että vuodenvaihteessa 2019-2020 painoin henkilökohtaisesti eniten ikinä. Kiitos amerikkalaisen terveysvakuutuksemme ja sen vuosittaisten ilmaisten terveystarkastusten, sain huomata vuodessa terveydessäni tapahtuneen muutoksia ja tämä näkyi tietyissä testiarvoissa lääkärintarkastuksen yhteydessä. Ja kun eihän tässä mitään nuoria ja terhakoita teerenpoikia enää olla, niin oli otettava hiukan ryhtiliikettä koko painonhallintaan. No, kuinka on mennyt? Mitä puntari näyttää marraskuussa 2020? Millaisia muutoksia omaan hyvinvointiini vuosi 2020 on tuonut?

Ilmestyikö sinullekin kotiin koronakaranteeniajan hitti hulavanne? Jos ilmestyi, niin sano hep!

Vuosi 2020 jo muutoinkin erilainen 

Vielä viime vuonna kävin aktiivisesti ilta- ja viikonlopputöissä, mikä vaikutti isolta osalta myös henkilökohtaiseen ruokarytmiini. Ja voin kertoa, ettei vaikutus ollut mitenkään positiivinen. Ehkä muistatte, kun kerroin 10 - 11 -tuntisista työpäivistä ilman ruokataukoa. Sehän nyt oli kaikkea muuta kuin tervettä! Jättäydyin pois superstressaavaksi ja epäsäännölliseksi muodostuneesta työstäni tämän vuoden tammikuussa. Ilokseni sain huomata, että tämän myötä ensinnäkin ruokarytmini palautui nopeasti ennalleen eli suhteellisen normaaliksi ja toisekseen painoni tipahti ensimmäisen työttömyyskuukauden aikana parin kilon verran ihan tuosta noin vain, humps! Ja kiloja karisi, vaikka samaan aikaan sain polvivamman ja liikuntapuoli tyssäsi käytännössä täysin. Osa pudotuksesta oli siis varmastikin kroppaani jo pitkään patoutunutta stressiä ja pelkästään sen tuomaa lisäpainoa ja pöhötystä. En nyt tässä ketään siis kuitenkaan usuta painonpudotusmielessä jättäytymään pois töistään sentään, heh. Mutta sitä kyllä suosittelen, että oman työn (tai muun arjen) tuomaa stressikuormaa kannattaa säännöllisin väliajoin omalla kohdalla puntaroida.

Kuinkas homma sitten kehittyi, kun tuli tämä penteleen pandemia? 

Korona-kilot

Kun sitten viime maaliskuussa pandemia laittoi Kaliforniassa melkeinpä koko yhteiskunnan ja erilaiset liiketoiminnat tiks' kiinni, toi se mukanaan lisää isoja muutoksia arkeen. Päivärytmi muuttui monella täysin. Työt siirtyivät kotiin ja sitä myötä arkiaktiivisuus väheni huimasti. Lisäksi jatkuvalta tuntuva ruoanlaitto kotona ja liikuntaharrastusten jouduttua pakolliselle tauolle laittoivat nekin monien arjen rutiinit uusiksi. No näinhän se meni meilläkin. 

Jos vertaan omaa elämääni vuoden takaiseen, oikeastaan mikään arkirutiineissani ei ole samaa. Okei, aamukahvit juon edelleen entiseen tapaan, mutta siinäpä se melkein onkin. Viime vuonna kävin siis vielä töissä, enää en. Vuosi sitten harrastin viikoittain säännöllisiä kuntosali-, tanssi-, jooga- tai muita jumppatuokiota, tänä vuonna enää en. Siis moni asia perusarjessa on heittänyt häränpyllyä. Kuntosalijäsenyyteni oli alkuperäisen sopimuksen mukaan voimassa kesään 2020, mutta jäsenyyttäni on koronasulkujen vuoksi jatkettu. Nyt en vain tälläkään hetkellä tiedä, minne asti jäsenyyteni on voimassa. Kuten muistanette aiemmasta postauksestani, meillä Piilaaksossa kuntosalit olivat kokonaan suljettuina seitsemän kuukautta. Kuntosaleja ryhdyttiin availemaan pienellä käyttökapasiteetilla syyskuussa ja tällä hetkellä pääsisin kuntosalilleni peräti ilman erillisen aikaslotin varaamista. Mutta suoraan sanoen, vallitsevan tautitilanteen vuoksi en ole edelleenkään innostunut menemään hikoilemaan tuntemattomien ihmisten kanssa sisätiloihin. Niinpä korona-arki on vaatinut kehittelemään omatoimista viikkoliikuntaa. No onnistuiko se?

Maaliskuu ja vielä huhtikuun alkukin minulla meni vielä aika lamaannuksissa, enkä saanut kävelylenkkejä kummoisempaa liikuntaa juurikaan aikaiseksi. Toisaalta, ei polvenikaan vielä kestänyt isompia revittelyjä. Sitten päätin kokeilla kuntosaliketjuni tarjoamia ohjattuja jooga- ja pilatestunteja mobiilisovelluksen kautta. Suhtauduin näihin etukäteen suoraan sanoen tosi skeptisesti, enkä uskonut niistä itselleni muodostuvan mitään pysyvää viikkorutiinia. Mutta kun selkärankanihan tuppaa sanomaan aika nopeasti niks, naks ja poks, jos en harrasta joogan tapaista rangan liikuttelua, joten kappas vain, kuntosalini nauhoittamat joogasessiot jäivät kuin jäivätkin minulle korona-arkeeni mukaan. Se oli positiivinen yllätys itsellenikin ja ranka on kiittänyt.

Sitten yritin kyhätä kasaan kotioloihin edes jonkinmoista kuntosalin korviketta. Tässä haasteena tuli se, ettei sopivia käsipainoja saanut juuri sillä hetkellä hankituiksi oikein mistään! Urheiluvälinekaupat olivat luonnollisesti koronan vuoksi kiinni ja jopa verkkokauppa Amazon myi ei oota. Moni muukin siis hankki kuntoiluvälineitä kotiinsa. Jumppakuminauhat pelastivat ja pystyin jatkamaan myös fysioterapeuttini antamia jumppaohjeita polveni kuntouttamiseksi.

No sittenhän markkinoille iski korona-ajan kuumimmistakin kuumin jumppaväline: hulavanne! No sen päätin tilata minäkin. Moni tuskaili, ettei saanut vannetta pyörimään lantiollaan ollenkaan. Isona kompastuskivenä veikkaan, ettei vanne ole ollut kaikille sopivankokoinen tai -painoinen. Oikean vanteen valintaan vaikuttaa nimittäin ihmisen pituus ja paino. Tässä yhden, sattumanvaraisesti valitun vannevalmistajan kaavio oikean vanteen valintaan: 

Jokaisella vannevalmistajalla mahtaa olla omat taulukkonsa oikean vanteen valintaan. Kuvakaappaus: spinsterz.com.

No minä sain kyllä oman vanteeni oitis pyörimään, tosin vain ja ainoastaan toiseen suuntaan, mutta sillä seurauksella, että lantiolleni kehkeytyi toiselle puolelle aivan järkyttävät mustelmat! Ne olivat oikein kunnon verenpurkaumat, ihanan tummanpuhuvat ja violetit. Auts! Ja kestivät muuten pitkään parannella pois. Niinpä oma hulavanteeni on ollut tästä syystä todella vähällä käytöllä. Ehkä sitä voisi taas uhkarohkeasti yrittää...

Totta kai korona-arjen ruokailutkin ovat poikenneet aikaa ennen koronasta. Itselleni on tosiaan onneksi palautunut se säännöllisempi ruokailurytmi. Lisäksi tätä nykyä tulee syötyä enemmän kotiruokaa, joskin olemme koko tämän ajan pyrkineet tukemaan myös paikallisia ravintolayrittäjiä ja tilaamme noutoruokaa ja tai olemme syöneet ulkona vähintään kerran viikossa heti kun se tuli piirikunnassamme mahdolliseksi. Olen myös huomannut kehittyneeni aikamoiseksi mestariksi kahdessa asiassa: 1) Ruoan valmistaminen jäljellä olevista vähistä tarvikkeista niin, että seuraavaa kauppakäyntiä voi pitkittää vielä ainakin päivällä tai useammallakin. Ja 2) ruoan jatkojalostaminen edellisen päivän pienistä jämistä. Tästä yksi esimerkki alla olevassa kuvassa. Alkukaranteenista herkkuja kyllä kului aika paljon, eikä se liikkumattomuuden kanssa saanut aikaan kuin muutaman hyvinsyödyn lisäkilon. Vaihteeksi. Nykyään herkkuhammasta kolottaa onneksi hiukan vähemmän, vaikka Suomi-herkkujakin kaapistamme yhä löytyy.

Tässä valmisteilla "Mikki Hiiri-ruokaa" eli quesadillat täysjyvätortilloista. Näihin saa mainiosti upotettua edellisen päivän kana- tai lihakastikkeen jämät. Juustoa ja kasviksia väliin ja avot! Aina on maistunut, ainakin meillä!

Ehkä Suomesta käsin katsottuna voi ihmetellä, että no miten kummassa korona voisi vaikuttaa niinkin paljon elämään, että se vaikuttaisi aina painonhallintaan saakka. Muistutan kuitenkin tässä yhteydessä, että meillä täällä Piilaaksossa elämä on ollut todella paljon rajoitetumpaa, aina ruokakauppakäynneistä lähtien, ja yhteiskunta on ollut huomattavasti suljetumpi Suomeen verrattuna. Jopa luonnonpuistoja ulkoilureitteineen on ollut täällä pahimmillaan kokonaan suljettuina, etteivät ihmiset ryntäisi sankoin joukoin samoille poluille hikoilemaan ja toisiaan viruksella tartuttamaan. Lisäksi omat haittansa esimerkiksi ulkoilumahdollisuuksiin on tuonut sitten ne Pohjois-Kalifornian maastopalot ja niiden myötä heikko ilmanlaatu, joista kirjoitin jo aiemmin. 

No sitten. Ainakin omien havaintojeni mukaan meillä ulkosuomalaisillahan on siis ihan oma ansa painonnousussa ja se on seuraava:

Suomi-kilot

Moni varmaan ajattelee, että miksipä se ruokavalio ja syöminen muuttuisi, vaikka muuttaisit Suomesta ulkomaille. Mutta kyllä se kuulkaas vain muuttuu. Paljon vaikuttaa jo pelkästään se, millainen uuden asuinmaan ruokakulttuuri noin yleensä on. Jos olet ollut itse tuhdin aamupalan kannattajia, mutta uudessa asuinmaassasi aamupalaksi käsitetään kuppi kahvia ja makea suklaacroissant. Ja tämä totta kai korostuu, jos vaikkapa puolisosi edustaa tätä erilaista kulttuuritaustaa. No, ukkokultani on ihan Suomi-poikia, mutta niin vain on oma ruokavalioni muuttunut Kaliforniaan muuton myötä. Tässä yksi esimerkki: Suomessa päivittäiseen perusruokavaliooni kuuluivat mm. täysjyväruisleipä, 100 % kauraleipä, itse poimitut marjat tuoreina tai pakastimesta sekä raejuusto. No, yksi asia, mitä amerikkalaiset eivät kerta kaikkiaan osaa, on raejuuston valmistus. Suomen veroista raejuustoa ei täältä vain onnistu löytämään, joten raejuusto on näiden vuosien aikana tippunut ruokavaliostani kokonaan pois. Ja leipäpuolikin on täällä terveysnäkökulmasta ja saatavuudeltaan niin erilaista, että leivän syöntikin on jäänyt pois melkeinpä kokonaan. 

Ja sittenhän meillä ulkosuomalaisilla on tosiaan tämä ihan oma painonnousukategoriansa, nimittäin Suomi-reissut! En ole tämän 6,5 vuoden aikana tehnyt ainoatakaan visiittiä Suomeen, etteikö puntari olisi näyttänyt reissun jälkeen suurempaa lukemaa. Olen siis haalinut mukaani hyvinsyötyjä Suomi-kiloja! Nyt tänä  syksynä huomasin, että kun sain viettää Suomessa ruhtinaalliset viisi viikkoa, eikä tarvinnut yrittää ahmia kaikkia Suomi-herkkuja kahdessa viikossa, hahah, niin sain viidessä viikossa vain 1,5 lisäkiloa matkaani.

Nyt koronan aikaan on tullut seurattua omaa painoa hiukan tarkemmin. Tässä omaa painonkehityskäppyrääni viimeisiltä kuukausilta. Pystyakselilla on paino kiloina (joiden lukemat olen tarkoituksella jättänyt pois näkyvistä) ja vaaka-akselilla on aika amerikkalaisessa muodossa eli esim. 9/1 tarkoittaa 1. syyskuuta. Käppyrästä näkyy aivan selvästi ajankohta, jolloin kävin Suomessa. Heh, ne kuuluisat Suomi-kilot tulivat taas!

Niitä vastustamattomia Suomi-herkkuja!

Pahin Suomi-kilojen keräysaika on omien kokemusteni mukaan kuitenkin aina joulu. Eihän minun tarvitse kuin kävellä suomalaisessa Citymarketissa notkuvien konvehtirasiahyllyjen ohitse, kun vyötärölleni jo ilmestyy uimarengas! Ja tässä uimarenkaassa ei muuten ole sisällä pelkkää ilmaa, vaan on ihan työn ja hikoilun takana päästä siitä vararenkaasta sitten eroon. Noh, tänä vuonna maailmantilanne kyllä näyttäisi pahaenteisesti sille, etten pääse suomalaiseen joulukonvehtimereen polskuttelemaan. Ehkä painokäyräni kiittää, mutta muuta kivaapa siinä ei sitten olekaan. Mutta tällainen lisäansa meillä osalla ulkosuomalaisia voi olla, mitä painonkehitykseen tulee.

Summa summarum

Painoni on siis poukkoillut tänä vuonna paljon. Painonnousua ovat tuoneet koronapandemian eristäytyneisyys ja varsinkin pandemian alkuajan liikkumattomuus sekä yleisesti aina Suomi-reissut. Sen sijaan painoa kohdallani taas ovat pudottaneet stressaavan ja epäsäännöllisen työn poisjättäminen ja sitä kautta ruokarytmin palautuminen, perinteinen kotiruoka ja uuden omatoimisen/itseohjautuvan liikuntarutiinin löytyminen. Jotakin tässä on kuitenkin tullut tehdyksi oikeaan suuntaan, sillä niistä pahimmista painoajoista olen saanut karistettua nyt liki kahdeksan kiloa pois. Ja kun tämän muuntaa paikallisittain paunoiksi, saa sen kuulostamaan vieläkin paremmalle, eli pudotusta yli 17 paunaa, hip-hip-hurraa! 

No, nyt on kyllä synttäri- ja minilomaherkuttelut Amador Cityssä vähän tuoneet takapakkia, mutta eiköhän tästä taas jonkinmoisille raiteille pääse. Ottamatta kantaa henkiseen hyvinvointiin, niin ainakin fyysisesti voin sanoa voivani paljon paremmin kuin vuosi sitten. Mitenkäs sinulla, onko paino ja muu fyysinen terveys muuttunut koronan myötä ja mihin suuntaan? Ja hankitko sinäkin hulavanteen viime keväänä?

Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tällä kertaa ja sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. No nyt tapahtui kuulkaas ihme juttu! Menin tämän postauksen kirjoittamisen jälkeen ihan piruuttanikin taas kokeilemaan sitä hulavannetta ja nyt sain kuin sainkin sen pyörimään myös toiseen suuntaan! Ehkä tämä piiiitkä tauko oli tehnyt sitten hyvää. :-)