Tammikuun kohokohdat ja eloa säiden armoilla

Kun elinympyrä supistuu koronarajoitusten myötä pitkälti vain kotikuvioihin, voivat normaalia pienemmätkin ilonaiheet nousta arvoon arvaamattomaan. Niinpä nostan blogiinikin juuri taaksejääneen tammikuun kohokohtia:

Mandariinimehutehdas käynnissä!

Mandariinimehutehdas 

Ehkä muistatte kuinka nauroin, että saimme tänä talvena appelsiinipuustamme vain yhden ainokaisen appelsiinin. Tapauksen tiimoilta ystävämme halusivat antaa meille omasta mandariinipuustaan satoa ja eräänä aurinkoisena tammikuun lauantaina menimme noita mandariineja poimimaan. Siis OMG, en ole eläissäni nähnyt yhdessä puussa niin paljon hedelmiä! Puu suorastaan notkui mandariineistaan ja muutama oksakin oli katkeillut hedelmien painosta. Ystävät olivat itse jo keränneet puusta siihen mennessä yli 300 mandariinia ja kun me pääsimme puun äärelle, se näytti edelleen, ettei sen satoon olisi kajottu vielä laisinkaan. Keräsimme kaksi isoa kassillista mandariineja ja puu jäi yhä edelleen pullolleen satoa. Oli se kyllä tapaus!

Tässä kuva mandariinipuun oksistosta. Oli se ihan mieletön puu!

Saimme ystäviltämme myös lainaksi heavy user -tasoisen sitruspusertimen ja seuraavana päivänä saimme ukkokullan kanssa leikkiä mandariinimehutehdasta. Osa mandariineista jätettiin syötäviksi ihan sellaisenaan, mutta viisi litraa saimme hedelmistä mehuakin. Oi, miten hyvää! Tämä mandariinicase sai minut kyllä niin iloiseksi pitkäksi aikaa. Mandariinien poimintakin oli tosi kivaa puuhaa ja tulihan siinä C-vitamiinitasotkin turvatuiksi hyväksi aikaa.

Takapihan pimppausta

Nyt tammikuussa saimme vihdoin ja viimein aikaiseksi asentaa myös tunnelmavalot takapihallemme. Eihän niitä oltu vasta kuin vuosi ja seitsemän kuukautta suunniteltu, hah. Ystäviemme pihalta saimme lisäidean laittaa myös muutama tiki-soihtu, siis lyhty, joka jäljittelee aitoa palavaa tulta. Takapihasta tuli nyt kyllä aika kiva, vaikka itse sanonkin. Lisäksi istutin takapihallemme ensimmäiset Kalifornian perunani. Täällä meidän leveyksillä perunanistutusaika on nimittäin jo tammikuussa, sillä kesäaika on liian kuumaa. Nyt on sitten jännättävänä kevään mittaan, että nouseeko sieltä mitään. 

Rajoitusten höllennyksiä

Joulukuun alussa kerroin kuinka Kalifornian kuvernööri määräsi osavaltiostamme ne alueet suljettaviksi (stay at home order), missä sairaaloiden tehohoitopaikkojen kapasiteetti laski alle 15 %. Meidän asuinalueella tuo määräys astui voimaan joulukuun alkupäivinä ja sitä on kestänyt yhtäjaksoisesti näihin päiviin saakka. Kunnes sitten viime maanantaina saimme iloisia uutisia: tehohoitopaikkojen määrä ylitti vaaditun rajan, tuleva ennustekin paikoista näytti hyvälle ja niinpä kotonapysyttelemisrajoituksia höllennettiin. Tämän myötä palasimme takaisin 4-portaiseen koronan alueellisiin vakavuusluokituksiin. Olemme kuitenkin edelleen tuon asteikon huonoimmalla tasolla (purple tier), mutta esimerkiksi ulkona ruokailu ravintoloiden patioilla on nyt jälleen mahdollista. Myös nk. personal services -paikat, kuten esimerkiksi kynsisalongit, kampaamot ja hierontapaikat ovat saaneet avata ovensa rajoitetuille asiakasmäärille ja tiukkoja hygieniasääntöjä noudattaen. Rajoituksia meillä on toki kovasti edelleen, mm. yli 150 mailin päähän matkustamisesta napsahtaa 10 päivän karanteeni. 

Mutta nyt viikonloppuna kävimme siis ensimmäisen kerran kahteen kuukauteen nauttimassa lounaan ravintolassa tai siis sen terassialueella. Lounas maistui mitä parhaimmalle ihanassa auringonpaisteessa ja kävelykadun ihmisiä seuraillen. Tämä tuntui kyllä aivan mahtavalle! Kuin tuulahdus jostakin siitä vanhasta kivasta normaalista.

Mikä ihanuus! Toki jo annos itsessään, mutta myös se, että eteeni tuotiin ruokalista, josta sai valita jonkun toisen valmistamaa maukasta ruokaa! Olemme tilanneet koko pandemia-ajan vähintään kerran viikossa ruokaa kotipaketeissakin, mutta ei siinä samanlaista tunnelmaa saa, kun syö ateriansa styroxlaatikosta.

Tämä cappuccinokin maistui jotenkin taivaallisen hyvälle! Posliinikuppi ja kaikki!

 

Sitten tammikuuhuni kuului vielä yksi aivan ihana ja mieltä lämmittävä tapaus, mutta se jää blogin ulkopuolelle. Mutta jos siis ystävä, joka tämän iloisen jutun meille järjesti, sattuu tämän postauksen lukemaan, niin tiedätpä, että yhden huikean kohokohdan sait aikaiseksi, kiitos vielä kerran.

Mutta sitten, tammikuussa olemme jälleen kerran olleet myös isojen luonnonvoimien armoilla:

Ilmoja on pidellyt

Tammikuussa saimme Piilaaksossa ensin nauttia vuodenaikaan nähden suorastaan poikkeuksellisen lämpimistä säistä. Noin 1,5 viikon ajan oli todella lämmintä ja muutamina päivinä ylitettiin hellerajakin. Mutta sitten saapui kova myrsky. Sen jälkeen alkoivat rankkasateet ja saapui uusi myrsky. Vuorilla ja pohjoisempana tämä tiesi lumimyrskyjä. Kuuluisa Yosemiten kansallispuistokin jouduttiin sulkemaan sataneiden lumimassojen ja rakennusten päälle kaatuneiden puiden vuoksi. Santa Cruz -vuorilta, eli Piilaakson ja Tyynenmeren väliseltä vuorelta evakuoitiin ihmisiä kodeistaan, sillä rankkasateiden myötä odotettiin pahoja maanvyörymiä, kiitos viimesyksyisten maastopalojen. Joillakin ihmisillä meni koti taas alta, kun mutamassat vyöryivät rinteitä alas.

Mökin päälle kaatunut puu Yosemiten kansallispuistossa. Kuva kansallispuiston Facebook-sivulta.

Viime viikolla Facebook muistutti kolmen vuoden takaisesta viikonloppureissustamme Tyynenmeren rannalla Big Surissa. Taisi olla tuon muiston kanssa sama päivä, kun sitten uutisoitiin, että rankkasateet olivat aiheuttaneet jälleen kerran maanvyörymän rannikolla ja pätkä kuuluisasta rantareitistä Highway 1 on taas sortunut mereen. Vain parikymmentä mailia Big Surista etelään, kohdassa Big Creek Bridge. Korjaustyöt vievät vähintään vuoden. Edellisen kerran maanvyörymä hautasi pitkän pätkän tuota tietä alleen keväällä 2017. Kovin surullista tämäkin.

Kron4 Newsin uutiskuvaa sortuneesta Highway 1 -tiestä. Korjaustöiden arvioidaan vievän vähinään vuoden. Jos joku suunnittelee tekevänsä road tripiä tätä Kalifornian rantareittiä pitkin seuraavan vuoden aikana, niin kannattaa varautua kiertotiehen.

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa! 

Sateenkaarivesiputous Yosemitessa

Joskus sitä käy kertakaikkisen hyvä tuuri harvinaisia luonnonilmiöitä havainnoidessa. Tähdet taivaankannella olivat kerrankin niin sanotusti oikeassa asemassa. Läheskään kaikki eivät taida olla tietoisia Yosemiten sateenkaarivesiputouksesta, joten ajattelinpa jakaa ilosanomaa hienosta luonnonilmiöstä omalta osaltani täällä blogissani.

Kävimme siis viime viikonloppuna Suomi-vieraidemme kanssa kuuluisassa Yosemiten kansallispuistossa Kaliforniassa. Olimme varanneet matkan majoituksineen jo monta kuukautta sitten. Alunperin meillä oli toisena vaihtoehtona lähteä Tahoe-järven jylhiin maisemiin, mutta päädyimme lopulta valitsemaan kohteeksi Yosemiten. Enpä silloin vielä arvannutkaan, miten oivan valinnan lopulta teimmekään.

Vielä reilu kuukausi ennen matkamme ajankohtaa saimme jännätä, pääsemmekö Yosemiten kansallispuistoon laisinkaan. Puisto nimittäin jouduttiin pitämään loppukesästä kokonaan suljettuna noin 2,5 viikon ajan läheisten maastopalojen vuoksi. Varsinkin Yosemiten laaksoon oli laskeutunut niin paljon savua, että alueella ulkoilu katsottiin epäterveelliseksi heikon ilmanlaadun vuoksi. 

No, lopulta tähdet kääntyivät onneksi oikeaan asentoon. Puisto avattiin jälleen yleisölle ja mekin pääsimme Suomi-vieraidemme kanssa matkan toteuttamaan. Ja kas, kuinka ollakaan! Vain kaksi viikkoa ennen matkaamme Yosemite julkaisi omilla some-kanavillaan kuvan Bridalveil-vesiputouksestaan. Tiettyyn aikaan vuodesta, tiettyyn kellonaikaan ja tietystä suunnasta katsottuna vesiputous säihkyisi sateenkaaren väreissä. Näky oli upea! Olimme viimeksi käyneet Yosemitessa toisen Suomi-vieraamme kanssa melkein tarkalleen vuosi sitten ja silloin ei meilläkään vielä ollut haisuakaan moisesta luonnonilmiöstä. Nyt laitoimme ajankohdan korviemme taakse ja tähtäsimme tämänkertaisten vieraidemme kanssa ilmiön näkymishetkellä oikealle näköalatasanteelle.

Kun saavuimme puistoon, kysyimme portilla olevalta puistovahdilta, olisiko yhä edelleen oikea aika nähdä Bridalveil-vesiputouksessa sateenkaaren värit. Park rangerin mukaan mahdollisuuksia ilmiön näkemiseen ei enää olisi. Ei kuulemma ollut enää oikea vuodenaika, eikä vesiputouksessa olisi tarpeeksi vettäkään. Ja pilviäkin oli kertynyt jo taivaalle, joten tokkopa näkisitte, tuumasi vahti. Olimme hiukan ihmeissämme puistovahdin sanomisista, koska ilmiöstä oli tiedotettu vain pari viikkoa aiemmin. Päätimme kuitenkin mennä itse paikan päälle tilannetta tarkistamaan.

Paikalla oli paljon turisteja, jotka eivät selvästikään tienneet tästä ilmiöstä. He kävivät paikalla vain nopeasti ja iso osa heistä poistui näköalatasanteelta vain minuutteja ennen h-hetkeä. Pari viikkoa sitten julkaistussa tiedotteessa ilmiön kerrottiin näkyvän kerran päivässä klo 16 aikaan. Me järkeilimme, että kahdessa viikossa auringon asento on jo näin talvea kohden mentäessä muuttunut, joten ilmiö voisi näkyä hyvinkin jo aiemmin auringon paistaessa matalemmalta. Olimme paikan päällä n. klo 15:20. Kymmenen minuuttia myöhemmin aurinko päätti mennä pilven taakse ja ehdimme jo pettyä, että nyt ilmiö jäisi kyllä viimeistään omin silmin todistamatta. Sinnikäs odotus kuitenkin palkittiin ja noin klo 15:45 saimme nähdä tämän upean ilmiön:

Bridalveil- eli suomeksi Morsiushuntu-vesiputous sateenkaaren väreissä Yosemiten Tunnel View -näköalatasanteelta kuvattuna.

Tässä vielä ukkokullan ottama kuva järjestelmäkameralla.   

Bridalveil-vesiputous on 189 metriä korkea.

Myöhemmin tulimme lukeneeksi erään valokuvaajan sivustolta, että kuvaaja oli yrittänyt bongata näkymää kamerallaan jo monta vuotta siinä kuitenkaan onnistumatta. Aina jokin elementti ilmiön näkemiseksi tai kuvaamiseksi oli mennyt pieleen. Niinpä voimme sanoa todellakin onnenkantamoiseksi, että näimme sateenkaarivesiputouksen heti ensimmäisellä yrittämällä. 

Vaikka jonkin aikaa saimme näkyä odotellakin, oli meillä mukavaa ajanvietettä seurattavana: taidemaalari ja hääpari otattamassa häävalokuviaan.

Mitkä kaikki täytyy sitten osua kohdalleen, jotta tämän kauniin luonnonilmiön voi Yosemitessa nähdä? Siitä kooste tässä:

1. Oikea paikka: Yosemiten kansallispuiston Tunnel View -näköalatasanne.
2. Oikea vuodenaika: Syyskuun loppu - lokakuun alku ja huhtikuu(?). Tarkkoja päivämääriä ei ole ilmoitettu oikein missään ja Yosemiten kansallispuisto itsekin tiedotti nyt vain ajankohdista syksy ja kevät. Yksi kuvaaja kertoi saaneensa vesiputouksen kuviinsa vielä Memorial Dayn aikaan eli toukokuun lopussa tänä vuonna.
3. Oikea kellonaika: Syyskuun lopussa ilmiö näkyy noin ko 16, meidän ollessa paikalla lokakuun 5. päivä, ilmiö näkyi klo 15:45. Toukokuun lopussa ilmiö oli näyttäytynyt klo 16:19.
4. Oikea sää: Auringonpaiste eli h-hetkellä ainakin pätkä pilvetöntä taivasta.
5. Kalifornian vesitilanne: Bridalveil-vesiputouksessa pitää olla vettä, mikä ei ole niinkään taattua kuivuudesta kärsivässä Kaliforniassa.

Kun sitten palasin Yosemite-viikonlopun jälkeen töihin, pomoni kysyi minulta heti, että menimmekö juuri tänä viikonloppuna kansallispuistoon retkeilemään nimenomaan sateenkaarivesiputouksen vuoksi. Ilmiöstä oli juuri samaisena viikonloppuna tullut uutisissakin pätkää ja pomoni oli saanut tietää ilmiöstä sitä kautta. Kerroin pomolleni, että tämä oli ihan sattumankauppaa, sillä matkavaraukset oli tosiaan tehty jo kuukausia aiemmin. Mutta että ihan uutisissa. Sitä suuremmalla syyllä sai ihmetellä puistonvartijan vähättelevää kommenttia ilmiön näkymisestä. Eikö hän halunnut tuottaa meille pettymystä, jos emme olisi sateenkaaren värejä nähneetkään, vaikkapa äkillisen pilvisyyden vuoksi, vai eikö vain uskaltanut varmaksi luvata, jos haastamme hänet sitten vaikka amerikkalaisittain käräjille? ;-) 

Pari muutakin vinkkiä

Nyt kun tässä vauhtiin pääsin, niin kerronpa vielä pari muutakin ajankohtaista vinkkiä. Yosemiten alue nimeltään Mariposa Grove on vihdoin aukaistu ison parkkipaikkaremontin jälkeen. Esimerkiksi viime vuoden lokakuussa se oli vielä kiinni. Mariposa Grovessa on mahdollista nähdä isoja punapuita ja alue on tästä syystä kovin suosittu. Arvasimme alueen ruuhkautuvan heti aamun jälkeen, joten olimme itse liikkeellä ajoissa. Ja se kannatti. Kun lähdimme Mariposa Grovesta pois, oli kello vasta 11:30 ja portit olivat jo ainakin siltä päivältä väliaikaisesti kiinni, koska isolle parkkipaikalle ei yksinkertaisesti mahtunut enää auton autoa. Ennen aamukahdeksaa tullessa omalla autolla voi ajaa ylös asti, mistä luontopolut lähtevät, mutta muutoin autot pitää jättää alaparkkipaikalle, josta sitten shuttlebussit kuljettavat patikoijat ylös polkujen lähtöpaikoille. Ruuhkat ja kävijämäärät voivat yllättää monen suomalaisen, vaikka olisi Suomen luontopoluilla kokenutkin patikoija.

Viime vuoden lokakuussa Mirror-järvessä oli vettä, tänä vuonna ei.

Yosemiten patikointipoluilla maisemat vaihtelevat. Välillä olet lehti- tai havumetsän siimeksessä, välillä tällaisella kivikkoisella aukealla.

Yosemitessa käy vuosittain 4 - 5 miljoonaa kävijää ja ruuhkaisin aika (75 % vierailijoista) osuu touko-lokakuulle. Marras-toukokuussa osa puiston kohteista, esimerkiksi Glacier Point -näköalapaikka ja sille vievä ajotie, on suljettu lumitilanteen vuoksi. Tänä vuonna viikkopassi puistoon maksaa 35 dollaria autokunnalta. Rahalla saa alueen kartan patikointipoluista ja halutessaan käyttöönsä esimerkiksi ilmaiset shuttlebussikuljetukset Yosemiten laaksossa ja Mariposa Grovessa. Lisäksi kansallispuiston kuivakäymälät ovat yleensä hyvin varustettuja wc-papereilla ja jopa käsidesiaineella, joskin se oli meidän kohdalla loppu. Leirintäalueilla löytyy myöskin vesivessat, joita voivat käyttää muutkin kuin telttapaikan varanneet. Lisäksi moneen paikkaan puistossa on pääsy niin lastenvaunujen kuin pyörätuolinkin kanssa, joten puiston upeat maisemat ovat lähes kaikkien saavutettavissa.

Tällainen tietopläjäys tällä kertaa. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!