maanantai 30. marraskuuta 2015

Viisumiongelma ja Amerikka-elämän loppukiri

Hyvät lukijani, tämä on Ribs & Coke -blogin 98. postaus. Samalla se on toistaiseksi viimeinen postaus, jonka kirjoitan Amerikan mantereelta. Olen palaamassa Suomeen. Osin omasta päätöksestäni, mutta valtaosin taka-alalla painaa myös pakko.
Mississippiläisellä havunneulasella on kokoa. Jatka postaustani ja lue lisää "piikki lihassa"-tilanteesta.


Taustaa


Lankavyyhtihän alkoi sylttääntyä siinä vaiheessa, kun sain viime kerralla kylmää kyytiä USA:n maahantulotarkastuksessa. Nyt asiaa on selvitetty aina ukkokullan työpaikan lakimiehiä myöten ja kyllä, olen nähtävästi ollut viisumillani kuluvan vuoden aikana jo liian pitkään USA:ssa. Sallitut aikarajat ovat paukkuneet yli jo aika päiviä sitten. On siis melko, ellei jopa erittäin todennäköistä, että seuraavan kerran maahan pyrkiessäni, joutuisin todella maahantulotarkastuksen takahuoneeseen tarkempia selvityksiä varten. Ainakin jos pyrkisin maahan tämän vuoden puolella. Riskinä olisivat nykyisen, vielä 3,5 vuotta voimassa olevan viisumini evääminen ja maastakarkoitus. Niinpä minun on palattava nyt Suomeen, ainakin joksikin aikaa. Taitaa vielä olla jotakin "pientä" säätöä luvassa viisumiasioissa Suomen päässä, puuh...

Kun olen tapauksestani täällä rapakon takana ystäville kertonut, olen kuullut tosi monen, niin suomalaisen kuin amerikkalaisenkin sanovan, että ai, taas näitä tapauksia. En siis ole ainoa, joka viisumi- ja maassaoleskelulupa-asioissa tällaisen julman mankelin läpi vedetään. Jos siis jotakin olen tässä prosessissa kantapääni kautta oppinut niin sen, ettei The United States of America ole todellakaan maa, jonne tullaan ja mennään miten halutaan. Täällä rajatarkastukset eivät ole läpihuutojuttuja, kumileimasinmeininkiä. Täällä katsotaan kuka olet ja millä asioilla liikut. Myös pohjoissuomalainen, itseään viattomana pitävä kotirouva ratsataan rajalla. Ja siellähän minäkin sitten ns. kiinni jäin. 
Ostin muistoksi ja Suomi-kotiin vietäväksi tällaisia kotirouva-aiheisia lautasliinoja. Hiukan glamourimpaa kuvaa tosin antavat todellisista kotirouva-ajoistani, mutta ihan hauskoja.


Miltä nyt tuntuu?


Potuttaa. Potuttaa kuin sitä pientä kalifornialaista mustaa oravaa. Sitä, jolla on se liuhuhäntä, ei lainkaan tuuhea, eikä pörröinen. Sitä, joka näyttää enemmän rotalle kuin oravalle. 

Erityisen inhottavan tilanteesta tekee se, että ukkokulta jää tietenkin tänne ja joudumme nyt siis olemaan erossa ennalta määrittelemättömän ajan. Toinen toisella puolella maapalloa. Ei siis ole tiedossa päivämäärää, jolloin taas saman katon alla asumme. Se ei tunnu kivalle. Tällä hetkellä tähtien asento näyttäisi kuitenkin sen verran lupaavalle, että saan ukkokullan jouluksi sentään Suomeen. Omassa palapelissäni sen sijaan on nyt sen verran monta liikkuvaa osaa, etten vielä tiedä, tulenko olemaan Suomessa pari kuukautta vai puoli vuotta. Kauanko? En tiedä. 

Lisäksi kuin kohtalon ivaa tilanteessa on vieläpä se, että tunnen täältä suomalaisia, jotka haluaisivat palata ensimmäisellä mahdollisella lennolla takaisin Suomeen. Nyt he jäävät tänne ja minä, joka todellakin haluaisin pysyä Piilaaksossa, joudun pakkaamaan kimpsuni ja kampsuni ja palaamaan Suomeen. Joo, se on sitä elämää se. Jep!

Olen yrittänyt kaivaa tikulla tämänhetkisestä tilanteesta positiivisia puolia. Ja onhan niitä toki. Ensinnäkin iloitsen henkilökohtaisesti siitä, että sain olla Suomesta pois marraskuun. Vaikka se on rumasti sanottu Suomea kohtaan, niin marraskuu vain on minusta vuosi toisensa perään vuoden ankein kuukausi Suomessa. Pimeää, kylmää ja märkää. Inhoan suomalaista marraskuuta. Ja ah, minkälaisen marraskuun olenkaan saanut täällä elää ja kokea, road tripeineen kaikkineen. Saati, jos mietin millainen huippukokemus viimeinen reilu vuosi elämästäni on ollut! Viimeinen kuukausi onkin ollut suorastaan Amerikka-elämäni loppukiriä. Olen halunnut ottaa irti kaiken mahdollisen, mihin rahkeet ovat riittäneet.
Tämä kuva on otettu eilen, marraskuun toiseksi viimeisenä päivänä. Syömme lounasta ULKONA! Ihanaa!


Tyhjyyttään ammottava matkalaukku


Niin, niistä kimpsuista ja kampsuista. Pitäisi pakata. Mitä ihmettä minä laukkuuni nakkaan? Toppatakin. Takin, joka tuli tarpeeseen viime talvena Lake Tahoella. Ja uudet, alennusmyynnistä ostetut farkut. Muutenpa kalifornialaisen vaatekaappini sisältö onkin kesäkamppeita. Turha niitä on Suomen pakkasiin kiikuttaa. Ja taas se, minkä eniten haluaisin mukaani pakata, jää tänne. Ukkokulta.


Kuinka käy Ribs & Coken?


Entä kuinka käy blogini? Uskokaa tai älkää, mutta minulla olisi blogialustallani yli 50 postausaihetta odottamassa! Isoa osaa niistä olen jo kirjoitellutkin, osaan ottanut kuviakin valmiiksi. Mutta onko se sitten sama, Suomesta käsin niitä julkaista? Toisaalta, olisi varmasti jonkin verran ajatuksia avattavaksi myös (ainakin väliaikaisen) paluumuuttajan näkökulmasta. Kun mamu palaa maailmalta. Vaikka blogin kirjoittaminen on ollut oikein mukavaa ja nyt siihen on ollut aikaa, olen spekuloinut Ribs & Coke -blogin tulevaisuudesta seuraavia vaihtoehtoja:

a) Jatkan blogiani Suomessa ja kirjoittaminen toimii itsellenikin jonkinlaisena ajatusikkunana Kaliforniaan. Paikkaan, jonne minun on jonakin päivänä tarkoitus vielä palata. Aiheina voivat olla nyt jo aloitetut postausaiheet tai paluumuuttajan näkökulmasta kirjoitetut.

b) Kirjoitusintoni lopahtaa ja blogini hiljenee ainakin toistaiseksi.

c) Kirjoitusintoa riittäisi, mutta suomalainen oravanpyörä haukkaa minut taas rattaisiinsa, halusin sitä tai en, eikä aikaa kirjoittamiselle jää. Tämänkin seurauksena blogini hiljenee ainakin toistaiseksi.

d) Tapahtuu jotakin muuta. Mitä? En tiedä.

Ehkäpä tässä asiassa käännynkin teidän puoleenne, lukijat. Mitä sinä haluaisit Ribs & Coke -blogilta jatkossa? Palautetta ja kommentteja kaivataan.
Heippa Kalifornian palmut! Nähdään joskus ensi vuonna taas.


Loppukiteytys


Jos tilannetta nyt siis jollakin tavalla yrittää kiteyttää, niin tällä hetkellä radikaalit muutostuulet puhaltavat lähes jokaisella elämäni osa-alueella: parisuhteessa, asumisessa, työ-/vapaa-ajassa, sosiaalisessa lähipiirissä, harrastuspiireissä ja ympäröivässä kulttuurissa. Lisäksi vaihtuvat käytettävä valuutta, mittayksiköt, alla oleva menopeli, liikennekulttuuri, keittiöuunin koko, leivinpaperit ja kaikki. 

Kävi miten kävi, niin minun kuin bloginkin, mutta nyt on kuitenkin aika vaihtaa varvassandaalit toppakenkiin. Piakkoin alkavan joulukuun vietän pilkkopimeässä ja kylmässä Pohjois-Suomessa. Uskon kuitenkin, että läheiset, ystävät, mahtavat Kalifornia-muistot ja joulukinkku lämmittävät mieltä. Kiitos ja kumarrus, ja loppuun vielä hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Ja sinulle, Amerikka. Sinulle minä sanon yhden asian: "I'll be back!"

20 kommenttia:

  1. Sielun maisema ei tottele maantiedettä eikä orjaile viisumipykäliä. Tätä lisää, meille iloa ja sulle mielenpiristystä. IMHO.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti palautteesta. :-)
      Nim. Uuden lyhenteen IMHO oppinut ;-)

      Poista
  2. Toivottavasti jatkaisit kirjoittelua.

    VastaaPoista
  3. Heiii elä vaan lopeta tätä blogia! Mää haluan lukea sun juttuja vastaisuudessakin, vaikka Suomsta käsin. Ja yhyy mua melkein itketti lukea tätä. Tää on just se tän maan tylsin puoli... kuinka vaikea täällä on saada olla :( Pakko kysyä, että jos te olisitte naimisissa, niin olisiko tää tilanne silti tällainen? Ette oo harkinnut Vegasissa käyntiä? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla kannustavasta palautteesta. :-)

      Tilanne olisi eri, jos olisimme olleet naimisissa kun nykyisiä viisumeita anottiin. Mutta kummaa on, että ukkokullan naimisissa olevilla kollegoilla on myös ollut kirjavaa käytäntöä viisumeiden suhteen. Esimerkiksi viisumeiden pituudet vaihtelevat oudosti, vaikka kyseessä sama viisumiluokka.

      Poista
  4. Jatka ihmeessä kirjoittamista myös Suomesta! Tsemppiä siihen viisumiasiaan. Se naimisiin meno ois varmaan helpoin ratkaisu, niin kuin Ulla edelle kirjoitti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta ja tsempeistä. :-) Tsemppiä tässä tosiaan nyt tarvitaan!

      Poista
  5. Voi höh, onpa tylsä tilanne! Toivottavasti pääset jollain keinoilla pian takaisin, jos mieli niin tekee!

    Mä toivoisin, että blogi jatkaisi. Paluumuuttajan näkökulmasta kirjoitetut jutut kiinnostaisi. Voit ihmetellä täällä sitten niitä suomalaisia pieniä uuneja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta ja kyllähän tässä mieli takaisin tekee ja aika kovastikin. :-)

      Poista
  6. Kovasti kiinnostaisi lukea jatkossakin! Sekä niitä USA-, että ihan Suomi -juttujakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta. :-) Ja kiva kuulla, että molemmat, niin USA- kuin Suomi-jututkin kiinnostaisivat.

      Poista
  7. Näitä on hauska lukea ja kommentoida! Joten jos juttua riittää, jatka toki jos siltä tuntuu! Mutta jos ei, niin sit pidät blogilomaa. ja tuut pian takasin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti palautteesta, Lilli. Ja toivottavasti pääsen tosiaan pian takaisin.

      Poista
  8. Näitä on hauska lukea ja kommentoida! Joten jos juttua riittää, jatka toki jos siltä tuntuu! Mutta jos ei, niin sit pidät blogilomaa. ja tuut pian takasin :)

    VastaaPoista
  9. Toivottavasti toi vaihtoehto A. Niin mullekin blogin kanssa kävi, pidin niitä aluksi vain ulkomailla asuessa, mutta yhden kerran Suomeen palattuani blogi jäikin olemaan. Se oli ihan hauskaa, koska Suomen näkee hieman erilaisin silmin paluumuuttajana. Toki olisi kiva, jos julkaiset noita olemassaolevia luonnoksia, mutta varmasti mieleen tulee myös uusia postausaiheita sitten kun Suomessa olet.

    Kurja juttu muuten. Ei varsinaisesti yllätä, että Amerikassa jotain tuollaista tapahtuu, mutta ei se reilua ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta ja kiva kuulla sinun tarinasi, että blogisi on jäänyt elämään, vaikka palasit Suomeen. Ja tuo on niin totta, Suomen ja suomalaisuuden näkee eri tavalla, kun on asunut jossakin muualla. Jo nyt, vaikka en ole ollut Suomessa vielä edes täyttä vuorokautta, on tullut eteen pikku törmäystilanteita. Hassu homma.

      Ja kyllä, kurjaakin kurjempi tilanne, eikä todellakaan tunnu reilulle. Luulisi olevan minua pahempiakin tapauksia, joita voisivat maastaan ulos ajaa, mutta näillä mennään...

      Poista
  10. Valitaan A- ei maalla ole väliä, hyvin kirjoitetut postauksesi kiinnostavat vaikka aiheena olisi kuusenkävyt. Tsemppiä, lattea sananlasku "asiat tuppaa järjestymään"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä palautetta parhaasta päästä! ..."aiheena vaikka kuusenkävyt." Ihanaa, kiitos! :-) Ja kiitos tsempeistäkin.

      Poista
  11. Itselläni (ja perheellä) kun on green cardit, niin voin vain kuvitella mitä tuo viisumirumba on.
    Toisaalta onhan se ihan erinomaisen hyväkin asia ettei tänne tulla ja mennä ihan miten vaan ja kuka vaan. Toivottavasti eivät kuitenkaan ihan totaalisesti torppaa sinun tänne tulemistasi jatkossa vaan asiat suljahtavat sulavasti mallilleen. Welcome back sitten kun sen aika on :)

    VastaaPoista