K niin kuin Koti ja Kalifornia

Täällä sitä nyt sitten ollaan, takaisin Kalifornian Piilaaksossa. Jotenkin tässä ei nyt ota uskoakseen, että minä todellakin olen takaisin täällä. Kyllä tässä niin monta mutkaa ja viivästyttävää yllätyskäännettä matkan varrella pääsi eteen tulemaan. Mutta mikä oli sekä hienoa että helpottavaa, maahantulotarkastus meni tällä kertaa Yhdysvaltoihin saapuessani kuin Strömsössä konsanaan. Oikein ystävällinen ja mukavia jutusteleva virkailija sattui kohdallemme ja lopuksi virkailijan lausumat sanat lämmittivät erityisesti mieltäni: "Welcome back to The States!" Joskus siis näinkin päin, että jossakin onnistaa. Jopa meikäläisen kohdalla. 

Californian Poppy eli Kalifornian tuliunikko on osavaltion kansalliskukka. 

Mutta ehkä tässä isossa muutoksessa, paluumuutossa takaisin Yhdysvaltoihin, ei taaskaan ole oma pääkoppa pysynyt vielä täysin mukana. Aivan kuten Suomeen palatessani joulukuun alussa ihmettelin, että mitä kummaa siinä muutamien päivien aikana oikein tapahtui. Samalla tavalla nytkin pää on pyörällä tästä valtavasta vaihdoksesta. Vielä viimeisenä työpäivänäni, siis viime viikolla(!) pähkäilin arvonlisäveroja ministeriölle lähtevään rahoitushakemukseen, kun taas ensimmäisenä aamuna Kalifornian kodissa mieleni päällä olivat lähinnä seuraavanlaiset pähkinät: "Kuinka monta minuuttia paikallista pikakaurapuuroa pitikään oikein kypsentää? Mistä nappulasta meidän Kalifornian kodin kahvinkeitin menikään päälle? Onko nuppini vielä jetlagista sekaisin, vai joko uskaltautuisin taas paikallisen liikenteen sekaan autoilemaan?" Myöhemmin samana päivänä lisää päänraavintaa aiheuttivat ennen niin tutut paunat ja Fahrenheitit. Että mitenkäs ne muunnokset taas menikään? Suomessa vietetyt neljä kuukautta ovat siis saaneet hämmästyttävänkin tehokkaasti oman amerikkalaisen arkeni perusjutut katoamaan muististani. Tässähän tarvitsisi siis jonkinlaista kotouttamiskoulutusta! Yksi kappale Mamu 2.0 -kursseja, kiitos.

Havupuut ovat vaihtuneet taas takaisin palmuiksi.

Kiteytys Suomi-ajasta

Niin, neljä kuukautta Suomessa. Jos nyt jotenkin yritän tuota aikaani Suomessa kiteyttää, niin se menisi ehkä jotenkin näin: Toisaalta kaikki oli muuttunut. Tietenkin ne kaikki, ihan konkreettiset muutokset, joita yli vuoden aikana Suomessa, Oulussa ja lähipiirissäni oli tapahtunut, mutta myös oma ajattelutapani monestakin asiasta tänä aikana on muuttunut. Myös minusta ajateltiin eri tavoin kuin ennen lähtöäni. Toisaalta taas mikään ei ollut muuttunut. Läheisimpien ihmisten kanssa juttu jatkui tasan siitä, mihin se viime kerralla jäi, ja taas tietyt asiat Suomessa ja suomalaisuudessa pysyvät näemmä iänikuisesti samoina, niin hyvässä kuin pahassa. 

Perillä odotti yllätys

No, olipa niin tai näin, niin jotenkin kuitenkin nyt tuntuu, että olen päässyt Kotiin, kotiin isolla k:lla. Jouduimme asumaan ukkokullan kanssa eri puolilla palloa yhteensä neljän kuukauden ajan. Jösses sentään, mieti! Sehän on kolmasosa vuodesta! Ei kiva. Niinkin paljon kuin Oulun kodistamme tykkään ja miten monille tärkeille ihmisille Suomessa joutuikin heipat sanomaan, niin taitaa se sittenkin olla tuo ukkokulta, joka kodista sen kodin minulle tekee. :-) Ja olipa ukkokulta saanut pidettyä pienen salaisuudenkin minulta piilossa koko tämän ajan. Kun tulimme Kalifornian kotiin, minua odotti yllätys. Sain ihastella sitruunapuussamme komeilevia, neljää lähes täysin kypsää sitruunaa! Neljää, wow! Mikä onnenkantamoinen! Pääsen popsimaan omaa satoa. Siinähän on yksi ikioma sitruuna kipukorvaukseksi jokaisesta erossa asutusta kuukaudesta! :-D

Aika ihania mollukoita, vai mitä?

Lopuksi on pakko kertoa vielä tapaus, joka matkallamme Suomesta Yhdysvaltoihin sattui:

Oulun lentoasemalla lähtötunnelmissa

Kun muuttokimpsut ja -kampsut Suomen päässä oli pakattu, suuntasimme Oulun lentokentälle. Siellä olikin poikkeuksellisen paljon kuhinaa ja ensimmäistä kertaa minun siellä ollessa paikalla oli myös ihka elävä pianisti soittamassa matkalaisten iloksi. Juuri, kun lähdimme jonottamaan koneeseen pääsyä, alkoi pianisti soittamaan Jukka Kuoppamäen Sininen ja valkoinen -kipaletta. Mikä ajoitus! Ei sillä, että laulu kuuluisi lempikappaleideni kärkikymmenikköön, vaan siksi, että laulun sanat alkavat seuraavasti:

Kotimaa kun taakse jäi, mietin hiljaa mielessäin,  

mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin. 

Osui ja upposi. 

Jaa-a. Tulikohan tästä postauksestani tällä kertaa jotenkin sekava? No, laittakaa jetlagini piikkiin. Ajatuksenjuoksu tahtoo nimittäin vielä olla vähän töks, töks. Taitaa siis olla parempi lopettaa tältä erää ja sanoa taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Vielä pari sanaa asumisesta Piilaaksossa

Olenkin nyt tullut kirjoittaneeksi jo useamman postauksen Piilaakson asuntomarkkinoista, niin vuokrauksen kuin ostamisen osalta.

Niitä ovat tähän mennessä olleet:

• Tirisevät asuntomarkkinat
• Se Piilaakson kurja puoli...
• Vuokraneuvottelut Piilaakson tyyliin

Vielä minulla on pari seikkaa kerrottavana asumisesta täällä, joten asumisaiheella jatketaan. 

Reilun 6000 asukkaan kylässä Ben Lomondissa olisi myytävänä tällainen pikku linna. Vain 1,6 miljoonaa dollaria. Ajomatkaa Piilaaksoon 1 - 1,5 tuntia.

Yksityinen vs. taloyhtiö

Heti tähän alkuun pitää kuitenkin huomioida, ettei meillä ole lainkaan kokemusta asuntojen vuokraamisesta yksityiseltä, vaan ainoastaan näiltä usean asunnon taloyhtiöiltä. Taloyhtiöt tekevät aina määräaikaisia vuokrasopimuksia, maksimipituudeltaan 12 kk, mutta yksityisellä puolella voi hyvinkin onnistua saamaan toistaiseksi voimassa olevan vuokrasopimuksen. Tällöin vuokran suuruus on mahdollista saada pidettyä vakiona pidemmän aikaa kuin vuoden. Mutta sitten, olen kuullut tapauksia yksityiseltä vuokrattaessa, missä asunnon omistaja onkin sitten tehnyt aika äkkipikaisia päätöksiä palatakin omaan asuntoonsa takaisin ja haluaa purkaa vuokrasopimuksen mahdollisimman pian, tietenkin sopimuksissa olleiden rajojen puitteissa. Molemmissa näissä vuokranantajatahoissa on siis omat puolensa. 

Vuokrien vuoristorata

Taloyhtiöiden asuntokomplekseissa vapaina olevien asuntojen vuokrien suuruus voi tosiaan vaihdella päivittäin. Niinpä sitten kun olet asumaan asettunut, on erittäin epätodennäköistä, että piilaaksolainen seinänaapurisi maksaa tismalleen samansuuruista vuokraa, vaikka asunto olisi juuri samankokoinen ja samalla tavalla varustettu. Vuokran suuruus riippuu tietenkin alueesta, mutta myös vuokrauksen ajankohdasta sekä vuokrasopimuksen pituudesta. Mitä lyhyempi vuokrasopimus, sitä kalliimpi kuukausivuokra. Piilaaksolaiset vuokrat kulkevat siis kuin vuoristoradassa, tosin sillä erolla, etteivät ne koskaan käy alhaalla.

Lisäksi vuokrasopimukset täällä voivat alkaa ja loppua keskellä kuukautta, mikä on myös yksi selkeä ero Suomeen verrattuna. Niin on meidänkin tapauksessamme. Nykyinen vuokrasopimuksemme päättyy 10. elokuuta ja uusi alkaa 11. elokuuta. 

Asuntojen kunto ja varustelutaso

Asuntojen kunto vaihtelee täällä tietenkin ihan yhtä lailla kuin Suomessakin. Samoin se, kuinka iso osa lattiapinta-alasta on vuorattu kokolattiamatolla. Myös homeloukkuja löytyy. Lisäksi esimerkiksi naapuritalossa asuvalla ystäväperheellämme on ollut sitkeä muurahaisongelma. 

Aikaisemmin paikallisissa taloyhtiöissä on suosittu yhteisiä kolikkopesutupia, mutta nykyään trendinä näyttäisi olevan, että lähes jokaisessa asunnossa on jo omat pyykinpesukone ja kuivausrumpu. Myös keittön kodinkoneet kuten uuni, hella, jääkaappi, pakastin, astianpesukone ja mikroaaltouuni kuuluvat asuntojen vakiovarusteisiin.

Niin ja jos joku edellisten asuntopostausteni jälkeen mietti, että no pakkoko siellä on niin ökysti elää, että on uima- ja porealtaatkin käytössä, niin paljastan, että nämä pienet ylellisyydet kuuluvat lähes kaikkien paikallisten asuntokompleksien tarjontaan automaattisesti. Eivät tietenkään omina, vaan yhteiskäytössä olevina.

Tällaisten home-, muurahais- ja pesutupaseikkojenkin vuoksi asunnon vaihtaminen äkkipikaa olisi ollut meille riski. Nykyisessä asunnossamme kun ei ole ollut onneksi mitään näistä ongelmista tai vaikeuksista. Kop, kop.

Tämä jytky kuuluu asuntomme perusvarustukseen. Amerikkalainen mikroaaltouuni, leveys 75 cm!!!

Vuokrauksen alkuun

Ihka ensimmäisen vuokrasuhteen aikaansaamiseksi voi täällä joutua näkemään hiukan ylimääräistä vaivaa ja rahanmenoa. Esimerkiksi tuoreilla maahanmuuttajilla on harvemmin amerikkalaisten vaatimaa luottohistoriaa, joten saadaksesi ylipäätään vuokraussuhteen, voit joutua vuokrasuhteen alkaessa maksamaan esimerkiksi yhden tai kahden kuukauden lisävuokran ns. panttina, normaalin takuumaksun lisäksi. Näillä vuokrahinnoilla puhutaan siis aika korkeasta kertamaksusta. Tällä menetelmällä voidaan vuokranantajalle osoittaa kykeneväisyytesi maksaa kyseistä vuokraa. Pantin saa takaisin vuokrasuhteen päättyessä, mikäli vuokranmaksu on hoidettu kunniallisesti. Lisäksi paikalliset taloyhtiöt vaativat jo voimassa olevan kotivakuutuksen, ennen kuin vuokrasopimus voidaan lopullisesti allekirjoittaa.

Visa-korttia, ja nimenomaan amerikkalaisen pankin myöntämää Visa-korttia saa vinguttaa ja laskunsa maksaa aika monta kertaa, ennen kuin luottohistoriaa alkaa kertyä.

Asuinalueen valinta

Luulenpa, että asuinpaikan valinta ja tietenkin sopivan asunnon löytäminen ko. alueelta ovat täällä se kaikkein haastavin tehtävä. Hintahaitaria riittää. Lapsiperheille iso merkitys on asuinalueen kouluilla ja niiden arvostuksella. Saadaksesi nimittäin lapsesi tietyn asuinalueen kouluun, täytyy sinulla olla allekirjoitettu vuokrasopimus todisteena koululle, että todellakin asut sillä samalla alueella. Täällä koulut ovat siis tiukasti asuinaluekohtaisia.

Toinen todella merkittävä tekijä asuinpaikan valinnassa täällä on kertyvän työmatkan pituus. Netistä löytyy muutamia tälle alueelle kohdistettuja laskureita, johon voit merkitä työpaikkasi sijainnin ja sitten haarukoida hamuamasi asuinalueen hintatasoa verraten sitä vuodessa käytettävään aikaan työmatkoissa. Tai sitten laskea vain työmatka-aikoja kotiosoitteestasi eri suuntiin. 

Tällaisia sivustoja ovat mm. OneBayArea sekä Bay Area Teleport. Kun näistä jälkimmäiseen ensimmäistä kertaa tutustuin, oli se vielä silloin betavaiheessa, mutta hyvin sivusto palveli jo silloin. Nämä ovat erinomaisia apuvälineitä haarukoimaan omaa asuinaluetta, varsinkin jos on muuttamassa Piilaaksoon uutena tulokkaana, eikä Bay Area ole entuudestaan kovinkaan tuttu.

OneBayArean karttanäkymää. Kartassa sinisellä merkityt alueet ovat saavutettavissa lähtöpisteestä X aamuruuhkan aikana yhden tunnin sisään autolla, huomioiden ne alueet, joissa talojen hinnat mahtuvat haarukkaan 90 000 - 1,5 miljoonaa dollaria. Huom. Myös ruksin lähettyvillä jää alueita harmaaksi, joten on kaksi vaihtoehtoa: joko ko. alueella ei ole taloja (esim. puisto) tai sitten ne ovat kalliimpia kuin 1,5 miljoonaa. 

Ja juttuhan menee niin, että mitä kauempana San Franciscosta tai useimmista Piilaakson konttoreista asut, sitä edullisempi on tietenkin hintataso, mutta samalla aika, jonka käytät vuodessa työmatkoihin voi olla kokonaisia viikkoja. Ja kyllä, puhun monikossa, viikoista. Niinpä meilläkin asuinaluettamme valitessa puntarissa painoi aika paljon myös se, että ukkokullan työmatka on tällä hetkellä enemmän kuin optimaalinen ottaen huomioon Piilaakson työmatkaruuhkat. Aamuisin parhaimmillaan seitsemän minuuttia työmatkaan käytettynä on luksusta! 

Näin ollen nyrkkisääntö täällä tahtoo mennä vähän niin, että minkä asumiskustannuksissa voitat, sen työmatka-ajassa häviät. Ja niinhän se on useissa paikoissa Suomessakin. Tietenkin bensakustannuksiakin tulee pitkämatkalaisille enemmän, mutta se sentään on täällä halpaa kuin saippua, joten se on kokonaiskustannuksissa suhteellisen pieni erä. Ja täällähän on, amerikkalaisittain harvinaista kyllä, myös sitä toimivaa ja työmatkojakin hyvin palvelevaa julkista liikennettä. Näiden lisäksi useat paikalliset työnantajat kuten NASA, Oracle ja Google tarjoavat työntekijöilleen ilmaisia bussikuljetuksia työpaikoille ja takaisin.

Havainnollistava esimerkki

Otan tähän valaisevan esimerkin kuvitteellisesta tilanteesta. Oletetaan, että työpaikka sijaitsisi vaikkapa Facebookin pääkonttorilla Menlo Parkissa, alueella, joka sijaitsee aika lailla keskellä Piilaaksoa ja vertailuasuntona olisi kahden makuuhuoneen asunto, joka sijaitsisi myös Menlo Parkin alueella. Bay Area Teleport -sivuston kautta pääsee näkemään, että suurimman säästön asumiskustannuksissa saisi muuttamalla Oaklandin Mills College -alueelle. Säästö vuodessa olisi liki 23 000 dollaria, mutta kaukaisempi sijainti tietäisi vuodessa 16 päivää enemmän autossa istumista työmatkoina. Siis yli kaksi viikkoa!

Saman sivuston mukaan pahin skenaario Menlo Parkissa työskentelevälle olisi asua Diablossa. Tällöin asumiskustannukset nousisivat melkein 39 000 dollaria vuodessa ja työmatkoihin käytetty aika kasvaisi 21 päivällä eli kolmella kokonaisella viikolla. Ei hyvä.  

Tämä palvelu saa siis viimeistäänkin puntaroimaan, paljonko oma vapaa-aikasi perheen parissa juuri sinun vaakakupissasi painaa.

Kyseisen esimerkin hakutulosnäkymä Bay Area Teleportin kartalla. Eri värit kertovat kuinka hyvä (vihreä) tai huono (punainen) sopivuus kullakin alueella on. Työpaikan sijainti on merkitty keltaisella nuppineulalla ja oletusasunnon sijainti pinkillä. Oaklandin Mills College on mintunvihreän nuppineulan kohdalla. Diablo sijaitsee kuvan yläreunassa keskellä, tummanpunaisella näkyvänä alueena.

Asuntojen saatavuus

Bay Area Teleport -sivusto antaa myös suuntaa kunkin asuinalueen asuntojen saatavuudesta. Tämä oli meilläkin se viimeinen kortti, jota olisimme omissa vuokraneuvotteluissamme viimeisillä metreillä käyttäneet, ellei edullisempaa tarjousta olisi alkanut kuulua. Meidän taloyhtiössämme oli nimittäin koko neuvottelujemme ajan 15-20 asuntoa tyhjillään! Tämä teki tilanteesta entistäkin järjettömämmän. Miksi korottaa vuokraa tunnollisilta asukkailta ja savustaa heidät ulos, kun jälleen jäisi yksi asunto lisää odottamaan seuraavaa vuokralaista?  Emme siis oikein tässäkään mielessä ymmärtäneet taloyhtiömme bisnesajatusta hinnoitella vuokramme yli äyräiden. Lisäksihän nämä vapaat asunnot antoivat meille pienen takaportin mahdollisuudesta vaihtaa asuntoa saman taloyhtiön sisällä, joskin riskit esimerkiksi muurahaisista ja postien kääntämisestä samaan katuosoitteeseen, mutta eri asuntoon, olisivat kasvaneet. Ja lopultahan saimme oman tarjouksemme alle markkinahinnan, joten asunnon vaihtotapauksessa olisimme joka tapauksessa joutuneet maksamaan enemmän. "Ässää hihasta" ei kuitenkaan tällä kertaa tarvinnut käyttää ja hyvä niin.

Edellisen esimerkin paras asuinalue asumiskustannusten säästämisessä oli Mills College. Asuntojen saatavuus alueella kuitenkin 'low' eli heikko. Palvelu ei myöskään ota kantaa asuinalueiden turvallisuuskysymyksiin. Ne pitää ja kannattaa selvittää itse.

Muuttoja jatkuvasti

Määräaikaisten vuokrasopimusten ja koko ajan nousevien asumiskustannusten vuoksi ihmiset joutuvat täällä myös muuttamaan huomattavasti useammin kuin esimerkiksi Suomessa olemme tottuneet. Paitsi että tämä näkyy erittäin usein katukuvassa muuttoautoina, joita joko pakataan tai puretaan, niin ilmiö näkyy myös esimerkiksi harrastuspiireissä. Joogaopettajanikin harmitteli, että juuri kun hän oppinut tuntemaan joogatunneillaan kävijän nimeltä ja päässyt tutustumaan hiukan paremmin, joutuu joogaoppilas muuttamaan ja sen verran kauemmaksi, ettei samaan joogaryhmään näillä liikennemäärillä ja ruuhkilla enää viitsi tulla. Ja onpa joogaopettaja itsekin muuttanut pari vuotta sitten San Diegosta tänne.

Lopuksi vielä tällainen piste i:n päälle:

Viimeisin villitys

Tässä asuntopostausten välissä kantautui nimittäin korviini se viimeisin keksintö ja villitys Piilaakson asuntorintamalta. Ystävämme oli lukenut paikallislehdestä, kuinka joku meidän kaupungissamme asuva vuokraa omakotitalonsa takapihalta telttapaikkaa hintaan 100 dollaria/yö! Huh, huh. En todellakaan tiedä, mihin tämä maailma täällä vielä menee...

Eihän tässä muutakaan voi, kuin jäädä seuraamaan tilannetta. Raportoin asuntorintamalta sitten taas lisää, mikäli raportoitavaa ilmenee. Ensi kerralla taas ihan muita juttuja. Niinpä sanon teille siihen asti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!