Clint Eastwoodin ex-ravintola Hog's Breath Inn (Carmel, Kalifornia)

Jokin aika sitten pyysin teiltä lukijoiltani palautetta blogistani ja pyysin esittämään toiveita myös postausaiheista. Muutamilta tuli pyyntö esitellä myös ruokaravintoloita ja kahviloita. Minullahan on ollut sopivasti luonnoksissa jo ainakin 1,5 vuotta pari ravintola- tai ruoka-aiheista postausta, joten kävinpä niistä nyt toisen kimppuun. Eli tällä kertaa luvassa eräänlainen toivepostaus.

Kaikki eivät välttämättä ole tietoisia, että näyttelijä- ja ohjaajatöistään tunnettu Clint Eastwood on mukana myös ravintolabineksessä. Jo vuonna 2015 kirjoitin blogiini Clint Eastwooodin omistamasta Mission Ranch -ravintolasta ja -majoituspaikasta. Se sijaitsee Pohjois-Kalifornian rannikkokaupunki Carmel-by-the-Seassa, lyhyemmin Carmelissa, jossa Clint toimi aikoinaan myös pormestarina. Tässä postauksessa kerron toisesta carmelilaisesta ravintolasta Hog's Breath Inn, jonka Clint Eastwood on myös aikoinaan omistanut. Eastwood myi tämän ravintolan sittemmin perhetutulleen, mutta ex-omistaja näkyy niin ravintolan lokaatiossa kuin sisustuksessakin voimakkaasti edelleen. 

Hog's Breath Inn -ravintolan sisäänkäynti. Ravintolan nimi suomeksi tarkoittaa "villisian henkäystä" ja villisikoja näkyy myös ravintolan sisustuksessa. Heti sisäänkäynnin yhteydessä yksi villisian pää.

Ravintola sijaitsee Clintin mukaan nimetyssä rakennuksessa Eastwood Building.

Me kävimme Hog's Breath Inn -ravintolassa ensimmäistä kertaa jo noin kuusi vuotta sitten. Ukkokulta tiesi ravintolan Clint-yhteyden entuudestaan ja Eastwoodin elokuvafaneina paikka meitä kiinnosti. Minulle paikka jäi tuolloin mieleen erityisesti sen todella herkullisesta artisokkakeitosta. Mielestäni se oli maailman parasta. Carmelin läheisyydessä sijaitseekin itseään maailman artisokkapääkaupungiksi tituleeraava Castrovillen pikku kaupunki, josta oletettavasti tuoreita ja hyvälaatuisia artisokkia on toimitettu myös Clintin ravintolaan. Kävimme viimeksi tässä ravintolassa nyt pari viikkoa sitten sunnuntaiajelullamme ja ruokalistalta löytyy edelleen tämä maukas Castroville Artichoke Soup. Alkuruoan kokoinen annos keittoa (USA:ssa puhutaan cup) maksaa 7 dollaria ja hiukan isompi annos (USA:ssa bowl) 8,5 dollaria. Ravintolan ruokalista on monipuolinen alkupaloineen, salaatteineen, keittoineen, pastoineen, pihveineen ja jälkiruokineen. Myös lapsille löytyy oma menunsa. Ravintoloitsija suosii lähialueiden tuottajien ruokatarvikkeita ja pyrkii käyttämään mahdollisimman paljon luomua.

Siinä sitä nyt on, kulhollinen maukasta artisokkakeittoa rapeaksi paahdettujen, juustoisten leipäpalojen kera. Joko keiton reseptiä on näiden vuosien aikana hiukan muokattu, sillä muistelin sen olevan kermaisempi, tai sitten aika on vain kullannut muistot, edellisestä käynnistämme kun on jo 1,5 vuotta aikaa. Mutta todella hyvää oli tämäkin, suosittelen! Edellyttäen tietenkin, että tykkää artisokasta.

Hog's Breath Inn -ravintola on ollut toiminnassa jo yli 40 vuotta. Kokonaisuuteen kuuluvat sisäravintola, reilunkokoinen patio sekä pubina toimiva saluuna. Patio sijaitsee suojaisalla sisäpihalla ja nyt käydessämme siellä oli vielä kaasulämmittimetkin lisälämpöä tuomassa. Ulkolämpötila oli lounasaikaan nimittäin vain +13 C, merenrannassa kun olimme. Ravintolan sisätilat olivat nyt asiakkailta koronan vuoksi suljettu, mutta käydessämme siellä 1,5 vuotta sitten edellisen kerran, oli pöydissä valkoiset pöytäliinat ja ulkotilaa astetta fiinimpi tunnelma. Ainakaan tällä kertaa ulkopöydissä ei ollut liinoja, mutta arvatenkin näin pandemia-aikana liinattomat pöydät on helpompi pitää puhtaina. Valkoisista liinoistaan huolimatta paikka on ollut jokaisella käynnillämme kuitenkin hyvin rento ja taustalla soivat pääosin ikimuistoiset kasarihitit. Sisustuksessa silmiin osuvat isot takat, joita on ulkona peräti neljä kappaletta, sisätiloissakin kaksi ja pubin puolella yksi. Seinät on koristeltu Eastwoodin elokuva-aiheisilla julisteilla, valokuvilla ja repliikeillä eli leffafaneille varsin mielenkiintoista katseltavaa. Pubin puolella seinille on ripustettu useampikin villisian pää paikan nimen mukaisesti.

Sisäpihalla sijaitsevaa patiota. Kuvassa näkyy myös kaksi pihan takoista. Oikealla sijaitsevan puun takana on sisäänkäynti saluunaan/pubiin.

Saluunassa pari villisian päätä, kuvamateriaalia Clintin elokuvista ja yksi kappale takkoja.

Vessakäytävällä lisää Clint-materiaalia.

Ajoimme siis pari viikkoa sitten sunnuntaiajeluna meiltä 1 h 20 min merenrantakaupunki Carmeliin, koska autoomme piti saada hiukan maileja mittariin. Päätimme yhdistää samaan reissuun lounaan ja valitsimme jälleen tämän Clintin ex-paikan. Vieläkö artisokkakeitto olisi yhtä hyvää? Ja kyllähän se edelleen tosi herkullista oli!

Carmel on todella kaunis pikku kaupunki ja näin ollen monien turistienkin suosiossa. Lounaan jälkeen kävimme kävelemässä Carmelin pääkatua pitkin paikalliselle hiekkarannalle ja huomasimme, että pääkadun lounaspaikat olivat jo kaikki aivan täynnä. Joissakin ravintoloissa ihmisiä oli jopa jonottamassa lounaalle. Hog's Breath Inn -paikan yksi etu on myöskin, että se sijaitsee ruuhkaiselta pääkadulta pari korttelia sivuun. Siellä lounaalle pääsi siis heti, eikä tilauksissa mennyt kauaa. Ja palvelukin pelasi. Uskaltaisikohan ravintolaa siis tämän sijaintinsakin vuoksi kutsua ns. hidden gemiksi eli piilossa olevaksi helmeksi?

Carmelin katukuvaa.

Tällä hetkellä ravintola ei ota lounasajalle pöytävarauksia vastaan, mutta illaksi kyllä ja se varmastikin suositussa pikku kaupungissa kannattaa tehdä. Jos siis haluaa syödä rennossa paikassa maukasta ruokaa ja kenties tutkiskella samalla ravintolan seiniltä Eastwoodin elokuvauraa, niin vahva suositukseni tälle paikalle.

Tällainen ravintolakatsaus tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Etana jääkaapissa ja muuta mukavaa

Tämänkertainen postaukseni on sekalaista sillisalaattia viime päivien sattumuksista eli luvassa on hiukan kepeämpää menoa. Kerron teille kolme toisistaan irrallista tarinaa, joten suurta, koko postauksen mittaista punaista lankaa ei tällä kertaa ole.

Etana jääkaapissa

Pari päivää sitten tapahtui taas jotakin odottamatonta. Löysin elävän etanan jääkaapistamme! Voi pojat, sitä minun huutoa!

Ehkä on tarpeen selittää kuinka tilanteeseen oikein päädyttiin, ettei vain jäisi kuvaa, että tässä on kotirouvalla päässyt keittiön hygieniataso repsahtamaan toden teolla. Ja toisaalta, että eivät nämä piilaaksolaiset kodit ihan niin hataria ja reikäisiä ole, että lattioilla ja kaapeissa ryömisi nilviäisiä päivät pääksytysten. 

Olin kokkaillut meille kerralla isomman satsin ruokaa. Kun sitä yhtenä iltana söimme ja koko iso kattila hehkui kuumuuttaan, ajattelin kätevänä emäntänä laittaa kattilan ensin ulos parvekkeelle jäähtymään. Yöksi kattila pitäisi kuitenkin saada jääkaappiin, etteivät oravat ja opossumit löydä samalle kulholle. 

Kun sitten illemmalla muistin kattilan olevan edelleen ulkona, oli jo hämärää. Nostin kattilan jääkaappiimme. Ehkä noin puoli tuntia myöhemmin menin vielä hakemaan jääkaapista jotakin. Aukaisin oven ja kääk, sain sätkyn. Kattilan kannella lösötti iso etana selkäpanssarinsa kera. En voinut muuta kuin karjua ukkokullalle, että apua, meillä on jääkaapissa etana, tule nyt auttamaan! En tiedä mikä minuun meni, mutta en siis kyennyt tekemään tilanteessa mitään muuta kuin huutamaan. Ulkona lime- ja sitruunapuumme lehdiltä olen kyllä pystynyt etanoita tiputtelemaan pois, mutta nyt, kun tuo löllykkä köllöttelikin sisällä jääkaapissamme, en voinut koskea siihen. Ehkä se oli se täysi yllätys, joka sai minut lamaantumaan. Ukkokulta ei tainnut aluksi edes uskoa koko tapausta, mutta tuli lopulta keittiöön ja pelasti minut pinteestä. Ukkokultaa nauratti. Minua vasta myöhemmin. 

Onneksi ukkokulta oli kuitenkin paikalla! Mietin vielä jälkeenpäin, että jos en olisi illalla enää jääkaapinovea aukaissut ja aamulla etana olisikin kiipeillyt vaikkapa maitopurkin kylkeen äimistelemään. Kyllä minulla olisi jäänyt aamukahvit juomatta! Tai ainakin kahvimaito olisi jäänyt sinä aamuna lisäämättä.

Viime aikojen sateet ja kosteus ovat siis villiinnyttäneet piilaaksolaiset etanat ja niitä on majaillut useita tuossa meidänkin parvekkeella olevissa kasveissa. Niinpä yksi yksilö oli kivunnut kiinni kattilaan ja vapaamatkusti ryökäle kattilan mukana sisälle asti. Luonnossa liikkuessa etanoita on viime aikoina voinut nähdä isoissa rykelmissä:

Ukkokulta julkaisi tämän kuvan somessa kysyen, että oletko koskaan pohtinut mitä etanat tekevät vapaa-aikanaan. Käväisi mielessäni vastata, että minä ainakin tiedän mitä amerikkalaiset etanat tekevät virka-aikana: ovat töissä DMV:llä! Heh, heh.

Tätä postausta varten piti muuten tarkistaa, että oliko sittenkin kyseessä kotilo vai etana. Eksyin jonkun luonnontieteilijän blogiin ja selvisi, että kaikki etanat ovat kotiloita, mutta kaikki kotilot eivät ole etanoita. Kotilopa se sitten taisi olla siinä meidän kattilankannellakin. Postaukseni sivistyksellinen osuus taisi tulla tässä. ;-)

Sorsat uima-altaissa

Kevät on jollakin tapaa villiinnyttänyt myös piilaaksolaiset sorsat. Jo lähes kuukauden verran olemme seuranneet naapuritaloyhtiön uima-allasta, jossa on polskinut kolme sorsaa. Nyt kävimme meidänkin taloyhtiön altaalla ja sielläkin oli kaksi. Kovin arkoja ja säikkyjä olivat, kun yritin hiipiä lähemmäksi kuvaa ottaakseni. Varmaan joutuvat sorsarukat lopulta ottamaan kuitenkin hatkat, kunhan ilmat vielä lämpenevät ja ihmiset ottavat taas uima-altaat aktiivikäyttöönsä.

Onhan tämäkin aika erikoinen ilmiö. Nyt jos koskaan olisi Pohjois-Kaliforniankin luonnonvesissä vettä sorsillekin uida asti, mutta niin vain ovat sorsat tykästyneet kaakelipohjaisiin uima-altaisiin. Citysorsia taitavat olla.

Molskis ja loiskis!

Huvittavin ravintolasuositus ikinä

Olin pakahtua muutama päivä sitten nauruun, kun kuulin ukkokullan antavan ravintolasuositusta San Franciscoon. Mutta oikeassapa ukkokulta oli, ihan asiallinen suositus. Työkaverinsa oli tekemässä pöytävarausta illalliselle San Franciscossa ja pari hyväksi havaittua paikkaa olivat olleet jo täyteen buukattuja. Työkaveri kysyi ukkokullalta, sattuisiko tulemaan joku hyvä ravintola mieleen. Ukkokulta muisti yhden, jossa kävimme noin 1,5 vuotta sitten syömässä. Silloin oli merkkipäivä ja menimme vähän hienompaan ravintolaan hetkeä juhlistamaan. Kun ukkokulta oli jo maininnut ravintolan työkaverilleen, hän vielä lisäsi saatesanoiksi, että kyseisestä ravintolasta saa muuten maailman parasta voita! Kyllä minua nauratti. Mutta sitten muistin itsekin, että niinhän asian laita kyllä oli. Ruokailun alkajaisiksi pöytään tuotiin jotakin leipää ja sitten oikeasti niin hyvää voita, että se oli kyllä viedä kielen mennessään! Että voikin voi maistua taivaalliselle! Ja kun menin kaivelemaan kuva-arkistojani, niin olinhan minä ottanut siitä maailman parhaasta voista tietenkin kuvankin.

Maailman parasta voita kuvan alareunassa. Voin päälle oli siroteltu ruskeita suolakiteitä. Liekö se ollut se taika, mutta mahtavan makuista voita se oli.

Kun työkaveri oli sitten illastanut paikassa, kysyi ukkokulta, että eikös ollutkin hyvää voita. Vastauksena tuli: "Jep!" Jos siis haluat syödä maailman parasta voita, mene Farallon-ravintolaan San Franciscossa. Ja ei ravintolan varsinaisissa ruoka-annoksissakaan kyllä ole mitään moitittavaa. 

Farallon-ravintolan sisustus on teemaltaan merellinen. Paikan kattolamput ovat meduusoja tai muuta vedenalaista.

Tällaisia tarinoita tällä kertaa. Nyt sanon jälleen hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!