Ensimmäiset Suomi-kummajaiset

Töttöröö. Suomessa ollaan ja jetlag on jälleen kerran yllättänyt olemalla erilainen kuin koskaan aikaisemmin. Nyt jaksan valvoa päivät, suorastaan tuntikaupalla, eikä perinteisiä nukkumattikohtauksia ole tullut. Yöunta on riittänyt ensimmäisen yön kolmen tunnin unien jälkeen joka yö aina yksi tunti lisää. Viime yönä pääsin jo melkein seitsemään tuntiin, jiihaa!

Onneksi Oulussa odottikin juuri satanut valkea lumipeite ja aurinkokin kurkisteli parina ensimmäisenä päivänä.

Paluumuutto on herättänyt paljon ajatuksia, mutta koska olo vähien unien vuoksi vielä melko kukkuluuruu, postailen ainakin tällä kertaa kepeämpiä juttuja. Toisaalta paluumuuttoonhan ne liittyvät nämäkin, sillä nyt jo näiden muutamien päivien aikana olen pistänyt merkille pari suomalaista seikkaa, jotka nyt vuorostaan tuntuvat Amerikka-elämän jälkeen minusta kummajaisilta.

Aivan ensinnä tapaus, kuinka Suomi toivotti minut tervetulleeksi, omalla tavallaan:

Järkyttävän kallis alkoholi

Olin saapunut Helsinki-Vantaan lentokentälle ja odottelin Oulun konetta lähteväksi. Ajattelin ottaa ja nauttia Amerikan pöperöiden jälkeen lautasellisen perisuomalaista, kermaista lohikeittoa. Keiton sain ja kahden (mitättömän) pienen ruisleipäpalan kera se oikein hyvää olikin. Mutta sitten. Keiton kaveriksi ruokalistalla suositeltiin lasillista valkoviiniä, jonka hinta oli yli 17 euroa! Kääk! Siis enemmän kuin itse ruoan hinta. Joo-o, kyseessä on lentokenttähinnat tiedetään, mutta silti. Olihan tämä nyt järkytys! Että yksittäinen alkoholiannos voi todellakin maksaa enemmän kuin lämmin pääruoka.

Lisäksi tiesin, että Suomessa kun ollaan, olisi tuo lasiin tuleva viini tottakai tarkasti mitattu ja olisin tuolla 17 eurolla saanut sitä sen 12 cl, ehkä jopa huikeat 16 cl, en muista kumminko ruokalistassa luki. Kaliforniassahan nimittäin hyvin harvassa paikassa, jos missään, viiniannoksia mitataan. Ne kaadetaan ns. vapaalla kädellä. Väkevien alkoholiannosten kohdalla mittaa käytetään hiukan ahkerammin, mutta ei aina silloinkaan.

Lentokentän lohikeitto. Ruokajuomana sattuneesta syystä vesi.

Sitten Oulussa sain seuraavan omalaatuisen tervetulotoivotuksen:

Nipottaminen parkkimaksuista

Serkkuni saapui minua hakemaan Oulun lentokentältä. Lentokentän pihassa on nykyään maksuton viiden minuutin, muutamalle autolle tarkoitettu pysäköintialue näitä nopeita noutoja ja saattamisia varten. Kun serkun kanssa lentokentän tuloaulassa kohtasimme, totesi hän, että nyt on jo kiire autolle. Minä, että häh? Serkku kertoi, että siellä on parkkipirkko kiertämässä ja kuvaamassa pysäköityjä autoja juuri sillä viiden minuutin pysäköintialueella. Siis klo 22 tiistai-iltana! Ei hyvää päivää! Oli serkullekin sanonut, että jos matkalaisella on ruumatavaraa, niin sinun on parempi viedä auto puomien taakse. Siis tälläkö täällä kaupungin kassaan rahaa kerätään? Kyllä siinä saa parkkiliisa muutamat sakot rapsauttaa, jotta tienaa edes oman palkkansa verran. Ottaen huomioon, että kyseessä oli iltatunnit, joihin Suomessa kuuluu tietenkin kaikenmoiset lisät. Amerikassa, ainakin valtaosassa työpaikkoja, palkka on sama, tekipä työtä aamulla, illalla, arkena tai sunnuntaina. 

Olihan tämä nyt kummaa nipottamista. Ja siis tuohon aikaan vuorokaudesta. Sitä nimittäin pääsi Piilaaksossa jo tottumaan käytäntöön, ettei parkkimaksuja juurikaan koskaan esimerkiksi tienvarsipaikoilla tai laajoilla parkkialueillakaan kerätty, vaikka kyseessä olisi kaupungin keskusta. (San Francisco on asia erikseen.) Pitääkin yrittää olla täällä tarkkana, ettei jätä autoaan parkkiin piilaaksolaisen huolettomasti. Sakothan siitä täällä lävähtää. 

Tylsät rekisterikilvet

Kyllä suomalaiset rekisterikilvet ovat sitten tylsiä. Nyt sen vasta hoksaan, kuinka huomaamattani olen Amerikassa tottunut erilaisten rekisterikilpien bongaukseen. Siellä kun törmäsi päivittäin johonkin hauskaan tai muuten vain erikoiseen kilpeen. Täällä olen vaistomaisesti jatkanut samaa bongaustaktiikkaa, mutta eipä juuri erikoiskilpiä ole katseen alle osunut. Tässä alla ukkokullan Alabamassa asuvan serkkupojan rekisterikilpi vertailukohdaksi. Musta tää on aika cool!

Serkkupoika on veteraanikilpensä oikeutetusti ansainnut, vaikka onkin alle 30-vuotias.

Tiski- ja pyykkikoneen hanat

Arvatkaapa, kuinka on käynyt, kun olen täällä Suomi-kodissani yrittänyt laittaa pyykki- ja tiskikonetta päälle? No eiväthän ne ole aluksi inahtaneetkaan, sillä unohdan joka kerta avata niiden hanan! Amerikassa kun ei vakuutustarkastajan kauhuksi näitä hanoja ole, joten niiden avaaminen ja sulkeminen on näemmä päässyt reilussa vuodessa unohtumaan. Taas opetellaan siis nykyään uusille, mutta vanhoille tutuille tavoille. 

Niin, kyllähän siinä selvästi on/off lukee. Vielä kun muistaisi käyttää...

Tällaisia mietteitä tällä kertaa. Nyt sanon hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!


PS. 1. Olen saanut teiltä lukijani useita eri kanavia pitkin ihanan kannustavia palautteita jatkaa blogiani. Kiitos niistä ja lentosuukot kaikille!

PS. 2. Tänään itsenäinen Suomi täyttää 98 vuotta. Onnea, Suomi! Viime heinäkuussa Amerikan itsenäisyyspäivän postauksessani kirjoitin kuvauksen myös Suomen itsenäisyyspäivän vietosta. Arvelin sen olevan hiukan karrikoitu, mutta tänään voin todeta, että noin se Suomessa menee, prikulleen. :-)

Suomi-visiitin antia

Vaikken Suomesta käsin ehtinyt blogiani päivittämään, niin joitakin ajatuksia tuli kirjattua ylös ja niistä kirjoittelen teille tällä kertaa. Eli miltä se ulkosuomalaisen Suomi-vierailu taas tuntui. Näiden visiittien aikaan sitä erityisesti huomaa, kuinka itsellä on nykyään tuntosarvet töröllään kaikelle suomalaiselle ja suomalaisuudelle, suomalaisten ominaispiirteille.

Kerrankin ihana sää!

Suomalaisenhan pitää aina puhua säästä. Ja harmillisen usein nimenomaan marmattaa siitä, sillä useimmitenhan se on joko liian kylmä tai kuuma, liian sateinen tai kuiva, joskus tuulee liikaa, joskus liian vähän. Mutta nytpä minä pääsen kehumaan Suomen säätä tämänkertaisessa postauksessani oikein pariinkin otteeseen. Oli nimittäin aivan mahtava saapua pitkän lentomatkustamisen jälkeen Ouluun, kun ensimmäistä kertaa tämän Amerikka-vuoden aikana vastassa ei ollutkaan räntäsadetta!

Näin nättinä Oulu minut vastaanotti.

Jos tein näitä aurinkoon liittyviä huomioita Suomessa, niin tein niitä myös Piilaaksoon palattuani. Olin Suomessa hiukan alle kolme viikkoa ja tänä aikana oli Kaliforniassakin alkanut syksy kurkistelemaan. Päivä on täällä nyt jo huomattavasti lyhyempi ja aurinko paistaa selvästi matalemmalta kuin ennen lähtöäni. Lämpötilat keikkuvat kuitenkin päivisin edelleen jopa yli +30 asteen lukemissa, joten villahousuja ei ole tarvinnut sentään kaivaa esiin. :-) 

Sitten takaisin Suomen kamaralle.

Joko sinulla on UVC-suoja aurinkoon?

Kauan odotettujen suomalaisten makuelämysten lomassa pääsin vihdoin myös sinne saunaan! Ja voi mikä karsta iholtani irtosikin! Vielä kolmannella ja neljännellä saunomiskerrallakin ihostani lähti melkoista möhnää. (Kainuussa tätä möhnää kutsutaan kanahkaksi.) Ei kai sellaisen kerroksen läpi ole iho päässyt hengittämään aikoihin!

Valveutuneen auringonpalvojanhan tai ylipäätään auringossa oleskelijan tulee nykyään tietää, että auringonsuojatuotteissa pitää olla sekä UVA-, että UVB-suojat. No eipä A:ta ja B:tä ilman C:tä. Ensimmäisten saunakertojen aikana totesin, että viime ajat minulla on tainnut olla myös UVC-suoja, jossa C tulee sanasta carsta. ;-) Hyvinhän se on suojannut, kun ei kai sellaisen möhnän läpi ole auringonsäteetkään päässeet ihooni asti enää aikoihin.

Suomalaista saunahuumaa.

Sääntö-Suomi

Aurinkosuojat olivatkin vähällä tulla Suomi-visiitilläni tarpeeseen, sillä aivan kuten Pekka Pouta lupasi, Suomeen paukahti päälle intiaanikesä siellä ollessani! Olipa se mukavaa nautiskella yli +20 asteen lämpötiloista vielä syyskuussa! 

Mutta sitten. Kyllä minua huvitti. Että suomalaisen pitää tämäkin asia yrittää tehdä ankeaksi tai ainakin latistaa. Oli nimittäin Pekka Pouta ilmeisestikin saanut tiukkoja tiedusteluja, mikä tarkkaan ottaen luokitellaan intiaanikesäksi. Paljonko asteita pitää olla? Mitkä ovat viralliset intiaanikesän määritelmät? Pekka kuittasi nämä kuitenkin säätiedotuksessaan vain olkia kohauttamalla ja tuumasi, ettei intiaanikesää taida olla asteiden tarkkuudella määritelty. Minua hymyilytti. Niinpä, eikö suomalainen nyt tosiaankin voisi vain ottaa ja nauttia niistä lämpimistä säistä?! Pitääkö aina olla jokin raja taikka sääntö, jota tiukasti tulkitsemalla pääsisi tässäkin yhteydessä toteamaan, että ei, ei vain täytä intiaanikesän mittapuuta, aivan p***a sää, ei voi mitään.

UKK - Usein kysytyt kysymykset

Tällä kertaa visiittipäivieni polttavin kysymys tuntui olevan, mitä aion tehdä jatkossa, vuorotteluvapaani jälkeen. Kysymys tuntui olevan kaikkien huulilla ja kaikki saivat minulta saman, totuudenmukaisen vastauksen: "En vielä tiedä." 

Mutta sitten tuli myös yksi hiukan korvaani särähtänyt tiedustelu. Yksi puolituttu kysäisi: "Kauanko te meinaatte olla vielä reissussa?" Jösses sentään! Ihmiset siis edelleen luulevat, että olemme jollakin reissulla?! Mehän olemme siis muut-ta-neet! Mutta aivan kuten kirjoitin jo kotirouvan vuosikatsauksissa, voi pelkkien välähdysmäisten kuvien ja Facebook-postausten näkeminen luoda helposti kuvan, että olisimme vain jollakin reissulla, vieläpä lomareissulla. Mutta olemmehan kuitenkin "joutuneet" sen arjen, joskin kovin uudenlaisen arjen tänne rapakon taakse rakentamaan ja sen pyörteissä nyt elämme. Eli ihan arki se kuulkaas rullaa täällä Kaliforniassakin. :-)

Mahdolliseen Amerikka-ikävään Suomessa ollessa olisi voinut auttaa Pirkka.

Yllättävä lottovoitto

Saunasta puheenollen kohdalleni osui Suomessa myös pieni lottovoitto. Kun aloitin paluumatkan Suomesta Kaliforniaan, olin varannut hotelliyön Helsingin lentokenttähotellista. Sain kun sainkin ystävättäreni kanssa polkumme parin vuoden kiireiden jälkeen kohtaamaan ja tapasimme hotellilla. Olin ilmoittanut hotellille hyvissä ajoin, että meitä majoittuukin huoneeseen kaksi henkilöä, mutta hotellin vastaanotossa tieto tuli heille uutena. Hotellin ollessa täynnä, vastaanottovirkailija nostikin huoneemme tasoa ja saimme samaan rahaan saunallisen hotellihuoneen. Jee! Olisin niin voinut halata sitä virkailijaa. Pääsin siis vielä muutama tunti ennen Suomesta lähtöäni saunan lauteille. Voi minua onnen tyttöä!

Suomea.

Lopuksi kerron vielä hauskan tapauksen, joka sattui juuri ennen tätä Suomi-matkaani.

Myyntipuhe, joka ei tällä kertaa osunut ja uponnut

Ensin hiukan johdantoa tapaukseen: Kun vielä luulin, että minulle jäisi Suomessa ollessa hiukan luppoaikaakin, ajattelin käyväni paikallisella kuntosalilla. Olin nimittäin saanut Kaliforniassa taas hyvän kuntoiluvireen päälle ja toivoin, ettei tämänkertainen Suomi-vierailu pääsisi sitä pahasti taas katkaisemaan. No, toisinhan lopulta kävi.

Otin siis etukäteen yhteyttä erääseen kuntosaliin. Paikan nettisivuilta ei käynyt ilmi päivä- tai kertakohtaisen maksun suuruutta, tarjolla näytti olevan vain 10 kerran- tai kuukausikortteja. Niinpä lähetin sinne jo täältä rapakon takaa kyselyn. Sain oikein ystävällisen vastauksen. Päiväkohtainen maksu maksaisi 20 euroa, joka sisältäisi kuntosalin, kaikki päivän aikana tarjolla olevat ryhmäliikuntatunnit sekä saunan. Mutta eipä tässä vielä kaikki! Samaan hintaan olisin päässyt vielä oikein solariumiinkin! Sain tätä "kaupan päälle" tuntuvaa tarjontaa lukiessani hymyn kasvoilleni. Ehkä solarium Suomen kehnojen keskikesän säiden jälkeen olisi jollekin paikalliselle todellakin se viimeinen koukuttava tekijä ollutkin, mutta eipä tainnut tyttö tietää, että tarjotteli solariumia nyt henkilölle, jolla on ollut Kalifornian aurinko -merkkinen solarium päänsä päällä pian vuoden. :-)

Kyseiseen paikkaan olisivat minut kyllä päiväasiakkaaksi saaneet, jos vain sitä aikaa olisi ollut. Kivan oloinen paikka. Mutta eipä sitä minnekään kuntosalille... (Huomaa suomalainen vähättely. ;-D Tyyli, jota en äkkiseltään osaisi kuvitella kuulevani amerikkalaisen suusta.) Hyvä, kun ehdin kissaa sanomaan, sen verran riitti sitä haipakkaa.

Mutta hei, nyt heittää arki taas hetkeksi kuperkeikkaa, sillä saamme jälleen vieraita Suomesta. Jee! Jos siis arkeni sanoo hurlumhei, niin minä sanon teille taas perinteisen hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!