Viinitila Falcon Crest

Kuka muistaa suositun televisiosarjan Viinitila Falcon Crest? Sarja pyöri televisiossa Yhdysvalloissa vuodesta 1981 vuoteen 1990 ja sitä näytettiin myös Suomessa. Onko tuon saippuasarjan miljöönä toiminut viinitila oikeasti olemassa? Kyllä se kuulkaas on. Me kävimme tutustumassa viinitilaan viime viikonloppuna. Kun laitoin käynnistämme muutamia kuvia someen, aika monelle tuli yllätyksenä, että viinitila todella on olemassa. Siitäpä idea tämänkertaiseen postaukseen.

Näyttääkös tutulle? Viktoriaanisen ajan viinitilarakennukset ovat nykyään jo aika harvinaisuuksia.

Televisiosarja Viinitila Falcon Crest kertoi kahden rikkaan viinitilaperheen elämästä. Viinitila sijaitsi Tuscany Valley -nimisellä paikkakunnalla San Franciscon läheisyydessä. Oikeassa elämässä sarjassa näytetty viinitila ja sen päärakennus sijaitsevat Pohjois-Kalifornian Napan viinilaaksossa, Santa Helenan kaupungin pohjoislaitamilla. Ei siis aivan mahdottoman kaukana sarjassa väitetystä sijainnista. Viinitilan nimi on oikeasti Spring Mountain Vineyard. Televisiosarjaan nimen kerrotaan keksityn talon toiseen kerrokseen vievän porraskäytävän ikkunalasista. Lasissa on kylläkin papukaija, mutta sarjaan nimi muutettiin astetta mahtipontisemmaksi ja papukaija parrot vaihdettiin jalohaukaksi falcon.

Idea tv-sarjan nimelle lähti tästä ikkunasta.

Kartanon ovet sisältä kuvattuina.

Viininmaistattaja johdattelemassa meitä kartanolle. Polku kartanolle kulki viinitilan puutarhan läpi.

Viinitila on yksityisomisteinen ja toisinaan tilan omistaja asuu päärakennuksen ylimmässä kerroksessa itsekin. Ainakin näin pandemian aikaan viinitilalle pitää varata vierailu- ja viininmaisteluaika etukäteen. Viininmaistelujakin oli tarjolla erilaisia ja eri hintaluokissa. Pandemia-aika on tuonut mukaan myös virtuaalimaistelun mahdollisuuden. Virtuaalimaistelussa maisteltavat viinit toimitetaan kotiin. Myös paikan päällä viinitilalla oli valittavissa kahta erilaista maistelutapaa. Niistä vain toisessa kierrätettiin viinitilan tiloissa ja televisiosta tutussa päärakennuksessa. Olimme valinneet tämän tilalla kierrettävän viininmaistelun, joka oli totta kai se kalliimpi. Nauroimmekin ukkokullan kanssa, että vain viikkoa aiemmin olimme suomalaiselle kaverillemme puhuneet Napan yhä vain kallistuvista viininmaisteluhinnoista ja nyt sitten olimme päätä pahkaa sellaista maksamassa. Mutta meillä kävi lopulta tuuri: koska ei ollut sesonkiaika, saimme tämän kalliimman viininmaistelun kierroksineen edullisemman maistelun hinnalla. Niinpä visiitti tilalla ei kirpaissut lompakkoa aivan niin paljon, kuin alunperin olimme varautuneet.

Viininmaistelutila kartanon sisällä.

Toiselle ryhmälle katettu viininmaistelutila.

Spring Mountain -viinitila on keskittynyt iäkkäisiin punaviineihin. Heidän kallein, maistelussa esitelty pullonsa maksoi 250 dollaria. Juu, ei ostettu. TV-sarjassa viinitilalla taidettiin valmistaa kuohuvaa, jos oikein muistan.

Toisaalta, Napan viinilaakso on kyllä kärsinyt viime vuosina paljon ja rahat tulee silläkin alueella tarpeeseen. Pandemia tietenkin on vähentänyt valtavasti vierailijoiden määrää, mutta sitäkin isompana murheena ovat alueella riehuneet maastopalot. Aivan tämänkin viinitilan naapurissa oli paha maastopalo ja kuin ihmeen kaupalla viinitilan rakennukset ja viiniköynnökset olivat säilyneet. Naapurilla sen sijaan paloi tilukset omaa kotia myöten. Olihan se niin surullista nähdä ne tulipalon runtelemat maastot.

Viiniköynnösten takana karrelle palanut kukkula. Maastopalo oli siis todellakin nuollut viinitilan liepeitä.

Mikäs meidät sitten sai viinitilaan hiukan yllättäen tutustumaan? No, ettepä arvaisi. Ukkokulta nimittäin näki unessaan yhden sarjan näyttelijän ja jäi miettimään, että missäs sarjassa hän oikein olikaan. Ja lamppu syttyi: Falcon Crest! Ja siitä se ajatus sitten lähti, hahah. Ex tempore varasimme viinitilalta vierailuajan ja mukava sunnuntaiajeluhan siitä sitten muodostuikin. Kun viininmaistattaja kysyi, mistä innostuimme tulemaan ensivierailulle paikkaan ja kerroimme hänelle tästä unesta, hän taisi luulla meitä ihan kovan luokan Falcon Crest -sarjan fanittajiksi. Ja itsehän siis muistan tuosta sarjasta aika vähän. Taisin olla enemmän Dallas- ja Dynastia-sarjojen pauloissa. Viininmaistattaja kertoikin, että he saavat säännöllisesti Saksasta isoja ryhmiä tutustumaan viinitilaansa ja nimenomaan tuon tv-sarjan innoittamina. Ovat kuulemma todella kovia Falcon Crest -faneja. Ilmeisesti Saksassa oli vastikään aloitettu näyttämään sarjaa televisiossa uudestaan ja tämä oli tuonut myös uuden turistiryntäyksen viinitilalle Kaliforniaan saakka. Lisäksi selvisi, että Falcon Crest -sarjalla on sekä englannin- että saksankielinen faniklubi. Taitaa olla siis saksalaisille kova juttu. 

Kyselin kuvien yhteydessä kavereiltani somessa, kuka tv-sarjan vielä muisti. Aika monen muistin sopukoista löytyi näyttelijä Lorenzo Lamas. Hän tuntuu tehneen lähtemättömän vaikutuksen moniin katsojiin. Itse en tosiaan sarjasta kovinkaan paljoa muista, mutta kun kuuntelin Falcon Crest -sarjan tunnusmusiikin YouTubesta, niin kyllähän se varsin tutulle kuulosti. Ja miten kivasti YouTube-videossa San Franciscon kaupungin siluettikin esiintyy.

Viininmaistattaja tosiaan luuli meitä kovemmiksikin Falcon Crest -faneiksi ja kaivoi viinitilan arkistoista tv-sarjan kuvauksien aikaisia valokuviakin. Tässä Falcon Crest -viinipullojen etikettejä.

Tälllä kertaa pääsitte siis pienelle nojatuolimatkalle viinitilalle. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Napa kallistuu kallistumistaan, huh huh!

Tämä postaus ei suinkaan kosketa omaa napaani, vaan Kalifornian kuuluisinta viinialuetta Napan laaksoa ja tuoreita kuulumisia sieltä. Myös kannabiksella on tätä nykyä jotakin ajankohtaista tekemistä Napan viinialueen kanssa. Siitä postaukseni lopussa.

Monilla viinitiloilla on parhaillaan sadonkorjuuaika. Näistä köynnöksistä oli rypäleet jo poimittu.

Taustaa

Saimme aika nopealla varoajalla uuden vieraan Suomesta ja otimme hänet tietenkin ilolla vastaan. Vieraan viihdytyssuunnitelmia tehtiin ja olimme varanneet viimeiseksi yöksi majoituksen Napasta, Napa-laakson "pääkaupungista". Tarkoituksenamme oli käydä tutustuttamassa vierastammekin tähän kuuluisaan viinialueeseen. Noh, suunnitelmatpa muuttuivatkin ja Suomi-vieras joutui tekemään äkkipaluun Suomeen. Koska Napan majoitus oli varattu vain muutama päivä ennen yöpymistä, majoitusta ei voinut enää perua tai ainakaan varauksesta ei olisi saanut enää rahojaan takaisin. Päätimme sitten toteuttaa tämän minireissun joka tapauksessa, vaikkakin ilman vierastamme. Saimme kuitenkin ex-tempore ukkokullan työkaverin mukaan ja siitähän tuli oikein onnistunut reissu. Työkaverinsa ei ollut käynyt Pohjois-Kalifornian viinialueilla aiemmin, joten pääsimme sitten esittelemään viinitiloja hänelle. 

Perillä Napassa

Ainakin minua perillä odotti kuitenkin pieni shokki. Napan viinitilojen maistiaiset oli hinnoiteltu huomattavasti kalliimmiksi kuin viime kerroilla alueella käydessäni. Viime visiitistä Napassa ja/tai Sonomassa taitaa olla aikaa jo noin 1,5 vuotta, sillä pari viime viininmaistelukertaa olemme keskittyneet Paso Roblesin viinialueeseen. 

Tässä 1,5 vuodessa on Napassa kyllä tapahtunut selvästikin muutos! Kävimme useammalla viinitilalla, joskaan kaikissa niissä emme ottaneet viininmaistelua. Jokaisessa paikassa viininmaistelujen hinnat alkoivat nyt 30 dollarista ylöspäin. Osa maistiaisista maksoi jopa 40 tai 50 dollaria, eikä niihinkään kuulunut mitään ekstraa, tyypillisesti se neljä tai viisi viiniä maisteltaviksi! Ja maistiaisethan eivät ole todellakaan isoja kerta-annoksia, pikku liraus lasin pohjalla jokaista maisteltavaa lajia. Yksi pitkäkestoisista lemppareistamme on ollut Castello di Amorosan viinitila linnoineen. Kävimme jälleen kerran sielläkin ja saimme todeta, että sielläkin pääsymaksu, johon kuuluu viiden valinnaisen viinin maistelu maksoi nyt 30 dollaria. Aiemmin se on ollut vain 20 dollaria. 

Castello di Amorosa -viinitilan sisäänkäynti. Tila on myös aika lapsiystävällinen pihapiirin eläimineen kaikkineen.

Toinen selkeä merkki Napan alueen viiniharrastamisen kallistumisesta oli se, että aiemmin useat tilat ovat hyvittäneet viininmaistelun hinnan, jos on ostanut yhden tai useamman pullon viinitilalta lopulta mukaansa. Nyt tätä kytkykauppaa ei ollut kenelläkään heistä, joiden viinejä maistelimme. Myös ajotiet nrot 29 ja 128, jotka kulkevat Napasta pohjoiseen kohti Calistogaa ja joiden varrella iso osa viinitiloista sijaitsee, olivat nyt todella ruuhkaisia. Niin, ainahan tuo pätkä on ollut ruuhkainen, mutta nyt se oli oikein superruuhkainen. Marraskuussa viinialueen sesonki alkaa usein olla hiipumaan päin, mutta nyt ei ollut sesongin laantumisesta kyllä vielä tietoa. Porukkaa oli kuin pipoa. 

Myös suomalaisen merikapteenin vuonna 1880 perustaman viinitila Inglenookin ajoväylän portit pidettiin nyt kiinni. Porttien aukaisu tapahtui käymällä porttien vieressä sijaitsevassa visitor centerissa ja antamalla oma nimi ja kuinka monta henkeä tilalla vierailisi. Aiemmin portit tilalle olivat aina auki ja sinne pääsi ajamaan ilman tätä erikoispyyntöä. Liekö tälläkin tilalla kävijämäärät ovat niin kasvaneet, että toimenpiteellä haluttiin vieraiden lukumäärää hiukan rajoittaa. Nykyään Inglenook-tilan omistavat Francis ja Eleanor Coppola.

Sisätilan portaikkoa Inglenookin tilalta.

Tuore kokemus Paso Roblesista toi lisää kontrastia

Olemme siis tehneet pari viimeisintä viininmaisteluretkeämme Kalifornian Paso Roblesin viinialueelle. Se sijaitsee noin 2,5 tunnin ajomatkan päässä Piilaaksosta etelään, Napan ja Sonoman viinilaaksojen sijaitessa Piilaaksosta pohjoiseen. Kävimme sattumoisin Paso Roblesissa aivan hiljattain, sillä kyseessä oli minun synttärimatkani. Paso Roblesista löytyy yli 250 viinitilaa, joten valinnanvaraa riittää sielläkin. 

Meillä oli nyt siis varsin tuoreet kokemukset tältä toiselta viinialueelta ja hinnoittelu Napassa ja Paso Roblesissa ovat kyllä kuin yö ja päivä. Paso Roblesissa monet tilat tarjoavat vielä viininmaistelua tyystin ilmaiseksi. Lisäksi, jos ja kun hintaa maistelusta perittiin, niin sen sai aina hyvitetyksi, jos teki viinitilalta ostoksia. Ehkäpä tästäkin syystä vähän järkytyin tuosta Napan hinnoittelusta, kun olin vasta saanut kokea hyviä viinejä aivan eri hintaluokassa. Mutta Napa on tietenkin Kalifornian viinibrändinä se vahvin ja kuuluisin. Kävijöitä varmasti riittää ja ilmeisesti noillekin maisteluhinnoille löytyy sitten ottajia.

Mutta muutoksen tuulet puhaltavat myös Napan viinialueella:

Viiniköynnöksistä kannabikseen

Vuoden 2018 alusta myös Kalifornian osavaltio laillisti marihuanan viihdekäytön. Liittovaltiotasolla se on edelleen laitonta. Jotkut Napan viininviljelijät ovat jo siirtyneet viljelemään kannabista ja yhä useammat harkitsevat siirtymistä parempien voittojen toivossa. Tähän asti Napan piirikunta on kuitenkin estänyt kannabiksen viljelyn kaupallisiin tarkoituksiin ja asiasta on tulossa uusi äänestys nyt marraskuussa 2018. Monet viininviljelijät ovat huolissaan, aiheuttaako kannabisviljelmät rinta rinnan viiniköynnösten kanssa jotakin maku- tai muita haittoja Napan kuuluisiin viinirypäleisiin. Huoli on myös toiseen suuntaan. Sekä viinirypäleiden että kannabiksen viljelyssä käytetään eri kemikaaleja. Kalifornian laki vaatii mittaamaan myyntiin tulevan kannabiksen puhtauden ja vielä ei ole tarpeeksi tutkimustietoa, voivatko läheiset viiniviljelmät omine kemikaaleineen vaikuttaa myös kannabissatoon. Asiasta uutisoitiin aivan pari päivää sitten ja siitä voi halutessaan lukea täältä. 

Jos ja kun myyntitarkoitukseen tulevan kannabiksen viljely jonakin pävänä, joko marraskuussa 2018 tai myöhemmin, sallitaan Napan piirikunnassa, niin kuinka käy kuuluisan viinibisneksen? Se jää nähtäväksi, mutta itse taidan suosia jatkossa näitä muita viinialueita, ihan jo hintojenkin vuoksi. 

Tällaisia nostoja Kalifornian auringon alta tällä kertaa. Nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Juhannuksen viettoa Kaliforniassa

Kaikenlaisiin hauskoihin hullutuksiin sitä tuleekin tuon ukkokullan kanssa lähdettyä ja juhannus 2015 oli yksi niistä. Tänä vuonna juhannukseemme ei kuulunut uutta perunaa ja silliä, vaan jotain ihan muuta. Niinpä tämän kertaisessa postauksessani kerron teille yhden tavan, jolla ulkosuomalainen voi ulkomailla asuessaan juhannusta ainakin viettää. 

Paljastettakoon jo tässä vaiheessa sen verran, että jouduimme juhannuksena linnaan! ;-)

Juhannus Kaliforniassa ylipäätään

Kaliforniassa keskikesän koittamista ei juurikaan juhlita. Paikallisessa kalenterissa kyllä lukee sunnuntain kohdalla First Day of Summer (kesän ensimmäinen päivä) ja Summer Solstice (kesäpäivänseisaus), mutta mitään vapaapäiviä tai juhlallisuuksia ei vielä esimerkiksi perjantaina, Suomen juhannusaattona ollut. Perjantai oli täällä aivan normaali työpäivä. Samaiselle viikonlopulle osui täällä myös isänpäivä, joka sai huomattavasti suuremman huomion, niin alennusmyynneissä (kun Amerikassahan on jokaisen kissanristiäisen kunniaksi oma alennusmyyntinsä), kuin myös kaupattavassa juhla- ja lahjakrääsässäkin. 

Toisaalta, ei keskikesän juhlinta ole varmastikaan kalifornialaisille yhtä kova juttu kuin se on yöttömästä yöstä ja Suomen suvesta nauttivalle suomalaiselle. Täällä kun aurinko paistaa aika lailla läpi vuoden ja kesää on valtaosa vuodesta, ei keskikesän juhla pomppaa säidenkään puolesta mitenkään erikoisemmin esiin. Myöskään yötöntä yötä ei ole. Täällä ei siis synny sitä polttavaa riemun tunnetta rintaan, että NYT se kesä ja grillauskausi sitten alkoi. Kaliforniassa on kesä ja grillit kuumana vähän niin kuin koko ajan. ;-) No joo, on oikeasti se parin kuukauden "talvikin", jolloin päivälämpötilat saattavat jäädä niinkin kylmiksi kuin +13 Celsius-asteeseen.

Koska juhannus ei täällä ole yhtä merkityksellinen kuin Suomessa, en tiedä onko juhlan ympärille syntynyt oikein mitään paikallisia perinteitäkään. Tietääkseni ei. Mutta suomalaisenhan pitää juhlistaa juhannusta, olipa sitten missä päin maapalloa tahansa ja niinpä mekin osallistuimme eräänlaisiin juhannusjuhliin lauantaina.

Kuinka juhlille oikein päädyttiin?

Ukkokulta tuli liittyneeksi Napan viinilaaksossa sijaitsevan Castello di Amorosa -viinitilan klubijäseneksi jo viime syksynä. Liittyminenhän tapahtuu siis automaattisesti samassa yhteydessä, jos tulet ostaneeksi 12 pullon erän kyseisen tilan viiniä, heh heh. Tuon klubin kautta ukkokulta sai tietää juhannuksen aikaan viinitilan linnassa pidettävistä keskiaikaisista keskikesän juhlista. Juhlat olivat nimeltään Midsummer Medieval Festival. Ukkokulta pomppasi oitis kattoon huudahtaen, että tuonne mennään! Kieltämättä tapahtuma kuulosti varsin mielenkiintoiselle. Kun tilaisuuden liput tulivat maaliskuussa myyntiin, hän osti tiketit meille ja Bay Arealla asuvalle suomalaisystävällemme. Ja sillä poppoolla keskiaikaisille juhlille nyt osallistuimme. 

Tilaisuuden käsiohjelma.

Esivalmistelut

Ehkä noin kuukausi ennen kekkereitä alkoi ukkokulta puhumaan myös keskiaikaisten vaatteiden vuokraamisesta. Ajattelin, että mitä ihmettä se taas höpisee! Mutta ei, kyllä se täysin tosissaan oli ja sanoi netissä olevien edellisten vuosien juhlakuvien perusteella kaikkien muidenkin pukeutuvan tilaisuudessa keskiajan henkeen. Uskottavahan se oli, kun kuvat puhuivat samaa ja niinpä nettipukuvuokraamosta mekin hauskat asut tilasimme. Jos kerta hulluttelemaan lähdetään, niin se on sitten sama vetää täysillä.

Viime hetken jännitysmomenttia asujen suhteen toi kuitenkin se, että niiden kaikkien piti olla ns. one size fits all -tyyppisiä. Ajattelin, että kun tässä kerran isojenkin ihmisten Amerikassa ollaan, voi asut varmastikin tilata kokojensa puolesta melko huoletta. Kun sitten asut saapuivat paria päivää ennen h-hetkeä ja pääsin omaa linnanneidon mekkoani sovittamaan, niin sehän olikin aivan pirun tiukka yläosastaan, siis hartioista ja rintakehän kohdalta, eikä minkäänlaista säätömahdollisuutta asussa ollutkaan. Pukuvuokraamo sijaitsi parin tuhannen mailin päässä Minnesotan osavaltiossa, joten ei auttanut kuin toivoa, että jospa siinä koltussani nyt sen yhden illan ajan kuitenkin henki pihisisi... Ja pihisihän se, huoh!

Valtaosa naisten vuokrattavista keskiaika-asuista oli pitkähihaista viittoineen kaikkineen, mutta itselläni lähtökohtana asuvalinnalle oli sen lyhythihaisuus. Tiesin nimittäin, että Napan laakso on kuumaa aluetta ja iltalämpötilatkin korkeita. Juhlien alkaessa ennen iltaseitsemää näytti mittari vielä +27 Celsius-astetta. Olin kiitollinen lyhyistä hihoistani. 

Tällaisen linnanneidon asun vuokrasin itselleni. (Pukuvuokraamon kuva)

Käsikynkässäni juhliin lähtivät ritari ja Little John. Alla pukuvuokraamon kuvat heidän asuistaan:

Se täytyy kyllä todeta, että minun seuralaiseni olivat paljon komeampia kuin nuo pukuvuokraamon kuvissa poseeraavat ukot. :-) 

Juhlapaikalle saavuttaessa teki nopeasti huomion, kuinka jotkut olivat panostaneet pukeutumiseensa toden teolla. He olivat oletettavasti jo useamman vuoden konkareita näissä keskiaikajuhlissa ja olivat virittäneet asuaan vuosi vuodelta paremmaksi ja paremmaksi. Muutamalla leidillä oli päässään keskiaikaisen kampauksen peruukkikin tai todella näyttävä kruunu hunnun kera.

Juhlaväen asuja.

Kukkaseppeleitä ja Robin Hood -hattuja. Ne, jotka eivät olleet pukeutuneet teeman mukaisesti erottuivat joukosta.

Yksi kruunupäistä.

Keskiaikaisia kisalajeja

Illan ohjelma alkoi tervetuliaismaljalla ja itse viinitilan omistajan pitämällä pienellä hauskalla puheella. Tämän jälkeen ohjelmassa oli keskiaikaisiin kisalajeihin osallistuminen tai niiden seuraaminen viinitilalla sijaitsevan pienen järven ympärillä. Lajeina oli katapultin käyttöä, miekan iskentää ja jousiammuntaa. Lajien seurannan lomassa sai maistella viinitilan tuotteita ja napostella pieniä suupaloja. 

Pääsinpä tuossa vaiheessa iltaa hiukan kosketuksiin suomalaisenkin juhannustunnelman kanssa. Järven ympärillä kasvoi nimittäin metsää ja olimme kisailua seuratessa osittain metsän siimeksessä. Bongasin siellä tähän mennessä ihka ensimmäiset kalifornialaiset hyttyset! OMG! No, ei niitä ollut kuin pari kolme, joten isoa riesaa niistä ei onneksi ollut. 

Lopuksi kisailut huipentuivat kahden ritarin turnajaisiin. Lajeina olivat mm. tarkkuuskilpailu sekä miekkailua. Todella taitavia olivat nämä turnajaisritarit ja ison osan taistoista he tekivät ratsailta, hevosen selästä käsin. Turnajaislajeissa käytettiin oikeasti voimaa ja edellisen vuoden näytöksen ritarilla oli kuulema ollut koko rintakehä aivan mustelmilla turnajaisten jäljiltä. Ilmankos oli tälle vuodelle ritarit vaihdettu... Mutta hyvää viihdettä se oli seurattavaksi, ammattitaitoisten ritarien ja uljaiden hevosten toteuttamana, sisältäen hiukan hupaisaa teatteriakin. Seuraavaksi muutama kuva ritarien turnajaisista:

Ritareiden tarkkuuskisailua.

Miekkojen armotonta kalistelua.

Hevoset vietiin turvaan, kun alkoi palavan aamutähden heiluttelu.

Keskiaikainen illallinen

Kun turnajaiset olivat päätöksessään ja voittajaritari selvillä, siirtyi juhlaväki viinitilan linnan sisäpihalle. Sinne oli katettu pöydät keskiaikaista illallista varten. Koko ruokailu tapahtui keskiajan tapaan, puisilta lautasilta ja ilman haarukkaa. Alkupaloja olikin aseteltu hauskasti jo valmiiksi pöydän keskelle liinalle odottamaan nälkäisiä ritaritaiston katsojia. Ja koska viinitilalla oltiin, niin alku-, pää- ja jälkiruoalle jokaiselle oli oma tilan viininsä. Vesilasi mukaan laskettuna jokaisella ruokailijalla oli siis nenänsä edessä neljä lasia, joten aika notkuvat pöydät olivat jo pelkästään niistä.

Väen kokoontuessa yhteen linnan sisäpihalle teimme arvion, että vieraita juhlissa oli arviolta 200 -300 henkilöä. Siinä vaiheessa kävi kyllä mielessäni, että onneksi olimme lippumme etukäteen lunastaneet, eikä illan päätteeksi ollut tiskivuoroa odottamassa. Nopeasti laskettuna nimittäin pelkästään viinilaseja tuli illan aikana käytettyä 800 - 1200 kpl ja niiden lisäksi vielä järven ympärillä käytetyt lukuisat maistiaislasit. Huh huh!

Linnan sisäpiha. Illallinen alkoi n. klo 21 ja Pohjois-Kaliforniassakin oli siihen aikaan vielä näin valoisaa.

Alkupaloina oli leipää, tuoreita kasviksia, oliiveja, leikkeleitä, viinirypäleitä sekä valkohomejuustoa, jonka hometta ei toivon mukaan kuitenkaan oltu kerrytetty aivan keskiajalta asti! Sitten tuotiin tomaattinen alkukeitto basilikaöljyllä koristeltuna. Näiden jälkeen nautittiin pääruoka, johon kuului grillattuja liha- ja kasvisvartaita, kalkkunan koipia sekä uunikasviksia. Lisäksi sisäpihalla isossa vartaassa paistettiin kokonainen possu, josta juhlaväki sai myös maistaakseen. Tässä vaiheessa masut pullottivat varmasti jo jokaisella, mutta eihän siitä jälkiruokana olleesta omenapasteijastakaan voinut kieltäytyä. En ainakaan minä. Oikein herkulliset olivat siis illan antimet ja illallista tahdittivat taustalla musiikista ja laulusta vastannut kokoonpano. 

Tästä asetelmasta illallinen alkoi.

Loppuhuipennus

Illan viimeinen ohjelmanumero olikin pieni yllätys. Yleisöä pyydettiin katsomaan tuolinsa alle, olisiko siellä kiinnitettynä herttarouvaa. Eipä ollut minunkaan tuolini alla. Yhden naisen tuolin alta se löytyi ja hänet pyydettiin estradille. Nainen sai laatikon, jonka sisällä oli laatikko, jonka sisällä oli laatikko, jonka sisällä oli laatikko... No nyt jäi levy junnaamaan, mutta joka tapauksessa monta niitä laatikoita sisäkkäin oli. Samaan aikaan ritarien kisaa juontanut, Hulk Hoganin näköinen, yli 2-metrinen lihaskimppu marssi myös yleisön eteen ja aloitti puheen tuolle naiselle. He siis tunsivat toisensa ennestään ja pikku hiljaa alkoi yleisölle valjeta, että tämähän taisi olla järjestetty juttu. Ja kyllä, kyseessä oli aito kosinta! 

En malta olla mainitsematta kuinka kosintapuheen ehkä hauskin kohta oli, kun mies tunnusti rakastavansa naista jopa enemmän kuin olutta. :-) Niin ja kerrottakoon vielä sekin, että nainen vastasi kosintaan myöntävästi ja kovin onnellisille näyttivät he. Sen pituinen se.

Juhlat ovat päättymässä.

Loppupohdinnat 

Eivät keskiajan kekkerit varmasti mikään yleinen tai perinteinen keskikesän juhlistamistapa täällä Kaliforniassa ole, mutta kyllähän näihinkin juhliin ihan mukava väkimäärä osallistui. Lisäksi juhlat vetivät puoleensa myös kolme hullua ulkosuomalaista juhannustansa viettämään. :-) 

Hiukan hulluille taisimme näyttää tamineissamme myös juhlien jälkeen läheisen Calistoga-kylän katukuvassa, kun kaikki muut olivat joko vaihtaneet keskiaikaiset vaatteensa jo toisiin tai painuneet pehkuihinsa. Kylänraitilla vastaamme käveli seurue, joka ei selvästikään tiennyt mitään läheisen viinitilan keskiaikaisista juhlista sinä iltana. Yksi seurueen rouvista kysyi meiltä lyhyen ja ytimekkään kysymyksen: "Why are you here?" Ilmeensä kertoi, ettei hän ollut nähnyt keskiaikaisia asuja ainakaan vähään aikaan. Kylläpä makeat naurut saimme illan päätteeksi tuntemattoman rouvan aidompaakin aidommasta ihmettelystä. 

Että tällainen juhannus tällä kertaa. Nyt sanon jälleen hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!