Että sellainen pyöräretki

Viime lauantaina USA:ssa vietettiin itsenäisyyspäivää ja tämän juhlapäivän yhteydessä ukkokullan työnantajalla on ollut tapana antaa aina pari ylimääräistä vapaapäivää. Näin kävi tänäkin vuonna. Päätimme, että nyt saa samojen kotiseinien tuijotteluun tulla pieni tauko ja varasimme majoituksen kolmeksi yöksi eteläisemmästä Kaliforniasta, tuppukylästä nimeltään Solvang. Se on hauska pieni tanskalaiskylä, josta kertonen teille toisessa postauksessa lisää. (Ja ennen kuin joku pöyristyy valinnastamme matkustaa Kaliforniassa tällaisena aikana kerron, että kaikessa mahdollisessa huomioitiin turvavälit, jokainen ateria syötiin joko ulkona tai autossa, noudatimme tiukasti paikallista maskipakkoa, desinfioin hotellihuoneemme ennen sinne asettumistamme, emmekä liikkuneet missään väkijoukoissa. Lisäksi tulimme jo varsinaiseksi juhlapäiväksi eli lauantaiksi takaisin kotiin, koska arvelimme silloin olevan ihmisiä julkisilla paikoilla joka tapauksessa enemmän liikkeellä. Joten please, ei marinaa tästä. Kiitos.)

Ajoimme Solvangiin keskiviikkona. Torstaina piti olla viikon viilein päivä, luvattu vain +23 C, joten valitsimme ajanvietteeksi tutustumisen Solvangin läheisyydessä oleviin viinitiloihin. Ja tanskalaiskylässä kun oltiin, niin siellä markkinoitiin viinitilavisiittejä tehtäväksi myös skandinaavityyliin polkupyörillä. Minullahan ei siis ole ollut polkupyörää täällä Piilaaksossa koko tämän kuuden vuoden aikana ja olen ollut pyörän selässä Kaliforniassa vain kerran aiemmin, Santa Monicassa erään Suomi-vieraamme kanssa. Niinpä olen todella ikävöinyt pyöräilyä, jota Suomessa tuli kuitenkin harrastettua ahkerasti työmatkoihin ja monessa muussakin hyötykäytössä. Otimmepa siis nyt Solvangissa vuokrapyörät alle, jihuu! 

Alkuhuumaa! Asfaltti, alamäki ja kaikki!

Aamupäivästä piipahdimme ensin yhdellä viinitilalla kävellen ja olimmekin siellä lähes koko vierailumme ajan ainoat asiakkaat. Matkaa tuli taitettua noin 5 km. Iltapäiväksi vuokrasimme sitten ne pyörät ja tarkoituksenamme oli pyöräillä vielä yhdelle tai kahdelle viinitilalle. Toiselle niistä olin tehnyt varmuuden vuoksi pöytävarauksen, kuten näin korona-aikaan oli suositeltu. No, lopulta yksi viinitila tuona helteisenä iltapäivänä riitti, nimittäin kaikki ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä...

Google Mapsin mukaan paras reitti viinitilalle kulkisi vilkasliikenteisen maantien vartta ja olisi kestoltaan vain 18 minuuttia. Emme halunneet pyöräillä tuon ison valtatien reunustaa autojen huristellessa kovaa vauhtia ohi, joten valitsimme Google Mapsin ehdottaman toisen reitin, sen kuuluisan "oikoreitin", kestoltaan 17 minuuttia. Matka-aika ei niinkään ollut se tekijä valintaamme, vaan rauhallisempi ajoväylä. Kartassa oikoreitin kohdalle oli piirtyneenä jokin aivan hintelä tiepahanen, mutta ajattelimme, että siinähän sitä saadaan nauttia kauniista ja rauhallisesta maalaisidyllistä sitten samalla. Valitsimme siis tämän pyöräilyreitiksemme. No, sehän olikin sitten oikoreittien oikoreitti!

Matkahan alkoi todella hyvin. Asfaltoitu tie muuttui nopeasti hiekkatieksi, joka kulki kauniiden viiniviljelmien keskeltä (kuva yllä). Ensimmäinen yllätys olivat neljä meksikaanomiestä, joiden kohdalle mutkan takaa saavuimme. He pitivät "torikokousta" hiekkatien laidalla ja yhdellä miehistä oli kämmenensä päällä valtava haukka! Haukka availi mahtavia siipiään. Lintu pelästyi meitä, vaikka kaarsimme pyörillämme monen metrin päästä. Miehellä oli lintu kuitenkin kytkettynä, eikä lintu päässyt karkuun ja mies saikin sen nopeasti rauhoiteltua. Jos me hämmästelimme miehiä ja sitä valtavaa haukkaa, niin kyllä meksikaanotkin katsoivat meitä vähän pitkään. Arvelivat varmaan, että tietävätköhän nuo minne oikein ovat menossa. 

Noh, mehän luulimme tietävämme. Yllätyksiä oli kuitenkin luvassa lisää. Hiekkatie alkoi nimittäin nopeasti vain kaveta kapenemistaan, kunnes tulimme lopulta umpikujaan. Just! Tie päättyi onneksi vähän korkeammalle kummulle ja näimme, että tuolla kaukana se tie on joskus muinoin jatkunut. Ei jatkunut enää. Tie oli käytännössä kasvanut umpeen ja väliin oli rakenneltu aitoja, ojia ja muuta mukavaa. Umpikujakohdasta pystyimme näkemään myös varsinaiselta reitiltä sivuun. Siellä häämötti jonkin matkan päässä golfkenttä. Suomalainen sisuhan ei antanut periksi luovuttaa tässä vaiheessa, vaan lähdimme suunnistamaan kohti golfkenttää kauhean ryteikön läpi. Pyöriä oli pakko taluttaa, sillä tuo ryteikkö oli täynnä korkeaa heinää, epätasaista maastoa sekä piikikkäitä, raapivia puskia. Joukossa taisi vilahtaa myös myrkyllistä poison oak eli myrkkytammea. Eniten kuitenkin tässä vaiheessa itse pelkäsin käärmeitä. Lämpötila oli nimittäin ylittänyt jo reilusti hellelukemat, joten tuollainen korkea kuiva heinikko olisi mitä ihanteellisin lymyilypaikka kalkkarokäärmeille. Kääk! Noh, käärmeiltä onneksi vältyttiin ja ryteikön ja parin ojan ylityksen jälkeen tupsahdimme golfkentän reunalle. Kyllä siinä riitti golffareilla ihmeteltävää, kun me yltäpäältä heinissä pölähdimme heidän peliensä keskelle!

No, ajoa päästiin pian jatkamaan, sillä golfkenttää reunusti golfkärryille tehty kapea asfalttitie. Mutta välittömästi, kun käännyimme golfkentältä pois, olimme taas epämääräisellä hiekka- ja soratiellä. Ajoa kuitenkin päättäväisesti jatkettiin, kunnes... Edessämme oli korkea karjaportti ja piikkilanka-aita! Karjaportti oli totta kai lukossa. Voi sitä tuskan parahdusta, mikä minulta pääsi. Tähänkö tämä matka nyt tyssäsi? Saattoi minulta siinä pari valittua kirosanaakin lipsahtaa! No, periksi ei päätetty antaa tässäkään tilanteessa. Niinpä kipusimme itse vuoroillamme ja nostimme myös pyörät yksi kerrallaan tuon karjaportin yli. Aita oli vielä tuhannen ruosteessa ja minua alkoi tilanne jo hiukan huvittaa. Osittain väsymyksestä, osittain siitä helteestä, osittain koko koomisesta tilanteesta. Miltä me oikein näytimme? Olin vielä vastikään ostanut alennusmyynnistä Michael Kors -merkkisen hihattoman paidan ja olin tietenkin laittanut sen ylleni tälle kivalle pienelle viinitilaretkellemme. Se oli niin kaunis lohenpunainenkin. No, siinä minä nyt sitten muka joku fancympi paita päällä kiipeilin ruosteisen karjaportin yli kuin joku ketterämpikin marakatti! Hah hah! No, olimme todellakin ainoat kulkijat sillä tiellä, ettei siellä onneksi ollut yleisöä.

Karjaportin ylitys. Onneksi ei vuokrattu sitä tandempyörää. Olisikin ollut astetta isompi operaatio "heittää" se tandem aidan yli. :-D 

Tässä vaiheessa matkaa oli siis taitettu jo hyvinkin puoli tuntia ja helteessä hiki alkoi pyörien nostoineen kaikkineen virrata ihan kunnolla. Onneksi meillä oli pullot vettä mukana. Ei muuta kuin hörpyt pulloista ja takaisin pyöränsatulaan! Minulla tosin oli vähän paha aavistus tällaisesta suljetusta karjaportista. Useinhan se nimittäin meinaa, että alue tai tie on suljettu myös toisesta päästä. Ja kas, kuinka ollakaan, jonkin matkaa pyöräiltyämme edessämme oli uusi portti ja lukossa tietenkin sekin. Tuon karjaportin takana odotti kuitenkin jo leveämpi asfalttitie ja tiesimme olevamme jo suhteellisen lähellä viinitilaa. Vielä kerran etsimme jostakin suomalaisen sisun sopukoista ruista ranteeseen, nostimme polkypyörät ja kapusimme tuon aidan ylitse. Ai että, kuinka se asfaltti tuntuikaan hyvältä pölyävän ja kuoppaisen hiekkatien jälkeen! Olimme lisäksi ns. takaisin kartalla.

Vielä edessämme oli ehkä kilometrin polkaisut ja lopulta pääsimme viinitilalle, melkoisessa hiessä ja aivan uupuneina. Olimme tietenkin tekemästäni pöytävarauksesta jo pahasti myöhässä, mutta onneksi tilalla oli vain pari muuta seuruetta ja mahduimme helposti mukaan. Myöhässä tosiaan olimme, sillä tämä Google Mapsin tarjoama 17 minuutin "oikoreitti" kesti meiltä 50 minuuttia. Kun laitoimme pyörät parkkiin, ukkokulta totesikin, että tämä oli sitten viimeinen kerta, kun vuokraamme pyöriä. Heh, minun ideahan se oli! 

Pääsimmehän me sitten lopulta maistelemaan niitä viinejäkin, mutta enpä muistakaan ennen juoneeni viinitilalla ensin niin montaa litraa vettä! Pikku hiljaa voimat siinä sitten palautuivat ja päätimme lähteä polkemaan takaisin kohti Solvangin keskustaa. Yksi viinitila sai siis riittää. Tällä kertaa valitsimme ihan sen ison ja asfaltoidun tien takaisin. Iso osa paluumatkasta olikin hulppeaa alamäkeä, olimme siis tehneet tulomatkalla kaikessa siinä hurmiossa ylämäkinousua melkeinpä huomaamattamme. Lisäksi maantien viereen oli vieläpä osalle matkaa tehty erillinen pyörätie. Voi miten ihanaa vauhdin hurmaa se alamäkiajo olikaan! Tukka hulmusi! Vauhdikas alamäkiajo kyllä kruunasi tuon pyöräretkemme. Nyt minun pitää varmaan vain odottaa, että aika kultaa ukkokullan muistot ja saan puhuttua hänet taas joku päivä pyörän selkään, hi hii!

Näissä maisemissa pääsimme sitten viiniä maistelemaan. Mitäpä sitä ei suomalainen tekisi viinitilalle päästäkseen! Ryteiköt ja karjaportitkin ylitettiin, enää olisi puuttunut vain se harmaa kivi, jonka läpi kokeilla menevänsä.

Viinitilalla oli tällainenkin pyörä. Välillä kyllä meidänkin matkan eteneminen tuntui aika takkuiselle. Lisäksi ihmettelin, miten Google Maps nuo matka-aika-arviot polkupyöräreiteille oikein antaa. Ison tien kautta matka-aika-arvio oli sen 18 minuuttia, mutta meillä meni palatessakin matkaan noin 30 minuuttia, vaikka iso osa matkasta oli sitä nopeakulkuista alamäkeä. Mene ja tiedä.

Tällainen retkitarina tällä kertaa. Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Juhannuksen viettoa Kaliforniassa

Kaikenlaisiin hauskoihin hullutuksiin sitä tuleekin tuon ukkokullan kanssa lähdettyä ja juhannus 2015 oli yksi niistä. Tänä vuonna juhannukseemme ei kuulunut uutta perunaa ja silliä, vaan jotain ihan muuta. Niinpä tämän kertaisessa postauksessani kerron teille yhden tavan, jolla ulkosuomalainen voi ulkomailla asuessaan juhannusta ainakin viettää. 

Paljastettakoon jo tässä vaiheessa sen verran, että jouduimme juhannuksena linnaan! ;-)

Juhannus Kaliforniassa ylipäätään

Kaliforniassa keskikesän koittamista ei juurikaan juhlita. Paikallisessa kalenterissa kyllä lukee sunnuntain kohdalla First Day of Summer (kesän ensimmäinen päivä) ja Summer Solstice (kesäpäivänseisaus), mutta mitään vapaapäiviä tai juhlallisuuksia ei vielä esimerkiksi perjantaina, Suomen juhannusaattona ollut. Perjantai oli täällä aivan normaali työpäivä. Samaiselle viikonlopulle osui täällä myös isänpäivä, joka sai huomattavasti suuremman huomion, niin alennusmyynneissä (kun Amerikassahan on jokaisen kissanristiäisen kunniaksi oma alennusmyyntinsä), kuin myös kaupattavassa juhla- ja lahjakrääsässäkin. 

Toisaalta, ei keskikesän juhlinta ole varmastikaan kalifornialaisille yhtä kova juttu kuin se on yöttömästä yöstä ja Suomen suvesta nauttivalle suomalaiselle. Täällä kun aurinko paistaa aika lailla läpi vuoden ja kesää on valtaosa vuodesta, ei keskikesän juhla pomppaa säidenkään puolesta mitenkään erikoisemmin esiin. Myöskään yötöntä yötä ei ole. Täällä ei siis synny sitä polttavaa riemun tunnetta rintaan, että NYT se kesä ja grillauskausi sitten alkoi. Kaliforniassa on kesä ja grillit kuumana vähän niin kuin koko ajan. ;-) No joo, on oikeasti se parin kuukauden "talvikin", jolloin päivälämpötilat saattavat jäädä niinkin kylmiksi kuin +13 Celsius-asteeseen.

Koska juhannus ei täällä ole yhtä merkityksellinen kuin Suomessa, en tiedä onko juhlan ympärille syntynyt oikein mitään paikallisia perinteitäkään. Tietääkseni ei. Mutta suomalaisenhan pitää juhlistaa juhannusta, olipa sitten missä päin maapalloa tahansa ja niinpä mekin osallistuimme eräänlaisiin juhannusjuhliin lauantaina.

Kuinka juhlille oikein päädyttiin?

Ukkokulta tuli liittyneeksi Napan viinilaaksossa sijaitsevan Castello di Amorosa -viinitilan klubijäseneksi jo viime syksynä. Liittyminenhän tapahtuu siis automaattisesti samassa yhteydessä, jos tulet ostaneeksi 12 pullon erän kyseisen tilan viiniä, heh heh. Tuon klubin kautta ukkokulta sai tietää juhannuksen aikaan viinitilan linnassa pidettävistä keskiaikaisista keskikesän juhlista. Juhlat olivat nimeltään Midsummer Medieval Festival. Ukkokulta pomppasi oitis kattoon huudahtaen, että tuonne mennään! Kieltämättä tapahtuma kuulosti varsin mielenkiintoiselle. Kun tilaisuuden liput tulivat maaliskuussa myyntiin, hän osti tiketit meille ja Bay Arealla asuvalle suomalaisystävällemme. Ja sillä poppoolla keskiaikaisille juhlille nyt osallistuimme. 

Tilaisuuden käsiohjelma.

Esivalmistelut

Ehkä noin kuukausi ennen kekkereitä alkoi ukkokulta puhumaan myös keskiaikaisten vaatteiden vuokraamisesta. Ajattelin, että mitä ihmettä se taas höpisee! Mutta ei, kyllä se täysin tosissaan oli ja sanoi netissä olevien edellisten vuosien juhlakuvien perusteella kaikkien muidenkin pukeutuvan tilaisuudessa keskiajan henkeen. Uskottavahan se oli, kun kuvat puhuivat samaa ja niinpä nettipukuvuokraamosta mekin hauskat asut tilasimme. Jos kerta hulluttelemaan lähdetään, niin se on sitten sama vetää täysillä.

Viime hetken jännitysmomenttia asujen suhteen toi kuitenkin se, että niiden kaikkien piti olla ns. one size fits all -tyyppisiä. Ajattelin, että kun tässä kerran isojenkin ihmisten Amerikassa ollaan, voi asut varmastikin tilata kokojensa puolesta melko huoletta. Kun sitten asut saapuivat paria päivää ennen h-hetkeä ja pääsin omaa linnanneidon mekkoani sovittamaan, niin sehän olikin aivan pirun tiukka yläosastaan, siis hartioista ja rintakehän kohdalta, eikä minkäänlaista säätömahdollisuutta asussa ollutkaan. Pukuvuokraamo sijaitsi parin tuhannen mailin päässä Minnesotan osavaltiossa, joten ei auttanut kuin toivoa, että jospa siinä koltussani nyt sen yhden illan ajan kuitenkin henki pihisisi... Ja pihisihän se, huoh!

Valtaosa naisten vuokrattavista keskiaika-asuista oli pitkähihaista viittoineen kaikkineen, mutta itselläni lähtökohtana asuvalinnalle oli sen lyhythihaisuus. Tiesin nimittäin, että Napan laakso on kuumaa aluetta ja iltalämpötilatkin korkeita. Juhlien alkaessa ennen iltaseitsemää näytti mittari vielä +27 Celsius-astetta. Olin kiitollinen lyhyistä hihoistani. 

Tällaisen linnanneidon asun vuokrasin itselleni. (Pukuvuokraamon kuva)

Käsikynkässäni juhliin lähtivät ritari ja Little John. Alla pukuvuokraamon kuvat heidän asuistaan:

Se täytyy kyllä todeta, että minun seuralaiseni olivat paljon komeampia kuin nuo pukuvuokraamon kuvissa poseeraavat ukot. :-) 

Juhlapaikalle saavuttaessa teki nopeasti huomion, kuinka jotkut olivat panostaneet pukeutumiseensa toden teolla. He olivat oletettavasti jo useamman vuoden konkareita näissä keskiaikajuhlissa ja olivat virittäneet asuaan vuosi vuodelta paremmaksi ja paremmaksi. Muutamalla leidillä oli päässään keskiaikaisen kampauksen peruukkikin tai todella näyttävä kruunu hunnun kera.

Juhlaväen asuja.

Kukkaseppeleitä ja Robin Hood -hattuja. Ne, jotka eivät olleet pukeutuneet teeman mukaisesti erottuivat joukosta.

Yksi kruunupäistä.

Keskiaikaisia kisalajeja

Illan ohjelma alkoi tervetuliaismaljalla ja itse viinitilan omistajan pitämällä pienellä hauskalla puheella. Tämän jälkeen ohjelmassa oli keskiaikaisiin kisalajeihin osallistuminen tai niiden seuraaminen viinitilalla sijaitsevan pienen järven ympärillä. Lajeina oli katapultin käyttöä, miekan iskentää ja jousiammuntaa. Lajien seurannan lomassa sai maistella viinitilan tuotteita ja napostella pieniä suupaloja. 

Pääsinpä tuossa vaiheessa iltaa hiukan kosketuksiin suomalaisenkin juhannustunnelman kanssa. Järven ympärillä kasvoi nimittäin metsää ja olimme kisailua seuratessa osittain metsän siimeksessä. Bongasin siellä tähän mennessä ihka ensimmäiset kalifornialaiset hyttyset! OMG! No, ei niitä ollut kuin pari kolme, joten isoa riesaa niistä ei onneksi ollut. 

Lopuksi kisailut huipentuivat kahden ritarin turnajaisiin. Lajeina olivat mm. tarkkuuskilpailu sekä miekkailua. Todella taitavia olivat nämä turnajaisritarit ja ison osan taistoista he tekivät ratsailta, hevosen selästä käsin. Turnajaislajeissa käytettiin oikeasti voimaa ja edellisen vuoden näytöksen ritarilla oli kuulema ollut koko rintakehä aivan mustelmilla turnajaisten jäljiltä. Ilmankos oli tälle vuodelle ritarit vaihdettu... Mutta hyvää viihdettä se oli seurattavaksi, ammattitaitoisten ritarien ja uljaiden hevosten toteuttamana, sisältäen hiukan hupaisaa teatteriakin. Seuraavaksi muutama kuva ritarien turnajaisista:

Ritareiden tarkkuuskisailua.

Miekkojen armotonta kalistelua.

Hevoset vietiin turvaan, kun alkoi palavan aamutähden heiluttelu.

Keskiaikainen illallinen

Kun turnajaiset olivat päätöksessään ja voittajaritari selvillä, siirtyi juhlaväki viinitilan linnan sisäpihalle. Sinne oli katettu pöydät keskiaikaista illallista varten. Koko ruokailu tapahtui keskiajan tapaan, puisilta lautasilta ja ilman haarukkaa. Alkupaloja olikin aseteltu hauskasti jo valmiiksi pöydän keskelle liinalle odottamaan nälkäisiä ritaritaiston katsojia. Ja koska viinitilalla oltiin, niin alku-, pää- ja jälkiruoalle jokaiselle oli oma tilan viininsä. Vesilasi mukaan laskettuna jokaisella ruokailijalla oli siis nenänsä edessä neljä lasia, joten aika notkuvat pöydät olivat jo pelkästään niistä.

Väen kokoontuessa yhteen linnan sisäpihalle teimme arvion, että vieraita juhlissa oli arviolta 200 -300 henkilöä. Siinä vaiheessa kävi kyllä mielessäni, että onneksi olimme lippumme etukäteen lunastaneet, eikä illan päätteeksi ollut tiskivuoroa odottamassa. Nopeasti laskettuna nimittäin pelkästään viinilaseja tuli illan aikana käytettyä 800 - 1200 kpl ja niiden lisäksi vielä järven ympärillä käytetyt lukuisat maistiaislasit. Huh huh!

Linnan sisäpiha. Illallinen alkoi n. klo 21 ja Pohjois-Kaliforniassakin oli siihen aikaan vielä näin valoisaa.

Alkupaloina oli leipää, tuoreita kasviksia, oliiveja, leikkeleitä, viinirypäleitä sekä valkohomejuustoa, jonka hometta ei toivon mukaan kuitenkaan oltu kerrytetty aivan keskiajalta asti! Sitten tuotiin tomaattinen alkukeitto basilikaöljyllä koristeltuna. Näiden jälkeen nautittiin pääruoka, johon kuului grillattuja liha- ja kasvisvartaita, kalkkunan koipia sekä uunikasviksia. Lisäksi sisäpihalla isossa vartaassa paistettiin kokonainen possu, josta juhlaväki sai myös maistaakseen. Tässä vaiheessa masut pullottivat varmasti jo jokaisella, mutta eihän siitä jälkiruokana olleesta omenapasteijastakaan voinut kieltäytyä. En ainakaan minä. Oikein herkulliset olivat siis illan antimet ja illallista tahdittivat taustalla musiikista ja laulusta vastannut kokoonpano. 

Tästä asetelmasta illallinen alkoi.

Loppuhuipennus

Illan viimeinen ohjelmanumero olikin pieni yllätys. Yleisöä pyydettiin katsomaan tuolinsa alle, olisiko siellä kiinnitettynä herttarouvaa. Eipä ollut minunkaan tuolini alla. Yhden naisen tuolin alta se löytyi ja hänet pyydettiin estradille. Nainen sai laatikon, jonka sisällä oli laatikko, jonka sisällä oli laatikko, jonka sisällä oli laatikko... No nyt jäi levy junnaamaan, mutta joka tapauksessa monta niitä laatikoita sisäkkäin oli. Samaan aikaan ritarien kisaa juontanut, Hulk Hoganin näköinen, yli 2-metrinen lihaskimppu marssi myös yleisön eteen ja aloitti puheen tuolle naiselle. He siis tunsivat toisensa ennestään ja pikku hiljaa alkoi yleisölle valjeta, että tämähän taisi olla järjestetty juttu. Ja kyllä, kyseessä oli aito kosinta! 

En malta olla mainitsematta kuinka kosintapuheen ehkä hauskin kohta oli, kun mies tunnusti rakastavansa naista jopa enemmän kuin olutta. :-) Niin ja kerrottakoon vielä sekin, että nainen vastasi kosintaan myöntävästi ja kovin onnellisille näyttivät he. Sen pituinen se.

Juhlat ovat päättymässä.

Loppupohdinnat 

Eivät keskiajan kekkerit varmasti mikään yleinen tai perinteinen keskikesän juhlistamistapa täällä Kaliforniassa ole, mutta kyllähän näihinkin juhliin ihan mukava väkimäärä osallistui. Lisäksi juhlat vetivät puoleensa myös kolme hullua ulkosuomalaista juhannustansa viettämään. :-) 

Hiukan hulluille taisimme näyttää tamineissamme myös juhlien jälkeen läheisen Calistoga-kylän katukuvassa, kun kaikki muut olivat joko vaihtaneet keskiaikaiset vaatteensa jo toisiin tai painuneet pehkuihinsa. Kylänraitilla vastaamme käveli seurue, joka ei selvästikään tiennyt mitään läheisen viinitilan keskiaikaisista juhlista sinä iltana. Yksi seurueen rouvista kysyi meiltä lyhyen ja ytimekkään kysymyksen: "Why are you here?" Ilmeensä kertoi, ettei hän ollut nähnyt keskiaikaisia asuja ainakaan vähään aikaan. Kylläpä makeat naurut saimme illan päätteeksi tuntemattoman rouvan aidompaakin aidommasta ihmettelystä. 

Että tällainen juhannus tällä kertaa. Nyt sanon jälleen hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

Kalifornialaisten vapaa-ajasta

Muutamat ovat minulta kyselleet, että mitä ne amerikkalaiset tai kalifornialaiset siellä oikein harrastavat. Mihin he vapaa-aikansa käyttävät? Tätä aihetta raotan teille tällä kertaa. 

Arki-iltaisin työssä käyvillä kalifornialaisilla on vapaa-aikaa melko vähän, sillä töistä tullaan tyypillisesti myöhään kotiin, myöhemmin kuin Suomessa. Joillakin päivä venyy pitkästä työpäivästä, joillakin pitkästä työmatkasta ja joillakin molemmista näistä johtuen. Sitten on tietenkin erikseen meidän kotirouvien ryhmä, jolla ei muuta olekaan kuin aikaa. Olenkin huomannut, että täällä on paljon enemmän esimerkiksi ohjattujen liikuntatuntien tarjontaa keskellä päivää kuin Suomessa. 

Mutta sitten niihin lajeihin. Tähän mennessä tekemieni havaintojen mukaan pohjois-kalifornialaisilla on ainakin seuraavat viisi l-kirjaimella alkavaa vapaa-ajan harrastusta: lenkit, laskut, lipittely, lahjoitus ja lemmikit. Sitten on lisäksi s-alkuiset lajit kuten surffaus, sukellus ja suppailu, sekä b-alkuiset BBQ ja biitsit. Jälkimmäisistä harrastuslajeista valtaosa liittyy veteen, mutta koska emme asu meren äärellä, keskityn tällä kertaa postauksessani nyt vain noihin l-alkuisiin lajeihin.

Lenkit

Nyt en puhu uunilenkistä, vaan patikointilenkeistä ja retkeilystä. Kalifornialaisten innokkuus tähän harrasteeseen hiukan yllättikin minut, mutta kun olen nähnyt millaisia maisemia ja maastoja on vain tunnin tai parin ajomatkan päässä kaupunkien vilskeestä, niin mikäpä jottei. Kävimme kesällä autoilemassa mm. Big Basin -alueen punapuumetsissä. Pelkästään siellä oli jo monta retkeilyaluetta, pääasiassa telttailuun. Retkeilyalueille pitääkin kuulema varata telttapaikka etukäteen ja suosikkipaikat menevät tosi nopeasti varausmahdollisuuden auetessa. Toki monet tekevät patikointeja päiväseltään ja se onkin mahdollista, koska hyviä reittejä on lähistöllä tarjolla runsain mitoin. Ja koska Piilaakso sijaitsee sanansa mukaisesti laaksossa, on sen ympärillä upeita vuoria tarjoamassa haastavampaakin reitistöä. Ei tarvitse tasaisella tallustella.

Kuulemani mukaan amerikkalaisten varustus "telttaillessa" voikin sitten vaihdella tosi paljon. Osa tulee perinteisesti teltoilla, mutta sitten on niitä, jotka tulevat asuntoautoilla tai puolikkaan linja-auton kokoisilla kaikin mukavuuksin varustetuilla hirviöillä. Joka tapauksessa cooler, kaksi tai kolme kuuluu jokaisen amerikkalaisen perusvarustukseen! Olen jopa nähnyt autojen perään vetokoukun päälle rakennettuja erillisiä, mittatilaustyönä tehtyjä telineitä vain ja ainoastaan kylmälaukkua varten! Eli ilman täyteen ahdettua kylmälaukkua ei amerikkalainen pärjää missään! Ei korvessa, ei biitsillä. Tokko omalla takapihallaankaan.

Big Basin -punapuumetsän patikointireittiä. Täällä kaupungin hulina unohtuu.

Isohko punapuu eli sequoia.

Laskut

Laskuilla tarkoitan mäenlaskuja laskettelurinteiltä. Niinpä, Kalifornia tarjoaa niin hiekkarantaa, palmuja, havupuita, vuoristoja, aavikkoa, merta, järviä kuin talvella lumimaisemiakin. Kävimmekin vuoden vaihteessa Sierra Nevadan vuoristossa Lake Tahoella, joka on noin neljän tunnin ajomatkan päässä. Siellä oli mahdollisuudet vaikka mihin talvilajiin. Ja paljon oli rinteissä porukkaa.

Kuva Squaw Valleyn laskettelurinteestä Tahoelta. Kun rinteitä on paljon (pelkästään Squaw Valleyssa 177 rinnettä!) ja ne ovat isoja, uppoaa niihin iso väkimäärä ihan tuosta vaan.

Meille suomalaisille voi olla itsestäänselvyys, että jokainenhan nyt osaa luistella, kiitos perinteiden ja koululiikuntatuntien. Tässä amerikkalaispoika opettelee luistelemaan luistelukoulussa, ihan omalla vapaa-ajallaan. 

Lenkkien ja laskujen lisäksi perinteiset liikuntalajit, kuten kuntosali, ohjatut jooga- ja jumppatunnit sekä pyöräily vetävät paikallisia puoleensa, ihan kuin missä tahansa muuallakin. Näiden liikunnallisten harrastusten lisäksi täällä harrastetaan muutakin ja niistä seuraavaksi. 
  

Lipittely

Pohjois-Kalifornia tarjoaa mitä parhaimmat mahdollisuudet viiniharrastamiseen, sillä yksi maailman huippuviinialueista, Napa Valley, sijaitsee vain parin tunnin ajomatkan päässä Bay Arealta. Napa Valleyn rinnalle arvostuksessa on noussut sen vieressä sijaitseva Sonoma Valley ja sen viinit. Pistäkääpä alue mieleen! Siitä kuullaan vielä. Ja vaikkei ajaisi näille itse viininviljelyalueille, on maistiaisia ja makuelämyksiä viineistä mahdollisuus nauttia muuallakin. Monet pikku kaupungit täällä Piilaaksossakin ja sen liepeillä ovat nimittäin erikoistuneet viininmaistelubaareihin. Yksi tällainen on mm. pikkuruinen Saratoga Village.

Alaotsikon mukaisesti puhun siis viinin lipittelystä. Täällä tosiaankin viinejä harrastetaan eli niitä maistellaan, niistä nautiskellaan ja niistä keskustellaan. Perisuomalaista bottoms up -meininkiä en ole amerikkalaisten nähnyt harrastavan.

Viinitilojen maistiaisannokset ovat kooltaan maltillisia. Kuva on Sterlingin viinitilalta Napa-laaksosta viime joulukuulta.

Lahjoitus

Kalifornialaiset tuntuvat lahjoittavan ahkerasti rahaa, tavaroita sekä omaa aikaansa vapaaehtoistyön kautta. Ehkä tämä pätee kaikkiin amerikkalaisiin. Ainakin suomalaisen silmin tämä toiminta pomppaa täällä paljon voimakkaammin esiin kuin Suomessa. Erilaisia hyväntekeväisyyskampanjoita harrastetaan ihan koko perheen voimin, yhdessä tekemällä. Televisiossa näytettiin mm., kuinka Yhdysvaltain sotilaille lähetettiin sotatantereelle kiitospäivän ja tulevan joulun kunniaksi paketteja, jotka sisälsivät tuliaisia sotilaille, jotka eivät olleet päässeet pitkään aikaan käymään kotimaassaan. Tähän tuliaispakettien paketoimiseen sekä pakettien kantamiseen kuljetusrekkaan osallistui muiden joukossa yksi isä alle 10-vuotiaan tyttärensä kanssa. Näin osa amerikkalaislapsista oppii auttamisen kulttuurin jo pienestä pitäen.

Samoin, kun joulukuussa Pohjois-Kaliforniaan ennustettiin kovia myrskyjä ja rankkasateita, moni kalifornialainen osallistui vapaaehtoisena hiekkasäkkien täyttökampanjoihin uurastaen pitkää päivää, osa jopa läpi yön. Oltiin valmiita antamaan omaa aikaa yhteiseksi hyväksi. 

Opasteet hiekkasäkkien täyttöpaikalle.

Mielestäni täällä on siis paljon enemmän yhteiseen hiileen puhaltamisen henkeä kuin Suomessa. Olen saanut itsekin tiettyjen paikallisten Facebook-ryhmien kautta kutsuja tai ilmoituksia vapaaehtoistyökohteista. Työtä tehdään usein kodittomien ja/tai vähävaraisten hyväksi esimerkiksi jakamalla ruoka-annoksia tai valmistamalla heille aterioita paikan päällä.

Myös tavaroiden lahjoittaminen korostuu mielestäni täällä Suomea enemmän. Eikä keräyskoriin suinkaan heitetä vanhaa ja risaista tavaraa, vaan ihan uuttakin. Hyvä esimerkki tästä oli kerskakulutusjuhla Black Fridayn ja Cyber Mondayn jälkeinen tiistai, joka on nimetty Giving Tuesdayksi. Kansan kenties potiessa huonoa omaatuntoa omasta tuhlailustaan, oli mahdollisuus tehdä hyvää ja antaa esimerkiksi juuri ostamansa lelu vähävaraisten lapsiperheiden hyväksi. Lelujen keräyslaatikko oli sijoitettu lelukauppaan heti kassojen jälkeen.

Lisäksi amerikkalaiset tuntuvat polkaisevan pystyyn varainkeräyskampanjoita tuon tuostakin. Yksikin tapaus oli tällainen: Eräässä ravintolassa Palo Altossa työskenteli valkovenäläinen opiskelijapoika. Poika oli kovin pidetty ja ahkera työntekijä. Valitettavasti poika kuoli, mutta hänen perheellään ei ollut varaa lähettää pojan ruumista kotimaahan haudattavaksi. Pojan työkaverit laittoivat varainkeruun pystyyn ja pian tarvittavat rahat olivatkin jo koossa. Eipä taitaisi taaskaan suomalainen byrokratia taipua tuosta vain sormia napsauttamalla rahankeräykseen johonkin kohteeseen. Veikkaan, että parit blanketit siinä pitäisi täyttää ja lupaa anoa. Eikä taida olla aina ihan saletti, että lupa keräykselle edes heltiää.

Vaatteiden ja kenkien lahjoituslaatikoita näkee useilla nurkilla ja katujen varsilla.

Lemmikit

Lisäksi amerikkalaiset tuntuvat olevan todella eläinrakasta porukkaa. Tosi monella on yksi tai useampi kissa tai koira kotieläimenä ja tämä näkyy myös eläintarvikkeidenkin tarjonnassa: lemmikkieläinten ruoille, leluille ja hoitotarvikkeille on omia, isoja kokonaisia tavarataloja! Eli lemmikeihin todella halutaan panostaa. Ja tehdään tietenkin amerikkalaiseen tapaan myös bisnestä siinä sivussa kaikella tällä. Suosiotaan viime aikoina ovat kasvattaneet esimerkiksi lemmikkien päivähoitopaikat. Kun ihmisille kertyy matkoineen kaikkineen työpäiville mittaa, he vievät lemmikkinsä päivähoitoon työpäivänsä ajaksi. Samoin olen seurannut naapuriperheen isää. Isä autoilee joka arkipäivä lounasaikaan kotiin käyttämään perheen koiraa ulkona. Aika kunnioitettava suoritus näillä liikennemäärillä ja ruuhkilla, mutta tuo viitseliäisyys on sen koiran onni. 

Rapsuti, rapsuti. Ajattelepas omalle polvelle tätä karvakorvaa. Awwww!

Yleistäen, totta kai

Tähän poimimani kalifornialaisten harrastusten listaus ei takuulla ole kattava. Vapaa-ajan viettotavoissa löytyy kirjoa laidasta laitaan. Tekstiä kirjoittaessani tulinkin pohtineeksi, että jos minun pitäisi mainita vain pari kolme tapaa, jolla suomalaiset vapaa-aikaansa viettävät, mitä nostaisin esille? Sauna ja penkkiurheilu? Kuntosali ja juoksu? Oululaisten pyöräily ja autolla punaisia päin ajaminen? On likimain mahdotonta määrittää vain paria lajia, jotka kuvaisivat kattavasti koko kansaa. Tälle kalifornialaisten l-alkuisten lajien listalle taisivat lopulta päätyä sellaiset suosikkiharrasteet, joista itse olen ollut hiukan yllättynyt (retkeilyn suosio), sekä ne, jotka poikkeavat suomalaisten suosimista vapaa-ajan viettotavoista (hyväntekeväisyys ja viinituntemus).

Mutta hei, tänne on nyt viikonlopuksi luvattu pitkästä aikaa yli +20 Celsius-asteen lämpötiloja, joten aion viettää omaa vapaa-aikaani seuraavaksi ulkona. Tiedä vaikka pääsisi noiden kalifornialaisten s- ja b-alkuisten harrasteiden pariin!

Eli nyt on aika sanoa taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!


PS. 1. Edellisessä postauksessani kirjoittelin mm. drive-thru-rukoilusta ja kuinka paavi on suunnitellut vierailua Kaliforniaan. Julkaisin blogin paikallista aikaa aamulla ja kuinka ollakaan, samana iltana uutisissa kerrottiin, ettei Kalifornia taidakaan sopia paavin kiertueaikatauluihin. Paavi vetosi kiireisiin. Tulipa vain mieleeni, että olikohan paavi saanut vihiä, millaisia penkerepatsasteluja täällä hänen päänsä menoksi oli suunniteltu ja päätti kiertää Kalifornian kaukaa. :-D

PS. 2. Sain myös tiedustelun, tarvitseeko Amerikassa lomaileva turisti shekkejä? Ei tarvitse. Riihikuivilla dollareilla ja luottokortilla pärjää.