Mihin osasin ja en osannut varautua amerikkalaisessa työelämässä. Osa 2

Tällä kertaa seuraa lupaamani jatko-osa edelliseen postaukseeni, jossa jo kävin läpi asioita, joihin olen osannut tai en ole osannut varautua tähänastisessa amerikkalaisessa työelämässäni. Tutulla teemalla siis jatketaan.

Oma-aloitteisuuden puute

Ehkä muistatte postaukseni Persvakoemännän erikoistaidot, jossa kerroin ratkomistani ongelmatilanteista työpaikalla. Reippauttani sekä oma-aloitteisuuttani selvästi ihmeteltiin ja ajattelin, että ehkäpä nämä ominaisuudet eivät ole täällä sitten niin yleisiä. Työntekijöiden mahdollista oma-aloitteisuuden puutetta vahvistaa myös tapaus, joka tuli ilmi, kun edellinen, amerikkalainen työparini oli jäämässä pois. Hän sanoi, että joinakin päivinä, kun hän on ollut töissä, ei ole ollut mitään tekemistä. Olipa outo kommentti! Nimittäin joka päivä, kun minä olen ollut töissä, minulla on aina ollut tekemistä. Tosin jotkut työtehtävät pitää vain itse hoksata tehdä ajoissa ennen kuin ne sitten kaatuvat niskaan jo viime tipan statuksella. Toisena vaihtoehtona ex-kollegani kertomuksesta ajattelin, ettei hän vain viitsinyt tehdä tiettyjä tehtäviä, vaikka olisi ne ehkä hoksannutkin. Noh, tätähän oma-aloitteisuuden puutetta olen kyllä nähnyt ihan Suomessakin, ettei se taida olla ainoastaan amerikkalainen piirre.

Mutta seuraavaan en ole törmännyt Suomessa työskennellessäni niinkään:

Kehuja, mutta kuka kehuu ja ketä?

Kehujen määrä pomoltani on yllättänyt minut kyllä täysin. Sain heti ensimmäisinä viikkoinani töissä enemmän kehuja kuin Suomessa kymmenessä vuodessa! Oikeasti. Eikä tämä ole ollut pelkkää alkuhuumaa, vaan pomoni ollessa tyytyväinen, hän on todellakin sanonut sen ääneen suoraan minulle nyt jatkossakin. Vielä nyt kesälomalle jäädessänikin pomo antoi tunnustusta yhdestä osa-alueesta, jonka olin hänen mielestään hoitanut oikein mallikkaasti. Kivaa helinää korvilleni oli se.

Jos pomolla on tapana kehua alaistaan, niin osaapa amerikkalainen työntekijä kehua näemmä myös itse itseään ja vieläpä sellaisista tehtävistä, joihin hänellä ei ole ollut osaa eikä arpaa! Myöskään tähän en osannut varautua, että amerikkalainen taitaa ottaa aika helposti kunniaa sellaisistakin tehtävistä, jotka joku muu (kröhöm, kukakohan) on ansiokkaasti tehnyt. Ja tämä kunnian omiminen tehdään vieläpä ihan sen henkilön edessä, joka homman on oikeasti suorittanut. Siinäpä jäin suomalaisena haavi auki tuijottamaan, kun omat puurtamiseni menivätkin aivan toisen työntekijän plussapistekoriin. Plop, plop, vaan sullekin. Ehkä Suomessa tätä ei tehdä yhtä röyhkeästi kasvojesi edessä, vaan enemmän taustalla. Ja en tiedä, voiko tätä yleistää, mutta minun kohdalla tämä on käynyt lyhyen amerikkalaisen työurani kohdalla jo muutaman kerran. Eli suomeksi ja suoraan, kaikki ne kaksi amerikkalaista työkaveriani, jotka minulla on ollut, ovat toimineet näin.

Kiitosta myös kahisevan muodossa

Ja ainahan se ei kissa pelkillä kiitoksilla elä. Toukokuu oli tosi tiukka kuukausi töissä, kun kollegani jäi äkillisesti pois, mutta pelastin tilanteen tekemällä joustavasti pidempää päivää ja järjestämällä sen hyväntekeväisyysgaalan ihan itsekseni. Yllätyksekseni sain sitten toukokuulta korkeampaa palkkaa kiitoksena tästä! Ja tosiaan, palkassani ei ollut mitään könttäsummaa lisänä, vaan minulle maksettiin 20 % korkeampaa tuntipalkkaa koko kuukaudelta. Tällaista kiitoksen muotoa en osannut todellakaan odottaa, koska eihän vastaavaa ole tapahtunut Suomessa kohdallani i-ki-nä. Amerikassa on näemmä tällainenkin mahdollista.

En malta tässä yhteydessä olla mainitsematta vielä toista, omaa kokemustani vieläkin huikeampaa tapausta. Nimittäin se edeltäjäni, joka muutti sinne Arizonaan, sai asiakkaalta, ei siis edes työnantajaltaan, vaan todellakin asiakkaaltaan kiitokseksi läksiäisshekin. Shekin arvo oli tuhat dollaria! Kyllä, siinä oli ykkönen ja kolme nollaa perässä. Jollakin oli nähtävästi ollut ylimääräistä täppää taskunpohjalla. Aika mojova läksiäislahja asiakkaalta, etten sanoisi! Kelpaisi minullekin, hih.

Vaihtelevat työolot

Yksi asia minulle on tullut työpaikassani hiukan uutena asiana: taukojen ja taukotilojen puute. Olen omin silmin todistanut, että pomoni esimerkiksi kykenee tekemään töitä reilusti yli kahdeksan tuntia ilman minkäänlaista taukoa ja myöskään syömättä mitään! Tauotta olen sitten rinnalla paiskinut minäkin. Suomessa sen sijaan taitavat ainakin työstä pidettävät tauot olla ihan lakisääteisiä ja monissa työpaikoissa on myös näille tauoille otolliset tilat. Täällä en toki uskonut olevan pykäliä taukoja takaamaan, mutta se, ettei tauoille ole juurikaan aikaa, saati tiloja, on osoittautunut pieneksi yllätykseksi. On minulla toki ollut työpaikkoja Suomessakin, joissa ei ole ollut erillisiä henkilökunta- tai taukotiloja, mutta tämä nykyinen työpaikkani on takuulla ainoa, missä ei ole edes kahvinkeitintä! Kahviosta puhumattakaan. Kahvinjuojasuomalaiselle aika kova paikka, hahah.

Tästä muistuikin mieleeni hauska ja aika tuore keskustelu sosiaalisessa mediassa, kun ex-kollegani Suomessa oli palannut kesälomaltaan töihin ja laittoi kuvan työpisteestään. Kuvassa oli mukana teksti "kahvitaukoa odotellessa". Kirjoitin tälle ex-kollegalleni, että sinulla on pullat hyvin uunissa, minulla kun ei työpaikallani ole edes kahvinkeitintä! Ex-kollegani jatkoi siihen, että äkkiä työsuojeluvaltuutettuun yhteyttä, koska suomalainen ilman kahvia on vaarallinen tekijä töissä. Minua sitten huvitti ja vastasin ex-kollegallenikin, että ai niin mikä työsuojeluvaltuutettu?! Ei täällä sellaista olekaan.

Yksi lisäesimerkki taukotilojen puutteesta noin yleensä: Hyvin monien ruokaravintoloiden asiakasvessoissa näkee oheisia kylttejä: "Employees must wash their hands..." Tämähän siis lopulta kertoo siitä, ettei ravintolan henkilökunnalla ole omia vessoja, vaan he käyttävät samoja saniteettitiloja asiakkaiden kanssa.

Yhdysvalloissa jokaisessa osavaltiossa on voimassa laki, joka määrää ravintolatyöntekijöiden pesemään kätensä ennen palaamista työtehtäviinsä.

Mutta tottahan täältä Piilaaksostakin löytyy työpaikkoja, joissa työntekijöiden taukoihin ja viihtyvyyteen on todellakin panostettu. Eli minun heikohkoja työtaukoja ja olemattomia taukotiloja ei kannata yleistää. Kaiken kaikkiaan koko tämä työolojen vertailu ja edellä mainitsemani some-keskustelu ex-kollegani kanssa ovat vain avanneet kovasti silmiäni. Suomessa ollaan jo niin totuttu siihen, että on lakisääteiset tauot, ehkäpä myös niille varatut tilat, ja sitten oljenkortena on joku henkilö, kuten työsuojeluvaltuutettu, jolle retuperällä olevista työoloista voi valittaa. Kai täältäkin jokin instanssi löytyisi, jolle voisi yrittää urputtaa, mutta tokkopa tällaisen pienen yrityksen pienen henkilöstön ininä saisi korkeille barrikadeille edustajia nousemaan.

Niin, Kaliforniassa taukoja voi sään puolesta pitää ulkona melkeinpä läpi vuoden. Esimerkiksi Googlen pääkonttorilta löytyy pihalta vastavirtauima-altaat, joihin työntekijät voivat tauoillaan pulahtaa uimaan. Taukoihin on siis panostettu.

Työpaikkakohtaiset ja siis tasoltaan hyvinkin vaihtelevat työolot voivat varmastikin olla yksi syy siihen, miksi ihmiset täällä vaihtavat työpaikkaansa aika herkästi. Toiset tyytyvät siihen mitä on, mutta mikäli nykyiset työolot eivät miellytä, niin aina voi ottaa ja lähteä. Ja koska tällä hetkellä koko Yhdysvaltojen työttömyysluvut ovat alhaisemmat kuin pitkiin aikoihin, täällä voidaan siis parhaillaan puhua jopa täystyöllisyydestä, niin avoimia työpaikkojakin on runsaasti. Ei siis tarvitse jäädä itku puserossa ja hammasta purren huonoihin oloihin, jos työolot sellaisiksi kokee. Itselleni tämä kahviasia ei oikeasti ole valtaosasta kalenterivuotta mikään ongelma, sillä työni ajoittuvat iltoihin, jolloin en joisi kahvia muutenkaan. Mutta nyt kesällä, kun tein pitkää päivää aamusta iltaan, niin olisipa vain kahvitauko ollut poikaa. Piti minun sitten yhtenä päivänä kipittää kadun yli vastapäiselle uimakoululle ja käydä ostamassa itselleni jääkahvi. Loppukesästä termosmukista tulikin sitten vakiomatkakaveri työkassissani ja päivät sujuivat omien eväiden varassa. Eväät syön yleensä ns. lennosta työpisteelläni. (Edit: Loppukesästä aloin siis pitämään pieniä taukoja työssäni ihan oma-aloitteisesti, koska jo parissa päivässä kyllä huomasin, etten todellakaan kykene tekemään töitä yli 8 tuntia syömättä! Tyypillisesti työpäiväni pituus on noin 5 tuntia, joten tämä kesäaika on nyt ollut vähän poikkeuksellista pitkine työpäivineen.) 

Jos nyt tulin marmattaneeksi työpaikkani taukotilojen ja kahvinkeittimen puutteesta, niin vastapainona olen ollut melkeinpä hämilläni minkälaiset vapaudet minulla on ollut toimia työssäni. Suomessa työpaikoissani on ollut valtavasti sääntöjä, jopa tiukkojakin ohjeita ja jokaiseen risaukseen on kuulunut täyttää jokin lomake. Toki kyseessä on ollut isoja organisaatioitakin. Siinäkin mielessä on ollut oikein virkistävää työskennellä nyt pienessä yrityksessä, jossa lomakkeet eivät ole arkipäivää eikä esimerkiksi lomapäiviä lasketa, vaan niitä voi pitää sopimuksen mukaan.

Lopuksi vielä sananen liittyen rekrytointiprosessiin, johon pääsin tuoreeltaan itsekin osalliseksi. Rekrytointi on ollut mielenkiintoista puuhaa ja tässä poimittuna yksi ihmetyksen aihe:

Kandidaattien osaaminen

Aloitimme nyt kesällä siis rekrytoimaan minulle sitä kollegaa, joka tulisi jakamaan työkuormaa ja tekemään erityisesti viikonlopputöitä. Laitoin pomoni pyynnöstä työpaikkailmoituksen auki nettipalveluun ja työhakemuksia alkoi pompahdella mukavaa tahtia. Ensimmäisistä hakemuksista näki välittömästi, että ne oli vain roiskaistu. Ei minkäänlaista räätälöintiä vastaamaan vaadittuja kriteerejä, joita ilmoituksessamme oli selvästi lueteltu. Lopulta aika monta työhakemusta pläränneenä kiinnitin seuraavaan seikkaan huomiota ja tämä on minulle edelleen mysteeri. Kenties osaatte auttaa: Selittäkää minulle, miten on mahdollista, että henkilö on suorittanut yliopistotutkinnon ja silti hänen osaamiskentässään lukee, että Microsoft Office- ja/tai Google Docs -osaamisesta on vain alle yhden vuoden kokemus! Täällä kun on ennemminkin tapana liioitella omaa osaamista työhakemuksissa. Ja nämä tutkinnot ovat olleet tuoreita ja suoritettuja eri puolilla maapalloa ihan sivistyneissä valtioissa. Miten on 2010-luvulla mahdollista käydä yliopisto läpi noin vähäisillä tietokonetaidoilla? Ovatko he kirjoittaneet ainoastaan lopputyönsä tietokoneella vai mitä ihmettä? En ymmärrä. En kerta kaikkiaan.

Yhteenveto

Kaiken kaikkiaan amerikkalainen työelämä on ollut itselleni mielenkiintoista, vaikka pieniä puutteita ja yllätyksiäkin on eteen tupsahdellut. Maustettahan ne vain tuovat. Ja mikä tärkeintä, tykkään edelleen työstäni. Lisäsuolana saan tehtävissäni törmätä todella mielenkiintoisilla (työ)taustoilla oleviin ihmisiin. Meillä käy esimerkiksi joka maanantai pomoni veli tarjoamassa asiakkaillemme kiropraktikkopalveluita. Hänen toinen työnsä on toimia paikallisen poliisin SWAT-tiimisssä. Hän kertoi, että tulee yleensä onnettomuus- tai rikospaikalle ensimmäisten joukossa ja hänen tehtäviinsä kuuluu mm. shokkipotilaiden ensihoito ja kiropraktiset toimenpiteet heti tuoreeltaan. Kuulemma tyypillinen "asiakas" noissa tehtävissään on luodeista tai puukoniskuista rei'illä oleva henkilö. Huh, huh, aikamoista! Hän saa mukavaa vastapainoa meillä maanantaisin, hih.

Tällaisia ajatuksia tällä erää, ensi kerralla taas jotain ihan muuta. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!