Näissä minulla on vielä opittavaa amerikkalaisessa työpaikassani

Viime viikolla minulla tuli täyteen vuosi työskentelyä ensimmäisessä työpaikassani Piilaaksossa. Uskomatonta! Aika on hujahtanut kuin siivillä! Nyt onkin oiva hetki ottaa taas pohdinnan alle työelämässäni eteen tulleita asioita ja tapoja, jotka minua ovat hiukan hämmentäneetkin. Minulla on vielä hyvinkin oppimista oman amerikkalaisen työpaikkani tavoille. Ja ei, nämä tavat eivät varmastikaan päde kaikkiin amerikkalaisiin tai piilaaksolaisiin työpaikkoihin, mutta ovat arkipäivää minun työpaikallani.

Kysynkin johdattelevasti alkuun: Kuinka monta kertaa sinua on halattu työpaikallasi? Kuinka monta kertaa pomosi on halannut sinua?

Halailukultttuuri

Olen nyt siis ollut vuoden töissä ja minua on halattu työpaikallani jo ainakin 40 kertaa. Siis ainakin! Jos olen jäämässä lomalle, minua halataan. Kun palaan lomalta, minua halataan. Kun pomo lähtee lomalle, halaamme. Pomon palatessa lomalta halaamme. Jos palaan sairastamisen jälkeen töihin, minua halataan. Jos menemme yhdessä joululounaalle, tavatessamme halaamme. Tämä tapahtuu niin kollegani kuin molempien pomojenikin taholta. Kaikki halaavat. Suomalaisten rillien läpi katsottuna melko outoa touhua, eikö totta? Tulla nyt noin usein "iholle". Olenkin väistämättä verrannut tätä tapaa suomalaisten työpaikkojeni tapoihin. Vaikka viimeisimmässä työpaikassani muutamat työkavereistani olivat tosi läheisiäkin, niin ei meillä silti ollut tapana halata esimerkiksi joka kerta ennen lomia ja niiden jälkeen.

Myös samana päivänä, kun minulla tuli vuosi työpaikassani täyteen, sattui hauska tilanne. Jouduin sattuman sanelemana ottamaan yhteyttä 11,5 kk tauon jälkeen edeltäjääni. Häneen, joka muutti sinne Arizonaan. Eräs harvoin käytettävä järjestelmä töissä nimittäin vaati yllättäen tunnistautumiskoodia ja järjestelmän yhteystiedoissa oli yhä edellisen työntekijän puhelinnumero. Niinpä hän sai tämän koodin. Vuosipäiväni kunniaksi sain siis kysellä koodia Arizonasta. Tätäkin saimme nauraa pomoni kanssa, kun kerroin sattumasta, että olen työskennellyt tasan vuoden hänen alaisuudessaan. Kaiken kukkuraksi meillä oli ollut pitkään kinkkinen pähkinä purtavana ja sain kuin sainkin sen ratkaistua juuri vuosipäivänäni. No mihin tämä kaikki sitten johti? Halaukseenpa tietenkin. En tiedä, johtuiko pomoni halaus enemmän vuosipäivästä vaiko tämän ongelman ratkaisemisesta itsenäisesti. Joka tapauksessa tämänkin työpäivän päätteeksi pomoni siis kiitti, antoi tunnustusta hyvin tehdystä työstä ja halasi minua! Ei muuten ole tapahtunut minulle ihan joka viikko Suomessa vastaavaa. Eikä ihan joka kuukausikaan. Eikä vuosi.

Minun työpaikallani siis halataan tai halaillaan todella ahkerasti. Sanalla halailu viittaan siihen, että monesti nämä halaukset ovat puristusvoimaltaan varsin kevyitä. Kädet kiedotaan kyllä toisen ympärille, mutta toisinaan ele on melkeinpä kuin sipaisu. Halatessani takaisin sainkin nopeasti huomata, että joudun tekemään hienosäätöä omien halausteni puristusvoiman suhteen. 

Olenkin leikitellyt mielessäni eräänlaisella halausmittaristolla. Jos halausten voimakkuusasteikko olisi 5-portainen, missä voimakkuudeltaan viisi oleva halaus olisi puristusvoimaltaan vahvin ja voimakkuudeltaan yksi heikoin. Nyt huomaan, että Suomessa olen käyttänyt lähinnä halausten voimakkuuksia 4 ja 5. Joskus harvoin vahvuutta 3. Ja heh, nämä vahvuudet juurikin siitä syystä, ettei perisuomalaisella ole tapana halailla ihan ketä tahansa. Oma tila ja reviirihän se olla pitää ja toisen iholle ei suotta tulla! Ja sitten taas, kun perisuomalainen halaa, niin sitten halataan kans kunnolla. Niin, että tuntuu! Täällä minun onkin pitänyt töissäni opetella myös halausasteikon vahvuudet 1 ja 2. Ja koska omistajarouva on jo niin kovin iäkäs ja omalla tavallaan hauras, ovat halaukset hänen kanssaan erityisen pehmoisia. Lihasmuistissani tuppaavat kuitenkin olemaan nuo vahvemmat, suomalaisittain annetut halaukset, joten tässä vielä hiukan haeskellaan keveämpiä otteita. Heh, kaikkea sitä on joutunutkin lyhyellä Amerikan työurallaan miettimään ja opettelemaan. Halaamaan usein ja pohtimaan halauksensa voimakkuutta.

Olen saanut työpaikallani tähän mennessä tosi usein myös kukkia. Jopa yksi asiakas toi minulle ruusun kiitoksena erään tapahtuman jälkeen. Nämä kaunottaret tosin on kuvattu ihan luonnossa viime viikonloppuna.

Syntymäpäivien yllättävä korostaminen

Sitten olen ollut hämilläni niin pomojeni kuin kollegankin syntymäpäivien tuomasta hulabaloosta työpaikalla. Lasten synttärihumun ymmärrän täysin, mutta olen ollut yllättynyt miten iso numero aikuistenkin syntymäpäivistä täällä USA:ssa tehdään. Ja vaikkei kyseessä ole edes mitään tasavuosia. Noh, iäkkään omistajarouvan kohdalla synttäririehan kyllä ymmärrän, hänellähän on ikää jo kunnioitettavat 80 ja risat, mutta pomoni, joka täytti viime vuonna 50 ja joitain vuosia yli, kikatteli ja ilakoi kuin pikku tyttö syntymäpäivänsä ympärillä. Olin yllättynyt. Paitsi että syntymäpäivää korostetaan, päivään pitäisi ilmeisesti osata joka kerta valmistautua myös pienellä lahjalla. Viime vuoden puolella onnistuin pääsemään pälkähästä, sillä molempien pomojeni syntymäpäivät osuivat sunnuntaille, vapaapäiville. En siis tajunnut huomioida heidän syntymäpäiviään minkäänlaisella lahjalla tai muullakaan osoituksella. (Tosin toista syntymäpäivää en edes tiennyt etukäteen, vaan asia tuli ilmi seuraavana maanantaina, jolloin sitä juhlittiin töissä.) Onnittelin tietenkin molempia. Tänä vuonna minun pitää osata ryhdistäytyä ja varautua heidän syntymäpäiviinsä edes jollakin tapaa. Ja juuri nyt maaliskuussa kollegani täyttääkin vuosia eli tulikokeeni jo häämöttää. Hän on pitänyt merkkipäivästään pikku mekkalaa tammikuusta asti ja on kirjannut sen myös työpaikan seinäkalenteriin. Sitä ei siis sovi sivuuttaa. En tiedä vielä, minkälaista paraatia ja yllätystä tässä saan alkaa 65-vuotiaalle järjestämään. Noh, toivoni mukaan jokin pieni lahja riittänee, vaikkakaan en oikein tiedä, millaisissa hintaluokissa lahjojen pitäisi olla. Minulla on siis mahdollisuus mokata jälleen kerran hankkimalla liian vaatimaton syntymäpäivälahja, hah hah.

Joululahjoilla muistaminen

Lahjakulttuuri kukoistaa myös jouluna ja Thanksgiving-juhlan aikaan marraskuussa. Töissä kaikki muistivat toisiaan, ainakin minusta tuntui siltä. Sain pieniä lahjoja ja kortteja minäkin. Se mikä saamissani joulu- ja kiitospäiväkorteissa yllätti, oli niihin panostetut tekstit. Sekä pomoni että kollegani olivat raapustaneet aukaistavat kortit täyteen tekstiä. Sain mm. lukea,  kuinka iloisia olivat työkaveruudestaan kanssani, kuinka mahtavaa oli ollut, kun olin löytänyt kollegani tiedot lukuisten työpaikan hakijoiden joukosta, kuinka tyytyväisiä ovat olleet työpanokseeni jne. Kivaa helinäähän se toki oli! Mutta ei siis mitään lyhyttä ja ytimekästä Happy Holidays tai Merry Christmas, vaan pitkät luritukset kiitoksilla kuorrutettuina. Tämä nosti rimaani ensi joulun kortteja silmällä pitäen aika rutkasti!

Ja minä, minä tunari en tietenkään ollut osannut varautua näihin työpaikkani joululahjoihin ja muistamisiin yhtään! Viime joulun alla sain nahkani vielä pelastettua kertomalla, että tuon sitten tuliaisia joululomaltani Suomesta. Niin kuin toinkin. Annoin kaikille oman pikku pussukkansa, joka sisälsi jotakin poroaiheista sekä suklaata, koska tiedän kaikkien töissä suorastaan rakastavan suklaata. Myös yksi asiakas toi minulle 25 dollarin lahjakortin paikalliseen suklaapuotiketjuun ja toinen asiakas kukkia. Yksi kiikutti itse leipomiaan herkullisia keksejä. Ai että!

No, tämähän onkin maa, jossa saatetaan antaa joulun alla pikku paketteja tai lahjakortteja niin tutulle postinkantajalle kuin omalle kampaajallekin. Ja esimerkiksi oma akupunktiohoitajani antoi minulle jouluna lahjakortin Starbucksiin ja minä tonttu en tietenkään antanut mitään hänelle. Tänä vuonna minun on todellakin syytä parantaa tapojani tässä muistamis- ja kiittämiskulttuurissa. Maassa maan tavalla. Niin, ja varmaan ryhdyttävä miettimään niitä pitkiä joulukorttitekstejä viimeistään kesäkuussa!

Tämän kuvan myötä palaan vielä viime postaukseeni. Kuva on otettu viime sunnuntaina, joten paistoi se aurinko sitten lopulta bigsurilaiseen risukasaankin. :-)

Tähän päätän tällä kertaa ja sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!