keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Sössiviä suolenpätkiä

Jälleen kerran minun täytyy aloittaa postaukseni toteamalla, että on kuulkaas taas tapahtunut kai-ken-lais-ta. Nyt käväisin nimittäin tässä postausteni välissä leikkauspöydällä! Umpisuoleni otti ja tulehtui ja kirurgiahan siinä sitten lopulta tarvittiin.
Tunne mahassa oli jokseenkin tämä: räiskyvää poltetta.

Niinpä tämänkertainen blogipostaus kertoo siitä mitättömän pienestä ihmiskehon osasta, turhakkeesta, umpilisäkkeestä. Jos, ja korostan nyt sanaa jos se suolenpätkä jotakin saa aikaiseksi, niin ainoastaan ongelmia. Vaikka pienen pieni suolenpätkä onkin, niin tässä pari tarinaa kuinka se sössii suunnitelmat, jopa amerikkalaisen isot suunnitelmat.


Tapaus 1


Kun tulin viime syksynä rapakon takaa Suomeen hoitamaan asioita, olin sopinut erään tärkeän tapaamisen heti ensimmäiselle päivälle Suomeen saapumiseni jälkeen. Olin aikeissa olla Suomessa reilut 2,5 viikkoa ja tuo tärkeä tapaaminen oli tarkoitus hoitaa heti ensimetreillä. Noh, kuinka ollakaan! Henkilö, jonka kanssa tapaaminen oli sovittu sai umpisuolen tulehduksen ja joutui sairaalaan! Onneksi henkilö kuntoutui juuri ja juuri sinä aikana, kun olin Suomessa, ja onnistuimme siirtämään tapaamisemme Suomi-visiittini viimeiselle päivälle. Tipoille meni, mutta onnistuipa kuitenkin.

Jo silloin ajattelin, että miten voikaan olla mahdollista, että kun olimme sopineet tämän harvinaisen tapaamisen ja siihen on hyvin rajallinen aikaikkuna käytettävissä, niin toisen umpisuoli päättää heittäytyä juuri silloin hankalaksi. Umpisuolileikkaus, joka voi tapahtua ihmiselle vain kerran elämässä. Noh, tämähän oli taas sitä tunnettua meikäläisen tuuria.

No, eipä tässä vielä kaikki. Seuraavaksi omakohtaiset kokemukseni:


Tapaus 2


Umpisuoli voidaan tosiaan operoida eli leikata pois vain kerran, mutta tulehtuahan se voi toki useammankin kerran. Omani otti ja tulehtui ensimmäisen kerran vajaa pari vuotta sitten ja valitsikin ajankohdan taas toooodella hyvin. Seuraavana päivänä minulla olisi ollut kauan odotettu ja isoja etukäteisjärjestelyjä vaatinut työmatka San Franciscoon! Lääkäri ei antanut minulle tietenkään lupaa nousta lentokoneeseen, mikä oman terveyteni kannalta oli hyvä niin. Puhjennut umpisuoli jossakin Atlantin yllä liitelevässä lentokoneessa ei olisi naurattanut. Mutta kyllä se sitten söi naista! Perua työmatka San Franciscoon. Ugh! No, silloin ei vielä ollut hajuakaan, että vuoden päästä siitä hetkestä sitä asuisikin tuon eläväisen kaupungin liepeillä ihan pysyvämmin. Mutta jälleen kerran. Surkimus nimeltään umpisuoli sössi suunnitelmat uusiksi.

Pakko muuten tässä kohtaa vielä mainita, että sain tuolloin suorastaan huolestuttavan holtitonta hoitoa. Minut käskettiin särkylääkepaketin kanssa kotiin lepäämään! Ei antibioottikuuria, ei mitään. Myöhemmin tehdyt tutkimukset osoittivat, että kyseessä oli todella ollut umpisuolen tulehtuminen. Onneksi jäin sentään henkiin.
Olen nyt suorittanut empiirisiä tutkimuksia Fazerin Sinisen parantavista vaikutuksista myös sössivien suolenpätkien tapauksissa. Tulokset vaikuttaisivat positiivisille, mutta jatkan vielä aktiivisesti testejäni.

No sitten tämä tuorein tapaus, oikea supersössiminen!


Tapaus 3


Viime viikolla eräänä aamuyönä sain herätä jälleen valtavaan mahakipuun. Äkkiä lääkäriin, siitä Oysin päivystykseen ja siitä pian kirurgin veitsen alle. Umpisuolihan se siellä taas tulehtua ärhenteli ja niin voimalla, että piti ihan irvistää. Tällä kertaa suolenpätkä sai lopulta kyytiä ja veitsi leikkasi sen huis' kuikkaan. Ja nyt, toipilaana ollaan.

Nyt te varmaan mietitte, että mitä ihmettä se siellä lääketokkuroissaan tällaisia suolenpätkäjuttuja blogissaan löpisee? Miten tämäkin aihe liittyy Amerikka-blogiinsa millään tavalla? Liittyy, valitettavasti. Taas mokoma suolenpätkä sössi nimittäin meikäläisen suunnitelmat ja pahemman kerran. Sillä arvatkaapa ihan huviksenne, kenellä olisi ollut umpisuolileikkausta seuraavana päivänä USA-viisumihaastattelu Helsingissä? Nii-in. Eipä ollut menijäksi. Argh! Kyllä tässä on taas pari voimasanaa ilmoille kajahtanut.

Niinpä nämä omat Amerikka-asiani ovat taas muutaman lisäviikon verran jäissä, kun ilmaantui näitä yllättäviä (suolen)mutkia matkaan. Samalla epätietoinen aika omasta tulevaisuudesta sekä tämä suorastaan piinaava elämänvaihe jatkuvat jatkumistaan. Ei kiva. Ei todellakaan kiva. 

Tätä postausta kirjoittaessani, uutisvirtaani osui alla oleva kuva. Sehän sopii tapaukseeni enemmän kuin hyvin.

Eikös tuo oikeanpuoleinen kuvio näytäkin ihan suolistolle? Sitä reittiä tässä nyt näemmä mennään... (Kuvakaappaus: hidastaelamaa.fi)

Mutta hei, jottei postaukseni olisi tällä kertaa ainoastaan ja ihan täysin suolesta, heh heh, niin loppukevennyksenä vielä pari Amerikka-ajatusta.


Vähän niin kuin Amerikassa olisi


Ehkäpä muistatte postaukseni, jossa Amerikan lääkäri määräsi minut karkkikuurille. Noh, osataan sitä Suomessakin. Umpparileikkauksen jälkeisenä aamuna sairaalassa hoitaja toi minulle nimittäin vuoteeseen perunalastuja! :-D Oikeastihan tilanne oli se, että olin ollut käytännössä 36 h syömättä ja sain tiputuksessa sillä hetkellä vain sokeripitoista nestettä. Suussakin maistui ällölle. Olin tosi heikossa hapessa, maailma pyöri karusellia, vaikka makasin vuoteella selällään. Tuolloin sanoin hoitajalle, että tarvitsisin kiireesti suolaa. Hoitaja ilmoitti, että varsinaiseen aamupalaan on vielä yli tunti aikaa, mutta hei, onhan heillä sipsejä, hänpä tuo sinulle niitä. Olinhan minä äimänä. Sairaalassa tarjoillaan potilaalle sipsejä! Mutta uskokaa pois, sipsit auttoivat! On sitä näemmä kovissa helteissä, muutamissa auringonpistoksissa ja muissakin ääriolosuhteissa jotakin omasta kropastaan oppinut.
Amerik... ei kun suomalainen sairaala-aamiainen. ;-) Tässä vaiheessa muutama sipsi oli jo nautittu, joten riitti voimia ottaa jo kuvakin tästä ihmeestä.

Toinen, joka tässä toipilaana ollessa nyt kovasti muistuttaa Amerikassa oloa, on saunaan pääsemättömyys. Minulla kun on toipilaana saunomiskielto. Pitkiä ihailevia katseita olen kotikiukaamme kanssa vaihtanut, mutta vielä saavat löylyt odottaa. Niisk!


Loppusanat


Kansalaiset, medborgare, älkääpä siis väheksykö tuota mitätöntä suolenpätkää. Vaikka sillä ei ole tässä maailmassa mitään virkaa, siis mitään muuta kuin olla hankala, niin silti se onnistuu halutessaan sössimään suunnitelmasi hetkellä, jolloin sitä kaikkein vähiten toivoisit! Ja tämä sama taitaa päteä muihinkin ennalta hyvin pieniltä vaikuttaviin seikkoihin.

Minun ei onneksi enää tarvitse olla kaveria oman umpparini kanssa. Se ystävyys on nyt pistetty poikki veitsellä leikaten! Toipilas jää nyt malttamattomana odottelemaan saunomislupaa sekä uutta viisumihaastatteluaikaa ja sanoo teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. Ensi kerralla blogissani luvassa taas ämeörikkalaista settiä. Siis jos nyt ei uusia dramaattisia käänteitä ihan hetkeen tulisi...

6 kommenttia:

  1. Hui mitä tarinoita! Mulla on vielä umpisuoli tallella, mutta kaverilla se jäi Pariisiin meidän pitkän viikonlopun pyrähdyksellä. Tiukilla oli aikataulu siinäkin, mutta niin vaan ehti sairastua, joutua leikkaukseen ja vielä päästä paluulennollekin. Silloin oli hyvä, että sillä oli EHIC-kortti. Koskaan ei tiedä milloin umpisuoli tulehtuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä tässä näitä umpisuolisattumuksia on nyt osunut kohdalle aika paljon viimeisen kahden vuoden aikana. Ja huh, onpa ollut tapaus kaverillasikin! Onneksi pääsi nopeasti hoitoon! Ja valitettavasti tuo umppari ei todellakaan katso aikaa eikä paikkaa, milloin päättää alkaa ryttyilemään... :-(

      Poista
  2. Pikaista paranemista! Uskotko jos kerron, että mä olin USAn lähetystössä viisumihaastattelussa seuraavana päivänä siitä kun olin päässyt umpisuolileikkauksen jälkeen sairaalasta kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, no sattuu sitä näköjään muillekin, huh! Sitkeä sissi olet ollut! Asuitko tuolloin Helsingissä eli ei ollut matkustettavaa kovin paljoa lähetystöön?

      Minä pääsin illalla Oulussa klo 21 heräämöstä osastolle takaisin ja olin koko loppuillan vielä aivan tillin tallin. Seuraavana aamuna, jota kuinkin siihen aikaan kun noita sipsejä hamusin, olisi pitänyt jo olla Helsingissä pimpottamassa konsulaatin ovikelloa. Ei IHAN pystynyt. :-D

      Ja kiitos paranemistoivotuksista! Tässä on nyt vain päivä kerrallaan otettava...

      Poista
  3. Mä asuin Espoossa, joten matka ei ollut pitkä. Tosin olo ei ollut kyllä kovin hyvä, mutta selvisin siitäkin ja viisumi tuli. ;) Ehkä ois ollut kuitenkin viisaampaa siirtää aikaa. Viikon päästä alkoi mulla olla parempi olo. Toivottavasti toivut pian. Koita ottaa rauhallisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan, pitää yrittää ottaa iisisti. :-/

      Poista