Amerikkalaisia kummajaisia, osa 2

Aivan kuten arvelinkin, lisää näitä tulee, amerikkalaisia kummajaisia. Kovin arkisia asioita nämä jälleen ovat, mutta näiden kanssa sitä on saanut viime päivinä otsaansa täällä Amerikan mantereella kurtistaa. Joten tässäpä taas pieni luettelo asioista, joita en tahdo suomalaisena oikein ymmärtää.

Uunipelti

Minun on pakko palata tähän uuniasiaan. Uusia juonenkäänteitä, ärsyttäviä sellaisia, on nimittäin ilmaantunut. Minähän teille jo tuskailin näiden hehtaarinkokoisten amerikkalaisten uunien vuoksi. No, eipä tässä vielä kaikki. Nyt, kun useampi kauppa on läpi koluttu, on selvinnyt, ettei niihin löydy sen uunin kokoista uunipeltiä! Siis miksi ihmeessä pitää tehdä hehtaarinkokoinen uuni, jos uunipellit ovat siihen verrattuna kokoa nukkekoti? 

Isoin pelti, jonka löysimme ja tuohon meidän uuniin ostimme, peittää uunin käytettävissä olevasta pinta-alasta noin puolet. Mitä energian hukkausta! Uunipellit, joita muuten myydään nimellä keksinpaistopelti, ovat siis mielestäni mitoituksiltaan täysin epäonnistuneita. 

Noh, ostimme pellin, sen isoimman, joka löytyi. Tein kotona toiveikkaana mittailuja, josko suunnittelijalla olisikin ollut nerokas ajatus, että niitä menee kaksi rinnakkain samaan uuniin, mutta ei, kahta ei mahdu. Tietenkään! Ja koska pelti ei ole missään suunnassa uunin levyinen, se asetetaan uuniin aina ritilän päälle. Ritilöitä uuniin kuuluu kaksi. On se säätämistä! 

Mietin vaan, että eikö ne siis vaan osaa?! Itte pitäs tämäkin tulla tekemään! Ei sen nyt luulisi olevan niin vaikeata, ottaa mitat uunista ja valmistaa just niillä samoilla mitoilla se pelti. Ja kas, näin saataisiin uunin koko pinta-ala hyötykäyttöön. Mutta kun ei!

En ole hoksannut koko tässä kuviossa tähän mennessä vielä mitään kätevää, enkä järkevää. Toki sellaisen jättipellin peseminen siinä keittiön kylpyammeessa, jota täällä tiskialtaaksi kutsutaan, voisi olla hankalaa, mutta palaanpa takaisin alkuperäiseen kysymykseeni: Miksi sitten pitää tehdä niin helekatin isoja uuneja? Jos kaikki muu on Amerikassa isoa, niin uunipellit ovat pieniä! Sanokaa minun sanoneen. Että paistellaan nyt cookieta tässä sitten vaan... Pikkuruisella pellillä hiton isossa uunissa, pah! 

Tässä se nyt on, isoin löytämämme uunipelti, tai siis keksinpaistopelti. Sana large on tässä kyllä lähinnä vitsi. 

Huh, kotirouvan piti nyt vähän avautua, mutta sainpas purettua tuon pahimman painajaisen alta pois. Pääsee loppukirjoitusta kohti verenpainekin laskemaan. 

Hana auki 24/7

Sekin vähän tuppaa kummastuttamaan, että täällä pidetään keittiössä tiskikoneen hana aina auki. Meidän asumissa huusholleissa, joita siis on ollut se kolme kappaletta, kaikissa on ollut sama systeemi eli hanaa ei edes saa kiinni ilman työkaluja. Sama homma pyykinpesukoneen hanan kanssa. Aina auki. Siis apua! Tämähän on aivan kauhea tilanne suomalaiselle, joka esimerkiksi matkalle lähtiessään tarkistaa ainakin kaksi, ellei kolmekin kertaa, että ovathan nyt kaikki hanat varmasti kiinni. Ja sitä paitsi, joka ikinen Suomessa toimiva vakuutusyhtiöhän pesee kätensä korvauksista välittömästi, jos tiski- tai pesukoneen hana on jäänyt auki ja vesivahinko sattuu asukkaiden poissaollessa. Se on se pikkuinen präntti niissä vakuutuspapereissa. 

Että tämmöistä täysin holtitonta tolskaamista hanojen kanssa täällä Amerikassa, huh huh! Tulepa apuun, EU! Nakkaa yks' direktiivi tänne, jooko? Yksi pikku hanadirektiivi, ihan vain malliksi. Kyllä sinulle jäisi vielä monta hyvää direktiiviä omaankin taskuun. ;-)

Hana, joka on aina auki. Soo-soo, heristäisi vakuutustarkastaja sormeaan Suomessa. 

Kattolamput

Kattolamput, ne vasta kummajaisia ovatkin. Niitä ei nimittäin ole! Kun tässä on pikku hiljaa tätä kotia varusteltu ja alkuun lähinnä välttämättömimmät, kuten sänky, sohva, astiat ja ruokailuvälineet, saatu hankituiksi, on ollut aika kääntää katseet myös valaistukseen. Olisihan se illan hämärässä kiva nähdäkin jotakin. Ja kappas, eihän näissä huusholleissa ole edes kattolampuille paikkaa katossa! Keittiössä ja ruokailutilassa on kattoon upotetut pienet valaisimet ns. talon puolesta, mutta niin olohuoneessa kuin kahdessa makuuhuoneessakaan ei siis ole edes kattolampuille paikkaa! On päässyt paikallinen sähkömies vähällä. 

Tässä on nyt siis edessä totuttautuminen jalka- ja pöytälamppujen maailmaan. Ihan modernejakin malleja onneksi tuntuu olevan tarjolla. Ei ole pakko ottaa mummomaisella kukkaisverhokankaalla päällystettyä isoa varjostinta, jossa on sellaiset pitkät kasarihapsut. Ellei sitten välttämättä halua. 

Meidän kodin valaistus on hyvin pitkälti tässä. Ja hei, emme siis pidä lamppujamme arkena näin kasassa, kokosin ne nyt vaan tähän kuvaan kimppoihin. 

Ei mutta hei, viime aikoinahan on kaikenlaiset kuvahaasteet olleet suosiossa. Minähän voisinkin tässä heittää yhden kuvahaasteen sinne Suomeen: Kuvaapas kotisi kaikki lamput yhdessä ja samassa kuvassa. Heh, heh. Noh, vitsi, vitsi, ei kannata alkaa kattolamppuja siellä irrottamaan. Se on kattolamputtoman täältä helppo huudella.

Raikas, mutta maltillinen - roskapussi

Tuli ostettua vahingossa roskapusseja, jotka tuoksuvat sitruunalle. Kun kotona paketin kyljestä selvisi, että mukana onkin myös tuoksu, ajattelin heti, että jaahas, onkohan tämä taas sellaista 'astmaatikot älkööt vaivautuko' -osastoa. Vaikkei itsellä astmaa olekaan, niin ei sekään ole kiva, että sitten koko torppa lemuaa. Mutta kas kummaa, tuoksuhan on varsin raikas ja voimakkuudeltaan juuri sopiva. Ei salpaa hengitystä. Nyt roskakaappikin tuoksuu oikeasti hitusen sitruunalle, vaikka roskaakin on kerätty jo kolmen tai neljän päivän ajan. Eli raikas, mutta maltillinen on meidän roskapussimme. En tiedä, onko tällaisia Suomessa, mutta tämä on aika kiva. Amerikka saa tästä yhden pisteen.

Amerikkalaisissa roskapusseissa on tällaiset kätevät kiristysnarut. Roskapussin peruskoko on täällä muuten 13 gallonaa eli n. 50 litraa. Isoa on. Taas.

Mutta nyt pää pois roskakaapin dyykkauksesta ja ulos uima-altaalle!

Yksin uima-altaalla

Olen nyt marraskuussa käynyt joinakin päivinä tuossa meidän taloyhtiön uima-altaalla lueskelemassa ja loikoilemassa. Olen saanut olla siellä lähes poikkeuksetta ypöyksin. Mitä nyt muutaman kerran naapurin kissoja saanut kaveriksi. Awwww! 

Jos ja kun aurinko on paistanut, on lämpötila kuitenkin noussut +20 Celsius-asteeseen ja alkukuusta reilusti ylikin sen, mutta aina sama tilanne, ei ketään muita. Mitä ihmettä, miksi muut eivät nauti auringosta altaalla? Kaipa se on täkäläisten mielestä talvea sitten, liian kylmä. Hey c'mon, +20 C, sehän on suomalainen kesäsää! Jos siis hyvä kesä sattuu. Näyttävät nuo paikalliset kevyttoppaa täällä jo päällään pitävän, samoin vaatekaupoissa toppa tursuaa rekeistään, että kai se on sitten uskottava, talvi on.

Ja tosiaan, yksi poikkeus uima-allaskäynteihini oli. Eräänä päivänä joku toinenkin nainen tuli kirjansa kanssa altaalle. Asettui viereiselle aurinkopetille. Ihmettelin, että kylläpä se nopesti siihen asettui riisuutumisineen kaikkineen. Noh, raotin silmääni: Minä makoilin bikineissä ja tämä toinen nainen istui kippurassa pitkät housut jalassa ja pitkähihainen huppari päällä. Varpaat olivat sentään rohkeasti paljaana. Sillä oli talvi, minulla kesä. Syksy kulki nähtävästi siinä jossain meidän välissämme. :-)

Näin me altaalla naapurin katin kanssa kaksistaan köllöttelemme.

Loppupohdinnat

Sitä kun on suomalaisena tottunut toimiviin systeemeihin, niin kyllä se vain tuollainen uunipeltihässäkkä saa veret kiertämään. Onneksi kärsin normipäivänä ennemmin alhaisesta kuin korkeasta verenpaineesta. Ja nyt sinä lukijani siellä ihmettelet, että kyllä se nyt jaksaakin, yhdestä mokomasta uunipellistä! Mutta katsos, meneillään on tällä hetkellä suorastaan poikkeuksellisen stressitön elämänvaihe, joten tässä riittää energiaa yhdestä uunipellistäkin vouhkaamiseen. Ja pitäähän se oma temperamenttipiikki johonkin purkaa! Parempi uunipeltiin kuin ukkokultaan. ;-) Eli jos nyt postaukseni alussa vähän kierroksia nostatinkin, niin laitoin tähän lopuksi tuon kerrassaan ihanan kissakuvan teidänkin iloksi ja mahdollisia stressikäyriänne madaltamaan. On se niin söpö katti! Katsopas nyt tuota yllä olevaa kuvaa vielä uudestaan ja sano ääneen: "Awww!" Tunnet kuinka pulssisi rauhoittuu ja tulee hyvä mieli. :-)

Kumma juttu muuten sekin, ettei palmuihin näytä tulevan ollenkaan ruskaa, muihin puihin kyllä.

Kiitospäivä koittaa 

Mutta hei kuulkaas, nyt tulee postauksiini totuttua pidempi tauko. Voi mennä viikko tai hiukan yli, kunnes seuraava postaukseni pompsahtaa. Allekirjoittanut lähtee nimittäin huomenna kiitospäivän viettoon. Viisi päivää pohjoisessa, Washingtonin osavaltiossa Seattlen kupeessa. Sinne suuntaamme ukkokullan kanssa hänen sukulaistaan moikkaamaan. Lähdemme siis reissuun ja ihan tuosta noin vaan, vesihanoja tarkistamatta. OMG! Ja ihan vaan tiedoksi, että kiitospäivän vuoksi Yhdysvalloissa eletään parhaillaan koko vuoden ruuhkaisinta 12 päivän jaksoa lentoliikenteessä. Yritämme mahtua joukkoon!

Pikku tauosta huolimatta, malttakaahan pysyä linjoilla! Tiedä vaikka olisi pari tarinaa kalkkunasta ensi kerralla kerrottavana.

Joten nyt hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!