Amerikkalaisia kummajaisia, osa 3

Näitä sitä vaan tupsahtelee eteen aina uusia, amerikkalaisia kummajaisia. Osa kummajaisista vetää kulmat kurttuun, osa saa suun remakkaan nauruun. Eli tässä taas pientä listaa outouksista, joita suomalaisena olen saanut Amerikassa kohdata.

Hanat, 2. näytös

Tiski- ja pesukoneen hanat olen jo käsitellyt amerikkalaisten kummajaisten 2. osassa, joten ei niistä sen enempää. Nyt ryöpytykseni kohteeksi joutuvat vesihanat. Miksi tällainenkin yksinkertainen asia pitää tehdä niin monimutkaiseksi? Jos 1-vipuinen hana on keksitty aikaa sitten, niin miksi pitää käyttää 2-vipuista? Tässä kuva vessan hanasta: 

Vessan hana. Kaksi vipua = hankalaa.

No ei tämä tietenkään mikään kauhea kummajainen ole, kyllähän tätä käyttää osaa, mutta sanonpa vaan, että ei ole mikään käytettävyyden kuningas! Ensinnäkin, otapa ja säädä tästä sopivan lämpöistä vettä. Menee muuten aikansa. Ja hermo. Ja Kalifornian vähäiset vesivarat kankkulan kaivoon. Sentään kuuma ja kylmä vesi tulevat yhdistettyinä yhdestä ja samasta hanasta, eikä erillisistä kuten Britanniassa vielä 2000-luvullakin, mutta silti.  

Toisekseen yllä olevasta kuvasta näkee, mikä käytännön ongelma tämän hanan kanssa pelatessa on: Kun peset kätesi ja laitat hanoja kiinni, niin aina tuo hanojen alapuolella oleva taso lilluu vedestä. Tämä tietää kotirouvalle jynssäystä. Jynssäystä, jota voitaisiin vähentää käyttämällä 1-vipuista hanaa! Mutta ei, halutaan käyttää 2-vipuista!

Ja sitten taas keittiöissä on kuitenkin useimmiten tällainen 1-vipuinen hana (ks. kuva alla). Eli yhdellä ja samalla vivulla saat säädettyä veden paineen sekä lämpötilan, kuinka kätevää! Kyllä minulla on kuulkaa Orasta ikävä!

Onneksi kahviloissa, ravintoloissa ja lentokentillä näkee jo niitä automaattitunnistimella toimivia hanoja. Ei tarvitse julkisilla paikoilla sappinesteitään kiehauttaa. ;-)

Keittiön hana. Yksi vipu = helppoa ja kätevää. 

Tötterösuihku

Keittiön hana onkin oiva aasinsilta siirtyä ruotimaan paikallista, varsin epäkäytännöllistä suihkua. Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, on keittön hanassa ulos vedettävä letku, joita näkee amerikkalaisissa hauskoissa kotivideoissakin ja jolla voit siinä valtameren kokoisessa tiskiammeessa astioitasi kätevästi huuhdella. Mutta kas, eipä samaa logiikkaa ole voitu hyödyntää suihkutilassa, vaan on tökätty vain tällainen tötterö seinään (ks. kuva alla). Suihkuttelepa sitten sillä. Suhkussa käyntihän tuon kanssa jo onnistuu, mutta suihkutilan pesemisen kanssa tuleekin sitten jo haasteita. Miten sinä pääset tällä tötteröllä mitään pesuaineita seinistä huuhtelemaan? Jollakin muovikipolla sitten yrittää vettä roiskutella, että saisi pesuaineen pois. Enemmän vettä saa päälleen roiskuttelija kuin roiskutettava. Säälittävää touhua, voi voi. Näin sitä tehdään taas kotirouvan elämästä astetta hankalampaa. ;-)

Hello! My name is Tötterö, Suihkutötterö.

Jotkut kuuluvat tuunanneen näitä ja ovat saaneet liitetyksi letkullisen mallin, mutta en tiedä, saako tähän meidän tötteröön sellaista. 

Mutta nyt suihkut sikseen ja munaosastolle.

Munat

Olin jo kesällä sitä mieltä, että amerikkalaiset munat ovat jotenkin erilaisia. En ole vieläkään pystynyt tarkempaa diagnoosia määrittelemään, mikä munista tekee erilaisen, mutta jotakin outoa niissä on. Ehkä ne ovat jämäkämpiä, jotenkin kovempia. No tänä aamuna siihen tuli lopullinen varmistus, että näin täytyy olla. Olin nimittäin ihmetellyt jo muutaman päivän ajan, mistä ihmeestä oikean käteni peukalon sivuun tulee pieniä viiltohaavoja. Ne eivät voi tulla leikkuuveitsestäkään, koska ensinnäkin sen huomaisi ja tuntisi kyllä heti ja toisekseen, olen oikeakätinen, joten puukko olisi oikeassa ja haavojen pitäisi näin ollen tulla vasempaan käteen. 

Munat! Ne sen sormenkin rikkovat! Niin kovia ovat. Ja nyt siis puhun kananmunista ja keitettyjen sellaisten kuorimisesta. Tänä aamuna alkoi peukalostani vuotaa oikein verta kun munankuoria irrottelin. Kokeilussa ovat olleet niin luomu- kuin normimunat, mutta sama homma molemmissa, erilaisia ovat. Kummallisia. Vielä en ole ryhtynyt oikein kunnolla paikallisten munien kanssa keittiössä vatkautumaan, mutta ainakin nämä ensikopaisut muniin ovat olleet varsin särmikkäitä. Haavoja niistä saa, hui! :-)

Amerikkalaisia teräsmunia.

Vitamiinikumit

Iso osa apteekeissa ja ruokakaupoissa tarjolla olevista vitamiinivalmisteista myydään ns. vitamiinikumeina, Vitamin Gummies. Vitamiineista on siis tehty karkin tapaisia, jotta ne oletettavasti tekisivät paremmin kauppansa, tulisivat useammin otetuiksi ja maistuisivat perheen pienimmillekin. Kaikki tarkastelemani vitamiinikumit sisältävät kuitenkin sokeria ja maissisiirappia, parhaimmat on oikein kuorrutettu sokerilla. Suosituin maku näissäkin tuntuu olevan kirsikka, siitä ne jenkit tykkää. (Aspiriiniakin saa kirsikan makuisena.) Sentään väriaineina näissä vitamiinikumeissa on käytetty luonnollisia aineita. Tässä sitä muuten taas kerran hiukan kaipailisi EU:ta pakollisine E-koodimerkintöineen. 

Mutta siis, vitamiinikumit. Itsestä vaan tuntuu, että onkohan tämä nyt taas vähän plus-miinus-nolla -hommaa saavutettujen hyötyjen kanssa? Saat vitamiinia kyllä, mutta samalla tulet puolihuomaamatta syöneeksi joko isomman tai pienemmän kasan sokeria ja siitähän ne ei hampaat tykkää. Ja kun täällähän ei ksylitolituotteilla paljon elvistellä, niitä ei siis ole, että voisi sitäkään napata päälle.

Ja arvatkaas. Tämä tyttö se lähti tähänkin hömpötykseen mukaan ja paria vitamiinikumia kokeilumielessä ostin. Retkuun menin. Ovatko ne siis sittenkin: ei Vitamin Gummies, vaan Vitamin for Dummies? ;-)

Vitamiinikumeja.

Leidien lenkkaripolitiikka

Lopuksi ihmettelen teille vielä havaitsemaani lenkkaripolitiikkaa. Olen useammassa ruokaravintolassa, niin arkisemmassa kuin hienommassakin, seurannut naisten pukeutumista ja ennen kaikkea heidän kenkiään. Vaikka leidi olisi laittautunut yläosastaan hienoksi, timantit tuikkivat korviksissa, helyt heläjävät kaulassa, paita huokuu juhlavaa ja iltalaukku keikkuu kainalossa, on näköjään ihan ok pitää kenkinä samaan aikaan lenkkitossuja! Tämä pätee kaikkiin ikäluokkiin.

Kerran taisin saada jo paheksuvia katseita tällaisen tapauksen tuijottamisestani. Olimme illallisella pienessä Saratogan kylässä. Söimme ulkona ja katseeni suunnassa istui seurueessaan erittäin tyylikäs, täysin mustiin pukeutunut rouva, iältään selvästi yli 60 vuoden, tosin kirurgisten operaatioiden jälkeen kasvonsa näyttivät korkeintaan 40-vuotiaan kasvoille. Rouva oli kerrassaan viimeistelty aina kampaustaan myöten, mutta pöydän alta pilkottivat neonväriset lenkkarit! En vain tahtonut saada katsettani irti tuosta... öö... kokonaisuudesta. 

Ja meitä suomalaisia sanotaan tuulipukukansaksi. Kerronpa nyt, että ei se ole kuulkaa täälläkään niin justiinsa!

Helmet kaulaan, lenkkarit jalkaan ja ei kun menoksi!

Näihin kuviin ja tunnelmiin tällä kertaa. Joten nyt hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!