keskiviikko 12. helmikuuta 2020

Perkeleen pataleivät! - Laskeutumista takaisin kotirouvaksi osa 2

Netin mukaan pataleivät olivat Suomessa pop ja kovaa huutoa jo vuonna 2016. Silloin ne tuntuivat olevan kaikkien huulilla, reseptit puheissa ja leipäviipaleet kielten päällä ihan konkreettisesti. Olinpa laittanut itsekin pari pataleipäohjetta nettiselaimeni kirjanmerkkeihin muistiin. Vuonna 2016 meidän huushollissamme ei kuitenkaan juuri leivottu. Sinä vuonna jouduin umpisuolileikkaukseen ja asuimme osan vuotta ukkokullan kanssa eri puolilla maapalloa. Ukkokulta paiski hommia Piilaaksossa, mutta minulla ei ollut silloisella viisumillani USA:n kamaralle enää mitään asiaa. Omat työkuvioni ja uuden viisumin anominen pitivät minut tukevasti Suomessa alkuvuodesta 2016. 

Loppukeväästä 2016 matkasin kuitenkin takaisin Kaliforniaan. Olin saanut suomalaisesta työpaikastani vielä noin kymmenen kuukauden palkattoman vapaan silloisen pomoni armosta. Loppuvuodesta yhtäältä nautin yhteiselostamme Kaliforniassa, mutta samaan aikaan taustalla ruksutti melkoinen ajatuskoneisto. Jäämmekö Kaliforniaan vai emme? Elämässä oli isoja päätöksiä tehtävinä, eivätkä kaikkien ylistämät pataleivät kuuluneet tuolloin kotirouvana päiväohjelmiini. 

Mutta nyt, alkuvuodesta 2020 on uusi aika. Päätin kokeilla elämäni ensimmäistä pataleipää. Vain neljä vuotta jälkijunassa. Silmiini osui oikein houkutteleva ohje pataleivästä, joka leivottaisiin täysin kaurasta. Wow, tuota olisi kokeiltava! Näytti kuvassakin niin herkulliselle! Ei muuta kuin tarvikkeiden ostoon!


Ensimmäinen tekele


Taustatietona kerrottakoon, etten ole koskaan ollut ekspertti hiivataikinoiden kanssa. Edesmenneen mummoni huikeat pullanleivontataidot eivät valitettavasti periytyneet minulle asti. Niinpä haasteekseni muodostui amerikkalainen kuivahiiva. Paikalliselle kuivahiivalle veden lämpötila on näemmä aika tarkka, 110 - 115 Fahrenreit-astetta (43,3 - 46,1 Celsius-astetta). Lisäksi hiiva pitää "herättää" pienellä määrällä sokeria. No, minullahan ei ole keittiössäni mittaria veden lämpötilan tarkalle mittaamiselle, enkä myöskään lukenut tuota jälkimmäistä sokerilla herättämisohjetta kunnolla kuin vasta leivontatuokioni jälkeen!

Ai, kuinka puhkuin intoa kaurapataleipääni leipoessa, mutta mikäs siitä sitten tulikaan! Ensimmäinen tekelehän ei sitten kohonnut yhtään ja leipä muistutti lähinnä savikiekkoa! Hei te kaikki savikiekkoammuntaa harrastavat, kilauttakaa vain minulle, niin laitan täällä uunin kuumenemaan, hahah! 

Leipä oli kyllä ihan syötävää ja maistuikin tosi hyvälle, mutta kuohkeus siitä uupui täysin. Voivottelin asiaa Facebookissa. Päädyin vaihtamaan reseptejä suomalaisen konkarileipojan kanssa. Hän oli myös sinut amerikkalaisen kuivahiivan kanssa. Tosiaan, minun leipäreseptini mukaan leipää ei edes pitänyt kohottaa, kun kaikkia muita pataleipiä, myös esimerkiksi Sikke Sumarin ohjeen mukaista leipää kohotettiin tuntikaupalla. Tottahan minä olin möhlinyt sen kuivahiivankin kanssa, mutta oliko reseptissänikin pieni puute... 
Kaurapataleivän tekele. Höysteenä rosmariinia ja saksanpähkinöitä.


En antanut periksi


Pataleipäkiinnostukseni oli sen verran kova, että otin yhteyttä kaurapataleivän ohjeen jakajaan. Se kun tällaisen sosiaalisen median aikakautena on niin helppoa. Ohjeen jakajan mukaan kauraleipää ei tosiaankaan kohoteta, koska epäili, ettei täysin kaurasta (ilman vehnää) valmistettu leipä niin kohoaisikaan. Tämäpä olikin uutta tietoa minulle! Ehkä asia on näin. Sain sitten vinkin muotoilla leivän eri tavalla. 


Taiturointia amerikkalaisen kuivahiivan kanssa


Uusi leivontayritys kauraleivästä tuotti jo hitusen paremman tuloksen. Mutta tälläkin kertaa sähläsin sen pirullisen kuivahiivan kanssa. Yritin taituroida kuivahiivaa kolmeen eri kertaan ja lisätä sokeria, mutten kyllä onnistunut ponnekasta hiivan heräämistä näkemään. Aktiivisimmalta näyttänyt hiivalillinki meni leipätaikinaan. Jälleen kerran, leivästä tuli kyllä syötävää. Se oli maultaan ihan hyvää, mutta ulkonäkönsä ja koostumuksensa ei ollut malliainesta. Vieläkään en kyllä luovuta. Ensi kerralla aion kokeilla sitä konkarileipojan ohjetta, missä on myös vehnää mukana. Ja pitääkö tässä vielä hitto vie hifistellä ja ostaa sellainen vedenlämpömittarikin kuivahiivan oikeaoppisen herättelyn vuoksi? On se nyt perkele, jos ei edes helpoksi kehuttu pataleipä onnistu!

(Edit: Sainkin jo lisävinkkiä amerikkalaisen kuivahiivan sielunelämästä. Tämä hiivan aktivoituminen aluksi pienessä nestemäärässä voi kuulemma viedä aikaa jopa 10 - 15 minuuttia! Tästä pitkähköstä reagointiajasta ei tietenkään kerrota kuivahiivapussin kyljessä mitään. Heh, melkoista salatiedettä tuntuu olevan!)


Summa summarum


Kotirouvailuni alkutaipaleen vastoinkäymiset ovat siis jatkuneet. Koko alkuvuosi on kyllä ollut yhtä mahalaskua. Viimeiset viikot töissä eivät olleet ruusuilla tanssimista. Sitten tuli polvivamma. Emme saaneet myöskään lupaa hankkia kissaa ja nyt menee vielä pataleivätkin persiilleen. Toki viimeisin on elämäni murheista se pienin. Lisäksi yksityiselämän puolella on ollut surua. Pikku hiljaa kaipaisin jotakin kivaakin tapahtuvaksi, edes pieniä onnistumisia. Elo epäonnisten tähtien alla alkaa ottaa aivoon. Jos saisi aloittaa vaikka ihan pikkuriikkisin askelin. Josko vaikka se kolmas pataleipä sitten kohoaisi.

Tällaisia tunnelmia tällä kertaa. Nyt sanon teille hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!