perjantai 18. toukokuuta 2018

Eihän tämä enää ole tottakaan! Sarjassamme tuuliset työrintamat

Olihan minulla toki jonkinlainen käsitys, että Yhdysvalloissa monet työpaikat voivat olla hyvinkin tuulisia. Työpaikkaa voidaan vaihtaa kuin mopedia konsanaan. Yhdysvalloissa työpaikkoihin ei välttämättä sitouduta aivan samanlaisella pieteetillä kuin Suomessa ja yksi syy tähän on se, että monet työntekijät etsivät liki jatkuvasti etenemismahdollisuuksia omalla urallaan. Työpaikkoja on myöskin runsaasti tarjolla, eikä yhteen ja samaan työpaikkaan haluta ns. jämähtää. Ja sitten on näitä muita odottamattomia syitä, joihin itse olen nyt törmännyt.

Niin. Oli minulla käsitys, mutta aivan näin konkreettista näppituntumaa en uskonut itse tästä työpaikkojen tuulisuudesta heti saavani. Ja varsinkaan, kun tässä nyt tahtoo ilmiön johdosta kaatua työkuormat omaan niskaani aika raskaasti. Parin viime päivän ajan olen voinut vain todeta, että voiko tämä olla kohdallani enää tottakaan! Kerronpa viimeisistä käänteistä tarkemmin teillekin.

Odottamaton käänne nro 1


Muistanette varmaan, kun jokin aika sitten kerroin ensimmäisestä uudesta kollegastani, siitä filippiiniläisestä, joka ottikin kolmannen työpäivän jälkeen hatkat. Pomolla oli kuitenkin kaivaa nopeasti "takataskustaan" puolituttu, tämä amerikkalainen nuori nainen, joka aloittikin työt ripeästi ja reippaasti ja hänen kanssaan minun piti järjestää se iso gaalatapahtuma. Olen itse järjestänyt Suomessa jos jonkinlaisia tilaisuuksia aina kansainvälisiin konferensseihin asti, mutta tällä kertaa oli kyseessä hyväntekeväisyysgaala ja tämä oli minulle täysin uutta sarkaa. Olimmekin sopineet, että amerikkalainen työkaverini olisi tapahtumassa se pääjärjestäjä ja minä auttaisin sitten kaikessa mahdollisessa. Jako tehtiin näin, koska hän tunsi entuudestaan jo joitakin alueen yhteistyökumppaneita aikaisemmilta gaalavuosilta. 

No, ettepä arvaa kuinka kävi. Emme olleet päässeet kollegani kanssa gaalajärjestelyissä juuri alkua pidemmälle, kun hän ilmoitti minulle täysin odottamattoman uutispommin. Hänen äitinsä oli vakavasti sairas ja nyt sairaus oli edennyt siihen pisteeseen, että käsillä olivat viimeiset elonpäivät. Kamalaa! Lopulta hänen äitinsä kuoli viisi päivää ennen gaalaa. Työkaverini joutui luonnollisesti jättäytymään heti pois töistä ja gaalajärjestelyt, kuten myös viikonlopputyöt, rojahtivat tyystin minun harteilleni. Aikaa gaalaan oli ilmoitushetkellä enää 1,5 viikkoa! Huh, huh. Jo tässä vaiheessa yksi Piilaaksossa asuva kaverini totesi, että onpa sinulla Kaisa huonoa tuuria noiden kollegoiden kanssa. Eikä tässä vielä kaikki...

Gaalan sain kuitenkin järjestymään ja vieläpä todella mallikkaasti. Huoh! Ehkäpä jälleen kerran se kuuluisa suomalainen sisu auttoi tuossakin rupeamassa. Mutta sen kerron, että oli siinä tohinassa ja tolskeessa mennä minulla terveyskin. Jouduin nimittäin käymään kahdeksan päivän aikana neljä eri kertaa lääkärissä, kolmen eri vaivan tai vamman vuoksi! Niinpä varsinainen gaalapäivä meni omalla kohdallani, ei vain pää kainalossa, vaan kyllä siinä olivat kainalossa jo jalka ja käsikin! 

Sain siis kuitenkin puristettua gaalan onnistuneesti pystyyn ja heti seuraavana päivänä minulla olikin lennot Suomeen, lomalle! Vielä lähtöaamuna jouduin käymään yhden akuutin vamman vuoksi päivystävällä lääkärillä, enkä suoraan sanoen tiedä, millä voimilla minä tuon lentomatkan toiselta puolelta maapalloa tänne Suomeen yksikseni tein. Käteni matkasi kolmioliinassa ja lääkitys oli jo vahvaa töttöröö-osastoa. Eihän minusta ollut Suomeen saapuessani kuin märkä rätti jäljellä!
Käynti Ähtärin Pandatalossa oli rentouttavaa lomapuuhaa.


Odottamaton käänne nro 2


Nyt olen lomaillut Suomessa jo 1,5 viikkoa ja lepo on ollut kropalleni enemmän kuin tarpeen. Ensimmäinen Suomi-viikko meni toki vielä vammoja kuntoon hoitaessa ja tästäkin syystä olen minimoinut tapaamisia ja tekemisiä aika rankalla kädellä. Vihdoinkin loma alkoi tehdä rentouttavaa tehtäväänsä ja niinpä alkoivat ajatuksenikin kääntyä takaisin työpaikalle. Mietin, olisikohan amerikkalainen työkaverini jo kyennyt palaamaan töihin. Toivon mukaan olisi, ettei tilanne pääsisi aivan kaaosmaiseksi minun työpaikalta poissaollessa. 

Tein sitten sen klassisen virheen, että menin lukemaan lomalla työpaikkani sähköposteja. Toivoin saavani kollegani mahdollisen paluun töihin sitä kautta selville. Mutta mitä minä sainkaan sieltä lukea! Amerikkalainen kollegani oli jättänyt irtisanoutumiskirjeen sähköpostitse tällä viikolla! Äitinsä kuoleman jälkeen hän oli saanut ahaa-elämyksen ja oli päättänyt laittaa oman elämänsä takaisin ruotuun, päättänyt palata takaisin opintojensa pariin ja suorittaa tutkinnon loppuun. (En edes tiennyt, että hänellä oli opinnot kesken.) Kiriäkseen opinnoissaan hän aloittaa rästikurssien suorittamisen jo kesällä ja tämä oli se syy, jonka vuoksi hän irtisanoutuu yhteisestä työpaikastamme. Voi kääk! Päätös opintojen jatkamisesta on varmasti tämän nuoren ihmisen kohdalla enemmän kuin oikea, mutta muutos saattaa taas minut liriin työpaikallani. Olenhan siis jälleen kerran ilman työkuormaa jakavaa kollegaa. 

Onhan tämä suorastaan uskomatonta! Olin valitsevinani tuskin lainkaan stressiä aiheuttavan työpaikan, mutta käytäntö on nyt ollut näiden odottamattomien käänteiden vuoksi jotakin aivan muuta. Lisäksi laskeskelin, että kun olin ollut uudessa työpaikassani kaksi kuukautta, olin tehnyt jo neljänä viikonloppuna töitä, vaikkei niitä viikonlopputöitä alunperin työviikkoihini pitänyt kuulua lainkaan. Kohdallani on siis ollut enemmän niitä 6-päiviäisiä työviikkoja kuin sopimuksenmukaisia neljän työpäivän viikkoja. 

Käykö pahin pelkonikin vielä toteen?


Ja tiedättekö, mitä minä tässä pahoin pelkään vielä eniten? Sitä, että uuden kollegan rekrytointi valuu minun hommakseni! Tästä nimittäin edeltäjäni jo mainitsikin heti töitä aloittaessani, että jos ja kun päätetään palkata myös toinen henkilö, niin rekrytointi-ilmoitus ja hakijoiden esikarsinta kuuluisi minun tehtäviini. Kauhistelin asiaa jo tuolloin, sillä tämähän tarkoittaisi, että minun pitäisi olla todellakin perillä amerikkalaisista tutkinnoista, eri tutkintotasoista ja niiden suorituspaikoista! Ja sitä minä en totta vieköön ole! Etten sitten tyyliin mene rinnastamaan Kälviän kansanopiston kirjekurssia korkeakoulujen uusimpiin jatko-opintoihin, heh heh. Ainahan voin tietenkin yrittää tuosta rekrytointitehtävästä kieltäytyä, mutta totuushan on, että mitä kauemmin uutta kollegaa etsitään, sitä kauemmin oma viikottainen työkuormani tulee olemaan liian suuri. 

Että todellakin, hiukan on nyt Korpelalla huonoa tuuria tässä työrintamalla kollegoidensa suhteen. Aika tuulista on ollut! No, yritän nyt kuitenkin vielä nauttia viimeisistä lomapäivistäni täällä Suomessa, ottaa ne mahdollisimman rennosti ja kerätä voimia koitokseen, joka työmaalla rapakon takana minua taatusti odottaa. Positiivistahan tässä kuviossa kuitenkin on se, että tykkään yhä kovasti työstäni ja siksipä en haluaisi heittää hanskoja naulaan näistä kurjista vastoinkäymisistä huolimatta. Ja muuten, hauska yhteensattuma oli, että juuri tällä viikolla minua yllättäen kosiskeltiin siihen työpaikkaan, jota aivan ensimmäisenä Piilaaksossa hain! 
Suomi on hellinyt minua useamman päivän kunnon helteilläkin ja on ollut antoisaa tutustua jäätelöaltaiden uutuuksiin! Namskis!

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. On aika sanoa taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!