tiistai 31. tammikuuta 2017

Nyt sitä taas saa, ripsien ja kulmien kestoväriä

Kaliforniassa asuessa olen ensimmäistä kertaa elämässäni törmännyt siihen, että porottava aurinko on haalistanut minunkin pikimustia kulmakarvojani ja silmäripsiäni. Suomessa tällaista 'first world problem'-tilannetta ei koskaan ollut. Täällä auringonpaiste on valtaosan vuodesta todella voimakasta, joten ihmekös tuo, jos siinä vähän karvakin kärähtää. 
Piilaakso sumun alla ilta-auringossa. Ilta-aurinko ei onneksi enää kärvennä hipiää, eikä hiuksia. Kuva on puhelimen automaattisesti muokkaama, kivat värit tuli. :-) Tämän postauksenkin aiheena ovat värit.

Tällä kertaa puhutaan siis ripsien ja kulmien kestovärjäämisestä. Postaukseen liittyvien tapahtumien ketju sijoittuu melko pitkälle aikavälille. Niinpä yritän kertoa tapahtumat kronologisessa järjestyksessä, jotta tästä saisi edes jotakin tolkkua.


Ensimmäiset 'ei oot' myytiin alkukesästä 2016


Olen värjäyttänyt kulmiani aina Suomessa käydessäni, mutta viime vuonna alkukesästä piti ryhtyä toimiin jo tälläkin puolen rapakkoa. Niinpä painelin paikalliseen apteekkiin, jossa tiesin olevan hyllykaupalla erilaisia hiusvärejä ja kosmetiikkaa. Mitään ripsien ja/tai kulmien värjäykseen liittyvää ei kuitenkaan löytynyt ja kysyin kestovärituotteita myyjältä. Hän sanoi, ettei heillä ole mitään sellaisia, mutta viereinen kosmetiikkaan erikoistunut pienempi myymälä voisi kenties auttaa. Vaihdoin naapuriputiikkiin. Menin siellä merkitylle ripsi- ja kulmavärihyllylle, mutta hyllythän ammottivat tyhjyyttään. Taas kysymys myyjälle ja sillä kertaa selvisi enemmän. Koko Kaliforniasta oli vedetty kyseiset kotikäyttöiset kestovärit pois myynnistä, sillä jonkun tietyn ainesosan oli todettu aiheuttavan voimakkaita allergisia reaktioita, jopa sokeutumista. Aha.

Tuolloin en vielä hoksannut mennä aarreaittaan nimeltään Amazonin verkkokauppa, vaan ratkaisin kulmieni värjäyksen, kröhöm, omalla tavallani. Kun tämä koko Kaliforniaa koskeva kestovärikielto minulle selvisi, aloin seuraamaan paikallisten kauneussalonkien katu- ja ikkunamainontaa. Huomasin, ettei mikään paikka enää "luukuttanut" palveluissaan ripsien ja kulmien värjäystä. Kummallista. Aikaisemmin mainoksia oli näkynyt. Mietin, missä ihmeessä paikalliset värjäyksiään hoidattivat. Yhden lähellä sijaitsevan kauneushoitolan nettisivuilta kulmien värjäyspalvelua onnistuin kuitenkin paljon myöhemmin löytämään. 


Suomesta sai, täältä ei


Sitten elettiin jotakuinkin viime kesää, jolloin näin joillakin suomenkielisillä nettisivuilla mainoksia uutuusripsiväristä. Sen luvattiin pidempään käytettynä kestovärjäävän ripset. Loistotuote juuri minulle! Mutta kappas vain, kyseistä ripsiväriä ei myyty lainkaan täällä. Kyseessä oli varsin tunnettu ja edullinen markettimerkki, jota löytyy Suomessa jokaisesta Citymarketista, Prismasta ja Sokoksesta, ja samaa tuotemerkkiä myydään täälläkin, mutta juuri tätä kestovärjäävää ripsiväriä ei ollut saatavilla. Kolusin varmasti 5 - 6 piilaaksolaista, erittäin laajalla valikoimalla varustettua kosmetiikkamyymälää, mutta kyseistä kestovärjäävää ripsiväriä ei vain ollut. Uskottava se oli. 

Loppukesästä matkustin sitten Suomeen ja ostin kyseistä ripsiväriä oikein kaksin kappalein Kaliforniaan tuomisiksi. Aika jännä juttuhan tässä kuviossa on se, että kyseistä tuotetta myytiin Suomessa, mutta ei täällä. Suomessa kun ollaan jo totuttu aika tiukkaan kemikaaliseulontaan ja valvontaan, kiitos EU:n. Kyseisen ripsivärin oli siis täytynyt läpäistä EU-seula, mutta Kalifornian hyllyihin sitä ei kelpuutettu.


Kestovärjäyksiä sai kuin saikin myös Kaliforniassa


No sitten marraskuussa luin Hannan blogipostauksen Ripsien värjäys kielletty Kaliforniassa. Kestovärikielto oli minulle tuttu juttu, mutta postauksesta minullekin selvisi, että ripsien ja kulmien kestovärjäyksiä tehtiin Piilaakson kauneushoitoloissa ns. tiskinaluspalveluna ja vain, kun vakioasiakas osasi pyytää. Ainakin osa piilaaksolaisista kauneushoitoloista teki tätä värjäyspalvelua siis salaa! Olinhan minä äimänä. Ilmankos en minäkään niitä värjäysmainoksia enää katukuvassa ollut nähnyt. 


Uudet tuotteet saatavilla


Nyt, useita kuukausia myöhemmin tilanne on kuitenkin muuttunut, ainakin kotikäyttöisten kestovärien myynnin suhteen. Jo joulukuussa tein nimittäin huomion, että paikallisten kosmetiikkamyymälöiden hyllyille oli taas ripsien ja kulmien kestovärit palanneet (en vain ole aiemmin tätä asiaa ehtinyt tänne blogini puolelle raportoimaan). Tuotteita näytti olevan useita eri merkkejäkin. Niinpä todennäköisesti se Kalifornian/USA:n kieltämä värjäyskemikaali on nyt korvattu jollakin toisella ainesosalla ja värivalmistajat ovat saaneet uudet kehitetyt tuotteet markkinoille. Kenties pian alkaa näkemään taas katumainontaakin ja värjäyspalvelua saamaan useammasta paikasta muutenkin kuin vain tiskin alta.
Ripsien ja kulmien kestovärejä Kaliforniassa tammikuussa 2017.


Loppupohdinnat


Ainakaan vastaavaa, kokonaisen tuoteryhmän (silmän alueelle kohdistuvien kestovärien) myynnistä poistamista en samoihin aikoihin Suomesta kuullut. Oletettavasti samoja kestovärejä on kuitenkin ollut kaupan niin Suomessa kuin täälläkin, joten senkin vuoksi tämä oli mielestäni aika erikoinen tapaus. Tai ehkäpä EU on näyttänyt kyntensä kestoväriasiassa jo aiemmin. Siihenhän täällä rapakon takana asuessa on toki jo tottunut, että kaikesta mahdollisesta vaarasta, tai vaaran mahdollisuudesta, varoitellaan erilaisin kyltein. Tässä yksi, aika pian Piilaaksoon muuttomme jälkeen ottamani kuva varoituskyltistä paikallisen tavaratalon shampoo-osastolta:
Jotenkin sitä alkoi lukea tuoteselosteita tämän kyltin nähtyään ihan eri tarkkuudella.

Nimesinkin jo silloin Amerikan varoitusten valtakunnaksi. 

Tällaisia ihmettelyjä tällä kertaa. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

torstai 26. tammikuuta 2017

Tammikuu on minulle kamalaa aikaa Kaliforniassa

Sydän itkee verta. Ihan pahaa tekee ja silti samaan aikaan haukon ihastuksesta henkeäni, että nyt en kestä! Mä en kestä noita ihanuuksia! Nimitttäin naapurustossa ja ihan kaikkialla sitruspuut ja pienet pensaatkin notkuvat nyt kypsyneistä sitruunoista, appelsiineista, greipeistä ja pomeloista. Ne ovat ihania! Mutta sitten, kun ne keltaisenaan hohtavat mollukat tipahtavat maahan ja pahimmillaan mätänevät siihen paikkaan. Ette arvaakaan, kuinka pahaa tekee nähdä tätä. Saati kuinka tekisi mieli illan hämärissä lähteä vähän varkaisiin. Aijai, kun kiusaus olisi suuri!
Appelsiineja. Naapurin appelsiineja.

Tammikuu on siis täällä Pohjois-Kaliforniassa sitrushedelmien satoaikaa. Sitä minä jaksan edelleenkin ihmetellä, kuinka nämä sitrukset kypsyvät käytännössä kylmimpään ja usein myös sateisimpaan aikaan Kalifornian vuodesta. Yöllähän täällä voi talvikuukausina käväistä vaikka pakkasenkin puolella. Suomessa asuessa sitä ajatteli sitruksien aina olevan niitä etelän eksoottisia hedelmiä, mutta että ne kypsyvätkin näemmä ihmeen kylmässä säässä. Erikoista. Ja nyt tämän vuoden tammikuussa, vaikka oli se mahdottoman pitkä sadejakso, eikä aurinko näyttäytynyt aikoihin, niin siitäkin huolimatta sitrukset saavat värinsä ja kypsyvät. Ihmeellistä! Myös meidän oma ihana minisitruunapuumme on kypsyttänyt satoaan. Seuraavat viisi ikiomaa sitruunaa on tulossa, namskis!
Tämä sitruunapuu tulee tiputtamaan hedelmiään jalkakäytävälle vielä paljon. Pitäisikö viedä vati alle? Tai jos paria oksaa vähän illan hämärtyessä ravistelisi, silleen ihan vahingossa vaan...

Tammikuu on siis minulle suorastaan kamalaa aikaa katsella ihmisten pihoilla sadoistaan notkuvia sitruspuita, sillä iso osa jättää kypsyvän sadon kokonaan keräämättä! Mitä tuhlausta! Suolaa haavoihin sirottelee lisää se, etteivät sitrushedelmät ole paikallisissa ruokakaupoissa suinkaan mitenkään superhalpoja. Yllättävän kalliita ovat ottaen huomioon, että niitä kasvaa täällä ns. pilvin pimein ja näemmä joillekin naapureille ihan vaivaksi asti. (Tässä hinnoittelussa on taustalla tosin se, että valtaosa Kalifornian sitrussadosta menee vientiin.) Niin, joillekin jopa riesaksi asti. Muistan yhä, kuinka edellisen kotimme lähellä oli omakotitalo, jonka pihassa oli tosi tuottoisa appelsiinipuu. Perhe ei kerännyt varmasti ainoatakaan hedelmää puustaan, vaan kaikki hedelmät tippuivat korkeaksi kasaksi puun juurelle. Ja siihen ne mätänivät. Minä seurasin päivittäin ohikulkiessamme melkein tippa linssissä sitä appelsiinien heitteillejättöä. Voi, voi. 

Eikä tuossa vielä kaikki. Juuri tänään voivottelin tätä sitruksien haaskausta eräälle paikalliselle naiselle. Hän kertoikin tapauksen omasta naapuristaan. Hänen naapurissaan asuvalla perheellä on pihalla vanha ja kovin tuottelias avokadopuu. Samoin perheessä on kaksi koiraa. Aina, kun pihalta kuuluu 'tömps' eli kypsä avokado tipahtaa maahan, koirat kuulemma säntäävät kilpaa avokadopuulle kumpiko ehtii kypsän avokadon suihinsa ensin hotkaisemaan. Taas minä melkein itkin. Avokadoja, koirille! En kestä! No, lohdutuksena sain kuulla, että kyseinen perhe kuulemma kuskaa laatikkokaupalla avokadojaan myös ruokakeräykseen. Ettei nyt aivan kaikki mene koirien suihin, huh! 
Tässä maahan tipahtaneita mandariineja.

Ja sellaisenkin pienen ihmeen näin tällä viikolla, että sitruskasvustoa käytetään myös aidan korvikkeena. Yhdessä pihassa oli kahden omakotitalon väliin kasvatettu aita, vähän niin kuin orapihlaja-aita Suomessa. Tuossa pihassa se aita oli leikattu kauniisti muotoonsa ja kas, se olikin tuuheampaakin tuuheampi pomelopuska! Ja keltaisia pomeloita pullollaan. Taaskaan mä en kestä. 
Katsokaa nyt tätäkin! Kovin on hentoinen puska, mutta niin vain pari greipin jytkyä sielläkin kasvaa.

Että tällaista liki tuskantäyteistä tammikuuta täällä elellään. En tiedä, uskaltaisiko täysin tuntemattoman naapurin ovelle mennä kyselemään lupia saada poimia heidän pihapuustaan edes muutaman mollukan, vai tuleeko vihaiset uhkaukset poistua tontilta. Ainakaan vielä en ole moiseen ovikyselyyn rohjennut.

Mutta hei, jottei jäisi postauksesta suru puseroon, niin loppukevennyksenä kerron teille vielä vähän keväisiä juoruja:


Pihajuoruja


Samalla kun olen sadepäivinä seuraillut ja hämmästellyt meidän sitruunoiden kypsymistä sateista ja kylmyydestä huolimatta, on katseeni osunut useamman kerran räystäämme alla olevaan kolibrien syöttöastiaan. Keskitalvella astialla oli hiljaista, mutta nyt on alkanut tulla säpinää. Olen jo muutamana päivänä laittanut merkille, että syöttöastiaa kiertää värityksensä perusteella naaraskolibri. Ja sitten kahden kolmen metrin päästä siitä kiehnää edestakaisia äkkilentoja tehden värikkäämpi kolibri, jonka epäilen olevan uros. Voi pojat sitä sirkutusta! Ja nyt, pari päivää sitten, ne molemmat kolibrit lopultakin pääsivät samalle syöttöastialle rinta rinnan. Niinpä minulla on vahva epäilys, että niillä on suhde! OMG! 

Hi hii. No, minä jatkan täällä nyt kuola valuen notkuvien sitruspuiden ihailua ja sanonkin teille taas hetkeksi hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Lamborghinin silittelyä ja vesisateita

Ehkäpä muistatte, kun kerroin ukkokullan työkaverin vähän hurahtaneen autoihin. Nyt tämä kaveri sai tehtaalta tilaamansa ja mittatilaustyönä valmistetun Lamborghininsa toimitettuna tänne Piilaaksoon, joten niin vain oli lähdettävä meidänkin tätä Italian ihmettä ihastelemaan. Tästä jos mistä voi sanoa, että "hella cool"!

Kyllähän kyseessä ärhäkkä peli oli. Pääsin sitten istumaan ratin taakse minäkin, mutta en sentään ajamaan, hui olkoon! Kiihtyvyys nollasta sataan (km/h) nimittäin kestää tällä vekottimella vain 2,8 sekuntia! OMG! Ehtiikö siinä edes kissaa sanomaan? No ei!
Siinä ne 602 heppaa kehrää!

Saimme siis kuunnella V10-moottorin pörinää, mutta vain avonaisessa autotallissa, sillä jälleen kerran täällä oli sadepäivä. Niinpä koeajolle märille teille ei tuolla supermenopelillä ollut mitään asiaa ja Lamborghinin ihastelu sai siis jäädä vain silittelyasteelle. 

Tästä pääsemmekin sopivasti postauksen jälkimmäiseen aiheeseen:


Sadetta, sadetta ja lisää sadetta


Tiedättekös lukijani, että täällä on satanut viime viikot aivan järkyttävän paljon vettä! Tammikuun 22. päivään mennessä tänä vuonna on alueellamme ollut vain viisi sateetonta päivää! Sadepäiviä on siis ollut 17. Lisäksi monin paikoin vettä on tullut niin paljon, että asuinalueita, moottoriteitä ja niiden ramppeja on joutunut tulvavesien valtaan. Teitä on ollut poikki paitsi veden, myös muta- ja kivivyöryjen vuoksi. Joitakin teitä on jopa sortunut (sinkhole). 

Paikallisissa säätiedotuksissa saderintamat ilmoitetaan aina myrskyinä (storms) ja niistä kovasti varoitellaan. Varoitukset ehkä pääosin siksi, että paikalliset eivät osaa ajaa autoa sateella ja täällä sattuu sateiden aikaan todella paljon kolareita. Useimmiten nämä säätiedotuksissa ennustetut "myrskyt" eivät ole kuitenkaan normaalia sadetta kummempia, mutta nyt parin viime päivän aikana myös tuuli todella yltyi myrskylukemiin aiheuttaen lisää tuhoja. Puita on kaatuillut ja viime yönä meilläkin oli ollut sähkökatko. 
Yksi myrskyn kouriin jäänyt maamerkki on Tyynenmeren rannalla sijaitsevan Aptosin laiturin päässä säilytetty laivanhylky. Vuonna 2000 tämän nähtävyytenäkin toimineen laivan kannelle pääsi vielä kävelemään. Helmikuun 2016 myrskyissä laiva repeili neljään osaan ja nyt viikonloppuna myrskyaallot tuhosivat laivan kokonaan. Tosi harmillinen juttu. Mekin olemme käyttäneet joitakin vieraistamme tässä laituripaikassa. Kuva: Kron4 News.
Vertailun vuoksi tässä ottamani kuva Aptosin laivanhylystä marraskuussa 2014. Tällöin laivan kannelle ei enää päässyt sen heikon kunnon vuoksi.

Mutta sitten takaisin sateisiin. Myös sademäärät Pohjois-Kaliforniassa ovat olleet isoja. Sierra Nevadan vuoristoon sateet tulevat tähän aikaan vuodesta lumena ja muistan, kun tässä eräänä tammikuisena päivänä annettiin lumisadevaroitus eteläiselle Lake Tahoen alueelle. Alueelle odotettiin lunta yhdestä kolmeen metriä yhden vuorokauden aikana! 

Vesisateet ovat totta kai tehneet hyvää Kalifornian monivuotisen kuivuuden riipomalle vesitilanteelle, mutta nyt Pohjois-Kalifornian vesivarantoaltaita on jouduttu jo tyhjentämään, sillä vettä ei altaisiin enää mahdu. Eli pikku hiljaa näiden sateiden toivoisi jo hellittävän!

Mutta ei kai tässä muutakaan voi, kuin päivästä toiseen hokea: etana, etana, näytä sarves, onko huomenna pouta. Etanan sarvia ja aurinkoista poutapäivää odotellen sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

perjantai 20. tammikuuta 2017

400 Piilaakson suomalaista San José Sharksin pelissä!

Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestettiin eilen torstaina Finnish Heritage Night San José Sharksien jääkiekko-ottelussa. Tämä Tampa Bay Lightning -joukkuetta vastaan käyty ottelu järjestettiin San José Sharksien kotipesässä SAP Centerissa. Hallin jättikatsomon kuudesta eri osiosta oli varattu osuudet suomalaisten lippuvarauksille. Käsittääkseni katsomo-osioita oli aluksi ollut vain kaksi, mutta taisipa tapahtuman suosio yllättää järjestäjätkin, sillä lopulta ottelua saapui katsomaan noin 400 Piilaakson suomalaista! Toki osa oli tullut hiukan kauempaankin, Sacramentosta asti. 
Ottelu aloitettiin tietenkin USA:n kansallishymnillä, joka kuunneltiin seisten. Laulaja valokeilassa jäällä.
SAP Center ulkoa ennen ottelukuhinaa.

Nyt oli siis minullakin vihdoin ja viimein hyvä "syy" mennä seuraamaan NHL-peliä ihan paikan päälle. Ja kyllähän siellä oma tunnelmansa oli. Kaiken kaikkiaan ottelua hallissa nimittäin seurasi liki 17 400 katsojaa. Ja kun kotijoukkue Sharks veti pelistä voiton lukemin 2 - 1, niin sekös kansaa ilostutti! "Let's go Sha-arks"-kannustukset raikasivat.  

Kaikille suomalaisille jaettiin paikan päällä myös rally towels eli ns. kannustuspyyhkeet, vai mikäköhän sellainen viralliselta nimeltään on. Kiitokset tästä eleestä kuuluvat Suomen kunniakonsulaatille. Ja tätä "rallipyyhettä" se sitten minäkin ihan vinhasti yritin katsomosta käsin pyörittää. 
"Rallipyyhe". Siniristilippu kera hainevän.

Paitsi, että ottelusta tuli loppua kohden varsin jännittävä, illan kruunasi vieläpä se, että ottelun päätteeksi suomalaiset kokoontuivat jäälle ottamaan yhteiskuvan Sharks-pelaaja Joonas Donskoin kanssa, jee! Jotta jäälle pääsi, oli jokaisen pitänyt henkilökohtaisesti täyttää ja allekirjoittaa vastuuvapauslomake (waiver and release agreement), ah, niin amerikkalaista tämäkin. Lasten lomakkeet hoituivat tietenkin vanhempiensa allekirjoittamina. Lapsille kuvaushetki olikin varmasti huippujännittävä, mutta sen ollessa luonnollisesti vasta pelin jälkeen klo 22.30, olivat pienimmät jo matkalla yöpuulle. Niinpä aivan koko 400-päistä joukkoa ei kuvaushetkeen enää saatu. 
Kuva: San José Sharks. Photo courtesy of San José Sharks.

Oli muuten vielä alle tunti ennen peliä epävarmaa, pelaako Donskoi lainkaan pelissä, mutta suomalaisten onneksi hän jäälle pääsi. Kai jotain pieniä vammoja oli(si) ollut hoideltavana.
Tässä Donskoi tulossa kuvaussessioon turvamiesten saattelemana.

Ja hei, näyttipä NHL-jäälle pääseminen olevan kutkuttava tilanne allekirjoittaneellekin, kun piti oikein omasta tossusta kuva jäänpinnasta ottaa, hi hii:
Ei sitä ihan joka tyttö NHL-jäälle pääsekään. Sattui muuten olemaan tossut ihan Sharksien väreissä, poislukien tuo pinkki. :-)


Muita huomioita peli-illasta


Sharksien kannattajilla oli hauska tapa vääntää ns. peistä haavassa, kun vastustajajoukkueen pelaaja joutui jäähylle. Ensinnäkin hallin isolta ruudulta näytettiin tätä koppiin joutuvaa pelaajaa, joka joutui animoitujen hain hampaiden väliin. Toisekseen kaikki kannattajat katsomossa tekivät käsillään kiinnimenevien hain hampaiden liikettä.
Pelin alkaessa tämä iso hain kita lasketaan hallin katosta jäälle ja pelaajat luistelevat kentälle kidasta. Illan päätteeksi joku faniporukka pääsi kuvauttamaan itseään hain kidassa, mutta meitä ei päästetty, ehkäpä kun meitä oli niin iso porukka.

Ja sitten vähän amerikkalaisen jääkiekko-ottelun tarjoilupuolesta. Kun aikoinaan kävin Kärppä-pelissä Oulussa, niin siellä oli visusti omat karsinat, missä olutta sai halutessaan pelin aikana lipittää. Täällä käytäntö on toinen. Kaikki mahdolliset hallissa myytävät syötävät ja juotavat, myös alkoholit, sai kuskata mukanaan katsomon istumapaikoille. Ja sen näköistä oli kyllä sitten jälkikin hallin tyhjettyä katsojista. Huomasin tämän megasotkun, kun palasimme kuvaussessiosta jäältä takaisin jo muuten tyhjään katsomoon. Siellä oli sinapit, ketsupit, pop cornit, pitsan jämät, hodarilaatikot ja olutmukit sikin sokin katsomon lattioilla. 

Pelin erätauoilla ja pelin aikanakin oli kaikenlaista viihteellistä ohjelmaa, esimerkiksi erilaisia arvontoja. Se jäi erityisesti mieleen, että yhdessä arvonnassa taisi olla peräti viidelle palkintona talon maalaaminen Sharksien tunnusvärillä (teal).
Joo-o, aika fani täytyy olla, jos koko talonsakin haluaa olevan alla olevan hain värinen:
San José Sharksien logo. Kuva Wikipediasta.

Niin, ja eihän se ole amerikkalainen urheilutapahtuma eikä mikään, missä ei yhtä kosintaa tehdä! Niinpä pääsimme todistamaan yllätyskosintaa, joka hallin isolta näyttöruudulta kaikelle ottelukansalle näytettiin. Ja mikäli eleistä oikein tulkitsin, nainen vastasi kyllä. Happy End.

Mutta kyllä tämä oli upea tapahtuma. Hyvin järjestetty ja oikein mukava suomalaisten kokoontumisajo, missä näki niin tuttuja kuin paljon uusiakin suomalaiskasvoja Piilaakson alueelta. Kiitos! Toivon mukaan tästä tulisi oikein perinne!

Tällaisia Suomi-tunnelmia tällä kertaa. Nyt sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

"Hella hot!", huudahtaa pohjoiskalifornialainen

Kävipä niin, että ajauduin juttusille erään paikallisen kielenopettajan kanssa. Hän oli kotoisin Etelä-Kaliforniasta. Jutellessamme hän toi esiin pohjoiskalifornialaisten keksimän sanonnan tai sanan "hella". Niinpä ihmiset Pohjois-Kaliforniassa sanovat esimerkiksi "hella hot", kun Etelä-Kalifornian tyypit tuumaavat samassa kohtaa: "super hot". Täkäläisittäin sana hella tarkoittaa siis suomenkielistä vahvistussanaa 'erittäin' tai 'hyvin'.
Tästä pohjoiskalifornialainen perusjantteri voisi todeta: "Hella cool!"

Olin yllättynyt, että hella oli aivan oma sanansa. Toki olin kuullut ihmisten käyttävän tällaista hella-hokemaa aina silloin tällöin, mutta olin vain ajatellut heidän lausuneen "hell of a" joko laiskasti tai omalla tavallaan murtaen. Mutta, että sana hella onkin ihan oma sanansa ja tällä alueella keksitty. Se oli uutta minulle! Ja nyt kun sanan olen paremmin tunnistanut, olen nähnyt sitä käytettävän mainonnassakin ja miksipä ei, jos sen lokaalit tunnistavat ja ymmärtävät.

Hella-sanan käyttö on kuulemma pikku hiljaa levinnyt myös pariin muuhun osavaltioon, osasi tämä enemmän kielistä tietävä nainen minulle kertoa. Sanan alkuperä löytyy kuitenkin täältä Pohjois-Kaliforniasta. Jos siis joku lukijoistani matkustaa tänne, niin voi sitten päräyttää nasevasti "Hella hot!"-huudahduksen sopivassa kohtaa. Tiedä, millaisen vaikutuksen tekee paikallisiin! ;-) No, tällä hetkellä täällä ei kyllä kuumuutta ole nähty pitkiin aikoihin, vaan talvisateet ovat jatkuneet nyt todella pitkään.

Toteanpa vaan, että aika kauan tässä sai tepastella Pohjois-Kalifornian katuja, jotta ensimmäisen oikein paikallisen murresanan pääsin oppimaan (jättäen tässä nyt laskuista pois televisiosta tutut slangisanat). Veikkaan, että Oulussa ei voi ensimmäisen viikonkaan aikana välttyä kuulemasta "Alakkonää mua?"-kysymystä. Ehkäpä yhteentörmäys minullakin paikallisen kalifornialaismurteen kanssa olisi tapahtunut jo paljon aiemmin, jos olisin ollut työelämässä mukana. 

Sai muuten ihan mukavat naurut vielä se kielitieteilijäkin, kun kerroin hänelle lopuksi, että sana hella on myös suomea ja mitä se tarkoittaakaan. Niinpä "Hella hot!" oli oikein oiva esimerkki hella-sanan käytöstä ja nainen valitsi sen siis aivan sattumalta! :-) 

Lopuksi kerron vielä hupaisan tapauksen aihetta liipaten ajalta ennen kuin asuimme Kaliforniassa. 

NoCal, NorCal, SoCal, mitä ihmettä?


Muistan, kun tulimme ukkokullan kanssa ensimmäistä kertaa Kaliforniaan, lomalle. Tuolloin ei ilmassa väreillyt vielä edes pienintä vihiä, että jonakin päivänä voisimme asua täällä. Lomamatkamme kiemurteli niin Pohjois- kuin Etelä-Kaliforniassakin ja piipahdimmepa pikavisiitin Nevadan puolella Las Vegasissakin. Kun maisemareittejä vuokra-autolla ajoimme, osui silmiini useita kertoja tienvarsilla ja kaupungeissa mainoksia, joissa käytettiin lyhennettä NoCal ja SoCal. Oli vaikkapa mainos: "Best NoCal Tacos". Minä silloin ihmettelin, että onpa täällä jännä, miten jonkun asian kaloripitoisuutta tai kalorittomuutta pitää korostaa aivan ihme paikoissa. Joihinkin mainoksiin se tuntui sopivan oikein hyvin, toisiin ei oikein mitenkään. 

Hah, hah, haa! Voi minua tolloa! Luulin siis, että Cal oli lyhenne sanasta calories, suom. kalorit. Hyvät naurut sitten sain nauraa tälle omalle pieleen menneelle ensiarvaukselle, kun selvisi, että lyhenne Cal tulee tietenkin sanasta California, jolloin NoCal tarkoittaa siis Pohjois-Kaliforniaa (Northern California) ja SoCal Etelä-Kaliforniaa (Southern California). Kyseisessä mainoksessa olikin siis luvassa Pohjois-Kalifornian parhaat tacot, eikä suinkaan parhaat kalorittomat tacot! Tuli siis jälleen kerran todistettua, että matkailu avartaa. 
Joskus Pohjois-Kaliforniasta näkyy käytettävän myös lyhennettä NorCal.

Tällaisia juttuja tällä kertaa. Sitten onkin taas aika sanoa hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

perjantai 13. tammikuuta 2017

Vuonna 2017 comebackin tekee...

No niinhän siinä kävi, että jouduin vielä menemään lääkärin pakeille näyttämään omia "Bolivian tuliaisiani": kaksi niin isoa, epämääräistä ja pahannäköistä ötökän puremaa jalassa. Mutta huoh, vahvalla voiteella ja uudella antihistamiinilla tästä taidetaan selvitä eli no worries, kyllä tästä henkiin jäädään. Tuli siis vaihteeksi apteekkireissu, jolloin törmäsin tähän amerikkalaistakin amerikkalaisempaan comeback-tuotteeseen. 

Apteekissa minun piti ihan pyörähtää takaisin kylmäkaapille, kun silmiini osui Pepsi-pullo, jonka sisältö olikin kirkasta, läpinäkyvää nestettä. Joo-o, oikein minä näin. Kyseessä oli Crystal Pepsi eli "kristallinkirkasta" kolajuomaa. Jos siis viime postauksessa kerroin vähän kokasta, niin nyt puhutaan kolasta, Pepsi-kolasta. 

Nopealla haulla selvisi, että tätä kirkasta Crystal Pepsiä on valmistettu ensimmäisen kerran vuosina 1992 ja -93. Juomaa jäätiin kaipaamaan, sillä vuonna 2015 sen palauttamiseksi järjestettiin oikein nettikampanja. Ehkäpä tämän seurauksena saman vuoden joulukuussa Pepsi järjesti 2-päiväisen arvonnan Crystal Pepsin faneille. Arvonnassa oli mahdollisuus voittaa yksi 13 000:sta six-packista Crystal Pepsiä. 

Vuonna 2016 oli kirkkaan kolajuoman toisen paluun vuoro, jolloin se tuli Kanadan ja Yhdysvaltojen kauppoihin syksyllä. Ja vuoden 2016 lopussa valmistajansa PepsiCo ilmoitti, että Crystal Pepsi tekee kolmannen paluun markkinoille vuonna 2017. Ja tässä sitä nyt ollaan, hypistelemässä pulloa kirkasta Pepsiä:
Tietääkseni tätä ei ole saatavissa Suomesta.

Jos juomaa olisi ollut meidän apteekissa sokerittomana, olisin kyllä piruuttani ostanut. Olisi päässyt vertailemaan, kuinka paljon silmien havainnoima näky vaikuttaa itse makuelämykseen. Eli miltä tuntuisikaan juoda Spriten näköistä juomaa, joka maistuukin kolalle. Tulisiko tunne, että kumpi huijaa, suu vai silmät? Saa nähdä kasvaako uteliaisuus ja koe pitää sittenkin toteuttaa tuolla sokeroidulla tuotteella...

Ei mulla tällä kertaa muuta. Hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

torstai 12. tammikuuta 2017

Bolivialaisia kummajaisia

Se kuulkaas Señora Korpelalla loksahteli leuka auki taas useampaan kertaan Bolivian reissulla. Niinpä tämänkertaisessa postauksessani esittelen muutamia bolivialaisia kummajaisia. Varsinkin, kun muutamia asioita tuli katseltua ns. USA- tai Suomi-lasien läpi, niin eipä vain samanlainen bolivialainen meno vetelisi meidän kulmilla.
Kokaa, teenä.

Ensin pohjustuksena kuvailen vähän yleisemmän tason havaintoja, loppua kohden sitten niitä kummajaisia.

Olemattomat englannin kielen taidot


Se, mikä meidän yllätti reissussa oli bolivialaisten erittäin vähäiset taidot englannin kielessä. Osittain se oli olematonta. Ja hei, en nyt toki oletakaan, että käsitöitään myyvät herttaiset (ja hampaattomat) mummelit tai vuoristoerämaissa asuvat perheet osaisivat englantia, mutta se, että esimerkiksi miljoonakaupunkien El Alton ja La Pazin lentokentällä lentoyhtiöiden palvelutiskeillä työskentelevä henkilökunta ei osannut englantia, tuli yllätyksenä. Kun lippuasiaamme kentällä selvitimme, meitä tuli auttamaan tulkkauksessa nuori poika asiakasjonosta. Onneksi tuli, sillä pelkillä espanjan lukusanoilla, ravintolasanastolla ja ukkokullan osaamilla espanjankielisillä herjauksilla ja kirosanoilla ei siinä tilanteessa olisi pärjännyt. Päinvastoin, olisi voinut palvelu loppua äkkiseltään siihen paikkaan, heh heh. 

Tai, kun majoituimme pari yötä tasokkaassa, neljän tai viiden tähden hotellissa Santa Cruz de la Sierrassa, ei sielläkään kaikki vastaanottotiskin työntekijät pystyneet kommunikoimaan englanniksi. Taksin tilauksista puhumattakaan. Niinpä monen monta kertaa eri tilanteissa pelasti se, että mukanamme todella olivat kaverimme paikallisoppaina.

Kun sitten kiertelimme maata vähän enemmän, alkoi syitäkin tälle löytyä ja yksi niistä oli seuraava:


Turismi vasta vaipanvaihtoiässä


Bolivian matkailu on monin paikoin vasta alkutekijöissään. Useissa mielettömän upeissa kohteissa olisi potentiaalia vaikka mihin, mutta palvelut ja ihan perustarpeet, kuten esimerkiksi juomaveden ostaminen tai WC:ssä käyntimahdollisuus, olivat vielä varsin puutteelliset. Ja sellaisesta kuin palveluiden paketointi ei oltu kyllä paikoin kuultukaan! Niinpä sitä mietti, että ainakin yhdysvaltalainen turisti, ja mikseipä muutkin, tulevat ja haluavat ostaa valmiin paketin, maksaa koko paketin kerralla ja luottavat, että homma toimii. Näin ei Boliviassa kuitenkaan läheskään kaikissa paikoissa ollut. Siinä kun sitten esimerkiksi koko venelastillinen ihmisiä kaivoi kuvettaan melkeinpä mitättömän pienien summien (1 USD) maksamiseksi useampaan eri kertaan saman päivän aikana, kävi minulla pakostakin mielessä: "Itte pitäs tämäkin tulla hoitamaan ja organisoimaan!" Mutta maassa maan tavalla ja sillä mentiin mitä oli. Rikastuttavia kokemuksia. 
Tässä yksi upea kohde vierailtavaksi, Cuevas.

Toinen kielitaidottomuuteen vaikuttava tekijä oli köyhyys. Boliviassa näytti olevan paljon kurjuutta ja köyhyyttä, eikä todellakaan ole itsestäänselvyys, että kaikki maan lapset saavat luku- ja kirjoitustaidon opetusta. Tässä valossa tarkasteltuna englannin kielitaidon puuttuminen isolla osalla väestöstä on aika luonnollista. Suomi-lasien läpi katsoen koulunkäynti ja mahdollisuudet laajoihin oppiainevalikoimiin tuntuvat itsestäänselvillle, mutta sitä se ei Boliviassa ole.
Mäkisissä vuoristokylissä ja -kaupungeissa oli joko huonot jalkakäytävät tai niitä ei ollut ollenkaan. Lastenvaunujen työntäminen monin paikoin oli mahdotonta. Niinpä pienimmät lapset kannettiin kuvan mukaisissa selkänyyteissä.

Bolivialainen "betoniporsas"


Köyhyys näkyi Boliviassa myös siten, että monia raskaita töitä tehtiin käsin, ilman koneellisia apuvälineitä. Reissulla näki paljon raakaa ihmistyötä sellaisissa töissä, joissa me olemme tottuneet käyttämään koneita apuna jo vuosikymmeniä. Näitä olivat esimerkiksi maataloustyöt (Boliviassa pellon aurausta härkien avulla), tienrakennus ja -korjaustyöt miestyövoimalla, puutarhanhoito (isoja alueita kuokittiin tasaiseksi yhden miehen voimin ja kylän jalkapallokentälle oltiin tuotu katras lampaita lyhentämään nurmikkoa). Tämän seuraavan minä nimesin bolivialaiseksi betoniporsaaksi, sekin on tehty käsin:

Moottoritien toinen kaista oli haluttu sulkea liikenteeltä, mutta meidän tuntemia kulkuesteitä, betoniporsaita ei ollut, vaan tielle oli kannettu sikin sokin muutaman metrin välein kiviä estämään autoja ajamasta tätä suljettua kaistaa. Kiviestettä saattoi olla useiden kilometrien verran putkeen! Kääk, mitkä työtuntimäärät on mennyt kivien tuomiseksi ja myöhemmin niiden poistamiseksi kaistalta!

Ja kun käsityöt tulivat puheeksi, niin tässäpä yksi bolivialaisten ylpeydenaihe, käsin tehdyt villa- ja alpakkatuotteet:
Paras paikka hankkia villa- ja alpakkatuotteita Boliviassa on La Paz. Siellä valikoimat sekä hinta- ja laatusuhde ovat parhaimmillaan.


Kokatuotteet


Kun vuoristoon nousemista matkaseurueena suunnittelimme, kaverimme kertoi vuoristossa tarjottavan kokateetä. Siis kokaa, OMG! No minullahan muljahteli silmämunat välittömästi ympyrää, mutta tosiasiassa kokateellä on hyvin vähän tekemistä jalostetun kokaiinin kanssa. Kokateetä tarjoiltiinkin jokaisessa niissä ruokaravintolassa, jossa kävimme. Erilaisia kokatuotteita käytetään erityisesti juuri vuoristotaudin oireiden helpottamiseen ja lentokentältä löysin myös kokakarkkeja ja kokasuklaata. La Pazin noitamarkkinoilla myytiin myös pureskeltavia kokalehtiä. Sattumoisin tiedän myös, että bolivialaisissa sairaaloissa tarjotaan vuoristotaudista kärsiville potilaille kokauutetta vielä tänäkin päivänä.
Lentokenttäostokseni vuoristoon lähtiessämme: kuppi kahvia ja kokakarkkeja.

Mercado de Brujas - Noitamarkkinat


La Pazin muutamalla tietyllä kadunvarrella sijaitsee pikkuruisia myyntikojuja. Alue on nimeltään noitamarkkinat. Siellä myydään monenmoisia yrttejä ja rohtoja ja sitten... tadaa: kuivattuja laamansikiöitä! Kyllä, luit oikein. Kuivatut laamansikiöt kuuluvat osaksi rituaalia, jossa tiettyjä esineitä poltetaan ja sen jälkeen haudataan uhrina Äiti Maalle. Näinkin omin silmin kojuissa olevan myynnissä erikokoisia sikiöitä, osalla jo ihan valkea karvapeitekin valmiina. Paitsi että silmäni olivat varmaankin taas lautasen kokoiset, eivät myöskään noitamarkkinoiden torimyyjät pitäneet valokuvaamisesta. Niinpä kuivatun laamansikiön kuvaa minulle ei tähän ole lisättäväksi, varmasti herkempihermoisten lukijoiden onneksi. 

Myös pikkunaposteltavat eli amerikkalaisittain snäksit oli viety Boliviassa aivan eri levelille. Koittakaapas arvata, mitä hiukopalaa kyseisessä kuvassa on tarjolla:
Uppopaistetettua siannahkaa! Jaiks! Siitäpä palaset povitaskuun ja saa potraa puhtia päivään!

Ravintoloissa olisi ollut tarjolla myös laamapihvejä, mutta en kertakaikkiaan raskinut sellaista syödä sen jälkeen, kun kävimme rapsuttelemassa näitä töyhtötukkia.

Kuolemanlähiöt


Eräällä taksimatkalla taksikuski valitsi El Altossa aivan ihme reitin. El Alton lähiöt kuuluvat koko Bolivian köyhimpiin ja nopeiten kasvaviin alueisiin. Iso osa kaupungin tiestöstä oli päällystämätöntä ja monttuista väylää, ei siis edes kunnon tietä, ja sateen sattuessa tiet menivät yhdeksi mutavelliksi, koska katuviemäröintiä ei vain ollut. Sade teetätti ihmevirityksiä kiertoteiksi. Taksimme sitten ajatti meidät alueelle, jossa kortteli toisensa perään oli pelkkää punatiilirakenteista muuria, jonka takana ihmisten asumukset olivat. 

Pian mukanamme ollut paikallinen hoksautti meille, että katsokaapas noita katupylväissä roikkuvia nukkeja. Miehenkokoiset nuket oli vedetty hirteen roikkumaan. Nuket kertoivat alueen kuuluvan ns. oman käden oikeuden alueeseen. Mitä ihmettä? Seuraavaksi tulivatkin selittävät tekstit tiilimuureissa: "Ladron pillado será quemado vivo." Eli varkaat tullaan polttamaan eläviltä. Seuraavan korttelin tiilimuurissa saattoi lukea, että epämääräiset kiertelevät taksit poltetaan! Siinä vaiheessa Korpela rullasi taksin ikkunan omalta puoleltaan kiinni ja lopetti kuvaamisen. 

Kun tästä sitten keskustelimme, kertoi bolivialainen, että kyseiset uhkaukset myös todella toteutetaan, ne eivät ole leikkiä. Myös Economist-lehden artikkelin mukaan jopa maan nykyisen presidentin Evo Moralesin hyväksymä perustuslaki kannattaa tällaista "kylän vanhimpien" jakamaa ja päättämää oikeutta. Aika hurjaa, etten sanoisi! Ristimme korttelit "kuolemanlähiöiksi".

(Myöhemmin selvisi, että taksikuskin valitsema reitti oli oikein nerokas. Sillä vältettiin ruuhkasumat ja uuden vuoden markkinakojut, joita oli pystytetty kaupungin teille tai niiden varteen.)
Hirtetty nukke kuolemanlähiössä. Huomaa myös tien kunto! 

Kaikki iso ei löydy Yhdysvalloista ja Dubaista


Sanotaan, että Amerikassa (tarkoittaen USA:ssa) kaikki on vähän isompaa ja samaa kokomahtailua olen kuullut tuttujen kertovan Dubaistakin. Mutta kyllä Boliviakin toi oman kortensa tähän giganttien joukkoon. Alla on kuva Victoria Amazonica -lummekasvin lehdistä. Yhden lehden halkaisija voi olla yli kolme metriä!

Näimme myös aivan jättiläiskokoisia kolibreja! Kaliforniassa meidän syöttökupilla käy kolibrit, jotka ovat pituudeltaan ehkä 8 - 10 cm. Boliviassa Titicaca-järvellä näimme kolibreja, jotka olivat ainakin 15 cm pitkiä ja joiden siipien kärkiväli oli varmastikin yli 20 cm. 

Ja tässä vielä bolivialainen versio koppakuoriaisesta:
Jytky!

Lopuksi kerron vielä esimerkin, millaisiin tilanteisiin Boliviassa matkaillessa voi myös törmätä:


Viinitilalle tai ei sittenkään


Yritimme eräänä päivänä käydä vierailemassa bolivialaisella viinitilalla. Soitimme ennen aiottua vierailua kyseiselle viinitilalle samana päivänä kolme kertaa, siis k-o-l-m-e kertaa. Kysyimme mm. viinitilan aukioloaikoja, onnistuuko maistiaisten saanti maksua vastaan ja voiko paikan päällä myös ruokailla. Siis kolme puhelua. Ruokailu ei ollut mahdollista, kaikki muu kyllä. No, kun sitten menimme n. 1,5 tuntia ennen viinitilan ilmoittamaa sulkemisaikaa, niin ketään ei ollut paikalla! Ovet säpissä ja piipun päällä hattu. 

Aikamme siellä viinipuskien välissä hortoilimme, kunnes pullotushallin luota löytyi muutama viinitilan työntekijä pahvilaatikoita kasaamasta. Joo ei, ei täällä ketään "herraväkeä" ole paikalla, saimme vastaukseksi. Sitten yksi työntekijöistä näytti meille ystävällisesti oikopolun takaisin hiekkatielle päästäksemme pois alueelta. 

Siis käsittämätöntä touhua! Kolme puhelua samana päivänä, eikä visiitti tilalle siltikään lopulta onnistunut. Sanonpa vaan, että jos yksikin kalifornialainen viinitila tekisi saman tempun hyvään palveluun ja sovittuihin aukioloaikoihin tottuneelle amerikkalaiselle, niin kyllä eri palautekanavat huutaisivat punaisena. Täällähän nimittäin avaudutaan erittäin helposti ja välittömästi erilaisissa palautekanavissa kuten Yelp, Google ja Tripadvisor, niin hyvässä kuin pahassa. Ja sana leviää niiden kautta kyllä todella nopeasti. 
Loppukevennyksenä kuva bolivialaishotellin suihkusäätimestä. Tätä osaisi Mark Zuckerbergkin käyttää. ;-)

Huh, huh, tulikin taas pitkä postaus, jospa jaksoitte lukea loppuun asti. Teille, jotka jaksoitte sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!


PS. Liekö ollut bolivialaisten kummajaisten ansiota vai kuinka pökkerössä pitää naisihmisen olla, että tekee paluumatkalla lentokentän kosmetiikkakaupasta muka huippulöydön uudesta kasvovoiteesta ja vasta kotona parin päivän päästä huomaa, että purnukassa lukee: Skincare for men?! Ostin sitten ukkojen naamavoidetta! Anna mun taas tämäkin kestää! (Huutonaurua.) Pistäkäämme vuoristoilman piikkiin. :-)

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Marihuanan yliannostustapaus ja vuoristotautia, niistäkin oli Bolivian matkamme tehty


Heippatirallaa, tuoreet terveiset Boliviasta! Nyt on taas palattu internetin ja koneen ääreen, joten on blogipostauksen aika.
Katukuvaa Bolivian La Pazista.

Saimme ukkokullan kanssa loppuvuodesta suorastaan kutkuttavan kutsun liittyä matkaseuraksi Bolivian reissulle. Kutsun esitti ystäväpariskuntamme, josta toinen osapuoli on bolivialainen ja toinen paljon Latinalaista Amerikkaa kolunnut. Ukkokullan kanssa meillä on aiempaa matkakokemusta vain Väli-Amerikasta ja Karibialta ja minulla parin reissun verran Brasiliasta. Niinpä näiden "paikallisoppaiden" mukanaolo oli niin houkutteleva, että päätimme ottaa pienen varaslähdön kesään ja suuntasimme mekin eteläiselle pallonpuoliskolle Boliviaan! No, meidät tuntien matkalla sattui jälleen aika erikoisia ja uskomattomiakin juttuja. Totesinkin jossain vaiheessa matkaa seurueellemme, että kyllä näistä riittäisi taas blogiinkin kirjoitettavaa, mutta harmi etteivät nämä liity blogini alkuperäiseen Amerikka-aiheeseen. Mutta kun oikein kirjaimellisesti katsotaan, niin kyllä liittyvät. Amerikkaahan se on Etelä-Amerikkakin.

Seuraavan kahden postauksen verran kerron siis poimintoja Bolivian matkaltamme. Kun kyseessä on meikäläinen, niin kaikkihan ei aina mene niin kuin Strömsössä. Näistä hiukan epäonnisistakin matkustussattumuksista lisää tässä ensimmäisessä postauksessa. Toisessa Bolivia-aiheisessa postauksessa kerron muutamista bolivialaisista kummajaisista, joita eteen tupsahteli.

Mutta nyt hopi hopi ensimmäiseen tapaukseen. Se sattui heti matkamme alkaessa, Kaliforniassa, San Franciscon lentokentällä:


Marihuanan yliannostustapaus


Lentomme kohti etelää lähti San Franciscon lentokentältä. Täpötäysi iltakone oli lähdössä ajallaan. Kun kaikki matkustajat oli saatu sisään, lastaussilta irrotettiin ja koneen ovet laitettiin kiinni. Kone alkoi peruuttamaan kohti kiitoradan päähän vieviä väyliä. Kaikki vaikutti olevan kunnossa. Kone ehti liikkua arviolta vain muutamia kymmeniä metrejä, kun alkoikin sitten tapahtua. Vain muutama penkkirivi meidän edestämme alkoi matkustajia kimpoilla äkkipikaa pystyyn, vaikka tietenkin matkustamon turvavyövalo paloi ja koneen jo liikkuessa olisi pitänyt istua paikoillaan. Lippalakkipäinen aasialaiselta näyttävä nuori herra alkoi viittoilla kiivaasti lentoemäntiä paikalle ja nopeasti siihen ensimmäinen tulikin. Tässä vaiheessa aasialaiskundin takana olevalta penkkirivistöltä myöskin nuori pariskunta nousi jo koneen käytävälle seisoksimaan. Mietimme, mitä ihmettä siellä oikein tapahtuu! Tässä vaiheessa paikalla parveili jo useampi lentokoneen henkilökunnan jäsenistä ja kone pysäytettiin siihen paikkaan.

Tilanne alkoi valjeta myös muille koneen matkustajille. Aasialaiskundin takana istuva mies oli oksentanut istualtaan valtavat määrät oksennusta koko edessä olevan penkin ja sen matkustajan eli tämän aasialaiskundin päälle. Oksennusroiskeita oli tullut myös aasialaiskundin vieressä matkustavan naisen päälle. Kun lentoemäntä toi aasialaiskundille kuivaavia ja todennäköisesti desinfioiviakin pyyhkeitä, kundi pyyhki sillä lippalakkiaan, niskaansa, hartioitaan, penkkiä, jopa lentokoneen seinää ja ikkunaa! Tavaraa oli siis tullut paljon! Lentoemännät alkoivat heti tenttaamaan oksentanutta miestä mikä hänellä on ja mitä hän on ottanut. Kuulimme lentoemäntien toistavan oksentajan vastauksen: marihuanaa. Sitähän kun katsokaas saa myös suun kautta otettavassa muodossa ja ilmeisesti oksentajalla oli tapahtunut todellinen ylilyönti annostuksessaan.

Oksentaja päätettiin välittömästi poistaa koneesta, koska matkustuskunnossahan hän ei missään nimessä ollut. Matkustajan poistamista varten kutsuttiin lentokenttäpoliisi, jota täytyi tietenkin jonkin verran odottaa saapuvaksi paikan päälle. Kone rullattiin takaisin lastaussillan kupeeseen. Sitten alkoivat toimenpiteet uusien matkustuspaikkojen etsimiseksi oksentajan edessä ja vieressä istuville pariskunnille. Samoilla paikoilla ei luonnollisestikaan voinut enää matkustaa. Ainakin aasialaiskundille seuralaisineen tarjottiin ykkösluokan lentolippuja seuraavan päivän koneeseen. He taisivat päätyä tähän ratkaisuun.

Kun lopulta uudet lentopaikat pariskunnille oli löydetty, poistuneiden matkustajien ruumaan menneet matkatavarat poistettu kyydistä, lentokenttäsiivoojat käyneet pikasiivoamassa konetta, poliisisetä käynyt hakemassa oksentajan mukaansa ja uusi lähtölupa saatu, pääsi matkamme jatkumaan. Loppujen lopuksi viivettä tuli vain noin reilun tunnin verran, joten aika rivakasti tapaus kaikkine käänteineen lopulta hoidettiin. Huh, huh, jatkolentohan se oli meilläkin odottamassa.


Jatkossa yhä yleisempi ongelma Kaliforniassakin?


Kun poliisisetä talutti tokkuraisen oksentajan pois koneesta, näimme oksentajan. Hän oli noin 50-vuotias meksikaano tai latino mies. Ei ehkä henkilötyyppi, jota tähän oksentajan kuvaan stereotyyppisesti ajattelisi. Niinpä vaistämättä mieleeni tuli, että ovatko tällaiset kenties kokemattoman käyttäjän yliannostustapaukset tulevaisuudessa yhä useammin tapahtuvia San Franciscossakin, sillä myös Kalifornian osavaltiohan hyväksyi loppuvuodesta lain, joka sallii marihuanan viihdekäytön. Aiemmin marihuana oli Kaliforniassa laillisesti hyväksyttyä vain lääkinnällisiin tarkoituksiin lääkärintodistuksella, tosin todistuksia on ollut mahdollista saada helpohkosti. Ovatko marihuanaöverit siis yhä yleisempiä jatkossa? Se jää nähtäväksi.

Mutta sitten siirrytään Bolivian korkeisiin vuoristoihin, missä puolestaan seuraavat sattumukset tulivat eteen:


Vuoristotautia Copacabanassa


Kaikki tietänevät Copacabanan Rio de Janeirossa, mutta harva tietää samannimisen kylän sijaitsevan myös Boliviassa, Titicaca-järven rannalla. Tämä vuoriston korkeuksissa sijaitseva kylä oli yksi reissumme kohteista. Kylään päästäksemme meidän tuli ensin lentää La Paziin. La Pazin lentokenttä on naapurikaupunkinsa El Alton puolella. Kyseinen lentokenttä on maailman korkeimmalla sijaitseva kansainvälinen lentokenttä, korkeus merenpinnasta 4 062 metriä, ja se on lentäjille yksi maailman vaikeimmista. Korkean ilmanalan vuoksi laajarunkoiset lentokoneet kuten Boeing 747 ja Airbus A330 eivät voi edes operoida kyseisellä lentokentällä. Taustatietona lisäksi kerrottakoon, että Titicaca-järvi ja Copacabanan kylä sijaitsevat molemmat yli 3 800 metrin korkeudessa. Nyt ei siis ole kyse ihan pikku kukkuloista!

Kun koneemme laskeutui El Alton lentokentälle, iskivät vuoristotaudin ensioireet minuun kertaheitolla jo koneessa. Aika vähän minä ilmailusta tiedän, mutta oletan, että koneen laskeutuessa matkustamon ilmanpaine ja -koostumus tasataan samanlaisiksi kuin lentokentälläkin on vastassa. Niinpä ensimmäinen happivaje tuli koettua jo koneessa hiukan ennen laskeutumista. Eikä muuten olleet ihan mitkään vähäiset oireet, vaan olin aivan hilkulla menettämässä tajuntani! Ensin tuli erittäin huono olo, en jotenkin saanut henkeä. Oksetti ja ihonpintaan nousi tuskanhiki. Sitten alkoi silmissä mustenemaan ja näkymään ns. tähtiä. Sain sanotuksi vieressä istuvalle ukkokullalle huonosta voinnistani ja että kohta minulta menee taju. Seuraavaksi otteeni herpaantui jo käsissäni varalta olevasta oksennuspussista ja koko käsivarteni tärräsivät holtittomasti. Verenkierto ei siis selvästikään riittänyt päähän asti, mihin ei varmastikaan edesauttavana tekijänä ollut minulla yleensä oleva alhainen verenpaine. Kohtaukseni kesti ehkä muutamia minuutteja, kunnes olo parani. Voin kuitenkin kertoa, että jopa kävely lentokoneesta matkalaukkuhihnalle tuolla pienellä lentokentällä teki tiukkaa. Tahti piti pitää todella rauhallisena!

Tämän jälkeen tulikin otettua selvää vielä vähän tarkemmin taudista nimeltä vuoristotauti. Ja hyvä olikin, sillä taudin oireet tulevat yleensä aalloissa ja sain toisen samanlaisen kohtauksen myöhemmin illalla La Pazissa. Silloin oli kuitenkin jo mahdollista mennä makuulleen ja nostaa koivet kohti kattoa. Tämä ei lentokoneessa ollut mahdollista turvavyövalon palaessa ja laskeutumistilanteessa.


Vuoristotaudin oireet ja hoito


Vuoristotaudin oireita ovat mm. päänsärky, pahoinvointi, oksentelu, tasapainohäiriöt, sekavuus, hengenahdistus ja unettomuus. Pitkittyessään ja hoitamattomana vuoristotauti alkaa kerätä nestettä aivoihin ja/tai keuhkoihin. Jokainen reagoi ohueen vuoristoilmaan yksilöllisesti, eikä esimerkiksi fyysisellä kunnolla ole taudin tuloon vaikutusta. Paras hoitokeino oireiden ilmestyessä on tietenkin palata alemmaksi, mutta aina se ei ole nopeasti mahdollista. Toinen erittäin tärkeä hoitomuoto vuoristotautiin on kehon nesteyttäminen. Nyrkkisääntönä on, että korkeus kilometreissä vastaa juotavan veden määrää litroissa. Eli meidän tapauksessa La Pazissa neljän kilometrin korkeudessa vettä tuli juoda neljä litraa vuorokaudessa. Tärkeänä hoitona ovat myös lepo, säännöllinen syöminen ja lääkitys. Ainakin bolivialaisista apteekeista löytyi jokaisesta käsikauppalääkkeenä tehokasta vuoristotaudin oireiden helpottajaa. Lääkitys olisi ollut parasta aloittaa jo vuorokausi ennen korkealle nousua, mutta lääkkeiden ollessa vahvoja niitä ei halunnut aloittaa syömään turhaan. Omat vuoristo-oireeni olivatkin sitten itselle täysi yllätys, varsinkin näin voimakkaat, joten aloitin lääkityksen heti La Pazissa. Ihmetyksekseni internet kertoi, että myös potenssilääke Viagra olisi tehokas apu vuoristotautiin.

Itselläni oireisiin kuuluivat luonnollisesti todella helposti hengästyminen, kaksi - kolme kertaa tämä viittä vaille tajunnan menettäminen ja suorastaan mahdottomuus nukahtaa. Kun meni makuulle, alkoi sydän tykyttää hurjaa vauhtia saadakseen kroppaan lisää happea ja tämä teki nukahtamisesta erittäin vaikeaa. Lepo olisi kuitenkin tärkeää ja yhtenä suosituksena vuoristotaudissa olisikin nukkua istuallaan, jolloin happea pakkautuu keuhkoihin helpommin. La Pazissa vietetyn vuorokauden jälkeen oireet alkoivat unettomuutta lukuunottamatta helpottaa ja päätimme jatkaa matkaa Copacabanaan. Toki taudinkuva vaati jatkuvaa tarkkailua ja hoitamista vielä Copacabanassakin. Oireet eivät siis myöskään poistu kuin simsalabim ja oireiden helpottuminenkin on jokaisen kohdalla yksilöllistä. Jälkeenpäin sitten huomasin, että vuoristoilma näytti hidastavan myös ruoansulatusta ja tällaisia oireita kuvasivat muutkin matkaseurueestamme. Myös muilla oli hetkittäin pääkipua, väsymystä ja vaikeuksia unensaannissa.

Pahimmat oireet siis hellittivät, mutta hengittäminen ja vähäinenkin rehkiminen vuoristossa oli siis edelleenkin erittäin raskasta. Jopa hampaiden peseminen hengästytti, mieti! Myös univelkaa muodostui, koska unet jäivät nukahtamisvaikeuksien vuoksi vähäisiksi. Niinpä voin kertoa, että kun jatkoimme matkaa vuoristosta taas huomattavasti matalempiin tasoihin, laskin ensin tunteja ja lopulta minuutteja, kunnes saisin taas hengittää HAPPEA! Totesinkin mielessäni, että hengittäminen on kyllä täysin aliarvostettu toiminto! Että minä rakastankin sitä!
Ensimmäisenä iltana Copacabanan koko kylästä oli sähköt poikki useita tunteja. Illan hämärtyessä ja sähköjä odotellessa seurasimme Titicaca-järven hienoa näkymää. Vastarannalla oli Peru ja siellä näytti sähköä piisaavan.

Mutta hei, eipä tässä vielä kaikki! Koska lähtö Boliviaan sai erikoisia käänteitä, niin tottahan paluumatkallammekin putkahti vielä odottamaton pieni lisäkäänne: 


Tiukassa oli kotiinpääsykin


Meidän tuurilla jotakin mutkaa piti tulla myös paluumatkalla. Tiukassa nimittäin meinasi olla kotiinpääsymmekin Boliviasta. Lentokoneemme joutui tekemään ylimääräisen välilaskun Meksikon Cancunissa ja tankkaamaan lisää polttoainetta. Syynä tähän oli ilmeisesti erittäin kova vastatuuli ja myrskyn kiertäminen. No, me istuimme koneessa kyllä varsin kiitollisina, sillä noin kuukausi sittenhän bolivialainen lentokone, joskin eri lentoyhtiön kone tippui maahan koneen polttoaineen loppuessa. Vaikka ylimääräinen välilasku tekikin useamman tunnin lisää kokonaismatkustusaikaan, istuimme koneen penkeissä lähinnä helpottuneina. Onneksi polttoainetta todellakin lisättiin! 

Niinpä ensimmäinen aamukahvi omassa kodissa tämän melko vaiherikkaan reissumme jälkeen maistui kyllä erityisen ihanalle! Ensi kerralla kerronkin sitten muutamista bolivialaisista erikoisuuksista. Siihen asti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!