tiistai 26. heinäkuuta 2016

Huvipuistoja, samppanjaklubeja ja päin puuta ajamisia

Kun muuttopäivä uuteen kotiin saatiin lopultakin sopivan muuttofirman kanssa lukitettua, niin sitähän luulisi, että sitten aloitetaan pakkaaminen oikein toden teolla ja topakasti. Mutta e-hei, minä tyttö se keksinkin sitten kaikkea muuta kivaa, ettei vaan tarvitsisi muuttolaatikoiden kanssa telmiä. Eli otin ensin huvit ja vasta sitten muuttotyön. Tässä muutamia viihdykkeitäni viimeisen viikon ajalta teillekin, kuvien kera.
Muuttokaruselli odottakoon. Kuvassa perinteinen karuselli.

Päivä huvipuistossa


Ukkokullan työpaikka järjesti viime viikolla eräänlaisen virkistyspäivän, jonne sai ottaa mukaan perheenjäsenetkin. Virkistyspäivään kuului pääsyliput läheiseen Great America -huvipuistoon. Itselläpä ei ollut tuolla tullut käytyäkään ja olinkin luullut sitä jostain syystä tähän asti ainoastaan vesipuistoksi. Vesipuistopuolikin sieltä kyllä näytti löytyvän, mutta me keskityimme perinteisiin huvipuistolaitteisiin.

Viikonloppuisin paikka on kuulema survottu täyteen porukkaa, mutta keskellä viikkoa jonoja ei ollut useimpiin laitteisiin kovinkaan pitkästi. Oikein mukava hurvittelupäivä siitä tulikin ja ylitin itseni, sillä uskaltauduin piiiitkästä aikaa melko hurjiinkin vuoristoratoihin. Eräiden aikuisiällä koettujen tivolikokemusten jälkeen minusta nimittäin tuli täysin nössö, mitä huvipuistolaitteisiin tulee. Nyt kuitenkin uskaltauduin jopa moniin eri vuoristoratoihinkin. Yhdestä vuoristoradasta sainkin sitten vasta jälkeenpäin kuulla, että vauhti laitteessa yltyy aina nopeuteen 90 km/h! OMG! Ja kyllä siinä vauhdissa kuulkaas letti lepatti! Ei käynyt muuttolaatikko mielessä kertaakaan!
Tässä yksi vuoristoradoista, Psycho Mouse nimeltään. Tulipa vain mieleen, että kukakohan näiden laitteiden nimiä oikein keksii ja missä mielentilassa? :-D


Samppanjaklubi


No sitten tuli viikonloppu, joka olisi tietenkin ollut erinomaista pakkausaikaa. Mutta ei. Sain houkuteltua ukkokullan pieneen reissuun Kalifornian pohjoisimpiin osiin. Siellä oli meille vielä monia käymättömiä upeita paikkoja (ks. seuraava kappale) ja kappas vain, matkan varrelle osui myös Korbelin samppanjatila Korbel Champagne Cellars. Koska kyseessähän on lähestulkoon nimikkotila minulle, Korpelalle, kjäh kjäh, on tämä paikka kutkuttanut käydä jo kauan. Nyt siihen tarjoutui sitten oiva tilaisuus ja niinpä olimme lauantaina jo muutamaa minuuttia vaille paikan aukeamista ovenrivassa kiinni. Suomalaiset! ;-)
Korbel Champagne Cellars. Ja hei, jätetään tuon Champagne-termin puolustaminen ranskalaisille. Ei puututa nyt siihen. ;-)

Ja niinhän siellä sitten kävi, että menin ja liityin Korbelin samppanjaklubiinkin. Hi hii! Nyt meille sitten tulee pari kertaa vuodessa laatikollinen erilaisia samppanjoita kotiovelle. Osa sellaisia, joita ei tavallisista kaupoista saa. Joten hei kamut ja tulevat Suomi-vieraat, saatamme tarvita niiden maisteluissa teidänkin apuanne. ;-) Lisäksi saamme klubijäseninä alennusta viinitilalla paikan päällä ja viinitilan nettikaupasta tehdyistä ostoksista sekä kutsuja viinitilan järjestämiin erikoistapahtumiin ympäri vuoden. Ja hei, ihan vaan tiedoksi, että ei tällainen samppanjaklubi ole mitenkään huippukallis harrastus, vaikka hienolta kalskahtava nimi voisi helposti niin antaa ymmärtääkin.
Maistiaisiin Korbelin tilalla kuului myös erikoisempi tummanpunainen, Pinot Noir -rypäleestä valmistettu samppanja. Juoma on parhaimmillaan ruoan kanssa nautittuna, eikä niinkään seurustelujuomana, minkä voin kyllä itsekin tätä punaista kuovuvaa maistettuani allekirjoittaa.


Ajoimme päin puuta!


Yksi Pohjois-Kalifornian käymättömistä paikoista oli Leggettissä sijaitseva Drive-Thru Tree Park. Nimensä mukaisesti puistossa on siis puu, jonka läpi voi ajaa autolla! Ja nyt ei tarvitse lukijoideni tulla onnettomiksi puun kohtalosta, sillä kyseinen punapuu oli edelleen elossa ja voi ihan vihreästi. Meninkin sitten poseeraamaan puun sisään puuhun käsilläni nojaten ja sain todisteeksi puun "hengittämisestä" kivat pihkaläntit käsiini. Puu siis elää ja voi hyvin. 
Joku toinen ajamassa puun läpi.

Kerrankin meillä oli muuten tuuria, kun jonotimme autoletkassa Drive-Thru Tree Parkiin, sillä ainakin viisi tai kuusi edellämme jonossa olevaa autoa olivat kokoa amerikkalainen jätti. Puiston nettisivuillakin mainittiin, että jos ehdottomasti haluaa ajaa puun läpi, niin kannattaa tulla pienemmällä autolla, isot eivät tulisi mahtumaan. Myös puiston portilla pääsymaksun (5 taalaa/auto) rahastava puistonvartija kertoi jokaisen auton kohdalla aikaisemmat kokemukset, tulisiko kyseinen automalli puun reiästä mitä todennäköisimmin mahtumaan vai ei. Ja koska edellämme ajavat olivat päättäneet ohjeista piittaamatta lähteä niillä laivoillaan liikenteeseen, niin jokainen meidän edellä joutui ottamaan reitin numero 2, jolla pääsi reikäpunapuun läheiselle parkkipaikalle, mutta ei ajamaan itse puun läpi. Tai olisihan sitä läpiajoa toki saanut omalla vastuullaan yrittää... Niinpä edessämme oleva autojono suli olemattomiin ja pääsimme ilman jonoja ajamaan reittiä numero 1 suoraan puuhun, sen varsinaisessa merkityksessään. :-)
Tässä kuva, kun olemme itse ajamassa puun sisään. Huomatkaa puutunnelin sivuseinämissä näkyvät raapiutumat. Ehkä joku on sellaisella laivankokoisella autolla sitten joskus yrittänyt...

Tähän väliin pieni tietoisku: Eri puolilla Pohjois-Kaliforniaa sijaitsee kolme punapuuta, joiden läpi voi ajaa autolla. Lisäksi Yosemiten kansallispuistossa on tielle kaatunut puu, johon on tehty reikä liikennöinnin jatkamiseksi. Nämä kaikki puut sijaitsevat noin neljän tunnin ajomatkan päässä San Franciscosta ja Piilaaksosta. Toisin kuin luullaan, reilun puolen tunnin ajomatkan päässä San Franciscosta pohjoiseen sijaitsevassa Muir Woodsissa ei ole läpiajettavaa punapuuta, vaikka se supersuosittu punapuumetsä valtavine puineen onkin. Muir Woodsin nettisivuilla tätä yleistä luuloa oikaistaan usein kysyttyjen kysymysten kohdalla. 

Lisäksi kävimme viikonloppuna kohteissa Glass Beach ja Bowling Ball Beach, Van Damme State Parkin pygmimetsässä, Ukiahin prostituoitujen muistolaatalla sekä 10 000 buddhapatsaan temppelissä. Reittimme kulki niin, että ajoimme maailmankuulua Highway 1 -tietä sen pohjoiseen päätepisteeseen.
Glass Beach, entinen kaatopaikkajätteen laskupaikka, nykyinen nähtävyys. Aikoinaan tälle rannalle on siis kipattu rekkalasteittain kaatopaikalta siirrettyä lasi- ja posliinijätettä, jonka meren kuohut ovat sitten hioneet ja lopulta syntyi kaunis nähtävyys. Halutakseen nähdä tämän "lasirannan", kannattaa tämän hetkisten tietojen ja omien havaintojenikin mukaan pitää kiirettä. Lasia ei ole rannalla enää kovinkaan paljon. Luonnollisesti meri huuhtoo lasinsiruja koko ajan mukaansa. Lisäksi paikallisen tarjoilijan mukaan ihmiset kuulema keräävät jopa sankokaupalla näitä hioutuneita lasinsirpaleita mukaansa. Toisen paikallisen kertoman mukaan, yhdessä vaiheessa kaupunki olisi myllännyt rannan kauhakuormaajalla piilottaakseen tai hävittääkseen siruja, sillä ihmiset olivat loukanneet jalkapohjiansa rannalla astellessaan.  

Jääpalat kuumana perunana


Niin, ja ehdinhän minä käydä tässä viettämässä hiukan tyttöjen iltaakin. Illan aikana nousi yhdeksi puheenaiheeksi viime postaukseni. Kirjoittamani jääpalojen juomakelvottomuus oli aiheuttanut kovasti hämmennystä ja jääpala-aiheesta tuli kuuma peruna. Niinpä tarkistin kotona tällä hetkellä olevan jääpalapussin, eikä juuri kyseisessä pussissa ollutkaan mainintaa, etteikö jääpaloja voi käyttää suoraan juomiin. Ja hei, koska tämä on USA, niin mikäli jäitä ei voisi juomissa käyttää, se kyllä todellakin olisi mainittu! Muutenhan se olisi oitis oikeusjuttu. ;-) Eli nähtävästi jääpaloja löytyy molempia, sekä juomakelpoisia että -kelvottomia. Kannattaa siis tarkistaa pussin tekstit ennen käyttöä. 
Tässä vielä yksi kuva Great America -huvipuistosta. Viihtyisyyteen on panostettu mm. suihkulähtein ja kukkaistutuksin.


Hurvittelujen seurauksena muuttohoppu alkaa N-Y-T, nyt!


Kun tätä postaukseni viihdykelistaa katsoo, niin kyllä sitä näköjään aika moneen paikkaan ihminen muutamassa päivässä ehtii, kun oikein haluaa vältellä muuttopakkauspuuhia! Hah-hah-haa. Ja nythän minä onneton innostuin vielä tätä blogiakin kirjoittamaan, vaikka hommat painaisi päälle täyttä häkää. No, nyt muuttoon on enää kolme yötä, joten nyt nämä iloiset hurvittelut taitavat kostautua sillä perinteisellä viime hetken hopulla. Palataanpa taas, nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Amerikkalainen pakasteallas, sukeltamaton paikka

Aivoni kaipasivat nyt muita ajatuksia muuttotohinoiden ja -pakkailujen vastapainoksi, joten kirjoittelinpa teille tällaisen kevyen välipostauksen. Tällä kertaa ihmettelen teille amerikkalaisia pakasteita.
Amerikkalaisen ruokakaupan pakastekaappeja. Useiden kauppojen pakastekaapeissa on liiketunnistimet ja kävellessäsi kaapin kohdalle kyseiseen kaappiin syttyy valo, jotta näet tuotteet paremmin. Muutoin kaapit ovat pimeinä. Liekö Suomessakin tällaisia?


Mistä se tämäkin pakasteajatus oikein lähti?


Päädyimme tässä eräänä iltana melko extempore suomalaisen ystäväperheemme luokse grillaamaan. Menimme paikalle grillattavan pihvikasan kanssa, mutta koska emme olleet ainoat vieraat ja ruokittavia suita oli siinä nyt useampia, päätti perheen rouva ottaa pakastimesta vielä hiukan täydennystä ruokapöytään. Pakastimesta löytyi pussilliset sekä peruna- että bataattipalleroita, jotka olivat uunissa paistamisen jälkeen valmista syötävää. Ja olivatpas ne maukkaita! Silloin sen sitten hoksasin, kuinka vähän olen tullut amerikkalaisia pakastealtaita hyödyntäneeksi, tai oikeastaan edes tutkineeksi sen tarkemmin. Siis apua! Suomeksi ja suoraan, en edes tiedä mitä amerikkalaisten pakastealtaiden syövereistä löytyy! 

Tähän mennessä olen ostanut pakasteina ainoastaan jäätelöä, luomumustikoita ja satunnaisesti pakastepitsaa. Niin ja jäätä. Nii-in, aiemminhan minäkin olin aina ihmetellyt, että miksi kukaan hullu ostaisi pakastettua vettä, mutta onpa vaan tullut sekin tapa opittua ja omaksuttua täällä asuessa. Pakastettua vettä, jääkuutioiden muodossa, on tullut hankittua useampaankin kertaan. Päivät pääksytysten porottava aurinko vaatii nimittäin kuljetettaville kylmäruoille viilennystä, jos matkaa on vähänkin pidemmästi tai jos vaikkapa lähtee kalifornialaisittain rannalle kokonaista päivää eväiden kera viettämään. Näissä tapauksissa säkillinen jääkuutioita pitää kylmäketjua mukavasti yllä.
20 paunan eli n. 9 kg jääsäkki. Jääkuutioita myydään ruokakauppojen lisäksi lähes kaikilla huoltamoilla ja kioskeillakin. Jäät eivät ole juomakelpoisia eli ne on tarkoitettu vain ruokapakkausten ja juomien ulkopuoliseen viilentämiseen, ei lisättäväksi sellaisenaan drinkkeihin. 

Täällä asuessani olen kyllä muutamia kertoja kaipaillut kovastikin Suomesta tuttuja pakastetuotteita kuten esipaistettuja cocktailpiirakoita, paistovalmiita ruis- ja ruisperunataikinoita ja ah, syntistä herkkuani, valkosipulivoipatonkeja. Täällä Kaliforniassa on tuntunut, että erilaisiin paikallisiin ruokapakasteisiin pitäisi alkaa oikein ajan kanssa perehtymään ja se on tuntunut jotenkin työläälle. Nollastahan se homma pitäisi näet aloittaa. No, nyt tiedän ainakin jo kaksi hiukan jäätelöä ruokaisampaa tuotetta, joita voisin ostaa, ne peruna- ja bataattipallerot. :-) Toisaalta taas yksi lisähidaste, miksi en ole ottanut amerikkalaisia pakastealtaita tutkimuskohteekseni lienee ollut ennakkoluuloni, että kaikki amerikkalainen pakastettu olisi jotenkin poikkeuksellisen epäterveellistä. Sekään ei varmasti pidä täysin kutiaan, niin kuin ei sekään, että kaikki Suomessa myytävä pakastekama olisi sitä terveellisintä suuhunpantavaa. Mutta näiden paikallisten pakastekeitaiden suhteen voin kyllä todeta olevani vielä täysin ummikko. 

Sitten kun tuleva muutto on ohi ja uudessa kodissa jo potutkin pariin kertaan keitelty, niin ehkä sitten voisi ottaa agendalle tuon pakasteiden maailmaan sukeltamisen. Jos nyt jollakin lukijoistani on antaa suussasulavia suosituksia amerikkalaisten pakastealtaiden uumenista, niin otan niitä ilolla vastaan. :-) 
Jottei ketään lukijaani jäisi hyisevän aihevalintani tiimoilta palelemaan, niin laitanpa tähän loppuun hieman lämpöisemmän kuvan postaustani sulostuttamaan. Viime viikonloppuna törmäsimme palaan bambumetsää, ihan täällä Kaliforniassa. :-)

Mutta hei, olen nyt saanut sähköpostiini vaihtelevalla menestyksellä tarjouksia eri muuttofirmoilta, joten aloitan seuraavaksi tarjousten tutkailun. Jospa tässä pääsisi piakkoin jo vaikka varsinaisen muuttopäivän lukittamaan. Teille sanon jälleen hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Avaimet uuteen kotiin

Huh huh! Kaksi kuukautta kestänyt hermopaine ja piinapenkki uuden kodin löytämisestä on nyt helpottanut. Allekirjoitimme upouuden vuokrasopimuksen ja saimme uuden kodin avaimet kouraan viime viikonloppuna. Jee!

Tällä kertaa vuokrasopimuksemme liitteineen oli muuten 76-sivuinen! Kyllä siinä pari kuppia vahvaa kahvia meni, kun sen urhoollisesti läpi luki. Kai kuitenkin on tiedettävä, mihin kaikkeen siinä samalla sitoutuu ja lupautuu. Edistyksellistä vuokrasopimuksen hyväksymisessä oli onneksi se, että sen pystyi allekirjoittamaan sähköisesti. Allekirjoituskohtiakin nimittäin tuossa pienen kirjan kokoisessa nivaskassa oli noin 20 kpl!
Uuden kodin avaimet ovat tässä!


Viimeinen tikki nykyiseltä taloyhtiöltä


Tätä kodin etsinnän jännitysnäytelmää kesti siis aivan viimeisille hetkille asti. Alle viikko ennen nykyisen asuntomme viimeistä maksutonta irtisanomisajankohtaa olivat vuokrat taloyhtiössämme uusille tulokkaille taas tipahtaneet. Tällä kertaa samankokoisen asunnon kohdalla vuokra oli 100 dollaria edullisempi kuin oma vuokramme tällä hetkellä ja siis 500 dollaria edullisempi kuin taloyhtiöltä saamassamme "vuokratarjouksessa"! Niinpä päätimme vielä kerran yrittää neuvotella taloyhtiön vuokramanagerin kanssa, että mikäs se viimeisin vuokrahinta meille nyt olisi. Hän lupasi selvittää vuokran suuruutta ja palata viimeistään seuraavana päivänä asiaan. Ja palasikin, jo samana iltana sähköpostitse. Vastauksena, ettei hän pysty tällä hetkellä määrittämään meille vuokran suuruutta! Että mitäh?! Muutaman päivän sisään pitäisi tehdä lopullinen ratkaisu, jatkammeko nykyisessä vai irtisanommeko, eivätkä he pysty sanomaan meille vuokran suuruutta! Ja vaikka netissä taloyhtiön sivuilla joka ikiselle vapaalle asunnolle on voitu vuokrahinta määrittää! Anna mun taas kaikki kestää! Kyllä kuulkaas Korpelalla taas sappi kiehahti.

Ukkokulta kirjoitti heti managerille takaisin napakasti, että aika käy nyt todellakin vähiin ja kyllä joku hinta pitäisi pystyä puristamaan. Ja kuinka ollakaan, viiden minuutin päästä tuli uusi sähköposti! Nähtävästi viidessä minuutissa ilta-aikaan tilanne oli muuttunut, sillä nyt manageri pystyikin jonkin hinnan meille vuokrastamme paljastamaan. Nyt vastaus oli, että paras, mihin hän tällä hetkellä pystyy, on 10 kuukauden vuokrasopimus vuokrahintaan xxxx USD. Uusi vuokraehdotus oli edelleen nykyistä vuokraamme kalliimpi ja mikä pahinta, nyt he alkoivatkin pelaamaan vuokrasopimuksen kestolla niin, että vuokrasopimus tulisi päättymään seuraavana vuonna juuri kesän alussa, ts. ajankohtana, jolloin Piilaakson vuokrataso on kaikkein korkeimmillaan! On ne kettuja! Piru moiset periköön!

Tällainen temppuiluhan vain jälleen kerran osoittaa, kuinka Piilaaksossa todellakin on vuokranantajan markkinat, ei vuokralaisen. Vuokranantajat pystyvät sanelemaan omat ehtonsa niin vuokrien suuruudessa kuin vuokrasopimusten pituudessakin. Vuokralaiselle jää kaksi vaihtoehtoa: ottaa tai jättää. Me jätimme.


Muutto naapurikaupunkiin 


Nyt olo on siis varsin huojentunut, sillä asuntoasia on saatu lopultakin jonkinlaiseen ratkaisuun. Muutamme siis tulevan kuukauden aikana naapurikaupunki Sunnyvaleen, muutaman mailin päähän nykyisestä kodistamme. Yhdessä vaiheessa tosin jo hymähdin ukkokullallekin, että tokko tässä mitään kotia edes tarvitaan, sillä minähän olen asunut nämä viimeiset päivät käytännössä netissä, kun yritin viimeiseen asti kartoittaa eri kotivaihtoehtoja. :-) 

Uuden vuokrasopimuksen allekirjoittamisen jälkeen onkin tuntunut suorastaan kummalliselle ajella Piilaakson katuja. Nyt ei enää tarvitsekaan analysoida jokaista ohitettavaa taloa tai talorykelmää, jonka portilla lukee kyltti "Now leasing". Voi huristella vapautuneesti ohi vaan, ilman sen kummempia miljöö- ja rakennuskuntoarvioita.
Uusi taloyhtiö oli laittanut uuteen kotiimme tällaisen tervehdyksen meitä odottamaan.
Ja kun karkkeja katsoi tarkemmin, niin nehän olivat Nerds- eli nörttikaramelleja. Mitäpä muutakaan, kun Piilaaksossa ollaan. :-D


Lopuksi vielä pari sanaa asunnonvaihtoon liittyvistä kustannuksista.


Varaus- ja vakuutusmaksujen hintahaitaria


Jos mielenkiintoinen ja sopivahko asunto piilaaksolaisesta heinäsuovasta sattuu löytymään, maksetaan täällä asunnoista yleensä varausmaksu. Tällöin asunto on siis nimensä mukaisesti varattuna muuttajaehdokkaille, mutta samalla varausmaksulla myös lukitetaan silloinen vuokrahinta. Niinpä vuokrien viikottainen tai jopa päivittäinen vaihtelu ei enää vaikuta kyseiseen asuntoon, josta varausmaksu on maksettu. En enää muista, paljonko nykyisen kotimme varausmaksu kaksi vuotta sitten oli, mutta näissäkin maksuissa tuli eteen melkoista hintahaitaria, kun uutta kotia etsimme. Meidän kohdallamme asuntojen varausmaksut vaihtelivat 99 - 900 dollarin välillä. Eikä varmasti vielä puhuttu alueen kalleimmista varausmaksuista. Varausmaksun lisäksi taloyhtiöihin maksetaan myös tyypillisesti ns. "application fee" eli hakemusmaksu, jotta vuokralaisen hakemus otetaan käsittelyyn, tutkitaan maksukyvykkyys esim. luottohistorian ja liitteenä toimitettujen palkkakuittien kautta. Hakemusmaksut olivat nyt muutamia kymppejä henkilöä kohden. 

Varaus- ja hakemusmaksujen lisäksi voi tulla maksettavaksi myös vakuusmaksu. Se on tyypillisesti yhden tai useamman kuukausivuokran suuruinen. Vakuusmaksuja peritään erityisesti tapauksissa, jos vuokraajalla ei vielä ole riittävästi luottohistoriaa. 

Eräänlaista arpapeliä muuttojen yhteydessä on myös kuukausittaisten vakiokustannusten muodostuminen. Varsinkin, jos vaihtaa asuinaluetta toiseen kaupunkiin. Meidän tapauksessamme vuokra on jatkossa edullisempi, mutta esimerkiksi autovakuutusmaksut tulevat nousemaan. Ukkokulta oli vakuutusyhtiössä sopimassa uuden kodin kotivakuutusta, kun virkailija totesi, että teillä tuleekin sitten autovakuutusmaksut hiukan kallistumaan. Ukkokulta kysyi yllättyneenä, että ai, onko uusi kotikaupunkimme Sunnyvale alueena sitten jotenkin vaarallisempaa. Virkailija totesi, että ei, mutta siellä asuu enemmän aasialaiskuskeja ja röhähti sen jälkeen nauramaan. Tuntuu siis olevan yleisesti tiedossa, ketkä niitä riskialtteimpia kuskeja piilaaksolaisessa liikenteessä ovat. Ja jottei nyt kukaan pahoittaisi virkailijan kommentista nauruineen mieltänsä, niin kerrottakoon, että virkailija itsekin oli aasialainen.   
Uuden kotimme keittiötä. Odotankin kuin hullu puuroa tänne pääsyä, sillä keittiömme varustustaso pompsahtaa välittömästi -80-luvulta 2000-luvulle. Tulen rakastamaan tuota keraamista liettä näiden nykyisten samperin rinkulahellalevyjen jälkeen! 


Loppusanat


Sen joudun näin asunnonetsintäruljanssin lopuksi toteamaan, että kyllä tämä melkoisen stressaavaa aikaa on ollut. Nyt sitten, kun joku vielä pakkaisi, muuttaisi ja purkaisi, niin avot! Kukakohan se joku olisi...

Blogini saattaakin siis jäädä taas hetkeksi muuttotohinoiden jalkoihin ja esimerkiksi se minulta toivottu postausaihe amerikkalaisesta sairasvakuutusjärjestelmästä ja terveydenhuollosta saa nyt odottaa kirjoittajaansa. Mutta palaan sorvin ääreen taas jossakin vaiheessa. Siihen asti sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Lomamatka Meksikoon

No nyt te lukijani siellä mietitte, että mitenkäs tällainen Meksikon matka kuulumisineen ja kuvineen liittyy millään tavalla amerikkalaisaiheiseen blogiini, mutta kyllä se liittyy.

Matkakohteemme Cabo San Lucas on nimittäin eräänlainen amerikkalaisten "kanariansaaret". Lentomatkaa amerikkalaisten suosimaan Cabo San Lucasiin on täältä Pohjois-Kaliforniastakin vain noin kolme tuntia eli saman verran kuin Suomesta Keski-Eurooppaan. Niinpä Cabo San Lucasiin olisi täältä mahdollista tehdä melko nopeitakin pyrähdyksiä, esimerkiksi pidennettyjä viikonloppuja. 
Cabo San Lucas sijaitsee Kalifornian niemimaan (Baja California) eteläisimmässä kärjessä.

Ja voin kertoa, että aika nopeasti kohteessa lomamoodiin pääsikin. Vai mitä sanotte näistä kuvista?
Kookosmehu virkisti!


Palmuja ja taustalla Cabo San Lucas'n kaupunkia.
Pulahtaisiko uima-altaaseen...
... vai lähtisikö veneellä merelle? Tein molemmat. :-)


Amerikkalaisille räätälöityä lomailua


Matkailu kohteessa oli tehty amerikkalaisille helpoksi. Melkeinpä kaikki hinnat oli merkitty USA:n dollareissa ja useimmissa paikoissa Yhdysvaltain dollarit olivat käypää valuuttaa Meksikon pesojen rinnalla. Joissakin paikoissa se oli kauppiaille jopa mieluisampi valuutta, sillä hinnat olivat totta kai myyjille suotuisammat Yhdysvaltain dollareissa. Hintoja tutkaillessa saikin aluksi olla tarkkana kuin porkkana, sillä myös Meksikon peson symbolina käytetään samaa merkintää "$" kuin Yhdysvaltain dollaristakin. Vain joissakin paikoissa pesot oli merkitty symbolilla "Mex$". 

Lisäksi lomallemme ajoittunut Yhdysvaltain itsenäisyyspäivä 4th of July näkyi kohteessa selvästi. Sitä juhlittiin Meksikon Cabo San Lucasissa kuin Yhdysvalloissa konsanaan. Oli erilaisia tapahtumia ja ravintolatkin koristautuneet ilmapalloilla, tietenkin USA:n lipun värein, ja USA:n lippujakin liehui joka nurkalla.
Itsenäisyyspäiväjuhlat tulollaan.

Yhteen seikkaan kannattaa kuitenkin meidän suomalaisten, nopeisiin nettiyhteyksiin ja ilmaisiin wifeihin tottuneiden matkalaisten varautua. Wifi ei nimittäin ollut kohteessa mitenkään itsestäänselvyys, vaan se oli useissa hotelleissakin maksullinen. Esimerkiksi meidän hotellissamme hinta olisi ollut 13 USD/päivä/nuppi. Minun amerikkalainen puhelinliittymäni toimi kuitenkin tiettyjen datamäärien rajoissa ilman lisämaksuja Meksikossakin ja se oli loistojuttu se! Ukkokulta puolestaan osti loman ajaksi superedullisen prepaid-liittymän Telcel-operaattorilta. Parillasadalla pesolla (alle 10 eur) sai muutaman gigatavun verran dataa, mikä riitti varsin hyvin alueen karttojen selailuun ja somettamiseen. Liittymän myyjä ei muuten puhunut sanaakaan englantia, ja ukkokultakin vain hyvin auttavasti espanjaa, varsinkaan teknistä sanastoa, ja niinpä kaupankäynnissä piti käyttää apuna Google-kääntäjää. Noh, liittymäasia saatiin kuitenkin lopulta elekielellä tehostettuna hoidetuksi. :-)
Cabo San Lucas tuntui olevan myös polttari- ja hääporukoiden suosiossa. Tässä yksi tuleva tai tuore rouva uimarannalla huntu ja tiara päässään. Myös meidän hotellilla vihittiin yksi amerikkalaispariskunta. Hääseremonioiden jälkeen illan päätteeksi sekä hääpari että muutama vieras hyppäsivät kaikki yhtäaikaa juhla-asuineen hotellin uima-altaaseen. Liekö sitten enemmän meksikolainen vai amerikkalainen tapa, en osaa sanoa.


Autenttisuutta unohtamatta


Toki tämä oli itselleni ensimmäinen ihana puraisu Meksikosta, mutta uskallan kuitenkin väittää, ettei turismi ainakaan vielä ollut hävittänyt läheskään kaikkia autenttisia meksikolaispiirteitä tässä lomalaisten keskittymässä. Vai mitä sanot siitä, että tilatessasi ravintolassa guacamolea, se valmistetaan tuoreista raaka-aineista silmiesi alla ruokapöydän vieressä? Lisäksi kysyttiin, millaisin maustein asiakas guacamolensa halusi. Laitetaanko sipulia, korianteria, tomaattisalsaa, suolaa ja mikä saisi olla tulisuusaste? Sitten avokadot ja haluamasi lisukkeet pyöräytettiin morttelissa ja superherkullinen dippi oli valmis! Ja voi pojat, kylläpä se maistuikin. Parasta guacamolea ikinä! Myös paikalliset kala- ja lihatacot olivat viedä kielen mennessään, ai että!
Lisukkeita tacoille.

Hienot hotellialueet vs. rähjäiset röttelöt


Upeiden uima- ja snorklausrantojen sekä hienojen hotellialueiden kontrastina San José del Cabon ja Cabo San Lucas'n kaupunkien katukuvassa näkyi runsaasti myös rähjäisiä talon röttelöitä ja tyhjillään olevia, jopa siivottomia maa-alueita. Jalkakäytävissäkin oli paikoin reikiä, sillä pienet viemärikannet olivat menneet rikki, eikä niille näyttänyt löytyneen ainakaan vielä korjaajaa. Kaupunkien keskustojen katuja kävellessä sai siis olla tarkkana askelissaan. Vaikeaa se tosin oli, sillä kaiken huomioni tahtoivat varastaa ihanan värikkäät talot sekä paikallisten hengailu ja istuskelu katujen kulmauksissa.
Oranssia.


Sinistä.
Lisää sinistä ja keltaista sekä paikallinen riksa, bicitaxi.

Tällä kertaa tulimmekin ottaneeksi lomamme enemmän löhöilyn kannalta kuin aikoihin. Ja tarpeeseen se hetken loikoilu tulikin, sillä viime viikot ovat olleet suorastaan hektisiä näiden kaikkien hoidettavien asioiden kanssa. Yhtenä lomapäivänä yritimme ajaa läheiseen Cabo Pulmon kansallispuistoon, mutta allamme oli piskuinen vuokrakottero pienellä maavaralla ja kuoppaiseksi käynyt hiekkatie oli yksinkertaisesti kulkupelillemme liikaa. Se kun ei ollut tehoiltaankaan mikään raketti. Lisäksi alkoi olla turhan paljon yhtymäkohtia kohtalokkaaseen päiväämme Kuolemanlaaksossa: päällystämätön kuoppainen ajotie, sisämaassa lähemmäs +40 Celsius-asteeseen noussut lämpötila, hyvin vähän muuta liikennettä ja ympärillä pelkkiä kuivia risuja ja pari kaktusta siellä täällä. Niinpä päätimme jättää kansallispuiston tutkimisen toiseen kertaan jo ihan turvallisuussyistä. 
Ajatus siitä, että auto jäisi kiinni tai simahtaisi kuumuudessa näihin maisemiin, ei tuntunut houkuttelevalle.

Paluumatkalla törmäsimme tähän meren rannalla sijaitsevaan pinkkiin meksikolaislukaaliin. Tämä olis niiiin minun värinen talo!

Tuliaisena ötököitä?


Ja koska lämpimissä olosuhteissa oltiin, niin tulipa lomallamme nähtyä pitkästä aikaa oikein mojovan kokoisia torakoitakin. Nämä näyt saivat aikaan pieniä puistatuksia ja kotona tulikin sitten avattua matkalaukku kaiken varalta ulkosalla. Hrr, on ne etovia.

Eikä tässä vielä kaikki. Loppupuistatuksena teillekin kerrottakoon vielä tämäkin tapaus. Kun lomamme loppui ja olimme lentokentällä lähestymässä turvatarkastusta, kiinnitin huomiota, kuinka kaksi lentokenttäsiivoojaa seisoivat valoisassa käytävän kohdassa aivan vierekkäin. Ihmettelin tietenkin siinä heidän asentojaan, kunnes selvisi mitä he siinä lähekkäin kyöhnäsivät. Toinen siivoja etsi toiselta täikammalla täitä! OMG, äkkiä pakoon!
Tyhjäksi jäänyt meksikolaisapteekki, joten ei myöskään täishampoota tästä saatavilla siivojatädeille.

Näistäkin ötökkähavainnoista huolimatta lähtisin vaikka heti uudestaan Meksikoon. Vielä jäi niin paljon näkemättä, kokematta ja maistelematta. Ehkä vielä jonakin päivänä...

Mutta hei, eipä se hektisyys lomalta palattuamme sitten hellittänytkään. Tästä kerron teille lisää seuraavassa postauksessani. Siihen asti hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!