keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Jetlagin kourissa

"Jet lag eli aikaerorasitus liittyy pitkiin itä-länsisuunnassa tapahtuviin lentomatkoihin." Näin sanoo Wikipedia. Itse tykkään ja olen tottunut kirjoittamaan jetlagin amerikkalaisittain, yhteen kirjoitettuna ja käytän sitä tapaa blogissanikin.


Jetlagin hankintaa. Tässä lennetään Grönlannin yllä.


Miksi tämä aihe?


Jetlag on vitsaus, josta ainakin me Yhdysvaltain länsirannikolla asustavat ulkosuomalaiset kärsimme joka kerta Suomessa käydessämme. Mennen, tullen ja palatessa. Osa kärsii enemmän, osa vähemmän. Olen huomannut, että ihmiset, jotka eivät ole kovin monen aikavyöhykkeen yli koskaan matkustaneet, tai ovat tehneet sitä ehkä vain kerran pari, eivät välttämättä osaa ottaa tätä aikaeron tuomaa rasitetta aina huomioon. Tämä myös tapauksessa, ettei itse ole juuri sinä hetkenä matkustanut, mutta toinen on. Niinpä esimerkiksi Suomessa käydessäni ja sopiessani tapaamisia ensimmäisille päiville sanon aina varmuuden vuoksi, että nähdään vaan, jos ei jetlagini toisin päätä. Ja tämä ihan vain kaiken varalta. Nimittäin sitten, kun se unikohtaus tulee, niin se myös tulee! :-D

Aihe on muhinut mielessäni jo pitkään ja vihdoinkin tätä jetlagin tuomaa taudinkuvaa ja sen hoitoa ajattelin hiukan enemmän teille avata.



10 tuntia = 10 päivää


Olen kuullut nyrkkisäännön, että ihmisen elimistöllä kestää toipua aikaerosta niin monen päivän ajan, kuin aikavyöhykkeiden aikaero on tunneissa. Ottaen huomioon Kalifornian ja Suomen välisen aikaeron 10 h, elimistön sopeutuminen uuteen aikavyöhykkeeseen kestää tämän ohjeen mukaan siis aina 10 päivää. 

Niinpä olen laskeskellut seuraavaa: Mikäli matkustan 10 päivän visiitin Suomeen, on ensimmäisenä tietenkin matkustuspäivä, tai kun kyseessä on Kalifornia, tulee puhua paremminkin kokonaisesta matkustusvuorokaudesta. Harva nimittäin varmaankaan pystyy Kaliforniasta Suomeen lentojen aikana nukkumaan aivan normaalin vuorokausirytminsä mukaan. Lennot lyhyimmilläänkin ovat n. 15 h, Pohjois-Suomeen 17 h, ja siihen vielä päälle matkat lentokentälle ja lentokentältä pois. 

Sitten olet 10 päivää Suomessa perillä. Säännön mukaan elimistön pitäisi juuri sinä aikana sopeutua paikalliseen aikaan. Sitten tuleekin taas paluumatka eli kokonainen matkustusvuorokausi ja jälleen menee unirytmi sekaisin. Sitten taas perillä odottaa se 10 päivän sopeutumisjakso takaisin alkuperäiseen rytmiin. Niinpä tuosta nopeasti kertyy todellakin yli 20 päivän jakso, jolloin kroppa on unirytmeistään sekaisin aiheuttaen itse kullekin ties millaisia sivuoireita. Mieti, yli 20 päivää tarkoittaa kolmea viikkoa! Toisin sanoen, 1,5 viikon visiitti Suomeen sekoittaa pakkasi viittä vaille kuukaudeksi. Jep!

Niinpä useamman aikavyöhykkeen ylittäminen on aina raskas rääkki kropalle. Toki joillekin jetlag voi olla ihan helppokin nakki. Itselleni matkustaminen itään, eli esimerkiksi juuri Kaliforniasta Suomeen päin on aina ollut hankalampaa. Länteen lennettäessä tuntuu kroppa sujahtavan paljon helpommin uuteen aikaan.
Pelkkä Pariisi - San Francisco -lento kesti 11 h 20 min. Ehdin katsoa lennon aikana kolme eĺokuvaa, syödä parit ateriat ja nukkua.


Omat kokemukseni Suomi-reissuista


Itsellä on nyt siis muutamat varsin tuoreetkin kokemukset jetlagista Suomi-visiittieni osalta. Kaksi visiiteistäni kesti juuri tuon 10 päivää, mutta kroppani käyttäytyi niiden aikana varsin eri tavalla. Miksi näin? Nyt kerron tämän ahaa-elämykseni teillekin. 


Ensimmäisellä visiitillä joulun aikaan en päässyt suomalaiseen rytmiin ollenkaan. Vielä viimeisenäkin yönä nukuin pätkittäin, vaikka käytössä olivat kaikki mahdolliset kikat, sauna mukaan lukien. Jälkeenpäin puntaroin miksi en päässyt suomalaiseen rytmiin lainkaan kiinni. Syynä taisi olla se, että päivät olivat joulun aikaan todella lyhyitä eli päivänvaloa ei juurikaan ollut. Samoin kohdalle osui paljon niitä sateisia ja harmaita päiviä vieläkin vaikeuttamaan nuppia tajauamaan, milloin pitäisi olla hereillä ja milloin koisata. 

Kun taas toisella 10-päiväisellä visiitilläni Suomessa maalis-huhtikuussa päivät olivat jo pidentyneet ja muutama aurinkoinenkin kevätpäivä syleili. Tällöin huomasin, että juuri viimeisenä täyspitkänä yönä pääsin suomalaiseen rytmiin ja nukuin ensimmäisen kerran 10 päivän (+ matkustusvuorokauden) aikana kahdeksan tunnin unet yhteen putkeen. No, seuraavana yönä kello olikin sitten jo soimassa klo 3:45, jotta ehdin ajoissa lentokentälle. Ehdin siis elää suomalaista rytmiä visiitilläni noin yhden vuorokauden ja taas mentiin, että hurlumhei vaan!


Niinpä päivänvalon merkitys aikaerorasituksen taltuttamiseen on oikeasti todella tärkeä! Olen oppinut ainakin nyt omasta kropastani sen, että jetlagien selätyskykyni Suomen kamaralla kulkee käsi kädessä Suomen vuodenaikojen kanssa. Pimeään vuodenaikaan se on hiton paljon vaikeampaa, valoisampaan aikaan helpompaa. Uskoisin, että tämä tekijä helpottaa oikean vuorokausirytmin tavoittamista myös täällä Kaliforniassa, jossa päivät ovat aurinkoisia ja yöt, myös kesäaikaan pimeitä. Erot yön ja päivän välillä ovat siis selkeät ja tuikitärkeät oikean rytmin saavuttamiseksi.


Aikaero ei suinkaan ole se ainoa rasite


Omat lisärasituksensa pitkillä lentomatkoilla tuovat lentokoneen rutikuiva ilma, lentokoneilmassa kiertävät pöpöt, kosminen säteily sekä UV-säteily, joille ihmiset koneissa väkisinkin altistuvat. Millaisia vaikutuksia tuollakin kosmisella säteilyllä sitten pidemmän päälle on, en tiedä. Jotkut ovat puhuneet sen aiheuttavan jopa syöpää. Ja nyt te siellä Suomessa tuumitte, että nyt on kotirouva Korpela tärähtänyt lopullisesti. Siellä se höpisee jostakin kosmisesta säteilystä, pitelee foliohattua päässään. Mutta äläs nyt, luin tästä aivan artikkelin jokin aika sitten. :-)

Omalla kohdallani on ollut suorastaan huonoa tuuria, että useilla lennoilla juuri viereinen kanssamatkustaja lennolla on yskinyt, rykinyt ja pärskinyt aivastaessaan pahemman kerran. Kai sillä yhdellä venäläisellä kerran oli ihan ihka aito tuberkuloosikin, kyllä se niin kauhean kuuloista oli! Eli kappas, usein saan kamalan kuumetaudin itsekin heti matkan jälkeen.

Paitsi että kerään koneista kaikki pöpöt itselleni, pitkien lentojen ja aikaerojen tuomat univelat sekoittavat myös aineenvaihduntani. Yleensä pari kolme päivää menee, että siitäkin oireesta tokenee. 
Eipä tällainen Helsinki-Vantaalta kuvattu sää hirvittävästi tietenkään virkistä.


Jetlagin hoito


Se, kuinka jokaisen kroppa jetlagiin reagoi, on varmasti yksilöllistä. Samoin se, kuinka nopeasti ja millä tavoin jokaisen kroppa siitä toipuu. Joidenkin olen kuullut kikkailevan ruokailuilla. He eivät syö juuri lainkaan, tai syövät todella kevyesti ennen lentomatkaa ja sen aikana, ja nauttivat raskaamman aterian vasta perille päästyään. Toiset taas tuntuvat ajoittavan lentojaan niin, että saapumisaika perille on heille (ja jetlagille) suotuisampi. Ainahan nämä kikka kolmoset eivät tosin ole mahdollisia toteuttaa. Jos matkaseurana on pieniä lapsia, tai jos sinne kaukaiselle tuppusaarelle menee todellakin vain kaksi lentoa viikossa, jompi kumpi niistä on otettava, oli lennon laskeutumisaika mikä tahansa.

Jos aikaeroa on paljon, mutta perillä oloaika uudessa aikavyöhykkeessä lyhyt, ei omaa päivärytmiään kannata välttämättä lähteä rajusti muuttamaankaan. Mutta jos uudessa aikavyöhykkeessä on tarkoitus olla pitempään, on hyvä yrittää hypätä paikalliseen rytmiin mahdollisimman nopeasti. Suositeltuja keinoja tähän ovat perinteiset ulkoilu, kevyt liikunta, nukkumaan meneminen paikallista aikaa heti ensimmäisenä päivänä sekä nukahtamista helpottavat melatoniinitabletit.

Itse olen useita eri melatoniinituotteita kokeiltuani päätynyt tulokseen, että vahvuus 3 mg on minulle paras ja se imeskeltävässä muodossa nautittuna. Uskon nimittäin, että imeskeltäessä vaikuttava aine päätyy nopeammin korvien väliin, sinne minne pitääkin. Ja kyllä, tämä voi olla ainoastaan mielikuvitustani.
Melatoniinirepertuaariani.


Tuosta melatoniinista tulikin mieleeni hauska juttu kerrottavaksi tähän loppuun. 


Melatoniini


Kun ukkokullan suomalainen kollega muutti myös tänne Piilaaksoon, taisi hänellä olla saavuttuaan vain päivä tai pari aikaa, kun hänen piti jo aloittaa työt. Kollega oli käynyt ennen lähtöään Suomessa lääkärin vastaanotolla, jotta saisi vahvempaa melatoniinia helpottamaan rivakkaa pääsyä kalifornialaiseen päivärytmiin. Suomessahan ilman reseptiä myytävät melatoniinit ovat vahvuudeltaan 1 mg. Lukemani mukaan kuuriluontoisesti käytettynä jopa 10 mg melatoniiniannostus on kuitenkin lääkäreiden mielestä vielä turvallista. 

Muistan, kun kollega kertoi lääkärikäynnistään automme takapenkillä istuessaan. Kuin kärppä minä käännyin hänen puoleensa ja utelin, että mitä, mitä, minkä vahvuista melatoniinia sait? Kollega vastasi: " 2 mg." En voinut olla purskahtamatta nauruun! Siis täällä Amerikassahan myydään jokaisen perusmarketin pilleriosastolla ja apteekeissa melatoniinia vahvuuksiltaan aina 5 mg:aan asti! Eikä niiden ostoon tarvita reseptiä. Hinnatkin ovat vain muutaman hassun dollarin luokkaa. En todellakaan nauranut kollegalle, vaan sille suomalaisen lääkärin ylivarovaisuudelle määräyksessään. Hui, että oikein 2 mg! Hi hii. 


Mutta nyt sanon teille taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!



keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Suomi-visiitin antia

Vaikken Suomesta käsin ehtinyt blogiani päivittämään, niin joitakin ajatuksia tuli kirjattua ylös ja niistä kirjoittelen teille tällä kertaa. Eli miltä se ulkosuomalaisen Suomi-vierailu taas tuntui. Näiden visiittien aikaan sitä erityisesti huomaa, kuinka itsellä on nykyään tuntosarvet töröllään kaikelle suomalaiselle ja suomalaisuudelle, suomalaisten ominaispiirteille.


Kerrankin ihana sää!


Suomalaisenhan pitää aina puhua säästä. Ja harmillisen usein nimenomaan marmattaa siitä, sillä useimmitenhan se on joko liian kylmä tai kuuma, liian sateinen tai kuiva, joskus tuulee liikaa, joskus liian vähän. Mutta nytpä minä pääsen kehumaan Suomen säätä tämänkertaisessa postauksessani oikein pariinkin otteeseen. Oli nimittäin aivan mahtava saapua pitkän lentomatkustamisen jälkeen Ouluun, kun ensimmäistä kertaa tämän Amerikka-vuoden aikana vastassa ei ollutkaan räntäsadetta!
Näin nättinä Oulu minut vastaanotti.

Jos tein näitä aurinkoon liittyviä huomioita Suomessa, niin tein niitä myös Piilaaksoon palattuani. Olin Suomessa hiukan alle kolme viikkoa ja tänä aikana oli Kaliforniassakin alkanut syksy kurkistelemaan. Päivä on täällä nyt jo huomattavasti lyhyempi ja aurinko paistaa selvästi matalemmalta kuin ennen lähtöäni. Lämpötilat keikkuvat kuitenkin päivisin edelleen jopa yli +30 asteen lukemissa, joten villahousuja ei ole tarvinnut sentään kaivaa esiin. :-) 

Sitten takaisin Suomen kamaralle.


Joko sinulla on UVC-suoja aurinkoon?


Kauan odotettujen suomalaisten makuelämysten lomassa pääsin vihdoin myös sinne saunaan! Ja voi mikä karsta iholtani irtosikin! Vielä kolmannella ja neljännellä saunomiskerrallakin ihostani lähti melkoista möhnää. (Kainuussa tätä möhnää kutsutaan kanahkaksi.) Ei kai sellaisen kerroksen läpi ole iho päässyt hengittämään aikoihin!

Valveutuneen auringonpalvojanhan tai ylipäätään auringossa oleskelijan tulee nykyään tietää, että auringonsuojatuotteissa pitää olla sekä UVA-, että UVB-suojat. No eipä A:ta ja B:tä ilman C:tä. Ensimmäisten saunakertojen aikana totesin, että viime ajat minulla on tainnut olla myös UVC-suoja, jossa C tulee sanasta carsta. ;-) Hyvinhän se on suojannut, kun ei kai sellaisen möhnän läpi ole auringonsäteetkään päässeet ihooni asti enää aikoihin.
Suomalaista saunahuumaa.


Sääntö-Suomi


Aurinkosuojat olivatkin vähällä tulla Suomi-visiitilläni tarpeeseen, sillä aivan kuten Pekka Pouta lupasi, Suomeen paukahti päälle intiaanikesä siellä ollessani! Olipa se mukavaa nautiskella yli +20 asteen lämpötiloista vielä syyskuussa! 

Mutta sitten. Kyllä minua huvitti. Että suomalaisen pitää tämäkin asia yrittää tehdä ankeaksi tai ainakin latistaa. Oli nimittäin Pekka Pouta ilmeisestikin saanut tiukkoja tiedusteluja, mikä tarkkaan ottaen luokitellaan intiaanikesäksi. Paljonko asteita pitää olla? Mitkä ovat viralliset intiaanikesän määritelmät? Pekka kuittasi nämä kuitenkin säätiedotuksessaan vain olkia kohauttamalla ja tuumasi, ettei intiaanikesää taida olla asteiden tarkkuudella määritelty. Minua hymyilytti. Niinpä, eikö suomalainen nyt tosiaankin voisi vain ottaa ja nauttia niistä lämpimistä säistä?! Pitääkö aina olla jokin raja taikka sääntö, jota tiukasti tulkitsemalla pääsisi tässäkin yhteydessä toteamaan, että ei, ei vain täytä intiaanikesän mittapuuta, aivan p***a sää, ei voi mitään.


UKK - Usein kysytyt kysymykset


Tällä kertaa visiittipäivieni polttavin kysymys tuntui olevan, mitä aion tehdä jatkossa, vuorotteluvapaani jälkeen. Kysymys tuntui olevan kaikkien huulilla ja kaikki saivat minulta saman, totuudenmukaisen vastauksen: "En vielä tiedä." 

Mutta sitten tuli myös yksi hiukan korvaani särähtänyt tiedustelu. Yksi puolituttu kysäisi: "Kauanko te meinaatte olla vielä reissussa?" Jösses sentään! Ihmiset siis edelleen luulevat, että olemme jollakin reissulla?! Mehän olemme siis muut-ta-neet! Mutta aivan kuten kirjoitin jo kotirouvan vuosikatsauksissa, voi pelkkien välähdysmäisten kuvien ja Facebook-postausten näkeminen luoda helposti kuvan, että olisimme vain jollakin reissulla, vieläpä lomareissulla. Mutta olemmehan kuitenkin "joutuneet" sen arjen, joskin kovin uudenlaisen arjen tänne rapakon taakse rakentamaan ja sen pyörteissä nyt elämme. Eli ihan arki se kuulkaas rullaa täällä Kaliforniassakin. :-)
Mahdolliseen Amerikka-ikävään Suomessa ollessa olisi voinut auttaa Pirkka.


Yllättävä lottovoitto


Saunasta puheenollen kohdalleni osui Suomessa myös pieni lottovoitto. Kun aloitin paluumatkan Suomesta Kaliforniaan, olin varannut hotelliyön Helsingin lentokenttähotellista. Sain kun sainkin ystävättäreni kanssa polkumme parin vuoden kiireiden jälkeen kohtaamaan ja tapasimme hotellilla. Olin ilmoittanut hotellille hyvissä ajoin, että meitä majoittuukin huoneeseen kaksi henkilöä, mutta hotellin vastaanotossa tieto tuli heille uutena. Hotellin ollessa täynnä, vastaanottovirkailija nostikin huoneemme tasoa ja saimme samaan rahaan saunallisen hotellihuoneen. Jee! Olisin niin voinut halata sitä virkailijaa. Pääsin siis vielä muutama tunti ennen Suomesta lähtöäni saunan lauteille. Voi minua onnen tyttöä!
Suomea.


Lopuksi kerron vielä hauskan tapauksen, joka sattui juuri ennen tätä Suomi-matkaani.


Myyntipuhe, joka ei tällä kertaa osunut ja uponnut


Ensin hiukan johdantoa tapaukseen: Kun vielä luulin, että minulle jäisi Suomessa ollessa hiukan luppoaikaakin, ajattelin käyväni paikallisella kuntosalilla. Olin nimittäin saanut Kaliforniassa taas hyvän kuntoiluvireen päälle ja toivoin, ettei tämänkertainen Suomi-vierailu pääsisi sitä pahasti taas katkaisemaan. No, toisinhan lopulta kävi.

Otin siis etukäteen yhteyttä erääseen kuntosaliin. Paikan nettisivuilta ei käynyt ilmi päivä- tai kertakohtaisen maksun suuruutta, tarjolla näytti olevan vain 10 kerran- tai kuukausikortteja. Niinpä lähetin sinne jo täältä rapakon takaa kyselyn. Sain oikein ystävällisen vastauksen. Päiväkohtainen maksu maksaisi 20 euroa, joka sisältäisi kuntosalin, kaikki päivän aikana tarjolla olevat ryhmäliikuntatunnit sekä saunan. Mutta eipä tässä vielä kaikki! Samaan hintaan olisin päässyt vielä oikein solariumiinkin! Sain tätä "kaupan päälle" tuntuvaa tarjontaa lukiessani hymyn kasvoilleni. Ehkä solarium Suomen kehnojen keskikesän säiden jälkeen olisi jollekin paikalliselle todellakin se viimeinen koukuttava tekijä ollutkin, mutta eipä tainnut tyttö tietää, että tarjotteli solariumia nyt henkilölle, jolla on ollut Kalifornian aurinko -merkkinen solarium päänsä päällä pian vuoden. :-)

Kyseiseen paikkaan olisivat minut kyllä päiväasiakkaaksi saaneet, jos vain sitä aikaa olisi ollut. Kivan oloinen paikka. Mutta eipä sitä minnekään kuntosalille... (Huomaa suomalainen vähättely. ;-D Tyyli, jota en äkkiseltään osaisi kuvitella kuulevani amerikkalaisen suusta.) Hyvä, kun ehdin kissaa sanomaan, sen verran riitti sitä haipakkaa.

Mutta hei, nyt heittää arki taas hetkeksi kuperkeikkaa, sillä saamme jälleen vieraita Suomesta. Jee! Jos siis arkeni sanoo hurlumhei, niin minä sanon teille taas perinteisen hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

lauantai 19. syyskuuta 2015

Inhottava maahantulotarkastus

Huh, huh! Visiitistäni Suomessa muodostui kertakaikkisen kiireinen. Hoidettavia asioita ja tapaamisia oli niin paljon, ettei aikaa jäänyt edes kirjoitella ajatuksia tänne blogiin, vaikka sellainen oli tarkoitukseni. Tein myös jälleen sen perinteisen virheen, että yritin tavata mahdollisimman montaa ystävää, tuttavaa, ja tällä kertaa myös pomoani, ja niinpä varsinkin loppuvisiittiäni kohden pyyhälsin paikasta toiseen suorastaan minuuttiaikataululla. 

Huoh, nyt olen siis palannut Kaliforniaan ja poden taas tautia nimeltä jetlag. Niinpä voin jälleen näin aamuyön tunteina naputella pari sanaa maahantulostani Yhdysvaltoihin, sillä se ei näemmä aina ole suinkaan vaaleanpunaisilla ruusuilla tanssimista. Suomalaisellekaan.
Lentomatkan pituus Tukholmasta Kalifornian Oaklandiin on 8597 km.

On maahantulotarkastuksia ja on maahantulotarkastuksia


Tämänkertainen maahan saapumiseni ei todellakaan mennyt niin kuin Strömsössä. Kaiholla muistelen kertaa, jolloin virkailija toivotti minut iloisesti tervetulleeksi takaisin. Ei, tällä kertaa ei hymyilyttänyt. Ei virkailijaa, eikä lopulta myöskään minua. 

Nostin asiakirjani virkailijan luukulle ja sittenpä se ryöpytys alkoi. Virkailija alkoi välittömästi syyttämään, että taasko minä tulen Yhdysvaltoihin ja viisumini ei sallisi asumista täällä, vaan se olisi ainoastaan turismikäyttöön. Virkailija alkoi laskea rekisteristään kuinka monta kuukautta olen tänä ja viime vuonna maassa ollut. Liian paljon, tuumasi hän. Aivan liian paljon. 

Seuraavaksi minua epäiltiin työnteosta USA:ssa. Kysyttin, onko minulla työpaikkaa Suomessa. Vastasin, että on, mutta pidän sapattivuotta. (Vuorotteluvapaahan on suurimmassa osassa, ellei kaikkialla ulkomailla täysin tuntematon käsite, eikä sille ole edes omaa englanninkielistä termiäkään. Asia, jonka olen tarkastanut kahdelta englanninkielen opettajalta.) Sapattivuoteni sai virkailijan epäileväiseksi ja ilmeisesti yhä huonommalle tuulelle. 

Sitten siirryttiinkin uhkailuosastolle. Virkailija totesi minulle ilmeenkään värähtämättä, että katsokin, ettet tee töitä tässä maassa. Jos yritätkään sitä, me kyllä löydämme sinut ja sitten ei hyvä heilu. Nii-in. Päivääkään en ole täällä töitä tehnyt, mutta sillä samalla sekunnilla tajusin, että kuinka voisin moisen todentaa tälle virkailijalle. En mitenkään! Kuinka todistaisin, että en todellaakan ole tullut tänne salaa töitä paiskimaan, vaan ihan vain kotirouvailemaan? Enhän edes tiedä, mitä "vannon, kautta kiven ja kannon" on englanniksi!

Tässä vaiheessa oli ilme vakavoitunut jo minultakin. Jos huuleni olivat juuri sillä hetkellä vakavaa vaakaviivaa, niin virkailijan seuraava siirto sai suupieleni kääntymään jo alaspäin. Hän jatkoi urputusta viisumistani. Se ei kuulema sallisi USA:ssa asumista, siis pitempiaikaista oleskelua, vaan on vain ja ainoastaan turismikäyttöön. Kuulema seuraavan kerran kun maahan yritän, voin varautua joutuvani ns. Secondary Inspectioniin eli astetta vakavampaan tutkintaan ja siellä minulta tullaan ottamaan viisumi pois ja minut karkotetaan maasta! En tiedä teistä, mutta minusta tämä kuulosti uhkaukselle. Virjailija itse sanoi "vain" varoittavansa minua. 
Tilanne vaikutti yhtä hyvälle kuin tämä lähtösää Helsingissä.


Viisumin tulkintaa


No, tässä viisumiasiassa nyt todella on hiukan ristiriitaa, sillä ukkokullan työpaikan lakimiehet ovat juuri meidän kaltaiselle avoliittotapaukselle kyseisen viisumin, avopuolison B1/B2-viisumin, minulle ohjeistaneet ja myöskin auttaneet paperibyrokratiassa sitä hankittaessa. Turisteilta Yhdysvaltoihin vaadittava Esta sallii maassa oleskelua 3 kk ajan, minun viisumini aina puoli vuotta kerrallaan. Joka kerta maahan saapuessani maahantulohaastattelun tiimoilta passiini tehdään merkintä B2, joka viittaa kyseessä olevan ns. lomamatka (pleasure), eikä B1, joka viittaa bisneksen tekemiseen. B2-viisumini ei sisällä työlupaa. 

Sitten takaisin ryöpytykseeni. Virkailija uhosi myös, etten saisi olla valtaosaa vuodesta Yhdysvalloissa. Nyt olen ollut. Ja nyt en suoraan sanoen enää tiedä, missä maassa minun pitäisi olla! Kun yritin luukulla ääneen ihmetellä, että no minullehan kuitenkin annetaan aina se puoli vuotta kestävä USA:n oleskelulupa kerrallaan, niin virkailija totesi, ettei minun tarvitse hänelle selittää viisumistani, kyllä hän tietää, millaisesta viisumista on kyse ja mitkä sen käytännöt ovat. Hän jatkoi tenttaamalla, milloin menen takaisin Suomeen ja joko paluulippu on hankittu.

Ripityksen jälkeen hän löi lopulta minulle leiman passiin ja näin oleskelulupaa taas puoleksi vuodeksi myönnettiin. Kyllä minä melkein itku kurkussa paikalta poistuin. Olo oli kuin rikollisella konsanaan, tai ainakin siis luulen, että tällainen epätodellinen ja pelokas olo pikku korstoilla voisi olla. Joka tapauksessa pitkän matkustamisen jälkeen univelkoineen, stresseineen, Suomen lentokenttälakkoineen kaikkineen tämä kaikki ei ollut kivaa kuultavaa. Varsinkin, kun kaikkien paperien pitäisi olla tip top, enkä todellakaan ole syyllistynyt laittomaan työntekoonkaan. Onko siis todellakin niin, että maahantulosi voi olla yhden virkailijan hiuskarvan varassa? Että yksi maahantulovirkailija voi todellakin tehdä nopeasti elämästäsi helvetin, tai ainakin hyvin monta pykälää hankalamman. Ja ovatko ne sitten lakipykäliä, sitä en tiedä.

Tämä episodi vaatii minulta vielä sulattelua ja tulee ehkä otettua myös yhteyttä asiantuntijoihin, jotta selviäisi kuka tässä nyt viisumiani oikealla tavalla tulkitsee. Jos jollakin lukijoistani on vastaavia kokemuksia ja osaa kertoa kuinka moisesta tenttaus- ja epäilypälkähästä pääsee, kuulisin mielelläni niistä.

Mutta täällä sitä nyt ollaan, virkailijan mielestä rikollisena, omasta mielestäni puhtain paperein. Aurinkokin näyttää jo heränneen. Lähden haukkaamaan happea, tarvitsen sitä juuri nyt! Teille sanon taas hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!

PS. USA:n maahantulotarkastusjonossa ei saa käyttää puhelinta, eikä myöskään tietenkään ottaa kuvia. (Siksi tässäkään postauksessa ei ole ainoatakaan kuvaa itse tilanteesta.) Sama kielto pätee varmasti muidenkin maiden passintarkastusjonoissa. Olen omin silmin nähnyt, kuinka USA:n maahantulotarkastuksessa yksi jonoa valvonut virkailija tuohtui toden teolla miehelle, joka puhua lörpötteli kännykkäänsä jonotuksen aikana. Mies sai nipin napin vältettyä puhelimensa takavarikoinnin. Niinpä tämä kielto kannattaa tänne matkustavien siis muistaa ja ottaa ihan tosissaan. 

torstai 3. syyskuuta 2015

Amerikkalaisia kummajaisia, osa 7

Suomessa ollaan ja jetlag vaivaa. Mutta mikäpäs sen mukavampi kuin ottaa aamuyön tunteina unien kaikotessa kone esiin ja kirjoitella hiukan blogia. Aiheita ja postausten luonnoksiakinhan minulla on koko ajan odottamassa pitkä liuta, en vain ole ehtinyt niitä kaikessa tohinassa saada valmiiksi. 

Tällä kertaa on korkea aika listata jälleen parit amerikkalaiset kummajaiset. Jos joku lukija on hypännyt blogini kelkkaan, kun juna on ollut ns. jo liikkeessä, niin aikaisemmat kummajaiset pääsee lukemaan alla olevista linkeistä:

Amerikkalaisia kummajaisia, osa 1
Amerikkalaisia kummajaisia, osa 2
Amerikkalaisia kummajaisia, osa 3
Amerikkalaisia kummajaisia, osa 4
Amerikkalaisia kummajaisia, osa 5
Amerikkalaisia kummajaisia, osa 6



Ja sitten uusien kummajaisten pariin:


Leivinpaperi


Amerikkalainen leivinpaperi on kyllä aivan pilipalikamaa. Epäkuranttia, kuten setäni tuumaisi. Amerikkalainen leivinpaperi nimittäin kärähtää hiilihileeksi jo 420 Fahrenheit-asteessa eli 215 Celsius-asteessa. Eihän tuo riitä mihinkään! Tee siinä sitten pitsaan hienoja gratinoituneita juustopintoja, kun aluspaperi kärähtää saman tien! Jos kuumenee pitsa, niin kuumenee siinä vähän kotirouvakin, kun hiiltä pitsan pohjasta irrottelee!

Että kuka tämänkin "innovaation" on sitten keksinyt? Onko tuotekehittelijältä loppunut puhti kesken kaiken? Ilmeisesti hän ei itse ole ainakaan pitsan ystävä, tai ainakaan hän ei paista niitä itse, vaan tilaa Amerikan malliin pitsataksin ovelleen. 

Mikä leivinpaperiprobleemaan ratkaisuksi? Osa Amerikan suomalaisista käyttää kuulema tarttumatonta foliota, jos ja kun paistavat kuumemmissa lämpötiloissa. Eli paistohommiin Amerikassa pitää kaapista löytyä kaksi eri tuotetta. Järjetöntä! Lisäksi olen nähnyt amerikkalaisten itsensä hoitavan paistohommat niin, ettei paistoalustalla ole minkäänlaista suojapaperia, vaan ruokatarvikkeet ladotaan suoraan uunipellille. Pitemmän päälle uunipelti näyttääkin sitten aika karmealle. No, minäpä se olen ollut varsin kätevä emäntä ja toin yhdeltä Suomi-reissultani mukanani myös aitoa suomalaista leivinpaperia.
Serlaa sen olla pitää, paitsi että tämäkin näyttää muuttuneen joksikin Sagaksi. Kestää kuitenkin 250 Celsius-astetta, jes!


Julkiset vessat




Yksi juttu, joka minua on jaksanut ihmetyttää, on julkiset vessat. Ja nyt puhun esimerkiksi ruokaravintoloiden tai elokuvateattereiden vessoista. Vessakoppien ovet aukeavat tietenkin suomalaisen mielestä täysin väärään suuntaan, koppiin sisälle päin, mutta sitten on myös jotakin muuta. 

Vessoissa kyllä on nämä yksittäiset vessakopit muka suojaamassa, mutta ei niissä yksityisyyttä ole pätkän vertaa. Useimmiten väliseinät loppuvat alaosastaan ikäänkuin kesken. Alaosassa siis on valtavasti tilaa, jossa ei ole minkäänlaista seinää näkö-, eikä kyllä kuulosuojana. Niinpä saatat vuoroa jonottaessasi nähdä edellisen "asiakkaan" hyörinän kopissa aina pohkeisiin tai jopa polviin saakka. Samoin usein amerikkalaisten vessakoppien ovien lukkopuolelle jää oikeasti niin iso rako, että jos joku sinne kopin sisälle haluaa tirkistellä, niin eipä ole kovinkaan vaikeaa. Niinpä amerikkalaiset julkiset vessat ovat todellakin sananmukaisesti JULKISIA: :-D
Kuva otettu yläviistosta, joten ei anna ihan parhaiten kuvaa, kuinka paljon naapurin puolelle itse asiassa näkee. Yritin laittaa tuon ison rantakassini tuohon mittasuhteita tuomaan. Häveliäisyyssyistä en uskaltanut ottaa kuvaa yhtään alempaa, olisin vielä saanut syytteen tirkistelystä tms.  
Tässä vielä esimerkki vessakopin oven ja seinän väliin jäävästä pikku rakosesta.

Ja sitten vielä pari kummajaista luonnonhelmasta. 

Missä kärpäset?


Olin laittamassa tätä alla olevaa kuvaa jakoon somessa, kun sen huomasin. Olisin kirjoittanut kuvatekstiksi "kesä ja kärpäset", mutta tajusin, että eihän Piilaaksossa ole kärpäsiä! Ja kumma kyllä, näin todella on. Siis toki nyt yksittäisiä pörrää joskus siellä täällä, mutta voi olla, etten näe kärpäsiä kahteen viikkoon, vaikka kesä on ns. painettu ON-kytkimestä päälle kuukausikaupalla. 
Kesä ja perhoset.

Tätä huomiota tukee myös toinen havaintoni. Amerikassa kun tulee grillailtua ja niinpä myös syötyä ulkosalla aika usein, niin koskaan ei niissäkään tilanteissa ole kärpäset olleet riesana. Suomessahan esimerkiksi kalaruoan nautistelu kesäpäivänä ulkona on ollut jatkuvaa huitomista ja ruokakuppien peittelyä milloin mikrokuvulla, milloin foliolla. Piilaaksossa ei tarvitse suojautumisia, sillä kärpäsiä ei todellakaan ole!  


Kuva grillipaikaltamme. Makeat hedelmätkin saavat olla ulkona aivan rauhassa. Ei kärpäsen kärpästä.


Kalifornialainen "lintulauta"



Juu, ei. Kaliforniassa ei viritetä takapihalle lintulautaa, ripotella sille siemeniä ja sitten keväällä lumipeitteen paljastaessa manata, kuinka linnut ovat porsastelleet siemeniä niin paljon maahan asti. Ei näin. 

Kaliforniassa laitetaan ikkunan taakse kolibrien syöttölaite! Ja siihen täytetään punaista ja makeaa nektaria. Syöttölaitteista on valittavana joko roikkuvaa mallia, tai sitten tällainen kukkaruukkuun kepin nokkaan iskettävä kuten meillä on. Nii-in. Pitihän se meidänkin lähteä tähän mukaan. Mutta tämä on ollut oikeasti hauskaa ja mielenkiintoista. Kolibrit (engl. hummingbird) nimittäin tottuvat ihmiseen aika nopeasti, aivan kuten netissä luvattiin, ja pääsemme nykyään ihastelemaan niitä reilusti alle metrin etäisyydeltä. Lisäksi ainakin meidän syöttölaitteella käyvät hummailijat tuntuvat olevan melko janoisia sankareita. Yksi säiliöllinen nektaria hurahtaa tätä nykyä päivässä kevyestikin. 
Tältä se jalustalla oleva kolibrien syöttölaite näyttää.
Ruoka-aika!



Tiesitkö muuten, että kolibrin sydän lyö 1260 kertaa minuutissa. Se on yli 20 lyöntiä sekunnissa. Tiiviistä tahdista huolimatta kolibrit voivat elää jopa 8-vuotiaiksi. Kolibrin pitää syödä kaksi kertaa oman painonsa verran päivittäin ja yö on niille pisin aika pärjätä ilman ruokaa. Kolibrit pitävät erityisesti punaisesta, mutta syykin siihen selvisi. Nimittäin ampiaiset eivät vieraile niin ahkerasti punaisisssa kukissa, joten niissä riittää todennäköisemmin imettävää kolibreille. Näin fiksusti on luonto järjestänyt "nokkimisjärjestyksen".

Tällaisia kummajaisia tällä erää. Nyt sanon jälleen hei, se on yhtä kuin hello, hi ja halipatsuippa!